Tapaninpäivä

Tapaninpäivä 2015 – Usko vie perille

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Minä lähetän teidät kuin
lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.
Pitäkää varanne, sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille. Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki.
Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman. Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.” Matt. 10: 16-22

Setäni kertoi tarinaa hevosesta, mikä oli isäni isoisällä Iisakki Vihtori Eliaksenpoika Lindgrenillä Kankaanpään Veneskoskella. Heillä oli siis vanha hevonen, minkä nimi oli Usko. Nimi ei ollut harvinainen hevoselle.

Usko oli ollut kova työhevonen. Se oli palvellut talossa monta vuotta eri tehtävissä sekä metsässä että pelloilla – missä vain raakaa lihasvoimaa tarvittiin. Talvisin se oli vetänyt monia tukkikuormia metsästä tienvarteen. Pellon raivauksessa se kiskoi irti kantoja ja kiviä. Sitä normaalia hevosen työtä.

Silloin tällöin, kun hevonen oli vielä nuori, Tapanin-päivänä oli sellainen tapa, että ajettiin kilpaa naapu-ritilojen hevosten kanssa, kun tultiin kirkolta kotiin.

Mutta mitä vanhemmaksi Usko tuli, sen voimat vähenivät eikä siitä ollut samalla tavalla enää raskaisiin töihin. Mutta ei siitä tietenkään luovuttu, vaikka eivät he rikkaita olleet. Vuosien saatossa hevosesta oli tullut heille kuin perheenjäsen. Silloin tällöin vanha Usko pääsi kuitenkin kyyditsemään lasten lapsia eli minun isäänikin. Kesällä laitettiin rattaat ja talvella reki. Joulukirkkoon tietysti mentiin hevosella. Se oli lapsista aina hienoa.

Eräänä talvena – en tiedä tarkkaan milloin lapset lähti keskenään kyläilyreissulle – (en tiedä keitä isän serkuista siinä oli ollut). Usko valjastettiin reen eteen ja lapset ohjasivat. Heidän joukossa oli jo muutama isompi lapsi ja heihin luotettiin. Matka oli melko pitkä, mutta lopulta päästiin peltojen ja metsien poikki sinne, minne pitikin. Talvella tulee pimeä hyvin varhain ja lasten oli lähdettävä kotiin. Ei muuta kuin porukka jälleen rekeen ja lähdettiin kotimatkalle. Lunta satoi ja kaikki vanhat jäljet olivat peittyneet – Pimeässä kaikki näytti erilaiselta. Mitään maisemia ja reitin tuntomerkkejä ei näkynyt. Ennen pitkää kävi niin, että lapset eksyivät. Eivät tienneet missä olivat, eivätkä osanneet enää jatkaa eteenpäin. Heille alkoi suru tulla puseroon. Sinnekö he jäisivät ja paleltuisivat kuoliaaksi.

Silloin yksi lapsista sai ajatuksen! Tämä vanha hevonen Usko tunsi seudun läpikotaisin. Mitäpä jos se löytäisi tien kotiin! Niinpä yksi lapsista meni Uskon eteen silitti sitä ja sanoi: Vie sää Usko meidät kotiin.

Lapset irrottivat ohjaksista ja hetken päästä Usko lähti lönköttelemään pimeässä eteenpäin. Matka oli pitkä kuten tullessakin, mutta Usko tunsi jaloissaan tien. Vaikka oli pimeää, eivätkä he tienneet missä olivat, matkanteko tuntui niin turvalliselta. Joku lapsista nukahti vällyjen alle. Lopulta pimeän ja kylmän keskeltä kajasti pehmeä, tuttu kotipirtin valo. He olivat päässeet kotiin ja kyllä he olivat enemmän kuin onnelllisia.

– Moni teistä ehkä arvasi, että ei minun tarkoitukseni ollut puhella vain hevosesta – vaan jostakin muusta. On jotenkin mielenkiintoista, että hevosen nimi oli Usko. Ja juuri usko vei heidät kotiin. Kun omat neuvot ovat käyneet vähiin; kun on joutunut pimeään ja on eksynyt, tietämättä mitä tehdä ja minne mennä, usko on se mikä pitää meidät oikealla tiellä. Vähäinenkin usko tuntee tien ja näkee valon, joka johtaa perille kotiin; taivaan kotiin.

