4. adventti

Kenen poikia sitä ollaan

4 adventtisunnuntai – Matteuksen joulu. Isättömän Jeesuksen Isä – Harjavalta 2008

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: “Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”
Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
– Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel –
se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja
otti Marian vaimokseen. Matt. 1: 18-24 (25 Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan. Joosef antoi pojalle nimen Jeesus.)

Uudessa testamentissa on vain kahdessa evankeliumissa mainintoja Jeesuksen syntymään liittyvistä asioista, Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa. Tunnettua on, että jouluna luetaan Luukkaan jouluevankeliumi. Sitä me ensimmäiseksi ajattelemme jouluevankeliumina. Tosin liitämme joulukertomukseen mukaan hieman myöhemmin Matteukselta kertomuksen idän tietäjistä.

Neljäs adventtisunnuntai on Matteuksen jouluevankeliumin aika. Ja kuten kuulitte se on hyvin erilainen. Sitä ei oikein joulukuvauksena ajattelekaan. Kun Luukkaan evankeliumissa eteen piirtyy kaunis jouluidylli. Matteuksella Jeesuksen syntymää piirittävät, salailu ja uhkatekijät.

Toinen uhkatekijä, mikä Matteuksen evankeliumissa mainitaan tapahtui Jeesuksen synnyttyä ja tietäjien käytyä lapsen luona, Herodes aikoi surmata lapsen. Heidän oli siksi paettava Egyptiin. Tätä muistelemme viattomien lasten päivänä 28.12.

Tämän päivän evankeliumissa perhettä kohtaa sisäinen uhka. Evankeliumin mukaan Joosef on aikeissa jättää Marian. Hänelle Marian raskaus paljastui yllättäen. Maria ei ilmeisestikään ollut sitä hänelle kertonut. Se vain kävi ilmi. Niinpä Joosef oli päättänyt lähteä vähin äänin ja jättää Marian yksin hoitamaan lasta, kun se syntyy. Hän ei voinut ottaa kihlattuaan enää omakseen. Hänen näkökulmastaan tilanne vaikutti varsin selvältä. Maria oli ollut uskoton ja sen seurauksena hän oli raskaana. Koska lapsi ei ollut Joosefin, hänellä ei ollut aikomusta myöskään kasvattaa toisen miehen lasta, vastuu hänestä kuuluu jollekin toiselle. Tämä toinen kantakoon tekonsa seuraukset. Joosef kuvataan tässä silti herrasmiehenä. Hän ei ole tyly Mariaa kohtaan. Hän vain toteaa tilanteen ja tekee johtopäätökset – kuitenkin niin, että Maria ei joutuisi kärsimään siitä kohtuuttoman paljon.

Kirkollisessa kalenterissa 4. adventti on omistettu erityisesti lasta odottavalle Marialle (kuten kuulitte Mikon alussa mainitsevan). Luukkaan evankeliumissa Marian raskautta ympäröi ilo ja suostuminen Jumalan tahtoon. Maria laulaa ylistyslaulunsa ja käy kertomassa ilouutisen serkulleen Elisabetille. Mutta Matteus ei puhu mitään enkelin vierailusta. Salaisuuden verho peittää kaiken. Mitään selitystä tapahtumalle Matteus ei anna. Kävi vain ilmi, että Maria on raskaana, ja että lapsen sanottiin olevan lähtöisin Pyhästä Hengestä. Tuntuu kuin Maria itsekään ei tietäisi mitään.

Maria itse oli kuitenkin luottavainen – vai oliko?

Kolme vuotta sitten saarnasin samasta tekstistä. Tein silloin itselleni tärkeän löydön. Vaikka päivä kirkossa on periaatteessa omistettu Marialle, niin evankeliumin mukaan keskeistä on Joosefin valinta – myöntyminen isäksi. Isää tarvitaan. Vaikka Joosef ei ole biologinen isä, niin päivä on sellaisten isien päivä, jotka kantavat isän vastuun ja ottavat paikkansa isänä lapsen elämässä. Suostuvat isäksi. Joosef Matteuksen mukaan otti paikkansa pyhässä perheessä enkelin rohkaisemana. Kun Jumalan Poika oli tulossa ihmiseksi, hän tarvitsi elämälleen inhimillisen turvan, niin isän kuin äidin rakkauden. Sikiämiseen ei tarvittu miehen sukusoluja. Jeesus  syntyi neitsyestä ilman miehen osuutta. Mutta kasvamiseen mieheksi tarvittiin isä. Isä oli lapselle hänen synnyttyään ehkä vielä tärkeämpi kuin äiti. Ja kun lapsi varttui, häneltä kysyttiin kylässä toistuvasti: Kenen poikia sitä ollaan? Vastausta odotettiin oikeastaan kysymykseen, kuka on isäsi.

Kun Jeesus oli pieni hän vastasi varmasti epäröimättä: Minä olen Joosefin poika. Mutta sitä ennen Joosef joutui hyväksymään Jeesuksen omaksi pojakseen.

