Mikkelinpäivä

Mikkelinpäivä – Jumalan kaunein luomus

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: Kuka on suurin taivasten valtakunnassa.
Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: “Totisesti ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. 
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja. (Matt 18:1-6, 10)

Tänään on enkelien sunnuntai. Enkelit ovat taivaan näkymättömän valtakunnan asukkaita. Piirsin tähän saarnatuolin viereen täydellisen kopion enkelistä – kaksimetrisen enkelin kuvan. Teitä saattaa vähän häiritä se, että te ette näe mitään kuvaa. Se johtuu siitä, että enkelit ovat näkymättömiä ja tämä minun maalaukseni toistaa sen täydellisesti: Näkymätön enkeli näkymättömässä taulussa. Jos te näkisitte sen, niin silloinhan se ei olisi oikean enkelin näköinen.

Meidän silmämme eivät näe enkelien maailmaa. Enkeleistä ja heidän maailmastaan puhutaan kuitenkin paljon Raamatussa. Itse asiassa Raamatun avaussanat, sen ensimmäinen lause puhuu jo enkelien maailmasta: Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Toisin sanoen. Alussa Jumala loi ensin enkelien taivaan, näkymöttömän maailman ja sitten maan, tämän aineellisen, meille tutun näkyvän maailman. Taivas enkeleineen on meille kuitenkin salattu maailma. Ja sellaisena kai pysyykin.

Jos enkeleitä ei näe, niin joskus herää kysymään, onko niitä oikeasti olemassa? Mistä sen voi tietää? Jotkut ihmiset sanovat kohdanneensa enkelin. Enkeliä ei näe, ei kuule, ei haista ei maista eikä sormin tunne. Tämä johtuu siitä, että enkelit ovat henkiä – niillä ei ole sellaista ruumista niin kuin meillä. enkelit eivät hikoile, eivät syö eivätkä käy potalla. Meillä ei ole oikeastaan sopivaa aistia näkymätöntä enkeliä varten.

Kuitenkin jotkut sanovat tunteneensa enkelin läsnäolon. He ovat kuulleet, tunteneet tai nähneet jotakin, josta he sanovat: se oli enkeli. Miten se on mahdollista, jos niillä ei ole aineellista ruumista? Enkeli on ottanut jonkinlaisen näkyvän hahmon jotta ihminen voisi aistia jotakin. Joku tutkija vuosisatojen takaa on ehdottanut niin, että ilmestyessään enkeli puristaa äkillisesti ilmaa kasaan ja saa siten vaikutelman että sillä olisi ruumis ja vaatteet. Tai sitten, kuten Raamatussakin on annettu ymmärtää, Jumala voi joskus avata silmämme näkemään rajan tuolle puolen enkelien maailmaan – näkemään enemmän kuin silmillä tavallisesti näkee. Enkeleilläkin on ruumis, mutta se on taivaallinen (2 Kun 6)

Kuulimme evankeliumin edellä kaksi enkelikertomusta. Niissä kuvauksissa enkelit olivat kaikkea muuta kuin vain henkiolentoja. Ne vaikuttivat hyvinkin ihmismäisiltä ja ruumiillisilta. Joosua ennen Jerikon valloitusta kohtasi enkelin – luuli häntä ensin sotilaaksi, koska enkeli oli pukeutunut univormuun tai haarniskaan ja hänellä oli miekka kädessään. Hän oli Jumalan sotajoukkojen päällikkö.Tajutessaan olevan enkelin seurassa, Joosua polvistui välittömästi. Niin ihminen toimii vaistomaisesti tuollaisessa tilanteessa. Enkeli pyysi Joosuaa riisumaan kenkänsä jalasta. Hän oli tullut pyhälle paikalle. Ajatellessani tuota pyhää paikkaa ja jalkojen paljastamista, mieleeni palautui toinenkin tilanne, missä kengät oli riisuttu. Se oli silloin kun Jeesus pesi oppilaidensa jalat. Silloin oltiin pyhällä paikalla, mutta heidän edessään ei ollut enkeli vaan jotakin enemmän: Jeesus.

