4. shell

Konfirmaatio 2021

Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua”, ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.
    Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” Matt. 9:9–13

Evankeliumi kertoo Jeesuksen aterioivan tullimies, publikaani Matteuksen kotona. Tullimiehiä pidettiin kansan pettureina ja kavaltajina, sillä he keräsivät veroa roomalaisille. Matteuksen luona oli oikein syntisten pidot, voisi joku sanoa, sillä tullimiesten lisäksi muitakin syntisiä kokoontui aterialle ja Jeesus hyväksyi heidät pöytäseuraansa. Fariseukset huomasivat sen, ja moittivat Jeesusta tällaisesta käyttäytymisestä: arvostettu opettaja veljeilee syntisten ja hämärätyyppien kanssa.

Sitä millä tavalla syntisiä he olivat, ei kerrota, mutta ulkoisesta olemuksesta päättelemällä, he eivät kuuluneet fariseuksen näkökulmasta kunniallisiin ihmisiin. Luultavasti he olivat aika tavallisia ihmisiä, joka ei vain pystyneet ylläpitämään kaikkia käytäntöjä siitä, millä tavalla hurskas ihminen elää.

Tässä tilanteessa tapahtui samalla paljon sellaisia asioita, joita me emme länsimaisessa kulttuurissa enää ymmärrä. Luultavasti alitajuntamme ymmärsi osan, mutta päivätajuntamme ei pääse siihen heti käsiksi. Ajattelemme, ettei sillä kai pitäisi olla mitään merkitystä kenen pöytäseurueessa istuu – ja mitä se kenellekään kuuluu. Jossakin määrin nämä asenteet ovat silti edelleen voimissaan.

Jos minä menisin perjantai-iltana Holviin iltaa viettämään, on hyvin todennäköistä, että sitä ei katsottaisi hyvällä. Sydän Satakunnan tekstaripalstalta asia tulisi julkiseen käsittelyyn, luottamushenkilöt soittelisivat asiasta pahoitellakseen sitä, että kirkkoherran harkinta on pettänyt. Jeesuksesta sanottiin, että hän oli syömäri, juomari ja syntisten ystävä. Tällä ei tarkoitettu, että Jeesus olisi ollut humalassa, vaan hän oli liian vapaamielinen perinteiden suhteen: Hän ei paastonnut, kuten muut eikä valinnut seuraansa paremmin.

Tuossa kulttuurissa ja tuohon aikaan syömiseen liittyi tarkkoja sääntöjä, jotka on hyvä tiedostaa. Ruokailuun liittyviä merkityksiä on nykyäänkin mutta pienemmässä mittakaavassa. Kun vieras otetaan kotiin, yleensä hänen kanssa syödään, vähintään kahvitellaan. Kun käyn vanhuksia katsomassa laitoksessa, hänelle on tärkeää, että hän voi antaa minulle edes yhden konvehdin tai Mariannekarkin. Sillä siinä tapahtuu jotakin enemmän kuin vain karkin syöminen. Kysymys on vieraanvaraisuudesta: talon isäntä tai emäntä huolehtii vieraan ruumiillisesta hyvinvoinnista, perustarpeesta. Tänään teidän kodeissa vieraita tulee luoksenne. Sama asia toteutuu: te tarjoatte heille syötävää. Huolehtimalla heistä näin te vahvistatte siteitä heihin.

Juutalaisella oli ruokaan liittyviä selviä kieltoja mitä ruokaa ja millä tavalla valmistettua ruokaa he eivät syöneet. He eivät syöneet sikaa eivät kaikkia meren äyriäisiä, eläin oli teurastettava oikein eikä lammas saanut olla keitetty emänsä maidossa. Tämä oli asian yksi puoli. Tämän lisäksi juutalaisille oli erityisen tärkeää se, että pöytäseurueeseen hyväksyttiin vain toisia juutalaisia, joita koski samat ruokasäännöt. Yhdessä syöminen piti sisällään uskonnollisia ulottuvuuksia, mitkä meille ovat vieraita.

Ruokailu yhdisti ja erotti ihmisiä. Ateriayhteys on toisen hyväksymistä seuraan, se on kumppanuuden sosiaalisten siteiden vahvistamista. Vieraat ja ulkopuoliset eivät pääse, syntiset ja saastaiset eivät pääse tähän yhteyteen. Ateria yhdistää ihmiset. Se mitä he ovat ja edustavat ikään kuin välittyy pöytäseurueen kesken. Jos joukossa on syntinen, hänen syntisyytensä tarttuu.

