3. sun pää

Kukaan ei ole Jumalan kuva yksinään (Fb-live -kirkko)

https://www.facebook.com/plugins/video.php?href=https%3A%2F%2Fwww.facebook.com%2F186423911389779%2Fvideos%2F894154244379203%2F&show_text=0&width=560

Johdantosanat:

Tänään aiheena on Jumalan kansan koti-ikävä ja riemu, joka meitä siellä odottaa. Päivän toinen nimi onkin jubilate, riemuitkaa.

Luulen, että tietynlainen ikävä ja kaipaus on monella ihmisellä. Kaipaus päästä toisten ihmisten yhteyteen. Odotus päästä eristyksestä normaaliin elämään, mihin kuuluu toisten tapaaminen, harrastusten keskellä tai missä tahansa. Koti-ikävä on enemmän ihmisen ikävä toisen luo. Tässäkin kaipauksessa on siemen Jumalasta, joka rakastaa meitä ja johdattaa meitä kohti ikuista kotia. 

Evankeliumi Johanneksen mukaan

Jeesus rukoili ja sanoi: ”Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen. Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.” Joh. 17: 11-17

Jeesuksen opetuksessa tänään on yksi asia, mikä toistuu lukuisia kertoja. Se on sana maailma. Se esiintyy alkukielessä yhdeksän kertaa kuullussa kohdassa. Suomenkielisessä käännöksessä vain seitsemän kertaa.  Useimmin se on sanayhdistelmänä ek too kosmoo maailmassa tai en tou kosmou, maailmasta. Jeesus sanoo oppilaista useasti, että he eivät kuulu maailmaan. He eivät ole maailmasta, niin kuin hänkään ei ole maailmasta. He ovat maailmassa mutta eivät maailmasta.

On helppo ymmärtää se, että Jeesus ei ole maailmasta. Jeesus on tullut maailmaan taivaasta Isänsä luota. Vaikeampaa on käsittää sitä, että me, Jeesuksen seuraajat, emme ole maailmasta. Toisin kuin Jeesus, meidän alkuperämme on tässä maailmassa. Me olemme syntyneet tähän maailmaan Adamin jälkeläisinä ja saimme hänen perintönään sen kirouksen, mikä Adamille luettiin – kuolevaisuuden. Miten meihin siis pätee Jeesuksen sanat: he eivät ole tästä maailmasta?

Maailmalla tässä ei tarkoiteta Jumalan luomaa maailmaa sellaisenaan, vaan langennutta maailmaa, jossa Jumalan vastustaja sai ihmiset puolelleen. Tässä tarkoitetaan maailmaa, joka on joutunut eroon Jumalasta. Juuri tähän pimeään, jumalattomaan maailmaan me olemme syntyneet. Mutta Jeesuksen opetuslasten työn hedelmänä, me olemme syntyneet myös Jumalan valtakuntaan. Meistä on tullut uuden syntymän johdosta Jumalan lapsia. Siis miten?

Johanneksen evankeliumin alku sanoo näin:

Mutta kaikille, jotka ottivat hänet (Jeesuksen) vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.

Nikodeemosta Jeesus opetti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.

Me kuulumme Jumalan valtakuntaan, koska olemme syntyneet sen kansalaisiksi silloin, kun meidät kastettiin. Jumalan Henki synnytti meidät uudestaan. Meidät on kastettu Jeesuksen kasteella ja Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä. Siksi Jumalan valtakunta eli taivas on meidän todellinen isänmaamme, siitä huolimatta, että elämme vielä tässä maailmassa.

Me emme ole vain karanteenissa odottamassa taivasten valtakunnan rajan avautumista meille, jotta pääsisimme kotiin. Meillä on tehtävä jatkaa Jeesuksen aloittamaa työtä: viedä ilosanomaa keskelle ihmiskunnan pimeyttä ja syvää kosmista yksinäisyyttä; todistaa valosta ja totuudesta: ”Sinä et ole yksin: Luojasi etsii sinua ja kutsuu kotiin.”