Toinen enkeli vapautti Pietarin vankilasta. Mutta enkelin täytyi ensin herättää hänet. Minusta se oli hauska kohta kertomuksessa. Enkeli turjutti kuorsaavaa Pietaria hereille ja sitten vapautti kahleista.Miltähän tilanne on näyttänyt.

Toisinaan ajattelen, että enkeli on herättänyt minutkin. Joskus herään keskellä yötä enkä tiedä miksi. Mutta ajattelen, että sille oli tarkoitus, että minun on rukoiltava jonkun puolesta. (Heräämiseen saattaa olla inhimillinenkin selitys: ehkä vaimo on potkaissut minua, koska kuorsaan) Mutta sitten on toisenlaisia tilanteita: Herään aamulla kaksi minuuttia ennen kellon soimista. Ihan kuin minut olisi herätetty, vaikka olen nukkunut yksin yöni, kun muu perhe on ollut Laitilassa. Ehkä suojelusenkelillä on ollut pitkä yö valvoa vierellä ja se haluaisi lähteä jo muihin puuhiin. Viimeiset minuutit ovat sille piinaavan hitaita. Niinpä se herättää minut vähän aikaisemmin ja luikkii helpottuneena tiehensä. Kukapa tuon tietää, kun se ei ole jäänyt sitä kertomaan.

Uskon, että Jumala loi enkelit. Uskon, että Jumala on lähettänyt enkeleitä viestintuojiksi ihmisille ja suojelijoiksi. Mutta tiesitkö, että enkeli ei ole Jumalan luomisteoista ihmeellisin. Jumalan luomisteoissa on jotakin vielä ihmeellisempää ja hämmästyttävämpää kuin enkeli. Onko se kenties dinosaurus vai avaruuden mittaamattomuus – Jumalan ihmeellisin ja kaunein luomus olet sinä – ihminen. Hienompi ja kauniimpi kuin enkeli. Tämä tuli ilmeiseksi viimeistään silloin kun maailmankaikkeuden Luoja tuli ihmiseksi. Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi pelastaakseen ihmiset.

Kun ihmiset lankeemuksessa joutuivat eroon Jumalasta ja kadottivat hänet näköpiiristään, he alkoivat harhailla ja yhä syvemmin toimimaan Jumalaa vastaan, Jumala tuli ihmisenä heidän keskelleen. Hän uhrasi elämänsä, jotta ihmiskunta löytäisi tien Jumalan luo. Silti ihmistä sanotaan enkeliä arvokkaammaksi Jumalan silmissä.

Enkeleillä on henkilökohtainen ongema: ne ovat täydellisiä ja juuri siinä on niiden ongelma. Ne pystyvät tekemään mitä vain. Ne tietävät mitä vain. Kuvitelkaapa enkelien yleisurheilukisat. Enkelien sadan metrin juoksu tai keihään heitto ei ole mielenkiintoista katsottavaa. Juoksuun ei kulu sekuntiakaan oli se sitten sata metriä tai maraton – ei sekuntiakaan. Keihäs, jonka enkeli heitti 200 vuotta sitten ei ole vieläkään laskeutunut maahan. Enkelien urheilukisat on siis ongelmallisia. Ne on mielekkäitä vain täällä ihmisten kesken.

Kun Jumala loi ihmisen, ruumiillisen olennon sinun ja minun – hän loi ihmisen jolla on paljon rajoitteita ja puutteita. Ihmisen, jolla on rajalliset voimat, ihmisen, joka ei tiedä kaikkea, joka elää jatkuvassa epävarmuudessa, on heikko ja kuolelvainen – kuitenkin jolla on Jumalan henki – ja heikkonakin, sairaana siinä on jotakin kaunista. Hän kurottautuu rukouksessa Jumalan puoleen. Siinä on jotakin kaunista, koska ihminen ei omista enkelien täydellistä ymmärrystä ja enkelien asemaa, jossa katsotaan alati Jumalan kasvoja. Ihminen elää tämän maailman pimeydessä. Rakkaudella on tilaa ihmisen kaaoksen keskellä. Se tekee ihmisen elämän kauniiksi.