Aterialla tuolloin syötiin sormin samasta vadista. Siinä jaetaan yhteinen ateria ja tullaan osalliseksi samasta ruuasta. Ateria itsessään yhdistää.

Fariseukset olivat hyvin tarkkoja siitä, kenen kanssa he söivät. Jeesus ajatteli toisin päin. Sen sijaan, että hän saisi huonosta seurasta jotakin pahaa itselleen, hän tiesi voivansa antaa jotakin hyvää heille. Hän tuli etsimään sitä, joka on kadonnut, joka on joutunut eksyksiin ja syrjään, joka on hylätty tai särkynyt. Jos Jeesus ei olisi voinut tulla syntisten pöytään, hän ei olisi tullut tähän maailmaan lainkaan.

Kun Jeesus arvostettu opettaja söi syrjäytyneiden, hylättyjen ja halveksittujen seurassa, minkälaisena he kokivat tilanteen? He kokivat voimakkaammin kuin koskaan elämässään, että he saivat ihmisarvonsa takaisin, heidät nähtiin ja hyväksyttiin seuraan. He olivat kukaties vuosikymmeniä saaneet kuulla olevansa arvottomia, roskasakkia. Nyt heitä ei tuomittu. Heitä ymmärrettiin, heistä välitettiin, heidän olemassaolonsa ja arvonsa tunnustettiin. Heissä virkosi elämään jotakin sellaista, minkä he olivat ehkä unohtaneet – hiljainen rukous ja kiitos siitä, että heidät on nähty ja heitä on katsottu armollisesti.

Tällaista se on kun evankeliumi tulee kohdalle, kun Jumalan rakkaus koskettaa. Tällaista on, kun ihminen kokee aitoa hyvyyttä. Parhaimmillaan se alkaa puhdistaa meitä.

Meillä kristityillä on jumalanpalveluksessa erityinen ateriayhteys, ehtoollinen. Kaikkein tärkein tässä ateriassa on se, että sen isäntänä on Jeesus, ei seurakunnan työntekijät. Tänään me olemme ne syntiset, tai tavalliset ihmiset, jotka Jeesus hyväksyy seuraansa.

Se lienee ehkä rippikoulun yksi tärkein opetus. Kaikkein korkein tulee meitä lähelle, meidän luoksemme. Jumala ei ole unohtanut sinua. Hän haluaa sinulle hyvää ja kutsuu elämään itsellesi parasta mahdollista elämää.

Syntisten ystävä

Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua”, ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.
    Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”                 Matt. 9: 9-13
Luin juuri kuuluisan kohdan evankeliumista, jossa Jeesus ilmoittautuu syntisten ystäväksi. Tässä on jotakin ainutlaatuista, jotakin sellaista, minkä vain Jeesus on voinut sanoa. Kun koko muu maailma hakeutuu kuuluisien ja mielenkiintoisten ihmisten joukkoon. Sellaisten ihmisten perään joista heille itselleen voisi olla jotakin hyötyä  joiden valovoima nostaa heidät itsensäkin houkuttelevien ihmisten kerhoon. Jeesus toimii toisin – hän etsii syntisiä ja eksyneitä, niitä joita halveksitaan, joille nauretaan. Hän etsii niitä, jotka ovat pudonneet yhteiskunnan kelkasta, ystävien seurasta – jotka on hylätty, jotka eivät pärjää, Hän kutsuu heitä seuraansa, hän kutsuu palaamaan takaisin – ja kun hän kutsuu hän tekee sen tavalla, jota kukaan muu ei tee. Hän ei vain kutsu, hän tulee luokse ja nostaa ylös.

”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat” Jeesus sanoo. Jeesus on kiinnostunut kaikesta siitä, mikä on haavoittunut ja viottunut, mikä on nyrjähtänyt pois raiteiltaan, mikä ei toteuta alkuperäistä luomisen tarkoitustaan. Hän haluaa sen saattaa takaisin raiteilleen. Useimmiten ihminen itsekin haluaa, että elämässä palat loksahtavat kohdalleen – että löytäisi paikkansa maailmassa, tuntisi tämä on minua varten, tässä tulen onnelliseksi. Me vain haemme onneamme vääristä asioista. Jumalan tahdon toteutuminen merkitsee sitä mitä syvimmässä määrin. Matteuksen elämä on tästä hyytävän kaunis esimerkki.

