10. shell

Mitä vaatteet sinusta kertovat?

Kansanlaulukirkkona – Kansallispuvun päivä

Joosef oli kolmikymmenvuotias tullessaan faraon, Egyptin kuninkaan, palvelukseen. Niin Joosef lähti faraon luota ja kiersi kaikkialla Egyptissä. Ja maa tuotti seitsemänä yltäkylläisyyden vuotena viljaa ylen määrin. Näiden Egyptin seitsemän hyvän vuoden aikana Joosef keräsi kaikkea syötävää ja talletti sen kaupunkeihin. Hän varastoi kaupunkeihin kaiken viljan, jonka ympäristön pellot tuottivat. Hän varastoi viljaa niin suunnattomat määrät, että lopulta sitä oli kuin hiekkaa meren rannalla eikä sen määrää enää voitu mitata.
Kun Egyptin seitsemän yltäkylläisyyden vuotta olivat kuluneet, alkoi seitsemän nälkävuoden aika, kuten Joosef oli ennalta sanonut. Kato tuli kaikkiin muihinkin maihin, mutta Egyptin maassa oli tallella syötävää. Kun nälkä alkoi vaivata koko Egyptiä ja kansa huusi faraolta leipää, tämä sanoi egyptiläisille: ”Menkää Joosefin luo ja tehkää niin kuin hän käskee.” Kun nälkä jo vallitsi koko maassa, Joosef avasi viljavarastot ja myi viljaa egyptiläisille. Nälänhätä oli Egyptissä ankara. Myös muista maista tultiin Egyptiin Joosefin luo viljaa ostamaan, sillä kaikkialla vallitsi kova nälkä. 1. Moos. 41: 46-49, 53-57

Tänään on Kansallispuvun päivä. Se merkitsee jonkinlaista kansallisen ja omaleimaisen identiteetin näkyvää läsnäoloa. Suomessa kansallispuvut ovat erinäköisiä eri puolilla Suomea, mutta viittaavat silti samaan suomalaisuuteen.

Ihminen alkuaan pukeutui ensinnäkin peittääkseen ja verhotakseen alastomuuttaan mutta myös suojautuakseen kylmältä. Hyvin pian pukeutumiseen tuli muitakin merkityksiä. Vaatteilla osoitettiin arvoasemaa, säätyä. Pukeutumista saattoi koskea hyvin tarkat säännöt, eikä rajoja sopinut ylittää. Nykyisin vaatteilla halutaan antaa hyvä vaikutelma. Tärkeää on myös itse tuntea olonsa mukavaksi ja pukeutuneeksi oikealla tavalla.

Raamatun aikana kylät ja kansat erottuivat helposti toisistaan juuri pukeutumisen kautta. Oli hyvin tärkeää pukeutua oman kylän tai kansan asuun. Se oli osa minuutta. Kukaan ei ollut niinkään yksilö vaan kansan jäsen, suvun jäsen, osa jotakin yhteisöä. Kuuluminen yhteisöön oli elämän perusasia. Pukeutumisella osoitettiin sitä.

Ihminen osoittaa edelleen pukeutumisella kuulumista johonkin yhteisöön, mutta yhteisöt eivät rakennu enää maantieteellisten rajojen mukaan. Yhteenkuuluvuus tulee muista asioista – ammatista, harrastuksista, ehkä yhteiskunnallisesta asemasta. jne

Mitä ajattelet, että sinun pukeutumisesi kertoo sinusta? Näkyykö asemasi, koulutuksesi, varallisuutesi. Näkyykö poliittinen tai hengellinen ajatusmaailmasi, vakaumuksesi?

Aina se ryhmä, johon kuuluu, ei ole tarkkaan rajattu – se voi liittyä esimerkiksi ikään. 7-kymppinen pukeutuu eri tavalla kuin 2-kymppinen. Jos 7-kymppinen pukeutuu kuin 25-vuotias tai päinvastoin sitä oudoksuttaisiin.

Luin teille Raamatun Joosefista. Joosef on vaatetuksen suhteen mielenkiintoinen hahmo. Hän oli ollut kotona paremmin puettu kuin veljensä. Joosef oli isänsä suosikki, sillä hän oli tämän lempivaimon Raakelin ainoa jälkeläinen. Hänelle tehtiin värikäs puku. Ehkä se jollakin tavalla oli myös heimon perinteen mukainen asu. Se kuitenkin sai aikaan melkoista kateutta veljissä. Hienot vaatteet tekivät kantajansa ylväämmäksi, heitä paremmaksi vaikka hän oli nuorin. Muilla veljillä oli paljon arkisemmat ja yksinkertaisemmat asut. Joosef piti värikästä pukuaan varmasti hyvin mielellään. Mutta hän sai maksaa siitä, kun veljet myivät hänet orjaksi Egyptiin ja Jaakobille he kertoivat leijonan syöneen hänet – toivat vuohen verellä tahritun Joosefin puvun hänelle nähtäväksi.

