Kynttilänpäivä

Huomaa, että kaikkien vuosikertojen evankeliumi on sama

Kynttilänpäivä 2022 – Valo pakanakansoille Luuk. 2:22–33

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Me asumme perheeni kanssa Pirilässä yksikerroksisessa tiilitalossa. Minä menen iltapesulle yleensä viimeisenä, muut ovat menneet vuoteisiin ja valot on sammutettu. Talviyönä on yleensä aika pimeää. En silti halua häiritä muita valoja sytyttämällä, vaan koitan hoipparoida pilkkopimeässä talon toiselta puolelta makuuhuoneeseen, mikä on talon toisella puolella. Vaikka reitti on tuttu, on pimeässä kuitenkin hankala liikkua. Koitan varoa ovenkarmeja, lattialla olevia esineitä, isoa kirstua, kynnystä, pianotuolia. Pelkään astuvani kissan päälle. Käsillä koitan tunnustella ympäristöä. Viimeiset esteet ovat makuuhuoneen ovi, josta en tiedä onko se sepposen selällään vain puolittain auki. Haron käsilläni ilmaa löytääkseni sen. Jos en löydä ovea, voin lyödä jalkani tai pääni siihen. Sitten on kynnyksen jälkeen vielä nariseva parketin lankku, jonka yritän ylittää ennen kuin pääsen istahtamaan sängylle ja pujahdan peiton alle.

Pimeässä elämä on hankalampaa. Toki silmä voi tottua hämärään, mutta silloinkaan askeleitaan ei näe hyvin. Ei ole kauankaan aikaa siitä, kun aamuhämärässä astuin kissanoksennukseen. Tunne ei ollut miellyttävä. Valo olisi varjellut tuota tapahtumasta.

Kynttilänpäivänä puhutaan valosta. Jeesus itse sanoi olevansa maailman valo. Joka häntä seuraa ei kulje pimeäs-sä. Päivän evankeliumissa Jeesus on tosin vasta 40 päivän ikäinen, kun profeetta Simeon kohtaa hänet. Hänessä Simeon jo näki erityisen valon.

Simeonista evankeliumi sanoo, että hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, joka odotti Israelille luvattua lohdutusta. Hän odotti aikaisempien profeettojen ennustamaa Messias-kuningasta. Hänelle Jumalan Henki oli ilmoittanut, että hän ei kuole ennen kuin tämä ennustus on käynyt toteen. Hän tulee omin silmin näkemään Herran Voidellun eli tuon kuninkaan, josta kirjoitukset puhuivat.

Evankeliumi ei kerro, kuinka kauan hän odotti, mutta lopulta Simeonin odottaminen palkittiin.

Hän tuli Jumalan Hengen ohjaamana temppeliin ja siellä näki lapsen. Samassa hän tajusi Jumalan lupauksen täyttyneen. Tätä lasta Israelin kansa oli koko olemassaolonsa aikana odottanut. Kautta historian eri profeetat olivat ennustaneet hänestä. Tuon lapsen myötä aika oli vaihtumassa johonkin aivan uuteen.

Siksi Simeon ylisti Jumalaa sanomalla:

– … Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

Tämä lapsi tuo mukanaan pelastuksen kaikille kansoille. Simeon sanoo selvästi, että se tulee myös pakanakansojen osaksi: valo koittaa pakanakansoille: Jumalan kansasta syntynyt pelastaja, ei ole vain juutalaisia varten, vaan hän on koko maailman pelastaja.

Valo koittaa pakanakansoille. Se tarkoittaa, että pakanakansat olivat eläneet pimeydessä ennen Jeesusta. He olivat hapuilleet pimeässä. Mutta se harhailu ei johtunut auringonvalon puutteesta kaamoksen aikana tai kynttilän puuttumista illalla. Se oli sitä, että he eivät olleet tunteneet elävää Jumalaa, Israelin Jumalaa. Pakanakansat olivat etsineet valoa vieraista jumalista. Mutta siinä ei ollut elämää eikä valoa. Se oli vain myrskyä, pimeyttä, kompuroimista ja kohtalon kaaosta. Muutos aikaisempaan oli kuin auringon nousu tai valon sytyttäminen pimeään huoneeseen. Nyt Jumala Jeesuksen kautta tulee Simeonin ennustuksen mukaan tunnetuksi kaikille kansoille.

