- adventtisunnuntai SUNNUNTAI 17.12.2023
Tämä on todistus, jonka Johannes antoi, kun juutalaiset lähettivät Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: ”Kuka sinä olet?” Johannes tunnusti totuuden, hän ei sitä kieltänyt. Hän sanoi: ”En minä ole Messias.” ”Mikä sitten?” he kysyivät. ”Oletko Elia?” ”En ole”, Johannes vastasi. ”Oletko se luvattu profeetta?” Hän vastasi: ”En.” Silloin he sanoivat: ”Kuka sitten olet? Meidän on vietävä vastaus niille, jotka meidät lähettivät. Mitä sanot itsestäsi?” Johannes vastasi: ”Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: ’Tasoittakaa Herralle tie!’ Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut.”
Niiden joukossa, jotka oli lähetetty Johanneksen luo, oli myös fariseuksia. He kysyivät häneltä: ”Miksi sitten kastat ihmisiä, jos et ole Messias, et Elia etkä se profeetta?” Johannes vastasi: ”Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen, vaikka te ette häntä tunne, hän, joka tulee minun jälkeeni. Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.” Joh 1:19-27
Evankeliumin luettua voisi kysyä: No onkos tullut kesä nyt talven keskelle, niin kuin eräässä laulussa sanotaan. Vähän sellainen tunnelma tulee tänään sillä evankeliumin keskushenkilö on Johannes Kastaja, jota muistetaan juhannuksena.
Luukkaan evankeliumin mukaan Johannes syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta. Johannes oli hyvin uskonnollinen hahmo ja uskonnollisuudessaan vanhoillinen ja ehdoton. Voisi sanoa jopa tiukkapipoien ja huumorintajuton. Hän ei tehnyt kompromisseja eikä katsonut sormien läpi. Hän eli itse täysin uskonsa mukaan. Hän syytti jopa kuningasta aviorikoksesta, että hän eli veljensä vaimon kanssa ja menetti sen tähden päänsä. Hän oli profeetta ja saarnaaja.
Profeetan tehtävä Raamatussa on usein hyvin epäkiitollinen. Heidän on julistettava kansalle, kuulijoilleen totuus, mikä tekee kipeää. Paljastettava heidän syntinsä niin että huumorinkaan varjolla ei pääse sitä pakoon. Vanhan testamentin aikana synti oli aina epäjumalanpalvelus. Juutalainen kansa oli valittu kaikkien kansojen joukosta erityiseen suhteeseen Jumalan kanssa: Jumalan omaisuuskansa. Mutta heitä viehätti aina naapurikansojen tavat ja jumalat. Profeetat muistuttivat liitosta, jonka he olivat tehneet Jumalan kanssa. Ongelmat mitä he kohtasivat, johtuivat tämän liiton rikkomisesta.
Kristillisen kirkonkin aikana profeetat julistivat kipeän totuuden. Se on totuus, mikä on ruma ja jota he eivät halua nähdä itsessään. Totuus, mitä ei siedetä kuunnella saatikka vastaanottaa. Minkä ajattelet olevan totuus sinusta? Onko sinulla olemassa totuus, jota pakenet; totuus jonka kiellät; totuus jota et uskalla kohdata? Joskus totuus saattaa olla haudattuna niin syvälle, että sen on unohtanut.
Totuus, jota profeetta julistaa ei ole välttämättä se, mikä näkyy heti päällepäin. Mutta sen on tarkoitus tunkeutua ihmisten sisimpään ja ravistella ihminen hereille näkemään totuus jota hän pakenee. Mikä samalla on sitä, että hän pakenee Luojaansa.
Rippikoululaiset ovat ehtineet kuulla paljon Jeesuksesta, joka vaikuttaa erilaiselta kaverilta kuin profeetta Johannes. Jeesus vaikuttaa tyypiltä, jolle kaikki käy, joka on armollinen ja hyväksyy ihmisen silloinkin, kun tämä on tehnyt jotakin todella tyhmää. Meille saattaa tulla väärä käsitys armosta ja armollisuudesta. Että kun vähän näyttelee avutonta reppanaa, niin saa kaikki anteeksi. Että valheessa voi elää ja se on Jeesukselle ok, koska hän on armollinen. Se ei mene ihan näin. Jeesus antaa anteeksi, kun ihminen tunnustaa syntinsä. Valehtelemalla ja näyttelemällä katuvaa taivas ei aukea, vaan kohtaamalla totuus. Loppusaarnassa haluan sanoa jotakin tähän liittyen.
Teen sen nostamalla yhden kohdan evankeliumista. Johannes kastajalta tultiin kysymään, kuka hän on. Onko hän kenties Messias-kuningas, jota juutalainen kansa odotti? Johannes oli herättänyt ihmisten keskuudessa huomiota voimakkailla puheillaan ja kastaja-toiminnallaan. Johannes kastoi ihmisiä jo ennen Jeesusta. Hän saarnasi ja kutsui ihmisiä kasteelle. Hän sanoi, että kansan odottama pelastajakuningas Messias on tulossa ja sitä ennen juutalaisen kansan on valmistauduttava hengellisesti hänen tulemiseensa. Otettava kaste sen merkiksi, että he ovat avoimia Jumalalle.