Egyptissä Joosef puettiin orjaksi. Hän pääsi Potifarin taloon ja siellä hyvään asemaan, mutta orjan asu vaihtui pian vangin asuksi, kun Potifarin vaimo ei saanut tahtoaan läpi Joosefin suhteen.

Vangin asu on syvästi leimaava. Ihminen on riisuttu kaikesta persoonallisesta. Kaikki näkevät, että tuossa on paha mies – ennen kaikkea vanki itse tulee tietoiseksi kunniansa menetyksestä, minkä tuo vangin asu kertoo. Se oli myös Joosefin syvin alennuksen hetki. Nopeasti värikäs puku oli vaihtunut rääsyihin.

Mutta kun hänet pyydettiin selittämään faraon unia (lihavista ja laihoista lehmistä), kertomus tietää mainita, että hänen partansa ja hiuksensa ajettiin ja hän sai uudet vaatteet. Faraon eteen ei astuta ryysyissä, vaikka olisi vanki. Kun hän oli selittänyt tyhjentävästi faraota vaivanneen unen, hän pääsi merkittävään asemaan faraon hovissa, jälleen pukeutuminen muuttui. Faaraon asetti Joosefin hallitsemaan koko Egyptiä. Joosef sai sinettisormuksen ja puki hänet vaatteisiin, jotka ovat hienointa pellavaa ja ripusti hänen kaulaansa kultakäädyt. (1 Moos 41:42)

Joosefin tarina näyttää meille maailman jossa elämme ja esiinnymme vaatteillamme. Haluan tulla hetkeksi Jeesuksen elämään.

Opetuksessaan Jeesus suosi yksinkertaisuutta – Hän vastasi heille: ”Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään Luuk 3:11 Kun hän lähetti oppilaansa julistamaan evankeliumia, he eivät saaneet ottaa mukaansa laukkua tai ylimääräistä paitaa, sauvaa tai jalkineitakaan.

Entä Jeesuksen oma vaatetus?
Aikuisena hänen ”kansallispukunsa” oli Galilealaisten maan hiljaisten vaateparsi. Hänen galilealaisuutensa luultavasti tunnistettiin kun hän kiersi saarnaamassa. Hänet tunnettiin nasaretilaisena, ajan juutalaiset osasivat mielikuvitella tämän alueen ihmisen vaatetuksen. Mutta ristille naulittava Jeesus riisuttiin alastomaksi. Hänellä ei ollut mitään vaatetta, mitkä olisivat sijoittaneet hänet johonkin kansallisuuteen – hän oli kirjaimellisesti Aadamin asussa, siinä asussa, jossa ensimmäinen ihminen oli luomisensa jälkeen, siinä asussa, jossa jokainen ihminen syntyy. Ristille tuomittuna hän oli kaikkien ihmisten edustaja: ei vain juutalaisten, vaan jokaisen ihmisen. Ristin ja pääsiäisen jälkeen hänestä itsestä tulee puku sinulle ja minulle – puku mikä peittää lankeemuksen ja synnin.

Kristityn kansallispuku – puku joka liittää hänet taivaan kansalaiseksi on valkoinen vaate. Meidät on puettu kasteessa Kristukseen. Se puku on kaikille samanlainen eikä erottele juutalaista, kreikkalaista, miestä tai naista.

Tänään on hyvä muistaa, että kristinusko on vietävä kaikille kansoille – missä tahansa kansallispuvussa saa ylistää Jumalaa. Mikään ei ole toista parempi. Omastaan saa olla iloinen ja ylpeä. Mutta se ei saa merkitä toisenlaisen puvun väheksymistä.

Sitä merkitsee monikulttuurisuus kristinuskon piirissä. Kaikki kulttuurit ja kielet ovat tervetulleita. Niitä kansallisuuksien tunnusmerkkejä ei tarvitse vaihtaa toiseksi. Jumalaa saa ylistää omalla äidinkielellään ja omalla kansallispuvullaan. Meitä kaikkia yhdistää kuitenkin taivasvaate, joka on Jumalan meille lahjoittama vanhurskaus.
Koska iltakirkossa pitämäni saarna oli liian pitkä ja puiseva, olen tiivistänyt sanottavaani hieman.

