Kynttilänpäivä

Su 5.2.2017 – Kristus Jumalan kirkkauden säteily (Perhemessu)

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
    Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
      – Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
      niin kuin olet luvannut.
      Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
      jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
      valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Tänään on kynttilänpäivä. Päivän aihe on tarkemmin ilmaistu lauseessa: Jeesus on Jumalan kirkkauden säteily. Puhutaan siis kirkkaudesta eli valosta. Yhdessä kynttilässä ei ole paljon kirkkauden säteilyä. Toin siksi tänne tällaisen lampun. Mikä on tärkein asia, mitä lamppu tekee? ?? (lamppua sytellään ja sammutellaan jätetään lopulta päälle)

Aivan oikein. Se tuo valoa ympärille. Se valaisee kaiken sen, mihin valo osuu. Jos laitan tähän eteen jonkin esineen, se näkyy paremmin, mutta sen taakse tulee varjo. Kuka on joskus nähnyt oman varjonsa? – varjo voi syntyä vain, jos on jossakin riittävästi valoa. (valo – jokin valossa – varjo takana)

Kaikille niille, mitkä ovat lampun ympärillä, tulee varjo – paitsi lampulle itselleen – koska se on valon lähde. Se valaisee kaiken muun ja sille kaikelle muulle tulee varjo. Se itse on valoa ilman varjoa.

Jumalasta sanotaan, että Jumala on valoa. 1 Joh 1:5 Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Jumala on kirkkainta, puhtainta ja kauneinta valoa, mitä on olemassa. Jumalaa lähellä olevat asiat ovat myös valoa: totuus, hyvyys, oikeudenmukaisuus, rakkaus.

Raamatun alussa kerrotaan, kun Jumala loi taivaan ja maan, hänen ensimmäinen luomisteko oli valon luominen. Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä.” Valossa on jotakin äärimmäisen hyvää. Ihmisen suurin ilo olisi paistatella tuon Jumalan kauniin valon loisteessa. Mutta se on hyvin vaikeaa, sillä me emme näe Jumalaa. Jos näkisimme silmämme eivät kestäisi.

Kuulemamme tarina Mooseksesta kertoi siitä. Mooses oli äärimmäisen hyvä ja oikeudenmukainen ja nöyrä mies. Jumala puhui hänelle. Kerran Mooses halusi nähdä Jumalan. ”Anna minun nähdä kunniasi?” Mooses halusi nähdä Jumalan sellaisena kuin hän on. Jumala vastasi hänelle, että se on ihmiselle mahdotonta. Ihminen ei kestä Jumalan kirkkautta. Jumala sanoi Moosekselle: ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.”

Niin hyviä aurinkolaseja ei ole vielä kehitetty, että voisi kastoa Jumalaa ja selvitä hengissä. Kirkkaus on niin suuri. Auringon kirkkaus on jo sellaista, että sitä ei voi suoraan katsoa. Jumalan kirkkaus voittaa auringonvalon. Ei edes Mooses, joka oli hurskas Jumalan mielen mukainen ihminen – hänkään ei voinut nähdä Jumalaa. Jumalan edessä paraskin ihminen osoittautuu vajaamittaiseksi. Jumala näkee enkeleissäänkin puutteita: enkelilläkin on varjo. Jumalan valo paljastaa kaiken. Meidän teoissamme, sanoissamme ja asenteissamme on niin paljon vielä jäljellä pimeyttä. Tänään synnintunnustuksessa tuotiin ristin juurelle kiviä. Kivet jotka eteen tuotiin ovat sitä varjoa, mikä taaksemme jää.

