19. shell

19. sunnuntai helluntaista 2006

Lain loppu, elämän alku

Kun Juudas oli mennyt, Jeesus sanoi: »Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastunut hänessä. Ja kun Jumala on hänessä kirkastunut, on Jumala myös itsessään kirkastava hänet, ja Jumala tekee sen aivan pian. Lapseni, enää vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette etsimään minua, mutta minä sanon nyt teille saman, minkä sanoin juutalaisille: minne minä menen, sinne ette te pääse. Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.» Joh. 13: 31-35

Tämän sunnuntain tekstikokoelma muodostaa suuren jännitekentän, jotka kaikki viittaavat jollakin tavalla Jumalan lakiin, siihen mitä Jumala ihmiseltä vaatii. Esillä on Raamatun vahvoja kohtia. Vanhasta testamentista kuulimme katekismuksestakin tutun kymmenen käskyn lain. Nyt tosin käskyt luettiin täydellisessä muodossaan. Ensimmäinen käsky kuvantekokieltoineen ja lepopäivä perusteluineen.

Heti käskyjen lukemisen jälkeen kuulimme kuinka Paavali sanoi kirjeessään Roomalaisille jotakin hämmästyttävää. Kristus on lain loppu. Ja sitten lukemassani evankeliumissa Jeesus antaa uuden käskyn.

Edessämme on siis Käskyjä, käskyjen kumoamista ja uusia käskyjä. Mistä tässä on kysymys?

Mietitäänpä ensin kymmentä käskyä. Lain antaminen sijoittuu Siinaille. Israelin kansa on juuri vapautettu vuosisatoja kestäneestä Egyptin orjuudesta. Kymmenennen vitsauksen jälkeen kansa sai lähteä. Se ylitti punaisen meren kuivin jaloin. Kansan vapautus huipentuu siihen tilanteeseen, kun Mooses saa vuorella lain taulut ja liitto Jumalan kanssa solmitaan. Tuolloin kysymys ei ollut siitä, että Jumala antoi ihmiskunnalle ajattomat ja yleispätevät elämänohjeet noudatettavaksi. Israelin kansa sai käskyt, kun he solmivat liiton Jumalan kanssa. Liiton säädöskirjana oli lain taulut.

Laki, kymmenen käskyä, ilmaisi ehdot, jolla liitto pysyy voimassa ihmisten puolelta, miten yhteys Jumalaan säilyy. Täyttämällä käskyt he osoittivat olevansa Jumalan kansa. Käskyjen ensisijainen tarkoitus oli varjella tuo kansa oikeassa suhteessa Jumalaan, että se pysyy uskollisena liitolleen. Käskyjen alkuosa kiinnittää siihen paljon huomiota: älä pidä muita Jumalia, älä tee jumalankuvaa, älä käytä Jumalan nimeä vääryyteen, lepopäivä sapatti on Jumalalle omistettu päivä.

Liitto solmittiin yhteysuhrein. Uhrieläinten veren Mooses vihmoi Jumalaa edustavan alttarin ja sen ääreen kokoontuneen kansan päälle. Jumalan ja kansan välille tuli veriside.

Mutta… Roomalaiskirjeessä Paavali sanoo, että Kristus on lain loppu. Mitä se tarkoittaa? Onko käskyt kumottu? Käskyt ovat edelleen olemassa, mutta Israelin kanssa solmittu liitto, lakiliitto on kumottu. Kansa ei noudattanut liittoa vaan rikkoi sitä vastaan siksi Jumala kumosi tämän liiton. Kristus on siis lakiliiton loppu ja lain noudattamiseen perustuvan jumalayhteyden loppu. Kymmentä käskyä ei noudateta siksi, että me niiden avulla saavuttaisimme ikuisen elämän. lakiliitto on kumottu. Jumala teki uuden liiton.

Uuden liiton perustamissanat Jeesus lausuu viimeisellä ehtoollisella, kiirastorstaina. Päivän evankeliumi sijoittuu tuohon iltaan. Viimeinen ateria on juuri vietetty ja Jeesus pessyt oppilaiden jalat. Juudas on poistunut pimeään yöhön ja Jeesus on lähimpien oppilaidensa kanssa. Asettaessaan ehtoollisen, Jeesus vahvistaa uuden liiton. Ottakaa ja juokaa tästä kaikki, tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne, syntien anteeksiantamiseksi. Jeesuksen veri on uuden liiton veri, joka yhdistää liiton osapuolet. Uusi liitto solmitaan yhteysurilla: Jeesus itse on tuo uhri. Hän on meidän verisiteemme Jumalaan.

