11. shell

Etsikkoaikoja – suhde Jumalaan ei voi perustua valheeseen

Jeesus sanoi:
    ”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”
    Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa. Luuk. 4: 23-30

Katekismuksen ensimmäinen luku alkaa näin: Jumalan tunteminen on elämämme tärkein ja perustavin asia. / Jumala lähestyy ihmistä keskellä elämää, vaikka me emme sitä aina ymmärräkään.

Luvun jatkossa sanotaan lisäksi näin: Jokainen etsii jotakin, mihin voisi laittaa toivonsa.

Mielestäni katekismus tunnistaa hyvin ihmisen tilanteen. Jokainen etsii jotakin suurempaa. Emme etsi vain ystäviä, terveyttä ja työpaikkaa. Se mitä me etsimme, voidaan sanoa eri tavoin. Joku etsii rauhaa, joku etsii lujaa perustaa elämälle, tai juuri sitä katekismuksen mainitsemaa toivoa, kun ympäröivä elämä osoittaa särkymisen ja hajoamisen merkkejä. Joku etsii hyväksyntää, joku etsii armoa, toinen sovintoa, joku etsii tietä ulos häpeästä tai kivusta. Joku etsii omaa paikkaansa elämässä, sitä mihin kuuluu. Joku etsii elämän tarkoitusta, joku etsii itseään, kuka oikeasti on.

Mitä sinä etsit? Mitä olet aina etsinyt? Oletko löytänyt sen, mitä etsit? Vaikka joskus oletkin löytänyt etsimäsi, valaiseeko löytö sinun askeleitasi tänään? Antaako se edelleen rauhan ja suunnan matkallasi? Niin että tiedät, kuka olet, mistä tulet ja mihin kuulut sekä minne olet matkalla?

Yhteistä näille etsimisen aiheille lienee se, että niissä ihminen etsii Jumalaa. Rauha levottomalle sydämelle tulee vasta silloin, kun Jumala asettaa ihmisen levottoman sydämen myrskyt. Kun ihminen kohtaa Jeesuksen Vapahtajana. Hänet on vapautettu synnin ja kuoleman vankeudesta todelliseen elämään, hän on ollut kuin sokea, mutta nyt hän näkee.

Kristinuskon suuri tarina on kertomus siitä, että Jumala etsii myös ihmistä, joka on eksynyt ja langennut. Se on koko Raamatun keskeisin tarina. Uudestaan toistuu paratiisin kertomus, jossa langenneet Adam ja Eva piileksivät alastomana pensaikossa, kun Jumala kutsuu heitä. He eivät halunneet löytyä. Kun ihminen on langennut ja toiminut Luojaansa vastaan, hän ei haluakaan Jumalan häntä löytävän. Se on häpeällistä. Hän koittaa keksiä alastomuutensa peitoksi kaikenlaisia viikunanlehtiä. Adam kuitenkin kokosi itsensä ja astui Jumalan eteen, kuulemaan totuuden. Totuus oli kivulias, mutta hän otti sen vastaan ja aloitti ihmiskunnan seikkailun kokonaan uudella tavalla. Suhde Jumalaan ei voinut rakentua valheelle.

Silloin kun Jumala tulee meidän kohdallemme ja kutsuu meitä, mitä me teemme? Pysymmekö piilossa vai tulemmeko kätköistämme? Millä me peittelemme häpeäämme? Piilostansa nouseminen Adamin lailla olisi silloin tärkeää, koska siinä kaksi etsijää voivat kohdata toisensa. Ja ihminen voi löytää sen mitä syvimmiltään kaipaa ja tulla löydetyksi karkotetussa maassa, tulla tietoiseksi siitä, että Jumalan siunaus seuraa häntä yhä ja että hänet on tultu hakemaan takaisin sinne, minne hän kuuluu. Mutta häpeä on usein niin voimakas, että emme halua kohdata sitä.

Jotta edellytykset kohtaamiselle olisivat suotuisat, on eduksi, että ihminen tuntisi hieman itseään ja toisaalta pystyisi myös luopumaan ennakkoluuloistaan, ehkä jopa vihastaan Jumalaa kohtaan. Kohtaaminen saattaa jäädä muuten tapahtumatta. Ei siksi, etteikö Jumala haluaisi kohdata ihmistä, vaan siksi, että ihminen ei anna tälle kohtaamiselle mahdollisuutta.