Konfirmaatiosaarna 2.8.2015 – Aina mun pitää

Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa

Jeesus sanoi:
”Kuka on
uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä! Totisesti: hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa.
Palvelija saattaa kuitenkin ajatella: ’
Isäntä ei tule vielä pitkään aikaan!’ Niin hän alkaa piestä palvelijoita ja palvelustyttöjä, syödä ja juoda ja juopotella. Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen isäntänsä tulee ja hakkaa hänet kuoliaaksi, ja niin palvelija saa saman kohtalon kuin epäuskoiset.
Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla.
Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.”

Luuk. 12: 42-48

Leiriviikko Tuulikarissa on takana ja normaalielämä alkanut. Kuulumiset on kotona kerrottu. Ehkä leiritunnelmia on koettu valokuvien kautta. Vaikka en ole sellaisia paljon itse nähnyt.

Ohjaajien kannalta voi sanoa, että leirissä oli välillä haastetta, mutta paljon myös mukavaa yhdessäoloa. Nuoret tulivat toimeen keskenään eikä kukaan jäänyt yksin. Leiri koostui hyvin erilaisista nuorista. Teitä yhdisti ehkä vain ikä, harjavaltalaisuus ja kännykkäriippuvaisuus. Muuten te olitte erilaisia persoonia. Leiri lähti hyvin käyntiin ja päivät seurasivat toisiaan.

Jos jonkun tunnelmapätkän nostan esiin leiriltä, mieleen jäi se, että te lauloitte mielestäni hyvin. Samoin jonkinlainen yhteenkuuluvuuden tunne vaikutti olevan porukassa ensimmäisestä päivästä alkaen, mutta samalla siinä oli jotakin sellaista mikä ei kokonaan avautunut siihen yhteiseen leiriin.

Eräs leikki oli minulle aivan uusi, mutta nuorille tuttu. Nuoret makasivat ringissä lattialla ja kädet koukussa pitävät toisiaan tiukasti kiinni. Yksi henkilö, eli isonen Teemu alkaa irrottamaan ringistä ihmisiä. Kun hän on saanut revittyä jonkun siten irti ringistä, että hän ei ole kenessäkään kiinni, hänestä tulee myös irrottaja. – Tässä leikissä oli tekemisen meininki – se oli aika rajun näköistä toimintaa, kun riparilaista revitään jalasta niin ettei hän enää koskettanut lattiaa – hän oli vain käsistä kiinni toisiin riparilaisiin. Kuitenkin rinki pysyi hyvin kiinni. Irrottajan tehtävä ei ollut helppo. (Leikin nimi on Kinuski)

Meidän pitäisi tarrata Jumalan lupauksiin yhtä raivoisalla otteella. Toivottavasti teillä oli hauskaa.

Leirillä oli luonnollisesti myös oppitunteja ja toimintaa, jotka johdattelivat isojen kysymysten äärelle: omaa elämää ja elämän suuntaa miettimään.

Tämän jumalanpalveluksen aihe liittyy elämäntehtävään, kutsumukseen – Aiheena on uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Tuossa otsikossa mainitaan kolme asiaa. 1) Me olemme saaneet lahjoja Jumalalta. 2) Toiseksi niistä lahjoista olisi pidettävä hyvää huolta. 3) Kolmanneksi – Tehtävä vaatii uskollisuutta. Eli hyvää tehtävän hoitamista silloinkin, kun se ei tunnu tärkeältä, tai kun se tuntuu yksitoikkoiselta. Uskollisuus on luottamussuhde lahjan ja tehtävän antajaa kohtaan.

Siis kolme juttua: Jumalan lahjat, tehtävien hoitaminen ja uskollisuus

I) Mitä lahjoja sinulla on? Tai mitä lahjoja sinulle on uskottu? Jotta voi hoitaa tehtävää, täytyy tietää minkälaisesta tehtävästä on kysymys.

Nuoret eivät useinkaan ole täysin selvillä siitä mikä on heidän kutsumuksesnsa, mitä he isona tekevät. Ehkä joillekin on jotakin selvinnyt siitä suunnasta, mihin omat taidot ja kiinnostus ohjaavat. Tulevaisuus on tuntematon. Peruskoulua seuraa erilaisia koulutuspolkuja ja ammattiin hakeutumista. Nyt kaikki mahdollisuudet ovat auki. Mutta päätösten aika lähestyy. – Joka tapauksessa mikä kutsumuksen polku onkaan teillä edessä, sillä on laajempi merkitys kuin vain oman pankkitilin kasvattaminen. Teidän lahjanne ja taitonne tulevat rakentamaan yhteistä hyvää. Jumalan lahjojen hoitaminen on kuitenkin laajempi juttu.