Myös uusi liitto koskee orjuudesta vapautettua kansaa. Nyt Jumala on vapauttanut koko ihmiskunnan synnin orjuudesta. Liitto ei koske vain jotakin yksityistä kansaa. Se ulottuu kaikkiin ihmisiin ja kaikkiin kansoihin. Ne rautaiset kahleet, joihin Aadamin lankeemus meidät lukitsi, on murrettu. Synnin, kuoleman ja paholaisen ylivalta ja kuristusote ihmiseen on poissa.

Vapautus on historiassa tapahtunut Jumalan pelastusteko: Jeesus antaa henkensä Golgatan kuoleman puussa ja nousee kuolleista pääsiäisenä. Siinä perustetaan uusi liitto ihmisen ja Jumalan välillä. Tähän liittoon sinut on otettu kasteen kautta. Me kastettuina kristittyinä olemme uuden liiton kansaa. Meidät on yhdistetty Jumalan kansan kohtalon vaiheisiin.

Vanha liitto on kumottu ja uusi perustettu. Mutta mitkä ovat liiton ehdot meidän puolestamme? Israelin kansa oli Siinain vuorella vastaanottamassa lain kivitauluja.

Meille ei anneta lakia, meille julistetaan uskottavaksi evankeliumi, hyvä sanoma valon koittamisesta, vihan väistymisestä, kuoleman voittamisesta. Uusi liitto ei ole lakiliitto vaan armoliitto. Uusi liitto perustuu rakkauteen. Jumalan rakkauteen ihmistä kohtaan ja meidän uskoomme, joka ottaa vastaan tämän rakkauden.

Yhden käskyn Jeesus kuitenkin antoi oppilailleen: rakastakaa toisianne. Meitä koskee rakkauden laki.

Asiallisesti ottaen Jeesuksen käskyn sisältö on sama kuin kymmenellä käskyllä. Käskyjen päämäärä on rakkaus. Toisaalla Jeesus tiivistääkin kymmenen käskyn lain rakkauden kaksoiskäskyyn: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Mutta tämä käsky ei muodosta uutta liittoa, sen pitäisi olla uuden liiton kansan tunnusmerkki, se mikä erottaa sen muista. Juutalaiset eivät syö sikaa ja heidän pyhäpäivänsä on lauantai ja miehet ovat ympärileikattuja, muhamettilaisilla on tarkat rukousajat ja ruokasääntöjä, heidän naisensa ovat hunnutettuja – Mistä kristityt tunnistaa? Mikä on heidän tuntomerkkinsä? Kristittyjen tuntomerkki on rakkaus.

Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.Meillä ei ole ruokaan liittyviä sääntöjä, ei rukousaikoja eikä pukeutumiseen ohjetta. Kristillisyytemme ei toteudu ulkonaisesti uskonnollistyyppisissä teoissa. Sen pitäisi toteutua sydämen uskona ja rakkauden tekoina.

Rakkauden tekoihin laki ohjaa. Laki liittyy siis kokonaisuudessaan uuteen liittoon, mutta sillä on uusi tehtävä. Sen sijaan, että se muodostaisi ehdon pelastukselle tai liitolle Jumalan kanssa, se paljastaa meille ihmisille mitä tekoa me olemme, sen kuinka huonosti pystymme rakastamaan – ja sen kuinka pohjaton on tarpeemme pysyä liitossa – armoliitossa.

Tänään meidän on kysyttävä itseltämme, kuulunko minä tuohon liittoon? Mitä se merkitsee ja mihin tuo liitto velvoittaa?

Jumala ei vain ole olemassa jossakin kuin jokin hymyilevä puolikuuro vanhus keinutuolissa. Hän on tehnyt liiton sinun kanssasi. hän on sinua varten. Mutta onko sinussa mitään tilaa häntä varten? Saako laki paljastaa sen, kuinka vähän rakastat? Saako evankeliumi paljastaa sinulle kuinka paljon Jumala sinua rakastaa? Saako hän olla sinun Jumalasi?

Osallistumme ehtoolliselle. Se on uuden liiton ateria, rakkauden ateria ja yhteysateria. Se on tarkoitettu meille, jotka alinomaa epäonnistumme noudattamaan rakkauden vaatimusta. Ehtoollisella meille vakuutetaan Jumalan uskollisuutta ja pohjatonta anteeksiantamusta.