Meillä on kuitenkin yksi erityinen ongelma, minkä Jeesus tiesi etukäteen, kun hän rukoili asian tähden: ”Suojele heitä nimesi voimalla, että olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.” Näihin Jeesuksen sanoihin on kiteytynyt tärkeä opetus: Suurin uhka seurakunnalle ei aina ole ulkoinen – se mikä tulee maailmasta. Sisäinen uhka voi olla paljon vaarallisempi. Kristinkunta on yhtä Kristuksessa. Mutta kuitenkin näkyvää yhteyttä ei juuri ole. Päinvastoin on olemassa monenlaista hajanaisuutta kristittyjen keskuudessa.

Ongelman suuruusluokan tajuaa silloin, kun muistaa, että Jumalamme itse on yhteyttä. Tähän yhteyteen Jeesus myös viittasi rukouksessaan. Jumala on Kolmiyhteinen. Jumalassa itsessään on persoonien välinen yhteys ja harmonia. Se näyttää olevan asia, mitä meidän on hyvin vaikea saada toteutumaan. Mutta kun me löydämme yhteyden, tulemme lähemmäs Jumalan kuvan kaltaisuutta.

Minun tärkein löytöni evankeliumin äärellä on tämä: Kukaan ei voi olla Jumalan kuva yksinään. Yksinäisyydessä ei toteudu Jumalan kuvasta yhtään mitään. Se toteutuu vain silloin kun jaamme omastamme, kun huomioimme toisemme. Kun vallitsee rakkaus ja toisen hyväksyminen. Kun riitoja ja erimielisyyksiä sovitaan, pyydetään anteeksi; tullaan toista vastaan. Se vaatii siksi myös nöyryyttä tunnustaa, että yksin en pärjää. Me tarvitsemme toisiamme.

Mitä enemmän me löydämme tämän yhteyden perheessämme, seurakunnassamme, sitä enemmän tällä rakkaudella ja valolla on taipumus laajentua. Ja se löytää tiensä sinnekin, missä toivo on jo mennyt. Sillä Jumala rakastaa maailman kaikkia ihmisiä, ja toivoo, että rakkauden valo ja lämpö ei koskettaisi ihmisiä vain sanoina rakastavasta Jumalasta, vaan myös Jeesuksen seuraajan lämpimänä asenteena.

He jäävät maailmaan 15.5.2011

Jeesus rukoili ja sanoi:    ”Minä en enää ole maailmassa (kosmoo), mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.    Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.” Joh. 17: 11-17

Jeesuksen rukous on puhutteleva. Siinä on jotakin surumielistä ja haikeaa, kun hän sanoo oppilaistaan: ”He jäävät maailmaan”. Noiden sanojen voisi kuvitella tulevan lähes kyynelten keskeltä. Jeesus palaa taivaallisen Isän luo, kotiinsa, mutta oppilaat jäävät maailmaan vailla Jeesuksen näkyvää läsnäoloa ja suojelua. Se on surullinen toteamus sillä Jeesus tietää, että opetuslapsilla ja kirkolla on vaikea tie edessään. Miten he pärjäävät. On kuin isä ja äiti lähettäisivät lastaan ensi kertaa kodin turvasta omaan opiskelija-asuntoon. Maailmassa puhaltavat maailman tuulet. Pärjääminen niitä vastaan ei ole helppoa. Vaarana on, että uskon liekki sammuu tai alkaa palaa vierasta tulta.

Kun Jeesus surullisena toteaa oppilaidensa jäävän maailmaan, mistä maailmasta Jeesus oikeastaan puhuu? Mikä siinä maailmassa niin pahaa on? Mistä pahasta Jeesus oikein pyytää Jumalaa heitä varjelemaan? Onko maailma edelleen samalla tavalla jotenkin paha?

