Pääsiäispäivä

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 24

Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’” Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut.
Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut. Luuk. 24:1–12

Ihmisen elämässä sanotaan olevan yksi varma ja väistämätön asia ja se on kuolema, elämän päättyminen. Sille ei kukaan voi mitään. Se on lopullista, peruuttamatonta ja kumoamatonta. Se myös pelottaa koska kuoleman jälkeen kaikki on ohi. Me voimme yrittää kehittää lääkkeitä ja hoitoja, joilla pidennetään ihmisen ikää ja terveyttä. Mutta sitä ei voi tehdä loputtomiin. Sellaista ihmerohtoa ja viisastenkiveä ei ole, mikä poistaa kuoleman. Emme voi pyyhkäistä sitä pois. Meidän on se vain hyväksyttävä – itkun ja surun kautta – että hautaamme läheisiämme, että kerran tulee meidän vuoromme.

Kuoleman piti ratkaista myös ylipappien ja juutalaisen kansan johtajien ongelma. Jeesus oli horjuttanut heidän valtaansa ja asemaansa ja tehnyt heidät naurunalaiseksi. Lisäksi he pelkäsivät hauraan rauhan järkkyvän, jos voimakkaita poliittisia liikehdintöjä ryöpsähtää esiin ja valtarakenteet muuttuvat niin Rooman armeija marssii hajottaa temppelin ja koko juutalaisen elämäntavan. ”On parempi, että yksi kuolee koko kansan puolesta kuin se, että koko kansa tuhoutuu”, sanoi ylipappi Kaifas. Niinpä Jeesus otettiin kiinni ja tuomittiin kuolemaan. Tuomion toteuttamisessa ei aikailtu. Hänet ristiinnaulittiin ja annettiin haudattavaksi, kunhan ensin varmistettiin keihäällä hänen kuolemansa. Ongelma oli hoidettu ja hallitsijat pääsivät viettämään sapattia levollisin mielin

Kun taas Jeesuksen seuraajat kärsivät menetettyään kaiken – uskonsa, tulevaisuutensa ja toivonsa. Jeesuksen kuolema merkitsi tarinan loppua, sitä ettei hän ollut se, kuka sanoi olevansa. Heidän koko maailmansa romahti, jos hän ei kerran ollut Messias eikä Jumalan poika. Eikä siltä vaikuttanut, koska hän ei noussut missään vaiheessa kuninkaan valtaistuimelle. Hänet sen sijaan nostettiin ristille kuolemaan. Sieltä ei johdeta valtakuntaa. Jonkinlaisesta huijauksesta oli siis kysymys ja valtavasta häpeästä. Pitkäperjantaina Jeesuksen kuolema vavisutti kaikkia paikalla olleita ihmisiä. He lähtivät koteihinsa sapattia viettämään rintaansa lyöden siitä mitä olivat nähneet ja kokeneet. Mutta elämän piti palata takaisin normaaliin ja asettaa hallitsijat entistä tukevammin paikalleen.

Jeesus saatiin haudattavaksi ennen sapatin alkua. Kenelläkään ei jäänyt epäselväksi, mitä oli tapahtunut, kun he kantoivat elottoman ruumiin hautaan ja kietoivat sen käärinliinaan. Kuoleman todellisuuden paino oli heidän hartioillaan. Nyt heidän tuli harsia kasaan toivonsa rip-peitä. Surua hoidettiin saattamalla loppuun hautaukseen kuuluvat toimenpiteet, mitä ei perjantai-iltana ehditty tehdä. Evankeliumin naiset veivät tuoksuöljyä mukanaan. Heidän oli tarkoitus voidella Jeesuksen ruumis tuoksuöljyllä, jotta se pitäisi kuoleman hajua loitommalla. Kokemuksesta he tiesivät mitä heitä oli vastassa tehtävän äärellä.

Mutta. Suuri mutta on kertomuksen kulussa, mikä muuttaa kaiken. Kuolemanhaju ei ollut heitä vastassa. Kivi oli vieritetty pois haudan suulta eikä Jeesuksen ruumis ollut siinä, mihin se jätettiin. He kohtasivat sen sijaan enkelin, joka kysyi heiltä: ”Miksi te etsitte elävää kuolleiden joukosta. Ei hän ole täällä. Hän on noussut kuolleista.” Oli tapahtunut jotakin, minkä ei pitänyt olla mahdollista. Kuoleman valta oli murrettu. Jeesus oli poistunut haudasta. Vain käärin-liinat olivat paikalla.

