Jouluaatto

 

Jouluaaton sanajumalanpalvelus 2016  – hiljainen ilo

Eilen luin iltalehden nettiartikkelista, että ruotsalaiset ovat naureskelleet suomalaisille joulunviettotavoille. He kun osaavat omasta mielestään ottaa juhlasta ilon irti. Me taas viemme kynttilöitä haudalle, ruoskimme itseämme koivunoksilla joulusaunassa, kuuntelemme kiltisti joulurauhanuhkauksen, jonka mukaan olemme raskauttavien asianhaarojen vallitessa syypäät rangaistukseen, jos olemme liian kovaäänisiä jouluna. Lisäksi suosituin joululaulumme kertoo pienenä kuolleesta pojasta, josta on tullut varpunen. Eikä siinä vielä kaikki: jouluruokamme ovat kamalia, ja joulutortutkin hakaristin näköisiä. Naapurimaiden välistä mielipiteenvaihtoa kannattaa aina välillä harrastaa. Heidän tekemänsä huomiot saattavat naurattaa meitä itseämmekin.

Oliko tuossa kuvassa jotakin tuttua ja todellista? Antavatko he aiheen itsetutkisteluun? Eivätkö suomalaiset osaa iloita edes jouluna? Kyllä me osaamme iloita, vaikka ilomme onkin hiljaisempaa ja salatumpaa. Suomessa joulu merkitsee hiljentymistä ja sellaistakin asiaa, jota sanotaan hartaudeksi. Tarkoitan sitä, että joulu ohjaa meitä ikuisuusasioiden äärelle. Jouluna pyhyys on läsnä. Kaikkein syvimmät sitoumukset, joita meillä on olemassa, nousevat pintaan. Emme ole tyhjän naureskelijoita. Joulu kutsuu meitä olemaan totuudellisia suhteessa itseemme. Me etsimme sitä todellista joulua. Jotta sen löydämme, meidän on lähdettävä tavoittamaan sielunpohjaamme. Siitä kaikki alkaa: rehellisyydestä, kuka minä olen ja miten se sopii yhteen evankeliumin kanssa. Tällainen kohtaaminen alkaa rehellisyydestä. Se ei ole pelkkää tanssimista kuusen ympäri. Jouluun kuuluva ilo kulkee tämän matkan syvälle sydämeen ja takaisin. Ei tietenkään kaikilla näin mene. Mutta useimmilla suomalaisilla sieluun sisään rakennettu joulumekanismi on valmiina aktivoitumaan tällä tavoin. Sitä tuo ruotsalaisten naureskelu osoittaa.

Me olemme kansa joka osaa olla hiljaa ja kansa, joka ymmärtää hiljaisuuden kielen ja sen vivahteet. ”Kel onni on se onnen kätkeköön.” Suomalainen vie jotakin onnestaan hiljaisuuteen – ilmeisesti myös jouluna. Vaikka joulua vietetään isommallakin joukolla, niin jossakin vaiheessa mieli etsiytyy toiseen tilaan, jossa maailman äänet häipyvät. Silloin olet hiljaa ja kiitollisena Jumalan edessä. Se on hiljaista onnellisuutta siitä, että kaikki on sittenkin hyvin. Jumala ei ole hylännyt tätä kansaa eikä sinua. Hän on meidän Jumalamme, hän on vapahtajani. Tänäkin jouluna löydämme hänen seimensä luota Rauhan.

Sitä joulu meille myös kertoo. Se kertoo Jumalasta, joka näkee ihmiskunnan onnettomuuden ja ihmisten kyvyttömyyden korjata tilannettaan. Se kertoo Jumalasta, joka kuulee hädän ja tulee auttamaan. Jotakin tästä joulusta on edelleen siivilöitynyt koko suomalaiseen mielentilaan siitä, minkälainen joulu on. Se on oman ihmisyytensä kohtaamista paljaimmillaan ja Jumalan armon vastaanottamista. Pieni joulun lapsi herättää sen. Ei siksi, että hän lapsen herkkyydellä puhuttelee meitä, vaan siksi, että hänessä Jumala lähestyy meitä. Hänessä Jumalan rakkauden katse seuraa meitä. Ensin pienenä ja alhaalta päin. Myöhemmin ylhäältä ristiltä alaspäin.

Seimi kertoo jotakin Jumalan tavasta hahmottaa maailman tilannetta. Kun kaikkein korkein tuli ihmiseksi, se oli riisuutumista pyhyydestä, alentumista mitättömäksi olennoksi. Hänen enkelihovinsa ei seurannut mukana eivätkä enkelit palvelleet häntä. Enkelit lähtivät paimenten kedolta takaisin taivaaseen ilmestymättä enää Marialle ja Joosefille. Kun Taivaan kuningas tuli ihmiseksi, hän hakeutui johonkin hyvin mitättömältä vaikuttavaan paikkaan. Kovinkaan paljon vaatimattomampaan sänkyyn häntä ei olisi voitu laittaa. Kuningas eläinten syöttökaukalossa.

Paras selitys, minkä seimelle olen kuullut, tulee eräältä ortodoksipapilta.