Evankeliumi kertoo tänään tällaisesta kohtaamattomuudesta. Uskallatko sijoittaa itseäsi tarinaan? Näetkö jotakin tuttua tässä?

Jeesus oli kotikylässään Nasaretissa. Nasaret oli pieni paikkakunta. Vanha testamentti ei mainitse sitä lainkaan. Kylässä on ollut ehkä noin 500 asukasta. Noin pienellä paikkakunnalla kaikki tunsivat toisensa. Jeesus tunnettiin lapsuudestaan asti. Se käy hyvin ilmi evankeliumia edeltävässä kertomuksessa.

Tapansa mukaan Jeesus osallistui sapattina synagogajumalanpalvelukseen, hän luki profeetta Jesajan kirjasta messiasennustuksen; kohdan, jossa köyhille julistetaan ilosanoma ja vangituille vapautusta, sokeille näkönsä saamista. Saarnassaan hän sanoi tämän profetian toteutuneen heidän sitä kuullessaan. Jeesus on tämä ilosanoma kaikille ihmisille.

Pian palveluksen jälkeen ihmiset alkoivat kysellä, mikä tämä mies luulee olevansa. Esteitä alkoi nousta kohtaamiselle. ”Luuleeko hän olevansa jotenkin heitä parempi.” He tuntevat tämän lapsesta asti. He tunsivat hänet Marian kilttinä ja kuulaisena poikana, Joosefin ahkerana apulaisena. Hän on tavallinen työläinen niin kuin hekin. Ei muuta.

Jeesus pukee sanoiksi heidän ajatuksensa: ”Tee täälläkin tunnustekoja, samanlaisia kuin hän olet tehnyt muualla.” Ilosanoman sijasta he halusivat uskonnollista viihdettä. He halusivat taikurin eivät profeettaa. He eivät halunneet muuttaa ennakkoluulojaan Jeesuksesta. Heidän sisimpänsä sulkeutui, vaikka paratiisin portti oli tullut heidän luokseen, ja elämän veden virran solina jo kuului.

”Ei”, he sanoivat hyvin painokkaasti. ”Tämä ei ole Jumalan nöyrä palvelija, vaan hän menettänyt järkensä. Kuvittelee itsestään suuria. Hän pilkkaa Jumalaa, ja hänet on kivitettävä.”

Ehkä hekin olivat etsineet sisimmässään niin kuin moni muukin, jotakin suurempaa. Mutta heille Jeesus oli väärällä tavalla liian tuttu. He häpesivät häntä vaikka heidän olisi pitänyt hävetä itseään.

Kristinuskoa on julistettu Suomessa monta sataa vuotta. Tilanne alkaa olla täällä sama kuin Nasaretissa. Sanoma on kuultu ennenkin, moni luulee tuntevansa sen, ennakkoluulot ovat melko vahvoja. Ja pahimmillaan käy niin, että kutsu jää kuulematta. Etsijä ei löydä etsimäänsä koska ei itse suostunut tulla löydetyksi.

Sinut hän on löytänyt ja sinä olet löytänyt hänet. Silti yhä uudelleen tuntuu, että osa meistä vajoaa takaisin siihen hämärään, josta meidät kerran löydettiin.

Siksi on tärkeä etsiytyä yhä uudestaan hänen sanansa ääreen, hänen äänensä ulottuville muistaa kuka olet ja nousta piilostasi, kun hän kutsuu sinua. Suhde Jumalaan ei voi perustua valheelle.

Me tunnustamme yhä uudestaan hänelle, mitä tekoa olemme. Sen sijaan, että meidät lähetetään erämaahan, me kuulemme armon ja anteeksiantamuksen sanat, koska olemme Vapahtajan Jeesuksen seurassa. Hän julistaa syntien vanginneille vapautusta Jeesuksen ristin veren tähden; sokeille näkönsä saamista; eksyneille hän osoittaa tien kotiin.

Kotivalot loistavat kirkkaana siinä, kun nousemme tunnustamaan uskomme ja elämänyhteytemme Kolmiyhteiseen Jumalaan.