Tilanne oli mielenkiintoinen, sillä juutalainen uskonto oli ollut sulkeutunutta, oman kansan uskontoa. Se perustui nimenomaan siihen, että kuuluttiin Jumalan omaisuuskansaan. Jumala oli valinnut juuri heidät omaksi kansakseen. Heillä oli käsitys omasta historiastaan, heidän ainutlaatuisesta asemastaan Jumalan edessä. Kuuluuko samat oikeudet myös pakanoille? He ovat Jumalan valittu kansa. Heille kuuluu lupaukset. Se oli heidän erityisyytensä perusta.

Olemme tottuneet katsomaan asiaa aina omalta puoleltamme: Totta kai Jumalan rakkaus ja lupaukset kuuluvat yhtä lailla meillekin kuin heille. Jumala ei tee eroa ihmisten välille. Juutalaisille tämä oli kysymys heidän erityisyydestään ja identiteetistä.

Pakanoista oli tultava ensin juutalaisia, miehet ympärileikkauksen kautta, heidän oli opittava juutalaiset tavat ja säännöt, laki ja ruokakulttuuri ennen kuin voitiin edes ajatella. Silloinkin käännynnäinen olisi pitkään kakkosluokan kansalainen. Mutta pakana ei olisi edes kansalainen.

Juutalaiset eivät normaalisti edes syöneet samassa pöydässä pakanan kanssa. Pakanat olivat epäpuhtaita, saastaisia vieläpä tartuttavalla tavalla. He olivat halveksittuja, barbaarisine, takapajuisine tapoineen. Heidän välillä kulki raja, mikä oli temppelissä hyvin toteutettu. Mitä syvemmälle mentiin sitä tarkemmin eroteltiin. Pakanakansat pääsivät temppelin esipihalle ihailemaan juutalaisen kansan erinomaisuutta, sitten alkoi juutalaisten alue, minne pakanoille ei ollut pääsyä. Ensin naisten esipiha, sitten juutalaisille miehille tarkoitettu alue, sitten itse temppelirakennus, missä vain juutalainen papisto kulki ja siellä oli väliverholla erotettu kaikkein pyhin osa, Jumalan asumus, missä ylipappi kävi kerran vuodessa. Tuo kaikkiko oli nyt muutettava niin, että pakanat, miehet ja naiset saisivat kulkea siellä, miten haluavat? Kyllä. Jeesus tuli pukamaan erottavan väliseinän juutalaisten ja kaikkien muiden väliltä – temppelin väliverhoa myöten.

Tuollainen uutinen ei ehkä miellyttäisi kaikkia. Eikä miellyttänytkään. Kun Jeesus hyväksyi syntiset, publikaanit, portot ja pakanatkin seuraansa, monet alkoivat kääntyä häntä vastaan. He tunsivat pettymystä. Hän ei ollutkaan vain juutalaisten kuningas, vaan Jumalan valtakunnan kuningas, joka kutsui kaikkia kansoja luokseen ja hyväksyi ihmeporukkaa seuraansa.

Hurskaan Simeonin sanat merkitsivät aikojen muuttumisen olevan käsillä. Kun me täällä murehdimme maailmanmenoa, kuinka arvomaailmat kiertävät kuperkeikkaa ja vanhat totuudet ovat vaihtuneet toisiin. On hyvä muistaa myös Simeonia ja Israelin kansaa tuossa historiallisessa vaiheessa. Jotakin todella erilaista ja uutta oli tuleva Jumalan valitulle kansalle. Mullistus ja uudistus oli niin iso, että vain harva juutalainen pysyi tässä vauhdissa mukana. Se oli heille liian radikaalia, liian kipeää ja liian erilaista ja liian totta.

Aimo T. Nikolainen kysyi tämän evankeliumin äärellä jo vuonna 1982: ”Elämmekö me edelleen vanhassa ajassa? Miten me voimme olla oikealla tavalla avoin uudelle ajalle tuon vanhan Simeonin tavoin?” Simeon ei ominut Jumalan valtakuntaa itselleen vaan antoi Jumalan määritellä valtakuntansa rajat.

Me elämme ajassamme murroskautta ja jotakin vanhaa on jäämässä peruuttamattomasti historiaan. On pitkään tuntunut siltä, kuin haparoisin pimeässä, tietämättä mihin astua ja miten kulkea tässä uudessa maastossa. Suhtautumisemme erilaisiin vähemmistöihin tai ylipäätänsä erilaisuuteen on muuttumassa. Luterilaisena enemmistökirkkona olemme kiinnittyneet vanhoihin etuoikeuksiimme. Nyt meidän on löydettävä oma paikkamme maailmassa uudestaan. Meidän on kyettävä avautumaan ja oltava sydän notkeampia uudelle, jotta emme jumittuisi vanhaan. Se voi olla vaikeaa. Mutta Simeon oli valmis vielä suurempaan muutokseen 2000 vuotta sitten.

