Juhannuspäivä

Juhannus  2016 – Lexodus ja lapsettomuuden suru

Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: ”Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Toiset sanoivat: ”Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: ”Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.
    Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: ”Mikähän tästä lapsesta tulee?” Sillä Herran käsi oli hänen yllään. Luuk. 1: 57-66

Kun koko Eurooppaa ja maailmaa kohahduttanut Britannian vaalitulos selvisi: Yhdistynyt kuningaskunta eroaa EU:sta, kaikkialla ihmiset löivät rintaansa ja miettivät: mitähän tästä vielä tulee? Onko tämä alku jollekin suuremmalle. Emme tiedä. Mutta tulkoon mitä tahansa, niin siinäkin on hyvä syy pysähtyä ja miettiä – ei vain sitä, mihin suuntaan Eurooppa tai Englanti kulkee, vaan mihin suuntaan itse kuljen. Johannesta mukaillen voi sanoa: Ei riitä että olen kerran kastettu Jumalan lapseksi – olenko sitä tänään?

Viimeisimmässä kasteessa, jonka olen toimittanut, kysyin vanhemmilta lapsen nimeä. ”Minkä nimen olette antaneet lapsellenne.” Kun nimi kerrotaan, sitä kuunnellaan tarkkaan. Nimi on tärkeä. Edelleen on suvussa toivomuksia lapsen nimeen liittyen. Olisi hienoa, jos toinen ja kolmas nimi kulkee suvussa. Siinä ikään kuin arvostettaisiin sitä hyvää, mitä edellisiltä sukupolvilta on saanut. Heidän nimensä säilyy. Sellaiset toivomukset ovat lausumattomana läsnä.

Evankeliumissa Johanneksen syntymää seurasi ympärileikkaus. Samassa yhteydessä lapselle annettiin nimi. Hämmästystä herätti se, miksi Johannes ei saanut nimeä isänsä mukaan. Se tuntui olevan vähän pahennustakin herättävä asia. Kun nimeä kysyttiin Elisabetilta ja hän vastasi Johannes, häntä ei oikein uskottu. Oliko hän keksinyt sen itse ja sanoi heille haluamansa nimen, kun lapsen isä ei pystynyt puhumaan. Hänen tiedon varaan asiaa ei voitu jättää. Sakariaalle vietiin vahataulu, jotta hän voisi kirjoittaa lapsen nimen siihen ja varmuus nimestä näin saataisiin. Sakarias kirjoitti sen nimen, minkä enkeli oli hänelle ilmoittanut: Johannes, Jumala on armollinen. Samalla hän sai puhekykynsä takaisin.

Tällainen tarina liittyy siihen, kun Jumala aloittaa tapahtumien sarjan vanhan liiton päättymiseksi. Se ei ole Brexit, vaan Lexit, lähtö lakiliitosta kohti uutta armoliittoa. Ehkä raamatullisempi sanonta olisikin Lexodus.

Johanneksen syntymä on merkkejä täynnä. Nuo kaikki merkit saivat ihmiset kysymään: Mikä tästä lapsesta tulee? Hänestä tulee varmasti jotakin suurta, sillä merkit hänessä olivat vahvat jo pienestä pitäen:

1) Ensinnäkin Johanneksen syntymään liittyi ihme. Elisabet tuli raskaaksi vanhoilla päivillään, vaikka hänen piti olla hedelmätön. Heillä ei Sakariaksen kanssa ollut syntynyt vielä ainuttakaan lasta. Se oli ollut heidän raskas surunsa maassa, jossa lasten nähtiin olevan Jumalan siunaus. Heidän kohtalo tuntui kiroukselta – siitä huolimatta, että he olivat hartaita ja lakia kunnioittavia juutalaisia.

Lapsettomuus ei ole harvinainen tarina Raamatussa. Näin kävi aikanaan myös Aabrahamille ja Saaralle. Myös Simsonin vanhemmat olivat lapsettomia. Samoin profeetta Samuelin äiti Hanna oli ollut lapseton. Eräs piirre tähän lapsen syntymään hedelmättömälle pariskunnalle on tämä: heille osoitettiin, erityisellä tavalla, että Jumala puuttui tapahtumien kulkuun. Syntymä ei ollut luonnollinen, vaan ihme ja lapsi on erityinen Jumalan lahja.

