1. sun joulusta

Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: ”Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.”

Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. Hän oli jo hyvin vanha. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, mutta nyt hän oli ollut leskenä jo kahdeksankymmenenneljän vuoden ajan. Hän ei poistunut temppelistä minnekään, vaan palveli Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen. Juuri sillä hetkellä hän tuli paikalle, ja hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta. Kun he olivat tehneet kaiken, mitä Herran laki vaati, he palasivat Galileaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin. Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä.

2013 – Jeesus ei peri vanhempiaan vaan vanhemmat perivät hänessä taivaan

Ei liene mikään yllätys kun sanon, että Jeesuksen lapsuudesta ei oikeastaan kerrota mitään. Hänen syntymään liittyviä asioita on esillä: paimenten käynti, kuninkaiden kumarrus,  pako Egyptiin ja paluu. Mutta sitten on hiljaista. Ainoa tapahtuma on se, kun Jeesus on 12-vuotiaana temppelissä, mutta mitään tästä välistä ei oikeastaan tiedetä. Evankeliumi on tiivistänyt Jeesuksen elämän hänen vauvaiästään aina 30 ikävuoteen yhteen lauseeseen: Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä. Mitään muuta ei sanota. Siitä ei ollut mitään kerrottavaa. Oli tarkoituskin, että hän on syrjässä katseilta, elää rauhassa ja valmistuu jopa itse tietämättään tulevaan tehtäväänsä. Kun Jeesus oli 7-vuotias, naapurin pojat eivät tulleet Marialta kysymään, pääseekö se Jumalanpoika pelaamaan jalkapalloa. Ei vaan hän oli kuin kuka tahansa kylän poika. Seurasi kasvurauha. Sitä en tiedä, kuinka paljon Maria kertoi pojalleen näitä lapsuuskertomuksia.

Historian tapahtumat olivat ihmettä täynnä. Hänen tulevaisuuttakin oli raotettu. Profeetta Simeonin ennustuksen mukaan se ole vain päivänpaistetta vaikka hän onkin siunattu ja erityinen. Hän on oleva kompastukseksi monelle. Häntä ei tunnusteta, vaan hän saa hylkäystuomion. Miekka käy läpi myös äidin sydämen. Mutta nämä ennustukset toteutuivat vasta tuon kolmenkymmenen vuoden jälkeen.

Jeesusken elämästä on kirjoitettu yllättävän paljon, mutta ainoastaan kolmesta viimeisestä vuodesta.

Jeesuksen lapsuus ja perhe-elämä on silti kiinnostanut ihmisiä. Siitä Raamatussa ei puhuta juuri mitään. Minkälaista se on ollut? Joissakin ns. apokryfisissä evankeliumeissa kerrotaan Jeesuksen tehneen ihmeitä jopa joitakin ihmekepposia. Ne tuntuvat kovin epäuskottavilta. Mutta jotakin yleistä on pääteltävissä. Jeesuksen perhe-elämä ei varmaankaan poikennut paljon siitä, minkälaista elämä yleisesti ajan ihmisillä oli.

Marialla ei ollut imettäjää Jeesukselle, kuten varakkaammilla naisilla oli. Maria on itse hoitanut ja huoltanut lapsensa. Sanotaan, että Joosefin ja Marian perhe oli köyhä, mutta ei kuitenkaan rutiköyhä. Perhe tuli toimeen Joosefin ammatin avulla, ehkä muitakin tuloja oli – kohtuullisesti omaa maata viljeltäväksi ja jokin eläin. Tuskin heidän perheeseen kuului silti palvelijoita tai orjia. Se ei olisi ollut tavatonta tuona aikana. Orjat olivat osa sen aikaista normaalia elämää – he olivat melkein perhettä. Se, että siitä ei ole mainintaa Raamatussa ei tarkoita, ettei heillä orjaa ollut. Orjat olivat tuossa yhteiskunnassa niin yleisiä, että sellaista ei tarvinnut erikseen mainita.