Tässä on esitetty paljon kysymyksiä. On myös tunnettua, että vastaukset niihin vaihtelevat. Suhtautuminen maailmaan jakaa kristittyjä. Käsitys siitä, mikä maailmassa on pahaa, vaihtelevat: Toiselle tanssi ja maallinen musiikki, toiselle televisio, toiselle teatteri, toiselle alkoholi ja tupakka, toiselle tatuoinnit, pelikortit, muotivaatteet, kahvilat, baarit ovat pahaa, johon ei pitäisi osallistua. Toiselle taas mikään maailmassa ei ole pahaa sellaisenaan, vaan pahaa on niiden paha käyttö. Se on riippuvainen käyttäjästä. Historian aikana vastaus myös on vaihdellut. Kun isovanhempamme olivat nuoria, monia sellaisia asioita pidettiin maailmallisina, mikä nykyisin tuntuu harmittomalta.

Tästä kehityksestä voidaan toisaalta puhua maallistumisena (sekularisaatio). Sillä tarkoitetaan, että kristillinen maamme on mukautunut maailmaan sen sijaan, että olisi erottautunut siitä. Maallistuminen ja maailman rakkaus merkitsee näin nukahtamista synnin uneen, jättäytymistä maailman virtaan, joka kulkee etäämmälle Jumalasta. Kun Jeesus julisti Jumalan valtakunnan saapumista, hän julisti samalla kääntymystä. – On havahduttava huomaamaan, onko osa sitä virtaa, mikä kulkee maailman mukana vai onko osa sitä vastakkaista liikettä, missä kirkko kulkee kohti Jumalaa. Mutta kaikki se, mitä ennen pidettiin maallistumisena, ei sitä siis välttämättä ole. Toisesta näkökulmasta katsottuna muutos voi olla myös kasvamista uskossa aikuisuutta kohti, kohti kristillistä vapautta.

Eroavuuksia on siis sille, mitä kristityt ovat pitäneet pahana eri aikakausina, eri maissa ja maanosissa. Jos toki yhdistäviä tekijöitäkin löytyy: kymmenen käskyä.

Mikä siis on maailma? Maailmaan ja käsitykseemme siitä kuuluu keskeisesti kaksi näkökulmaa –  Maailma on ensinnäkin se, minkä Jumala hyvyydessään on luonut. Ja omalla olemassaolollaan maailma kertoo edelleen Jumalan suuruudesta ja hyvyydestä ja Jumalan lahjoista ihmisille. Tähän liittyen Me ajattelemme maailmaa yleensä suhteellisen viattomana tai ainakin neutraalina paikkana. Maailma on paikka, jossa tavoittelemme onneamme paikka jossa onni on mahdollista saavuttaa. Maailma on sellainen kuin on. Ei siinä mitään vikaa ole.

Mutta kuten jo tuli esille siihen liittyy toinenkin puolensa. Edellisestä huolimatta maailma on myös se paikka, jossa ihminen on langennut ja joutunut pahan vangiksi ja saaliiksi, eroon Jumalasta. Maailma on paikka, joka ei ole todellinen kotimme. Maailma on paikka, josta ihminen on pelastettava ennen kuin se rutistetaan kasaan kuin tyhjä maitopurkki ja pistetään tuleen.

Niin kaunis kuin Jumalan luoma maailma onkin näin keväällä, meidän on tiedostettava ja tunnustettava se, että Jumalan luoma maailma on vallattu. Se tapahtui ihmisen olemassaolon alkuhämärässä. Ihminen luotiin maailmaan Jumalan kuvaksi, Jumalan työtoveriksi – viljelemään ja varjelemaan maata. Syntiinlankeemuksessa luomakunnan kruunu ja avaintenhaltija antoi kruununsa ja maailman avaimet Jumalan vastustajalle. Siksi Raamatussa liitetään maailma-käsitteeseen kuvauksia: pimeys, valhe, orjuus, kuolema. Maailmasta tuli ihmiselle pimeä maailma, maailma ilman Jumalaa, pahan temmellyskenttä, koettelemusten ja kiusausten kenttä. Pimeässä maailmassa Jumala-auringon eteen on rakennettu muuri, joka peittää hänen valonsa. Elämme Jumala-pimennyksen aikaa. Koemme Jumalan poissaolevana. Siksi rukoilemme: tulkoon sinun valtakuntasi ja älä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta. Isämeidän rukous paljastaa, minkälaisessa maailmassa elämme.