Me olemme kristittyjä – me olemme oikeasti nuo lapset reessä. Kirkko ja kirkon usko on tarinan hevonen. Kirkon usko on vanha. Tämä hevonen on kulkenut monet matkat. Se on kulkenut kaikissa sodissa, vainoissa, nälänhädissä, kriiseissä, suruissa ja iloissa kahden vuosituhannen aikana. Tämä kirkon Usko on löytänyt aina tien kotiin. Se on tuonut aina toivon pimeän keskelle. Voi olla, että et aina ymmärrä kaikkea, mitä kirkko on ja miksi se opettaa asioista niin kuin opettaa. Mutta rauhallisesti se kulkee oikeaan suuntaan.

Kun tänään vietetään Tapaninpäivää, pyhän Stefanoksen päivää, muistamme, että hän kuoli uskonsa tähden. Hän on esimmäinen kristillinen marttyyri, uskonsa tähden kuollut. Herää kysymys. Ohjasiko Usko hänet tuhoon? Eikö se vienytkään kotiin – tai turvaan, jos koti oli tullut vaaralliseksi. Olisiko hänen sittenkin pitänyt itse olla ohjaksissa? Eikö tässä ollut esimerkki juuri siitä, mitä tapahtuu jos luopuu ohjaksista sokean uskon varaan? Alkuperäiseen tarinaan viitaten muistutan siitä, että päivällä lapset olivat ohjaksissa. Mutta vasta kun tuli pimeää ja jäljet olivat peittyneet, Uskolle annettiin ohjakset kokonaan – usko ei silloinkaan ollut sokea. Uskolla oli uskon silmät. Hevonen vei heität kotiin. Usko ei ole sokeaa uskoa, ei jästipäistä uskoa. Useimmiten se on juuri sitä, että kuljetaan päivävalossa, tarkkaillaan maailman menoa ja usko kuljettaa eteenpäin, mutta itse ollaan ohjaksissa. Mutta joskus tulee tilanteita, että ympärillä on pelkkää pimeyttä eikä oma viisaus auta. Silloin jätetään kaikki Jumalan haltuun – aivan kaikki. Se on niitä uskon syvimpiä rukouksen paikkoja.

Usko ei kulje aina helpointa reittiä, mutta aina se vie kotiin. Stefanos olisi voinut hypätä pois Uskon kyydistä, valita toisen tien, helpon tien – ja niin pelastua. Mutta hän olisi joutunut tekemään sen uskonsa hinnalla. Pietari tunnetusti kerran kielsi uskonsa ja samalla minuutensa. Hän kielsi tuntevansa Jeesuksen, hän kielsi kuuluvansa joukkoon. Hän valitsi toisen tien ja hyppäsi Uskon kyydistä. Silloin hän eksyi, mutta Jumalan armosta pääsi takaisin Uskon kyytiin – ja kerran hänkin todisti uskostaan Jeesukseen loppuun asti. Stefanoksella olisi ollut mahdollisuus valita toinen suunta. Mutta hän tiesi, että se toinen tie ei olisi vienyt kotiin. Hän olisi eksynyt syvemmässä mielessä – eikä mikään muu, mitä elämä olisi antanut hänelle, olisi korvannut sitä, mitä hän menettäisi. Usko Jeesukseen oli hänellä syvällä sydämessä. Se ei ollut vain jokin mielipide, jonka olisi voinut vaihtaa toisten painostuksenkaan tähden.