Kun ihmisen lankeemus liittyy syömiseen – myös pelastus yhteys Jumalaan toteutuu uudestaan syömisen kautta. Se alkaa eläinten syöttökaukalosta. Jatkuu siinä, kun Jeesus sanoo itse olevansa elämän leipiä. Asettaa ehtoollisen, jossa leivän ja viinin kautta syömme ja juomme hänen ruumiinsa ja verensä. Siinä hän antaa meille itsensä, jotta pelastuisimme. Jeesus on tullut maailmaan ravinnoksi iankaikkisen elämän nälkäämme. Sitä nälkää on edelleen

Vaikka tuoreen kyselyn mukaan, kun suomalaisilta on kysytty heidän uskosta Jumalaan, tutkimuksen mukaan 50% sanoo, että eivät usko mihinkään Jumalaan ainakaan kirkon opettamaan. Luulen kuitenkin tai ainakin toivon, että vastaus on järjen tasolla annettu. Usko on syvemmällä kuin sen kieltäminen haastattelutilanteessa. Toivon niin. Opetuslapsi Pietari kielsi Kristuksen, muutkin oppilaat juoksivat pakoon. Kun Jumala pelastaa ihmisen, ihminen hangoittelee Jumalaa vastaan, kun muuta ei voi. Samaan aikaan syvällä sisimmässämme soi kiitos. Ja silmissä kimaltelee pelastetun kyyneleet. Jumala tulee meidän luoksemme. Hän etsii meitä, hän rakastaa meitä luopuneita ja eksyneitä lampaitaan. Ja hän pelastaa meidät. Siksi hänen nimensä on Jeesus Vapahtaja.

Yksinkertainen kuvaelma jouluaattona kirkossa 2013: Älä häiritte!

Seuraava jouluhartauskuvaelma on toteutettu kirkossa.  Kirkon etuosassa oli kolme ‘näyttämöä’ Nasaret – Seimi –  paimenten keto. Telinein ja kankain oli toteutettu Beetlehemin talli, jonne seimi ja heiniä laitettiin. Meillä oli vaatteita paimenille, enkeleille, Augustukselle Joosefille ja Marialle. Minä olin kertojana papin albassa ja stolassa. Paimenilla oli isoja pehmolelulampaita. Meillä oli ajatus (joka tuli liian myöhään) että jostakin perheestä saisimme vauvan Jeesuksen osaan. Sitä ei tällä kertaa tapahtunut.

Tervetuloa
Te olette kaikki sydämellisesti tervetulleita tähän perheille tarkoitettuun jouluhartauteen. Joulu on vuoden juhlista odotetuin. Nyt odotus on päättynyt ja juhla alkanut. On hyvä, että aloitamme juhlaa  yhdessä. Jokaisena jouluna ajatuksemme kääntyvät joulun lapseen – pienokaiseen joka syntyi Beetlehemissä.
Tässä jouluhartaudessa laulamme jouluvirsiä ja meillä on pieni kuvaelma, joissa eri tehtävissä esiintyy seuraavia henkilöitä: Keisari Augustuksena on N.N., Joosefina N.N., Mariana N.N., paimenina ja enkeleinä on Lasten lauluryhmän laulajia. Kertojana kuvaelmassa on Sinä. Esirukouksen lukee N.N. ja evankeliumin N.N.

Kolehti kootaan tällä kertaa poikkeuksellisesti ovilla poistuttaessa kirkosta.
Kiitämme teitä kaikkia jo siitä avusta, minkä he yhteiseen juhlaamme ovat antaneet. Hiljennymme joulurukoukseen

Joulurukous

Jouluevankeliumi – luetaan Luuk 2:1-20 normikäännös ei selkokielistä – kuvaelma on evankeliumin selkeyttämistä.

Kuvaelma: Älä häiritte

Henkilöt: Lapsi / kertoja = Sinä / Keisari Augustus /Joosef / Maria / enkelit / paimenet / mukana oli myös iso leikkiaasi ja pehmolelulampaita sekä vauvanukke.

Lapsi – Miksi joulua juhlitaan?
Sinä – Hyvä kysymys Joulu on Jeesuksen syntymäpäivä. Silloin kun sulla oli kaverisynttärit, kutsuit parhaat kaverisi paikalle. Keitä kavereita sinulla silloi oli?
Lapsi  – Eskarikavereita.

Sinä – Jeesus haluaa olla jokaisen ihmisen paras ystävä ja kaikkien kaveri. Siksi kaikki kutsutaan juhlimaan hänen syntymäpäivää – vietämme sitä kaikki yhdessä. 
Mutta katsotaan tätä juhlaa pienen tarinan kautta. Luukas on kirjoittanut niistä.

Saarnatuolin ja urkujen väli

Sinä – Luukas kirjoitti, että tämä tapahtui kauan sitten. – Silloin kun Rooman valtakuntaa hallitsi keisari Augustus ja Kvirinius oli Syyrian käskynhaltija.
Sinä – Onko keisari Augustus täällä?
Keisari Augustus – Täällä olen. Mitä asiaa (käskevästi).
Sinä – heh heh.  Olit antanut jonkin määräyksen. Mitä pitää siis tehdä?

Keisari Augustus – Laittaa koko maailma verolle.

Sinä – niin … mutta miksi?


Keisari Augustus – Tarvitsen lisää rahaa rakennushankkeisiin ja armeijan yllä pitämiseen (valtateiden rakentamiseen)
Sinä – Peritäänkö veroa ihan kaikilta?
Keisari Augustus – Niinhän minä sanoin. koko maailma – kaikki jotka valtakuntaani kuuluvat.