Jumalan kirkkaus paljastaa kaiken. Valo paljastaa varjon – Jumalan pyhyys paljastaa meissä sen, mikä on vastoin Jumalan tahtoa. Ajattelemme olevamme ihan hyviä ihmisiä. Ja niin olemmekin toisiin ihmisiin verrattuna. Mutta me emme toimi aina oikein, emmekä ole aina hyviä ja ystävällisiä. Joskus saatamme vihatakin jotakuta toista. Ehkä siksi, että hän on loukannut meitä ja meidän tekee mieli kostaa: olla ilkeä hänelle yhtä paljon ja enemmänkin. Me tiedämme tämän. Meillä on jokaisella varjo, minkä Jumalan kirkkaus paljastaa. Varjo seuraa meitä.

Mutta kun Jeesus syntyi maailmaan, hänessä Jumalan kirkkaus oli saanut toisen muodon. Jumalan suuri salaisuus tuli lähemmäs ihmisiä. Jeesus tuli johdattamaan ihmiset pimeydestä valoon. Hyvyyden valo on kauniimpaa kuin pahuuden pimeys. Jeesuksen kirkkaus ei ollut enää silmiä polttavaa. Jeesuksen mukana keskelle pimeää maailmaa tuli uusi alku ihmisille.

Simeon tiesi tämän. Siitä lukemani evankeliumi kertoi. Jumalan kauneimmasta valosta, joka oli tullut ihmisten luo. Niille jotka tunsivat varjonsa, tuo valo oli suloisempi kuin mikään maailmassa.

Kun Simeon kohtasi Jeesuslapsen. Hän tiesi, että lapsi on Jumalan kirkkaus, puhtain ja kaunein valo maan päällä, jonka on määrä valaista kaikki ihmiset hyvyydellään. Siinä valossa jokaisen varjo tulee näkyviin – se mikä meissä on pahaa, paljastuu. Mutta tämä Jeesus on erityinen siksi, että hän ei vain loista Jumalan valoa. Hän myös johdattaa meidät siihen valoon, hän johdattaa sinne, mikä on meidän kotimme, Jumalan valon valtakuntaan. Sinne me kuulumme. Hän johdattaa meidät sinne varjostamme huolimatta. Lopulta hänen valonsa on niin suuri, että meidän varjomme sulaa. Kaikki mikä on ollut pahaa, annetaan anteeksi. Kun pääsemme perille – silloin emme ole enää vain valon paisteessa vaan keskellä valon lähdettä. Eikä mitään pahaa jää jäljelle. Tuo valo asettuu meihin asumaan.

Sinulla kristittynä on tuo valo sisälläsi. Sait sen, kun sinut kastettiin. Jeesuksen seuraajina olemme valon lapsia, emme pimeyden. Aina kun luet Raamattua, käytä jumalanpalveluksessa, tai rukoilet Jeesusta, valo syttyy ja palaa voimakkaammin. Kun pyrit totuuteen, hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen, olet valon tiellä.

Tämän elämän aikana varjo seuraa meitä. On hyvä oppia tuntemaan myös varjoaan, ikäviä puoliaan. Silloin tietää kaiken aikaa, miksi Jeesuksen tuoma valo on niin tärkeä.

Meissä on valoa ja meissä on varjoa. Mutta kun Jumala katsoo meitä, hän ei näe varjoamme. Hän tunnistaa valon, minkä Jeesus meille antoi. Uskon valon, sen että luotamme Jeesukseen ja haluamme seurata häntä valon lapsina.

Pastori T. johtaa meidät liikuttavaan uskontunnustukseen.

 

Kynttilänpäivän saarna 27.1.2008

2. Moos. 33: 18-23 Mooses sanoi Herralle: ”Anna minun nähdä kunniasi.” Herra sanoi: ”Minä annan kirkkauteni kulkea sinun ohitsesi ja lausun sinun edessäsi nimen Jahve. Minä annan anteeksi kenelle tahdon ja armahdan kenet tahdon.” Herra sanoi vielä: ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.” Sitten Herra sanoi: ”Näetkö tämän paikan vieressäni? Asetu tämän kallion luo. Kun minun kirkkauteni kulkee ohi, minä asetan sinut kallionkoloon ja suojaan sinua kämmenelläni, kunnes olen kulkenut ohi. Sitten otan käteni pois ja saat nähdä minut takaapäin, mutta minun kasvojani ei kukaan saa nähdä.”