Jeesuksen vertaukset puhuvat monesti orjista, mikä häveliäästi Raamatussamme on käännetty palvelijoiksi. Mutta  evankeliumin vähät viitteet eivät näytä osoittavan siihen suuntaan. Varmuudella ei voida tietää.

Roomalaiskatolisen ajattelun mukaan Maria synnytti vain Jeesuksen, mutta ei muita lapsia sen jälkeen. Ajatuksen mukaan Joosef olisi ollut vanha leskimies, jolle Maria naitettiin. Joosefilla puolestaan oli aikaisemmasta avioliitosta lapsia, jotka mainitaan evankeliumeissa Jeesuksen siskoina ja veljinä. Tätä perustellaan kahdella havainnolla: Ensinnäkin Joosefista ei puhuta mitään Jeesuksen aikuistuttua, hän on ilmeisesti kuollut varhain. Toiseksi ristillä Jeesus jättää Marian Johanneksen hoidettavaksi. Jos Jeesus ei ollut Marian ainoa poika, miksi tällainen tapahtumasarja tarvittiin. Pitiväthän siinä tapauksessa muut lapset äidistään huolen. Yksi selitys tulee mieleen. Jeesuksen veljet olisivat pitäneet huolta äidistään, jos tämä ei olisi ollut Jeesuksen seuraaja. Juutalaiset olivat  päättäneet erottaa synagogasta jokaisen joka tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi. Joh 9:22 Jeesuksen äiti Maria kulki Jeesuksen mukana, mutta Jeesuksen veljet eivät vielä olleet hänen kannattajiaan ja olivat näin ristiriidassa äitinsä kanssa. Muisttteko, mitä Simeon sanoi Marialle: ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä.Jeesus oli kompastuskivi myös Pyhässä perheessä siitä alkaen, kun hän omistautui julkisesti tehtäväänsä ja kutsumukseensa.

Minusta olisi luonnollisempaa, että Jeesuksella oli nuorempia sisaruksia. Heidän perheensä eli tavallista työläisperheen elämää. Lapset karasivat huutaen pitkin kylää ja välillä tappelivat. Luultavasti sisaruksia oli puoli tusinaa ja joitakin heistä menetettiin synnyttämisen yhteydessä ja ensimmäisinä elinvuosina. Sellainen oli tavallista.

Lapsikuolleisuus kosketti tuolloin jotakuinkin jokaista perhettä – samoin naisten varhaiset kuolemat synnytystä seuranneisiin komplikaatioihin olivat yleisiä. Siksi ei ole pois suljettu ajatus se, että Joosef olisi ollut Mariaa vanhempi ja leskeksi jäänyt. Tällainen avioituminen ei suinkaan ollut harvinaista vaan aivan tavallista. Mutta evankeliumit toisaalta eivät anna viitettä suuresta ikäerosta heidän välillä.

Jos vielä kuvaa tavallista elämää tuona aikana, voisi sanoa yleisnäkymänä, että harvalla aikuisella oli kaikki hampaat suussa. Hänellä luultavasti oli tautien jättämiä arpia kehossa. Paljon sokeita tai heikkonäköisiä ihmisä, paljon rujoutta ja ruumiin vammoja, joita ei ole osattu parantaa. Ihmiset kärsivät puutostiloja aliravitsemuksesta johtuen mutta myös yksipuolisen ravinnon tähden.

Elämä tavallisestikin oli selviytymiskamppailua – taistelua luonnon voimia vastaan. Paratiisista karkotetun elämä oli se todellisuus, jota elettiin. Suurin osa antiikin ihmisistä eli jatkuvasti kivun ja säryn kanssa. Ajan lääkehoito oli tehotonta, jopa terveydelle vaarallista. Luonto ja lepo paransi ne, joilla oli hyvä yleiskunto ja hyvä onni.

Mutta ihmiset olivat sopeutuneet elämään niiden ehtojen alaisena. Sellaista elämä vain oli. Silti ihmiset olivat onnellisia ja iloitsivat tai olivat ankaran elämän kovettamia. Niin myös pyhässä perheessä.