Nikolainen sanoo, että Simeonin virsi on esimerkki muut-tumattomasta evankeliumista, mutta samalla esimerkki ajan oikeasta seuraamisesta, siitä, että Jumalan teot alkavat toteutua uudella tavalla. Pelastus ei koskenut enää vain juutalaisia, vaan se ulottui koko maailmaan, niihin joita juutalaiset pitivät syntisinä – Jumalan pelastuksen valo on koittanut kaikille. Se on valo, jossa me näemme toisaalta likaisuutemme, mutta vielä enemmän se on valo, jossa me näemme Jumalan rakkauden, armon ja anteeksiantamuksen kaikenlaisia ihmisiä kohtaan – se ulottuu laajemmalle kuin meidän omat ahtaat ympyrämme.

Me tarvitsemme valoa kulkeaksemme oikeaan suuntaan. Tarvitsemme valoa nähdäksemme, minkälainen maailma on tänään – ei minkälainen se oli eilen tai 100 vuotta sitten. Tarvitsemme valoa pelastuaksemme itse ja tuodaksemme Kristuksen kirkkauden sinne, missä kuljemme, jotta muut pääsisivät saman pelastuksen osallisuuteen.

(Nikolainen: Tämän päivän evankeliumi)

Kynttilänpäivä 2019 – uusien luottamushenkilöiden siunaaminen

Kynttilänpäivän evankeliumi vie meidät joulun jälkeisiin tapahtumiin. Jeesus on 40 päivän ikäinen. Mooseksen lain mukaan jokainen esikoispoika kuuluu Herralle, ja on uhrilla lunastettava Jumalalta takaisin (2 Ms 13). Kun israelilaiset olivat Egyptin orjuudessa eikä farao suostunut heitä vapautta-maan, Jumalan enkeli lähetti kymmenen vitsausta maahan ja viimeisessä vitsauksessa enkeli surmasi jokaisen egyptiläisen esikoislapsen, mutta säästi israelilaiset. Vasta tämän jälkeen farao päästi heidät lähtemään. Tämän muistoksi oli säädetty, että jokainen esikoinen Israelin kansasta kuului Herralle ja hänet oli lunastettava, jotta vanhemmat saisivat pitää lapsen. Näin tehtiin Jeesuksenkin kohdalla.

Asiassa ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä. Tällaista tapahtui temppelissä varmaan sata päivässä. Kaikki sujui hyvin aina siihen asti, kunnes tämän jälkeen Marialle ja Joosefille täysin tuntematon mies tulee heidän luokseen. He olivat vieraassa kaupungissa eivätkä tunteneet sieltä ketään. Kuitenkin vanha mies tulee heidän luokseen ja ottaa lapsen käsivarsilleen ja ylisti Jumalaa erikoisella tavalla.

Simeon tuli paikalle Jumalan johdattamana ja ilmoitti nähneensä jotakin. Hän ilmoitti nähneensä hänet, jota koko Israelin kansan historian aikana oli odotettu. Sen mistä profeetat puhuivat, mistä oli kirjoitettu pyhiin kirjoihin ja kuultu ennustuksia. Sen Simeon näki ja piti käsivarsillaan. Hänen aikamuotonsa ei ollut menneisyydessä eikä tulevaisuudessa vaan nyt – siinä mitä hän nyt omin silmin näki. Nyt on tapahtunut jotakin suurta. Nyt on ihmiskunnan aurinko noussut, Mooseksen lain antamisen aika oli vaihtumassa pelastuksen ajaksi.

Evankeliumi Simeonista, joka hengen johdatuksesta tulee temppeliin Jeesuksen luokse, alleviivaa sitä, että olemme vanhan ja uuden liiton rajalla. – nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä. Simeonin mukana vanha liitto hiipuu vähitellen pois. Kuva on kuin piir-ros monessa sanomalehdessä vuoden vaihteessa: Vanha vuosi on piirretty kumaraselkäiseksi vanhuk-seksi, joka poistuessaan tervehtii uutta vuotta, vau-vaa, joka konttaa paikalle. Toinen tulee näyttämölle ja toisen on aika väistyä pois.

Simeon tietää saman. Hänen odottamisensa on tullut valmiiksi. Aika on vaihtumassa uuteen ja Simeonin väistyttävä pois – oma tehtävänsä tehneenä, uskolli-sesti odottaneena, ja lopulta todistaneena. Vasta nyt valkeus on koittanut ja aamu sarastaa.