Usko koskettaa ihmisen sisintä, joka määrittelee keitä me viime kädessä olemme. Jos luopuu uskostaan, ihmisen minuus horjuu. Stefanos oli uskollinen. Hänelle ei kelvannut tämän maailman aarteet. Elämänsä viimeisellä hetkellä Stefanos näki taivaat avoinna ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella. Stefanos oli tullut jo kotiovelle. Kodin tutut valot näkyivät hänen silmäänsä. Tähän viimeiseen huomioon päätän saarnani. Miksi Jeesus seisoi Jumalan oikealla puolella? Jeesus itse Matteuksen evankeliumissa sanoo, että Ihmisen Poika istuu Voiman oikealla puolella. Samoin uskontunnustuksen mukaan Jeesus istuu valtaistuimellaan Isän oikealla puolella. ”Alstui ylös taivaisiin. Istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan oikealla puoella.” Miksi Stefanoksen näyssä Jeesus ei ole istumassa valtaistuimellaan? Marttyyrien historiaa käsittelevässä kirjassa Jalmari Kauppila sanotaan kauniisti: Henkilön, joka on kiihdyksissä ja jännittynyt on mahtodonta istua. Hän nousee seisomaan. Tiedätte sen omasta kokemuksesta. Tunnepuuska saa teidät jaloillenne ja te ehkä kävelette edes takaisin. Niin tässäkin. Niin kuin Stefanos näkee Jeesuksen, myös Jeesus näkee Stefanoksen, eikä hän voi pysyä levollisesti istumassa.

Hän katsoo ja seuraa tarkkaan, mitä meille hänen lunastamilleen tapahtuu. Eikä hän ole välinpitämätön. Se rakkaus mikä lähetti hänet kerran maailmaan kärsimään puolestamme, rakkaus mikä sai hänet tuntemaan meidän kivut omanaan, se rakkaus ei ole sammunut.

Hyvät ystävät. Taivaan kotivalot palavat. Siellä odotetaan. Usko vie meidät varmasti perille.

Alun tarina muokattu past. Timo Ahoinpellon tekstistä.

 

Tapanin päivän messu 2009 – lampaat, sudet, käärmeet, kyyhkyset

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    ”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.
    Pitäkää varanne, sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille. Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki.
    Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman. Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.” Matt 10:16-22

Jeesus puhuu evankeliumissa neljästä eläinlajista: lampaista, susista, käärmeistä ja kyyhkysistä.

Näistä lampaat ja sudet ovat meille Jeesuksen vertauksissa muuallakin tulleet tutuksi. Molemmat eläimet sekä sudet että lampaat tarkoittavat ihmisiä. Ihmisiä on kahdenlaisia. Hän on joko susi tai lammas. Kaikki on luotu lampaiksi, Jumalan suureen lammaslaumaan, mutta osa laumasta on muuttunut susiksi ja muodostanut susilauman. Nämä laumat toisilleen vastakkaisia. Sudet ovat sellaisia, jotka käyvät lampaiden kimppuun, mutta lampaat eivät luonnostaan käy susien kimppuun. Ne haluaisivat elää rauhassa kaikkien kanssa. – lampaat syövät ruohoa, mutta sudet lihaa. Tässä vallitsee laumojen välillä pieni epätasapaino.

Yhteistä on kuitenkin se, että molemmat eläimet ovat laumaeläimiä ja molemmalla laumalla on johtaja. Lampaiden johtajana on paimen – ylipaimen Jeesus, Jumalan Poika. Lampaat ovat kesyjä. Sudet ovat villieläimiä, mutta niilläkin on tarkka kuri ja johtaja alfauros. Viimekädessä Jumalan vastustaja.

Koko Jeesuksen käyttämän vertauksen tausta paljastuu aiemmin evankeliumissa. Jeesus oli kiertänyt maakuntia ja  huomannut sen hengellisen tilanteen. ”Nähdessään väkijoukot hänen tuli heitä sääli. Ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla.” Siksi hän valitsi seuraajiensa joukosta apostolit ja lähetti heidät näiden heitteillä olevien lampaiden luo saattaakseen heidät paimenen suureen laumaan. Jeesus antoi apostoleille tehtävän: (jae 6): ”Menkää Israelin kansan eksyneiden lampaiden luo.” Heidän tuli julistaa Jeesuksen sanomaa Jumalan valtakunnasta, hoivata ja parantaa sairaita. Asetelma oikeastaan onkin se, että on olemassa suuri määrä yksinäisiä ja harhailevia lampaita. On lisäksi olemassa susia, jotka eivät halua eksyneiden lampaiden löytävän oikeaa laumaansa.