”Tasoittakaa Herralle tie” Johannes saarnasi
Nyt tänä päivänä, kun julistetaan evankeliumia, tottumaton kuulija saattaa ajatella, että minunkin on tasoitettava ensin tietä Herralle eli paranneltava itsenäni kelvatakseni Jumalalle. Tämä tyyppi on hieman eri kuin se, joka näytteli sitä avutonta reppanaa. Hänen mukaansa ensin olisi ryhdistäydyttävä, tehtävä jotakin parannusta, jotta voisin ajatella olevani kristitty, että ehkä minäkin voisin sitten kuulua tuohon joukkoon. Ja uskaltaisin astua Jeesuksen eteen. Mutta se ei mene niin. Selventääkseni asiaa, kerron tarinan
Eräs kaveri, joka oli pilannut elämänsä päihteillä, tuli papin luo ja kysyi tältä: Jos nyt haluaisin tulla kristityksi, onko minun lakattava polttamasta ruohoa?
pappi vastasi – ei
Mies: Oho! Loistavaa. Mutta hän halusi tarkentaa kysymystään, jos tämä pappi ei ymmärrä mitä ruoholla tarkoitetaan. Niinpä hän kysyi uudelleen: Tullakseni kristityksi, onko minun lopetettava polttamasta marihuanaa?
Pappi vastasi jälleen – Ei
Mies ei usko vieläkään kuulemaansa ja haluaa tehdä asiasta havainnollisen. Hän otti ison käsin käärityn marihuanasavukkeen rintataskustaan ja kysyy: Siis tullakseni kristityksi, onko minun luovuttava tästä? Hän näytti sätkää papille, koska edelliset vastaukset eivät käyneet hänen järkeensä.
Pappi sanoi edelleen – Ei
Mies sanoi: Siis nyt en ymmärrä.
Aivan oikein, pappi sanoi. Sinä ET ymmärrä. Anna minun nyt vuorostani kysyä sinulta jotakin. Kuuntele tarkasti. Kun menet suihkuun, onko sinun ensin puhdistauduttava mennäksesi suihkun?
Mies vastasi: Mikä ihmeen kysymys tuo on? Ei tieten-kään. Suihku on juuri se, mikä minut puhdistaa.
Pappi vastasi: Juuri näin. Sama asia Jeesuksen kanssa. Sinun ei tarvitse puhdistautua ensin tullaksesi Jeesuksen luo. Mutta jos jokin elämässäsi tarvitsee puhdistamista, selvität sen yhdessä Jeesuksen kanssa.
Mutta suihkuun mennään pukuhuoneen kautta. Suihkussa ei pestä sinun vaatteitasi vaan sinut. Jeesuksen luokse tulet sellaisena kuin olet, teeskentely ja valheet riisutaan pois. Ja sen todellisen ihmisen kanssa keskustelu käydään Tarinan kaveri oli avoin ja sanoi, että hänellä on tällainen huume-juttu menossa. Se oli parempi lähtökohta Jeesuksen kanssa, kuin se, että hän olisi piilotellut asian.
Valhetta ei voi pestä puhtaaksi. Mutta ihminen, joka on valehdellut, voi saada anteeksi. Se ei muuta sitä tosiasiaa, että pahoja asioita on tapahtunut ja ne ovat oikeasti satuttaneet toisia ja jälkiä on jäänyt. Asiat alkavat korjaantua, kun kohdataan totuus. Sen päälle voi rakentaa uudelleen jotakin kaunista.
Alaston totuus itsestä pelottaa, totuus mitä tekoa olen: olenko pelkuri, valehtelija, pettäjä, varas, tekopyhä jne. Tätä totuutta ei tarvitse parannella ensin itse, vaan Jeesuksen luo tullaan juuri sellaisena kuin on. Se tuodaan hänelle: Tässä olen, tällainen olen. Tätä syyllisyyden taakkaa olen kantanut. Tällainen häpeä rampauttaa minua. Jeesuksen luona, se mikä on syntiä, annetaan anteeksi. Hänet, joka kokee häpeää, Jumala ottaa vastaan, käärii armon viittaan ja sanoo ”Minä olen sinua aina rakastanut.” Tästä ei ole yhtään poikkeusta. Tällainen Jumala on.
Hän on tullut tähän maailmaan etsimään ihmisiä – ihmisiä jotka kamppailevat itsensä kanssa, ihmisiä jotka ovat menettäneet toivon, ihmisiä jotka kokevat olevansa mahdottomia.