Vanha tuttu katekismus sanoo Jumalan lahjoista valaisevasti tähän tapaan: ”Uskon,että Jumala on luonut minut sekä koko luomakunnan, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit sekä pitää niitä jatkuvasti yllä. Hän antaa myös vaatteet ja kengät, ruoan ja juoman, kodin ja konnun, vaimon ja lapset, pellon, karjan sekä kaiken omaisuuden” ja niin edelleen… Jumalan lahjoja onkin äärettömän paljon. Eli kaikki mitä mitä minulla on, kaikki mikä kuuluu elinpiiriini on Jumalan lahjaa.

II) On siis paljon lahjoja ja paljon samalla vastuuta Jumalan edessä. Lahjoista on pidettävä hyvää huolta. Jokaisen on pidettävä ensinnäkin huolta itsestään, muistettava että olet luomisen perusteella Jumalan kuva. Meidän tehtävä on saada Jumalan kuva meissä kirkkaammaksi. On pidettävä huolta lähisuhteista perheenjäsenten kanssa. On pidettävä huolta niistä vastuualueista jotka minulle on annettu kotona ja koulussa, vaikka se tuntuisi rasittavalta ja edessä oleva lukuvuosi pitkältä.

Ei ihme että tämän tehtävien paljouden edessä joskus turhautuu: Aina mun pitää siivota, aina mun pitää tiskata. Aina mun pitää käydä koulussa. Ei saa mennä koneelle. En katsoa telkkarii. Aina mun pitää levätä, aina mun pitää nukkua, aina mun pitää herätä.

Aina pitää. Tässä vaiheessa – eli 15 vuotiaan elämässä – jatkuva holhoaminen tuntuu teistä ärsyttävältä. Haluaisitte olla ilman jatkuvaa kontrollia. Silloin vanhemmat eivät hoitaisi omaa tehtäväänsä – sillä heidänkin pitää aina huolehtia teistä, kunnes lähdette kotoa pois. Vanhempien vastuulle on uskottu lapset. Vanhemmat voisivatkin laulaa oman versionsa Aina mun pitää laulusta: Aina mun pitää komentaa lapsia nukkumaan, aina mun pitää käskeä heitä syömään kunnolla, aina mun pitää siivota heidän jälkensä. Nuoren mielestä tähän olisi hyvä ratkaisu: Anna olla, ei sun tarvitse, hellitä. Mutta se ei mene niin. Eläinmaailmassa varsa nousee jaloilleen puolen tunnin päästä syntymänsä. Ihminen seisoo omilla jaloillaan vasta parikymppisenä. Siihen asti huoltajat tukee.

Kysymys on lopulta Jumalan lahjojen hoitamisesta.

III) Totta on silti se, että – Aina pitää. Aina pitää Jumalan lahjoja hoitaa. Se on ihmisen osa. Tehtävä vaatii meiltä uskollisuutta. On jaksettava kantaa oma vastuunsa.

Uskollisuus on kolmen asian viimeinen kohta: Jeesuksen esittämissä arvoasetelmissa uskollisuus on yksi tärkeimpiä asioita. Tänä päivänä puhutaan tehokkuudesta; Miten minimipanoksella saadaan maksimihyöty. Jeesus korostaa uskollisuutta se on tehokkuutta tärkeämpi, se on suuruutta tärkeämpi. Jeesus sanoo Ole vähässä uskollinen, pääset paljon haltijaksi. Uskollisuus tulee ennen suuria tuloksia. Sitä nykymaailma ei pidä suuressa arvossa: uskollisuutta ja sitoutumista pitkäaikaiseen tehtävään.

Olen ollut hieman vaitonainen evankeliumista, sillä kuulemamme evankeliumi, ei ole ehkä omiaan keventämään tunnelmaa. Evankeliumissa kahden tuhannen vuoden välinen ero hankalaoittaa tekstin ymmärtämistä. Teksti on aika väkivaltainen – kuoliaaksihakkaamiset ja raipaniskut vievät ajatuksen pois pääasiasta. Siitä uskollisuudesta.

Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.» Tämä päätöslause kokoaa yhteen evankeliumin ajatuksen. Me joudumme vastaamaan toimistamme. Siinä ei ole kai mitään outoa. Eikä siinkään, että siltä odotetaan edemmän, joka on saanut isomman vastuun.

Mutta ole uskollinen loppuun asti. Se ei tarkoita sitä että olisi oltava täydellinen, virheetön tai synnitön. Ole uskollinen merkitsee enemmänkin sitä, että elämäsi aikana säilytät tallessa kallemimman aarteesi, syvimmän sisimpäsi, joka kumartaa vain Jumalaa; joka turvautuu viime kädessä yksin häneen.

Se ei tarkoita, että sokeasti uskoo kaiken, mitä kirkko opettaa, vaan sitä että suostuu myös painiin Jumalan kanssa ja Jumalan sanan kanssa. Että käy siihen aidosti.

Jos sinulla on epäilyksiä, vastaväitteitä, ennakkoluuloja. Kaiken voi tuoda esille Jumalalle. Siinä keskustelussa ja painissa Jumalan kanssa alat muuttua ja huomaat että Kinuskipelin tavoin sinun on tarrauduttava evankeliumin lupauksiin.

Konfirmaatio 5..8.2012
10. sunnuntai helluntaista

Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa
Luuk. 12: 42-48
Jeesus sanoi:
    »Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas (Makarios) se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä! Totisesti: hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa.
    Palvelija saattaa kuitenkin ajatella: ’Isäntä ei tule vielä pitkään aikaan!’ Niin hän alkaa piestä palvelijoita ja palvelustyttöjä, syödä ja juoda ja juopotella. Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen isäntänsä tulee ja hakkaa hänet kuoliaaksi, ja niin palvelija saa saman kohtalon kuin epäuskoiset.
    Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.»

Leiriviikko Tuulikarissa on takana ja normaalielämä alkanut. Kuulumiset on kerrottu. Joitakin leiritunnelmia pääsee aistimaan lukuisten valokuvien kautta, joita leirillä otettiin. Niitä on joitakin jo facebookissa. Ehkä teillä on ollut mahdollisuus joitakin kuvia jo katsoa. Ohjaajien kannalta voi sanoa, että leiri sujui ilman isompia häiriötekijöitä. Leiri lähti hyvin käyntiin ja päivät seurasivat toisiaan. Usein joka leirille tulee oma tunnistettava juttunsa, mikä juuri sillä hetkellä on pinnalla. Tämän leirin kanssa mielestäni ei noussut koko porukkaa ajatellen jotakin selvää juttua. On mukavaa, että vanha työntekijä näkee vielä uusia juttuja leirillä. Sellaisia minulle olivat jotkin pelit, joita nuorilla oli. En muista nähneeni ennen leirillä pelattavan norjalaista jalkaleikkiä. Peli näytti hauskalta. Peliporukka on ringissä ja  pitää toisiansa kädestä kiinni. Vuorotellen heidän on toisella jalkaterällä koskettava vieruskaverin jalkaan. tämän taas on siirrettävä sitä jalkaa mihin häntä koskettiin ja koskettava sillä seuraavan pelaajan jalkaan. Kun näin jatketaan niin hetken kuluttua rinki on ihan solmussa ja joku menettä tasapainonsa. Suohon laulamistakaan ei minun leireillä aikaisemmin ole ollut eikä pingviinileikkiä. Pingviinileikistä voin sanoa, että älkää kokeilko sitä kotona vieraiden läsnäollessa. Se ei tee hyvää vaikutusta.Kaikesta huolimatta leiri eteni mielestäni hyvässä hengessä alusta loppuun. Leiri oli rauhallinen. Toivottavasti teillä oli hauskaa. Leirillä oli myös oppitunteja ja toimintaa, jotka johdattelivat isojen kysymysten äärelle: omaa elämää ja elämän suuntaa miettimään.