Jokainen isyyden tunnustus merkitsee hieman samaa kuin Joosefin tilanne. Lapsen ottamista nimelleen, suostumista isäksi. Miten Joosef pärjäsi tässä tehtävässään? Heille syntyi Marian kanssa myöhemmin poikia ja tyttäriä. Miten Joosef silloin suhtautui Jeesuksen? Oliko Jeesus esikoispojan kunnia-asemassa. Olisiko hän perinyt isänsä? Minkälaiseen asemaan isä laittoi hänet? Muistiko hän Jeesuksesta aina sen, että hän ei oikeasti ollut hänen poikansa. Minkälainen mies Joosef oikein oli? Entä mikä oli Jeesuksen kokemus kasvatti-isästään? Entä minkälainen kokemus hänelle oli oikean maanpäällisen isän puuttuminen. Vai säilyikö tämä häneltä salassa lapsuusvuosina? Milloin Jeesus sai tietää?

Raamatussa esiintyvissä perheissä on ennenkin ollut ongelmia. Aabraham suhtautui aikanaan nuivasti Ismaeliin ja lähetti hänet kotoaan pois, vaikka Ismael oli hänen poikansa. Mutta hän ei ollut lupauksen lapsi. Patriarkka Jaakobilla oli kaksi vaimoa ja heillä orjattaret, jotka kaikki synnyttivät Jaakobille lapsia. Mutta niin pyhä mies kuin  hän olikin, hän suosi eniten rakastamansa vaimon, Rakelin poikaa Josefia. Kaikki ei ole pyhissä perheissäkään mennyt aina niin kuin olisi olettanut. Eikö niitä vaikeuksia olisi voinut olla myös Jeesuksen perheessä, kun tilannekin oli vähän erikoinen. Aivan varmasti ja siitä Matteuksen evankeliumi juuri kertoo.

Niin paljon kuin haluaisimmekin tietää, niin Raamattu vaikenee Joosefin vaiheista. Matteuksen mukaan Joosef otti Marian vaimokseen, kun enkeli ilmestyi hänelle unessa. Mutta Joosefista tiedetään hyvin vähän. Pian lapsuuskuvauksien jälkeen Joosefista ei juuri puhuta. Viimeinen maininta evankeliumeissa hänestä on Luukkaan evankeliumissa (2:21) silloin kun Jeesus oli 12-vuotiaana temppelissä (outoa on että muita Jeesuksen sisaruksia ei mainita). Paljon jää lukijan varaan, kun hän täyttää niitä aukkoja joita evankeliumin tiedonmuruset jättävät. Mitä Joosefille tapahtui? Jäivätkö lapset sittenkin isää vaille. Ehkä Joosef kuoli varhain?

Joidenkin Raamatun tutkijoiden mukaan Joosefin näkymättömyys evankeliumeissa lapsuuskuvausten jälkeen on merkki hänen varhaisesta kuolemastaan. Toisille tutkijoille koko Joosefin olemassaolo tuntuu kyseenalaiselta. Heidän mukaansa Jeesus eli koko elämänsä ilman maallista isää. Joosef on kirjoittajien myöhäisempi lisäys. Heidän mukaansa voisi olla yhtä todenperäistä se, että mitään Joosefia ei ole ollut lainkaan.

Perusteluja he saavat Markuksen evankeliumista. Se on kaikkein vanhin evankeliumeista. Siitä puuttuvat kaikki lapsuuskertomukset. Huomattavaa on se, että Joosefia, Jeesuksen isää ei mainita nimeltä siinä kertaakaan. Joosefin näkymättömyys korostuu huolestuttavalla tavalla muuallakin kyseisessä evankeliumissa.

Sangen kuvaava on kohta, jossa Jeesus on käymässä kotikaupungissaan ja ihmiset hämmästelevät, mistä hän on saanut tiedon ja voiman (Mark 6:3) ”Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli” Hänestä puhutaan vain Marian poikana, mutta ei Joosefin. Siinä ei siis ei puhuttu rakennusmiehen pojasta, vaan rakennusmiehestä, Marian pojasta. Eikö hän ollutkaan Joosefin poika.

Eräs tuttavani koulutustilaisuudessa sanoi, että hänelle Jeesus on aina ollut jollakin tavalla isätön ja isää kaipaava. En tiedä miksi hän siihen käsitykseen oli päätynyt. Ehkä siksi, että Jeesus on neitseestä syntynyt.

Jos Jeesuksen elämään kuuluisi isättömyys, siinä olisi toisaalta voimakas symbolinen viesti. Hän olisi samalla kuva ihmiskunnasta, joka on isätön, erossa taivaallisesta isästään. Mutta Jeesuksessa itsessään ratkeaa tuo isättömyyden kuilu. Jeesuksella yhteys taivaalliseen Isään oli vahvempi kuin kenelläkään muulla. Hän on tullut antamaan meille takaisin Isän. Hän on johtanut meidät Isän luo.

Mutta silti en voi ajatella häntä isättömänä. Jos hän onkin myöhemmin kokenut isättömyyttä, muut evankeliumit kuitenkin sanovat Jeesuksella lapsuusvuosina isän olleen. Jopa Markuksen evankeliumi tiesi puhua hänen lukuisista sisaruksistaan. Samassa kohdassa, jossa Jeesuksesta puhutaan Marian poikana, mainitaan nimeltä Jeesuksen sisarukset (Jakob, Josef, Juudas ja Simon). Eivät ne sisarukset tyhjästä ole syntyneet. He ovat Joosefin ja Marian yhteisiä lapsia.