 

11.  shell – Jeesus jumalanpalveluksessa

Jeesus sanoi:    »Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’» Ja hän jatkoi: »Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.»    Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa. Luuk. 4: 23-30

Evankeliumissa Jeesus on julkisen toimintansa alussa. Hän on saanut kasteen Jordanissa, Pyhä Henki laskeutui ja jäi hänen päälleen. Autiomaassa häntä koeteltiin, hän taisteli saatanaa vastaan ja kesti kiusaukset. Sen jälkeen täynnä Hengen voimaa Jeesus kulki Galilean kylissä. Hän opetti synagogissa ja ihmiset olivat innoissaan kuulemastaan. Nyt hän tuli ensimmäistä kertaa kotikaupunkiinsa kasteensa jälkeen. Hän tuli jumalanpalvelukseen – häntä pyydettiin lukemaan kappale profeetta Jesajan kirjasta ja tulkitsemaan sitä seurakunnalle eli pitämään jonkinlainen saarna lukemastaan kohdasta.

Hänen lyhyt saarnansa synagogassa on tallella. Hän sanoi tuon Jesajan profetian täyttyneen juuri tuossa hetkessä, kun he kuulivat hänen sanansa. Profetia, minkä Jeesus luki, ilmaisi ne merkit, jotka osoittavat Messiaan saapuneen ja uuden ajan alkaneen Jumalan kellossa. Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. Sanoessaan profetian täyttyneen Jeesus samalla antoi ymmärtää, että hän on tuo Jumalan voitelema Messias, joka on aloittanut uuden kosmisen aikakauden. Hän on se, josta kirjoitukset todistavat.

Tekstin luettuani ajattelin, että itse asiassa Nasaretin kuulijat kokivat uuden aikakauden ensimmäisen kristillisen jumalanpalveluksen ja mahdollisuuden tulla vedetyksi sisälle Kolmiyhteisen Jumalan elämään, jossa Isä rakastaa Poikaa ja rakkaudesta lähettää tämän maailmaan. Poika rakastaa Isää ja rakkaudesta tulee ihmiseksi, veljeksemme antaakseen elämänsä meidän puolestamme, puhdistaakseen meidät kaikesta mikä estää meitä yhdistymästä Jumalaan ja vastaanottamasta Henkeä, joka puolestaan vetää meidät rakkauden vuorovaikutukseen muuttumaan yhä uudestaan ja syvällisemmin Kristuksen kuvan kaltaiseksi.

Evankeliumissa Jeesus oli synagoogajumalanpalveluksessa, juutalaisessa sanajumalanpalveluksessa. Nasaretilaiset kokivat omin silmin sen, minkä me uskomme tapahtuvan jokaisessa messussamme: että Kristus on keskellämme, ja tekee kokoontumisestamme ainutlaatuisen. Se on tämän koko tapahtuman syy ja ydin.

Jumalanpalveluksen idea ei ole tehdä rituaaleja ja kumarruksia jonakin teatterina – missä pappi temppuilee ja seurakunta arvioi hänen onnistumistaan. Tarkoitus on me yhdessä, sekä pappi että seurakunta elämme hetken Kristuksen kanssa taivasaikaa, osallistumme Jumalan ajattomaan aikaan jumalanpalveluksessa, jossa iankaikkinen koskettaa meidän aikaamme. Me vietämme juhlaa yhdessä kaikkien pyhien kanssa – siis enkelit ja perille päässyt riemuitseva seurakunta olemme salaisella tavalla kaikki näiden seinien sisäpuolella. Kristus yhdistää meidät, antaa meille itsensä, kirkastaa kuvaansa meissä – täyttää meidät Hengellään.

Mutta niin usein käy samalla tavalla kuin Nasaretissa – Jeesus ajetaan ulos. Häntä ei hyväksytä Messiaaksi – siksi joka yhdistää taivaan ja maan, joka lahjoittaa meille vapahduksen ja Hengen. Jumalanpalvelus ei silloin Nasaretissa päättynyt Herran siunaukseen. Ei siihen, että pappi olisi lähettänyt heidät rauhassa menemään. He eivät olleet rauhassa. Kansa oli kuohuksissa eikä suinkaan palvellut Herraa iloiten vaan yritti syöstä hänet kuolemaan.

Meillä ei liturgia yleensä häiriinny eikä nouse samanlaista hälinää, mutta Jeesus on edelleen ihmisiä jakava persoona. Ne ihmiset, jotka eivät voi sietää häntä ovat jättäytyneet kotiin. He eivät tule paikalle. Useimmat ovat heittäneet Jeesuksen ulos elämästään ja sydämestään. He eivät tunnusta häntä. Mutta mekin, jotka kokoonnumme tarvitsemme muistutusta ja herätystä siihen, miksi olemme täällä. Tämä on meidän syvin ihmisenä olemisen hetkemme: – Jumalan kuvana Jumalan edessä.

