25. shell

25. hjs toisen vuosikerran mukainen epistolateksti – puhe

 

Ruumis asunto tai puku – teltan narut katkeilevat

2 Kor 5:1-10
1:Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä. 2:Täällä ollessamme me huokailemme ja kaipaamme päästä pukeutumaan taivaalliseen asuumme, 3:sillä sitten kun olemme pukeutuneet siihen, emme jää alastomiksi.
4:Me, jotka vielä asumme tässä majassamme, huokailemme ahdistuneina. Emme haluaisi riisuutua vaan pukeutua uuteen asuun, niin että elämä kätkisi sisäänsä sen, mikä on kuolevaista. 5:Juuri tähän Jumala on valmistanut meidät, ja vakuudeksi hän on antanut meille Hengen.
6:Olemme siis aina turvallisella mielellä, vaikka tiedämmekin, että niin kauan kuin tämä ruumis on kotimme, olemme poissa Herran luota. 7:Mehän elämme uskon varassa, emme näkemisen. 8:Mutta mielemme on turvallinen, vaikka haluaisimmekin muuttaa pois ruumiistamme, kotiin Herran luo. 9:Siksi myös pyrimme noudattamaan hänen mieltään, olimmepa jo perillä hänen luonaan tai vielä sieltä poissa. 10:Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa.

Teksti on viime sunnuntain epistola. Se puhuu vertauskuvin ihmisestä, kuolemasta ja tuonpuoleisesta elämästä. Ihmistä kiinnostaa syvällisesti se mitä kuolemassa tapahtuu ja mitä on odotettavissa sen jälkeen. Kuolema on salaisuuksista suurin, koska ei kukaan ole tullut meille kertomaan mitä siinä tapahtuu. Itse emme vain voi mennä tarkistamaan asiaa ja tulla takaisin miettimään miten asian suhteen pitäisi toimia. Jokainen kuolee kerran.

Meille tutumpaa on luopumisen suru. Me olemme menettäneet läheisiä ihmisiämme, emmekä enää ole saaneet heitä takaisin. Ero on lopullinen. Eikä mitään voi tehdä. Sellainen mahtitekijä kuolema on.

Paavalilla on kaksi kuvaa joita hän rinnatusten käyttää. Toisessa hän puhuu asunnosta: telttamajasta. Paavali itse oli teltantekijä ja hänelle teltta oli tavallinen asumisen muoto. Hän myös tiesi tällaisen asumisen haittapuolet ja edut

Jer 33:20 Katso Siionia, meidän juhliemme kaupunkia!
Sinun silmäsi saavat nähdä Jerusalemin,
turvallisen leposijan,
teltan, jota ei pureta, ei siirretä.
Sen vaarnat eivät koskaan irtoa,
yksikään sen köysistä ei katkea.

Ihminen asuu aina jossakin ja asunnosta, kodista tulee osa hänen sisintä elämäänsä. Kodista tulee meille sellainen paikka, että emme halua olla sieltä poissa pitkiä aikoja.

Paavali käyttää vertauskuvaa, jossa ruumiimme on asunto, joka kerran puretaan. Kuolema merkitsee tämän asunnon vaihtamista. Vanha asunto, ruumis kääritään teltan tavoin kokoon. Se tulee tarpeettomaksi tai se kuluu käyttökelvottomaksi. Narut katkeilevat ja tuuli saa sen kumoon. Hiekka pääsee sen rei’istä sisälle. Jumalan luona on uusi asunto.

Paavali ei kuitenkaan sano, kuka ruumiissa asuu. Onko se sielu vai henki vai mikä. Se ei kai ole tarpeenkaan. Se on jotakin sellaista meissä, minkä tunnemme itseksemme. Se, mihin viittaamme sanalla ’minä’. Meillä on tiedostava ja tunteva minuutemme, se joka on syvimmällä tavalla meitä itseämme. Ruumis on sille asuntona.

On heti sanottava, että ruumista ei raamatussa missään halveksita tai pidetä vähäarvoisena. Ruumis on Jumalan luomistyön tulos. Mutta se on lankeemuksen tähden heikko. Se kuluu ja rapistuu ja käy voimattomaksi. Siksi Jumalalla on tarjolla meille uusi asunto, uusi vahva ruumis.

Toisessa vertauksessa Paavali puhuu ruumista vaatteena, jonka kuolema riisuu pois. Kuolema tekee meidät alastomiksi.