Johannes oli vanhemmilleen rukousten täyttymys. Tosin tuo rukous oli jo hiipunut kun Elisabet oli ohittanut iän, jolloin tullaan äidiksi. Yllättäen lapsi kuitenkin syntyi. Hän oli heidän ainokaisensa. Lahja jonka Jumala heille antoi. Mutta toisin kuin Aabrahamin poika Isak, tämä lapsi ei tuonut vanhemmilleen suvun jatkajaa. Johanneksesta suku ei saanut jatkoa. Johanneksen tie oli toisenlainen. Jumala erotti ja pyhitti hänen elämänsä kutsuen hänet autiomaahan. Näin lapsettomuuden suru vaihtui lapsenlapsettomuuden suruksi – vaikka kyllä he myös ymmärsivät sen merkityksen, mikä Johanneksen elämään liittyi. Tuskin se surua kokonaan poisti. Heidän sukunsa sammui eikä sukupolvien perintö siirtynyt eteenpäin. Se on aina raamatullisissa mittapuitteissa ymmärretty jonkinlaiseksi rangaistukseksi. Nyt siinä korostui se, että elettiin poikkeuksellista aikaa – lopun aikaa, jolloin jälkeläisten saaminen ei ole enää oleellista. Sitä lopun ajan alkua, Messiaan saapumista, Johannes kutsuttiin saarnaamaan.

Kun tätä lapsettomuuden surua mietin, ja tarkastelin omaa sukuani taaksepäin ja sivulle päin ja vaimoni kanssa juttelimme hänen suvustaan. Huomasimme samalla, kuinka yleisestä asiasta on kysymys. Lapsettomuuden suru on hyvin monen kannettavana – siitä ei vain puhuta. Ja sitten jos lapsen saa, ei ole ollenkaan selvää, että kaikki menee omien ajatusten mukaan. Lapsi voi olla erilainen lapsi monella tapaa. Ja ehkä suku hänen jälkeensä ei jatku. Kaikissa näissä tapauksissa se ei tarkoita elämän muuttumista merkityksettömäksi. Merkitys voi hyvin löytyä ja elämä olla antoisa – ehkäpä myös siten mikä ei muute olisi ollut mahdollista.

2) Toinen erikoinen piirre Johanneksen syntymään oli enkelin ilmestys Sakariaalle temppelirakennuksen sisällä, missä vain papit saivat olla tekemässä suitsutusuhria esiripun edessä. Siellä Sakarias kohtasi enkelin ja oli mykkä kun tuli takaisin ihmisten eteen. Hän oli epäillyt Herran enkelin sanoja ja siksi tehtiin mykäksi. Se ei silti ollut vain taivaallista kuritusta. Se oli myös kasvatusta, jossa Sakarias oli joutunut Jumalan kouluun. Siinä koulussa opeteltiin hiljaisuudessa nöyryyttä.

Nöyryyden koulu Sakarialle oli sekin, että ei hänen nimensä eikä isoisän nimi kelvannut pojalle nimeksi. Se tarkoittaa sitä, että Johannes on jotakin muuta kuin vain sukunsa jatke. Johanneksen elämä irrotettiin sukupolvien ketjusta. Hänestä oli tulossa jotakin suvustaan riippumatonta.

Hän oli Jumalan siunaus ja lahja vanhemmilleen, ja samalla hän kantaa mukanaan uuden ajan uutta siunausta, Hänen tehtävänsä ylittää tavanomaiset mittasuhteet.

Enkeli oli ilmoittanut Sakarialle pojan kutsumuksen: ”Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo. Jo äitinsä kohdusta hän on täynnä Pyhää Henkeä.” Luuk 1:15

Sakarias tiesi tämän merkitsevä sitä, että poika omistaa koko elämänsä Jumalan palvelemiseen. Johannes Kastajan tie vei hänet autiomaahan yksinäisyyteen. Jumalan kouluun. Hänestä ei tullut temppelin papistoa niin kuin isästään. Johanneksen kutsumus oli profeetan ja nasiirin kutsumus. Nasiiri on vihkinyt koko elämänsä Jumalan palvelemiseen. Vanhan testamentin pitkätukkainen Simson oli samanlainen. Yleensä nasiirilupaus annettiin vain tietyksi aikaa. Sen aikana ei saanut leikata hiuksiaan tai partaansa. Simsonin kuten Johanneksen nasiirilupaus oli koko elämän mittainen.

Kun Johannes toteutti saarnaajan kutsumustaan ja kehotti ihmisiä kääntymään, hän samalla kutsui ihmisiä kasteelle. Kastetoiminta oli tunnusomaisin Johannekseen kuuluva piirre. Johanneksen kaste oli parannuksen kaste, se merkitsi samalla lupauksen antamista Jumalalle: Uudistunutta jumalasuhdetta ja uutta suuntaa elämässä, jossa vakavammin toimitaan Jumalan tahdon mukaan. Pelkkä juutalaisuus ei riitä, täytyy elää todeksi sen ihanteet, sillä käsillä on viimeiset ajat. Pian Messias tulee ja puhdistaa puimatantereen.

Mitähän tästä lapsesta tulee? Sillä herran käsi on hänen yllään. Johanneksesta tuli Jumalan mies. Mutta hänestä ei tullut sillä tavalla suurta, että hänellä olisi ollut yhteiskunnallinen arvostettu asema. Hän oli suuri, koska hän antoi koko elämänsä Jumalalle. Se ei ollut hänelle varsinaisesti uhraus. Se oli hänelle vapauttavaa – elää todeksi omaa kutsumustaan.