Jeesus oli lapsi ja leikki kuin lapsi. Hän riiteli lasten lailla sisarustensa kanssa ja äidin huomiosta, vaikka Jumalan Poika olikin. Se ei ollut syntiä. Se oli elämän opettelua. Hän kasvoi juutalaisessa perheessä juutalaisiin tapoihin. Yksi oli se, että hänet opetettiin lukemaan pyhiä kirjoituksia.  Sitä ennen hän oli varmasti kuullut paljon kerrottavan kansan historiaa ja vaiheita. Mutta lain pojaksi eli lain alaisuuteen tultiin vasta noin 12-13 -vuoden iässä. Jo silloin Jeesus tunsi kirjoitukset niin, että osasi opettaa temppelissä muita. Siihen asti Jeesus eli huoletonta lapsen elämää.

Nämä ulkoiset puitteet Jeesuksen elämässä herättävät meissä jonkinlaista uteliaisuutta, mutta niillä on kuitenkin aika vähän merkitystä. Hänen elämänsä oli varmasti hidasta kypsymistä ja valmistautumisen aikaa. Sitä kesti hyvin pitkään – eli aina 30 vuoden ikään asti. Kolmekymmentä vuotta oli aika merkittävä ikä aikana, jolloin keski-ikä oli 45 vuoden tienoilla. Jos hän olisi ollut joku tavallinen kaveri. Hän luultavasti olisi avioitunut ja perustanut perheen parikymppisenä. Näin ei tapahtunut – Jeesus oli valinnut toisen tien. Jollakin tavalla hän tiesi, että hänen elämänsä ei mene samalla tavalla.

Uskon, että Jeesus on Jumalan Poika Isästä syntynyt ennen aikojen alkua. Hän on Jumala, joka syntyi ihmiseksi. Hän ei tullut messiaaksi tai Jumalan Pojaksi vasta kasvuiässään tai kasteessaan tai ylösnousemuksessa, kuten jotkut ovat opettaneet. Hän oli sitä kaiken aikaa, mutta tullessaan ihmiseksi elämään ihmisen elämän, hänen sisimmästään oli häivytetty ajatus jumaluudesta ja jumalallisesta alkuperästä. Muuten hän ei olisi voinut elää normaalia lapsen elämää. Vaikka hän oli erityinen sikiämisestään alkaen, silti ajattelen, että hänen käsitys itsestään ei ollut valmis.

Mutta hän oli erikoinen poika silläkin tavalla, että hän eli täydellisen elämän. Kun ajattelen Jeesuksen lapsuutta mielestäni ehkä merkittävintä siinä lienee se, että hänessä silloin näkyi aidoimmillaan se, mitä on lapsenusko.

Yksinkertainen ja aito luottamus Jumalaan. Jeesus tiesi ja tunsi sen. Se myös oli tässä maailmassa ilmeisesti aidoin ja puhtain osa Jumalan valtakuntaa. Yhä tänä päivänä lapset hämmästyttävät aikuisia luottavaisella uskollaan.

Tärkein opetus aiheesta Pyhä perhe on se, että tuon perheen kokoa Jeesus tuli laajentamaan. Jumalan Poika tuli ihmiseksi, jotta me pääsisimme Jumalan lapsen asemaan. Ennen Jeesusta ja ennen Pyhää Henkeä meissä, me emme ole olleet Jumalan lapsia, vaan ikään kuin orjia. Pakana-alkuisina me emme ole olleet edes orjia. Me emme ole kuuluneet Aabrahamin perhekuntaan (edes orjattaren Hagarin lapsina). Mutta  Jeesuksen tähden meidät on otettu Jumalan lapseksi ja perilliseksi.

Siitä Galatalaiskirjeen kohta lausui: Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: »Abba! Isä!» Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.