Alastomuuteen liittyy muutakin. Kun Jumalan edessä ihminen on alaston, se merkitsee myös sitä, että Jumala tuntee meidät läpikotaisin. Meillä ei ole mitään millä kaunistaisimme itseämme, ei myöskään mitään peittelisimme virheitämme. Kaikki on paljasta Jumalan edessä. Kaikki elämämme asiat tulevat näkyviin ovat hänen tiedossaan.

Jos yritämmekin pukeutua parhaimpiimme hänen edessään, Raamattu tietää sanoa, että kaikki meidän omat tekomme ovat kuin tahrainen vaate.

Jes 64:5 Kuin saastaa me olemme olleet,
kuin tahrainen riepu on koko meidän vanhurskautemme.

Jumalalla on meitä varten valkoinen vaate. Se vaate on valkaistu ja pesty puhtaaksi Karitsan veressä. Sellaisen vaatteen Jumala meille antaa. Vain se voi myös peittää alastomuutemme.

Toisaalla Paavali sanoo rohkeasti, että hän haluaisi jo muuttaa pois uuteen asuntoon. Niin kauan kuin tämä ruumis on asuntomme olemme poissa Herran luota.

Mutta hän sanoo myös huokailevansa siksi, kun ei niinkään haluaisi riisuuntua vaan pukeutua.

Jumala tekee meitä pienemmäksi ja vähäisemmäksi, jotta hän voisi pukea ja kaunistaa meidät parhaalla mahdollisella tavalla.

Me elämme vielä uskon, emme näkemisen aikaa. Vaikka emme vielä näe, saamme olla turvallisella mielellä.

 

25. HJS – KUOLEMASTA ELÄMÄÄN
Saarnanäyte Porin Teljän kirkossa 6.11.2005

Joh 6:37-40
Jeesus sanoo: Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon. Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki. Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet.”

Jeesus esittää hämmästyttävän lupauksen: Jokaisella joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Oletko sinä nähnyt Pojan, Jumalan Pojan? Hänet näkee vain uskon silmällä?

Nykyaika saattaa pitää puhetta uskon silmästä naurettavana. Mitä sellainen näkeminen muka on? Uskon silmä ei ole sen naurettavampi kuin ahneuden tai kateuden silmä, se ei ole naurettavampi kuin pelisilmä. Ihmiset nykyään ovat tottuneempia Roope Ankan tavoin katsomaan maailmaa vain rahankiilto silmissä. Heille uskon silmää tutumpi on ahneuden silmä, joka katsoo omaan napaansa ja kateuden silmä, joka katsoo toisten virheisiin. Pelisilmä taas näkee toisessa ihmisessä vain sen, miten voisi hyötyä hänestä. Meillä on siis monenlaisia katseita. Ja tuo katse on aina muutakin kuin ulkomaailman tarkkaa jäljentymistä tietoisuudessamme. Kun kaksi ihmistä katsoo yhtä aikaa samaa kohdetta, heidän havaintonsa on silti aina erilainen. – silmät kyllä rekisteröivät samalla tavalla asiat, mutta ihminen silmien takana on eri.

Ihminen katsoo oman sielunsa läpi maailmaa. Jokaiseen katsantoon hän tuo koko elämänkokemuksensa. Se vaikuttaa siihen, mitä hän näkee. Katseessa meidän menneisyytemme ja koko sisäinen maailmamme kohtaa nykyisyyden. Jokaisella on omat ”silmälasinsa” minkä läpi maailmaa katsoo. Nuori äiti näkee kadun vilinässä kaikki toiset äidit lapsineen, lapsi taas näkee piilopaikat ja lätäköt, joissa olisi kiva hyppiä, kiinteistönhoitaja näkee tupakantumpit ja roskat vapaapäivänäkin. Vanhus näkee penkit, joissa voi levähtää. Se mikä sisimpämme täyttää, määrää myös meidän katsomista ja havaintoja.

Mitä sydän on täynnä sitä suu puhuu ja sitä myös silmä näkee.

Siksi ei kysytäkään, oletko katsonut Poikaa, vaan oletko nähnyt hänet. Kaikki voivat häneen katsoa, mutta mitä hänessä näemme, on toinen asia. Onnellisessa tapauksessa se, mitä näet herättää sinussa uskon ja tuo katoamattoman elämän.