Jeesuksella oli isä perheessä koko hänen lapsuutensa ajan. Jeesuksella oli sisaruksia, joiden kanssa hän leikki ja kinasteli. Isältä Jeesus oppi ammatin ja sai turvan.

Kun ajattelen tätä päivää ja sen keskeistä sanomaa, mitä se meille antaa ja mihin ohjaa.

Tämä päivä kutsuu meitä kasvattamaan lapsiamme niin kuin ne eivät olisi omiamme, vaan kuuluisivat Jumalalle. He eivät ole omaisuuttamme, vaikka ovatkin vertamme.

Tämä päivä kutsuu meitä olemaan hengellisiä isiä ja äitejä nuorille, jotka rukoilevat heidän puolestaan ja opettavat heitä rukoillen turvautumaan Jumalaan.

Kaikkein tärkeintä evankeliumissa ehkä sittenkin on muistaa se, että Jeesukselle tehtiin myöhemminkin tuo kysymys: Kenen poika sinä olet? Tiedämme että silloin vastaus oli toisenlainen. Hän ei ole vain Joosefin poika, vaan hän on Jumalan Poika, meidän ihmiseksi tullut Herramme ja armahtajamme. Hän on Immanuel – Jumala meidän kanssamme.


4. Adventtisunnuntai
18.12.05
Joosef-isän päivä. Jeesus tarvitsee isän

Matt 1:18-24

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. 19:Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. 20:Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. 21:Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”
22:Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:

23: – Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää
pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel –
se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

24:Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Meillä on Raamatussa kaksi evankeliumia, joissa on kerrottu Jeesukseen syntymästä. Luukkaan evankeliumissa tapahtumia seurataan Marian näkökulmasta. Maria saa enkelien viestin, hän laulaa ylistyslaulunsa. Joosef on Luukkaan evankeliumissa täysin taka-alla. Matteuksen evankeliumi on tähän tutumpaan tarinaan verrattuna hyvinkin erilainen. Se kerrotaan Joosefin näkökulmasta. Tätä päivää voitaisiinkin pitää Joosefin päivänä, isän päivänä.

Matteuksen evankeliumissa Joosef saa enkelien viestit. Itse asiassa Matteuksen mukaan Joosefille ilmestyy enkeli unessa peräti neljä kertaa. Ensin enkeli ilmoittaa Joosefille lapsen alkuperän ja rohkaisee tätä avioitumaan Marian kanssa. Sitten enkeli kehottaa Joosefia viemään perheensä Egyptiin turvaan. Herodeksen kuoltua enkeli ilmoittaa, että he voivat palata ja lopuksi enkeli kehottaa heitä asettumaan Galileaan asumaan. Enkelin vierailusta Marian luona Matteus ei tiedä mitään.

Evankeliumit ovat erilaisia myös siinä, että Luukas ei kerro mitään uskottomuusepäilyistä joita Marian raskaus Joosefissa herätti. Matteus piti isän vakuuttamista lapsen alkuperästä tärkeänä. Luukas sivuuttaa tällaisen ongelman täysin.

Lukemassani evankeliumissa sanotaan, että jotakin kävi ilmi. Kävi ilmi, että Maria oli raskaana. Maria ei ollut siis kertonut Joosefille tapahtumasta? Asia valkenee vasta luonnollista tietä. Raskaus on asia, mitä ei lopullisesti voi salata. Se käy ilmi ennen pitkää. Mutta ennen kuin se oli Joosefille käynyt selväksi, raskaus oli ehtinyt edetä jo aika pitkälle.

Matteuksen evankeliumissa Marian raskauden alku vaikuttaa kiusalliselta, salatulta ja häpeälliseltä. Tähän yhteyteen ei voisi kuvitella Luukkaan evankeliumiin kirjoitettua Marian ylistyslaulua. Luukkaan kuvauksessa Marian raskaaksi tuleminen oli iloinen asia, jota käytiin serkkutytölle Elisabetille kertomassa. Se ei kietoutunut salaisuuksien verhoon. Eikä se vain käynyt kuukausien päästä ilmi, vaan Maria kävi siitä jo iloitsemassa ja kuuluttamassa.

Matteuksen evankeliumissa kihlattujen välinen puhumattomuus tuntuu ahdistavalta. Maria oli joutunut kätkemään sisimpäänsä elämänsä merkittävimmän asian pitkäksi aikaa. Koko tämän ajan, hän oli joutunut elämään epätietoisuudessa.

Iloinen lapsen odotus tuottikin hänelle päivä päivältä pelkoa, miten tässä tulee käymään. Mitä Joosef tekee, kun hän saa selville raskauden. Ja ennen pitkää raskaus paljastui – tai kävi ilmi, niin kuin evankeliumi sanoo.