Johanneksessa näkyy se, että me emme ole oman elämän supersankareita, emme maailman napoja. Johannes suostui siihen että Jumala on enemmän ja ensimmäinen. Johannes tunsi itsensä ja tunnusti oman tehtävänsä. Hän ei lähtenyt metsästämään suosiota. Hän suostui vaatimattomampaan rooliin. Hän suostui kutsumukseensa eikä yrittänyt olla jotakin muuta.

Hän ei siksi varastanut huomiota itselleen vaan ohjasi sen Jumalaa kohti. Hän herätti ihmisiä ja opasti uudelle tielle. Kääntykää turhilta teiltänne: Messias saapuu. Hän oli täynnä Pyhää Henkeä ja teki Pyhän Hengen työtä ennen helluntaita.

Jumala voi tehdä kivistä itselleen lapsia. Sinustakin on sellainen kasteessa tehty. Oletko sitä tänään.

Uudistu sinäkin suhteessa Jumalaan joka päivä. Tuo itsesi, sydämesi Herran eteen. Anna Hänen puhdistaa sinut anteeksiannolla. Aloita tänään, aloita täältä alttarilta. Jumala on armollinen.

 

Lämppäri isolle staralle (Juhannuspäivä 2013)

Luuk. 1: 57-66

Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: ”Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Toiset sanoivat: ”Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: ”Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.
Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: ”Mikähän tästä lapsesta tulee?” Sillä Herran käsi oli hänen yllään.

Johanneksen nostaminen evankeliumeissa tärkeään asemaan on minussa aina herättänyt kummastusta. Mikä merkittävä rooli hänellä muka voi olla pelastushistoriassa? Kuka hän on ja mihin hänet tarvitaan? Maria on Jeesuksen äiti. Häntä ilman Jeesusta ei olisi. Mikä Johanneksessa on niin tärkeää, että hänestä nostetaan niin iso haloo?

Evankeliumeissa on yllättävän monta mainintaa Johanneksesta. Hänestä on enemmän mainintoja evankeliumeissa kuin useimmista opetuslapsista. Lisäksi kirkkovuodessa on kaksi pyhäpäivää omistettu hänelle: Juhannus ja joulun edellä kolmas adventti. Yhdellekään apostolille ei ole omaa pyhäpäivää. (Apostoli Johannekselle on kolmas joulupäivä – mutta moniko teistä on viettänyt sitä).

Luukkaan tietojen mukaan Johannes on Jeesuksen serkku ja syntyi puoli vuotta Jeesusta aiemmin. Hetki sitten luettu evankeliumi kuvaa Johanneksen syntymän ja kahdeksan päivän ikäisenä lapsen ympärileikkauksen, jolloin hän sai myös nimekseen Johannes.

Hän syntyi vanhalle pappissukuun kuuluvalle pariskunnalle. He olivat aikanaan pitkään rukoilleet lasta, mutta olivat jääneet lapsettomiksi ja se aiheutti heille suurta surua. Nyt lapsi syntyi. Enkeli oli siitä lapsen isälle ilmoittanut. Johanneksen sanottiin olevan kohdusta alkaen täynnä Pyhää Henkeä. Jo ennen hänen syntymäänsä, häntä odotti suuri tehtävä kansan profeettana. Ennusmerkit olivat myös selvät. Se että Herran käsi oli lapsen yllä, näkyi myös Johanneksen syntymän tapahtumissa. Hänestä tulee jotakin suurta. Mutta Johanneksen suuruus ei ollut sellaista suuruutta, mitä ihmiset yleensä arvostavat. Hänen suuruutensa oli pienuutta, jossa ihminen luopuu omastaan – hän luopui halustaan olla suuri ja merkittävä, muiden ihailema. Sellaisesta on vaikea luopua. Varsinkin nykyaikana, kun nuorten suurin haave on päästä julkkikseksi. Johannes ei tavoitellut valtaa ei suosiota ja parrasvaloja.

Aikuistuttuaan hän siirtyi asumaan autuiomaahan ja eli vain Jumalalle. Hän ei avioitunut, ei hankkinut kotia eikä ammattia, ei sitonut itseään maallisiin huoliin. Hän oli köyhä, kun ei omistanut mitään. Hänen ruokansa oli heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja. Oltuaan autiomaassa valmistautumassa tehtäväänsä Jumala puhui hänelle. Johannekselle tuli Herran sana autiomaahan. Sellaista ei ollut tapahtunut 400 vuoteen. Saman ajan Israelin kansa oli ollut orjakansana Egyptissä ennen kuin Jumala nosti Mooseksen. Nyt pitkän hiljaisuuden jälkeen Johannekselle tuli Herran sana. Siitä alkaen hän aloitti saarna ja kastetoimintansa. Siitä alkoi samalla Jumalan vapautustehtävä – vapauttaa ihmiskunta synnin orjuudesta ja johtaa heidät siihen luvattuun maahan paratiisiin, mistä ihmiskunta kerran karkotettiin.