Sinä – Täytyykö tuon köyhän Joosefinkin ryhtyä veroa maksamaan?

Keisari Augustus – Kyllä. Ei mitään poikkeuksia.

Saarnatuolin juurella


Sinä – Nasaretin Joosef, se on sitten lisää rahahuolia. (Joosef pakkailee reppuaan) Mitäs pakkailet? Minne te menette?

Joosef – Juudean Beetlehemiin.

Sinä – Miksi sinne asti?


Joosef – Se on esi-isäni Daavidin kaupunki. Pitää mennä omaan kaupunkiin.

Sinä – Sinne on pitkä matka

Joosef – Mennään aasilla. Tai Maria menee. Minä kävelen

Sinä – Pitäkää kiirettä. Moni muukin on menossa. Voi olla vähän täyttä siellä.


Joosef – Ei tässä juoksemaan ruveta. Kyllä Jumala meistä huolen pitää.

Sinä –  Jumala hyvästi matkanne siunatkoon

Joosef – Katsotaan mitä tässä vielä tapahtuu. Lapsenkin pitäisi syntyä pian.
Sinä – Aivan. Mariahan odottaa lasta. Maria, kylillä puhelevat raskaudestasi?
Maria – Toivottavasti hyvää. Olen pilkkaakin kuullut.
Sinä – Niin puheita on aina monenlaisia, mutta se, mitä kuulin ei ollut ihan tavallista. He puhuivat  jotakin enkelistä.
Maria – Kuulit oikein. Lapsen yllä on erikoinen siunaus. Enkeli ilmestyi minulle ja kertoi että tulen äidiksi. Enkeli sanoi myös että lapselle tulee antaa nimeksi Jeesus.
Sinä – Ihmeellistä. Mutta en viivytä teitä enempää. Hyvää matkaa.

Joosefin ja Marian matkatessa Beetlehemiin aasin kanssa lapset laulavat: Jeesus syntyy.


Beetlehemissä: Lukupulpetin ja kastemaljan luona



Sinä – Maria ja Joosef lähtivät pitkälle matkalle Beetlehemiin. Paljon ihmisiä oli liikkeellä eikä missään majatalossa ollut heille tilaa. Onneksi löytyi edes karjasuoja, talli – sillä oli tullut Marian synnyttämisen aika.

Sinä – Maria. Kuinka sää voit?

Maria: Älä häiritte. Mää en nyt kuule jaksa mitään uteluita.

Sinä – Okei. Menen syrjään. “Shh!” (yleisölle) Kuten huomasitte tilanne alkaa olla aika hermostuttava – paras mennä ihan syrjään. Mitäs tuolla näkyy – lampaita.
 Onkohan siellä paimenia.  He eivät pane pahakseen jos menemme juttelemaan – tässähän voisi oikeastaan laulaa jotakin.

Seurakunta laulaa Vk 21:1-3

Kertoja kulkee paimenten luo – sillä aikaa Maria ottaa lapsen syliinsä antaa Joosefille, joka nostaa sen seurakunnan nähtäväksi. Joosef antaa sen Marialle joka laittaa hänet virren aikana seimeen.

Paimenet lähellä urkuja


Sinä – Mitäs porukkaa täällä on?

Paimenet – Ollaan paimenia ja vartioidaan temppelin lampaita.

Enkeli lukee (muut häikäistyy ja pelästyy)
 “Minä olen Jumalan enkeli – Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” (Voi lukea tämän suoraan paperista)

Sinä – Noustaan kaikki yhdessä laulamaan enkelien kanssa Vk 21:10 – “Nyt Jumalalle kunnia kun antoi ainoon Poikansa. Siit enkelitkin riemuiten veisaavat hälle kiitoksen.”

Sinä – käsittikö teistä kukaan äskeisestä enkelin viestistä mitään?

Paimenet  –    Joo. Enkeli ilmestyi meille

Sinä  – tuliko se veroja keräämään niinkuin keisari Augustus
Paimenet –   Ei, vaan kertoi hyvän uutisen. Kauan odotettu kuningas on syntynyt. Makaa nyt seimessä.
Sinä – Jaa. Taidankin tietää missä se paikka on. Joosefin Maria on synnyttänyt.

Paimenet: –     Mennään kiiruusti katsomaan ja kertomaan mitä meille tapahtui.

Kaikki lapsikuoron laulajat (ja muut) siirtyvät seimen luo ja ryhmittäytyvät seurakuntaan päin laulamaan: Suuren suuri uutinen

Päätössanat

Sinä – Jokaisena jouluna muistamme Jeesusta. Tänäänkin palautimme mieliin joitakain tuon tarinan tapahtumista. Ne eivät ole satua – vaan kaksi tuhatta vuotta sitten tapahtuneita asioita nykyisen Israelin alueella. Jumala itse puuttui maailman kulkuun ja tuli keskellemme. Hän ei tullut veroja keräämään, kuten keisari Augustus. Hän tuli avaamaan meille portin taivaaseen, Jumalan valtakuntaan. Sitä ovea ei kukaan muu voinut avata. Eikä sitä ovea kukaan ihminen voi myöskään sulkea. Tuosta päivästä alkaen on kuulutettu ilosanomaa -> pelkojen ja tuomion tilalle on tullut vapaus, armo ja anteeksiantamus: Jumalan rakkaus jokaista ihmistä kohtaan.