Tiedän, että se ei aina siltä tunnu. Eikä se tuntunut siltä Nasaretissakaan. Miksi häntä ei suvaittu? Miksi hänet heitettiin ulos? Jeesus sanoo: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Kristus oli heidän keskellään, mutta uuden aikakauden jumalanpalvelus ei voinut toteutua heidän keskuudessaan, koska epäusko ei antanut tilaa. Muualla Galileassa sydämet avautuivat. Heidän sydämissään löytyi sellainen kaipauksen maaperä, mikä oli otollinen evankeliumille. Mutta kotikaupungissa Jeesuksen tavallisuus ja tuttuus muodosti heille epäuskon muurin.

Se tarkoittaa samalla sitä, että heillä oli niin vahvat ennakkoluulot Jeesuksesta, että mikään ei murtanut sitä. He olivat tunteneet Jeesuksen lapsesta asti. Hän oli naapurin poika, mitä ihmeellistä hänessä nyt olisi. Mutta jos he olisivat oikeasti tunteneet hänet, nähneet hänet oikeassa valossa, kuulleet vailla ennakkoluulojaan, kuunnelleet syvintä sydämen kaipaustaan. Antaneet Jumalan Hengelle tilaisuuden, he olisivat ymmärtäneet, he olisivat nähneet hänessä juuri sen, minkä Jesaja ennusti. He olisivat tulleet nostetuksi korkeuksiin viettämään uuden pelastuksen ajan ensihetkiä.

Olisiko Jeesus voinut lähestyä heitä toisella tavalla, enemmän pedagogista viisautta hyödyntäen, jotta Jumalan rakkaus olisi saanut aikaa vallata heidän sydämensä? En tiedä. Nyt kuitenkin Jeesus näytti laittavan kovan sanan heidän kovaa epäuskoaan vastaan, jonka seurauksena heidän avoin epäuskonsa muuttui raivoksi. He eivät vain sulkeneet sydäntään Jeesukselta vaan halusivat raivata hänet pois tieltään.

Entä meillä Suomessa ja Harjavallassa. Miten Jeesus tulee ajetuksi ihmissydämistä ehkä laitettua syrjään omassakin sydämessä.

Ovatko täälläkin vahvat ennakkoluulot sulkeneet sydämiä? Kristinusko ja jumalanpalvelukset ovat niin näennäisen tuttuja, että niistä ei voi mitään odottaa.

Kun nuoria väkisin on istutettu jumalanpalveluksessa, he ovat jääneet vaille sisäistä todistusta tapahtuman oikeasta luonteesta. Samoin he ovat kuulleet paljon puhetta Jeesuksesta ja Jumalan rakkaudesta, mutta vain vähän kohdanneet aitoja Kristuksen seuraajia elämässään, jotka olisivat antaneet sanoille sisällön ja esimerkin. Se tarkoitta sitä, että Pyhä Henki on niukasti saanut muutettua meitä Kristuksen kuvan kaltaiseksi. Eli Jeesus on ajettu liian usein syrjään omissa sydämissämme.

Se minkälainen nuorempi sukupolvi on, kertoo jotakin sydämistämme. ”Pullamössösukupolvi” on syönyt juuri sitä, mitä me olemme heille antaneet. He ovat oppineet meidän arvomaailmamme ja asenteemme.

Kun Jumala antaa jotakin, monet kädet ovat ojossa. Kun hän pyytää seuraansa, on kovin hiljaista. On pelottavaa nähdä kasvavassa sukupolvessa oman sydämensä pimeys ja penseys.

Jos Jumalan rakkaus alkaa muuttaa meitä kuvansa kaltaiseksi, herää myös kysymään, olemmeko oikeasti ottaneet vastaan sitä hyvää, mitä hän meille antaa. Jos Jumalan rakkaus ei muutu meissä teoiksi, olemmeko vastaanottaneet sitä.

Jeesuksen kutsu on oikeasti houkutteleva sille, joka kuulee sen omaa haavoittuneisuuttaan vasten. Se vetää puoleensa ja saa sydämiä avautumaan.

