12. shell

Synti rikkoo tulevaisuutemme (Iltakirkossa 4.9.2019)

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: 
    ”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen! 
    Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” Luuk. 18: 9-14

Jeesus kertoi tarinan kahdesta miehestä jotka menivät temppeliin. Jeesus kertoi mielellään tarinoita, jotka valottivat ihmisen elämän perustavia tekijöitä.

Jeesuksen tarina kärjistää opetuksen eivätkä fariseukset voineet sitä kuulla naama peruslukemilla. Tarina oli suunnattu juuri heille, sillä fariseukset olivat niitä, jotka olivat varmoja hurskaudestaan ja väheksyivät muita. Kertomus lienee helposti ymmärrettävissä. Ulkonaisesti hurskas ja perinteitä kunnioittava fariseus, joka oli moitteeton oman uskonnon harjoittamisessaan. Hän oli kuitenkin kadottanut jotakin matkan varrella siitä, mihin hurskaus tähtää ja minkälaiseksi sen pitäisi ihmistä muuttaa. Sen sijaan, että hän olisi oppinut nöyryyttä, hän ylvästeli itse pikkutarkkojen muodollisuuksien noudattamisella ja omatekoisilla säännöillä. Laki ei ollut murtanut häntä pieneksi Jumalan edessä.

Toinen tilanne oli publikaanilla. Hänen laatunsa oli hyvin selvä kaikkien silmille. Hän oli julkisyntinen, kuten fariseuksen mainitsemat rosvot, huijarit ja huorintekijät. Luultavasti hän oli kaikkea tätä. Hän keräsi veroja Rooman keisarille. Se ei ollut kovin ylevää. Hän tiedosti itse tilanteensa eikä voinut tuntea ylpeyttä itsestään. Päinvastoin hän tunsi pienuutta ja häpeää niin Jumalan kuin ihmisten edessä. Mutta hän tuli temppeliin rukoilemaan, jospa hänen pelinsä ei sittenkään olisi menetetty.

Hän rukoili ja minkälainen hänen rukouksensa olikaan. Hänen sanoillaan koko kristikunta on rukoillut 2000 vuotta. ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, ole minulle syntiselle armollinen.” Hänen rukouksensa on näyttänyt tietä, kuten ristinryövärin rukous: Jeesus, muista minua.

Kertomus ärsytti fariseuksia. Siinä asetettiin julkisyntinen mallikansalaista korkeammaksi. Fariseukset olivat kansan silmissä mitan antavia ihmisiä. Juuri he olivat ihanneihmisiä. Mutta nyt Jeesuksen puheessa maailmallinen ihminen on parempi Jumalan silmissä kuin henkilö, joka on elänyt siivoa elämää, käynyt säännöllisesti seurakunnan toiminnassa. Eikö tällä siivosti eläneellä ole mitään etua siitä, että hän osallistuu seurakunnan elämään säännöllisesti.

Jumalanpalveluksesta on etua, jos se kasvattaa ihmistä valoa päin eikä sokeaksi. Sokeus on sitä, että ajattelee Jumalan armon olevan ostettavissa. Jumalan lahja, pelastus ja anteeksiantamus eivät ole ostettavissa siivolla elämällä ja hurskailla tavoilla. Se on lahja syntisille. Jumalan edessä on vain syntisiä. Jos siivosti elänyt ei tajua tarvitsevansa armoa yhtä kipeästi kuin kuka tahansa syntinen, hän on fariseuksen kaltainen.

Jeesus ohjasi fariseuksia todellisen Jumalan tuntemisen äärelle. Ainoa este oli heidän väärä kuvitelma itsestään. Publikaani tajusi, että kaikki on lahjaa. Hän ei ole ansainnut sitä armoa, mikä hänelle suodaan. Saman suuren armon äärellä on myös fariseus. Mutta hän ei nähnyt omaa pimeää puoltaan, sitä Jeesus halusi hänelle osoittaa.