Viikon päästä on joulu ja sielun silmin me katsomme Jeesusta kapaloituna seimessä. Koko tuo valtava tapahtumien sarja on vain yhtä asiaa varten. Jumala on tullut etsimään sinua. Ja eikö olekin niin, … että kyllä hän on sinut löytänytkin.
Rauha (2018) – Varhaisnuorten messu
Luuk. 17: 20-24
Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: ”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.”
Opetuslapsilleen hän sanoi:
”Tulee aika, jolloin te toivotte näkevänne edes yhden Ihmisen Pojan päivän mutta ette saa nähdä. Teille sanotaan silloin: ’Hän on tuolla’, ja: ’Hän on täällä’, mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä. Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä.”
Kun ihmiset tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa päivällä tai aamulla, he eivät vain ala juttelemaan. Hyviin tapoihin kuuluu ensin tervehtiä. Se tapahtuu kellon ajasta riippuen vähän eri sanoin: Hyvää huomenta, päivää, hyvää iltaa, tai sitten lyhyemmin: Moro, Terve, Hei. Tsau. Toisinaan vain käsi heilahtaa tai jos ei käsi niin kulmakarvat. Ajatus on siinä, että on huomannut toisen ja myönteinen ilmapiiri välittyy. On mukava nähdä tutut kasvot koulun pihalla. Missä sitten tapaakin.
Jeesuksen maassa ihmiset tervehtivät heprean kielellä sanomalla: Shalom. Se tarkoittaa rauhaa. Tämä tervehdys ilmoittaa, missä mielessä toisia ihmisiä lähestyy ja mitä hänelle toivoo. Eri kieliperheissä tervehdyksissä toivomukset ovat hieman erilaisia. Kreikankielinen maailma toivotti iloa (khaire), roomalaisajan latinankielinen tervehdys salve, toivottaa terveyttä, ja hepreankielellä siis rauhaa. – jumalanpalveluksissa tervehdykset ovat rauhan toivottamista. Arkisessa maailmassa Suomessa toivotetaan terveyttä.
Tänään keskityn tähän rauhaan. Muinoin, kun elämä oli vaarallisempaa, käsien näyttäminen merkitsi sitä, että lähestyy aseettomana, rauhallisin aikein. -> jos sinulla on puukko tai kirves kädessä, se on vähän huono tervehdys. Se tarkoittaa: Älä tule tänne. Mutta avoin käsi on aseeton käsi ja se ottaa vieraan vastaan.
Antautuessa molemmat kädet nostetaan. Mutta jos niitä lasketaan vähän sivulle päin, mitä se tarkoittaa? Se merkitsee sitä, että on valmis halaamaan, ottamaan toisen syliin.
Periaatteessa siis kaikkeen tervehtimiseen sisältyy rauhan ajatus. Tervehtiessä esimerkiksi kätellessä, se tarkoittaa, että mitään sellaista vihamielisyyttä ei ole mikä estää yhdessä toimimasta. Rauha ja hyvä yhteys vallitsee ihmisten välillä. Se on normaali olotila. Kun tervehditään, toisen läsnäolo hyväksytään.
Ajatus rauhasta liittyy myös adventtikynttilöihin. Näitä kynttilöitä on tunnetusti neljä. Jokaisella kynttilällä on oma nimi. Ensimmäinen on toivon kynttilä. Se syty-tettiin jo viikko sitten. Kun sytytämme ensimmäisen kynttilän emme vain ajattele toivoa, vaan meissä itsessämme voi syttyä toivo, uusi alku. Ilman valoa ja toivoa, elämä on ilotonta, vailla suuntaa ja tarkoitus-ta. Kaikki voi olla synkkää ja pimeää. Kun johonkin asiaan tulee valoa, näkee kulkea eteenpäin. Toivosta kaikki lähtee liikkeelle.
Toinen kynttilä – eli tämän päivän kynttilä on rauhan kynttilä. Kun sytytämme toisen kynttilän, valmistam-me sisintämme rauhan majaksi ja haluamme sitä rauhaa myös ympärillemme säteillä. Meillä voi olla rauha läheistemme kanssa. Jos jokin on rauhan esteenä, tutkimme sen syytä ja pyrimme poistamaan esteen.