Mutta siitä on jo kauan kun ensikerran sen kuulimme. Aikaa on kulunut ja meidän ensirakkautemme on vain haalistunut.  Olemme suomalaiseen tapaan myös liian yksin uskossamme. Emme vahvistu yhteisestä uskosta. Usko on aina vaan yksityisasiamme. Olen miettinyt myös sitä, onko tänä maallistuneena aikana Jumala oikeasti elämämme keskiössä. ”Rakasta Jumalaa yli kaiken” on suurin käskymme, mutta kuitenkin sydämemme mieluusti puuhastelee muuta. Kristus on työnnetty syrjään.

Mikä voisi liekin sydämen alttarilla puhaltaa eloon? Tänään pyydän sinua miettimään: Mitä sinä olet saanut Kristukselta? Tai onko mitään, mitä sinä et ole saanut häneltä? Oletko kiitollinen siitä? Näkyykö se sinusta? Onko jotakin, jos hän sinulta jotakin pyytää, mitä et voisi antaa eteenpäin.

Ole rohkeasti Kristuksen seuraaja. Näytä värisi. Älä kätke toivosi perustaa, äläkä pidä sitä itsestään selvänä ajassamme. Opi syvemmin tuntemaan itsesi, uskosi, toivosi ja rakkautesi ja elä se todeksi.

 

11. sunnuntai helluntaista – 2008

Jeesus sanoi: »Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’» Ja hän jatkoi: »Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.»
Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa. Luuk. 4: 23-30

Jeesus oli tullut kotikyläänsä Nasaretiin. Nasaret oli niin pieni kyläpahanen että sitä ei mainita koko Vanhassa testamentissa. Siellä asui tuohon aikaan vain muutama sata ihmistä. Jeesus tunsi heistä jokaisen nimeltä. Iso liuta heistä oli hänen pikkuserkkujaan tai jonkun mutkan kautta kuului sukuun. Siellä asui vielä hänen sisaruksiaan perheet perustaneina.

Hän tunsi jokaisen talon, jokaisen polun. Siellä oli hänen lapsuutensa leikkikaverit nyt aikuiseksi kasvaneena. Siellä oli tutut ihmiset, jotka olivat opettaneet hänelle Raamattua ja kertoneet patriarkoista ja kuninkaista ja profeetoista. Hän tunsi ja muisti kylän ihmisten elämänvaiheet sairaudet ja loukkaantumiset, avioitumiset, lasten syntymät, vanhusten kuolemat. Hän tunsi heidän arkensa ja juorunsa – niin kuin pikkukylässä kaikki tietävät toistensa asiat. Yhtä hyvin kylän asukkaat tunsivat Jeesuksen. He tunsivat hänet pienestä rääpäleestä lähtien, kun hän räkä poskella oli juossut ja kompastellut muitten lasten kanssa kylän raitilla.

Mutta nyt. Mikä hänestä oikein on tullut? Jos päivän evankeliumien tapahtumien jälkeen olisi tehnyt kylässä galluppia, tulos olisi ollut ehkä tällainen: ”Siitä pojasta onkin tullut oikea jästipää, se on kasvanut kieroon ja aiheuttaa vain häpeää kotikylälleen. Se olisi tarttenut jo lapsena oikein kunnon selkäsaunan, mutta kun se Joosef oli niin hellämielinen.”

Jeesus oli synagogassa saanut ison hälyn aikaan. Ihmiset raivostuivat Jeesukselle. Heidän päässään pimahti. Oman kylän poika tuli heidän eteensä puhumaan sekavia ja käyttäytyi kuin olisi ollut mikäkin korkeasti oppinut profeetta vaikka oli tavallinen käsityöläinen, puuseppä. Hieman vinksahtanut sellainen. Hän yritti olla jotakin muuta kuin mitä hän oli. Hänen oli parasta tietää asemansa ja mistä hän on kotoisin. Jeesuksen isä Joosef oli jo kuollut kauan sitten eikä voinut antaa pojalleen kurinpalautusta. Kyläläisten oli tehtävä se ennen kuin kaikkia harhaoppisia tultaisiin kutsumaan nasaretilaisiksi ja he saisivat hävetä itsensä hautaan.

Näen tuon raivonpuuskan pitkälti juuri kunnian loukkaamisena. Jos hän olisi ollut kotoisin muualta, hänelle olisi voitu nauraa. Mutta hän oli oman kylän poika, siksi asia koski heitä toisella tavalla ja se oli saatava järjestykseen.