Maailma ei ole neutraali paikka. Maailmassa vaikuttaa voimia, jotka vetävät meitä Jumalasta poispäin, jotka kylvävät epäuskoa, riitaa ja sotia. Tähän maailmaan me synnymme ja kannamme jäsenissämme sen perintönä itsekästä tahtoa, joka vastustaa Jumalaa. Nämä voimat vakuuttavat meille että ei kannata rukoilla tai käydä jumalanpalveluksessa. Riittää, että ajaa omaa etuaan, muut pitävät huolen itsestään. Mutta ne tekevät tämän niin hienovaraisesti, että me emme edes huomaa, kuinka meitä ohjataan väärään suuntaan. Ne ohjaavat meitä etsimään syvimmän onnemme ja ilomme maailmasta, siis katoavasta, josta pysyvää onnea ei voi löytää.

Itse asiassa maailma oli niin pimeä paikka, että Jumalan näkökulmasta mitään valoa, elämää ja toivoa ei ollut. Ilman Jumalan väliintuloa, mitään ei olisi ollut tehtävissä. Maailman virta olisi vienyt kaikki ihmiset tuhoon. Mutta vaikka maailma kääntyi Jumalaa vastaan, nousi kapinaan, Jumala ei menettänyt rakkauttaan. Jumala rakasti maailmaa eli langennutta ihmiskuntaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän… Jumala ei loukkaantunut, vaan vihan ja koston sijaan hän halusi muuttaa ihmisen kohtalon orjuudesta vapauteen, pimeydestä valoon, kuoleman alta taivaan perilliseksi.

Suhde maailmaan on siis ristiriitainen. Siinä on paljon hienoja ja hyviä asioita, mutta niillä hyvilläkin asioilla on taipumus tulla ihmisen sydämen valtaistuimelle. Silloin Jumalan lahjat ovat tulleet lahjan antajaa tärkeämmäksi. Ne tulevat vieraaksi tuleksi sydämen alttarilla. Ne tulevat painoksi eivätkä pelastusrenkaaksi veden varaan joutuneelle. Hukkuvalle ei heitetä satasta saatikka kultaharkkoa – maailman aarteet eivät silloin auta.

Pohtiesssasi yksittäisen asian hyvyyttä tai hylättävyyttä sinun on kysyttävä itseltäsi, kumpaan suuntaan se sinua vie: lähemmäs Jumalaa vai hänestä poispäin; Minkä tilan se elämästäsi ottaa ja Voitko tehdä asian kiittäen Jumalaa.

Maailmassa on maailman tuulet tai maailman virta on kova ja yrittää viedä mukanaan. Mutta maailmassa me olemme ja maailmassa meidän pitäisi pärjätä, niin kuin se nuorukainen poissa kotoaan opiskelijakaupungissa. Hänen on kasvettava aikuiseksi, omilla jaloillaan seisovaksi. Myös uskon on kasvettava aikuiseksi. Se edellyttää, että vanhemman on irrotettava otteensa ja annettava lapsen lähteä. On luotettava siihen, että kasvatus on tuottanut tulosta. Jeesus suojeli ja varjeli oppilaansa ja nyt palatessaan takaisin valtakuntaansa hän irrottaa otteensa, mutta rukoilee heille taivaallisen isän suojelusta.

Jeesuksen mukaan yksi tapa pärjätä tuulia vastaan on pyrkiä toisten kristittyjen yhteyteen. Aikuisuus ei merkitse yksinäisyyttä. Yhdessä kristityt selviäisivät paremmin heitä kohtaavista vaikeuksista. Uskon liekki pysyy palavana.