Kun tänään vietämme rauhan päivää, ajattelemme rauhaa laajasti. Rauha ei ole vain sodan vastakohta. Rauha on ihmisten välillä oleva tila, missä toinen hyväksytään. Ei vihata, ei kiusata, eikä nimitellä. Rauhan tilassa ymmärretään ihmisten erilaisuus eikä toista yritetä pakottaa samanlaiseksi. Rauhan on vastavoima vihalle ja vihapuheelle. Rauha on myös kasvatuksen teema ja huomio tuodaan nuorten ja lasten kasvuun ja elinympäristöön. Puhutaan koulurauhasta ja kasvurauhasta, siitä että lapset saisivat elää ja olla lapsina eikä heiltä vaadittaisi liian aikaisin aikuisuutta. Lapsuuteen kuuluu huoletto-muus – se että aikuinen kantaa vastuun. Kun lapsi saa olla lapsi, hän kokee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Sellaista rauhaa aikuisten tulisi rakentaa. Nuoret keskenään voivat myös rakentaa rauhaa, jossa ketään ei jätetä yksin
Tänä päivänä ja joulun taas lähestyessä rauha uhkaa kadota, kun ”rauhasta” putoaa u pois, ”raha” jää jäljelle. Raha ja rikkaus jakavat ihmisiä hyväosai-siin ja huono-osaisiin. Tämä on surullinen kehitys. Yhä nuorempien vanhemmat joutuu lasten kohdalla käyttämään suurempia summia siihen, että lapsi voi osoittaa kuuluvansa joukkoon. Muuten hän tulee epäsuosituksi. Mutta mitä ihminen oikeastaan tarvit-see? Mitä lapsi ja nuori tarvitsee? Enemmän kuin uusia merkkivaatteita ja muita varallisuutta osoittavia tuotteita, hän tarvitsee kannustusta, sitä että hänet huomataan myönteisessä mielessä. Tällaistakin rauhaa tarvittaisiin, että ihmisiä ei eroteltaisi rikkauden mukaan.
Syvin rauha on se, minkä Jeesus tuo maailmaan. Siitä enkelitkin lauloivat jouluna Jeesuksen syntyessä: Jumalan on kunnia korkeuksissa. Maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Tämä rauha on ihmisen ja Jumalan välillä oleva rauha. Suhteessa Jumalaan en ole ulkopuolinen. Jeesus on tuonut rauhan. Hän on rauhan ruhtinas
Kaksi muuta adventin kynttilää ovat: rakkaus ja ilo. Me tarvitsemme rakkautta. Adventtikynttilä kertoo ennen kaikkea Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Joulu lähestyy. Rakkaudestaan ihmisiä kohtaan Jumala tuli Jeesuksen kautta maailmaan. Hän tuli tuomaan toivoa ja valoa pimeydessä oleville. Hän tuli tuomaan rauhaa ihmisille. Ja kun ihminen on toivon, rauhan ja rakkauden ympäröimä, se synnyttää suuren ilon.
Jos päivän lukukappale tiivistettiin lauseeseen: Jumala tuo maailmaan rauhan, miten tämä saarna voidaan tiivistää.
Jeesus toi rauhan maailmaan ja meidän tehtävämme on sitä rauhaa heijastaa. – olla Jumalan valtakunnan portinpylväs, josta rikkaat ja köyhät pääsevät sisälle.
17.12.2017 Joulukalenterin viimeinen kuva
Joh. 3: 26–30
Opetuslapset menivät Johanneksen luo ja sanoivat: ”Rabbi, nyt on ruvennut kastamaan myös se mies, joka oli kanssasi Jordanin toisella puolen ja josta annoit hyvän todistuksen. Kaikki menevät hänen luokseen.”
Johannes vastasi: ”Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta. Te voitte itse todistaa, että minä sanoin: ’En minä ole Messias. Minut on lähetetty kulkemaan hänen edellään.’ Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen. Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.”
Lähestymme joulua. Tänään on kolmas adventti. Aiheena on Johannes Kastaja, Tehkää tie kuninkaalle. Jos joulujuhla olisi keksitty tänä vuonna ja sitä haluttaisiin markkinoida ihmisille, tehdä sitä tunnetuksi niin adventtisunnuntait kynttilöineen ja joulukalenteri olisivat varmasti erinomaisia ideoita. Ne ovat loistavia keinoja siihen, kuinka juhlaa lähestytään askel askeleelta. Valon määrä lisääntyy kynttilöissä sunnuntai kerrallaan. Odottaminen tiivistyy, kun avattavien luukkujen määrä vähenee kalenterissa.
Mutta jos joulu olisi keksitty tänä vuonna, ei kenellekään tulisi mieleen, että Johannes Kastaja voisi olla hyvä aihe kolmanteen adventtiin. Luultavasti Johannes jätettäisiin suosiolla juhannukseen. Johannes Kastaja ei äkkiseltään ajateltuna tuo joulua yhtään lähemmäksi. Päinvastoin. Se tuntuu etäännyttävän kuulijan tehokkaasti joulusta. Siinä ei ole vähääkään kulkusten kilinää, ei tähtien tuiketta, ei mitään jouluista – ei mitään mikä liittyy Jeesuksen äitiin Mariaan, joka odottaa esikoislastaan. Mitä tekemistä Johanneksella on valmistautuessamme jouluun?