Marian tilanne oli hankala. Mitä hän olisi voinut tehdä, mitä sanoa. Hän ei tehnyt eikä sanonut mitään. Hän odotti. Hän ei puhunut Joosefille eikä Joosef puolestaan puhunut aikeistaan Marialle. Hiljaisuuden verho peittää kaiken.

Joosef joutui miettimään tätä käännettä suhteessa kihlattuunsa.

Nyt Joosef nukkui. Harkittuaan tarkasti asiaa ja eri vaihtoehtoja toiminnalleen, hän oli tullut päätökseen. Hän oli päättänyt kaikessa hiljaisuudessa jättää Marian.

Kaikessa hiljaisuudessa oli tapahtunut sikiäminen ja kaikessa hiljaisuudessa oli tapahtuva Joosefin kihlauksen purku.

Ajatus uskottomuudesta sai orastavat rakkauden ja kiintymyksen tunteet kuihtumaan. Mutta sen verran sääliä hänellä oli nuorta Mariaa kohtaan, että hän ei halunnut Marian kärsivän enemmän kuin on tarpeen. Joosef oli hurskas ja lakia kunnioittava mies. Jumalan sanasta hän oli oppinut myös mitä tarkoittaa armo ja laupeus. Päätös, minkä hän mielessään teki toi hänelle pitkästä aikaa unen. Emme tiedä kuinka pitkään hän oli elänyt epäilyksissä katsoessaan Marian pyöristyvää vastaa. Jossakin vaiheessa ei voinut selittää asiaa pois.

Joosef oli todella miettinyt, miten voisi purkaa kihlauksensa niin, että siitä koituisi mahdollisimman vähän harmia Marialle. Pakkaako hän aasinsa ja lähtee Betlehemiin yksin.
(Matteuksen mukaan perhe asui Betlehemissä, vasta Egyptinpaon jälkeen perhe muutti Galileaan. Tässä olen hieman harmonisoinut tekstien eroavuuksia. Luukkaan mukainen kertomus on kuitenkin pian edessä.)

Mennessään nukkumaan hänellä oli mielessä jo vakaa päätös ja suunnitelma, mutta herätessään suunnitelma oli muuttunut.

Enkeli rikkoi hiljaisuuden salaisuuksien yltä. Maria ei ollut puhunut mitään, Joosef oli ollut hiljaa aikeistaan. Vain enkeli puhuu päivän evankeliumissa. Marian salaisuus oli koskenut itse jumalallista salaisuutta. Lapsi on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Jumala täyttää lupauksensa ja tuo pelastuksen kansansa syvimpään ongelmaan: luopumisen ja uskottomuuden ongelmaan. (Maria ei ole ollut uskoton, sitä on ollut Jumalan kansa Israel suhteessaan Jumalaan.)

Tärkeimpiä asioita mitä tämän evankeliumin äärellä huomaan sen lisäksi, mitä Jeesuksesta sanotaan, on se että Jeesus tarvitsi myös maallisen isän – kasvatusisän. Siksi halua puhua tästä päivästä isän päivänä, Joosefin päivänä. Jeesus tarvitsee äidin lisäksi isän.

Marianpäivä kertoo Marian suostumisesta Jumalan tahtoon. Maria on kohotettu korkeaan arvoon, mutta Joosefia ei sovi unohtaa. Häntäkin tarvittiin. Matteuksen jouluevankeliumi kertoo Joosefin suostumisesta isäksi. Joosef antoi nimensä ja sukunsa, mihin Jeesus syntyi. Isän sukuluetteloon lapsi kirjoitettiin. Joosef uhrautui myös kasvattamaan vieraan lapsen omanaan. Joosef antoi lapselle kodin ja perheen turvan. Joosef opetti Jeesukselle ammatin ja muita isän juttuja. Ottaessaan Marian vaimokseen, Joosef sanoi Jumalalle: tapahtukoon minulle niin kuin sinä tahdot. Joosef suostui Jumalan tahtoon omassa elämässään.

Jos Joosef olisi hylännyt Marian, se olisi tietänyt hänelle ikävää julkisuutta. Hän olisi saanut osakseen huonon naisen leiman, josta ei pääsisi pois koko elinaikanaan. Se olisi tietänyt kunniallisuuden menettämistä – pahimmassa tapauksessa hengen menettämistä. Nyt kun Joosef otti Marian vaimokseen hiljaisuus lapsen yllä säilyi. Salaisuus säilyi perhesalaisuutena.

Käytännössä se tarkoitti sitä, että Mariaan kohdistuneet epäilyt uskottomuudesta poistuivat. Ottamalla Marian vaimokseen Joosef tunnusti lapsen omakseen. Muiden silmissä Joosef oli ollut vain vähän hätäinen ja malttamaton mies. Mutta koska he solmivat avioliiton suurta paheksuntaa ei osoitettu – ehkä vain huvittuneita katseita.

Tuskinpa Joosef kertoi kenellekään enkelistä. Parempi hänen oli antaa ihmisten virnistellä hänelle.