Suurinta ja kauneinta Jeesuksenkin mukaan on ihminen. Mutta ihmistenkin joukossa erityisesti se, joka vaikuttaa kaikkein vähäisimmältä. Ei siis se, joka juoksee nopeiten tai heittää pisimmälle keihästä. Jeesus otti Jumalan mielenmukaisen suuruuden malliksi lapsen. Lapsi on suurin taivasten valtakunnassa – siis siinä valtakunnassa jossa enkelitkin asuvat.

Miksi tämä saarna – mihin sillä pyritään?

Jumalan enkelit ovat suojelijoita ja viestintuojia. Jumala haluaa suojella kalleinta aarrettaan ihmistä. Hän on antanut enkeleille tällaisen tehtävän.

Mutta enkelienkään suojelus ei riitä. Ihmistä on suojeltava ennen kaikkea häneltä itseltään. Tyhmyydessä ja tietämättömyydessä vahingoitamme itseämme ja usein silkasta pahuudestamme aiheutamme itsellemme peruuttamattoman vahingon. Aina kun toimimme Jumalan tahtoa vastaan: valehtelemme, kiusaamme toisia, olemme illkeitä ja väkivaltaisia – ne teot jättävät jäljen toisiin ihmisiin, mutta vielä suuremman jäljen itseemme – emmekä voi pyyhkiä sitä pois – enkelikään ei voi meitä puhdistaa. Vain Jeesus voi silloin auttaa. Antaa anteeksi.

Tämä ylläoleva saarna tuli kasattua vähän hätäisesti. En ole ylpeä siitä.

Mikkeli 2012 – perhemessu

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: Kuka on suurin taivasten valtakunnassa.
Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: “Totisesti ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. 
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja. (Matt 18:1-6, 10)

Täällä edessä on kuvattuna kaksi enkeliä. Ne ovat tällaisia kömpelöitä maalauksia, mutta ne yrittävät kertoa jotakin siitä minkälaisia enkelit ovat ja mitä ne tekevät. Jos katsotte tarkkaan, niin huomaatte, että ne ovat paljon pidempiä kuin ihmiset. Lisäksi toisella on miekka kädessä ja toisen enkelin helmassa pieni lapsi oli leikkimässä. En tiedä näettekö sinne omalle paikallenne, että pieni lapsi leikkii huolettomana tämän toisen jalkojen juuressa. Mistähän tunnistaa, että näillä kuvilla tarkoitetaan enkeleitä? – Niillä on siivet ja sädekehä. Mitä tuo sädekehä voisi tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että henkilö kuuluu Jumalan näkymättömään kirkkauden valtakuntaan – se ei ajattele mitään pahaa. Sillä ei ole ollenkaan pahoja ajatuksia. Taivaassa ei ajatella eikä tehdä mitään pahaa. Siellä kaikki on kavereita eikä tyhmiä riitoja synny. Ja siivet kuuluu tietysti enkeleille. Sädekehä voidaan piirtää myös ihmiselle, joka on päässyt taivaaseen. Mutta vain enkelille kuvataan siivet.

Voi olla, että useimmat enkelit-kuvat, joita olette nähneet, ovat vähän erilaisia. Ensinnäkin hienommin tehtyjä kuin nämä ja usein myös naisen näköisiä, joskus lapsennäköisiä jopa vauvamaisia palleroita pikku siipineen. Mutta Raamatun kuvauksissa enkelit ovat kuvattu miehen näköiseksi, sotilaiksi. Niillä on miesten nimiä, kuten Mikael ja Gabriel (suomalaiset versiot näistä nimistä ovat: Mikko ja Kaapo, ne on miesten nimiä).