Parantaja-Jeesus heille olisi kelvannut. Se olisi tuonut hyvää mainetta. Mutta julistautuminen messiaaksi osoitti harvinaisen huonoa makua. Tällaisena näen tilanteen kyläläisten näkökulmasta. He tunsivat Jeesuksen liian hyvin nähdäkseen syvemmälle.

Entä minkälainen mahdollisesti olisi voinut olla Jeesuksen näkökulma. Hän tuli omiensa luokse. Mutta hän tuli sinne muuttuneena miehenä, kutsumuksensa löytäneenä. Pyhä Henki oli kasteen yhteydessä laskeutunut hänen päälleen. Hän oli autiomaassa kestänyt Saatanan hyökkäykset ja koettelemukset. Hän ei ollut enää puuseppä. Mutta sitä muutosta eivät muut huomanneet tai halunneet huomata.

Omilleen hän olisi halunnut antaa kaikkein parasta. Mutta omat eivät ottaneet vastaan. Ei Nasaretissa eikä myöhemmin Jerusalmissa. On merkillistä kuinka omat voivat satuttaa meitä kaikkein eniten. Koska heitä rakastaa, heidät päästää itseään lähemmäs eikä heitä vastaan oikein osaa puolustautua. Kun omat hylkäävät, se tuntuu kaikkein pahimmalta.

Keskustelu synagogassa saarnan jälkeen kääntyi Jeesusta vastaan. Miten sitä keskustelua voisi tulkita? Minkälaisia äänenpainoja annatte Jeesuksen sanoille. – kun luin evankeliumin, koitin tehdä sen mahdollisimman monotonisesti, niin että en olisi sijoittanut Jeesukselle sellaisia tunteita, mitä hänellä ei mahdollisesti ollut. Mutta sitä voi kuitenkin miettiä. Menettikö hän malttinsa, kun alkoi väittely ja häntä vähäteltiin. Korottiko hän ääntään heidän mukanaan puolustautuessaan, kun kyläläiset alkoivat vastustaa häntä. Sanoiko Jeesus sanansa vihaisesti tai halveksivaan sävyyn tai ikään kuin tuomioita julistaen. Helposti tulee ainakin sijoittaneeksi Jeesuksen tuossa tilanteessa suuren tunnekuohun valtaan.

Mutta se että nasaretilaiset joutuivat raivon valtaan ei tarkoita sitä, että Jeesukselle kävi samoin. Tuskinpa hän käyttäytyi siinä niinkuin me olisimme käyttäytyneet.

Mutta silti eikö Jeesuksen puolustuksessa ole vähän sellainen kiristys ja uhkailu -meininki: ”Jos ette tunnusta minua, niin teille käy huonosti. Jos ette kuule kutsua ja seuraa sitä niin minä loukkaannun ja etsin sellaisia joita kutsu kiinnostaa. Sittenpä saatte ansionne mukaan ja tulette tuntemaan, mitä on hylätä minut.”

Jeesus antoi kyllä ymmärtää, että on muita ihmisiä joiden puoleen kutsua lähdetään viemään, jos se täällä torjutaan – pakanakansatkin saattavat kelvata, kuten profeettakirjoissa näkyy jo esimerkkejä.

Mutta ei Jeesus sanonut näin siksi että hänen itsetuntoaan olisi kolhittu. Jeesus tiesi kuka hän oli ja mikä oli hänen tehtävänsä. Ei hän uhkaillut kyläläisiä. Ehkä enemmänkin hän itki sen puolesta niin kuin myöhemmin Jerusalemin puolesta.

Kyse Jeesuksen näkökulmasta oli siitä, että Jumalan valtakunta oli tullut lähelle. Nyt oli ainutlaatuinen tilaisuus tarkistaa elämänsä suunta: oli heidän etsikkoaikansa. Etsikkoaika ei välttämättä ole silloin kuin sinulle sopii. Ihminen ei voi tilata sitä itselleen ja odottaa sisäisiä tuntemuksiaan. Portti Jumalan valtakuntaan avautui siellä missä Jeesus oli. Jumala etsii ihmistä ja silloin kun hän kutsuu on lähdettävä matkaan.

Enää ei riittänyt että elää vain hurskasta elämää tooran käskyjä ja perinteitä noudattaen. Aika oli vaihtumassa. Ja suhtatuminen Jeesukseen oli siinä kaikkein tärkeintä.