Päivän aihe viittaa kutsumukseen – uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Uskollisuus tehtävässä, joka on meidän, kutsumuksessa joka on meidän. Nuoret eivät vielä ole täysin selvillä siitä mikä on heidän kutsumuksesnsa. Ehkä joillekin on jotakin selvinnyt siitä suunnasta, mihin omat taidot ja kiinnostus ohjaavat. Tulevaisuus on tuntematon. Peruskoulua seuraa erilaisia koulutuspolkuja ja ammattiin hakeutumista. Nyt kaikki mahdollisuudet ovat auki. Mutta päätösten aika lähestyy. Jotkut muuttavat toiseen kaupunkiin opiskelemaan ja käyvät Harjavallassa enää jouluisin. Joku palaa takaisin tuttuihin maisemiin lähistölle ja oman kutsumuksen ja hyvän elämän mahdollisuudet avautuvat täällä. Voi olla että jotakin nuoruuden unelmista särkyy tai yksinkertaisesti muuttuu. Jotkin unelmat kantavat eteenpäin, ovat siellä sydämessä syvällä jossakin. Hiljaisina hetkinä elämässä ne muistuttavat itsestään ja elämässä näkyy, onko niitä kohti päästy lähemmäs vai etäämmäs. Nuoruus vaihtuu aikuisuudeksi – perheet perustetaan ja jokin lapsikin syntyy. On ollut mielenkiintoista kolmentoista vuoden kuluessa Harjavallassa seurata nuorten kasvamista ja elämään tarttumista. – Joka tapauksessa mikä kutsumuksen polku onkaan teillä edessä, sillä on laajempi merkitys kuin vain oman pankkitilin kasvattaminen. Teidän lahjanne ja taitonne tulevat rakentamaan yhteistä hyvää.

Olen ollut hieman vaitonainen evankeliumista, sillä kuulemamme evankeliumi, ei ole ehkä omiaan keventämään tunnelmaa. Evankeliumissa kahden tuhannen vuoden välinen ero hankalaoittaa tekstin ymmärtämistä. Teksti on aika väkivaltainen. Vähän kuin toimintatorstain B-luokan elokuva. jossa ensin juopotellaan ja käyttäydytään huonosti, sitten Chuck Norris tulee, nyrkki heilahtaa ja pahisten päitä putoaa. Päivän evankeliumissa  taloudenhoitaja saa suuren vastuutehtävä, mutta hoitaa sen kelvottomast.  Hänen piti huolehtia työntekijöiden hyvinvoinnista ja ruokkimisesta. Mutta hän ei sitä tehnyt, vaan aiheutti vahinkoa niin toisille työntekijöille kuin koko yrityksen tulevaisuudelle.

Evankeliumista haluan nostaa esille viimeisen lauseen: Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.» Tämä päätöslause kokoaa yhteen evankeliumin ajatuksen. Me joudumme vastaamaan toimistamme. Ssiinä ei ole kai mitään outua. Eikä siinkään, että siltä odotetaan edemmän, joka on saanut isomman vastuun. Jos olet saanut hoidettavaksi jonkin ihmisen tuhannen euron osakesalkkun, odotukset ja vastuut ovat hieman erilaisia kuin tuhannessa miljoonassa.Jos ensimmäisessä tapauksessa menettää kaiken, se ei ole niin iso juttu kuin jälkimmäisessä. joka paljon saa joutuu suureen vastuuseen, eli joutuu siitä vastaamaan.

Vastuu saattaa pelottaa. Evankeliumin kuultuaan tulee olo, että ei taida haluta paljon vastuuta, jos on vaara tulla hakatuksi kappaleiksi. Mutta usein on luonnollista että haluaa saada juuri sen verran, mistä kokee pystyvänsä vastaamaan.Tässä toisaalta vallitsee ristiriita: haluamme saada paljon mutta samalla haluamme väistää vastuun. Niin kauan kuin nuori on alaikäinen, vanhemmat ovat vastuussa lapsestaan. Nuorena vastuun kantamista vielä opetellaan – jos hän törttöilee tai ei kykene tai osaa kantaa vastuutaan, vanhemman vastuu astuu voimaa. Mutta vähitellenn luottamus vahvistuu ja tulee onnistumisen kokemuksia.

Jos näiltä nuorilta kysyttäisiin, haluatko mopoauton – he luultavasti haluaisivat. Mutta siihen liittyy vastuu. Tällaisen vastuullisuuden kaikki varmasti haluaisivat osoittaa.
Yhteiskunnassa vastuuntehtäviin pyritään, mutta erilaisin koulutuksin ja lupamenettelyin pyritään kontrolloimaan kuka mitäkin vastuutehtävää pääsee käyttämään. Pääsääntö on se, että tulee osoittautua vastuunsa ja luottamuksensa arvoiseksi.