Me lähestymme joulua. Joosef, josta tänään paljon puhuttiin, ei kuitenkaan ole joulun päähenkilö – yhtä vähän kuin Mariakaan sitä on. Joulun keskus on joulun lapsi, josta enkeli sanoi Joosefille, että tämän tulee antaa lapselle nimeksi Jeesus, sillä hän vapahtaa kansan sen synneistä. Hänessä Jumala on tullut lähellemme. Saako hän tulla sinun jouluusi? Joosefilla oli inhimillisiä esteitä ensimmäisenä jouluna. Esteet poistuivat, kun Joosef ymmärsi Jumalan suurempien suunnitelmien odottavan toteutumistaan ja hän saisi olla osa tässä suunnitelmassa.

Joosef antoi Pojalle kodin. Löytääkö joulun lapsi kodin myös sinun luotasi? Älä anna minkään inhimillisen tulla esteeksi.


4. adventtisunnuntai
22.12.02

Herran syntymä on lähellä

Matt 1:18-24

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. 19:Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. 20:Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. 21:Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.” 22:Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
23: – Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää
pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel –
se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
24:Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Evankeliumi vie ajatuksemme Marian ja Joosefin kihlaukseen, nuoren perheen ensivaiheisiin.

Vanhaan maailman aikaan avioituminen tapahtui hieman eri tavalla kuin nykyään. Aviopuolisoa ei useinkaan päässyt itse valitsemaan, vaan vanhemmat sopivat lastensa asiat ja naimakaupat. Rakkautta ei välttämättä syntynyt ensisilmäyksellä, mutta uskon, että kun kotona ennen asioiden sopimista oli keskusteltu ja riidelty, niin suostumus oli myös löytynyt – ja molemminpuolinen kiinnostus herännyt. Ainakin alkanut orastamaan.

Toinen eroavuus on se, että nuoret olivat silloin näissä naimakauppa-asioissa viattomampia ja kokemattomampia kuin nykyään. Avioitumiseen alkamiseen liittyi silloin enemmän asioita, joita nuoret mielessään pohtivat ja jännityksellä odottivat. Jos nuoret eivät hyvin tunteneet toisiaan, niin eivät he myös paljon tienneet aviollisesta yhdyselämästäkään. Monta asiaa oli heidän mieltänsä askarruttamassa.

Nuori Maria oli siis kihlattu Joosefille. Joosef itse tai hänen vanhempansa olivat maksaneet Marian isälle sovitun rahasumman, jotta Joosef saisi Marian omakseen. Jokaisen isän kunnia-asia oli saattaa tyttärensä puhtaana ja koskemattomana avioon. Juutalaisille oli erittäin tärkeää, että lapset syntyivät vasta avioliitossa. Oli tärkeää, että lapsen isä ja suku tiedettiin. Lapsi syntyi sukuun, jonka historia ja vaiheet olivat tiedossa.

Raamattu on täynnä sukuluetteloita. Joosefin sukuluettelo on kirjoitettu Matteuksen evankeliumin alkuun. Koko evankeliumi alkaa sillä. Kuulemamme evankeliumi sijoittuu heti tämän sukuluettelon jälkeen. Marian suvusta ei mitään tiedetä. Sillä sukua laskettiin miesten mukaan ja morsian tuli aina miehen sukuun.

Joosefilla oli hyvä suku ja kelpo ammatti. Hänelle isän oli hyvä antaa tyttärensä avioon. Mitään outoa kihlauksessa ei ollut. Kaikki sujui hyvässä järjestyksessä. Isä toimitti koskemattoman naisen Joosefin sukuun. Mutta ennen kuin heidän liittoaan oli vahvistettu tapahtui jotakin erikoista. Maria itse tiesi siitä, mutta hän oli kätkenyt kaiken sydämeensä. Hän ei ollut kertonut tapahtumasta Joosefille mitään. Kuinka hän olisi voinutkaan kertoa kaiken sen, mitä hänen sydämessään liikkui.

Mutta on kaksi asiaa, jotka tulevat ennen pitkää ilmi. Arabialaisen sananlaskun mukaan uutta kamelia ei pysty naapurilta kätkemään yhtä vähän kuin naisen raskauttakaan.

Joosef huomasi pian mistä oli kysymys. Maria oli raskaana. Tämä oli katastrofi. Evankeliumit tietävät sanoa, että Joosef oli lakia kunnioittava hurskas mies. Jos hän ei olisi ollut hurskas, hän olisi laillista tietä voinut saattaa Marian hyvin tukalaan tilaan (jopa vaatia kivitettäväksi). Mutta Joosef halusi mieluummin armahtaa Marian ja säästää hänet julkiselta häpeältä, vaikka tämä oli hänen näkökulmastaan syyllistynyt peittelemättömään aviorikokseen.

Oli selvää, että hurskaana miehenä hän ei voisi enää ottaa Mariaa vaimokseen, eikä sitä lasta nimiinsä, jonka alkuperästä ja suvusta ei ollut mitään tietoa.

Joosef aikoi siksi salaisesti hylätä kihlattunsa ja kirjoittaa hänelle erokirjan. Kauniisti alkanut herkkä tarina nuoresta perheestä sai kohtalokkaan särön. Nuoren miehen unelmat perheen onnesta romuttuivat täydellisesti.