Johannes tuli autiomaasta ihmisten luokse ja alkoi julistaa, että ihmisten olisi käännyttävä pahoilta teiltään Jumalan puoleen, otettava kaste, jotta heidän syntinsä annettaisiin anteeksi. Karun oloinen profeetta alkoi herättää kiinnostusta. Johannesta tultiin kaukaa kuulemaan. Hänellä oli pian myös omia opetuslapsia, joista muutama tuli myöhemmin Jeesuksen opetuslapsiksi – Andreas Pietarin veli oli yksi heistä. Hänestä tuli Jeesuksen ensimmäinen opetuslapsi (Joh 1:35-40).

Johannes oli aiheuttanut maamiehissään paljon pohdintaa. Jopa kuningas Herodes Antipas kuunteli mielellään Johanneksen voimakkaita puheita, vaikka ne jäivätkin vaivaamaan häntä (Mk 6:20). Johannes oli niin vaikuttava ilmestys että hän herätti kysymyksiä, onko hän kenties luvattu Messias. Mutta hän kielsi sen ja sanoi vain kulkevansa kuninkaan edellä ja todistava hänen tulostaan. Hän kastaa vedellä, mutta hänen jälkeensä tulee se joka kastaa Pyhällä Hengellä – eikä hän ole sen arvoinen, että voisi edes avata hänen kenkänsä nauhat.

Ehkä merkittävin asia Johanneksen tehtävässä on ollut se, että Jeesus sai Johannekselta kasteen. Se oli käännekohta Jeesuksen elämässä. Johannes harjoitti kastajan toimintaa ja siitä hän oli saanut lisänimensäkin. Hän oli todistaja Jeesuksesta. Jeesuksen ei tarvinnut suositella itse itseään. Johannes ikään kuin esitteli Jeesuksen kansalle. Musiikkimaailmassa päätähden edellä konsertissa esiintyy lämmittelybändi eli lämppäri. Se nostaa tunnelmaa ja odotusta sopivalla tavalla ennen kuin päätähti astuu areenalle. Kaksi vuotta ennen Jeesuksen toiminnan alkamista Johannes muokkasi ja lämmitti kansaa niin, että se oli valmiimpi Jeesuksen sanomalle. Mutta niinkuin profeetat yleensä, Johannes kärsi ennenaikaisen kuoleman.

Uuden testamentin ulkopuolella Johanneksesta on ainakin yksi luotettava maininta Josefuksen hirstoriateoksessa. Siinä puhuttiin Johanneksen kastaja-toiminnasta ja sanottiin myös, että Johannes vangittiin ja lähetettiin Makhairuksen linnaan, ja telotettiin siellä Herodeksen epäluuloisuuden tähden.

Johannes oli profeetta. Hän on vanhan liiton viimeinen profeetta ja samalla profeetoista ainoa, joka on nähnyt Jeesuksen. Hän oli lähetetty Jumalan omaisuuskansaa varten julistamaan kääntymystä. Hänen tehtävänsä oli kääntää kansan sydän Jumalan puoleen. Kansan keskuudessa Jumala oli unohdettu tai Jumalasta oli tullut toissijainen. Kansa noudatti ulkonaisia uskonnollisia tapoja, mutta vailla sydämen uskoa.

Johanneksen sanat kansalleen oli kovia. Ne paljastivat alastoman peittelemättömän totuuden. Ei riittänyt, että kuuluu Jumalan kansaan. Oli elettävä myös sen arvon mukaisesti. Monia nuo sanat eivät miellyttäneet sillä ne iskivät syvälle. Ne paljastivat monen elämän valheellisuuden. Ne paljastivat epäoikeudenmukaisuuden, mitä rikkaat harjoittivat. Ja silti vaikka sanat saivatkin aikaan kipua, ihmiset tunnustivat Johannes on profeetta. Sanat ovat tulleet Jumalalta.

Totuuden sanoja tarvitaan edelleen. Sellaisia sanoja joita ei voi sivuuttaa, sanoja jotka polttavat sielussa eivätkä anna rauhaa, sanoja, jotka jäävät vaivaamaan siksi, että ne paljastavat totuuden. Sanoja, jotka murentavat väärät tuet ja repivät alas valheen verhot. Mutta sellaiset sanat ovat harvinaisia. Jos niissä olisikin totuuden siemen, niitä sanoja käytetään yleensä väärin – toisten alistamiseen, syrjimiseen, pilkkaamiseen, häpäisemiseen, syyttämiseen, kiristämiseen. Totuudesta tehdään kauppatavaraa. Sellainen totuus ei tavoita ketään vaan ihminen puolustautuu.