Silti jollakin tavalla sisäinen varmuus ihmisen on saatava siitä, että kutsu on oikea. Puoskareita on liikkeellä, niitä jotka haluavat hyötyä ihmisten pelastuksen kaipuusta. – Jumalan kutsussa on Jumalan leima ja hyvän paimenen ääni. Urhautuva rakkaus ilmaisee itsensä. Tarjosiko Jeesuksen viesti tämän varmuuden?

Jeesus sanoi, että Jesajan profetia messiaasta on täyttynyt: Herran henki on hänen päällään. Se on voidellut hänet: eli hän on messias kristus, jolla on mukanaan hyvä sanoma – evankeliumi. Se tuo köyhille, vangituille, sokeille ja sorretuille toivon.

On jotenkin inhimillistä ja ymmärrettävää, että Jeesukselle kävi kotikaupungissaan niin kuin kävi. Mutta Harjavalta ei ole Nasaret. Jeesus ei ole tämän kylän poikia. Siksi samanlaista virhettä ei pitäisi meidän kesken päästä tapahtumaan. Sinä tiedät hänen tarinansa, hänen alkuperänsä Jumalan Poikana, hänen kärsimisensä ja kuolemansa syntiemme tähden ja ylösnousemisensa kuoleman voittajana. Evankeliumissa sama Jeesus tulee luoksemme. Oletko oppinut jo tuntemaan hänet? Missä väleissä sinä olet hänen kanssaan?

Myös tänään ilman Jumalan lahjoja me jäämme lopullisesti köyhiksi, yhä tänään synti vangitsee meidät ja tekee sokeiksi, jos emme tule näkemään todellista tilaamme ja sitä kuka Jeesus on. On kohtalokasta jäädä syntien vankeuteen koko lopun ikäänsä.

Tämän päivän evankeliumista opimme sen, että Jeesukseen voi tarttua kahdella tavalla. Jeesukseen voi tarttua kiinni nasaretin miesten tavoin ja yrittää heittää häntä jyrkänteeltä alas. Mutta oikea tarttumisote on silloin, kun huomaa itse olevansa jyrkänteeltä putoamassa siihen kuiluun, josta ei ole paluuuta. Sellaisen puristusotteen Jeesuksesta me tarvitsemme.

Tarttukaa kaikin voimin kiinni Jumalan sanaan. Tarttukaa kaikin voimin kiinni Jeesukseen. Tarttukaa kaikin voimin kiinni pelastukseen. Älkää menkö synienne kanssaa hautaan, vaan turvautukaa siihen Jeesukseen, jolla on valta antaa ne anteeksi.

 

11. Helluntain jälkeinen sunnuntai

 

etsikkoaikoja – Luuk 4::23-30 / Konfirmaatiosaarna

Jeesus sanoi: ”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.'” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”
Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa. (Luuk 4:23-30)

Synagogassa oli täysi kaaos. Meteli oli sietämätön. Kylän miehet uhkuivat ja puhisivat moraalista paheksuntaa niin että keuhkot vinkuivat. Vallitsi lynkkausmieliala. Samassa Jeesusta otetaan käsistä ja jaloista kiinni ja sitten alkoi kyyditys pitkin Nasaretin katuja. Pillastunut kansa käyttäytyy mielipuolen lailla. Vailla harkintaa yhdessä hurmiossa kuljetaan kaupungista ulos jyrkänteelle, jossa Jeesus yritetään tapaa sysäämällä hänet sieltä alas.

Mistä moinen kuohahdus oikein johtui? Mikä sai tuollaisen tunteenpurkauksen aikaan? Se johtui Jeesuksen saarnasta. Saarna kesti noin viisi sekuntia. Kysymys ei siis ollut siitä, että kansa olisi tympääntynyt pitkään saarnaan ja siksi päätti kantaa Jeesuksen ulos. Jeesuksen saarna oli vain parin lauseen mittainen. Mutta kuulijat eivät voineet sulattaa hänen sanomaansa. Ja siksi alkoivat käyttäytyä oudolla tavalla. Evankeliumia lukiessa vaikuttaa vieläpä siltä, että Jeesus kärjistää tilannetta entisestään. Hän ei sovitellut sanojaan, vaan pikemminkin hän asetti kuulijan vastatusten sanoilleen.

Sanoilla voi olla siis huomattava voima, kun ne osaa asettaa oikein. Tänä päivänä saarnat harvemmin saavat yhtä suurta innostusta aikaan.