Yhteyden rikkoontuminen on asia, joka on vastoin Jumalan tarkoitusta. Yhteyttä tarvitaan maailman tuulia vastaan – ja pahan hyökkäystä vastaan. Jos sisäiset hyökkäykset heikentävät puolustuksen ulkoinen hyökkäys murtaa helposti vastuksen – Jumalan vastustaja pääsee vähällä, kun Jeesuksen omat tappelevat keskenään, hänen ei tarvitse paljon muuta kuin vahvistaa huonompia taipumuksiamme.

Yhtenäisyys on tärkeää vaikeuksien aikana kansakunnassa, se on tärkeää maajoukkueelle tänään sen kamppaillessa mestaruudesta.

Mutta sen sijaan, että riitelisimme meitä kutsutaan iloitsemaan (jubilate) – me iloitsemme Jumalan lahjoista meitä kohtaan. Me iloitsemme isänmaastamme, mutta kaikki ilo viimekädessä suuntautuu Jumalaan ja taivaallista isänmaata kohtaan.

Tämä saarna pidettiin päivänä, jolloin Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa! Ruotsi kaatui loppuottelussa murskanumeroin 6-1. 

3. Pääsisäisen jälkeinen sunnuntai
me olemme maailmassa mutta maailma ei ole meissä

Pappi paitasillaan, munkki mu…


Joh 17:6-8

11:”Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. 12:Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen. 13:”Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. 14:Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. 15:En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. 16:He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. 17:Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.

Kerrotaan, että kun eräs mystikko palasi vuorelta alas, häntä vastaan tuli jumalankieltäjä, joka sanoi ivallisesti: ”Mitäpä toit meille tuliaisiksi ilojen puutarhasta, jossa kävit?” Mystikko vastasi: ”Olin vakaasti päättänyt kerätä kaapuni helman täyteen kukkia ja tuoda ne palatessani ystävilleni, mutta puutarhassa ollessani sen tuoksu huumasi minut niin kokonaan, että heitin kaapuni pois.”

Tämä mystikko, joka tunsi vuorella taivaan valtakunnan ihanuuden niin täydellisenä kuin se täällä maan päällä on mahdollista, huumaantui siitä niin, että unohti itsensä ja koko maailman kaikkine hyvineen.

Useimmille meille taivaan valtakunnan tuoma ilo sydämessä ei ole vielä näin pökerryttävä. Me olemme vielä tukevasti kiinni tässä maailmassa vaikka haistelemmekin etäisesti saman puutarhan tuoksuja.

Mystikot noina kirkastuksen hetkinään kokevat Jumalan rakkauden niin täydellisenä, että he voivat sanoa Jeesuksen tavoin, etteivät ole enää tässä maailmassa (heidät on temmattu kolmanteen taivaaseen), mutta tämäkin mystikko joutui vielä kävelemään vuorelta alas ja kohtaamaan ensimmäisenä Jumalan vastustajan ja maailman ivan.

Evankeliumissa Jeesus rukoili oppilaidensa puolesta, jotka jäivät maailmaan sen jälkeen, kun Jeesus palasi Isän luokse, että Isä ei ottaisi heitä pois maailmasta, vaan varjelisi heidät maailmassa. Jumalan lapset eivät hekään kuulu maailmaan, vaikka ovat maailmassa. Mutta mitä ”tällä maailmalla” tarkoitetaan? Alkukielisessä Raamatussa tuo sana maailma, kosmos esiintyy peräti yhdeksän kertaa (9), suomennoksessa se on mainittu kuusi kertaa (6). Mitä on se, että ei kuulu maailmaan?