Siunatkoon ja varjelkoon Kaikkivaltias ja armollinen Jumala (+) sinun joulusi ja kaikki ne joiden kanssa sitä vietät. Juhlikaka täydestä sydämestänne, olkaa hyviä toisianne kohtaan.

Omasta puolestani ja seurakunnan puolesta toivotan teille kaikille hyvää joulua ja Vapahtajamme Jeesuksen syntymäjuhlaa.

Laulamme päätteeksi virren 30: Maa on niin kaunis

Yläkoulun yökirkko 20.12.2013 – Kaksi joulun lasta

Hyvät ystävät. Tänään on erikoinen yö, kun vietämme sitä täällä kirkossa.

Evankeliumia on luettu useammalla kielellä tänään. Jeesus itse puhui sanansa aramean kiellellä. Se on arabian ja heprean sukuinen kieli. Mutta evankeliumit Jeesuksesta ovat alkujaan kreikankielisiä. Silloin kreikan kieli tavoitti laajemman lukijakunnan. Se vastasi samaa kin englanti tänään. – kuulimme sen suomeksi ja osia siitä ruotsin, englannin ja saksan kielillä. Näinä päivinä evankeliumin sanoja luetaan sadoilla kielillä.

Minusta on hienoa, että kuulimme sen tänään muullakin kuin suomen kielellä. Joulun sanoma kuuluu kaikille kielille ja kaikille kansoille. Se on hyvä sanoma Jumalalta ihmisille. Se on ikuinen sanoma Jumalan hyvyydestä ihmistä kohtaan. Kaikkein kiteytyneimmässä muodossaan tämä evankeliumi on tiivistetty yhteen Raamatun jakeeseen, jonka moni teistä osaa ulkoa: Se kertoo saman asian: Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoa Poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.
Jumalan rakkaus on suurinta mitä maailmassa on olemassa. Se näkyy siinä, että hän antaa meille jotakin. Hän antaa itsensä: ensin Beetlehemin seimeen, sitten aikanaan ristille. Se on sitä, että Jumala antaa poikansa.

Se mitä vierailla kielillä kuulimme oli ENKELIEN LAULUA. Kun enkelit ilmestyivät tuona yönä paimenille, he pelästyivät.

En ole koskaan nähnyt enkeliä. Raamatussa enkeli herättää pelkoa. Alkukielissä eli kreikankielisessä Raamatussa, paimenien pelko oli megaluokan pelkoa, fobos megas – mega-fobia. Paimenet pelkäsivät kuolevansa siihen paikkaan. He pelkäsivät että nyt tuli noutaja. Jumala ei kestänyt kuulla enää heidän rivoja juttujaan, joilla he yrittivät pitää itsensä hereillä. Ilmestys oli niin vavahduttava – koetteli heitä sydänjuuria myöden. Enkeleissä Jumalan voima oli aistittavissa. Silloin kun ollaan lähellä äärettömän suurta voimaa, ihminen tajuaa pienuutensa ja pelkää tuhoutuvansa. Luonnon myrskyvoimat voivat saada tällaista pelkoa aikaiseksi. Tuohon aikaan ihmisillä mielikuva Jumalasta toimi usein tällä tavalla: mitä lähempänä Jumalaa, sitä pelottavampaa on.

Enkelin ensimmäiset sanat oli: älkää pelätkö, minä ilmoitan teille suuren ilon (kharan megaleen) – megapelon tilalle tuli megaluokan ilo. Enkelien viesti oli ilosanoma eli evankeliumi.

Tätä viestiä he olivat odottaneet pääsevänsä kertomaan. Jumala on Jeesuksessa tullut niin pieneksi, että kenenkään ei enää tarvitse tuntea pelkoa Jumalan lähellä. – Ei ole niin pahuuteen eksynyttä ihmistä, etteikö hänkin voisi katsoa tätä enkelien ilmoittamaa seimen lasta ja löytää siinä anteeksiantamuksen uuden alun.

Meillä pahuudesta on tänä jouluna yksi karmea kotoinen esimerkki. Olette lukeneet siitä uutisista. Eräs 17-vuotias nuori mies löysi 2-vuotiaan itkevän lapsen ulkona kylmässä vain vaippaan puettuna – hylätty ja pahoinpidelty.

Aika monen isän ja äidin sisuskalut kääntyivät ympäri, kun he kuulivat tämän uutisen. Sitä ei voinut ymmärtää. Jumalan suurta armoa on se, että lapsi löytyi ja pelastui. Mutta se, että tuo pienokainen oli pahoinpidelty ja hylätty ilman vaatteita pakkaseen on käsittämätöntä julmuutta ja piittaamattomuutta. Me emme tiedä mitä on tapahtunut. Lapsen isä on löytynyt kuolleena. Sitä en tiedä onko hän tämän takana vai joku muu.

Tuo avuton lapsi lienee monen ajatuksissa tänä vuonna jonkinlainen joulun lapsi. Hänessä me näemme sen pimeyden, mihin ihminen huonoimmillaan pystyy. Näin nämä kaksi joulun lasta kertovat yhdessä koko joulun tarinan.