Oikeasti enkelit eivät ole kumpaakaan – miehiä tai naisia. Ne ovat henkiolentoja. Niillä ei ole omaa perhettä: isää ja äitiä. Ne eivät mene naimisiin ja saa enkelilapsia. Enkelit eivät ole koskaan olleet lapsia, eivätkä enkelit vanhene ja tule heikoksi ja ryppyiseksi. Enkelit eivät kuole. Ihmiset kasvaa, vanhenee ja viettää syntymäpäiviä. Enkeleillä ei ole synttärietä, mutta niillä on hauskaa ilman synttäreitäkin. Enkeleiden elämään on oikeastaan aika vaikea eläytyä. Ne elävät niin toisenlaista elämää. Enkelit eivät ehkä edes syö mitään – hattaraa tai jäätelöä tai lihapullia. Luulen, että ne tykkää erityisen paljon ajatella monimutkaisia asioita. Koulussa matematiikka ja musiikki olisi varmaan niiden lempiaineita.

Jumalalla on taivaassa suuri joukko voimakkaita enkeleitä. Siksi enkeli on kuvattu tässä pitkäksi ja ihminen pieneksi enkelin rinnalla. Jos enkelit ovatkin suuria, voimakkaita ja kuolemattomia, ne ovat Jumalan rinnalla pieniä. Jumala on ne luonut ja antanut niille erilaisia tehtäviä.

Ne palvelevat Jumalaa. Iloitsevat Jumalasta, koska näkevät hänet kaiken aikaa. Se on niiden voiman ja ilon salaisuus – enkelit näkevät Jumalan kasvot koko ajan. Tämä toinen enkeli katsoo Jumalan kasvoja. Taivaassa enkelit viettävät jumalanpalvelusta. Meidän jumalanpalvelukset ovat aika surkeita niihin verrattuna. Se johtuu siitä, että me ei olla vielä nähty Jumalaa, vaan eletään uskon varassa. Mutta nämä meidän jumalanpalvelukset pyrkii tekemään taivasta meille aina hiukan enemmän todelliseksi ja rakkaammaksi.

Toisen enkelin kuvasin miekka kädessä siksi, että enkelit taistelevat hyvän puolesta ja Jumalan puolella kaikkea pahaa vastaan.

On myös sellaisia enkeleitä, jotka ovat kääntyneet Jumalaa vastaan. Näiden enkeleiden välillä vallitsee sotatila. Kapinalliset enkelit eivät tunnusta Jumalaa – ne ihailee vaan itteensä. Ihmisetkin toimivat usein Jumalan tahtoa vastaan. Meidän pitäisi rakastaa Jumalaa ja toisia ihmisiä. Meidän tulisi liittyä enkelien kanssa kamppailuun kaikkea pahuutta vastaan. Kuitenkin saatamme ajatella vain itseämme. Emme välitä muista, emme auta heitä. Haluamme päästä suurimmaksi ja voimakkaimmaksi. Mutta tämä kaikki tapahtuu usein sortamalla toisia. Jumalan valtakunnassa ei ole tällaista kilpailua. Enkelit eivät kilpaile paremmuudestaan. Taivaassa ei järjestetä olympialaisia – siellä varmasti harrastetaan kaikenlaista liikuntaa ja leikkiä, mutta kenenkään ei tarvitse yrittää olla paras. Kukaan ei hauku siellä toista ja varsinkaan kukaan ei kehu itseään.

Mutta enkelit ovat myös suojelijoita. Jeesus puhui siitä evankeliumissa.
Meillä on jokaisella oma suojelusenkeli. Me emme näe sitä – enkeli näkee meidät ja ennen kaikkea enkeli näkee Jumalan. Sillä tavoin enkeli merkitsee meille jatkuvaa Jumalan läsnäoloa.  Siten Jumala tietää myös jatkuvasti mitä meille kuuluu. Enkeli rukoilee puolestamme ja  auttaa meitä taistelussa pahaa vastaan.