Voinkin kysyä, onko sinut joskus sanat pysäyttäneet, siksi että ne ovat uponneet sieluusi. Ne on ehkä joku huolimattomasti lausunut vieläpä jollekin toiselle, mutta arvaamatta korvasi takertui niihin ja ne upposivat sinuun. Joku on sanonut ohimennen: ”Et elä ikuisesti”… tai jonkun tyhmän temppusi jälkeen: ”oliko toi nyt ihan tarpeellista”. Sanat menevät äkkiä ohi ja tilanteet vaihtuvat, mutta sisimmässäsi mietit sanoja koko seuraavan viikon. Ehkä tunnet kipua ja vastustatkin sanoja, mutta tiedät että sanat ovat olleet todet ja sinä olet jäänyt vaille puolustusta. Nuo sanat ovat olleet tärkeät ja tarpeelliset – ehkä elämäntiesi sai kokonaan uuden suunnan, kun paljastuit, kun jouduit katsomaan totuutta silmiin.

Mutta ennen kaikkea tarvitsemme tuolloin sanoja, jotka osoittavat meille Jeesusta. Kun totuus osoittaa meidät syyllisiksi, hurskautemme keinotekoiseksi. Ja me jäämme alastomiksi – silloin tarvitsemme Johanneksen sanoja, jotka eivät vain paljasta totuutta vaan osoittavat Jeesukseen, sovinnon ja armon lähteeseen: katso Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Syvin totuus – ei ole totuus lankeemuksesta ja ihmisen heikkoudesta. Syvempi totuus on totuus Jeesuksesta, joka on ottanut syntini kantaakseen ja ottaa pois koko maailman synnin. Totuus yhdistyneenä armoon ei häpäise ihmistä – se vapauttaa.

Tähän suureen vapauteen meitä Jeesuksessa kutsutaan, elämään armo ja anteeksiantamus todeksi elämässämme ja kantamaan myös sen mukaista hedelmää.

———-

Juhannus 2010

Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: ”Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Toiset sanoivat: ”Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: ”Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.    Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: ”Mikähän tästä lapsesta tulee?” Sillä Herran käsi oli hänen yllään. Luuk. 1: 57-66

Juhannuksen evankeliumi kertoo lapsen syntymästä. Perheessä lasta oli toivottu, rukoiltu ja odotettu kauan. Lopulta kun kaikki toivo oli jo mennyt, Elisabet tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Jouluna muistetaan myös lapsen syntymää. Mutta toisin kuin kauan odotettu ja rukoiltu Johannes, joulun lapsi oli inhimillisesti ajateltuna yllätyslapsi, odottamaton raskaus, jopa häpeällinen, kun se tapahtui ennen avioliittoa. Maria tuli raskaaksi ja synnytti pojan.

Puolen vuoden välein kirkossa hiljennymme todistamaan lapsen syntymää. Joulu on toki näistä kirkollisena juhlana suurempi eikä juhannuksena tule Johannes Kastajaa niinkään ajatelleena pienenä lapsena kuin autiomaan profeettana, joka julisti kääntymystä ja kastoi ihmisiä, jotka tunnustivat syntinsä odottamaan Jumalan valtakunnan saapumista.

Kirkon pyhimyksistä ja marttyyreistä muistetaan useimmiten heidän kuolinpäivänsä, mutta Johannes ja Jeesus muistetaan myös heidän syntymästään – sillä jo siitä asti erityiset merkit heidän yllään olivat olemassa.

Johannes ja Jeesus, heissä oli jotakin samanlaista ja jotakin erilaista. Evankeliumin mukaan he ovat serkkuja. Toinen syntyi vuoden valoisimpaan aikaan ja toinen vuoden pimeimpään aikaan. Toinen oli autiomaassa asuva askeetti ja toisesta sanottiin, että hän oli syömäri ja juomari, syntisten ystävä. Oleellista on se, että heidän elämänsä ja kohtalonsa liittyivät toisiinsa. Heistä ei kumpikaan siinä vaiheessa ollut kovin merkittävä persoona – vastasyntyneellä ei ole vielä esittää vaikuttavaa työn ja saavutusten luetteloa, mutta jo heidän syntymäänsä liittyi sellaisia hämmästyttäviä tapahtumia, että se sai paljon pohdintaa aikaan. Johannes Kastajan syntymän jälkeen pohdittiin: Mitähän tästä lapsesta tulee?

Yksi yhteinen piirre heidän elämänsä alussa liittyy enkeli-ilmestyksiin ja siihen, että Jumala oli päättänyt ennalta lapsen nimen. Se vaikutti olevan tärkeä osa evankeliumin tapahtumaa. Jumala oli itse puuttunut tapahtumien kulkuun. Ihmiset havahtuivat huomaamaan, että jotakin erikoista on tapahtumassa. Siitä oli vakuutena lapsen isän Sakariaan puhekyvyn menettäminen ja sen palautuminen, kun Jumalan tahto pojan nimeämisessä oli toteutunut.

Kun kahdeksan päivää oli kulunut lapsen syntymästä, kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Tähän tilaisuuteen kuului myös nimenantaminen, aivan kuten tämän päivän kastetilaisuuksiinkin.