Evankeliumissa kuvattu tilanne vastaa hyvin myös nykyaikaa. Kirkkoon kuuluu paljon jäseniä, mutta laumasta on tullut hyvin hajanainen. Enemmistö jäsenistä harhailee ties missä, tietämättä oikein mihin laumaan kuuluu ja miten lauman mukana olisi elettävä.

Apostolien saama tehtävä on laaja sillä  heitteillä olevia lampaita on paljon. Tehtävä on myös vaarallinen sillä susilauma väijyy heitä.

Pohtiessani tätä saarnaa jouduin pohtimaan myös sitä, kuuluvatko sudet osaksi lampaiden lähetystehtävää vai kuuluuko siihen ainoastaan eksyneet lampaat, jotka mahdollisesti ovat jääneet susien saaliiksi. Ovatko sudet muuttumattomasti susia. Vertauksessa sekä sudet ja lampaat ovat viimekädessä ihmisiä. Siksi ajattelen, että vertauksen sudet ovat oikeasti lampaita, jotka vain ovat eksyneet todella pahasti. Ne eivät enää kuulu lammaslaumaan ja koittavat saada muitakin lampaita kääntymään paimenta vastaan. Ne ovat muuttuneet susiksi, koska ovat tulleet lauman olemassaololle ja tarkoitukselle suureksi uhaksi.

Jeesus sanoo lähettävänsä lampaat susien keskelle eksyneitä lampaita pelastamaan. Oletan silti, että sudenkin on mahdollista tunnistaa itsensä uudelleen ja ihmeen kautta tulla lampaaksi.

Tästä on itse asiassa Raamatussa hyvä esimerkki Paavali. Hän oli susi silloin kun Stefanos kivitettiin kuoliaaksi. Hänen jalkojensa juureen kivittäjät laskivat viittansa. Hän oli susi, kun hän myöhemmin saalisti ja vainosi kristittyjä. Tässä tehtävässään hän oli sangen menestynyt ja kehittänyt itselleen suden saalistajanvaistot. Mutta Jumalan armosta hän kääntyi kristityksi, hänestä tuli lammas, joka tunsi hyvin suden ajattelun.

Lampaiden tehtävä on rakastaa eksyneet lampaat takaisin laumaan ja siten myös rakastaa sudet lampaiksi.

Kun Jeesus lähettää apostolinsa eksyneitä lampaita etsimään ja kutsumaan takaisin, hän ohjeistaa heidät juuri susien varalta – sillä noudattaessaan lähetys-tehtäväänsä sudet heräävät. Ohjeistuksessaan Jeesus käyttää toista eläinvertausta. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.

Tämä eläinpari (käärmeet ja kyyhkyset) tuottaa evankeliumin lukijalle hieman päänvaivaa. Miksi puhutaan käärmeestä älykkyyden vertauskuvana? Miksi juuri käärme? Olemme tottuneet ajattelemaan käärmettä pahuuden kuvana. Paratiisissa oli käärme, mikä oli kavalin kedon eläimistä. Käärme vietteli ihmisen lankeemukseen – ja sai heistä susia. Käärmeellä on kaksihaarainen kieli, jota käytetään tunnetusti valheellisen puheen vertauksena. Käärmen älykkyys tuntuu siksi oudolta valinnalta lähetystehtävään.

Onko käärmeen älykkyys sitä, että ajattelee yhtä ja puhuu toista. Onko lampaan käärmeominaisuus sellaista älykkyyttä, että se osaa suostutella sutta, puhua se umpikujaan ja saanda se lankeamaan sudenluonnostaan lampaaksi. Höpöttääkö se suden uuvuksiin ja kiinnittää sen huomion muualle, jottei se huomaa kun lampaat johdatetaan pois sen aitauksesta. Älykkyys ja nokkeluus ei itsessään ole hyvää tai pahaa, mutta sitä voidaan käyttää kumpaankin suuntaan. – Käärmeen viisaus toimii Jumalan valtakunnan eli lammaslauman hyväksi, kun se on yhdistyneenä kyyhkysominaisuuteen eli viattomuuteen.