Tässä oltiin aikakausien rajalla. Merkittävin käänne koko ihmiskunnan historiassa oli lähtenyt liikkeelle. Sitä ei juuri kukaan vielä tiennyt tai ymmärtänyt. Kaikki muut näkivät köyhän pariskunnan lapsessa vain pienen pojan, mutta Simeon näki enemmän. Hän näki siinä paljon enemmän kuin kukaan oppinut olisi uskaltanut sanoa. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut. Pelastus kuului kaikille kansoille. Se ei rajautunut vain juutalaiseen kansaan.

Simeon oli valmis. Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä. Vanha käännös puhuu tarkemmin: Nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään. Jumala on päästänyt hänet vapaaksi. Odottamisen jännitys oli pitänyt hänet paikallaan. Mutta rauha ja vapaus ei tullut vain siitä, että tehtävä oli päättynyt Vapaus tuli siitä mitä hän näki Jeesuksessa koittaneen. Valon, joka koittaa pakanakansoille.

Tässäkin vanha käännös on tarkempi. Kun nykyinen teksti puhuu valon koittamisesta, vanha käännös puhui valkeudesta, joka ilmestyy pakanoille. Alkukielessä tästä ilmestymisestä käytetään sanaa apokalypsis. (foos eis apokalypsin ethnoon)

Apokalypsi kirjaimellisesti ymmärrettynä merkitsee sitä, että verho tai peite poistetaan kätkemästä sitä, mitä se on peittänyt, verho laitetaan hetkeksi syrjään. Meille ilmestyy tai paljastuu jotakin siitä näkymättömästä todellisuudesta, joka muuten on silmillemme kätketty. Meidän omat yrityksemme eivät voi tuota verhoa poistaa. Vain Jumala ottaa tuon peitteen pois.

Peite häviää, kun opimme tuntemaan Kristuksen ja Kristuksen kautta Jumalan. Peite oli otettu Simeonin silmiltä pois. Hän näki Jeesuksen uskon silmin. Hän ei nähnyt vain pientä avutonta lasta. Hän näki lapsessa Jumalan lupausten toteutuneen, hän näki pelastuksen ennen kuin pelastuksen tapahtumat olivat toteutuneet Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Simeon näki Jeesuksen uskon silmin, sellaisena kuin meidänkin pitäisi hänet nähdä.

Kun Jeesus opitaan tuntemaan, peite otetaan silmiltämme pois. Paavalin mukaan juutalaisten silmien edessä peite on vielä olemassa. Mutta me katselemme Herran kirkkautta peittämättömin silmin.

Kun peite otetaan pois, paljastuu moni asia. Monet vanhat käsitykset menevät uusiksi. Jumala ei ole vain juutalaisten Jumala. Paljastui myös se, että uhreja ei enää tarvita. Ympärileikkausta ei tarvita. Monia kultillista puhtautta koskevia lakeja ei enää tarvita.

Mutta kun peite otettiin silmien edestä pois ja nähtiin Kristus paremmin, samalla nähtiin suuren vapauden koittaneen. Ihmisen suhde Jumalaan ei perustu monimutkaisten sääntöjen noudattamiseen, ei lain tarkkaan noudattamiseen, vaan uskoon, joka ottaa Jumalan lahjan vastaan. Tuolloin Simeon oli todellisesti aikakausien rajalla.

Me olemme eläneet 2000 vuotta pelastuksen ajan todellisuudessa rajan paremmalla puolella. Silti peite on vielä monen silmillä. Siksi evankeliumin julistamista vielä tarvitaan. Tämän tähden Harjavallassa on seurakunta.

Hyvät ystävät tänään seurakunnan luottamushenki-löitä on kutsuttu siunattavaksi. Vaalit on pidetty ja uusi valtuusto on järjestäytynyt ja aloittanut tehtävänsä. Olemme rajalla myös tässä mielessä. Vanha vaihtuu uuteen ainakin osittain. On hienoa aloittaa nelivuotiskautta kanssanne tämän kirkon alttarilta, välittää Jumalan siunausta teille tehtävään seurakuntamme parhaaksi. Voiko Simeonin ja Jeesuksen kohtaamisesta olla jotakin sellaista mikä auttaa tehtävässä?

Näemmekö Jeesuksen uskon silmin kuten Simeon? Kun peite otettu pois silmiltämme ja näemme uskon silmin Jeesuksen, sitä seuraa sisäinen rauha, vapaus ja ilo? Sieltä kumpuaa syvin syy ja tarkoitus sille miksi olemme olemassa ja mihin meitä tarvitaan. Se on valoa pimeydessä.