(Jos tuota kuvaa haluaa laajentaa, hylätyssä, itkevässä kylmissään olevassa lapsessa voi nähdä ihmiskunnan ilman Jumalaa.)

Silti jos tämäkin pahantekijä katsoisi Jeesukseen, siihen lapseen, joka syntyi kaksi tuhatta vuotta sitten, hän voisi saada anteeksi – Jumalalta vaikka kukaan ihminen ei hänelle anteeksi ehkä pystyisi antamaan. Joulun sanomassa on siis aika isot mittasuhteet. Se on sanoma vapahduksesta, mikä koskee kaikkia ihmisiä.

Hänessä Jeesuksessa me näemme syvälle Jumalan sydämeen. Se on rakatava sydän. Mutta kunniaansa hän ei anna muille.

Siitä enkelit lauloivatkin. Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Enkelien viesti ei kertonut kuolemasta vaan pienen lapsen syntymästä – se kertoi siitä, että Jumala on olemassa
Hän on suurempi kaikkia ihmisiä,
mutta hän on kiinnostunut luomistaan ihmisistä.
Rakkaus saa hänet tulemaan heidän luokseen, jotta he löytäisivät uudelleen pimeästä valoon.
Jotta he löytäisivät elämän hänessä, joka rakastaa ihmisiä.
Kun sinä sielusi silmin katsot seimen lasta. Et katso vain itkevää pienokaista. Katsot koko maailman muuttaneeseen rakkauden lähteeseen. Sellaiseen rakkauteen, jolla on valta sulattaa sinunkin surusi, syntisi ja kipusi pois.
ja antaa sinulle elämääsi uusi suunta. — pimeästä valoon.

Luuk. 2: 1-5
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta.

– Olipa kerran, kauan sitten, kaukaisessa maassa köyhä pariskunta, joka oli pakotettu lähtemään pitkälle matkalle naisen odottaessa ensimmäistä lastaan. Näin sadunhohtoisesti voisi olettaa joulun evankeliumin alkavan. Saduthan kertovat köyhistä kulkijoista, jotka kohoavat neuvokkuutensa ansiosta kuninkaan suosioon. Mutta evankeliumi alkaa aivan toisin kuin sadut. Se ei myöskään kerro kulkurista, joka kohoaa kuninkaan suosioon, vaan kuninkaasta, joka laskeutuu köyhien luokse. Se ei ole satua vailla aikaa ja paikkaa. Evankeliumin kirjoittaja Luukas sitoo pyhän yön tapahtumat historiaan kertomalla ajankohdan maailmanhistoriallisista asioista: keisari Augustuksesta ja hänen verouudistuksestaan.

On olemassa aika ja paikka historiassa meidän maailmassamme, jolloin Jeesus syntyi. Se ei ole jossakin sadun haavemaailmassa, vaan meidän todellisuudessa. Joulunmatka alkaa Nasaretista ja se kulkee kohti Betlehemiä.

Evankeliumissa olemme tässä vaiheessa vielä keskellä arkea. Siinä esiintyy vain maan päällisiä valtiaita ja maanpäällisiä murheita: keisari Augustus ja Quirinius käskynhaltija sekä verotuksen huolet. Ajatuksemme kuitenkin suuntautuvat jo eteenpäin siihen hallitsijaan, jonka valta on taivaasta ja joka syntyy keskelle tätä maailmaa.

Luuk. 2: 6-7
Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Meidän kuvitelmissa ja myös näkemissämme seimiasetelmissa, Jeesus syntyy hiljaisessa ja syrjäisessä tallissa, jonne kuuluu vain metsien kuiske ja eläinten äänet. Todellisuus lienee kuitenkin toisenlainen. Josef ja Maria olivat tulleet usean päivän matkan hitaasti kulkevan karavaanin mukana kaupunkiin. Kaupunki oli niin täynnä väkeä ja hälinää Jerusalemiin matkaavista pyhiinvaeltajista, että Joosefille ja Marialle ei löytynyt tilaa majapaikoista. Mutta taivasalle heidän ei tarvinnut jäädä. Heille tarjottiin eläimiä varten rakennettua tilaa, luolamaista tallia, jollainen oli melkein jokaisessa kukkulan kupeeseen rakennetuissa taloissa.

Lapsen syntymää koskevia tapahtumia ei kerrota yksityiskohtaisesti. Synnytys oli tavallinen tapahtuma eikä siitä tehty suurtakaan numeroa. Vaikka kätilöä ei ollut paikalla, niin aivan varmasti lähettyvillä oli sellaisia naisia, jotka osasivat auttaa Mariaa synnytyksessä ja lapsen hoitamisessa. Tällaisissa asioissa ei nuorta naista jätetty pulaan. Tavan mukaan syntynyt lapsen ihoon hierottiin oliiviöljyä ja kapaloitiin. Jeesus syntyi yksinkertaisissa oloissa. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Meidänkin joukossamme on niitä jotka ovat syntyneet saunan lauteille ilman kätilön apua. Synnytys tallissa ei ollut erityisen poikkeavaa tai halveksittavaa.