Päivän aiheena on kuolemasta elämään. Jeesus halusi tuoda iankaikkisen elämän ihmisille. Ihmisillä ei sitä luonnostaan ole. Kun me synnymme maailmaan, me kyllä elämme, mutta emme syvällisemmässä mielessä. Meillä ei luonnostaan ole yhteyttä iankaikkisen elämän lähteeseen, Jumalaan. Siksi sanotaankin, että ihminen on hengellisesti kuollut. Kuollut ei näe mitään. Hengellisesti kuolleella ei ole hengellistä näkökykyä. Mutta kun Jumalan Henki tekee ihmisessä työtä – ihmisestä tulee uusi luomus, hänellä uskon silmä avautuu. Se mikä Jumalan näkökulmasta oli kuollut virkoaa elämään.

Tilanne on oikeastaan hyvin samanlainen kuin se, mitä Aadam oli luomisen jälkeen mutta ennen kun Jumala puhalsi häneen hengen. Muistatte varmaan Jumalan luoneen Adamin maan tomusta. Hän oli maan tomua (tai lihaa, luuta ja nahkaa) ennen kun Jumala puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen – vasta silloin hänestä tuli elävä olento.

Mitäpä jos aika ihmisen luomisen ja elämän henkäyksen saamisen välillä olisikin ollut pidempi. Esitän teille eräänlaisen ajatuskokeen havainnollistaakseni Jumalan hengen merkitystä ihmisessä. Jos Jumala olisi antanut henkensä ihmiselle vasta myöhemmin, tämä olisi tömistänyt paratiisissa kuin villihevonen ja kolhinut itsensä puihin. Ei hän olisi paljon ymmärtänyt muusta kuin puutarhan herkkuhedelmistä. Ehkä hän olisi enemmän hajuaistinsa perusteella tutustunut maailmaan kuin silmillään, käsillään ja järjellään.

Mutta kun Aadamista tuli elävä sielu, hän näki enemmän. Hän ensi kerran ymmärsi kauneuden, herkkyyden, haavoittuvuuden, kuolevaisuuden. Hän ei ollut koskaan aiemmin itkenyt tai nauranut saatikka rakastunut. Tämä kaikki oli uutta. Näiden lisäsi hän tunnisti elämässään aivan uuden ulottuvuuden – suhteen Jumalaan, luojaansa, alkuperäänsä. Hänelle tuli hengellinen näkökyky, hänelle tuli tarkoitus olemassaololle. Muutos oli niin suuri, että siinä vaiheessa hän vasta olisi herännyt eloon. Ahtaan maailman rajat avartuivat. Siihen sulkeutuneeseen maailmaan, jossa hän oli elänyt, tuli ylimaallinen valo Jumalan luota.

Tämä näkökyky oli hänellä kuitenkin vain hetkellistä. – paratiisin käärmeen myrkky sokaisi hänet – ja hän menetti merkittävän osan tuosta näkökyvystään – erityisesti tuon hengellisen näkökyvyn.

Pysyvä muisto näkökyvystä jäi. Hänelle jäi tunto siitä, mitä on kun näkee kunnolla. Mitä on kuin maailman rajat ovat avarat. Hänelle jäi tunto siitä, mitä on kun palat loksahtavat kohdalleen, kun ymmärtää elämänsä tarkoituksen. Mutta avarat näkymät olivat estettyjä kuin liian korkean muurin takana.

Tämän muurin Jeesus tuli purkamaan. Hän tuli palauttamaan sokealle näkönsä, jotta kuolleeseen Aadamiin virtasi elämän henkäys jälleen. Me voimme nähdä Pojan. Kun me näemme hänet, asiat voivat korjaantua.

Kun Johannes Kastaja huusi Jeesusta osoittaen; katsokaa Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Hän halusi heidän näkevän enemmän kuin silmillä on mahdollista. Hyvät ystävät. Tänäänkin meitä pyydetään katsomaan Jeesusta.

Jeesuksen aikalaiset näkivät hänet ruumiillisena keskuudessaan. Jotkut heistä olivat nähneet hänen varttuvan lapsesta mieheksi. Jotkut tunsivat hänen vanhempansa ja sisarensa. Mutta he eivät nähneet hänessä sitä kirkkautta, jonka Taivaan Isä ainokaiselle Pojalleen on antanut. He katsoivat rakennusmiehen poikaa ja kieltäytyivät kuulemasta ja uskomasta häntä. He eivät nähneet Jumalan iankaikkista Poikaa, joka oli tullut ihmiseksi. He näkivät ihmisen, joka korotti itsensä Jumalaksi. He näkivät vain silmillään, mutta eivät sydämellään.