Jeesuksen perhe oli pyhä, koska Jeesus pyhitti sen. Hän on Jumalan Poika. Maria ja Joosef kasvattivat hänet. Mutta vähitellen kävi selväksi se, että Jeesuksen ei olisi tarkoitus periä Joosefia (vaikka esikoispoika perheessä olikin), vaan Joosef, Maria ja koko maailma tulisi Jeesuksen kautta perillisen asemaan Jumalan perhekunnassa.

1. sunnuntai joulusta, 2000 – Pyhä perhe Jes 49:13-16, Kol 2:6-10 Luuk 2:33-40

Evankeliumissa olemme Jeesuksen tarinan alkuvaiheessa, kun hänen elämästänsä ja vaiheistansa ei vielä tiedetä mitään varmaa. Tuossa tilanteessa ainuttakaan puhetta ei Jeesus ollut vielä pitänyt, opetuslapsista ei ollut tietoakaan ei Jeesuksen tunnusteoista saatikka hänen kärsimystiestään. Jeesus oli vielä pieni ja hauras vauva, joka silmät suurena katsoi ympäröivää maailmaa. Välillä nyyhkytti, kitisi ja itki. Toisinaan hän nukkui tai kaipasi äidin rintaa.

Perhe eli huumaavaa aikaa lapsen syntymän johdosta. Esikoislapsi toi mukanaan onnea ja sanoinkuvaamatonta iloa. Lasta ihasteltiin ja hämmästeltiin. Uusi elämä, joka oli syntynyt sai vanhemmissa aran kiitoksen nousemaan Jumalan puoleen. Samoin nousivat sydämestä lukuisat rukoukset, että Jumala varjelisi lapsen elämän. Sinä hetkenä vanhemmat tiesivät sen, minkä kaikki vanhemmat ovat tulleet tietämään: sen että niin kuin uuden elämän syntyminen on Jumalan suunnaton ihme, niin on myös elämän säilyminen ja varjeltuminen Jumalan siunauksen varassa. Ihmiskäsi ei voi varjella ja suojella elämää. Tarvitaan ihmiskättä suuremmat kädet. Tällaisissa onnellisissa tunnelmissa nuori perhe eli.

Jokainen äiti ja isä kuuntelee mielellään kehuja lapsestaan. Kapaloiden ympärillä arvuutellaan lapsen tulevaisuutta. Ylistyssanat lapsista eivät ole harvinaisia. Mutta niihin ei kai yleensä suhtauduta kovin vakavasti. Johannes Kastajan kapaloiden äärellä arvuuteltiin, että hänestä tulee jotakin suurta, koska syntymää edelsivät selvät ennusmerkit. Niin Jeesuksenkin lähellä kävivät ihmiset mietteliääksi, kun kuulivat, mitä kaikkea ihmeellistä lapsen syntymään liittyi.

Mutta Jeesuksen kapalojen äärellä ei kuultu vain kehuja. Se mitä Jeesuksesta nyt sanottiin poikkesi tavanomaisesta ylistämisestä ja kehumisesta. Joosef ja Maria olivat eläneet jo keskellä hämmentäviä enkeli-ilmestyksiä. Mutta vielä he eivät tienneet mitä kaikkea on edessäpäin. Joillekin harvoille Jumalan Henki oli kuitenkin näyttänyt, mikä lapsi tämä oli, joka temppeliin tuotiin.

Kun hyvää ja jännittävää kirjaa lukee, tekee mieli katsoa kirjan lopusta etukäteen, miten tilanteet ratkeavat. Profeetat Simeon ja Hanna paljastavat jotakin Jeesuksen tarinan myöhemmistä vaiheista. He raottavat tulevaisuutta ja antavat katsottavaksemme yhden sivun kirjan lopusta. He tietävät lapsesta jotakin sellaista, mitä kukaan muu ei tiedä. Lapsi ei tule herättämään vain ihastusta, vaan jakamaan rajusti myös mielipiteitä.