Meidän tekomme ja päätöksemme valtuustossa ja neuvostossa tarvitsevat arkijärkeä ja viisautta, mutta niillä rakennetaan seurakuntaa ja jumalanpalvelus-elämää tällä paikkakunnalla, jotta jokainen näkisi saman kuin Simeon: pelastuksen koittaneen Jeesuksessa. Jotta näkisi sen valon, mikä herättää meidät elämään

Kynttilänpäivä 8.2.2004

Evankeliumi Luuk 2:22-33

Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”. Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Päivän evankeliumi on sillä tavalla erikoinen, että niihin sisältyy suunnattoman suuri valo, mutta joitakin sanoja tästä on käytetty alistamiseen. Ne ovat tuottaneet syyllisyyttä ja häpeää. Mutta onneksi evankeliumissa itsessään ei ole syyllisyyttä eikä häpeää, vaan niissä on suuri valo ja ilo.

Juutalaisissa perheissä esikoispojan synnyttyä piti suorittaa kolme laissa säädettyä toimitusta: a) ympärileikkaus kahdeksantena päivänä, (3 Moos 12:3) b) lapsen tuominen Herran eteen, (2 Moos 34:19). Esikoispojat kuuluivat Jumalalle ja heidät oli lunastettava takaisin. Tämä juontui Egyptistä vapautumiseen. Viimeisenä vitsauksena Herran enkeli surmasi Egyptistä kaikki esikoiset, mutta Israelin esikoiset hän säästi. Esikoisten pyhittäminen on muistutus tästä pelastuksesta. c) kolmas asia oli äidin puhdistautuminen (3 Moos 12:4). Mooseksen lain mukaan äiti on saastainen seitsemän päivää synnytyksestä. Tämän jälkeenkään hän ei saanut 33 päivään koskettaa mitään pyhää eikä tulla temppeliin. Kun nuo 40 päivää olivat kuluneet, hänen piti puhdistautua laissa säädetyllä tavalla. Niinpä Mariakin vei papille kyyhkyset, jotta pappi uhrin toimitettuaan toteaisi hänet puhtaaksi.

Marian puhdistautumiskäynnistä temppelissä tuli kristikunnassakin omaksuttu tapa. Koska Jeesuksen vanhemmat noudattivat tapaa, sen katsottiin velvoittavan kristittyjäkin. Viattoman näköisellä jakeella on kuitenkin hyvin synkkä ja raskas historia. Sillä on saatettu naiset ahdinkoon ja häpeään.

Naisen raskaus on nykyään luonnollinen ja asia. Raskauden etenemistä voidaan seurata teknisin laittein ja odottavan äidin turvallisuus on taattu. Mutta ennen nykyaikaisia sairaaloitamme raskaus oli pelätty ja vaarallinen asia – vaikka jälkeläisiä toivottiinkin. Ihmisten käsitykset raskaudesta ja synnyttämisestä eivät perustuneet tieteeseen eikä järkeen vaan mielikuvitukseen, taruihin ja uskomuksiin. Raskaana olevan ja jo synnyttäneen naisen asemaa säätelivät monet säännöt.

Yksi sellainen käsitys palautuu tekstiimme. Synnyttänyttä naista pidettiin saastaisena siihen asti kunnes hän Marian esikuvan tavoin neljänkymmenen päivän päästä synnytyksestä oli otettu takaisin kirkon yhteyteen.

Alun alkaen Mooseksen lailla on ilmeisesti pyritty turvaamaan raskaana olevan ja synnyttäneen naisen hyvinvointi ja turvallisuus. Neljänkymmenen päivän aika tarjosi hänelle mahdollisuuden toipua synnytyksestä. Kun häntä pidettiin saastaisena ei edes ymmärtämättömällä aviomiehellä ollut asiaa häiritä häntä vaatimuksillaan. Mutta ajan myötä lakia on tulkittu naista alistavasti.

Kun itse synnytykset olivat vaikeita, eriasteisilta vammoilta ei säästynyt juuri kukaan. Kätilöt, jos heitä oli saatavilla, olivat likaisia ja taitamattomia. Huonosta hygieniasta ja kovakouraisuudesta johtuen synnytystä seurasi usein tulehdus ja korkea kuume, johon äiti saattoi menehtyä. Äidin kuolema synnytyksen jälkeen ei ollut harvinaista. Silti asia oli kirkolle ongelma. Asian synkin puoli tulee tässä. Heitä ei voinut haudata siunattuun maahan. Hän oli pakanaan verrattava, koska heitä ei oltu otettu takaisin kirkon yhteyteen. Tällaista syyllisyyttä ja häpeää liittyi raskauteen ja lapsen saamiseen. Luterilainen kirkko säilytti jossakin muodossa kirkottamiskäytännön 1900-luvulle asti. Käytäntöä yritettiin selittää parhain päin, että se on kiitoshetki lapsen synnyttyä, mutta kansa tiesi kyllä asian laidan.