Silloin kun Jeesus tuli maailmaan – enkelit olivat siitä tosi innostuneita. Jeesus on enkeleidenkin kuningas. Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana enkelit palvelivat ja rohkaisivat välillä Jeesustakin (Matt 4:11, Luuk 22:43) mutta tärkeimmät asiat Jeesus teki ilman enkelien apua (Matt 26:53).  Jeesuksen tie oli sillä tavoin vaikeampi kuin kenenkään toisen. Taistelussa pahaa vastaan Jeesus teki jotakin sellaista mitä enkelit eivät voineet tehdä. Jeesus uhrautui, antoi henkensä ihmisten puolesta. Hän aukaisi meille tien taivaaseen. Sitä tietä pitkin enkeli johdattaa meitä kohti taivaan kotia.

Mikkelinpäivä Lasten aamukirkko

Sotaherran ja poliisin tapaaminen

Joos 5:13-15 Jerikon lähellä ollessaan Joosua näki eräänä päivänä edessään miehen, jolla oli paljastettu miekka kädessään. Joosua meni miehen luo ja kysyi häneltä: ”Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme?” Mies vastasi: ”En kumpaakaan. Olen Herran sotajoukon päällikkö ja olen juuri saapunut tänne.” Silloin Joosua lankesi polvilleen, kumartui maahan saakka ja sanoi: ”Herrani, mitä tahdot minun tekevän?” Herran sotajoukon päällikkö sanoi Joosualle: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” Ja Joosua teki niin.

Kun luin yllä olevaa tekstiä enkelin kohtaamisesta selkäpiissäni tuntui kylmiä väreitä. Mietin, mistä se johtuu. Tajusin tuossa istuessani virren aikana, että se johtuu siitä, että täällä kirkossa on näin paljon lapsia. Täällä täytyy olla myös paljon enkeleitä.

Teen teille yhden kysymyksen. Onko teistä kukaan koskaan tavannut jotakin armeijan sotaherraa, korkea-arvoista upseeria peräti kenraalia? Noin monta kättä nousi. Hyvä, voitte laskea kädet alas. -Sotaherrathan ovat niitä joilla on suora ryhti, harmaa sotilaspuku ja kauluksessa merkinnät sotilasarvosta. Jos kauluksessa on leijonan kuvia, silloin on kysymyksessä todella suuri herra. En tiedä mitä te silloin tunsitte, kun sotaherran tapasitte, mutta silloin minulle yleensä tulee rintaan merkillinen olo. Samanlaiset vilunväreet kulkee selkää pitkin, kuin äsken enkelitekstiä lukiessani. Koska silloin tajuaa sen suuren vallan, joka toisella on. Armeijassa päälliköllä on komennettavanaan joukko alaisia, joiden on määrä totella käskyjä henkensä uhalla. Sellainen paikka armeija on. On sotapäälliköitä ja on sotilaita. Vähän samanlainen tunne teillä saattaa tulla kun tapaatte poliisin. Poliisille on annettu enemmän oikeuksia ja valtaa kuin muille kansalaisille. Valtansa merkkinä poliisi voi kantaa myös asetta. Tunne on nimeltään kunnioitus ja ihailu. Kotona ensimmäiseksi sanotte muille, että tapasitte koulussa tai kerhossa tai päiväkodissa tänään poliisin.

Hetki sitten luin Raamatusta Joosuasta. Joosua oli kansansa ylin johtaja. Hän oli myös sotajoukkojen johtaja. Ei kukaan ollut Joosuaa suurempi päällikkö kansan keskuudessa. Hänen lähellään ihmiset tunsivat kunnioitusta ja iloa siitä, että saivat olla hänen lähellään ja seurassaan. Hän oli saanut tehtävän hallita Israelin kansaa ja viedä se heille kuuluvaan maahan. Koska maassa asui toisia heimoja, heidän oli valloitettava maa itselleen sotatoimin. Juuri tällaisen sodan kynnyksellä Joosua näki miehen miekka kädessään.

Siksi Joosua meni häneltä kysymään: ”Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme?” Miekkaa kädessään pitävä mies sanoi: ”En ole kumpaakaan. Olen Herran sotajoukon päällikkö.”