Mitä Jumala haluaa antaa ja minkälaiseen vastuuseen hän kutsuu. Onko se tuollaista veitsi kurkulla elämistä? Mitä hänelle on paljon annettu. Meille (erityisesti seurakunnan työntekijöille) on uskottu Jumalan aarteet. Aarteiden luonne on toisenlainen kuin osakesalkku ja maallinen omaisuus. Meille on uskottu taivaalliset aarteet: evankeliumin hyvä sanoma vietäväksi kaikkialle maailmaan. Meille on uskottu seurakunnan ruokkiminen Jumalan sanalla. Vanhemmille puolestaan on uskottu lasten kasvattamisen vastuu. Vaikka kenenkään toisen rahalliset sijoitukset eivät ole kysymyksessä, pelissä on paljon: ihmisten sielut, heidän varjeleminen Jumalan valtakunnassa. Jumalan osakesalkussa on esimerkiksi nämä rippikoulunuoret. Meidän tehtävämme leirillä on ollut kasvattaa heidän arvoaan tai saada se ikuinen arvo mikä heissä on paremmin näkymään. Nuoren ihmisen sielu on mahdollista turmella mutta vastuumme on saada se kukoistamaan. Tässäkin merkityksessä papit syynätään taivaan portilla tarkemmin.

Toivon jo itsenikin tähden että he ovat tulleet leiriltä iloisempina takaisin kuin sinne mennessään. Ja toivon myös, että elämän luja perustus, horjumaton kallio Kristus – olisi tullut teille tutummaksi. Kun elämän myrskyt riepottelevat teitä, muistakaa että Jumalan on kanssanne.

Vanha saarna Merikarvian ajalta (20. sun Kolminaisuuden jälkeen)

Vastuumme Luukas 12:42-48

Tässä toissapäivänä, kun menimme linja-autolla Vaasaan, nuorisotyöntekijämme Jukka Innanen kysyi minulta, miten toimisit, jos olisit jonkin firman johtaja ja sinun olisi annettava osalle työntekijöistä lopputili? Minulla kun ei ole kokemusta tällaisesta asiasta, niin vastasin että arpomalla. Kyseinen tilanne on luonnollisesti työnantajalle hyvin kiusallinen. Miten toimia tuolloin samalla viisaasti ja oikeudenmukaisesti. Sillä työntekijä, jota irtisanominen uhkaa, esittää omalta kohdaltaan perusteluja, miksi juuri häntä ei saisi irtisanoa. Kenellä on paljon perhettä ja kenellä taas isot velat ja kuka on ollut pitkään töissä. Joku taas on johtajan isän henkilökohtainen ystävä vuosien takaa. Kenenkään elämä ei inhimillisesti katsottuna varmaankaan parane lopputilistä. Kaikki haluaisivat jatkaa, mutta ikävä päätös on tehtävä.

Tasavertaisten työntekijöiden suhteen tuo arpominen olisi ollut Jukankin mielestä käypä ratkaisu, mutta sitä ennen hän kyllä tarkastaisi kunkin henkilön työhistoriaa: Kuka on ollut ahkera, kuka lintsannut. Aina on joukossa niitä, joille työntekeminen ei ole maistunut, vaan milloin on vietetty rokulipäiviä ja milloin muuten vain on oltu jouten. Tällainen työntekijä löytäisi itsensä pian tehtaan tai toimiston muurien ulkopuolelta johtajan kengänkuva takamuksessaan.

Irtisanomiset ovat synkkää nykypäivää ja monet joutuvat työttömäksi ilman omaa syytään, vaikka olisivat hyviä työntekijöitä.

Tämän pyhän evankeliumi on siirrettävissä nykyaikaan myös ajattelemalla sitä työnantajan ja työntekijän näkökulmasta. Työnantaja eli Jeesus on antanut yhdelle työntekijöistä vastuullisen tehtävän, kun hän itse on matkustanut muualle. Jos työntekijä on hyvä ja luottamuksen arvoinen ja hoitaa tehtävänsä, hän etenee varmasti urallaan. Hänen asemansa yrityksessä vahvistuu ja hän saa yhä vastuullisempia ja haasteellisempia tehtäviä osakseen. Hänen hoitoonsa johtaja uskoo koko omaisuutensa. Juuri ylennystä työntekijät yleensä haluavatkin ja tavoittelevat – palkankorotusta.

Mutta jos työntekijä toimii tehtävässään kelvottomasti, käyttää omaa uutta asemaansa hyväkseen, tärkeilee ja rehentelee alaisilleen ja lyö laimin tehtävänsä, hänen on kai turha odottaa yrityksen johdolta hyvää kohtelua osakseen. Hänet todennäköisesti erotetaan ja hän saa lähteä kävelemään muille maille.