Marian synnytys onnistui kuitenkin hyvin. Hän oli onnellinen nuori äiti, eikä ole mitään syytä olettaa että hän tunsi synnytyksensä johdosta syyllisyyttä tai häpeää. Kirkon isät ovat myöhemmin tehneet vain omia synkkiä tulkintojaan näiden jakeiden äärellä.

Evankeliumi jatkuu kertomalla hurskaasta Simeonista. Simeon tuli Hengen vaikutuksesta pyhäkköön. Hän otti lapsen käsivarsilleen ja ylisti Jumalaa. Tämä on kaunis ja herkkä kohta evankeliumissa. Kun Simeon kohotti lapsen, hän samalla näki pienessä lapsessa sen, mitä muut eivät vielä nähneet. Hän näki Jumalan lupausten toteutuneen.

Simeonin sanoissa on jotakin sellaista, minkä haluan ottaa lähemmän tutkimisen alaiseksi. Hän sanoo Hengen vaikutuksesta lapsesta jotakin uutta ja ihmeellistä. ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille…” Juutalaiset olivat valittu kansa. He olivat käsittäneet, että Jumalan lupaukset koskivat vain juutalaisia. Heidät oli asetettu erityisasemaan. Mutta Simeonin todistus antaa ymmärtää jotakin muuta. Lapsessa, jota Simeon pitää käsissään, on kaikkien kansojen pelastus. Itse asiassa Abraham oli saanut jo lupauksen siunauksesta kaikille kansoille. Mutta nyt nuo lupaukset toteutuvat Jeesus-lapsessa.

Kun nykyinen teksti puhuu valon koittamisesta, on käännös aika vaatimaton. Vanha käännös puhui valkeudesta, joka ilmestyy pakanoille. Alkukielessä kreikassa tästä ilmestymisestä käytetään sanaa apokalypsis. (foos eis apokalypsin ethnoon)

Apokalypsi kirjaimellisesti ymmärrettynä merkitsee sitä, että verho tai peite poistetaan kätkemästä sitä, mitä se on peittänyt, verho laitetaan hetkeksi syrjään. Suomen kielessä puhumme ilmestyksestä ajatus siinä on se, että meille ilmestyy tai paljastuu jotakin siitä näkymättömästä maailmasta, joka muuten on silmillemme kätketty. Meidän omat yrityksemme eivät voi tuota verhoa poistaa. Vain Jumala ottaa tuon peitteen pois.

Peite häviää, kun opimme tuntemaan Kristuksen ja Kristuksen kautta Jumalan. Peite oli otettu Simeonin silmiltä pois. Hän näki Jeesuksen (Pyhän Hengen synnyttämän) uskon silmin. Hän ei nähnyt vain pientä avutonta lasta. Hän näki lapsessa Jumalan lupausten toteutuneen, hän näki pelastuksen ennen kuin pelastuksen tapahtumat olivat toteutuneet Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Simeon näki Jeesuksen uskon silmin, sellaisena kuin meidänkin pitäisi hänet nähdä.

Tämä on saarnani keskus: Kun Jeesus opitaan tuntemaan, peite otetaan silmiltämme pois. Paavalin mukaan juutalaisten silmien edessä peite on vielä olemassa. Mutta me katselemme Herran kirkkautta peittämättömin silmin.

Kun peite otetaan pois paljastuu moni asia. Monet vanhat käsitykset menevät uusiksi. Jumala ei ole vain juutalaisten Jumala. Paljastui myös se, että uhreja ei enää tarvita. Ympärileikkausta ei tarvita, eikä tarvita naisen puhdistautumista synnyttämisen jälkeen. Juutalaisen opetuslapsijoukon oli vaikea hyväksyä sitä että pelastuksen sanoma kuului myös pakanoille ilman että heidän täytyi kääntyä juutalaisuuteen, ilman, että heidän täytyi ympärileikkauttaa poikalapsensa. Ilman, että heidän piti noudattaa monia puhtautta ja saastaisuutta koskevia säädöksiä, jotka kuuluivat heidän elämäänsä.

Mutta kun peite otettiin silmien edestä pois ja nähtiin Kristus paremmin, samalla nähtiin suuren vapauden koittaneen. Ihmisen suhde Jumalaan ei perustu monimutkaisten sääntöjen noudattamiseen, ei lain tarkkaan noudattamiseen, vaan uskoon, joka ottaa Jumalan lahjan vastaan.