Hän oli kukaties helpon rahan toivossa ryhtynyt tullimieheksi. Hän pääsi käsiksi tulliaseman rahavirtoihin. Mutta pian hän huomasi, että raha ei tuonut hänelle onnea. Päin vastoin hän oli menettänyt sen johdosta enemmän kuin olisi kuvitellutkaan.  Hinta, mikä helpolla rahalla oli kasvoi suureksi.

Tullimiehet eli publikaanit olivat halveksituin ja vihatuin ihmisryhmä juutalaisten keskuudessa. Juutalaiset olivat hyin itsetietoisia oman kansakuntansa merkityksestä. He olivat Jumalan valittu kansa. Heillä oli erityinen tehtävä kaikkien kansakuntien keskellä. On yksi Jumala ja hän on valinnut juutalaisen kansan ilmentämään kunniaansa. Siksi heidän oli pidettävä huoli tästä kunniasta ja kansakuntansa roolista. Heidän oli pidettävä liittonsa pyhänä. Tullimies Matteus oli mätäpaise. Hän oli häpeäksi kansalleen ja Jumalan kunnialle, jota kansa edusti. Hän riisti omaa kansaansa, Jumalan kansaa, roomalaisten miehittäjien hyväksi. Ja silti hänen eteen Jeesus pysähtyi ja pyysi mukaansa.

Matteus ei mitenkään ehtinyt parantelemaan itseään tai esittelemään puolusteluja ammantinvalinnalleen. Matteus oli halveksittu – mutta hän lähti seuraamaan Jeesusta. Se mitä hänen elämässään tapahtui oli niin ainutlaatuista, että hän ei voinut uskoa sen olevan mahdollista. Kaikki muut katsoivat häntä alaspäin ja halveksivat. Syystäkin. Mitä Matteuksen mielessä on täytynyt käydä tuossa hetkessä? Miksi tämä juutalainen kunnioitettu rabbi, hurskas mies, pyysi häntä häpeän saartamaa miestä seuraajakseen? Miksi hän hyväksyi syntisen joukkoonsa? Miksi hän tuli aterialle hänen taloonsa? Mitä tahansa kysymyksiä hänellä oli ehkä mielessään, niin missään vaiheessa evankeliumissa hänen ei sanota epäilevän Jeesuksen kutsua. Matteus lähti välittömästi. Hän tuli Jeesuksen  persoonan valtaamaksi. Siinä samassa hetkessä hänen on täytynyt saada varmuus siitä, että koko hänen menneisyytensä syntivelka on pyyhitty pois. Matteus oli saanut kaiken aikaa pelätä ihmisiä, kohdata heidän vihaansa ja halveksivia katseitaan. Mutta Jeesuksen seurassa kaikki oli toisin. Missään vaiheessa ei halveksunnan elettäkään, missään vaiheessa ei tullut tilannetta, että hänen kustannuksellaan pilailtaisiin. Alusta alkaen Matteus tiesi että hänen ei tarvitse olla varuillaan Jeesuksen seurassa. Kaikki oli totta. Hän sai takaisin Jeesukselta jotakin sellaista, mikä oli ollut kauan kadoksissa. Oman ihmiyytensä, itsekunnioituksesa.

Tunnistatko Matteuksen kokemuksen oman elämäsi taipaleelta? Kun sinä kohtasit Jeesuksen elämäsi pysäkillä, tapahtuiko siellä jotakin samaa? Löydätkö Matteuksen kokemuksen: miksi hän minusta välittäisi. En minä ole hänen huomionsa arvoinen. Ja samalla Jumalan suunnaton rakkaus valtaa sinut, saa sinut kyyneliin. Jumalan rakkauden katse on kohdistunut sinuun, sinut on huomattu.

Apostoli Pietarilla oli vastaavanlainen kokemus: Herra Mene pois minun luotani. Minä olen syntinen ihminen. Jeesus ei mennyt pois. Jeesus ei kääntänyt Matteuksellekaan selkäänsä, vaan pysähtyi ja pyysi seuraansa. Eikä Jeesus käänny pois sinunkaan luotasi.

Mutta eivät kaikki olleet onnellisia siitä, että paimen löysi yhden kadonneista lampaistaan. Monet olivat sitä mieltä, että Matteus oli menettänyt jo kaiken eikä paluuta ollut.