Mutta mitä tämä Jeesuksen vertaus merkitsee meille? Tarkoittaako Jeesuksen varoittavat sanat jokaista kristittyä vai ainoastaan pappeja ja kirkon johtajia. Jeesus suuntaa sanansa jokaiselle ihmiselle, ei vain kristitylle tai papille. Hänen sanansa kohdistuvat jokaiseen ihmiseen. Se tarkoittaa sitä, että me olemme kaikki näitä työntekijöitä hänen yhtiössään ja meille on annettu luottamustehtävä. Varoituksen sanat kuuluvat siksi myös meille. Huonot ja kelvottomat Jumalan valtakunnan työntekijät irtisanotaan – ei vain Jumalan valtakunnan rakennustöistä, vaan Jumalan valtakunnasta kokonaan.

Jeesuksen sanat saavat sydämemme varmasti levottomaksi ja rauhattomaksi. “Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan.” Heti tulee mieleen ajatus, että toivottavasti minä en ole saanut kovin paljon. Enhän halua joutua tilanteeseen, jossa minulta vaaditaan paljon. Haluamme varmaan siksi, että meille olisi annettu vain vähän, jotta ei sitten vaadittaisi paljon. Nuo vaatimukset pelottavat meitä. Mitä jos meillä ei ole paljon annettavaa, kun sitä vaaditaan? Jos osoittautuukin, että olemme huonoja palvelijoita, mitä silloin teemme. Emme halua joutua rangaistavaksi.

Eikö olisikin hyvä ottaa selvää, mitä meille on annettu! Silloin paremmin tiedämme, mitä meiltä vaaditaan ja mistä olemme vastuussa.

Me olemme Jumalan taloudenhoitajia. Koko maapallon elämä on osa Jumalan taloutta, josta olemme vastuussa. Mutta ensisijassa Jumalan talo on kukin ihminen itse. Elämä on Jumalan meille antama lahja ja tehtävä, meidän vastuualueemme. Meille on uskottu siinä jo paljon. Ja kerran kun hän ottaa elämämme täydellisesti takaisin hallintaansa, hän katsoo minkälaisia työntekijöitä me olemme olleet. Olemmeko lyöneet tehtävämme laimin, naureskelleet työnantajaamme ja ajaneet vain omaa etuamme.

Meidän elämämme kastettuina kristittyinä tulee olla todistusta Jumalastamme ja hänen herruudestaan. Meidän tulee pitää huolta siitä, että emme toimi omiin nimiimme, vaan että elämämme kuuluu Jumalalle.

Vastuumme toiseksi ulottuu omaa itseämme laajemmalle. Meidät on kutsuttu loistamaan kristusvaloa pimeään maailmaan, kukin omalla paikallaan. Yhä useammin Kristuksen nimi unohdetaan ja tulee piittaamattomuudella häväistyksi. Tunnustautuminen kristityksi tänä päivänä on varmaan siksi tärkeämpää kuin koskaan ennen.

Meidät on siis kutsuttu kirkastamaan Jumalan kuvaa itsessämme. Mutta Jumalan vastustaja ja kiusaaja meissä saa aikaan sen, että pidämme Jumalan tuntemista ja Jeesuksen seuraamista epämieluisana asiana. Sellaisena asiana, että välttelemme häntä ja hänen seuraansa. Emme kuuntele hänen ääntään. Ajattelemme, että Jeesuksen seuraaminen on uuvuttavaa, että rukous on raskasta työtä.

Jumala ei ole kutsunut meitä tuupertumaan taakkojemme alle. Hänen tuntemisensa ja palvelemisensa vapauttaa meidät vääristä taakoista ja murheista. Hänen tuntemisensa tuo meille suuremman ilon kuin minkä maailma antaa.

Mutta vaikka tiedämme ja uskomme tämän, että Jumalassa on sielumme lopullinen rauha, silti Jumalan vastustaja ja oma heikko luontomme uuvuttavat meidät. Ne saavat aikaan epätoivoa ja epäuskoa, vievät ilon elämästä.

Meistä tuntuu että emme jaksa täyttää tehtäväämme, että kaikki hyvä meissä jää alkuun tai puolitiehen. Saamme kuitenkin uskoa, että Jumala joka on aloittanut hyvän työnsä meissä myös vie sen loppuun. Hän ei jätä sitä kesken. Me saamme kasvaa vielä uskossamme. Tänään Kristus haluaa muistuttaa meitä, että emme unohtaisi keitä me olemme. Me olemme kristittyjä, Kristuksen seuraajia. Siihen kuuluu Jumalan armo ja anteeksiantamus meitä kohtaan, mutta myös velvollisuus vaeltaa hänen yhteydessään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s