Pääsiäisen yksinkertaisin kuva esitetään monesti niin, että on piirretty hautaluolan oviaukko, jonka edestä kivi on vieritetty pois. Kuoleman kammion ovi on auki. Katsojalle kuva kertoo Jeesuksen ylösnousemuksesta. Mutta se kertoo vielä tätä enemmän. Sillä suuren kertomuksen viesti on se, että Jeesuksen ylösnousemuksen tähden, meidän jokaisen kuoleman portti on murrettu. Ei vain Jeesus noussut kuolleista, vaan hänen mukanaan kaikki muutkin. Itse kuolema on voitettu. Kivi on poissa jokaisen haudan suulta. Kuolema ei voi enää pidättää elämää. Alussa kerrottuun varmaan, pelottavaan ja väistämättömään asiaan, on tullut ylimaallista valoa, joka muuttaa kuoleman pimeyden aivan muuksi.

Oppilaat saivat uuden toivon. Ensinnäkin se mitä he olivat kokeneet Jeesuksen kanssa ei rauennut tyhjiin. Kaikki hänen opetuksensa, sanansa ja tekonsa olivat totta. Ei ollut syytä häpeään. Hän on messias kuningas, joka hallitsee, jopa kuolemaa. Mutta tämä kuningas tuli tuomaan Jumalan valtakunnan maan päälle. Hän tuli tekemään ihmisille tien takaisin Jumalan luo, kuolemasta elämään. Ja kuolemaa ei ole vain ruumiillinen kuolema, jota pelkäämme. Sitä on vielä enemmän hengellinen kuolema, jossa Jumala on häädetty sisimmästämme. Kun Jeesus kuoli, meidän syntimme sovitettiin. Kun hän nousi kuolleista, kuoleman valtakunnan ovi murrettiin ja taivasten valtakuntaan ovi avattiin ja Jeesuksen lupauksen mukaan Jumalan henki tulisi meihin asumaan ja tekemään meidät todella eläviksi. Siksi tänään olemme muistaneet kastettamme.

Kahden tuhannen vuoden jälkeen ilosanomaa Jeesuksen ylösnousemuksesta kerrotaan ympäri maailman. Sanoma on vaikuttanut Suomessakin tuhat vuotta. Sen uskon varassa ihmiset ovat eläneet ja kuolleet. Nyt korvat ovat osin jo tukkeutuneet. Hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden keskellä olemme avanneet korvamme toisenlaisille tarinoille. Jotkin piirteet tutussa Jeesus-uskossa ovat tulleet meille vieraiksi.

Ehkä meidän olisi syytä etsiä häntä uudelleen. Mutta ei kuolleiden joukosta. Jeesus ei ole jäänyt historian hämä-rään. Avoin hauta muistuttaa meitä siitä, että hän ei löydy haudasta. Emmekä vie kukkia hänen hautamuistomerkilleen. Me tulemme yhteen hänen kanssaan. Tulemme tapaamaan häntä sinne, minne hän itse on meitä kehottanut. Meidän muistomerkkimme on ehtoollinen. Me muistamme, että hän on kärsinyt ja kuollut meidän tähtemme ja noussut kuolleita meidän kuoleman voittaakseen. Ja hän antaa meille itsensä ehtoollisessa, jotta me saisimme osallisuuden hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa voimasta. Se on uskossa vastaan otettuna todellinen kuolemattomuuden lääke.

Samaan aikaan kun me vietämme ylösnousemuksen juhlaa pääsiäistä, tiedämme että Ukrainassa sotilaita ja siviilejä kuolee, heitä kärsii monin eri tavoin. Venäjä on hyökännyt naapurivaltionsa kimppuun asein, tykein ja pommein. Aiheuttaa siellä silmitöntä tuhoa. Viisi miljoonaa ihmistä on lähtenyt evakkoon tietämättä mitä tule-vaisuus tuo tullessaan. Tuntuu kuin pääsiäinen ei olisi vielä koittanut sinne. Ja toisaalta juuri vastauksena ihmiskunnan pohjattomaan pahuuteen, Jeesus itse antautui pahan lyötäväksi; jotta hän kuolemansa kautta voittaisi kuoleman – jotta hän toisi kaikille pelastuksen.