Vielä vuosisata sitten Suomessa pidettiin synnyttäneitä naisia epäpuhtaina, jos heitä ei oltu asianmukaisesti kirkotettu. Tässä perinteessä on jostakin syystä yritetty pitää Mooseksen säädöksiä vielä voimassa. Onneksi peite on väistynyt silmiltämme vaikkakin vähitellen.

Jos tällainen outo tapa piintyneenä säilyi kristillisessä kulttuurissa, herää kysymään, onko vielä jotakin, joka on meidän silmiemme edessä peittona ja kätkee meiltä Kristuksen? Vieläkö jotakin paljastuu?

Jos tarkastelemme viimeaikaista historiaa olemme saaneet lisää ymmärrystä. Voisin sanoa jopa niin, että kun naiset on hyväksytty papeiksi miesten rinnalle, peite on yhä enemmän väistynyt silmiltämme ja näemme Kristuksessa koittaneen pelastuksen ajan selvemmin ja kirkkaammin kuin ennen.

Usko ei kapseloidu vanhoihin tapoihin eikä se kierrä kehää. Se ulottaa juurensa patriarkkojen aikaan, mutta se kuitenkin katsoo eteenpäin ja kulkee rohkeasti kohti täyttymystä ja päämäärää, joka Jeesuksessa on maailmaan koittanut. Vain niin se voi kokea täyden siunauksen.

Katso Jeesusta Simeonin tavoin (31.1.2016)

Joulu on takana, mutta vielä kerran palataan Jeesuksen syntymän jälkeisiin tapahtumiin. Maria ja Joosef tuovat lapsen temppeliin täyttääkseen siellä lakiin kuuluvia velvollisuuksiaan. Asioita oli oikeastaan kaksi. Puhdistautuminen 40 päivää synnyttämisen jälkeen sekä esikoispojan lunastaminen.

– Mooseksen lain mukaan naisen oli oltava 40 päivää kotona toipumassa synnytyksestä ja sen jälkeen oli toimitettava kultillinen puhdistautuminen. Sitä varten oli tuotava papille lammas polttouhriksi ja kyyhkynen syntiuhriksi. Varaton ihminen sai tuoda kaksi kyyhkystä. Evankeliumi kuvaa Joosefin ja Marian tuoneen köyhän perheen uhrin tällaista puhdistautumista varten.

Toinen asia, johon evankeliumi viittasi liittyi esikoispoikiin. Jokainen, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta kuuluu Herralle. Mooseksen lain mukaan karjaeläimen esikoinen oli uhrattava, mutta esikospojat taas piti lunastaa Jumalalta viiden pyhäkkösekelin hinnalla. Tämä erikoinen käytäntö liittyi Egyptin orjuudesta vapautumiseen. Vapauttamista ennen oli kymmenen vitsausta, joilla Jumala kuritti Egyptin faaraota. Aina hän paadutti mielensä eikä päästänyt heitä vapauteen. Vasta viimeisen vitsauksen kohdalla faraokin heltyi. Viimeinen vitsaus oli kolkko: Jumala surmasi Egyptin jokaisen esikoisen mutta säästi kaikki juutalaiset, jotka olivat sivelleet lampaan verta oven pieliin. Tämän muistoksi Jumala oli säätänyt, että kaikki Israelin esikoiset kuuluvat hänelle. Siksi esikoinen lunastettiin perheelle takaisin viidellä sekelillä, hopearahalla.

Mielenkiintoista on, että evankeliumi viittaa tähän esikoisia koskevaan lakiin, mutta ei sano, että Jeesuksesta olisi tämä hinta maksettu. Raha ei vaihtanut omistajaa. Vaikuttaakin siltä, että hänet annettiin temppelissä Jumalalle. Siinä ei olisi mitään ihmeellistä. Joosefille ja Marialle tämä asia oli harvinaisen selvä. Enkeli Gabriel sanoi Marialle: ”Lapsi joka syntyy on pyhä ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.” Lapsi kuuluu Jumalalle poikkeuksellisella tavalla. Kaikista maailmaan syntyneistä ihmisistä, juuri hänestä ei pidä maksaa kyseistä lunastus-hintaa. Hänen koko elämä kietoutuu Jumalan antamaan erityiseen tehtävään. Jeesus eli tavallisen ihmisen elämän ja samalla se ei ollut aivan tavallinen.

