Jumalan henki liikkui vetten yllä – puhe kansanlaulukirkossa heinäkuussa 2021
Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.
Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä.
Olen viikon alussa palannut kesälomalta takaisin töihin. Kesä on ollut poikkeuksellisen kuuma ja helteinen. Tällaista kesää ei kukaan ole ennen Suomessa kokenut. Helteisenä kesänä jokainen on pannut merkille, kuinka ruohokentät kuivuvat, puiden lehdet kuivuudesta kellastuvat.
Alkukesällä teimme pihallamme pienen vesialtaan: puron, jossa pumpulla vesi johdetaan ylös ja se laskee kivien päältä alas maahan kaivettuun altaaseen. Pikkulinnut ja pulukin ovat käyneet siellä virkistäytymässä, kuten oravakin. Kaikki kaipaavat vettä. Vesi on ihmeellinen asia. Olemme siitä täysin riippuvaisia.
Loman aikana teimme myös pari pientä kotimaanmatkaa. Itä-Suomi kanavaristeily. Kävimme Lappeenrannassa Mälkiän sululla, jossa on Suomen suurin pudotuskorkeus: yli 12 metriä.
Viime viikonloppuna kävimme ihailemassa Paraisten ja Nauvon saaristomaisemia.
Harjavallassa ihmiset kokoontuvat mielellään Kokemäenjoen rannalle uimapaikoille. Porissa Kirvatsiin ja Yyteriin tai Kalloon.
Kun ihminen haluaa rentoutua, hän hakeutuu veden äärelle. Siinä on jotakin rauhoittavaa ja mystistä. Ihan kuin siinä olisi jokin muistuma alkuhistoriasta, että kaikki on lähtöisin vedestä. Luomiskertomus puhuu kaaosmerestä, jonka Jumala asetti. Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. Seuraavina luomispäivinä Jumala käskee meren pakenemaan omiin rajoihinsa niin että kuiva maa tulee näkyviin ja se alkaa tuottaa elämää.
Veden äärellä ihminen kokee jotakin sanoin kuvaamatonta. Tärkein sakramenttimme liittyy myös veteen: kaste. Jumalan henki synnyttää meidät uudesti tässä kastevedessä. Synnymme Jumalan lapsiksi. Mutta me saamme samalla kutsun katsoa oleelliseen ja tärkeään ja kutsun elää todeksi Jumalan lapsen elämää – ja siihen kuuluu elämän ylläpitäminen, luomakunnan varjeleminen, puhtaan veden arvostaminen.
Luonto antaa meille paljon. Me saamme ruuan, me saamme raaka-aineet teollisuudelle. Me saamme henkistä hyvinvointia luonnon läheisyydessä. Olemmeko vain vastaanottajia? Annammeko mitään takaisin? Meidän tulisi viljellä ja varjella maata. Suhteessa ympäristöön ja luontoon pitäisi olla vastavuoroisuutta. Nyt en puhu isoista tehtaista vaan meistä tavallisista yksityisistä ihmisitä ja perheistä. Miten me voisimme arjen teoissa ja valinnoissa varjella luontoa, antaa jotakin takaisin. Minusta on hienoa Suomessa se tapa, että kun puita on kaadettu metsästä, uusia istutetaan tilalle. Pidetään huolta, että elämä ja kasvu jatkuvat. Voisiko jokin samanlainen ulottua muualle elämään; kun on otettu niin annetaan jotakin takaisin. Tehdään tekoja, jotta tasapaino säilyisi.
Kun sinä olet veden äärellä rauhoittumassa. Sinä saat rauhaa ja lepoa, virkistyt. Luonto hoitaa sinua. Ehkä näissä hetkissä et silti ole ottamassa mitään, vaan kokemassa yhteyttä, yhteenkuuluvuutta muun luomakunnan kanssa. Olemme osa tätä suurta maailmaa. Kuulumme yhteen, olemme maasta otettuja. Me olemme samaa ainetta muun luomakunnan kanssa. Siksi voidaan sanoa, että maa on meidän ihomme, metsä keuhkomme, meri meidän sydämemme ja joet verenkiertomme. Kun pidämme huolta luonnosta, pidämme samalla itsestämme huolta. Ja jos et itsesetäsi, niin kuitenkin siitä elämästä, jota sinut on asetettu varjelemaan.
Nousemme laulamaan uskontunnustuksen
saarnatuoli 