Juutalaiset olivat tarkkoja säädösten noudattamisessa. Se teki heistä Jumalan kansan – se oli heidän tapansa osallistua jumalalliseen elämään. He pitävät itsensä hengellisesti puhtaana. Fariseuksert kuvittelivat kunnioittavansa Jumalaa ja pitävän hänen liittonsa uhrimenoilla ja muilla säädetyillä teoilla. Jeesuksen mukaan laupeus jäi toteutumatta. Hurskaus, Jumalan kunnioittaminen tulee todeksi erityisesti laupeuden osoittamisen kautta ei sen kustannuksella. Jumalaa kunnioitetaan auttamalla köyhiä, nälkäisiä ja sorrettuja.

Jeesus sanoo: Armahtavaisuutta minä tahdon en uhrimenoja. Jeesus korosti lähimmäisen rakastamisen tärkeyttä silloin, kun näytti siltä, että näennäisen Jumalan rakastamisen varjolla pidettiin yllä säälimättömyyden muuria.

Matteus kuului Aabrahamin lapsiin, mutta oli eksynyt. Se että hänet suljettiin ulkopuolelle, antamatta mahdollisuutta paluuseen ei todistanut Jumalan suuruudesta. Se oli armotonta.

Fariseukset halusivat puhdistaa Jumalan kansan niin, että erottautuivat kaikesta, mikä uhkasi sen puhtautta. Sillä tavoin he osoittautuisivat tosi Israeliksi. Jeesus toimi toisin. Hän ei halunnut karsia oksia vaan etsiä eksyneet ja hoitaa heidän haavansa. Fariseuksilla kansan lääkäreinä oli oikeastaan keinona vain amputaatio, he eivät kyennet muuhun kuin leikkaamaan sairaan kohdan. Jeesuksella oli toisenlainen valta ja toiset keinän kärsi mieluummin syntisen tähden kuin antoi tämän elämän luisua hukkaan.

Kunnon juutalainen ei voinut olla tekemisissä syntisen kanssa, jotta ei tulisi osalliseksi hänen synnistään, jotta ei tulisi sen tahraamaksi. Todellinen hurskaus ei pelkää käsien likaantumista, eikä oman hurskautensa puolesta. Todellinen hurskaus ei pohdiskele omaa hurskauttaan ja kiillota kilpeään. Sillä on muuta tekemistä.

Matteuksesta voisi puhua paljonkin, mutta siitä ei ole hyötyä meille jos katsetta ei siirretä lähemmäs omaa elämäämme. Evankeliumi muistuttaa siitä, että Jeesuksen aikana monet omasta mielestä hurskaat olivat valmiit estämään vähemmän hurskaiden / syntisten pääsyn takaisin Jumalan yhteyteen. Missä tänään ovat ne, jotka me hylkäämme hurskaudessamme? Mikä uskonnollinen selitys meillä on siihen, että olemme armottomia. Jeesuksen tapa asettaa nämä kaksi vastakkain saa meidän pohtimaan hurskauttamme kovasydämisyyden verhona.

Kumpaan joukkoon itsemme laskemmekin (syntisiin tai hurskaisiin) Jeesuksen sana kolahtaa. Jos olemme syntisiä, Jeesus ei käännä meille selkää. Hän kutsuu luokseen, hän hyväksyy meidät seuraansa ja pyytää mukaansa elämään uutta elämää, jossa jätämme taakse sen mikä on Jumalan tahtoa vastaan ja etsimme pyhitettyä elämää. Jos olemme jo niitä, jotka ovat liittyneet Jeesuksen seuraan, hän pyytää meitä tarkistamaan asennettamme niihin, joita halveksutaan; niihin jotka ovat ’julkisyntisiä’ tai sellaiseksi leimattuja ja kantavat häpeän taakkaa. He ovat tottuneet välttelemään meitä, koska ovat usein tunteneet tulleensa tuomituksi. Armahtavaisuuden kautta he löytäisivät tien kotiin. Meidän tehtävämme ei ole säännöstellä Jumalan rakkautta. Se on meidätkin löytänyt vaikka emme ole olleet sen arvoisia. Kenet muun se voisikaan löytää, jos me olisimme armahtavaisempia emmekä vaatisi täydellisyyttä. Jumalan rakkaus etsii ihmisiä. Jos se ei etsi heitä sinun kauttasi niin kenen kautta.

Miettikääpä sitä ennakkoluulojen muuria, mikä murtui Jeesuksen kautta, kun hän aterioi syntisen luona. Voisiko jotakin murtua edelleen meidän maailmassamme, niin että laupeus toteutuisi, oikeudenmukaisuus virtaisi ja Jumalan rakkauden voima tekisi ehjäksi sen mikä on särkynyt.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s