Vaikeuksien, epätoivon ja pimeyden keskellä kristityt ovat juuri uskostaan saaneet voiman, toivon ja luottamuksen. Niin siellä tänään kuin täällä ja kaikkialla missä ylösnousemuksen sanomaa julistetaan. Evankeliumi on hyvä sanoma. Sitä parempi, mitä suurempia vaikeuksia kohtaamme.

Pääsiäinen 2019 Jeesusta ei muistella kuin vainajaa vaan kuin syntymäpäiväsankaria

Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’” Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut.
    Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut. Luuk. 24: 1-12

Pitkäperjantaina julkaistiin uutinen, että Suomen ortodoksinen kirkko saa kaksi omaa kanonisoitua pyhää, jotka tunnetaan nimillä: Pyhittäjä Johannes Valamolainen ja Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Ilomantsilainen. Näistä luostarivanhus Johannes Valamolainen on haudattu 1958 Valamon luostarin hautausmaalle Heinävedelle. Kanonisoinnista johtuen, Johanneksen hauta tullaan avaamaan siinä tarkoituksessa, että haudasta löydetään Johanneksen luita. Luita käsitellään siten, että ne voidaan sijoittaa pyhäinjäännöksinä ortodoksikirkkoihin sekä Valamoon että muualle. Käytäntö on normaali ortodoksisessa ja roomalaiskatolisessa perinteessä ja koko kirkon pitkän historian ajalta. Hyvin varhainen käytäntö on ollut myös pyhimysten haudoilla käynti. Pyhiinvaelluksia on tehty kautta historian pyhien haudoille. Sinne mentiin muistelemaan pyhimysten elämää sekä saamaan heidän esimerkistä innostusta omaan kilvoitteluun.

Haudoille tämänkin kirkon ympärillä käydään viemässä kukkia ja kynttilöitä. Siellä muistellaan yhteistä elämää, joka vainajan kohdalla on päättynyt. Luonto tekee tehtävänsä ja haudoissa ruumiit maatuvat – niin että Aadamille luettu kirous on totta kaikessa karuudessaan: ”Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.” Näin toimii elämän ja kuoleman laki.

Kuolemaa seuraa normaalissa tapauksessa aina hautaus. Siihen liittyy tietoisuus, että jollakin tavalla ihminen kohtaa seuraukset elämänsä valinnoista kuoleman rajan toisella puolella. Hautauksella kunnioitetaan ihmisen elämää ja halutaan tehdä matka tuonilmaisiin mahdollisimman hyväksi. Mutta Jeesuksen kuolema ei kuitenkaan ollut aivan normaali tapaus. En tarkoita vain sitä, että hän kuoli meidän tähtemme, vaan sitä, että hän kuoli ristillä, mikä oli häpeärangaistus. Tiedämme että hänet haudattiin, mutta siihen liittyi joitakin erikoisuuksia. Evankeliumin mukaan neuvoston jäsen Joosef Arimatialainen pyysi Pilatukselta, että saisi haudata Jeesuksen. Tavallisesti hautauksesta huolehtiminen oli perheen vanhimman pojan vastuulla. Jeesuksella oli vain opetuslapsia, mutta he eivät olleet hautaamassa Jeesusta. Jeesuksella oli veljiä, jotka hekään eivät hoitaneet hautausta.

Se johtui siitä, että häpeärangaistuksen kohdannut rikollinen ei ollut oikeutettu kunnialliseen hautaukseen. Peri-aatteessa roomalaisten, joiden käsiin Jeesus annettiin, ei olisi tarvinnut antaa tuomittuja haudattavaksi lainkaan. Häpeärangaistuksen yksi ulottuvuus oli jättää ruumiit hautaamatta, näkyville. Omaiset olivat menettäneet kaikki oikeutensa heidän suhteen. Mutta juutalaisilla oli hyvin vahva perinne haudata rikollisetkin. Se oli pyhä asia. Kaikkien juutalaisten hautausmenot pyrittiin järjestämään – myös rikollisten. Mutta kuolemaan tuomittujen kohdalla juutalaisiinkaan tapoihin ei kuulunut haudata rikollista perhehautoihin, sillä jumalatonta ei saanut asettaa vanhurskaan viereen. Tällaisia rikollisia varten oli olemassa yhteishauta, mikä olisi tullut Jeesuksen osaksi, mikäli Joosef Arimatialainen ei olisi pyytänyt lupaa haudata Jeesuksen ruumista. Tähän pyyntöön suostuttiin, koska se ei tullut omaisilta vaan vaikutusvaltaiselta henkilöltä. Pilatus piti Jeesusta syyttömänä ja näin muistutti siitä, että Jeesuksen kuolemantuomiossa ei kaikki mennyt ihan oikein. Viaton kärsi rangaistuksen.