Hjs 19 / 4. rukouspäivä

suudelma ja miekanisku

Hallituksen määräämä saarnateksti Luuk 22:47-51

Jeesuksen vielä puhuessa sinne tuli joukko miehiä, ja heidän oppaanaan oli Juudas, yksi kahdestatoista opetuslapsesta. Juudas tuli Jeesusta kohti antaakseen hänelle suudelman, mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Juudas, suudelmallako sinä kavallat Ihmisen Pojan?” Kun Jeesuksen seuralaiset näkivät, mitä oli tulossa, he sanoivat: ”Herra, iskemmekö miekalla?” Yksi heistä iskikin ylipapin palvelijaa niin että tämän oikea korva irtosi. Mutta Jeesus sanoi: ”Ei! Antakaa tämän tapahtua.” Hän kosketti miehen korvaa ja paransi hänet.

Rukouspäivän saarnateksti tuo eteemme yhden evankeliumin latautuneimmista kohdista: Jeesus vangitaan. Pimeän hetki on koittanut, jolloin Jeesus otetaan kiinni. Evankeliumin kulkua seurannut ihminen on odottanut tämän tapahtuvan. On kuin suuri pahuuden ratas olisi saanut Jeesuksen paidanhelmasta kiinni eikä enää ollut mitään tehtävissä. Rattaat kulkevat hidasta vääjäämätöntä vauhtiaan ja nielaisevat kaiken mikä sen hampaisiin joutuu.

Mielenkiintoista tässä tekstissä on nuo kaksi toisilleen vastakkaista asiaa: suudelma ja miekanisku. Kummastakin voi sanoa, että ne ovat paikallaan oikeassa tilanteessa, mutta niitä voi sohia myös niin, että peruuttamatonta vahinkoa saadaan aikaan.

Suudelmista tiedetään ainakin se, että rakastavaiset suutelevat. Sana suudelma tuo meille ehkä vain romantiikan ja rakkauselämän alaan liittyviä ajatuksia. Mutta suudelma on paljon muutakin kuin romantiikkaa. Meille harvinaisempaa on nähdä miesten välinen suudelma. Ehkä muistissa on vielä vanhan Neuvostoliiton ajan valtiomiesten tapa tervehtiä toisiaan poskisuudelmin. Meidän kulttuuristamme sellainen tapa tuntuu oudolta.

Mutta vanhan kirkon tapoihin se kuului kiinteästi. Alkuaan meidän rauhantervehdyksemme ehtoollisen edellä ei tapahtunut kättelemällä vaan suutelemalla. Raamatullinen kehotus siihen löytyy monista Paavalin kirjeiden päätössanoista: tervehtikää kaikkia veljiä pyhällä suudelmalla (Room, 1 ja 2 Kor, 1 Tess 5:26). Kysymys ei siis ollut mistään rakastavaisten intohimon suudelmasta, vaan hienovaraisesta poskisuudelmasta, jossa huulet tuskin poskea edes koskettivat.

Eräs tervehtimistapoja tutkiva kirja tietää sanoa, että arabimaissa tervehtiminen tapahtuu siten, että tartutaan toista käteen, suudellaan poskelle kolme tai neljä kertaa. Sen jälkeen viedään käsi sydämelle sen merkiksi, että asianomainen kätkee sinne tervehdittävän. Palestiinassa Jeesuksen aikana läheiset ystävät saattoivat tervehtiä näin.

Raamatussa esiintyvät suudelmat ovat pääasiassa tällaisia tervehtimisen ja hyvästelemisen merkkejä. Mutta suutelemisen tapa tunnetaan myös kunnioituksen merkkinä. Silloin ele ei ole vastavuoroinen, vaan alempiarvoinen kunnioittaa toista suutelemalla tätä poskelle, kädelle tai jopa suutelemalla jalkaterää riippuen siitä kuinka suuri arvoero ihmisten välillä on. Tällainen suudelma on aina alamaisuuden osoitus. Juudaksen suudelma Jeesuksen oppilaana kuuluu tämäntapaiseen käytäntöön.

Raamatun suudelmista muistamme varmasti fariseuksen, joka ei tervehtinyt Jeesusta suudelmalla ottaessaan hänet taloonsa vieraaksi. Syntinen nainen taas ei lakannut suutelemasta Jeesuksen jalkoja. (Luuk 7:45). Tässä tapahtumassa on kuvattuna koko suutelemistavan arvoasteikko. Fariseus pitää itseään liian arvokkaana antamaan suudelmaa Jeesukselle – edes tervehtiäkseen häntä, mutta nainen taas osoittaa kunnioitustaan suutelemalla jalkoja.