Koko ajan evankeliumin lukijalle on kuitenkin tiedossa Marian viattomuus. Mutta se ei ollut vielä tiedossa Joosefille. Hän joutui kamppailemaan näiden ajatustensa kanssa yksin.

Tapahtuma paljastaa samalla yhden merkillisen mutta syvällisen asian. Sinne, mihin Jumala on koskettanut, se näyttää ihmisten silmään usein tahraiselta, turmeltuneelta ja pilaantuneelta. Näin kävi Joosefille.

Päivän Vanhan testamentin lukukappale kertoo ennustuksen Jeesuksen syntymästä. Mutta se kertoi jostakin muusta kuin pilalle menemisestä. Siellä sanotaan, että vuoret muuttuvat hedelmätarhoiksi, kuurot kuulevat, sokeat saavat näkönsä ja köyhät iloitsevat.

Mutta me emme välttämättä tunnista Jumala käden jälkiä. Odotuksemme ovat toisenlaisia. Jumalan Poika, Jeesus ei siksi syntynyt vain halpaan talliin ja kehnoihin oloihin. Hän syntyi myös epäilysten keskelle. Epäilykset ja epäusko seuraavatkin häntä seimeltä aina Golgatan ristille ja tyhjälle haudalle asti. Jos Jumalan kädenjälkiä oli vaikea nähdä Marian raskaudessa, vielä vaikeampaa niitä oli nähdä häpeällisessä ristin kuolemassa.

Kun Jumala valaisee jonkin kohteen kirkkaaksi, silloin usein järjen valo himmenee. Jumalan kirkkaus ylittää käsityskykymme. Niin myös Marian raskauden kohdalla.

Joosef itse päätteli tilanteen siten kuin ihmiset sen päättelevät. Hän ei olisi voinut tulla toisenlaiseen johtopäätökseen. Mikään Marian kertoma tarina enkelistä tuskin olisi tyydyttänyt häntä.

Me olemme sokeita. Jumala itse vain voi tehdä sokeat silmämme näkeväksi ja korvamme kuulevaksi. Joosefin kohdalla se tapahtui hänen nukkuessaan. Tieto lapsen alkuperästä tuli Joosefille unessa enkelin kautta. Marian ei tarvinnut sitä sanoa.

Unesta herätään aina todellisuuteen, todelliseen maailmaan. Maria oli edelleen raskaana ja Joosef ei ollut lapsen isä. Tähän todellisuuteen, jossa Joosef eli, oli kuitenkin tullut uusi ulottuvuus. Sellainen ulottuvuus, joka ylsi maan alhaisimmista paikoista Jumalan taivaaseen asti ja sitoi taivaan ja maan keskenään. Sitoi langenneen ihmiskunnan takaisin Jumalan sukupuuhun.

Tieto, jonka Joosef enkeliltä sai, riitti hänelle. Hän uskoi. Lapsi on siinnyt Pyhästä Hengestä. Jumala on hänen kauttaan meidän keskellämme. Hänelle tulee antaa nimeksi Jeesus, sillä hän vapahtaa kansan sen synneistä.

Jeesuksen nimi kirjattiin Joosefin sukuluetteloon, Daavidin pojaksi ja Aabrahamin pojaksi. Mutta vielä merkittävämpää on, että meidän nimemme on tämän lapsukaisen kautta kirjattu Jumalan sukuluetteloon: meistä on tullut Jumalan lapsia.

Me emme näe hänen kirkkauttaan ennen kuin hän itse avaa silmämme. Me näemme lokaa ja häpeää. Meille taivaalliset aarteet ovat saastuneita, kunnes silmämme avautuvat ja huomaamme olevamme hedelmätarhassa. Paratiisi on laskeutunut keskellemme

Paratiisin porttina on Betlehemin tallin ovi ja pääsiäisen tyhjä hauta.

4. ADVENTTI 1997 (21.12.) Merikarvia

Joh 5:31-39

Eräänä kauniina kesäisenä sunnuntai päivänä kristitty ja ateisti kävelivät sankassa luonnontilassa olevassa metsässä. Heidän siellä kävellessään aukesi heidän eteensä mitä ihastuttavin puutarhamainen alue. Kristitty esitti hämmästelynsä keskellä ajatuksen, että varmaankin on olemassa puutarhuri, joka on tehnyt tämän kauniin paikan ja käy sitä hoitamassa.

         Ateisti epäili ajatusta ja sanoi kauniin aukean muodostuneen sattumalta, luonnon oikkuna metsän keskelle.

         Kristitty ei kuitenkaan luopunut kannastaan. Niinpä he päättivät ottaa asiasta selvää. He kyselivät paikallisilta asukkailta, mutta he eivät tietäneet mitään puutarhurista. He asettivat vahteja alueelle ja tekevät kaikenlaisia tutkimuksia, mutta mikään ei tunnu vahvistavan kristityn oletusta, että siellä kävisi puutarhuri hoitamassa aluetta. Päin vastoin ateisti vakuuttuu entisestään, että kyseessä on luonnon itsestään kauniiksi muotoilema alue. Mitään puutarhuria ei ole.