Jeesus haudattiin. Laki kielsi julkiset surun osoittamiset kuoleman rangaistuksen kärsineelle. Itkijänaiset eivät valittaneet tomua päällensä heitellen Jeesuksen hautasaatossa. Hautaus toteutettiin huomaamattomasti ja nopeasti. Ilmeisesti kaikkia tarvittavia asioita hautauksessa ei ehditty tehdä, sillä haudalle rientävillä naisilla oli tarve osoittaa henkilökohtaista huolenpitoa Jeesuksen ruumiille.

Jeesus oli ollut haudassa alle kaksi vuorokautta. Naiset menivät sinne varhain aamulla huomatakseen vain, että joku oli käynyt heitä ennen. Hauta oli tyhjä, ruumis oli poissa. Vain käärinliinat olivat jäljellä. Mitä he ajattelivat: että häpeärangaistusta jatkettiin ruumiin häpäisemisellä?

Keskelle heidän hämmennystään heille ilmestyy kaksi enkeliä: Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa mitä hän sanoi teille. Tässä kohtaa evankeliumi menee mielenkiintoiseksi.

Kreikan kielessä, sana ’hauta’ ja sana ’muistaa’ juontuvat samasta juuresta. Näitä molempia sanoja käytetään pääsiäisen kertomuksessa. Mneema – hauta; mneestheete – muistelkaa.

Suomessa sana haudata merkitsee peittämisestä ja kätkemisestä. Jokin on hautautunut ja joutunut unhoon. Kreikankielessä sana ’hauta’ pitää sisällään merkityksiä, jossa jotakin tuodaan kätköistä esille, palautetaan mieleen ja muistiin. Sanan ulkoasu korostaa hautaa muistamisen paikkana.

Enkeli nuhtelee naisia epäuskosta ja huonosta muistista. Jos käy Jeesuksen haudalla eli muistopaikalla, siellä tietysti pitäisi muistaa ja muistella. Naiset ovat tulleet haudalle, mutta he eivät kuitenkaan muista tärkeintä asiaa, minkä Jeesus sanoi omasta kuolemastaan: hän nousee kuolleista ”… Muistakaa, mitä hän sanoi teille…: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.'” Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut. Samalla heidän uskonsa syntyi, se perustui Jeesuksen sanojen varaan.

Tänään on pääsiäinen. Mutta me emme kokoonnu Jeesuksen haudalle muistelemaan, emmekä etsimään pyhäinjäännöksiä tai ihmettelemään haudan tyhjyyttä. Jeesuksen haudalle ei tehdä pyhiinvaelluksia – Jeesus ei ole siellä. Oikea muistopaikka kristitylle ei ole Jeesuksen hauta. Jeesuksen haudalle ei pystytetä muistomerkkiä, hautakiveä, koska hän ei ole haudassa. Hänelle pystytetään merkki, joka vakuuttaa hänen läsnäolostaan, elämästään ja toiminnastaan seurakunnan keskellä. Sellainen merkki on ehtoollinen. Jeesus itse käski viettää sitä hänen muistokseen. Tällä paikalla meidän on syytä muistaa juuri se, että hän elää. Koska Jeesus elää, me emme muistele häntä vain joskus eläneenä menneisyyden hahmona. Me emme muistele häntä kuin vainajaa vaan kuin syntymäpäiväsankaria, muistelemme hänen kanssaan.

Hauta on tyhjä. Jeesus elää! Hän on myös täällä, vaikka emme häntä näe. Siitä tuo Kristuskynttilä on meille jatkuva muistutus. Hän on täällä kohdattavissa alttarin sakramentissa, jossa hän tekee meidät osallisiksi samasta elämän voimasta.