Tästä alkuasetelmasta johtui myös se, miksi Jeesus ei koskaan avioitunut. Häntä ei ollut koskaan lunastettu toisten esikoispoikien tavoin, vaan hänet annettiin Jumalalle täyttämään sitä tehtävää, mikä hänelle kuuluu. Hänelle oli alusta alkaen varattuna toisenlainen elämä, jossa ei perusteta perhettä, jatketa sukua ja peritä Joosefin suvun maita. Tällaiselle pojalle ei mietitty tavallista elämänuraa eikä puolisoa. Hän kuului Jumalalle ja vielä enemmän, hän oli Jumala meidän keskellämme.

Temppeliin oli saapunut temppelin varsinainen Herra. Vanhemmat antavat lapsen Jumalalle siten, että hän omistaa koko elämänsä Jumalan palvelemiseen. Mutta samaan aikaan Jumala itse antaa Poikansa elämän maailmalle, jotta maailma saisi hänen kauttaan elämän. Mielenkiintoinen yhtälö toteutuu tässä toinen toiselle antamisessa.

Mutta ennen kuin vanhemmat olivat ehtineet papin luo toimittamaan näitä asioitaan heidät pysäytti heille entuudestaan tuntematon mies Simeon. He eivät olleet häntä koskaan aikaisemmin nähneet, mutta Simeon tuli varmoin askelein heidän luokseen ja ennen kuin hän sanoi vanhemmille sanaakaan, hän otti lapsen syliinsä ja ylisti Jumalaa profeetallisin sanoin.

Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

Evankeliumi kertoo tarinan miehestä, joka sai rauhan vasta kohdatessaan Jeesuksen. Se on Simeonin tarina. Jumala oli ilmoittanut hänelle, että hän ei kuole ennen kuin näkee Jeesuksen. Niinpä hän oli odottanut. Lopulta lupaus täyttyi ja odotus päättyi. Ei ole selvää minkälaisen merkin hän Jumalalta sai, mutta hänen jalkansa kulkivat temppeliin ja hän tuli temppelialueella köyhän pariskunnan luo sillä Pyhä Henki ohjasi hänen askeleensa.

Vanhan Simeonin elämä oli tullut täyttymykseensä ja päätökseen. Hänen elämänsä tärkein ja hienoin juttu ei ollut siinä mitä hän oli tehnyt elämänsä aikana, vaan siinä mitä hän oli nähnyt. Nähdessään Jeesuksen valo oli täyttänyt hänen sielunsa.

Nyt hän oli valmis lähtemään. Alkukielellä Simeon puhuu enemmänkin vapauttamisesta (apolyeis – päästää, vapauttaa, lähettää menemään), Jumala on päästänyt hänet vapaaksi kuin eläimen liekasta. Odottamisen jännitys oli pitänyt hänet paikallaan. Mutta vielä suurempi vapautus liittyi siihen, minkälaisen vapauden hän näki Jeesuksessa koittaneen.

Silmäni ovat nähneet pelastuksen”. Silmien kautta sydän täyttyi. Tässä lapsessa on lunnaat hänen todellisesta vapauttamisestaan kuoleman pimeydestä. Tämä pelastus ja vapautus koski myös kaikkia kansoja. Valo oli tullut pimeään maailmaan. Koko ihmiskunnan lunastaja oli tullut keskellemme.

Simeon sai rauhan sisimpäänsä siitä huolimatta että ympäristö, jossa hän eli oli levoton ja rauhaton. Minkälainen on sinun rauhasi? Oletko uskon silmin nähnyt saman kuin Simeon, niin että odotuksesi on päättynyt ja sisimpääm on tullut rauha?

Usein lienee niin, että jotakin rauhasta puuttuu, jonkinlaista levottomuutta säilyy. Onko siinä kysymys tarpeesta hengellisen elämän syventymiselle? Ehkä olemme olleet mukana vain puolella sydämellä? Kenties se on muitutus siitä, että rukouksemme on ollut vajaata. Vaikka olemme nähneet ja kohdanneet Jeesuksen – se on ollut jotenkin huolimaton tapaaminen. Meidän sydämemme ei olekaan täysin täyttynyt.

Tässä tilanteessa meidän olisi katsottava Simeonin tavoin. Hänellä oli odotusta ja kaipausta jo ennen kuin hän tapasi Jeesuksen. Tunnetko sinä oman syvän kaipauksesi? Mikä kohta sinussa janoaa nähdä Jumalan ja tulla nähdyksi sellaisena kuin olet? Kun sinä katsot tästä kaipuustasi käsin saatatkin nähdä Jeesuksen uudella tavalla -niin että valo virtaa sisimpääsi ja saat saman rauhan.

Simeonilla oli vielä muutama sana lapsen vanhemmille sitten hän katosi heidän näkyvistään eikä hänestä muuta tiedetä – muuta kuin että hän oli onnellinen mies.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s