Evankeliumi Luuk. 2: 22-33 Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: – Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Mooses esitti Jumalalle pyynnön: Anna minun nähdä kirkkautesi. Mistä tässä oikeastaan on kysymys? Mooses puhuu kirkkauden tai Jumalan kunnian näkemisestä, mutta Jumala vastaa hänelle, että hänen kasvojaan ei kukaan voi nähdä. Mitä Mooseksen pyyntö siis pitää sisällään?

Mooses halusi nähdä Jumalan sellaisena kuin hän on. Hän ei halunnut puhua Jumalalle enää ikään kuin sermin takaa, vaan kasvotusten. Hän oli nähnyt jo palavan pensaan ja Herran enkelin, hän oli ollut todistamassa monia Jumalan suuria tekoja, ihmeitä – muistatteko niitä: Egyptin vitsaukset, Punaisen meren halkaiseminen, vettä kalliosta, mannaa taivaasta, lain antaminen Siinain vuorella jne. hän oli kuullut Jumalan äänen puhuvan, Moosekselle Jumala ilmoitti myös arvoituksellisen nimensä: Jahve: ’minä olen’. Mutta Jumalan salaisuus ei ollut vielä paljastunut. Se oli enemmänkin syventynyt. Voisiko asiaan vihkoinkin tulla selvyys? Nyt hän halusi nähdä Jumalan vailla minkäänlaista estettä tai hämäryyttä.

Mutta kuten kuulimme, tätä toivetta Jumala ei toteuttanut? Jumala kulki aivan hänen läheltään, peitti hänet kädellään, lausui nimensä Jahve kulkiessaan ohitse, mutta Mooses ei saanut nähdä Jumalan kasvoja. Hän näki vain Jumalan selkäpuolelta – sen piti riittää. Jumala säilytti salaisuutensa.

Mooses ei varmastikaan ole ainoa ihminen lajissaan, joka haluaisi nähdä Jumalan ja kurkistaa salaisuuden verhon taa. Sitä ihminen kai haluaa enemmän kuin mitään muuta. Eräs syy tähän on siinä, että nähdessämme Jumalan saisimme varmuuden Jumalasta omin silmin. Halu astua epävarmuudesta ja uskon luottamuksen maailmasta tieteellisen varmuuden maailmaan tuntuu monesta myös oikeudenmukaiselta vaatimukselta ainakin sellaiselta asialta, joka rauhoittaisi epäilykset ja päättäisi henkisen etsinnän.

Mitä erikoista Jumalan kasvojen näkemisessä on? Mikä tekee siitä niin vaarallista? Mooseksellehan annettiin vastaus: Minun kasvojani ei kukaan saa nähdä – sillä yksikään ihminen, joka näkee minut ei jää eloon. Siksi Jumala laittoi kätensä suojaksi Mooseksen ylle kulkiessaan hänen ohitseen. Tätä kohtaa on selitetty monin tavoin. Perustelun mukaan, joka Moosekselle annetaan, selvää on ainakin se, että ihmiselle on vaarallista nähdä Jumala sellaisenaan. Mikä tekee siitä vaarallista? Miksi ihminen tuhoutuu Jumalan kasvot nähtyään? Se ei käy selväksi suoraan perustelusta. On esitetty, että ihmisen ja Jumalan välisen pyhyyden ero on niin suuri, että syntinen ihminen ei kestä Jumalan kirkkautta.

Jumalan katsominen ei ole sama asia kuin taulun katsominen museossa. Se ei ole sitä, että näkee kasvonpiirteet ja että osaisi sen jälkeen piirtää Jumalasta muotokuvan. Jumalan näkeminen tempaa ihmisen mukaan suurempaan pyörteeseen, joka alkaa muuttaa meitä. Mooseskin muuttui Jumalan kirkkauden lähellä niin, että alkoi itse loistaa. Tuo loiste sai pelkoa ihmisissä aikaan ja siksi hänen oli peitettävä kasvonsa. Jumalan katsomisessa on siis meitä muuttava voima.