Sillä ei voida tarkoittaa maailmaa luotuna todellisuutena, tätä maankamaraa metsineen, järvineen ja kylineen. Tämä maapallo ja sen ainekset eivät ole sama asia kuin se maailma, josta Johannes evankelista puhuu. Sillä tarkoitetaan maailmaa pimeyden ja jumalanvastaisuuden valtakuntana. Sillä tarkoitetaan sitä tilaa, johon ihmiskunta Adamin ja Evan syntiinlankeemuksessa joutui. Sitä hengellistä sokeutta, jolla pimeyden ruhtinas meitä sumentaa. Niin kuin Jumalan valtakuntakin niin pimeyden valtakuntakin on näkymätön valtakunta.

Mutta miksei puhuta pahan valtakunnasta, vaan ”tästä maailmasta”, kun tarkoitetaan pimeyden ruhtinasta ja hänen valtaansa? Se johtuu siitä, että ihmiset luonnostaan syntyvät tämän pimeän maailman kansalaisiksi eikä Jumalan valtakunnan kansalaisiksi. Ihminen syntyy luonnostaan hengellisesti sokeana. Siksi voidaan puhua tästä maailmasta pimeyden valtakuntana. Se on niin jokapäiväinen ilmiö elinpiirissämme. Jumala on toki luonut maailman ja hän loi sen hyväksi, mutta lankeemuksen seurauksena tapahtui jotakin sellaista, missä ihminen tuli sokeaksi Jumalalle. Lankeemuksessa ihmisen avautuivat maailmalle, mutta sulkeutuivat Jumalalle.

Se, että kristitty ei kuulu tähän maailmaan ei siksi tarkoita sitä, että emme asuisi Jumalan luomassa maailmassa. Se merkitsee sitä, että maailma ei asu meissä.

Samalla tavoin kun Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä, niin myös maailman pimeys, pimeyden ruhtinaan valtakunta voi olla sisäisesti meissä. Kumpikaan valtakunta ei ole sellainen, että se sijaitsee jossakin kartalla osoitettavissa olevalla paikalla. Ne sijaitsevat sydämessämme.

Miten tämä ilmenee? Valaiseva esimerkki on Jeesuksen kiusauskertomus. – Kun kiusaaja, tämän maailman ruhtinas, näytti Jeesukselle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja rikkauden, jotka olivat hänen vallassaan, hän sanoi Jeesukselle: ”Saat kaiken tämän, jos kumarrat minua”. Kiusaus on juuri näissä sanoissa ”saat kaiken tämän”. Samoihin sanoihin on tiivistetty se, mistä kiusaajan valtakunta koostuu. Se on omistamisen, himoamisen ja haluamisen valtakunta. Halua kerätä ja ahnehtia itselleen enemmän ja enemmän. Se on sydämen kiintymistä maalliseen. Sitä juuri on se, että maailma asuu meissä.

Jeesus ei vaihtanut Jumalan valtakunnan iloa kiusaajan tarjoamaan houkutukseen omistaa, haluta ja himoita maailmaa. Mutta me ihmiset olemme suostuneet tähän kiusaukseen. Muutenhan Kristusta ei olisi tarvittu. Myös meidän korvissa kaikuu suloisena kiusaajan sanat: ”Saat kaiken tämän – eikä siinä vielä kaikki” ja huumaannumme yhtä perusteellisesti, kuin tarinan mystikko vuorella. Me tosin emme heitä kaapuamme pois, vaan tulemme tältä vuorelta alas helmat pullistelleen toivoen samalla, ettei kaapumme repeä. (eräässä mainoksessa isä harjoittaa lastensa käden asentoa, miten pystyy kantamaan kaupasta mahdollisimman paljon tavaraa)

Pyhä Augustinus on opettanut valaisevasti kertomalla kahdesta rakkauden muodosta. Toinen on nauttivaa rakkautta. Se mitä rakastetaan on arvokas sinänsä eli sillä on itseisarvo. Rakkautemme kohdistuu siihen itseensä, ei siksi että hyötyisimme siitä jotakin. Augustinus opettaa että tällaisen rakkauden erityisesti tulee kohdistua Jumalaan.