Mistä kansa pillastui? Mitä Jeesus sanoi? Mikä oli niin ihmeellinen asia, että sen harras tasapaino järkkyi? Jeesuksen saarnan sisältö oli tämä: Minä olen odottamanne Messias. Minä olen Kristus. Ei hän sanonut sitä näillä sanoilla, mutta ajatus oli kuitenkin sama. Hän sanoi, että hänen lukemansa kirjoitusten ennustus on käynyt toteen. Jeesus ilmoitti, kuka hän on.

Kuulijoiden näkökulmasta Jeesuksen sanat vaikuttivat yhtä uskottavalta, kuin se, että joku oman kyläsi rakennusmies ja sanoisi pystyvänsä poistamaan työttömyyden koko maasta kolmen kuukauden aikana.

Häntä olisi siedetty ja kuunneltu varmasti hyvinkin tarkkaan, jos hän olisi tullut Amerikasta kallis puku päällään. Mutta siinä miehessä, jonka he olivat tunteneet pienestä taaperosta asti ei voinut olla mitään ihmeellistä. Ainoa todellinen este lopulta uskoa Jeesusta oli siinä, että he tunsivat hänet omasta mielestään jo riittävän hyvin. He tiesivät omasta mielestään kuka hän on.

Niin he sanoutuivat irti Jeesuksesta. He eivät jääneet keskustelemaan sivistyneesti. Vaan he heittivät Jeesuksen ulos kaupungista. Jeesuksen kotikaupungista.

Siinä tilanteessa tapahtui pienessä mittakaavassa se, mikä evankeliumin mukaan Jeesukselle kävi Jerusalemissa pitkänäperjantaina. Omat hylkäsivät hänet. Oma kansa kääntyi häntä vastaan, vaikka heitä juuri hän tuli auttamaan. Hän tuli omiensa tykö, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. (Joh 1:11)

Siinä tilanteessa tapahtui pienessä mittakaavassa myös se mikä tapahtuu yhä uudestaan meidänkin päivinämme. Hän tulee meidän luoksemme. Hän tulee etsimään meitä, kadonneita lampaitaan. Mutta mustilla lampailla on tämän maailman tivoleissa usein niin hauskaa suden kanssa, että sen ei tee mieli lähteä kutsujan mukaan. Ahtaan portin teologia ei houkuttele lavean tien kulkijaa. Siksi helposti käy niin, että lampaat puskevat paimenen kumoon ja lähtevät suden matkaan. Mutta tällä kertaa susi ei ehkä johdatakaan heitä tivoliin. Siinä tilanteessa lammaskin luultavasti alkaa etsiä paimentaan. Mutta onko paimen silloin lähellä.

Jeesus on vedenjakaja. Ja jokainen ihminen tulee tälle vedenjakajalle ennen pitkään. Jeesus ilmoittaa sinulle, kuka hän on ja mitä hän haluaa.

Jeesus on ainoa tie Jumalan tuntemiseen, ainoa tie taivasten valtakuntaan. Tämän asian me olemme rippikoulussa halunneet tuoda esiin. Me olemme opettaneet teitä tuntemaan tietä Jumalan luo. Olemme opettaneet teitä tuntemaan Jeesusta, jotta te ette toimisi Nasaretin kylän miesten tavoin.

Meillä on tänään konfirmaatiojumalanpalvelus. Teillä nuorille haluan sanoa, että tässä maailmassa monet ovat ne, jotka haluavat teistä hyötyä ja lopulta teidät ryövätä, mutta harva on, joka rakastaa. Jos rakkaudelle kääntää selkänsä. Mitä jää jäljelle?

Tämän päivän evankeliumista opimme sen, että Jeesukseen voi tarttua kahdella tavalla. Jeesukseen voi tarttua kiinni nasaretin miesten tavoin ja yrittää heittää häntä jyrkänteeltä alas. Mutta oikea tarttumisote on silloin, kun huomaa itse olevansa jyrkänteeltä putoamassa. Sellaisen puristusotteen Jeesuksesta me tarvitsemme.

Tarttukaa kaikin voimin kiinni Jumalan sanaan. Tarttukaa kaikin voimin kiinni Jeesukseen. Tarttukaa kaikin voimin kiinni pelastukseen.

Hartaus Vanhan testamentin lukukappaleeseen

Jer 6:16-19  – Pysähtykää ja katsokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s