Kylmät väreet kävivät samalla Joosua selkäpiitä pitkin. Hän tiesi nyt että hänen edessään seisoo Jumalan enkeli. Joosua lankesi polvilleen, kumartui maahan saakka. Hän oli kasvoillaan maassa, koska hän koki itsensä pieneksi ja mitättömäksi tämän enkeliruhtinaan edessä. Hän koki yhtä aikaa kunnioitusta ja pelkoa. Vaikka Joosua itse oli johtaja ja suuri sotapäällikkö niin kuitenkin hän polvistuu pelkoa tuntien enkelin edessä.

Me olemme ehkä tottuneet ajattelemaan enkeleitä hentoina olentoina, joita tuuli heiluttaa. Joissakin kuvissa enkelit on kuvattu pienten ja pulleiden lasten näköisiksi, joilla on siivet selässä. Mutta Raamatun kuvauksessa tämä enkeli oli suuren ja pelottavan sotaherran näköinen. Hänellä oli miekka kädessään. Joosua ei kohdannut mitään keijukaista, vaan jotakin sellaista, mikä oli täynnä pelottavaa voimaa, jolle hän ei mahtaisi yhtään mitään.

Miksi enkeli oli niin pelottava? Miksi sillä oli miekka kädessä. Enkelit ovat Jumalan näkymättömiä Jumalan palvelijoita. Jumalan suuruus, Jumalan voima ja Jumalan valta näkyy enkeleissä. Varsinkin ylienkeli Mikael kuvataan miekka kädessä. Hän taistelee Jumalan puolella pahuutta vastaan. Hän puolustaa oikeudenmukaisuutta kaikkia tuhovoimia vastaan.

Oletteko nähneet mikä kuva poliisilla on hihassaan? poliisilla on miekan kuva. Poliisi taistelee myös rauhan ja järjestyksen puolesta….

Kaikki enkelit eivät ole yhtä pelottavan näköisiä kuin Mikael. Vaikka enkelin nähdessään usein ihminen saattaa pelästyä.

Raamattu tuntee nimeltä kaksi muutakin enkeliä. Gabriel on taivaallisten viestien tuoja. Gabriel ilmestyi Jeesuksen äidille Marialle ja kertoi Jeesuksen syntyvän. Kolmas Rafael on suojelusenkeli.

Mikkelin päivä muistuttaa meitä enkeleistä. Yleensä me emme enkeleitä näe. Mutta jos näkisimme enkelin, meistä se voisi tuntua myös pelottavalta. Piiloutuisimme penkkien taakse. Mutta hyvin usein enkelin viesti on ollut ihmisille tämä: älä pelkää.

Tuo suuruus ja pelottavuus on tullut meidän turvaksemme. Kun me saamme olla hänen kilpensä takana, tiedämme että silloin me varmasti olemme turvassa.

Mikkeli 1.10.2006 riparin ilmoittautumiskirkko

Tulkaa rippikoululaisten kaltaisiksi

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.

Jeesus sanoi evankeliumissa, että meidän olisi tultava lasten kaltaiseksi. Tätä palvelusta valmistellessani en ole yrittänyt tulla ihan niin nuoreksi ja pieneksi, vaan olen yrittänyt tulla rippikouluikäisen kaltaiseksi. – Ei siksi, että rippikoululaisten on taivasten valtakunta (se voi toki olla sitäkin), vaan siksi, että rippikoululaisia on tänään paljon liikkeellä.

Miten voin tulla rippikoululaisen kaltaiseksi? Muistamalla, että olen itsekin ollut joskus rippikoululainen. Minkälainen silloin olin ja miltä rippikoulu tuntui?

Kun olin rippikouluikäinen jeesusjutut eivät oikein kiinnostaneet minua. Itse asiassa pelkästään sana ’Jeesus’ toi joitakin allergistyyppisiä reaktioita. Uskonto kuului sarjaan evvk – ei vois vähempää kiinnostaa. Ehkä jollakulla teistä on samanlaisia kokemuksia asiasta.

Jos minä olisin teidän ikäinen ja istuisin siellä, niin mitä ajattelisin: Tiedostaisin, että joo, rippikoulu alkaa. Ilmoittautumislappuja viedään kirkkoon. Mutta se kirkko on vähän sellainen outo paikka.