Nykyaikainen vertaus fariseuksesta voisi olla tällainen: Kuvitellaan tilanne, että tiedemiehet ovat löytäneet pyramidien kätköistä vuosituhansien vanhan erikoisen kasvin. Sitä kasvattamalla ja kehittämällä kyetään valmisamaan lääke, jolla syöpä on parannettavissa lopullisesti sekä alzheimer ja parkinson ja monet muut taudit. Koska lääke kasvatettaisiin kasvista, sitä saataisiin helposti lisää ja siitä tulisi halpaa kuin vesi. Jollakin ihmeellisellä tavalla pääset katsomaan tätä ikivanhaa ainutlaatuista kasvia, joita on vain tämä yksi hauras kappale, jossa on maailman toivo paranemisesta. Juuri kun olet sitä lähellä, haluat tehdä kepposen ja yskäiset suoraan kasvia päin, niin, että kasvi turmeltuu ja tulee tarkoitukseen käyttökelvottomaksi. Lääkettä ei voi siitä enää kehittää. Kaikki miljoonat ihmiset jäävät vaille lääkettä, joka voisi heidät parantaa – ja se johtui teostasi. Vahinko on korvaamaton ja sillä on käsittämättömän mittaamattomat seuraukset. Rahallisesti sitä ei voi edes arvioida. Miljardit eivät riittäisi. Miten voit korvata kaiken? Miten voit vastata teostasi? Et mitenkään. Mitä sinulle pitäisi tehdä?

Neuvotteluiden jälkeen sinulle tuodaan tieto, että saat anteeksi. Sinulta ei vaadita mitään. Olet vapaa. Vaadit kuitenkin, että saat maksaa 20 euroa korvausta tapahtuneesta. Mitä sillä 20 eurolla tehdään? Mihin sitä tarvitaan? Se ei ole missään suhteessa tapahtuneeseen vahinkoon ja tuntuu lähinnä loukkaukselta. Vaikuttaa siltä, että et ole ymmärtänyt vahingon laajuutta.

Vastaava tilanne on oikeastaan ihmisen ja Jumalan välillä, kun selvitetään ihmisen syntiä. Me emme taida syntimme kanssa ymmärtää vahingon mittasuhteita. Se mitä me olemme rikkoneet synnillämme, on ennen kaikkea oma tulevaisuutemme. Koska emme näe tulevaisuuttamme, se ei tunnu miltään. Toki me olemme vahingoittaneet myös muita ja heissä on pysyvät jäljet. Mutta vahingon laajuus on suurempi kuin näemme; suurempi kuin jäljet läheisissämme. Synnillä emme ole rikkoneet vain läheisiämme vastaan, olemme rikkoneet itsemme ja olemme rikkoneet Jumalaa vastaan. Eikä meillä ole mitään millä korvata peruuttamaton vahinko.

Jumala sanoo ei hätää. Minulla on vielä yksi keino. Tilanne voidaan korjata, mutta se vaatii häneltä suurta uhrausta. Hänen poikansa kuolee tähtemme. Hän kuolee tuhat miljoonaan kuolemaa kerralla meidän kaikkien tähtemme. Olemme saaneet kaiken anteeksi. Ja mitä me teemme? Me tarjoamme hänelle kiitokseksi 20 euroa. Ikään kuin kuittaamme oman osuutemme. Siinä tulemme samalla antaneeksi lahjasta arvion ja se on julkean mitätön. Jumalan lahja on mittaamaton. Maksun tarjoaminen siitä on loukkaus.

Paras mitä voit Jumalalle antaa, on iloinen sydän – ja elää tästä anteeksiantamuksesta – elää rohkeasti ja kiittäen.

 

Pukuhuoneessa ei tulla puhtaaksi – on mentävä suihkuun puhdistuakseen

12 helluntain jälkeinen sunnuntai 2010

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:
    »Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!
    Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.» Luuk. 18: 9-14

Kuulimme hyvin tunnetun Jeesukseen esittämän kertomuksen kahdesta rukoilijasta. Se on kertomus kahdesta miehestä jotka menevät temppeliin rukoilemaan ja tulevat sieltä myöhemmin ulos toinen puhtaaksi pestynä synnistä mutta toinen oli jäänyt vaille tuota siunausta.

Mutta kävikin ilmi, että toinen ei mennyt sinne puhdistuakseen vaan ylpeilemään omasta näennäisestä puhtaudestaan. – On hyvin selvää, että puhtaaksi ei tule sillä, että on suihkuhuoneessa, on mentävä suihkun alle ja suihkun alle puolestaan menee vain hän joka on ensin riisuutunut – on kuoriutunut paljas ihminen esiin. Fariseus ei halunnut edes riisuutua. Hän komeili pukuhuoneessa. Publikaani tunsi ja pelkäsi, että hän ei voi saada enää itseään millään puhtaaksi. Mutta niin vain kävi, että hän, joka tuli sinne likaisena, lähti puhtaana. Toinen taas, joka tuli sinne mielestään puhtaana, hän lähti entistä likaisempana takaisin.