Nimen antaminen lapselle vaatii aina tarkkaa harkintaa ja vaihtoehtojen punnitsemista. Nimeen liittyvät odotukset sukulaisten kesken ovat aina olleet myös korkeita. Nimi on hyvin herkkä ja merkittävä asia. Suvun vanhusten ja edesmenneiden nimien toivotaan kuuluvan uusien tulokkaiden nimivarastoon. Hyvälle nimelle toivotaan jatkoa. Samalla toivotaan, että pappojen ja mummujen nimiin liittyvät hyvät asiat välittyisivät eteenpäin lapselle – toivotaan, että hän olisi perinyt niitä piirteitä, joita näissä isovanhemmissa ja heidän vanhemmissaan on arvostettu.

Kun meidän lapsemme syntyi jouduimme pohtimaan lapselle nimeä niin kuin muissakin perheissä vastaavassa tilanteessa. Nimiä pohdittiin koko pitkän raskauden ajan ja luonnollisesti hänen synnyttyään. Kalenterit käsissä kävimme nimiä läpi ja mielessämme sovitimme niitä uuteen ihmisen alkuun. Joku nimi kuulosti hyvältä, mutta pian toinen sanoi, että ”ei nyt sitä ainakaan!” Siihen liittyvät mielikuvat olivat häiritseviä. On joku samanniminen, jonka olemus ei tuntunut hyvältä eikä haluaisi hänen varjoaan lapsen ylle. Tai sitten jonkun sukulaisen tai tuttavan lapsi oli saanut juuri saman nimen – sitä ei voinut käyttää. Lopulta nimi löytyi. Ensimmäinen nimi, kutsumanimi on se, mikä erottaa hänet muista suvun ihmisistä – yksilöi hänet. Toinen ja kolmas nimi tekee hänestä edeltäjiensä nimen kantajan – ne on perintönimet, jotka suvussa jatkuvat. Ja niin vain käy jokaisessa perheessä, että lapsesta tulee pian nimensä näköinen ja nimestä lapsen näköinen – nimi yhdistyy vahvasti kyseiseen henkilöön.

Koska nimi ja persoonallisuus liitetään yhteen näin vahvasti yhteen, nimi harkitaan tarkkaan. Raamatun aikana tämä nimen ja persoonallisuuden yhteys oli vielä kiinteämpi kuin nykyään. Nimi kuvasti persoonallisuutta ja kertoi ihmisen olemuksesta ja elämän tarkoituksesta.

Jos Sakariaan pojalle olisi annettu isänsä nimi, kuten ehdotettiin, hänen olisi odotettu jatkavan isänsä jälkiä. Ilmeisesti Sakarias oli suvun ja ystävien keskellä arvostettu pappi. Pojalla olisi ollut hieno tulevaisuus isänsä jäljissä. Mutta isän nimen hylkääminen ja enkelin ilmoittamaan nimeen sitoutuminen osoitti, että tälle pojalle oli varattu poikkeuksellinen tulevaisuus.

Se että nimi oli päätetty taivaissa ennen lapsen syntymää kertoo siitä, että nimellä itsellään on erityinen tehtävä ja viesti, nimestä tulee enne vahvemmassa mielessä, kuin jos hän olisi saanut isänsä nimen (nomen est omen). Nimi paljastaa jotakin siitä tehtävästä, mihin lapsi on aiottu.

Nimi Johannes tarkoittaa Jumala on armollinen. Tällä tavoin Johannes jo nimellään kuulutti uuden aikakauden alkamista. Pappi Sakariaan edustaman lakihurskauden tilalle oli tulossa uusi hurskaus, joka perustui Jumalan armoon. Vanha tie oli kuljettu loppuun. Laki ei ollut pelastanut ja vapauttanut ihmistä. Laki oli päinvastoin osoittanut, että ihminen ei kykene toteuttamaan Jumalan tahtoa. Laki paljasti ihmisen sidonnaisuuden syntiin. Mutta Jumala on armollinen niin kuin Johanneksen nimi sanoo.

Jos Johanneksen nimi merkitsee Jumalan armollisuutta, millä tavalla tämä armo tuli näkyviin hänen elämässään? Kovin armolliselta Johanneksen elämä ei vaikuttanut. Hän eli askeettista elämää autiomaassa, äärimmäisen niukkaa ja vailla mitään mukavuuksia. Hänen julistuksensa ei ollut hempeää vaan totuuden tulella puhdistettua ja hän vaati ihmisiä itseään tulemaan totuuden valoon, tunnustamaan syntinsä. Missä armollisuus oli? Kovin armolliselta ei tunnu Johanneksen elämän päätös vankityrmässä ja joutua teloitetuksi. Armollisuus ei tarkoittanut helppoa elämää. Se ei tarkoittanut leväperäisyyttä tai sitä että elämässä ei tarvitse kilvoitella. Jumalan armollisuus ei merkitse sitä, että syntejä katsotaan läpi sormien. Armollisuus ei tarkoita sitä, etteikö elämässä kohdata vaikeuksia ja kovuutta, sairauta, kärsimystä jopa kuolemaa.