         Kristitty ei ole edelleenkään valmis hyväksymään tällaista päätelmää, vaan hän puolustaa ajatustaan sanomalla, että ehkä puutarhuri on näkymätön, äänetön ja käsin koskemattomissa. Keskustelu etenee niin, että ateisti tuo edelleen todisteita puutarhurioletusta vastaan kristityn pysyen kannassaan ja esittäen muita selityksiä.

         Lopulta ateisti sanoo kristitylle: Miten tämä sinun puutarhurisi lopulta eroaa sellaisesta puutarhurista, jota ei ole olemassa lainkaan? Mitä tarvitsisi tapahtua, jotta uskoisit, että puutarhuria ei ole olemassa? Mikä todiste saisi sinut muuttamaan mieltäsi?

Edellinen tarina liittyy nykyaikaiseen filosofiseen keskusteluun uskosta ja uskon luonteesta. Se on kerrottu ateistin näkökulmasta. Hänen mielestään puhe näkymättömästä puutarhurista eli Jumalasta on hölynpölyä. Hänen mukaansa usko Jumalaan on turhaa sillä mikään tosiasia kovan tieteen maailmassa ei tue väitettä Jumalan olemassaolosta.

         Ei ole olemassa siis todisteita uskolle. Jos yksin inhimillisen jär-jen varassa asioita katsoo, on ateistin mielestä rehellisyyden nimissä tultava siihen johtopäätökseen, että Jumalaa ei ole olemassa. Hänen mukaansa ei ole olemassa eroa sellaisen puutarhurin kanssa, josta ei saa minkäänlaisia todisteita ja sellaisen, jota ei ole olemassa ollenkaan.

         Kristitty pysyy silti uskossaan ateistin väitteistä huolimatta. Hän ei rakenna elämäänsä yksin järjen varaan, vaan hänen elämänsä keskus raken-tuu uskon varaan; sen luottamuksen varaan, että Jumala on. Siitä uskosta käsin avautuu hänen elämässään kaikki muu. Hänelle ei ole ongelmana se, että Jumalan käsittämättömyys ei mahdu hänen vajavaiseen, inhimilliseen järkeensä. Hänen elämänsä tukipilaria ei horjuta, tuskin edes liikuttaa se, että tälle uskolle ei ole tiedemaailman tarjoamia todisteita.

         Usko ei ole todistamisen asia. Millä Jumala voitaisiinkaan todistaa? Ei millään. Mikä taas riittäisi ateistille todisteeksi? Ei mikään. Ei vaikka enkeli taivaasta tulisi sitä hänelle vakuuttamaan. Usko Jumalaan ei ole järjen asia. Se ei ala (synny) järjestä. Kukaan ei usko Jumalaan joidenkin jumalatodisteiden takia. Uskossa Jumalaan ollaan kiinnostuttu aivan muista asioista kuin hänen olemassaolon todistamisesta.

Päivän evankeliumi vie meidät väittelyyn, jossa on kyse myös todisteista ja todistamisesta. Ei kuitenkaan Jumalan olemassaolon todistamisesta, vaan siitä, mitä Jeesus väitti itsestään. Todisteita Jeesuksen mukaan on yllin kyllin, mutta mikään ei näytä vain kelpaavan. Totuus ei ollut kenellekään mieleen. Se ei tyydyttänyt kenenkään heidän turhamaisuuttaan. (Samoin todisteita Jumalan olemassaolosta on olemassa kaiken aikaa silmiemme edessä, kuka vain niitä haluaa nähdä)

         Minkälaisia todisteita oikein kaipaamme? Mitkä todisteet olisivat meille mieleen? Ilmeisesti sellaiset todisteet, jotka jättävät meidät rauhaan. Todisteet, jotka eivät paljasta meistä itsestämme mitään, eivätkä häiritse meitä. Sellaiset todisteet Jumalasta saattaisivat kelvata meille, jotka jättävät hänet taivaan korkeuteen. Tällaisia todisteita olisivat juuri tieteen ja järjen todisteet. Ne ovat neutraaleja ja puolueettomia. Niitä voi tarkkailla täysin ulkopuolisena. Lisäksi tiede on ihmisen hallintaa luontoon nähden. Kaikki se, mitä tiede tutkii ja selventää, on juuri tuntemattoman hallintaan ottamista. Tieteellinen todistus Jumalasta kesyttäisi Jumalan hallitusti. Ihminen saisi lokeroida Jumalan tieteellisiin kategorioihin ja tyytyväisenä laittaa ongelman syrjään onnistuneen ratkaisun jälkeen. Uutisissa asialle tuskin uhrattaisiin kovin montaa palstamillimetriä. Pieni otsikko sivun laidassa kertoisi: ”Jumala on olemassa. Ilmatieteen laitos on paikantanut sen, joka säät ja ilmat säätää.” Ja kaikki jatkuisi niin kuin ennenkin. Tällainen olisi kai ihmiselle riittävän turvallista ja etäistä. – Mutta se, että Jumala on tullut ihmiseksi, on jo liian läheistä ja liian vaarallista.