Suudelmat ovat kadonneet julkisista tavoistamme. Ne ovat siirtyneet kokonaan yksityisen elämän piiriin. Kirkon tavoissakaan niitä ei enää juuri tapaa. Toisinaan näkee sakastissa papin rukoilevan ns. pukeutumisrukouksia. Stolaa laittaessaan harteilleen hän suutelee sen keskusristiä ja sanoo: Sinun ikeesi, Herra, on sovelias ja sinun kuormasi on keveä. Auta minua arvollisesti hoitamaa tehtäväni.

Ortodoksisessa kirkossa suuteleminen kunnioituksen eleenä tunnetaan hyvin. Ikonia ja krusifiksia suudellaan samoin papin kättä suudellaan, kun häneltä on saatu siunauksen merkki. Näissä tapauksissa suudelman merkitys on aina siinä, että henkilö suutelee sitä, mitä risti, ikoni ja pappi edustaa: läsnäolevaa Kristusta.

Oli kysymys sitten ystävien tuttavallisesta tervehdyksestä tai kunnioittavasta eleestä opettajaa kohtaan niin aina eleeseen sisältyy viesti avoimuudesta ja toisen hyväksymisestä. Ele oli merkki rakkaudesta, rauhasta ja yhteenkuuluvuudesta. Siitä, että henkilöllä ei ole mitään toista vastaan. Hän ei kanna kaunaa eikä suunnittele mitään pahaa.

Nyt Juudas oli antanut suudelmalle aivan toisenlaisen merkityksen. Hän oli sopinut sotilaiden kanssa salaisesta merkistä. Se kenelle hän antaa suudelman, on heidän etsimänsä henkilö. Suudelmasta tehtiin petoksen merkki. Se oli samalla loukkaus elettä itseään kohtaan. Olisi ollut suotavampaa, että hän olisi vain osoittanut sormella, kuka Jeesus on, mutta hän teki sen saastuttamalla koko hyväntahdon eleen. Kun suudelman tarkoitus on yleensä toimia avaimena, joka avaa sydämet, niin Juudaksen suudelma olikin avain joka kääntyi toiseen suuntaan: se lukitsi kahleet Jeesuksen ympärille.

Turhaan ei puhuta ’Juudaksen suudelmasta’, kun joku käyttää puhtauden ja viattomuuden merkkejä pahuuden aseina. Hän naamioi petoksensa viattomuuden kaapuun. Se on kuin suudelma joka lupaa jotakin hyvää ja lämmintä, mutta kätkee sisälleen kylmän teräksisen miekaniskun.

En tiedä onko kukaan teistä kokenut juudaksen suudelmia; läheinen ystävä pettää. Siinä tilanteessa, kun tulee petetyksi miekanisku varmasti olisi paikallaan. Juudaksen suudelmaan kätkettyyn tikarinpistoon tekeekin mieli vastata takaisin teräksellä.

Miekanisku oli tuohon aikaan sotilaan arkea. Sotilas joutui käyttämään voimatoimia. Jeesuksen oppilailla ei tosin ollut mitään sotilaiden järeää miekkaa vaan se oli enemmänkin jokin puukontynkä.

Mutta yhtä hyvin kuin tilanteessa suudelma oli väärä tapa toimia, Jeesuksen mukaan myös miekanisku ei ollut tilanteeseen sopivaa. Jeesuksen oppilaiden puolustukseksi on kuitenkin sanottava se, että miekaniskussa ei ollut mitään salattua tarkoitusta. Toisin kuin Juudaksen suudelma, miekan sivallus oli sitä miltä näyttikin. Se oli avoin väkivallan ja vihan purkaus.

Jeesus ei kuitenkaan halua, että hänen asiaansa viedään eteenpäin miekalla ja väkivallalla. Jokainen miekka, joka nostetaan näennäisesti Kristuksen nimessä, nostetaan viimekädessä Kristusta vastaan.

Kristuksen kirkko taistelee pahaa vastaan niillä aseilla, jotka Jeesus on meille antanut. Emme nosta kättä lyödäksemme, vaan rukoukseen.

Me annamme rauhan ja rakkaudensuudelman avataksemme sydämiä Jumalan armahtavalle läsnäololle. Minä en pyydä teitä tervehtimään suudelmalla toisianne. Me olemme suomalaisia meistä ei ole siihen. Voimme avata kuitenkin sydämemme toisillemme ja laskea aseemme.

