Uskoa vai pelkoa sielun syvyydessä

2. paastonajan sunnuntai – reminiscere

 

Mark. 9: 17-29
Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen.”


    Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.” He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. Jeesus kysyi pojan isältä: ”Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?” ”Pienestä pitäen”, vastasi mies. ”Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” ”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”


    Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: ”Nyt hän kuoli.” Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi.


    Kun Jeesus sitten oli mennyt sisään ja vain opetuslapset olivat paikalla, nämä kysyivät häneltä: ”Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?” Hän vastasi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.”

 

Kun Jeesus palaa kirkastusvuorelta kolmen oppilaansa kanssa, he kohtaavat alhaalla hälisevän ihmislauman joka oli kokoontunut muiden opetuslasten ympärille. Jeesuksen poissa ollessa sairaat olivat kääntyneet oppilaiden puoleen apua saadakseen. Ja he olivatkin toimineet Jeesuksen ohjeiden mukaan ja parantaneet sairaita. Jeesus oli heidät siihen valtuuttanut ja he olivat siinä tehtävässä saavuttaneet jo menestystä. Mutta nyt he jäivät neuvottomiksi. Taidot eivät riittäneet. Oppilaat eivät olleet vielä täysin valmiita. Mestarin ohjausta tarvittiin.

 

Melko varhaisessa vaiheessa Jeesus lähetti oppilaitaan lähikyliin julistamaan ja parantamaan sairaita. Osana heidän koulutustaan kuului työharjoittelu. Täysimääräisesti työ alkoi vasta Jeesuksen ylösnousemuksen ja helluntain Hengen vuodattamisen jälkeen.

 

Nyt Jeesus tulee hälinän keskelle ja kysyy, mikä väittely heillä on meneillään. Ilmeisesti lainopettajat ovat saaneet aiheen moittia opetuslapsia puoskareiksi. Oppilaat ovat koittaneet puolustautua parhaansa mukaan. Mutta tosiasiaksi on jäänyt masentava totuus. Poika joka heille parannettavaksi tuotiin on yhtä mykkä kuin ennenkin. Muutosta ei ollut tapahtunut ainakaan parempaan suuntaan. Tiedossa ei ole minkälaisia lupauksia parantumisesta he antoivat pojan isälle. Sitä pahempi kolaus tämä oli oppilaiden itsetunnolle mitä itsevarmemmin he kuvittelivat ottavansa tilanteen haltuun. Ja mitä purevammin lainopettajat näitä oppimattomia kalastajia läksyttivät.

 

Onneksi mitään vahinkoakaan he eivät olleet suuremmin saaneet aikaan. Potilas ei sentään kuollut leikkauspöydälle. Jeesuksen saapuessa paikalle katseet kääntyvät häneen. Hyvän lääkärin tavoin hän kyselee tietoja pojasta ja hänen sairaudestaan saadakseen ymmärrystä tilanteeseen. Poika on ollut kuuro ja mykkä pienestä pitäen. Jeesus käski ja poika tuli terveeksi. Tässä oli tapahtumien kulku pääpiirteissään.

 

Kun ajattelet kuulemaasi evankeliumia sen tapahtumia ja ihmisiä, keiden joukosta itsesi löydät, kenen silmin katselet tilannetta? Mitkä evankeliumin sanoista kohdistuivat eniten sinuun? Keneen siis samaistut?  Mahdollisuuksia on useampiakin.

 

Löydätkö itsesi väkijoukon keskeltä tarkkailijan roolissa. Heitäkin on paikalla ainakin kahdessa roolissa. Oletko lainoppinut joka syyttää opetuslapsia ihmisten huijaamisesta. Vai oletko muuten vain mielenkiinnosta tullut paikalle katsomaan tapahtumia?

 

Tunsitko itsesi opetuslapsen paikalla. Opetuslapset, jotka epäonnistuivat hurskaudessaan ja omassa tehtävässään – ja joutuvat nyt sivusta seuraamaan miten Mestari korjaa ja paikkaa heidän virheensä.

 

Samaistuiko joku pojan isään, lapsen vanhemman elämäntilanteeseen. Isään joka tunsi vastuuta ja tuskaa poikansa puolesta. Hän oli vuosien aikana tehnyt kaikkensa lapsen tähden, mutta mikään ei ollut auttanut. Lapsena poika oli ollut jotenkin vanhempiensa hallittavissa. Mutta kun hän oli kasvanut täysimittaiseksi, heidän voimansa eivät riittäneet enää pojan aloilla pitämiseen.  Apua oli saatava.

 

Poka, joka parannetaan on myös mahdollinen samaistumisen kohde. Mykkyyteen sidottuna, hän oli vailla luonnollista kontaktia muiden ihmisten kanssa. Hän tuskin oli ehtinyt oppia koskaan puhumaan – isän selvityksen mukaan poika oli mykkä ja kuuro pienestä pitäen. Tuskinpa ymmärsikään puhetta. Sairaus oli eristänyt hänet omaan yksinäiseen ja hiljaiseen maailmaan.