Oikeastaan Johanneksen nimi ’Jumala on armollinen’ tarvitsee jatkoa ja selvennystä. Yhdistyessään toiseen nimeen, tämä armollisuuden sisältö paljastui. Johanneksen nimi yhdistyy Jeesuksen nimeen.

Myös Jeesuksen nimi päätettiin taivaassa jo ennen lapsen syntymää. Lapselle annettiin nimi Jeesus koska – Herra pelastaa kansansa sen synneistä. Jumalan armo ilmenee Jeesuksessa ja anteeksiantamuksessa.

Armollisuus ei merkitse vaikeuksien ja ahdistuksen puuttumista elämästämme. Se on Jumalan läsnäoloa niiden keskellä. Se on sitä, että Jumala pelastaa meidät iankaikkiseen elämään. Hän antaa meille anteeksi Jeesuksen tähden.

Sinä olet saanut aikanaan oman nimesi. Nimellä on myös olemassa historia ja jokin sananmukainen merkitys. Ehkä nimeesi liittyy jokin tarina. Nimi liittää sinut sinua ennen eläneisiin ihmisiin. Saattaa olla, että et pidä nimestäsi ja siihen liittyvistä merkityksistä. Onko nimeen liittynyt odotuksia, joita et ole kyennyt täyttämään tai onko siihen liittynyt rooli johon et ole halunnut asettua. Nimeä ei enää ajatella enteenä tai elämäntehtävänä, mutta nimi on yksi osa minuutesi perustaa. Nimi on tullut osaksi sinua ja sinä olet antanut nimelle kasvot ja tulkinnan. Nimesi on tullut myös tahratuksi elämäsi aikana ja siksi tarvitset anteeksiantamusta.

Sinun nimeäsi ei enkeli ilmoittanut. Mutta se on tärkeä nimi. Tärkeinä siinä on se, että sinut on sillä nimellä kastettu ja nimesi on liitetty Jeesuksen nimeen. Jumala on sinulle armollinen. Hän johdattaa sinua korkeuksiin ja syvyyksiin, hän koettelee ja puhdistaa ja Jeesuksen tähden hän antaa anteeksi ja pelastaa sinut.

Tässä saarnassa on hyödynnetty paljon Matti Poutiaisen juhannussaarnaa vuodelta 2005.

Juhannusaatto 2004

Perinteiden juhannus

Sydän Satakunta -lehdessä oli minigallup juhannuksesta. Viisi eri henkilöä vastasi kukin eri tavalla omasta juhannuksestaan. Viidestä vastaajasta neljä sanoi viettävänsä juhannusta perinteisellä tavalla. Viideskin olisi viettänyt, mutta sairaus pakotti viettämään sitä vähän hillitymmin. On huomattavaa, että näin pienestä otosjoukosta näkyi vastauksissa kuitenkin juhannuksen viettämisen eri perinteet. Mitä perinteitä juhannuksen viettäjillä oli seuraavia eri vaihtoehtoja tuli esiin.

– Yhden perinteeseen kuule se, että hakee juhannuskoivun
– Toisen perinteeseen kuuluu grillaus: tuli, makkarat ja lihat
– Kolmannen perinteeseen kuuluu sauna – puhdistuminen
– Neljännen perinteeseen kuuluu juoda runsaasti viinaa mökillä
– Viides viettää perinteisen juhannuksen täällä meidän kanssamme seurakunnan keskellä.

Juhannus on varmasti kaikkea näitä. Juhannuskoivu juhannus tuli, makkara, sauna, mökki veden äärellä – ja valitettavasti joillakin mukaan kuuluu viina ja sen kylkiäisenä kaikki hölmöilyt.

Mutta mikä on seurakunnan Juhannus? Mitä tekemistä juhannuskoivulla, mökkeilyllä ja makkaran paistolla on kirkollisen juhlan kanssa. Mitä yhteistä – mitä eroa.

Aloitan viinasta

Juhannuksena suomessa tavallisesti tehdään yhtä surullista tilastoa. Korvat tarkkana ihmiset kuulostelevat tämän tilaston lukuja, sillä mahdollisesti vetoakin on ehditty lyödä. Montako juhannuksena tänä vuonna hukkui.

Ennen juhannusta mainosten seassa pyöri kampanja, missio: yksikään ei huku. Ajatus kampanjassa oli, että jokainen meistä osallistuisi tähän missioon. Käytännössä se merkitsee koffin vaihtamista jaffaan ja kossun kokikseen – viinan muuttamista vedeksi.

Tällainen missio on luonnollisesti paikallaan – silloin tilastoista ei tule niin synkkiä.

Johannes Kastaja, jonka syntymäpäivää vietämme, oli parannussaarnaaja. Hänelläkin oli missio: yksikään ei huku. Mutta Hän näki ja tiesi, että ihmiset olivat matkalla kohti omaa tuhoansa. He olivat kuin itsepäisiä humalaisia täynnä uhoa ja vimmaa. ”Kyllä minä uida osaan. Ämmät ne pelastusliiveihin turvautuvat.”