Mitä sinä näet katsoessasi Jeesusta? Näetkö vanhan rippikouluopettajasi ja hänen ankarat ja syyllistävät puheensa. Tuleeko mieleesi joukko uskovaisia, jotka vaikuttavat enemmän ilonpilaamisen ammattilaisilta kuin ilosanoman välittäjiltä. Näetkö kenties lammas sylissään istuvan kiiltokuva-Jeesuksen, joka on vieraantunut ajastamme, jolla on sanottavaa ehkä pyhäkoululaisille, mutta ei nykyaikaa elävälle aikuiselle ihmiselle.

Katso tarkemmin. Katseessasi on jotakin totta ja oikeaa, mutta se kertoo enemmän sinusta ja sinun historiastasi. Sinä olet katsonut häntä pettymystesi tai ennakkoluulojesi värittämin silmin. Etsi hänet evankeliumista.

Näetkö miehen, jonka katse tunkeutuu läpi sielusi ja paljastaa kaiken epätäydellisen ja häpeällisen. Olet nähnyt kyllä ihan oikein, mutta katso vielä tarkemmin. Olet katsonut häntä pelkojesi värittämin silmin.

Kun katsot tarkemmin, voit nähdä hänen haavansa. Monet haavoista tuntuvat tutuilta sillä ne muistuttavat sinun haavojasi. Jokainen isku joka sinuun on iskeytynyt, on tuntunut myös hänessä. Hän kantaa sinun kipusi ja haavasi. Mutta hänellä on muitakin haavoja. Ne ovat haavoja, jotka sinä olet häneen lyönyt. Meidän pahuutemme on haavoittanut hänet. Se, että me uppiniskaisesti valitsemme elämäntiemme aina väärin ja kuljemme pois hänestä – ne ovat ruoskaniskuja hänen selässään. Toisin sanoen, hän on kantanut myös meidän syntimme. Hän on maksanut niistä hengellään. Näin hän on tehnyt rauhan sinun ja Jumalan välille.

Tätä meidän on vaikein hänessä nähdä. Sillä se edellyttää, että näemme oman pahuutemme jäljet. Me emme ole vain uhreja elämän pelissä, vaan myös syyllisiä.

Kristuksen haavat eivät vuoda enää, eivätkä ne tee kipeää. Hän on kerran kärsinyt koko maailman syntien tähden. Nyt nuo kaikki haavat kertovat hänen rakkaudestaan sinua kohtaan. Ne kertovat anteeksiantamuksesta ja syyllisyyden poistumisesta. Ne kutsuvat meitä kumartumaan hänen edessään.

Kun katsot häntä tarkasti, sinä tiedät, että hän on todellisuudessa ainoa, joka maailmassa armahtaa; ainoa, joka antaa anteeksi. Hän on ainoa, joka tuntee sinun kipusi, sinun huolesi ja rukouksesi, sinun itkusi. Hän on ainoa joka voi todella auttaa. (hän voi aukaista elämäsi syvimmät solmut: häpeän, syyllisyyden ja kuoleman)

Siksi Jeesus tuli maailmaan, että me näkisimme hänet – ei vain hänen ulkomuotoaan, vaan hänen haavansa.

Mutta miten minä voisin nähdä? Mitä minun pitää tehdä? Kukaan ei ole Jumalaa nähnyt. Mutta sinä tiedät ja tunnet itsesi. Sinä kaipaat valoon, sinä haluat rauhan sisimpääsi. Tuo kaipaus on valon ensimmäinen häivähdys, tuo sydämen levottomuus on se, miten Jumalan lempeä käsi vetää sinua lähemmäs Jeesusta. Jumalan Henki vaikuttaa ne sinussa.

Anna tuon valon kasvaa. Anna Jumalan lempeän käden ohjata sinua sielun ylimmän paimenen luo. Hän sanoo: ”Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.”

 

(Tämä on tärkein saarnani. Ei siksi, että se on parstoraalitutkinnon näytesaarna, vaan siksi, että äiti oli sitä kuulemassa. Valmistin saarnan häntä ajatellen.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s