Mutta kun tänään polvistumme ehtoollispöytään voimme ajatuksissamme antaa suudelman Kristuksen käsiin ja jalkoihin. Näin me voimme toimia siksi, koska hänen haavoistaan me näemme kuinka paljon hän on meitä rakastanut ja antanut meille anteeksi. Kristuksen kädet jakavat meille edelleen armoa ja siunausta.

18. Kjs 1998

Mark 10:17-27

Elämämme kallein asia

Minulla oli Helsingissä opiskelijatuttava, joka myös luki teologiaa. Jokin aika sitten hän valmistui teologian maisteriksi. Mutta hän ei hakeutunutkaan kirkon virkaan, siis luterilaisen kirkon virkaan papiksi, vaan hän liittyi roomalaiskatoliseen kirkkoon ja opiskelee ulkomailla nyt katoliseksi papiksi. Sitä ennen hän luovutti vähän omaisuutensa läheiselle ystävälleen. Roomalainen pappihan ei omista mitään. Kaikki kuuluu kirkolle. Hän jätti näin menneen elämän taakseen kevein mielin ja haluaa tehdä Jeesuksen kehoituksesta totta omassa elämässään.

”Mene ja myy kaikki mitä sinulla on, anna rahat köyhille… Tule sitten ja seuraa minua.” Tämän Jeesuksen sanan varaan on rakennettu luostareita ympäri maailmaa, perustettu kerjäläismunkistoja.

Sen sanan, minkä evankeliumin rikas mies torjui, sen sanan lukemattomat ihmiset ovat ottaneet omaksi ohjenuorakseen, kirjaimellisesti. He ovat lähteneet seuraamaan Jeesusta köyhinä luottaen siihen, että heillä on taivaassa talletettuna parempi aarre kuin kulta ja hopea – jolla kuollessaan ei tee yhtään mitään.

Pohjoinen kristillisyys, luterilainen kristillisyys ei ole korostanut koskaan köyhyyttä tai kannustanut siihen. Meillä vapaaehtoista köyhyyttä ei ole juuri arvostettu. Ehkä se johtuu siitä, että koko kansa on elänyt niukkaa ja köyhää elämää lähes koko pitkän historiansa ajan. Toiseksi tuollaisen elämäntavan on katsottu viittaavan liiaksi juuri katoliseen kirkkoon, josta on haluttu pysyä erossa.

Evankeliumin mies tekee kuitenkin hyvin tärkeän kysymyksen: ”Mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?” Kysymys on perustavaa laatua oleva kysymys. Se on meidän jokaisen tärkein kysymyksemme. Miten pelastumme, miten saavutamme iankaikkisen elämän? Kysymys on esitetty historian varrella monta kertaa ja monella eri tavalla, mutta myös monessa erilaisessa elämäntilanteessa.

Mutta miksi rikas juutalaismies esittää Jeesukselle tuon kysymyksen? Miksi hän juoksee Jeesuksen luo? Hänhän oli omien sanojensa mukaan hurskas ja Jumalan lakia noudattava mies. Sen olisi juutalaiselle pitänyt riittää, että noudattaa lakia. Ehkä hän halusi löytää jonkin oikotien taivaaseen tai päin vastoin kuulla, onko vielä jotakin, mitä hänen olisi huomioitava.

Jeesuksen vastaus hämmästyttää. Kun mies kysyy tietä taivaaseen, Jeesus viittaa toisen taulun käskyihin eli kymmenen käskyn jälkipuoliskoon: älä tapa, älä varasta, älä tee aviorikosta jne. Nämä ovat käskyjä siitä miten meidän on elettävä toisten ihmisten kanssa. Tuntuu kuin Jeesus olisikin vastannut aivan muuhun kysymykseen – miten osoittaudun kelpo kansalaiseksi tai miten saan menestystä ja vaikutusvaltaa. Ihan kuin Jeesuksen vastaus ei olisi liittynyt ollenkaan jumalasuhteeseen.

Taivastie kulkee tämän maailman kautta, emmekä toki voi sulkea itseämme sen ulkopuolelle. Näiden käskyjen mukaan eläminen on ollut tuttua rikkaalle juutalaiselle nuoruudesta asti. Mutta onko vielä jotakin, minkä hänen olisi huomattava? Kyllä on. On yksi asia, joka mieheltä puuttuu. Se on tärkeämpi kaikkea muuta ja silti se on jäänyt mieheltä huomaamatta. Mikä tämä yksi asia voisi olla, mikä mieheltä puuttuu?