Sitten on rakkautta, joka kohdistuu vähempiarvoisiin asioihin. Niillä on meille käyttöarvoa. Ne eivät ole arvokkaita sinänsä, itsessään verrattuna Jumalaan. Tällaisen rakkauden tulee kohdistua luotuun maailmaan.

Rakkauden järjestys on siis se, että ihmisen tulisi rakastaa Jumalaa yli kaiken, että Jumala olisi ensimmäinen ja tärkein asia elämässä, rakkautemme ja ilomme syvin kohde ja sitten vasta tulisi kaikki muu eli rakkaus luotuihin asioihin.

Mutta Augustinus jatkaa, että syntiinlankeemuksessa tämä rakkaus teki kuperkeikan ja muuttui tarkoitustaan vastaan. Sen seurauksena ihminen pyrkii käyttämään Jumalaa hyväkseen, saavuttaakseen nautintoa näkyväisessä maailmassa. Maailmasta ja sen tavaroista on lankeemuksessa tullut ihmiselle itseisarvo Jumalan tilalle ja Jumalalla on vain käyttöarvoa, jos sitäkään. Lankeemuksen seurauksena ihminen etsii iloa ja onnea vääristä asioista. Sen sijaan, että rakastaisi Jumalaa enemmän kuin mitään, ihminen onkin kiintynyt maailmaan ja maallisiin asioihin, rakastaa luotua Luojan sijaan.

Maailma ja kaikki luodut asiat Jumala on tarkoittanut käyttöä varten, mutta ei niin, että niistä tulisi ihmiselle elämän koko sisältö. Maailma asuu meidän sydämessämme juuri tällaisen harhan menneen takertumisen kautta, kun kouristuksenomaisesti pidämme kiinni näkyvästä ja katoavasta. Mikään katoava asia ei kuitenkaan voi tyydyttää sitä rakkautta, jonka kohteena tulisi olla yksin Jumala.

Jeesus rukoileekin puolestamme, että sydämemme ei etsisi lohtua tästä maailmasta, vaan että se saisi lohdutuksen siitä, mikä on luomatonta ja ikuista, että meillä olisi täydellinen ilo Jumalassa. Hän tuli kääntämään sydämemme jälleen Jumalan puoleen.

Rakkaus ja kiintyminen Jumalaan ei aiheuta omistamisen, kokoamisen ja ahnehtimisen halua. Tarinan mystikko, jolla oli tarkoitus koota Jumalan hyvyyttä kaapunsa helmaan, unohti tuon haluamisen heti, kun Jumalan hyvyys täytti hänen sielunsa. Sen sijaan, että hän olisi jotakin kerännyt itselleen ja ystävilleen, hän antoi pois sen ainoan asian, minkä omisti, kaapunsa.

Jolla on taivaan valtakunta sydämessään, joka rakastaa Jumalaa yli kaiken, hän ei halua enää mitään itselleen. Hän ei himoitse tai ahnehdi, sillä häneltä ei puutu enää mitään, hänen ilonsa on täydellinen ja sydämensä tyyni.

Kun ajattelemme itseämme, tiedämme, että näin hyvin asiat eivät ole. Jäsenissämme vaikuttaa synnin ja maailman lait. Tunnemme sen taistelun sisällämme.

Tämän päivän teema on Jumalan kansan koti-ikävä eli taivaskaipuu. Koti-ikävä on sitä, että toivomme näiden kahden valtakunnan välisen taistelun, ristiriidan ja jännitteen poistuvan sydämestämme. Toivomme synnin aiheuttaman maailman himoamisen sammuvan kokonaan – että Jumala veisi valtakuntansa työn voittoon myös meissä. Sitä me odotamme.

Mutta niin kauan kuin maailmassa olemme, meidän on taisteltava, että maailma ei saisi sijaa meissä, vaan päinvastoin Jumalan valtakunnan valot sydämen ikkunassamme vetäisivät puoleensa pimeydessä eläviä.

Toisinto Merikarvialla pidetystä saarnasta vuodelta 1997

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s