Siihen on syynsä. Mutta sitä varten on katsottava laajempaa kuvaa. Nimittäin ei vain Joosef ja Maria odottanut lasta syntyväksi, vaan tuo odotusaika on ollut paljon pidempi. Koko maailma odotti Jeesuksen syntymää. Koko maailma oli odottanut häntä jo hyvin pitkän ajan – alkaen Abrahamista, Iisakista, Jaakobista, Mooseksesta, kuningas Daavidista ja profeetoista. Jokainen näistä Vanhan testamentin tapahtumista ja kertomuksista on paljastanut jotakin siitä, kuinka pitkällä odotusaika on. Ne ovat maailman historia mittakaavassa olleet niitä joulukalenterin luukkuja, mitkä johdattavat vähän kerrallaan suureen juhlaan. Näitä kalenterin luukkuja avasivat enkelit. Vanhoissa kunnon joulukalentereissa ei ole suklaata. Niissä on kaksi kuvaa päällekkäin. Luukkujen alta paljastui kuvaan uusi elementti, mikä on syvempi ja todempi – mikä viittasi jouluun. Sellaisia nuo Raamatun tapahtumatkin olivat.
Aabrahamin kohdalla Jumala valitsi yhden ihmisen tai yhden pariskunnan, Abrahamin ja Saaran, josta saa alkunsa Israelin kansa. Se on kansa, jonka joukosta syntyy Vapahtaja. – alkoi juutalaisen kansan historia ja Jeesus oli juutalainen.
Kun enkelin avaaman luukun takaa paljastui Mooses, muistamme että hän oli mies, joka johdatti Jumalan kansan Egyptin orjuudesta vapauteen. Jeesus kerran vapauttaisi ihmiset synnin ja kuoleman vankilasta.
Daavid taas oli kuningas, jonka sukulinjasta kuninkaiden kuningas Jeesus syntyi – siksi ensimmäisenä adventtina lauletaan ”Hoosianna, Daavidin poika” Daavid on yksi Jeesuksen maan päällisistä esi-isistä.
Profeetat herättelivät kansaa palaamaan takaisin vierailta teiltä todellisen Jumalan seuraajiksi. Näistä vanhan liiton profeetoista viimeisenä on Johannes Kastaja. Johannes Kastajan kohdalla maailman historian joulukalenterissa avataan viimeistä edellinen luukku. Tunnelma tiivistyy, kun Johannes ilmoittaa, että tuhat vuotinen odotusaika on päättymässä. Hän, jota odotetaan, on keskellämme. Nyt kaikkien on oltava valmiita. Johanneksen valtasi suuri ilo. Hän sanoi jopa ilonsa olevan täydellinen. Voin kuvitella tuon ilon. Suomalaiset odottivat joitakin kymmeniä vuosia lätkän MM-kultaa, kun se tapahtui, se oli joillekin onnen täyttymys. Isot miehet itkivät onnesta.
Johannes Kastajan asema yhtenä lenkkinä Jumalan pelastushistoriassa on ymmärrettävää. Mutta onko hänellä tänään meille jotakin sanottavaa käydessämme kohti omaa jouluamme? Miksi me edelleen muistelemme profeetan puheita, jotka toteutuivat jo 2000 vuotta sitten?
Kun luemme päivän evankeliumia, voimme ajatella itsemme Johanneksen asemaan. Me olemme tänään hänen kaltaisia jossakin suhteessa. Evankeliumi kertoi tilanteesta, jossa Jeesus alkoi saada enemmän huomiota kuin Johannes Kastaja. Kaikki ihmiset sulloutuivat Jeesuksen luokse, häntä kuuntelemaan. Jeesus teki ruokkimisihmeitä ja paransi sairaita – kaikki halusivat nähdä ja kokea jotakin siitä. Johannes Kastajan oppilaat tunsivat jääneensä varjoon ja tulivat huolestuneena kertomaan asiasta opettajalleen. Johannesta ei harmittanut, vaan hän vertasi itseään sulhasen ystävään. Jeesus on tuo sulhanen ja hän on bestman. Jos kaikkien huomio bestmaniin, jotakin on huonosti. Morsiamen ja sulhasen pitää olla keskipisteenä – bestmanin on saatava huomio siirtymään heihin. Me olemme jouluna kuin tuo sulhasen ystävä, joka juhlapäivänä tajuaa, että hääjuhlassa ei voi varastaa pääosaa. Se on hääjuhlassa sulhasella ja morsiamella. Juhlittava henkilö on päivän sankari.
Kuka tänä jouluna on meidän juhlassamme pääosassa? Kenen juhlasta on kysymys? – liian usein taitaa käydä niin kuin joululaulussa sanotaan: Me käymme joulun viettohon niin maisin miettehin. – kaikki muu touhu tulee niin tärkeäksi, että ”laps hankeen hukkuu, unhoittuu.” joulun lapsi menee niin sanotusti pesuveden ja joulusiivouksen mukana.
Kun Johannes sanoo evankeliumissa kyselijöille: ”Minä en ole messias”. Hän sanoo, että hän ei ole juhlan sankari, hän ei ole se tähti, jota kansa oli odottanut. Johannes ei yrittänyt ottaa pääroolia.