Mutta peittämättömän Jumalan kasvojen edessä ihminen ei ole vain katsoja – myös hän on Jumalan katseen alla vailla mitään sellaista, mikä peittäisi hänen syntinsä – ja sitä ihminen ei voi kestää. Mooseksen pyyntö sisälsi oikeastaan toiveen siitä, että hän voisi astua paratiisin viattomuuden tilaan, ohi kerubien leimuavien miekkojen.

Paratiisissa Adam ja Eva näkivät Jumalan ja keskustelivat hänen kanssaan. Mutta lankeemuksen seurauksena heidät karkotettiin Jumalan kasvojen edestä – sen jälkeen ihminen ei ole Jumalan kirkkautta voinut katsoa luonnollisin silmin.

Edellisen lisäksi haluan tuoda esille yhden näkökulman. Kun ajattelemme Jumalan näkemisen tuovan meille varmuuden epäilysten sijaan ja vastauksen etsimiseemme, niin se, että Jumala kätkeytyy on meidän kannaltamme ehkä sittenkin parempi – ei vain siksi että säilyisimme hengissä, vaan myös siksi, että se suojaa myös ihmisen vapauden.

Jumala haluaa olla tekemisissä enemmän meidän sydämemme kanssa kuin järkemme kanssa. Hän haluaa olla kohdata vapaan ihmisen, jonka kanssa voi solmia persoonallisen suhteen. Tieteellisen vastaansanomaton ja todistettu Jumala murskaa ihmisen vapauden ja hänen uskonsa. Sellainen suhde ei olisi enää luottamuksen suhde, sitä ei kuvaisi käsitteet kuten nöyryys, ilo ja rakkaus. Siitä muodostuisi kuin johtaja-alainen suhde tai isäntä ja orja-suhde, kylmä ja laskelmoiva. Salaisuuden verho kutsuu meitä etsimään toisenlaista yhteyttä Jumalaan, jossa Jumala ei ole loogisen todisteketjun päätös, vaan ikuinen Sinä, persoona, joka kutsuu meitä yhteyteen kanssaan.

Kun Mooseksen ajoista siirrytään Uuden testamentin aikaan, tapahtuu merkittävä muutos. Muutos näkyy päivän evankeliumissa. Se mitä Mooses ei nähnyt paljastui Simeonille. Jumala saa kasvot Jeesuksessa.

Jumalan kasvojen kirkkaus tuli näkyviin Jeesuksen kasvoissa. Siinä vaiheessa kun vanha Simeon näki nuo kasvot, ne olivat vielä pienen vauvan kasvot. Simeon näki lapsessa kuitenkin syvemmälle Jumalan salaisuuteen kuin Mooses ikinä.

Simeon oli odottanut Jeesukseen syntymää koko ikänsä. Jumala ei ollut sanonut hänelle mitään aikataulua. Hän tiesi vain sen, että ennen kuolemaansa hän tulee näkemään Jeesuksen. Hän odotti. Luottavainen odotus oli hänen uskoaan. Siinä hän oli uskollinen. Hän odotti Jumalan lupausten täyttymistä. Ja lupaus täyttyi. Simeonin odotus päättyi. Hän näki lupauksen toteutuneen, hän näki Jumalan kirkkauden.

Vasta Kristuksessa Jumalan kirkkaus on tullut ihmisten nähtäväksi niin, että se ei tuhoa katsojaansa. Mutta sitä varten Jumalan oli otettava toisenlainen muoto ja tultava ihmislapseksi. Merkittävää Jumalan kirkkaudessa Jeesuksen kautta on myös se, että tämän turvin me säilytämme vapautemme ihmisinä. Jeesuksen kautta kohdattava Jumalan kasvojen kirkkaus ei tuhoa ihmistä, mutta se ei myöskään tieteellisellä varmuudella pakota ihmisiä tunnustamaan Jumalaa. Jeesusta katsomalla ihminen on vapaa kääntymään Jumalasta poispäin. Se ei ole sellaista häikäisevää kirkkautta ja järjen antamaa varmuutta, joka sulkee pois vastaväitteet.