Viattomuus on sydämen puhtautta. Sanatarkasti viattomuus on sekoittumattomuutta, värien puhtautta. Mustaa ja valkeaa ei sekoteta harmaaksi. Se mikä oikeasti on pahaa, sitä ei muuteta tai lievennetä, sanomalla sitä hyväksi. Älykkyyttä ei sotketa alhaisten motiivien palvelukseen. Evankeliumi säilytetään puhtaana ja väärentämättömänä. Mutta sillä totuudella ei yritetä nostaa kiihkoa toisin ajattelevissa.

Evankeliumin kysymyksenasettelu on oikeastaan edelleen ajankohtainen. Susien äänet ovat suomalaisessa yhteiskunnassa voimistuneet. Sudet tuntevat nykyisin itsensä vahvaksi ja voimakkaaksi ja ne vaativat itselleen lisää valtaa. Sudet saavat paljon palstatilaa ja näkyvyyttä. He ovat osanneet hoitaa mediasuhteensa. Ne ovat niitä, jotka mustamaalaavat kirkkoa ja sen uskoa. Se on niiden tehtävä.

Samaan aikaan Jumalan lampaiden lauma on hajanainen kuin silloin Jeesuksen aikana. Koko Jeesuksen lähetystehtävän ajatus oli saada lammaslaumaa kasvatettua ja yhtenäistettyä. Kristinuskon vuosisataisen leviämisen kautta lauman koko on laajentunut, mutta laumassa on paljon jäseniä, jotka eivät oikein tiedä miksi he ovat tässä laumassa, mikä tämän lauman tarkoitus on. Seurakunnan jäsenyyttä kyseenalaistetaan ja ihmiset eroavat kirkosta.

Siksi Jeesuksen sanoja on hyvä lukea tarkasti. Käärmeen viisautta ja kyyhkysen viattomuutta tarvitaan tänään enemmän kuin ennen. – erityisen vaaralliseksi sudet tulevat silloin kun  ne saavat yhteiskunnan rattaat jauhamaan omien ajatustensa mukaan.

Vielä suomessa ja muissa länsimaissa ei ole kristittyjen vainoja, kuten jossakin päin maailmaa edelleen on. Mutta eri merkkejä on siitä, että kristillisiä symboleja halutaan pois julkiselta alueelta: kouluista, sairaaloista ja päiväkodeista. Se on suden ääntä. Myös sudet ovat älykkäitä toimiessaan laumana. Takavuosina neo vat olleet yksinäisiä susia. Nyt sudet ovat koonneet rivinsä ja muodostaneet lauman.

On oltava siis viisautta toimia yhteiskunnassa, jossa sudet ulvovat. Lammas ei voita heitä puolelleen yrittämällä määkiä kovemmalla äänellä. Tällaisen väittelyn he häviävät.

Kirkko ja kristityt tarvitsevat viisautta pitäessään esillä asiaansaa. Jeesuksen nimeä ei pidä saattaa huonoon huutoon röyhkeydellä, tyhmyydellä ja huonolla käytöksellä. Joillakin kristityillä on kova hinku päästä marttyyriksi. He hakevat riitoja ja verta nenästään. He eivät kuitenkaan toimi rakkauden hengessä ja heiltä puuttuu käärmeominaisuus eli viisaus. Rakkauden henki on kaukaa viisas se on taipuisa. Se löytää oikean väylän. Ja vain rakkaus voi sudenkin muuttaa takaisin lampaaksi.

Viisautta tarvitaan myös yksinäisten lampaiden kanssa, kun he pohtivat kysymyksiä: Kumpaan laumaan tulisi kuulua – lammaslaumaan vai susilaumaan vai miksi kuulua mihinkään laumaan. Jospa olisi yksinäinen susi?

Tänään on hyvä kysyä: tiedätkö itse, miksi kuulut Jumalan lammaslaumaan? Oletko harhailelva lammmas? Kiehtooko sinua suden maailma? Haluaisitko päästä pois lammaslauman yhdenmukaisuuden paineesta? Vai oletko löytänyt elämän mielekkyyden ja syvyyden Jumalan laumpaana. Entä minkälaisen todistuksen elämäsi antaa uskostasi?

Jeesus haluaa koota lampaat  yhteen ja johdattaa ne Jumalan tuntemiseen. Ne ovat turvassa vain laumassa. Niiden onnellisuus on siinä rakastavassa yhteydessä, mikä niillä on keskenään ja suhteessa ylimmäiseen paimeneen.