Ennen kuin paimenet saivat tiedon lapsesta ja ennen kuin tietäjät ehtivät paikalle, siellä oli jo kanssamatkaajien kanssa jaettu iloa lapsen syntymästä. Nuotiotulelta toiselle oli kulkenut iloinen viesti, Maria on synnyttänyt pojan. Jouluyön pyhässä perheessä koettiin sitä samaa iloa ja sanoinkuvaamatonta kiitollisuutta, jota me tunnemme syntymän ihmeen läheisyydessä. Tajuamme syvästi sen, että me emme itse voi saada aikaan mitään niin ihmeellistä. Voimme olla omalta osaltamme vain varjelemassa ja suojelemassa syntynyttä elämää. Mutta elämä on syntynyt ilman omaa voimaani ja taitoani. Se on ihme ja se on suuri siunaus.

Josefin ja Marian matkan rasitukset väistyivät hetkeksi. He olivat saaneet Jumalan lahjana lapsen hoidettavakseen. Tuohon lapseen liittyi kuitenkin Jumalan salaisuus, jota koko maailma oli odottanut paljastuvaksi.

Luuk. 2: 8-12
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.”

Samaan aikaan kun tallissa yöllä kapaloitiin lasta, lähiseudun paimenille, jotka työssään joutuivat valvomaan, heille ilmestyi enkeli. Enkelin viestissä lasta koskeva salaisuus alkaa paljastua. Betlehemin tallin syntymä, ei ollut vain yksi syntymä muiden joukossa. Siihen liittyi erityinen koko maailmaa koskeva suunnitelma. Lapsen syntymää oli valmisteltu taivaallisessa mittakaavassa koko ihmiskunnan historian ajan. Tuona jouluyönä lapsen syntyessä maailmankaikkeuden kellossa koitti määrähetki. Sitä enkelit lähtivät todistamaan: Tänään on tapahtunut se, mikä muuttaa historian kulun. Tänään on tullut valo ja toivo kansojen keskelle. Sillä tässä lapsessa Jumala on tullut ihmisten luokse.

Joulu, Jeesuksen syntymä on Jumalan vastaus ihmisen sanattomaan kaipaukseen. Kaipaus on ollut sitä selittämätöntä kipua, mikä meissä on, kun olemme erossa Jumalasta. Hän on tullut etsimään kadoksissa ollutta ihmiskuntaa, jotta hän voisi yhdistää ihmissydämet jälleen Jumalan puoleen. Hän on tullut vapahtajaksi ihmisille. Hän vapauttaa epätoivosta, pimeästä, synnin vallasta. Jumala ei tullut keskuuteemme valepuvussa, vaan hän tuli ihmiseksi, joka on lihaa ja verta. Hän ei ilmestynyt täysikasvuisena jollekin hämärälle kujalle, vaan hän syntyi pieneksi lapseksi.

Voiko Jumala tulla lähemmäs ihmisiä muutoin kuin syntymän kautta ja elämällä ihmisen elämän. Betlehemin syntymässä käsittämätön on tapahtunut: aineeton ja ääretön Jumala tuli pieneksi ja avuttomaksi lapseksi. Lapseksi, joka tarvitsee ravinnokseen äidin rintaa, vaatteekseen lämpimät kapalot ja turvakseen vanhempien sylin. Jumala on meidän tähtemme tullut hyvin pieneksi, jotta me voittaisimme pelkomme ja häpeämme ja uskaltaisimme tulla piiloistamme Jumalan luokse, jotta sydämemme nöyrtyisi ja alkaisi elää uudelleen sitä elämää, joka Jumalasta lähtee. Siihen tänään vietettäväkin joulu meitä kutsuu.

Luuk. 2: 13-14
Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

Paimenet kuulivat enkelten laulua. Enkelien virteen mekin saamme nyt yhtyä, kun nousemme laulamaan virren 21 viimeisen säkeistön.

Luuk. 2: 15-20
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.” He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Tänä jouluna me teemme matkaa ajatuksissa 2000 vuoden taakse Betlehemiin. Me teemme matkaa seimelle paimenten mukaan. Me teemme matkaa ja yritämme löytää oikeaa joulua. Toivomme löytävämme rauhan, josta enkelit kertoivat, toivomme löytävämme ilon ja hämmästyksen, joka sai paimenet valtaansa. Toivomme pääsevämme pyhän salaisuuden äärelle ja näin saavan aikaan joulun sydämissämme.

Mutta joulun suurin sanoma ei liity kuitenkaan meidän matkaamme. Tärkein matka tänäkin jouluna on Jumalan matka meidän luoksemme. Siitä joulun hyvässä sanomassa on kysymys. Matka joka meille on liian pitkä, sen Jumala on tehnyt puolestamme. Se matka alkoi keisari Augustuksen aikana: Jeesus, taivaan kuningas, syntyi maailmaan. Jumala tuli luoksemme. Hän ei ole hylännyt meitä. Hän on etsinyt meidät ja löytänyt. Sanansa kautta hän tulee tänään meidän luoksemme: sinun ja minun jouluun.

Ja kun hän saapuu, hän tuo tullessaan lahjat runsaat rikkahat: autuuden ja anteeksannon, kaikki taivaan tavarat. Salainen sielun kipu ja ikävä voi vaihtua iloon ja kiitokseen.

Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.