Tämä johtuu siitä, että Jumalan kirkkaus Jeesuksessa näkyy vain Pyhän Hengen antamalla uskon katseella. Simeon tuli temppeliin Pyhän Hengen vaikutuksesta. Saman Hengen vaikutuksesta hän, näki tässä lapsessa Kristuksen, Voidellun, pelastajan ja kansojen valon. – Simeon näki Jumalan kasvot Jeesuksessa Pyhän Hengen kautta.

Lapsen ulkomuodossa ei ollut mitään erikoista. Ei myöskään hänen vanhemmissaan ollut mitään sellaista, mikä olisi paljastanut lapsen alkuperän. Kaikki muut ihmiset ja papitkin temppelissä eivät tienneet, mikä lapsi oli kysymyksessä. Enemmänkin päinvastoin. Kuka tahansa muu ihminen olisi nähnyt tässä lapsessa vain köyhän nuorenparin esikoispojan. Eivätkä he olisi luvanneet tälle kovin merkittävää elämää. Niukkaa toimeentuloa käsityöläisenä. Mutta vanhalle Simeonille tässä lapsessa näkyi Jumalan kirkkaus. Jumala paljasti rakastavat kasvonsa ihmisille.

Evankeliumit todistavat samasta asiasta myöhemmin. Jeesuksen opetuslapsi Filippus (Joh 4:9) pyysi kerran Jeesukselta samaa kuin Mooses aikaisemmin vuorella, hän pyysi, että Jeesus näyttää hänelle taivaallisen Isän. Jeesus antoi hänelle tyhjentävän vastauksen: ”Joka on nähnyt minut on nähnyt Isän.”Jeesuksessa Jumalan salaisuus on tullut julki. Ja mitä lähemmäs Jeesuksen ristiä tulemme, sen kirkkaammin Jumalan salaisuus on katseltavanamme. Paavali todistaa tästä Korinttolaiskirjeessä

Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta…. Me julistamme Jumalan salaista, kätkettyä viisautta, jonka hän jo ennen aikojen alkua on määrännyt meidän kirkkaudeksemme. (1 Kor 2)

Vanha Simeon näki Jeesus-lapsessa Jumalan kirkkauden. Evankeliumista tunnet Jeesuksen koko tarinan. Siinä näet Jumalan kasvot, jotka eivät salaa mitään, ei rakkauttaan, armoaan eikä uskollisuuttaan. Siksi hakeudu aina evankeliumien ääreen ja rukoile Pyhää Henkeä kirkastamaan sinulle siinä Jumalan kasvot Jeesuksen kautta.

Kynttilänpäivä 6.2.2011

Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: “Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, “kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
- Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa
lähteä, niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. Luuk 2:22-33

2 moos 33:18-23 – mooses sanoi Herralle: anna minun nähdä kunniasi – yksikään ihminen, joka näkee minut (kasvoni) ei voi jäädä eloon. – mooses sai nähdä selkäpuolen

1 Tim. 6:13-16

Jumala asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä….

Päivän raamatun tekstit ovat mielenkiintoista luettavaa. Niitä yhdistää selvästi yksi asia. Se liittyy näköaistiin ja tarkemmin Jumalan näkemisen mahdottomuuteen. Mooses sai nähdä vain Jumalan selkäpuolen, vaikka hän halusi nähdä Jumalan kirkkauden, Jumalan sellaisena kuin hän on. Kyselyynsä hän sai vastauksen: Yksikään ihminen, joka näkee minun kasvoni ei voi jäädä eloon. Paavali kirjoittaa kirjeessään Timoteukselle: ”Jumala asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä yksikään ihminen ei ole nähnyt.” Kummassakin Raamatun jakeessa Jumala on salattu ja jää kaikkien aistien tavoittamattomiin.