Syntymäpäivänä sankari on se, jonka syntymäpäivää vietetään. Sitä Johannes Kastaja haluaisi meidän pohtivan tänään. Tekeekö meidän juhlanviettotapamme arvokkaammaksi hänet, jonka tähden juhla järjestetään.
On hienoa, että Jeesuksen syntymäjuhlasta on tullut suuri iloinen juhla. Sitä on syytäkin juhlia. Joulu jota odotamme kaipaa kuitenkin tulla nähdyksi syvää tarkoitustaan vasten. Ajattelen edelleen sitä vanhan ajan joulukalenteria, jonka luukun alla oli syvempi kuva – kuva joka auttoi näkemään paremmin. Sellaisia jouluperinteitä tarvitsisimme myös tänään, mitkä muistuttavat, että joulu ei ole kulutusjuhla, vaan juhla niille, jotka kaipaavat vapahdusta, armoa, anteeksiantamusta, toivoa, uutta alkua.
Jouluna juhlan aihe on, se että Jumala itse tulee keskellemme. Se että hänellä on jotakin asiaa meille. Hänellä on jokin syy toimia näin. Sen syyn on oltava suuri ja pakottava, sillä koko maailman historia ja Israelin kansan vaiheet ovat olleet johdantoa tähän suureen tapahtumaan. Tarvitsemme varmasti Johanneksen muistutuksen. Juhlimmeko oikeasti joulua vai jotakin muuta.
Johannes sanoo pysähdyttävästi: Hänen, Jeesuksen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi. Kun hän tulee omassa juhlassaan suuremmaksi, se ei ole huono asia. Samalla palapelin osat elämässäsi alkavat loksahtaa paikalleen. – voisi sanoa myös, että joulukalenterin luukkujen takaa alkaa paljastua syvempi kuva, se mikä oli ollut piilossa, tulee näkyviin.
Joulukalenterin viimeisen luukun kohdalla on kuva sinusta. Syöt siinä suklaata ja pipareita ja muita joulun herkkuja. Mutta tämä kuva on pinnalla. Syvempi kuva löytyy, kun avaat luukun. Mikä on tuo syvempi kuva sinun joulustasi? Mitä luukun alta löytyy? Pystytkö näkemään siinä itsesi? Kuva on syvin kohta itsessäsi, kun olet löytynyt rauhan ja täydellisen ilon. Kun sydämesi on löytänyt kodin Jumalan luona. Sitä tuo joulun lapsi on tullut tekemään, luomaan yhteyden sinun ja Jumalan välille. Siksi olet kuvassa kumartuneena seimen äärelle.
Minä olen ääni
Tämä on todistus, jonka Johannes antoi, kun juutalaiset lähettivät Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: ”Kuka sinä olet?” Johannes tunnusti totuuden, hän ei sitä kieltänyt. Hän sanoi: ”En minä ole Messias.” ”Mikä sitten?” he kysyivät. ”Oletko Elia?” ”En ole”, Johannes vastasi. ”Oletko se luvattu profeetta?” Hän vastasi: ”En.” Silloin he sanoivat: ”Kuka sitten olet? Meidän on vietävä vastaus niille, jotka meidät lähettivät. Mitä sanot itsestäsi?” Johannes vastasi: ”Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: ’Tasoittakaa Herralle tie!’ Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut.” Niiden joukossa, jotka oli lähetetty Johanneksen luo, oli myös fariseuksia. He kysyivät häneltä: ”Miksi sitten kastat ihmisiä, jos et ole Messias, et Elia etkä se profeetta?” Johannes vastasi: ”Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen, vaikka te ette häntä tunne, hän, joka tulee minun jälkeeni. Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.” Joh. 1: 19-27
Johannes Kasatja on mielenkiintoinen henkilö. Hän oli erämaaprofeetta, askeetti. Hänen elämänsä olisi meidän ajan ihmisille kauhistus. Ei paperia ja kynää, tietokonetta, televisiota, ei kännykkää ei älylaitteita, ei videopelejä ei musiikin toistolaitteita (mp3-soittimia), ei saunaa, ei lehtipihviä, ei pullaa, joulutorttua, ei kahvia ei kinkkua ei jäätelöä, ei muotivaatteita, ei verkkareita eikä lenkkareita. Ei parturia, ei lääkäripalveluja, ei päänsärkylääkettä, ei taloa ei autoa eikä autotallia, ei kotia ehkä jokin kalliokolo. Ei lämmintä vettä, ei keittiötä. Ei myöskään säännöllistä työtä, eikä siis palkkaakaan – ei puolisoa ei perhettä elätettävänä. Melkoinen mukavuuksien puutelista. Hän eli erämaassa kuin eläin – sillä, mitä erämaa tarjosi. Hiilijalanjälki oli hyvin pieni. Mutta ei hän aivan ilman mitään asunut. Hänellä oli kattona, lämmityslaitteena ja ruokana: Jumalan sana, jota hän julisti, jota ihmiset suurin joukoin tulivat erämaan laidalle kuuntelemaan. Sinne tuli Jerusalmista myös oppineet arvioimaan Johanneksen.