Jeesuksen kertomus sijoittaa miehet temppeliin. Tuon ajan kuulijalle oli myös selvää, mitä temppelissä tapahtui. Sekä aamulla että illalla sisimmällä esipihalla toimitettiin polttouhri, jossa kansan syntien puolesta teurastettiin virheetön karitsa. Sen verta pirskotettiin alttarille ja pappi astui sisälle pyhäkköön pirskottamaan verta myös esiripun eteen. Toimituksen päätteeksi pappi ilmoitti kansalle, että Jumala on ottanut uhrin vastaan ja Israelin synnit on pesty pois. Tämä on ympäristö evankeliumin tapahtumille.

Kun siis temppeliin mentiin rukoilemaan, se ei ollut vain yksinäistä hiljaista mietiskelyä, vaan osallistumista yhteiseen rukoukseen, liturgiaan, jossa yhtenä osana oli uhri mutta aikaa oli myös henkilökohtaiselle rukoukselle.

Kaksi miestä meni temppeliin osallistuakseen jumalanpalvelukseen. Toinen oli fariseus ja toinen publikaani. He menivät sinne yhtä aikaa mutta eivät yhdessä. Heillä ei ollut mitään tekemistä keskenään. He eivät olleet ystäviä. Fariseus varoi ettei kukaan epäpuhdas tollo päässyt edes koskemaan häneen – hän olisi itse tullut siitä epäpuhtaaksi. Hän noudatti tarkoin lakia ja yksityiskohtaisten perinnäissääntöjen avulla hän piti itsensä puhtaana. Tämä fariseus oli vieläpä yli-innokas hurskauden ulkonaisessa harjoittamisessa. Hän teki paljon enemmän kuin Mooseksen laki edellytti. Laki määräsi vain yhden paaston suurena sovituspäivänä, fariseus paastosi kahdesti viikossa. Sen lisäksi, että hän maksoi kymmenykset tuloistaan,  hän maksoi kymmenykset myös siitä mitä hän osti – sen varalta, jos kauppias ei ollut niitä maksanut. Hän oli oikea mallikansalainen, voisi kuulostaa jopa nöyrältä ihmiseltä, mutta hänen rukouksensa paljastaa hänen olemuksensa. Rukouksen keskus ei ole Jumala vaan hänen oma hurskautensa.

Jeesuksen esimerkki oli varmasti räikeä aikalaisten korvissa. Fariseus oli ulkonaisesti hurskas ja publikaani taas ulkonaisesti syntinen. Kukaan ei halunnut olla kuin publikaani, hän oli oikeasti inhottava tyyppi. Hän oli kerännyt rikkauksia ja varallisuutta perimällä ylisuuria maksuja, varastamalla muilta. Kuulijat halusivat olla pikemminkin hurskaan fariseuksen kaltaisia.

Kertomuksen yksi päähuomio on se, että vain toisessa miehessä tapahtui rukouksessa sisäistä muutosta. Vain toinen katsoi itseään rehellisesti ja totuudenmukaisesti, vain toinen asettui Jumalansa eteen alastomana omana itsenään. Siksi vain tämä, jossa Jumalan kohtaaminen sai muutosta aikaan palasi hurskaampana takaisin ja tuo joka kuvitteli olevansa hurskas oli kadottanut Jumalan edessä sen vähäisenkin hurskauden, mikä hänellä oli. Omasta mielestään hän toki edelleen oli hurskas. Vain toinen katsoi tarvitsevansa puhdistumista.

Publikaanin rukous on lyhyt ja ytimekäs. Hän ei uskalla nostaa katsettaan ylös vaan lyö rintaansa ja sanoo. Ole minulle syntiselle armollinen.

Selitysteokset nostavat esille kaksi yksityiskohtaa: mies lyö rintaansa. Sillä tavoin juutalaisten miesten ei tiedetä yleensä käyttäytyneen. Kuolemansurun äärellä naiset saattoivat itkien lyödä rintaansa. Miesten ei kerrota tehneen niin. Ainoa kerta Raamatussa, jossa ihmisten kerrotaan lyöneen rintaansa, on pitkänäperjantaina, Jeesuksen kuoleman päivänä. Ihmiset palasivat Golgatan kummulta koteihinsa rintaansa lyöden järkyttyneenä näkemästään ja kokemastaan. Kertomukseen publikaani, joka lyö rintaansa, on epäilemättä tuskassa synnin tähden.