Kun Jeesus sanoo: ”Myy kaikki, mitä sinulla on ja anna rahat köyhille ja tule sitten ja seuraa minua”, niin tarkoittaako Jeesus, että tämä yksi asia on köyhyys? Onko se yksi ja tärkein asia sitä, että meidän on luovuttava omaisuudestamme ja tultava köyhiksi, että sillä tavalla voin perimme iankaikkisen elämän. Vai tulkitsemmeko tuon köyhyyden sisäiseksi, hengen köyhyydeksi? Sisäinen köyhyys on hyvä asia, se että emme ole kiinnittäneet sydäntämme mihinkään, mikä on maailmassa. Mutta lopultakaan evankeliumin kohdassa ei ole kysymys vain rikkaudesta ja köyhyydestä. Se yksi mikä mieheltä puuttui ja jäi huomaamatta oli lain ensimmäinen käsky. ”Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia.” Rikkaalla miehellä omaisuus oli tullut esteeksi hänen ja Jumalan välillä. Miehelle oli muodostunut epäjumala siitä, mitä hän omisti. Hän ei turvannut elämäänsä enää Jumalaan vaan omaisuuteensa.

Rikkaus itsessään ei ole huono aisa. Raamatussa on paljon hurskaita ihmisiä, jotka ovat rikkaita, kuten Aabraham, Job ja Salomo. Heidän rikkautensa on mainittu hyvänä asiana. Rikkaus onkin Jumalan siunaus. Siis sellainen rikkaus, jota ei ole vääryydellä hankittu. Sitä se oli myös evankeliumin rikkaalle miehellekin. Mutta rikkaus voi muuttua kiroukseksi. Jumalan siunaus voi kääntyä meitä vastaan. Lahja ja siunaus on edelleen Jumalan hyvä lahja, mutta meidän sydämemme on paha ja itsekäs. Käytämme helposti lahjoja väärin. Näin Jumalan hyvät lahjat turmeltuvat käsissämme.

Todelliset rikkaudet eivät kuitenkaan ole tästä maailmasta. Niihin rikkauksiin Jeesus haluaa meidät johdattaa. Siksi hän sanookin toisaalla: ”Älkää kootko itsellenne rikkauksia tänne maan päälle, vaan kootkaa aarteita taivaaseen.” sellaisia taivaan aarteita me emme voi ryöstää omiksemme. Niitä ei voi hankkia itselleen myöskään vääryydellä. Itse asiassa niiden omatoiminen hankkiminen on mahdotonta niin rikkaalle kuin köyhällekin. Rikas ei voi sitä ostaa, eikä köyhä itselleen vaatia. Taivaan aarteet ovat sellaisia, että ne annetaan lahjaksi. Niitä ei saada palkinnoksi hurskaasta elämästä, vaan se on perintönä kaikille Jumalan lapsille.

Rikas mieskin kysyi: Mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän? Mikään teko ei kuitenkaan kelpaa. Kaikki inhimilliset ponnistukset jäävät vajaiksi. Jeesus sanoo, että ihmiselle on mahdotonta pelastua, siis ihmisvoimin. Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle se on mahdollista ja juuri siksi Jeesus tuli maailmaan, pelastamaan meitä, tekemään meistä taivaan perillisiä, saattamaan meitä perillisen asemaan.

Me emme itse voi mitään. Tuskin voimme sanoa edes rikkaan miehen tavoin, että käskyjä olemme nuoruudesta asti noudattaneet. Me emme ole kyenneet käskyjä täyttämään, vaan olemme rikkoneet niistä jokaisen, tavalla tai toisella. Tiedämme siksi, että meidän on mahdoton päästä perilliseksi omin ponnistuksin.

Mitä meidän on siis tehtävä? Vain yksi on tarpeen. Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut. Tämä usko on juuri sitä luottamusta, että Jeesus on tehnyt puolestamme jo kaiken. Siinä on köyhän rikkaus jonka rinnalla kaikki muut rikkaudet käyvät halvoiksi. Sitä aarretta tavoitteli evankeliumin rikas mies, mutta lähti surullisena pois. Meidät tuo taivaallinen aarre tekee iloiseksi. Se aarre on Jumalan tunteminen, Kristuksen sisäinen tunteminen, hänen armonsa ja laupeutensa tunteminen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s