Johannekselle esitettiin kysymys: Kuka sinä olet? Hyvä kysymys. Kuka sinä olet? Mitä vastaisit. Ehkä kertomalla nimesi, ikäsi, ammattisi – perhesuhteesi, koulutuksesi, harrastuksesi.
Johannes vastasi erikoisella tavalla: Hän sanoi ensiksi, kuka hän ei ole. Kenelle tulisi mieleen vastata kysyjälle samalla tavalla: Minä en ole putkimies, en sairaanhoitaja, en leipuri, en kunnanvaltuutettu enkä Messias.
Johanneksella oli vastaukseen syynsä. Johanneksen kieltävä vastaus oli vastaus kysyjien odotukseen: Minä en ole se, joksi minua luulette ja jota te odotatte. Tilanne pajastaa hyvin sen, minkälaista aikaa tuolloin elettiin. Ihmiset odottivat messiasta. Se levottomuus, jota he tunsivat ajassaan, todisti oikein. Aika oli tullut. Merkkejä hänen tulemisestaan tarkkailtiin ja monenlaisia onnenonkijoita julistautui messiaaksi yleensä huonoin seurauksin. Sitten ilmestyi erämaan profeetta Johannes. Johanneksella oli uskottavuutta tähän tehtävään. Hänet ehkä olisikin hyväksytty Messiaaksi mieluummin kuin Jeesus. Johannes Kastaja oli hyvää papillista sukua. Hänen ulkoisessa olemuksessa oli karismaa. Hän oli erämaan askeetti, joka oli omistanut koko elämänsä Jumalalle. Hänen syntymään liittyi enkeli-ilmestys, jonka pappisisä sai Jerusalemin temppelissä, hän julisti Jumalasta pelottomasti, hänellä oli opetuslapsia ja hän harjoitti kastetoimintaa .. niin ehkäpä tässä on kaikkien odottama Messias. Mutta Johannes sanoi ei.
Papisto tiesi myös että ennustusten mukaan Messiaan edellä kulkee Elia. Jos et ole Messias, arvatenkin olet se, jonka on määrä tulla ennen Messiasta – eli Elia: Mal 3:23 Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian; tai sitten Mooses, jota myös odotettiin: Herra teidän Jumalanne antaa teidän omasta joukostanne nousta profeetan, joka on minun kaltaiseni 5 Moos 18:15. Johannes kieltäytyi näistäkin rooleista.
Mitä Johannes vastaa. Hän vastaa (Jes 40:3) minä olen ääni, joka huutaa autuiomaassa. Mielenkiintoinen tapa määritellä itsensä ja vastata kysymykseen, kuka olet. Olen vain ääni joka kuuluu autiomaassa. Hän ei sanonut edes omaa nimeään, ettei olisi nostanut sitä liikaa esille.
Ääni määrittelee ihmistä melko hyvin. Meillä on jokaisella tunnistettava ääni. Jos kuulemme tutun ihmisen äänen selkämme takaa, tunnistamme hänet ilman näkemistä.
Ihmisen olisi tärkeä löytää oma äänensä, oma persoonansa. Se on tärkeää laulajalle, se on tärkeää esiintyjälle, se on tärkeää jokaiselle ihmiselle. Löytää oma äänensä oma tapansa ilmaista itseään, lötää oma itsensä ja tehtävänsä. On hyvä vahvistua siinä kuka on, jotta voi seisoa sanojensa takana, kun antaa äänensä kuulua.
Siitä huolimatta – Johannekselle tärkeää ei ollut tärkeä etsiä omaa ääntään, vaan olla jonkun toisen ääni. Hän etsi Jumalan ääntä. ”Hänen tulee kasvaa minun vähetä.” Siinä äänessä hänen syvin kutsumuksensa eli syvin oma äänensä tuli esille.
Pelkkä ääni voi ilmaista tunteia ilman sanoja hyvin paljon: Ääni voi olla lempeä tai käskevä tai vihainen tai rohkaiseva, lohduttava. (Lohduttakaa kansaani, puhukaa lempeästi Jerusalmille Jes 40:1,2)
Johanneksen ääni autiomaassa on ääni, joka huutaa. Miksi ääni huutaa? Se huutaa, koska sillä on pakottava tarve tulla kuulluksi.
Jos se haluaa tulla kuulluksi, miksi se ei huuda kaupungissa, missä on paljon ihmisiä. Kaupungissa on kaupungin äänet ja maailman houkutukset. Siellä huutavankin ääni hukkuisi. Se ei pysty kilpailemaan kaupungin markkinaäänien ja mainosvalojen kanssa. Autiomaassa Johannes on äänen ottanut vastaan. Se on Jumalan ääni. Siellä se kuuluu niille, joille se jotakin merkitsee.