Tämä on asia, jonka helposti tiedostamme. Katsomme mihin vain, emme näe Jumalaa. Ei ole sellaista verhoa, jonka taakse voisimme kurkistaa ja todeta: Haa! Täällähän sinä olet. Vaikka olisimme kuinka hurskaita ja uskovia tahansa, meille ei kasva ylimääräistä aistia, jolla näemme Jumalan. Edes niin sanottu ’uskon silmä’ ei ole sellainen silmä, jonka verkkokalvolle muodostuu kuva Jumalasta. Usko säilyy uskona ja luottamuksena Jumalan apuun kaikista aisteista huolimatta.

Jumala asuu kokonaan toisessa ulottuvuudessa, sellaisen rajan tuolla puolen, johon meillä ei ole pääsyä. Uskonnollisessa kielenkäytössä tehdäänkin ero näiden kahden maailman välillä:

on olemassa meidän näkyvä aineellinen maailmamme ja Jumalan näkymätön aineeton maailma, – puhumme siitä taivaana.

Meidän ajallinen ja katoava ja Jumalan ajaton ja ikuinen maailma.

Meidän epätäydellinen, arkinen ja synnin tähden rikkoontunut maailma ja Jumalan täydellinen, pyhä ja synnitön maailma. Vasta kuoltuamme me jätämme tämän katoavan maailman ja voimme päästä siihen täydelliseen maailmaan, johon meidät on tarkoitettu, mutta joka ei tule osaksemme itsestäänselvyytenä.

Jollakin tavalla nämä maailmat ovat kytköksissä toisiinsa. Sekin on asia, jota emme tajua tai osaa selittää. Tiedämme tai uskomme kuitenkin sen, että tämä meidän näkyvä ja konkreettinen maailma on Jumalan aikaansaama. Jumala on luonut sen ja hän ylläpitää sen elämää. Ja ihmiselle on suotu tässä maailmassa aivan erityinen asema.

Noin viikko sitten televisiosta tuli dokumenttiohjelma  yhdestä maailman tunnetuimmasta maalauksesta. Se on Michelangelon maalaama fresko Sikstuksen kappelin katossa – Aatamin luominen. Tuossa kuvassa tiivistyy mestarillisella tavalla nämä kaksi maailmaa ja niiden välinen ylittämätön kuilu.

Maalaus lienee niin tunnettu, että voitte palauttaa sen vaivatta mieleenne. (niille jotka eivät voi, olen laittanut tänne eteen kuvan freskosta) Aatami makaa puolittain maassa oikeaan käteensä nojaten toinen käsi koholla. Hän on nuori, mutta toisaalta vasta hetki sitten luotuna hänen kehonsa on vielä heikko ja voimaton. Adamin katse on arka, se on suuntautunut kohti Luojaansa. Jumalan katse sen sijaan on voimakas, tarkkaavainen ja määrätietoinen.

Kaikkein huomattavinta kuvassa on  kädet – Aatamin vasen käsi ja Jumalan oikea käsi ovat ojentautuneita toisiaan kohti. Etusormet miltei koskettavat toisiaan, mutta ovat erillään. Niiden väliin jää muutama sentti. Kuvaan on saatu ihmisen ja Jumalan, luodun ja Luojan läheisyys ja samalla mittaamaton etäisyys. Jumalan ikuinen ja näkymätön maailma koskettaa hetken katoavaa ja aineellista maailmaa. Kuvan mittaamaton jännite tulee siitä, että sormet eivät kosketa toisiaan. Ne ovat lähellä ja samalla kaukana. Niiden väliin jäävä tyhjyys kasvaa kuiluksi, jota ei voi ylittää.