Kun evankeliumin jatkoa lukee, tietää että jossakin vaiheessa on mahdollista, että sudet saavat yhteiskunnassa vallan ja käärmemäisestä älykkyydestä ei ole hyötyä eikä kyyhkysen viattomuudestakaan – kun on joutunut yhteiskunnaan hampaisiin Jeesuksen nimen tähden – silloin me vaikenemme ja Pyhä Henki puhuu. Kaikissa elämämme tilanteissa Jumalan hyvyys ja rakkaus on meidän puolellamme.

 

Tapaninpäivän saarna 27.12.2000

Matt 10:16-22
16:”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.
17:”Pitäkää varanne, sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. 18:Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille. 19:Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. 20:Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki.
21:”Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman. 22:Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.

Kun Jeesus oli lähtenyt takaisin taivaallisen Isänsä luokse, opetuslapset jäivät hoitamaan sitä tehtävää, jonka Jeesus heille uskoi. Heistä tuli Kristuksen todistajia, valkeuden lapsia, jotka loistivat Jeesuksesta lähtevää valoa pimeään maailmaan.

Koska sanoma on hyvä sanoma, se vapauttaa ihmisiä. Se vapauttaa sidonnaisuuksista, synnyttää iloa, uskoa ja toivoa. Rakkaus koskettaa ihmisiä syvällisesti. Eksyksissä harhailevat ihmiset saavat elämäänsä uuden suunnan ja päämäärän, jota kohti kulkea.

Apostolien teot kertovat, kuinka usko Kristukseen levisi kulovalkean tavoin. Muutaman kymmenen Jeesuksen seuraajan joukko kasvoi hetkessä tuhatpäiseksi seurakunnaksi.

Me tiedämme, että tuo ei ole koko totuus. Kaikki eivät ilahtuneet siitä, mitenkä usko Jeesukseen levisi Jeesuksen opetuslasten välityksellä. Uusi usko herätti myös vastustusta. Maailma on pimeä maailma, Jumalaa vastustava maailma. Se ei siedä valoa eikä kaipaa armoa. Luonnostaan emme välitä armosta, vaan haluamme tuhota sen. Kristus raivattiin pois häiritsevänä tekijänä. Hän ei sopinut aikansa valtapoliittiseen kuvioon. Samoin kristityistä, Jeesuksen seuraajista tuli vallan koneistoja häiritsevä tekijä. Siksi maan mahtavien valtiaiden peukalo kääntyi alaspäin kun kristitty-jen kohtalosta päätettiin.

Tämän saivat ensimmäiset kristityt tuntea nahoissaan. Heistä ei pidetä. Kristityt joutuivat kohtaamaan vainoa uskonsa tähden. Stefanus, suomalaisittain Tapani oli ensimmäinen marttyyri. Stefanus sai lukuisia seuraajia. Keisarin käsky ei puhunut enää vain verollepanosta vaan siitä että kristityistä oli puristettava myös henki rahojen lisäksi. Mutta uskontodistus, jonka marttyyrit antoivat, kantoi hedelmää. Se herätti kiinnostusta aikaansa seuraavissa ihmisissä. Marttyyrien veri oli siemen.

Vuosisadat ovat kuluneet. Aikakaudet erottavat meidät ensimmäisistä kristityistä ja sen aikaisista vainoista. Vainojen äänet ovat laantuneet. Meidän ei tarvitse enää tunnustautua kristityiksi henkem-me uhalla. Vaan me elämme maassa, jossa enem-mistö tunnustautuu kristityksi. Valtapolitiikan peukalo on kääntynyt ylöspäin.

Marttyyrius on meidän näkökulmastamme hyvin kaukaista, mutta uskostaan todistaminen on ajankohtaista joka hetki, vaikka sen tähden ei vertaan tarvitsekaan vuotaa. Meidän on tärkeä kysyä aina uudelleen ja uudelleen, mitä kristillinen todistus on tänään ja kenelle se oikein annetaan? – Todistusta ei anneta ensisijassa vihamielisesti kristittyihin suhtautuville ihmisille, vaan ihmisille jotka ovat kristittyjä mutta eivät tunne Kristusta. Ihmiset elävät valon läheisyydessä, mutta valo ei elä heissä.