 

Parantamisen jälkeen hänellä oli vielä pitkä tie oppia täysivaltaiseksi yhteisön jäseneksi. Jos kuuntelitte tarkasti, pojan ei kerrottu parannuttuaan sanoneen sanaakaan. Hänen kielensä oli vapautunut, mutta hän ei osannut vielä puhua. Se hänen olisi opittava vähän kerrallaan. Sellaista ihmettä ei kai kukaan voi tehdä, että lahjoittaa toiselle kielitaidon. Se meidän on opittava oman kokemuksen kautta.

 

Neljä näkökulmaa evankeliumin tapahtumiin. Ehkä löysit itsesi jostakin roolista, mutta tekstiä voidaan ajatella myös niin, että nämä neljä näkökulmaa edustavat elämässämme eri puolia alkaen aina elämämme ulommilta kehiltä ja tullen sielun salatuille alueille asti.

 

Lähden opetuslapsista liikkeelle. Heillä oli lähetystehtävä. Opetuslapset ovat samalla kuva siitä minkälaisia kristittyjä me olemme ulospäin. Millä tavoin meidän kauttamme evankeliumin voima säteilee ympärillemme. Todistaako se Kristuksesta. Vapautuuko lähellämme ihmiset taakoistaan uuteen toivoon ja uuteen uskoon. Sinä et ole ’vain kristitty’ vaan Jeesuksen opetuslapsi ja kuljetat todistusta Kristuksesta sinne minne menetkin. Kaikki mitä teet ja sanot todistaa uskostasi: miten istut, miten hengität, miten katsot toisia silmiin. Jos se ei todista Jumalan hyvyydestä, se todistaa jostakin muusta. – Jeesuksen oppilaat kokivat epäonnistuvansa tässä tehtävässään. Luulen, että se on tuttua meillekin. Mitään ei tapahdu lähellämme. Olemme peittäneet sen valon, jonka tulisi loistaa ihmisille.

 

Pojan isän roolissa paljastuu perhepiirin sisäpuolinen maailma ja siihen kuuluvat lähisuhteet. Vanhempina ja kasvattajina koemme riittämättömyyttä ja epäonnistumista. Puolisoina koemme vajavuutta. Yhtä hyvin lapsina tiedostamme että emme täytä vanhempiemme toiveita ja odotuksia suhteemme.

 

Sairaassa pojassa näkyy oma uskomme, sisäinen minuutemme – se on kuva sisäisestä lapsestamme eikä sillä ole hyvä olla. Pojan mykkyys on ehkä vielä tarkempi kuva uskosta ja sisäisestä elämästämme kuin isän kamppailu uskon ja epäuskon välillä. Se on sidottu maailman voimien edessä. Sanaton, mykkä ja syvä pelko hallitsevat sitä. Sairas poika kuvaa  uskoamme enemmän kuin tiedostamme.

 

Todellisuudessa uskomme Jumalan voimaan on kovin heikko, etsimme itsellemme turvaa enemmän varallisuudesta ja toisista ihmisistä kuin Jumalasta. Jos sielumme kerroksia raaputtaa niin löytyykö sieltä sittenkin enemmän pelkoa kuin iloa ja uskon rohkeutta. Ihminen pelkää koska kuvittelee olevansa yksin ja vailla turvaa silloin kun se on paljaana.

 

Tämä on todellinen kuva lähes jokaisesta kristitystä. Epäusko jäytää syvällä sydämessämme. Meidän uskomme on pienen sinapin siemenen uskoa. En voi itsekään kehua olevani mikään uskon sankari. Tunnistan tuon mykkyyteen sidotun pojan sieluni pohjalla. Tiedän myös sen, että Jeesus haluaa vapauttaa meidät niin että kaikki  pelon voimat raukeaa – ja alamme opettelemaan uskon ja luottamuksen kieltä vähän kerrallaan.

 

Tuon uskon ihmeen ja pelon väistymisen sielumme pohjalta Jumala saa aikaan usein paremminkin niin, että hän antaa meidän sairastua tai hän muulla tavoin ottaa meiltä pois inhimillisiä turvan lähteitä, jolloin yhä enemmän estimme turvaa Jumalasta. Silloin uskon ja rukouksen suunta on oikea vaikka elämän suunta muuten näyttäisi ei-toivotulta.

 

vähäiselläkin uskolla voi kuitenkin rukoilla. Jeesus kuulee ja tulee luoksesi. Evankeliumissa kaikki kolme saivat avun.

 

Opetuslasten häpeä poistui ja fariseusten syytökset vaimenivat. Isän huoli väistyi kun hän sai poikansa takaisin. Ja poika nousi uuteen elämään vapaana peloista.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s