Ja kuultuani päivän evankeliumin en olisi paljon asialle hurrannut: Jo on ihmeellinen asia. Jeesus kehuu lapsia. Niinpä niin. Jeesus ja lapset. Kristinuskohan on sellainen lasten juttu. Lapsille kerrotaan tarinoita turvallisesta Jeesuksesta, joka halaa lapsia ja kantaa lampaita sylissään. Kiitos ei tällaiselle uskonnolle! Se ei kosketa minua mitenkään. Kertokaa mulle jotakin uutta.

Mietin mikä olisi tehonnut silloin? Mikä olisi mennyt kuoren läpi? Miten olisin voinut vakuuttua siitä, että jeesusjutut eivät ole vain lapsia varten vaan voisivat kuulua myös omaan elämääni?

Olisiko se ollut tuollainen nuorekkaalla tavalla soitettu musiikki? En muista omasta rippikouluajastani ainoatakaan riparibiisiä enkä ainoatakaan gospelkonserttia. Ehkä se johtuu siitä että en osallistunut sellaiseen lainkaan. Lauloimme ehkä vain joitakin virsiä. En todellakaan muista.

Nuorekas musiikki olisi varmaan helpottanut asiaa. Olisi myös helpottanut asiaa, jos silloin olisi siellä ollut mukana tollanen kitaraa soittava pitkätukkainen nuorisotyönohjaaja. Mutta sikäli kuin muistan itseni, niin tuskin olisin mennyt sille mitään puhumaan, vaikka se olisi majaillut koulussa. ”Jeesusvaara” olisi ollut ehkä liian suuri. Luulen että olisin pelännyt sitä, että keskustelu kääntyy liian henkilökohtaisiin asioihin. Ehkä olisin ollut liian valmista viljaa sille, että joku olis osoittanut mulle aitoa hyvyyttä. Olisin pelännyt sitä, että mulla ei ole kykyä käsitellä sellaista asiaa. Minun taustani on sellaisesta rikkinäisestä perheestä, missä ei paljon tunteiltu. Mutta en muista tavanneeni ainoatakaan nuorisotyönohjaajaa omalta rippikoulultani. Siinä mielessä te olette ainutlaatuisessa asemassa, kun teillä on näitä nuorisotyöntekijöitä lähellä.

Mutta silti uskonnosta ja Jeesuksesta kiinnostuminen leimataan vähän nössötouhuksi, heikkouden merkiksi – ja porukassa ei saa osoittaa olevansa heikko. Teidän nuorten ihmisten elämäntehtävä tällä hetkellä on kasvaa kohti aikuisuutta ja itsenäisyyttä, myös henkisesti vahvaksi. sellaiseksi joka pärjää itse ja seisoo omilla jaloillaan.

Kun Jeesus sanoo: tulkaa lasten kaltaisiksi, se on vähän huonosti sanottu nuorelle, jonka pitäisi kasvaa aikuiseksi. Eikö se ole vähän väärä suunta? Ei tässä aleta enää vaippoja kastelemaan.

Mutta ei sitä voi aikuiseksi heittäytyäkään. Sellaiseksi täytyy kasvaa. Eikä se ole heikoksi tulemista, jos omista vaikeuksistaan papille tai nuorisotyöntekijälle kertoo. Ei se ole nössöilyä. Sillä kukaan nuori ei ole vielä aikuinen. Kukaan nuori ei ole vielä täysin valmis ja vahva henkisesti Se on olemassa olevan heikkouden tunnustamista.

Vahvaksi ei kuitenkaan kasva sillä että kieltää oman heikkoutensa tai keskeneräisyytensä, että kieltää omat pelkonsa. Vaan niin, että kohtaa ne, juttelee niistä jonkun kanssa ja kasvaa niiden yli.

Seurakunnassa saat olla oma itsesi, kasvaa omaa vauhtiasi. Älkää kiirehtikö aikuiseksi kasvamista siten, että kasvatatte vain kovaa ulkokuortanne. kasvakaa myös sisäisesti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s