Toinen huomio kiinnittyy hänen sanoihinsa. Ole minulle syntiselle armollinen. Alkuteksti ei käytäkään tässä tavallista sanaa eleeoo – mikä on esim.  rukoushuudahduksessa: Kyrie eleison, herra armahda. Publikaani käyttää sanaa hilaskomai. Se on harvainainen mutta tärkeä käsite Ut:ssa – merkitsee kirjaimellisesti sovittamista. Publikaani oli synnintuntoisena temppelissä ja pyytää sovitusta. Hän on nähnyt hetki sitten karitsan uhrattavan ja veren pirskottamisen ja kun pappi vie uhri verta pyhäkköön esiripun eteen, publikaani rukoilee Jumalaa: ”Tuo sovitus minulle syntiselle.” Hän ei ole puhdas oman hurskautensa ja elämäntapansa varassa, vaan jättää asiansa Jumalan haltuun, Jumalan armon varaan.

Mikä kertomuksen merkitys ja arvo on tänään? Se palauttaa meidät tutkimaan omaa perussuhdettamme Jumalaan. Onko meidän uskomme laitostunut? Pitääkö se sisällä väärää varmuutta, sisäistä kovuutta ja toisten tuomitsemista? Huomaamatta omassa hurskaudessamme ja oikeaoppisuudessamme meillä on taipumus muodostaa kristillisyyden ja mallihurskauden rima johonkin, tuntea ylemmyyttä omista hurskaista harrastuksistamme ja siitä, että sujuvasti olemme välttäneet paheet. – näitä hyvän kristillisyyden vaatimuksia asetamme huomaamattamme myös toisille.

Me olemme tulleet jumalanpalvelukseen ja joudumme kysymään itseltämme olemmeko enemmän fariseuksen vai publikaanin kaltaisia? Mihin meidän hurskautemme perustuu? Perustuuko se omaan kilvoitteluuni ja hengellisiin harjoituksiini vai perustuuko se Jumalan lahjaan, siihen että Jumala Jeesukseen tähden katsoo minut syntisen vanhurskaaksi? Olenko minä puhdas jo tullessani tänne vai olenko minä puhdas vasta lähtiessäni täältä.

Ei riitä, että tulee paikalle ja istuu täällä tunnin ja lähtee kotiinsa. Siinä vaiheessa ollaan käyty vasta pukuhuoneessa, mutta ei päästy peseytymään ja puhdistumaan. Todellinen temppeli on sydämessäsi. Siellä on Jumalan asuinsija. On astuttava sinne. Kirkkomatkasta on tultava matka omaan sisimpään – on katsottava rehellisesti omaa elämäänsä ja sen jälkiä.

Ei ole tarkoitus fariseuksen tavoin verrata itseään toisiin seurakuntalaisiin ja kuvitella itseään yhtä hyväksi tai paremmaksi. Sellainen vertailu on hyödytöntä, sillä me emme näe kenenkään ihmisen sisimpään. Ulkomuoto pettää, vain Jumalan tuntee sydämen. Kun vertaa itseään Jumalan antamaan lakiin, tietää tarvitsevansa puhdistusta. Laki osoittaa meidät syntisiksi. Sen se tekee aina ja kun se oikein saa kiinni ja paljastaa meidät, tunnemme niin suurta häpeää, että meidänkin on hakattava rintaamme – tai päätämme seinään (kummassa se synnin häpeä enemmän tuntuu): minä typerys, minä typerys, minä saastainen typerys, en ole hienostunut syntinen vaan likainen.

Siksi on hyvä tulla jumalanpalvelukseen sillä täällä julistetaan syntien anteeksiantamusta. Kristus, virheetön Karitsa, Jumalan Karitsa on uhrattu sinun syntiesi tähden. Sinun synnistäsi on maksettu kallis hinta. Siksi sinä saat lähteä kotiin puhtaaksi pestynä. Sinä olet hurskas Jumalan armosta, lahjavanhurskauteen puettu, olet kuin kastealtaasta nostettu pieni viaton lapsi ja saat omistaa koko Kristuksen ansion itsellesi. Sellaista rikkautta maailma ei tarjoa.

Lähteenä Kenneth E. Bailey, Jeesus Lähi-idän asukkaan silmin.

Novun 2 ja 5

Nikolainen, Luukkaan evankeliumi (avaa Uusi testamenttisi)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s