Kristilliseen todistukseen evankeliumi antaa kaksi näkökulmaa. Ensimmäinen ilmaistaan Jeesuksen sanoissa: olkaa viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.  Näitä sanoja on tulkittu monellakin tavalla, mutta muodostan siitä vain yhden periaatteen. Selväjärkisyys ja harkinta on säilytettävä silloin,  kun Kristuksen nimeä mainitaan. Kaikenlainen kiihkoilu ja fanaattisuus on pahasta. Sellaisella kyllä saisi pilkkaa osakseen, mutta se ei ole pilkkaa Kristuksen tähden vaan oman typeryyden tähden. Ja siinä on iso ero asioiden välillä. Typeryydellä ja ihmisten tahallisella ärsyttämisellä evankeliumin asia ei etene.

Toinen periaate kristilliseen todistukseen tulee Jeesuksen sanoista: ”älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki.” Nämä sanat tuntuvat ensi alkuun jopa vastakkaisilta edelliselle harkinnan periaatteelle. Sanoista saa vaikutelman, että ei pidä harkita puheitaan, vaan antaa suusta tulla ulos sitä, mitä sylki sinne tuo. Niin ei tietenkään ole, vaan samalla kun meidän on säilytettävä viisaus ja harkinta puheessamme, meidän on annettava itsessämme tilaa myös Kristuksen hengelle. Me emme koskaan tule asiamme ja uskomme hallitsijoiksi. Kristus on suurempi meitä, asia jota edustamme on suurempi meitä. Se ei etene oman järkemme ja ajattelumme varassa, vaan kaikessa ja kaikkialla meidän on säilytettävä luottamus Jumalaan. Asiamme ja elämämme on hänen kädessään. Toisin sanoen: Meillä on oltava jalat maassa, mutta sydän taivaassa.

Eivät marttyyritkään antaneet todistusta uskostaan oman järkensä varassa. Järki olisi kai suosinut sitä, että he olisivat hylänneet uskonsa ja pelastaneet nahkansa. Mutta tässä asiassa he eivät kuunnelleet järkeä, vaan sydäntään. He asettautuivat uskon puolelle.

Mutta elämämme ei voi olla minkäänlainen todistus Herrastamme ellei usko läpäise sitä kokonaisuudessaan. Uskon on mentävä meissä veriin asti, luihin ja ytimiin. Se ei saa jäädä vain päähämme ja puheisiimme, vaan sen olisi painuttava sydämeen ja tekoihimme, niin että me alamme muodostua Kristuksen kuvan kaltaiseksi.
Silloin, jos me joudumme todistamaan hänestä verellä – niin tuo veri huutaa maasta – ei kostoa, vaan Kristuksen voittoa.

Jouluna juuri me olemme rukoilleet että Kristus syntyy sydämissämme. Tänään me rukoilemme että hän saa kasvaa meissä täyteen miehuuteen. Että hän saa vaikuttaa meissä uutta elämää, että me kasvamme hänessä, olemme yhtä hänen kanssaan. Jotta tämä tulisi todelliseksi, meidän olisi ahkeroitava Raamatun, rukouksen ja ehtoollisen kanssa.

Silloin koko elämämme tulee todistuk-seksi hänestä, merkiksi siitä tiestä, jota tehdään Jeesuksen askelissa. Toisille se on kehotus kään-tymykseen. Toisilla taas sydän syttyy palamaan kuin Jeesuksen oppilailla Emmauksen tiellä. Se on iloa yhteydestä ja yhteisestä Herrasta.

Marttyyrit ovat meille hyviä muistut-tajia siitä, että kristinuskossa on kysymys tätä elämää suuremmasta asiasta. Omaa elämää suuremmasta asiasta. Kutsu seurata häntä ei pääty kuolemaan eikä ole riippuvainen Keisarien ja tämän maailmanvaltiaiden peukalon asennosta ylös tai alas. Tämän maailman valtakunnat nousevat ja hajoavat, mutta Kristuksen valtakunta pysyy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s