Jouluaaton saarna 2007 – Jeesus lunastaa aasin (Aasitrilogia)

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa. Luuk. 2: 1-14

Muistatko kuinka ensimmäisenä adventtina Jeesus ratsasti pienellä aasilla Jerusalemiin? Kun tuo pikkuaasi Viki Vikkelä palasi kotiinsa, se kertoi pihan vanhoille aaseille seikkailustaan kuninkaan ratsuna. Kaikki muut aasit kuuntelivat sitä ihmeissään.

Vanhin talon aaseista oli 40-vuotias Varma – lempinimeltään ”Vaitelias”. Joskus aasit elävät niinkin vanhoiksi.

Hän löntysteli hiljaisesti paikalle ja kysyi. ”Kuulinko puhuttavan nöyrästä kuninkaasta – Daavidin pojasta, joka saa ihmeitä aikaan”

Vuosiin Vaitelias Varma ei ollut puhunut kenenkään kanssa. Siksi häntä sanottiinkin vaiteliaaksi. Mutta nyt hän jatkoi. ”Minusta tuntuu, että minä olin silloin Betlehemissä siinä tallissa, jossa hän syntyi.” ”Se oli ihmeellinen yö. Totisesti Jumala on viisaudessaan ylittämätön, kun hän valitsee suuriin tehtäviin tavallisia ihmisiä ja vaatimattomia eläimiä.”

Muut aasit pyysivät ja vaativat Vaiteliasta kertomaan Jeesuksen syntymästä. ”Ehkä minä kerronkin”, sanoi Vaitelias Varma – tosin hieman epäröiden.

Kun hän aikaisemmin oli kertonut siitä muille, hänelle naurettiin. Sen jälkeen hänen ei ole tehnyt mieli muistella ääneen sitä ihmeellistä yötä. Se oli salaisuus, jonka hän säilytti omassa mielessään kaikkeista kalleimpana aarteenaan. ”Välillä tosin mietin, onko tuo kaikki todella tapahtunut.”

”Niin. Siitä on jo hyvin kauan aikaa”, aloitti Vaitelias Varma. ”Kuuluin siihen aikaan vielä toiselle isännälle.” ”Se oli ankara ja julma isäntä. Ruoska tuntui heti lavoissani, jos vähänkin horjahdin raskaan kuorman alla. Vieläkin vuosienkin jälkeen minulla on selässäni ja nahassani jäljellä arpia muistutuksena iskuista ja kiusaamisesta.

”Toden totta” muut aasit sanoivat ”Olemme ne kyllä huomanneet, mutta emme koskaan tohtineet kysyä”. Vaitelias jatkoi: ”Onneksi minun ei tarvitse enää sellaista kokea.”

”Sinä päivänä olin tehnyt taas paljon töitä ja saanut monia, monia iskuja. Isäntä piiskasi yhä kovempiin suorituksiin. Tuona päivänä isännän katseessa oli samanlainen kiihko kuin silloin, kun veljeni oli kuollut taakkojensa alle, eikä enää koskaan noussut.

Minä en halunnut kokea samaa kohtaloa, vaan lähdin karkuun. Kuljettuani pitkän aikaa, löysin lopulta hiljaisen tallin majatalon läheltä, josta kukaan ei osaisi etsiä minua tai arvata kenelle kuulun. Talli oli lähes tyhjillään. Siellä oli ennestään vain yksi härkä.

Hiljaisesti kävin varjoon makuulle ja nukahdin saman tien väsyneenä suloiseen uneen.

Kahden tunnin kuluttua säpsähdin hereille. Kuulin ihmisten ääniä. Sen verran olin oppinut (Varma sanoi), että milloinkaan en nukkunut niin syvää unta, ettenkö olisi heti herännyt ihmisten ääniin. Se oli minulle aina vaaran merkki. Jos se kamala isäntä tulee minua jälleen lyömään. Varma sanoi.

Mutta äänet olivat toisenlaisia. Nyt oli kysymys jostakin muusta. Mies ja nuori nainen tulivat talliin lepäämään. Mies teki naiselle makuupaikan. Nainen piteli vatsaansa ja aina tasaisin väliajoin puri hammasta ja voihkaisi.

Vaitelias Varma: ”Tiesi hyvin pian mistä on kysymys. Olin nähnyt monen aasin ja lampaan synnyttävän. Nyt näkisin ensimmäisen kerran ihmisen syntyvän.” ”Muuten siinä kaikki tapahtui samalla tavalla kuin meillä aaseilla ja muilla eläimillä, mutta ihmislapset eivät vain nouse heti jaloilleen. Makaavat viikkotolkulla paikallaan ja huutavat paljon enemmän.”

Mutta äitinsä rinnoilla tämänkin lapsi pian rauhoittui. Lapsen vanhemmat olivat onnellisia ja huojentuneita. Heidän nimensä olivat Joosef ja Maria.

Jos tarina olisi tässä, siinä ei ehkä olisi mitään ihmeellistä, sanoi Varma Vaitelias. Mutta tuotapikaa etäältä alkoi kuulua lampaiden ääniä. Hengästyneet paimenet juoksivat pitkin kylää, kunnes joku heistä tuli tallin kohdalle, jossa olimme – hän vihelsi ja huusi ystävilleen: ”Täällä! Tulkaa tänne!” Luulin ensin, että heiltä on lampaat karanneet, mutta he olivatkin etsimässä tuota pientä lasta.