Tuo tieto sai varmaan levottomuutta aikaan. Sillä Simeonin kuvaus ei ollut pelkästään kaunis ja ihana. Maria oli enkeliltä kuullut jo synnyttävänsä suuren hallitsijan Messiaan. Suuresta ilosta, valosta ja Jumalan rakkaudesta kaikkia ihmisiä kohtaan oli heille kerrottu. Mutta nyt he saavat ennakolta aavistaa jotakin Jeesuksen kärsimystiestä, kun Simeon sanoo: Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta.

Suuret varjot seurasivat sitä valoa, joka maailmaan Jeesuksen syntyessä koitti. Jeesuksesta tuli asia, jota ei voi kiertää, johon on otettava kantaa.

Simeon jatkaa arvoituksellista puhettaan: ”Sinun omankin sisimpäsi läpi on miekka käyvä.” Nämä sanat lausuttiin Marialle. Edessä oleva tie ei Simeonin mukaan ollut helppo ja vaivaton. Kaikkea muuta. Se on miekan tunkeutumista sisimmän läpi.

Mikä tuo miekka oli? Virressä 52 se sanotaan näin: ”Maria, Herran äiti, jäi yksin pimeyteen, kun tuskan miekka tunki myös äidin sydämeen, kun lasta vainottiin, kun puhdas Poika läksi syntisten ystäväksi ja ristiinnaulittiin.” Virren mukaan miekka oli tuskan miekka. Ja aina silloin kun Jumalan valoa väistävät varjot nousivat uhkaavina eteen, tuo tuskan miekka teki työtään. Tämän tuskan miekan ensipistoja Maria sai kokea hyvin pian Jeesuksen syntymän jälkeen, silloin kun he lähtivät pakomatkalle Egyptiin kuningas Herodeksen miekkaa. Maailma ei hyväksynyt Jeesusta. Jeesuksesta oli tullut pysyvästi koettelemus johon toiset kaatuvat ja toiset nousevat.

Tuska miekka viilsi myös silloin, kun Jeesus ristiinnaulittiin. Mutta ajattelen Marian tuskan miekan ennen kaikkea olleen siinä, kun hän joutui huomaamaan, että hänellä ei ollut enää äidinoikeutta lapseensa, vaan hänen oli annettava poikansa kokonaan Jumalalle. Hän ei inhimillisessä mielessä ollut Jeesukselle enää äiti eikä Jeesus hänelle poika, vaan Jeesuksesta oli tultava Mariallekin Vapahtaja. Luonnolliset äidin tunteet oli siksi laitettava syrjään, leikattava pois. Se oli vaikeaa. Se oli kuin miekan tunkeutumista sisimpään. Mutta vain siten Jeesus ei ollut Marialle enää kompastuskivi, vaan kivi nousemista varten.

Tänään joudumme kysymään, minkälainen miekka raastaa meidän sisintämme? Miekan on käytävä myös meidän sielussamme.

Jeesus itse on tuo miekka. Kyseinen miekka, joka sielun lävistää, alkukielessä romfaia, ei ole mikä tahansa pieni tikari, vaan kysymyksessä on suuri ja leveä barbaarien miekka, sellainen, jota Goljatkin käytti. Sellainen kaksin käsin heilutettava miekka jättää myös suuren jäljen sisimpään. Onko Jeesus jättänyt meidän sieluumme mitään jälkeä vai olemmeko onnistuneet väistämään kaikki pistot?

Mutta jos me loppuun asti väistämme tuota miekkaa, me tuhoudumme, mutta jos miekka saa lävistää meidät, niin kuin sen on tarkoitus, se pelastaa meidät.

Jeesus on jokaiselle ihmiselle miekka joka lävistää sisimmän. Siellä sen on tarkoitus nujertaa se, mikä meissä vastustaa Jumalaa.

Kristityn tie ei ole siis aina helppo. Jumalan joululahja meille Jeesuksessa on iankaikkinen elämä ja syntyminen Jumalan lapseksi, mutta lahja pitää sisällään sen, että se alkaa muuttamaan meitä. Uuden iankaikkisen elämän syntyminen meissä tietää vanhan kuolemaa. Sitä se miekka sielussamme häärää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s