         Kristitylle Jumala ei ole mikään etäinen tieteellisesti tarkkailta-vissa oleva tutkimuskohde. Suhde Jumalaan on jotakin aivan muuta. Persoo-namme ei säily siinä koskemattomana, vaan ihminen joutuu keskelle elämän pyörteitä, joita hän itse ei hallitse eikä ohjaa. Hän huomaakin olevansa paljon avuttomampi ja pienempi tässä maailmassa kuin hän ensin ajatteli. Maailma ei ole hänen hallittavissaan; ei sisäinen eikä ulkoinen maailma.

         Hän oppii tuntemaan itsensä ja rajansa ja hän oppii tuntemaan Jumalan ei todisteiden pääteketjuna, vaan persoonallisena Jumalana. Luojana, elämän antajana ja ylläpitäjänä sekä Lunastajana.

         Kun ihminen on elämänsä rajatilanteissa nääntynyt taistelemaan syyllisyyden, sairauden ja kuolemanpelon kanssa, hänelle sanoma Jumalan pelastavasta läsnäolosta avaa paratiisin puutarhan hänen eteensä. Hänelle joulun sanoma Vapahtajasta on kultaakin kalliimpi. Jumala on keskellä elämäämme.

Jeesus sanoo evankeliumissa, että hän ei tarvitse kenenkään ihmisen todis-tusta. Hän ei ole ihmisten kiitoksen tarpeessa. Jumalaa ei tarvitse puolustella. Hän ei kaipaa todisteitamme. Eikä kukaan ihminenkään viimekädessä tee mitään sillä tiedolla, että Jumalan olemassaolo on todistettu tai ei. Tärkeämpää ihmiselle, joka elää tämän ankaran maailman ehtojen alaisena – milloin hän on loukannut itsensä, tahrinut kätensä itsekkyydellä, valheilla ja rakkudettomuudella tai suojellut petoksilla omaa nahkaansa, niin hänelle on tärkeää tietää, onko hänellä vielä toivoa, onko syyllisyyteen sovintoa ja rikkomukseen anteeksiantoa, niin ihmisten kuin Jumalankin kanssa.

         Jumalasta tulee todellisempi kuin omasta olemassaolostamme: Jumala on vaikka minua ei olisikaan. Se on varmempi ja läheisempi tosiasia kuin laboratorioiden bakteeriviljelmät. Se on todellisempaa kuin painovoima.

Tämä pyhäpäivä tahtoo ohjata meitä epäuskosta ja pelosta aitoon iloon ja Jumalan lasten vapauteen. Saamme ottaa Kristuksen riemuiten vastaan. Hän on meidän Vapahtajamme. Saamme rohkeasti luottaa Jumalan lupaukseen, vaikka emme kaikkia uskon ihmeitä järjellä ymmärrä tai pysty selittämään.

         Olkaa siksi lujat ja rohkeat uskossanne – siinä uskossa, että Jumala on olemassa, että hänestä kumpuavat elämän veden lähteet. Että hänen rakkautensa ja armonsa virtaa ylitsevuotavana sinunkin elämääsi. Että hän on keskellä elämäämme, että hän on tullut Jeesuksessa veljeksemme ja rukoilee nyt puolestamme.

rukoilemme

Tässä saarnassa minua jäi vaivaamaan, että en selkeämmällä otteella vienyt ajatuksia päätökseensä. Toisaalta on hyvä, jos kuulijalle jää jotakin oivallettavaa. Kaikki ei tarvitse olla loppuun asti pureskeltua. Jokin minua kuitenkin tässä saarnassa häiritsee. Se liittyy ehkä enemmän saarnan toteutukseen kuin suoranaisesti sisältöön.

Yksi asia on se, että en paneutunut juurikaan selittämään päivän evankeliumia. Se on aina huono asia. Minulle tuli mieleeni tuo uskonnonfilosofinen kertomus ja saarna rakentui pitkälti sen vihjeiden varaan.

Minua häiritsi ehkä myös se, että saarnaa kirjoittaessa suunnitelma muuttuu, tai saarna ohjautuu sellaisiin kysymyksiin, joita ei alkuperäiseen suunnitelmaan kuulunut. On tunnustettava kyllä, että minulla ei ollut kunnon dispositiota tätä saarnaa kirjoitettaessa. En ollut suunnitellut ajatuksen kulkua saarnassani kovin huolellisesti etukäteen. Mielessäni oli vain tuo tarina ja siihen jonkinlainen vastaus, että uskonnollinen maailma ei rakennu järjen varaan. Itse asiassa ei kenenkään maailma rakennu yksin järjen päättelyille.

Dispositio saarnassa on suurin piirtein seuraavan näköinenÖ

1. Ateisti ja kristitty kävelyllä – Jumalan olemassaololle ei ole todisteita

– kristitty pysyy kuitenkin uskossaan sillä usko ei ole todistamisen asia

2. Minkälaisia todisteita me kaipaamme

– sellaisia jotka jättävät meidät rauhaan = tieteellisiä

– joilla me voisimme hallita maailmaa

3. Maailma / Jumala eivät ole hallinnassamme

4. Jumala on keskellä elämäämme

Muutama kiva sanonta on mahdutettu joukkoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s