Raamatun alussa on kaksi luomiskertomusta. Kaksi erilaista kertomusta myös siitä miten ihminen luotiin. Ensimmäisen luomiskertomuksen mukaan ihminen luotiin Jumalan sanalla: Jumala sanoi: ”tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme… hän loi heidät mieheksi ja naiseksi” Jumalan luomistyö tapahtui sanomalla: Jumala sanoi ja niin tapahtui. Michelangelon fresko on kuvaus kuitenkin jälkimmäisestä luomiskertomuksesta. Siellä Jumala muovaa ihmisen: ”Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen.” Michelangelon kuvassa Jumala on muovannut ihmisen ja viimeisen kosketuksen myötä jumalallinen henkäys herättää Adamin. Samalla sormet irtautuvat toisistaan. Käsien asento kuvassa ja sormien irtaantuminen on kuin jäähyväiset, jonka jälkeen Jumala jää salaisuuden verhon taakse seuraamaan tapahtumien kulkua – Napanuora katkeaa Luojan ja luodun välillä. Aatami jää yksin siihen asti, kunnes Eva luodaan hänen kumppanikseen. Mutta syvempi yksinäisyys säilyy – sen muodostaa tietoisuus omasta alkuperästä ja samalla siitä kuilusta joka Luojan ja luodun välillä on.

Jollakin tasolla maailmat ovat toisistaan erossa jo luomisesta alkaen, mutta varsinkin lankeemus tekee kuilun ylittämättömäksi ja peruuttamattomaksi. Oman pahuutensa tähden ihminen särki paluunsa mahdollisuuden.

Jos kaikki olisi tässä, ihmisellä olisi syvä kaipuu Jumalan luo, mutta tämä kaipuu jäisi vaille täyttymystä. Onneksi päivän teksteissä on vielä tuo kolmas. Evankeliumi hurskaasta Simeonista, joka odotti Israelin lohdutusta. Hän kohtaa Jeesuksen, kun tämä oli vasta 40 päivän ikäinen. Nähdessään lapsen hän tietää Jumalan lupausten täyttyneen.

Simeon tunnustaa nähneensä lapsessa jotakin enemmän kuin vain heiveröisen pienokaisen. Hän sanoo: Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

 

Jumala, joka asuu valossa, jota ei voida lähestyä, lähestyy itse meitä.- Hän on laskeutunut luomaansa maailmaan ja tullut katsottavaksi. Nyt ei ole näkyvissä vain selkäpuoli, kuten Mooseksella, vaan Jeesuksen kautta verho väistyy ja Jumalan kasvot paljastuvat.

Michelangelon maalausta ja ajatusta muokaten voisi sanoa, että välimatka kurotaan umpeen. Maailmat eivät erkane tai sulkeudu toisiltaan, vaan muodostuu yhteys. Kädet tarttuvat yhteen.

Michelangelon teoksessa välimatka ja lipuminen erilleen korostuu. Mutta on olemassa kuva yhteydestä, siitä kuinka kädet koskettavat toisiaan. Se ei ole Michelangelon maalaus. Se on pääsiäisikoni. Siinä ylösnoussut Jeesus otta Aatamia kädestä kiinni kuljettaakseen hänet kuoleman vankilasta valon valtakuntaan.

Näitä kuvia katsoessa ja tekstejä lukiessa on tärkeää huomata, että Adam on jokainen meistä. Se mitä tapahtui paratiisissa, tapahtui minulle. Mutta myös se, mitä tapahtui hänelle pääsiäisikonin mukaan tapahtuu minulle. – Kun vanhan Simeonin tavoin Jumalan armosta ja näemme hänessä pelastuksen.

Simeon sai pitää sylissään pelastajaa tietoisena siitä, että on olemassa vahvemmat kädet, jotka kerran kantavat hänetkin kuolemasta iankaikkiseen elämään. Nuo kädet kantavat ja johdattavat sinuakin  tänäänkin ja läpi ajasta ikuisuuteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s