Me osaamme yhtä ja toista. Osaamme myös itsepäisesti sen todistaa. Mutta yksikään ei selviä elämässä ilman Pelastajaa. Me hukumme vaikka olisimme kuinka hyviä uimareita. Jumalan valtakuntaan ei rantaudu muita laivoja kuin kirkkolaiva.

Meillä on syntymähumala ja olemme uimassa ihan väärälle saarelle. Me tarvitsemme Johanneksen parannussaarnaa – uiskentelemme väärään suuntaan. Me tarvitsemme pelastajaa, joka nostaa meidät laivaan turvaan.

Seurakunnan juhannus ei tietenkään ole sitä, että varoitamme viinan vaaroista. Vaikka siihenkin on aihetta. Meillä on mielessämme hukkumisen vaarasta.

Toisena asiana otan esiin syömisen.

Juhannuksena pitää tietysti syödä hyvin. Uusia perunoita, silliä ja grilliherkkuja.

Juhannuksen lapsi Johannes oli toista maatan. Hänen ruokavalionsa oli niukka. Hän ei mässäillyt makkaroiden kanssa eikä juonut viiniä. Luuk 1:15 Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo… Matt 3:4 Johanneksella oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja.

Mutta nälkäinen ei hän ollut. Me jotka elämme yltäkylläisyydessä olemme nälkäisempiä kuin hän. Hänen ruokanaan oli tehdä Jumalan tahto todeksi. Onko meillä grilliherkkujemme ohella Jumalan sanan nälkää.

Joulun puu on kuusi juhannuksena olemme myös puun äärellä.

Joulukuusi koristellaan, sen latvassa on tähti ja sen juurelle laitetaan lahjoja.

Juhannuksen puuta koivua ei yleensä koristella. Sen juureen ei tuoda lahjoja eikä latvaan laiteta tähteä. Koivu on sellaisenaan vailla mitään koristeta. Kesä itsessään on kaunistanut puun lehdillään.

Mutta kun joulukuusi ikivihreällään muistuttaa jostakin kestävästä, juhannuksen koivun kauneus on hetkellistä. Kesä ja juhannus kuuluttavat luomisen juhlaa, mutta samalla meitä muistutetaan luomakunnan luodun maailman rajoista. Luomakunta on asetettu katoavaisuuden alaisuuteen.

– Ihminen on kuin ruoho,
ihmisen kauneus kuin kedon kukka!
7:Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,
kun Herran henkäys koskettaa sitä.
Niin! Ruohoa ovat ihmiset.
8:Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,
mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti.
Jes 40

Tähti johdatti idän tietäjät Jeesuksen seimen luokse. johdattaako tähti ketään Johanneksen luokse. Ei johtanut. Johanneksen kapalojen ääressä ei kumarrettu. Johannes itse on yksi Jumalan tähti, jonka oli määrä johdattaa ihmisiä Jeesuksen luokse.

Sitten saunaan

Juhannus ilman saunaa kotoisessa suomessa tuntuu jäävän vähän vajaaksi. Kun ajattelen miestä nimeltä Johannes Kastaja, tulee ensimmäiseksi mieleen, että hän todellakin olisi ollut saunan tarpeessa. Hän ei ollut trendikäs tai muotitietoinen. Mutta toisin kuin aikamme siistityt ihmiset Johanneksella oli sellaista puhtautta, jota me usein olemme vailla. Päältä päin me olemme puhtaita ja vaihdamme vaatteemme päivittäin, mutta sisimpämme on likainen. Se kaipaisi puhdistusta. Sauna ei ole siihen likaan riittävä puhdistus. Johannes tiesi varsin hyvin myös sen, että hän itse ei voi ketään puhdistaa. Hän kastoi ihmisiä vedellä parannukseen. Johanneksella oli jonkinlainen esipesu. Hän valmisti ihmisiä todellisen puhdistajan tulolle. Hän sanoi, että hänen jälkeensä tulee toinen, joka puhdistaa tulella.

Tästä pääsemmekin juhannuksen tuleen. Rannassa palaa toivon mukaan tänään kokko. Juhannuksen tuli voi muistuttaa meitä Johanneksen sanomasta. Hän ei julistanut itseään vaan osoitti toista.

Antakaa Jumalan Hengen tulen puhdistaa tänä juhannuksena pois kaiken sen, mikä estää meitä toimimasta Jumalan tahdon mukaisesti.

Johanneksen viesti on vakava. Hän pyytää meitä tarkistamaan elämän tiemme suuntaa. Hänen julistuksessaan oli viesti: ei jokainen elämäntie tai elämäntapa vie Jumalan valtakuntaan. Suunta voi olla väärä. Siksi on pysähdyttävä, tarkistettava suunta ja oltava valmiita kääntymään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s