Silmät suurina, ilmaan viittilöiden he selittivät nähneensä enkelijoukon. Ei siitä sekasortoisesta puheesta tainnut kukaan saada tolkkua. Mutta kun he tarpeeksi monta kertaa ja rauhassa selittivät, niin aasikin ymmärsi mistä on kysymys. – Enkeli oli heille ilmoittanut, että Kuningas on syntynyt. Paimenet polvistuivat lapsen edessä ja toisivat sanoja: Kristus kuningas, Daavidin poika.

Vaitelias Varma jäi miettimään paimenien puheita. Ei lapsi mikään kuningas voi olla. Mikä kuningas se sellainen on, joka syntyy tallissa? Yhtä vähän aasit syntyvät palatseissa. Nuo paimenet ovat valvoneet liikaa ja puhuvat omiaan. Ei heidän näkyjään voi uskoa. Tämä talli ei kerta kaikkiaan ole kuninkaan arvolle sopiva paikka.

Mutta pian talliin tuli pian lisää vieraita. Vaitelias hämmästyi. He olivat oikeita kuninkaita, siitä ei voinut olla epäilystäkään. Tuollaisia kuninkaat juuri ovat. Mutta mitä kuninkaat tekevät täällä? Tämä talli ei kerta kaikkiaan ole kuninkaan arvolle sopiva paikka. Mutta paimenten tavoin hekin kumartuivat lapsen edessä laskettuaan ensin kruunun päästään. Sitten he osoittivat Joosefille ja Marialle vuoroin taivaalta oudon kirkasta tähteä ja vuoroin lasta. Ennen lähtöään he antoivat lapselle kalliita lahjoja.

– Jos kerran kuninkaat käyvät tätä lasta kumartamassa, ehkä paimenetkin puhuivat totta. Mutta minkälainen kuningas hän mahtaakaan olla?

Lopulta talli hiljentyi. Yö oli kylmä. Joosef ja Maria yrittivät suojata lastaan ja suojautua itse. He hakeutuivat talliin peremmälle Härän läheisyyteen ja taluttivat minutkin vierelleen – jotta minä saisin lämmittää kuningasta.

Yö oli kulunut pitkälle. Vanhemmat hoitivat lastaan ja minä mietin, mitä minulle tapahtuu ja minne menen – olinhan lähtenyt pakomatkalle. – Silloin kuulin sen äänen, jota olin kaikkein eniten pelännyt. Tuo ilkeä omistaja löysi minut. En tiedä miten, mutta siinä hän oli.

”Se, mitä sitten tapahtui, en unohda sitä koskaan.” Kuin pyörremyrsky isäntä lähestyi minua keppi kädessään. Hän tarttui riimuuni ja kiskoi minut jaloilleni. Mutta silloin… silloin tuo lapsi alkaa itkeä. Hän itkee niin kovaa, että kaikki keskeyttävät toimintansa.

Sitä kesti hetken aikaa. Kun lapsi oli rauhoittunut, isäntäni muisti jälleen mitä oli tekemässä. Hän alkaa väkisin vetämään minua tallista ulos ja iskee minua lujasti kepillä. Jälleen Jeesus itkee niin kovasti, että kaikki lopettavat toimintansa.

Jeesus itkee ja itkee eikä rauhoitu enää ollenkaan. Kaikki ovat ihan ihmeissään. Hänen ei voi olla nälkä, hänet on juuri ruokittu, eikä kapaloakaan tarvitse vaihtaa, se tuntuu ihan kuivalta. Mutta itku ei lakkaa. Lapsi vain itkee.

Kun muut kauhistelevat Jeesuksen itkua, Vaitelias Varma tunsi jotakin sisimmässään. Hän kääntyi Jeesusta päin. Hän oli aivan varma siitä, että tuo lapsi itkee hänen itkuaan, hänen kipuaan, hänen surujaan ja pelkojaan. Jeesus itki kaikkea sitä pahaa, mitä Varmalle oli tehty. Kepiniskuja, kiusaamista, huonoa kohtelua. Tuo kuningas on kovin toisenlainen kuin kukaan muu kuningas. Hän on varmaankin sydänten kuningas ja lohduttaja.

”Jeesus-lasta rauhoiteltiin. Kaikkea yritettiin tehdä itkun lopettamiseksi, mutta mikään ei auttanut. Vasta kun Joosef talutti minut Jeesuksen viereen, tuo itku lakkasi.”

Joosef katsoi isäntääni ja antoi hänelle yhden kultarahan niistä lahjoista, joita tietäjät antoivat. Sen jälkeen en ole ilkeää isäntää nähnyt. ”Ja tiedättekö, minä kuljin heidän seurassaan aina Egyptiin asti. Paluumatkalla loukkasin jalkani. He joutuivat jättämään minut tänne ja täällä olen vanhentunut.”

Kaikki aasit kuuntelivat henkeään haukoen Varma Vaiteliasta. Lopulta Varma sanoi. Jos Jeesus kuningas on tullut kaupunkiin, niin tahtoisin totisesti nähdä hänet, sillä en tiedä ketään muuta ihmistä, joka on tehnyt minulle niin paljon hyvää. Pikkuaasi Viki Vikkelä sanoi, että hän haluaa tulla mukaan.

Mutta tapasivatko aasit vielä Jeesuksen – se on kokonaan toinen tarina. Ehkäpä kuulet tarinan siitä myöhemmin.