Johannes kasvoi autiomaassa. Elämä voidaan omistaa Jumalalle myös Jerusalemin temppelissä. Mutta Johanneksen esiintymisessä oli samalla pieni kritiikki virallista temppelilaitosta kohtaan. Se ei täyttänyt täysin sitä tehtävää, mihin se oli rakennettu – siitä oli tullut osa maailman meteliä. Autiomaassa Jumalan ääni kuului.
Miksi sitten kastat? – Johannes Kastaja tunnettiin erityisesti kastetoiminnastaan – siitä hänen nimensäkin tulee. Kaste ei ole mikä tahansa rituaalipesu, vaan se käsitettiin Messiaan aikaan kuuluvaksi puhdistukseksi. Johanneksen kastetta edelsi syntien tunnustaminen. Kaste oli parannuksen kaste, joka valmisti ihmisen Messiaan saapumiseen. Kun Messias tulee, alkaa kansan seulominen, jossa jyvät erotetaan akanoista. Turvassa ei ole pelkästään sillä, että kuuluu juutalaiseen kansaan, vaan kirves on puiden juurella. Parannuksen kasteella ihminen haluaa sitoutua Jumalan puolelle. Johannes ei ole Messias. Hän on se, joka valmistaa kansan sydämet kuninkaan saapumiselle. Kyselijät saivat vastauksensa
Epäonnistuiko Johannes tehtävässään. Hänen oli määrä valmistaa kansa vastaanottamaan Messias. Johannesta tultiin joukolla kuuntelemaan ja ihmisiä otti kasteen, mutta kansa ei kääntynyt.
Mutta kuten Johannes sanoo: Keskellänne seisoo hän jota ette tunne. Jeesus tuli omaan maailmaansa eikä hänen omansa ottaneet häntä vastaan. Kansa kuunteli hetken Jeesustakin, otti häneltä ilmaisen viinin sekä eväät, leivän ja kalan, sairaiden parantaminen oli ok. Mutta sapatin rikkominen oli huono ja huonomaineisten seuraan hakeutuminen on iso miinus. Messias joka tuli, ei ollut heidän mieleen. Se ei kehunut heitä tarpeeksi. Heidän isänmaallinen ja uskonnollinen ylpeytensä tuli loukatuksi. Jeesus oli liian iso muutostekijä.
Jeesus tuli, häntä ei otettu vastaan. Ihmisen odotukset eivät täyttyneet. Jeesusta ei otettu vastaan, koska ihmiset eivät olleet valmiita muuttamaan ennakkokäsityksiään.
Kirkko on 2000 vuotta julistanut Jeesusta. Joskus hänet on otettu iloisesti vastaan. Joskus taas ei. Nyt vaikuttaa siltä, että hän seisoo keskellä aikaamme, mutta häntä ei tunneta. Odotukset eivät ehkä täyty. Ihmiset eivät edes odota Jeesusta he haluavat lisää viihdettä. Mutta ehkä he tarvitsisivat autiomaan hiljaisuutta.
Me odotamme hänen paluutaan. Meidänkin olisi hyvä raivata esteet pois. Tehdä tilaa joulun Herralle. Se on suurin asia: vastaanottaa joululahjoista tärkein
Myös tämän päivän vaikeisiin kirkollisiin kysymyksiin pitäisi lähteä tärkeimmän kautta. Mikä tahansa kysymys on, vastausta pitää hakea kysymällä: mikä vaihtoehdoista osoittaa rakkautta Jumalalle yli kaiken. Ei siis kysytä vielä lähimmäisrakkautta, vaan tärkeintä rakkautta: rakkautta Jumalaan. Vastaus tähän ei ole koskaan ennalta kirjoitettu. Kysymysten kanssa on mentävä autiomaahan – ja kysyttävä vain Jumalan rakkauden perään. Onko ääni, jota meille vastaukseksi tyrkytetään, onko se maailman vai Kristuksen ääni. Kirkko voi seurata vain Kristuksen ääntä. Kun se tiedetään, meillä ei ole voittajia ja häviäjiä. Silloin on vain voittajia. Kristuksen ääni on kaikille paras. Sekä niille jotka ovat uuden lain puolella ja niille, jotka ovat olleet sitä vastaan.
Hyvä ystävä. Jeesus tarvitsee tänään myös niitä Johanneksia, jotka antavat äänensä hänelle. Ihmisiä, jotka eivät korota itseään, vaan osoittavat Jeesukseen. Tasoittavat tietä hänen tulemiselleen tähän aikaan.
Voisitko sinä olla ääni joka puhuu Jeesuksesta, voisitko olla sormi, joka osoittaa häneen; tai kun sinulta kysytään kuka sinä olet, voisiko vastauksesi olla: en ole muuta kuin sydän, joka sykkii Jumalalle, silmä, joka kostuu kyynelistä evankeliumille.
Kuka sinä olet? Kuka sinä olet?
saarnatuoli 