Kun joulua lähestytään adventtikynttilöitä sytytetään, valon määrä kasvaa. Pääsiäistä lähestyttäessä kynttilöitä sammutetaan, kunnes tulemme täydelliseen pimeyteen. Kiirastorstain liturgiassa sammutettiin Juudaksen ja sitten muiden opetuslasten kynttilät. Pitkäperjantaina sammui Kristuskynttilä ja alttarikynttilät sen merkiksi, että Jeesus antoi henkensä. Kuolema nieli elämän lähteen. Mutta kuoleman syvimpään pimeyteen syttyi anteeksiantamuksen valo, joka pyyhki synnin pois ja teki kuoleman voimattomaksi. Jumalan Karitsa on uhrattu meidän syntiemme tähden. Synneistämme on maksettu hinta, me olemme vapaat.

Koska Jeesus voitti kuoleman, me emme käy pyhimysten tai rakkaidemme haudoilla turhaan. Me olemme saattaneet heidät Jumalan luo riemuitsevaan seurakuntaan. Meitä kaikkia yhdistää vapaus synnin ja kuoleman ja pahan vallasta. Jeesus on tuonut sinulle tuon voiton. Sitä voittoa me juhlimme joka sunnuntai siihen asti, kunnes vietämme juhlaa taivaassa hänen kanssaan ja kaikkien edesmenneitten rakkaittemme kanssa ja niiden kanssa jotka tulevat jälkeemme. Kristus nousi kuolleista. Hän elää ja me elämme hänen kauttaan.

Pääsiäispäivä 2007- Kristus on ylösnoussut – vanki on karannut

Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.'” Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut.
Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut. Luuk. 24: 1-12

Pääsiäisen evankeliumi tuo katsottavaksemme tyhjän hautaluolan. Pitkäperjantain iltana, ennen sapattia Jeesus kannettiin käärinliinassa hautaan ja hauta suljettiin ja sinetöitiin. Sunnuntaina varhain aamulla juutalaisen pyhäpäivän tai lepopäivän päätyttyä naiset rientävä haudalle saattamaan päätökseen sitä, mikä heiltä jäi kesken. Jeesuksen valmistaminen lopulliseen hautakuntoon ei ollut täysin valmis. Asiaa ei saanut enää yhtään pitkittää. Mutta heitä kohtaa haudan luona järkytys. Kivi on vieritetty syrjään ja hauta on tyhjä. Jeesuksen ruumis on poissa.

Pääsiäisen evankeliumi kertoo poissaolosta. Hän ei ole täällä. Poissaolo on varsin merkillinen asia. Joskus jonkun poissaoloon sisältyy vahvempi viesti kuin siihen, että tämä on paikalla. Poissaoleva tulee vahvemmin tietoisuuteen. Hän erottuu joukosta – esimerkiksi vankilassa, kun pidetään nimenhuutoa. Kun jonkun nimen kohdalla ei kuulu vastausta, henkilö erottuu joukosta huomiota herättävällä tavalla.

Owe Wikström kertoo kirjansa ’Pyhä salaisuus’ avaussanoissa erikoisen ilmiön. Louvren taidekokoelmasta Pariisissa sen kaikkein tunnetuin maalaus Mona Lisa varastettiin. Kun tieto tästä levisi, Ihmiset ryntäsivät suurin joukoin museoon. He jonottivat tuntitolkulla, jotta he eivät näkisi taulua. He jonottivat katsomaan tuota tyhjää kohtaa seinällä. Taulun poissaolo herätti kiinnostuksen. Se teki taulun jollakin uudella tavalla heille läsnä olevaksi.

Hieman samanlainen ilmiö oli toissapäivänä näytetyssä elämänkerta-elokuvassa Johannes Paavali toisesta. Elokuva seurasi tapahtumia ennen kuin hänestä tuli paavi. Siinä näytettiin, miten kirkko Puolassa taisteli kommunismin painostuksen alla. Ateistinen hallinto yritti hankaloittaa kielloin ja rajoituksin kirkon elämää, tehdä sen olemassaolon mahdollisimman vaikeaksi. Yksi tällainen rajoitus oli se, että kirkkoa oli kielletty kantamasta uskonnollisessa kulkueessa julkisesti tiettyä kuvaa Jeesuksen äidistä. Mitä he nyt tekisivät? Tuo Madonnan kuva oli tärkein osa kulkuetta. Ilman sitä kulkuetta olisi turha järjestää. Koska kuva oli syöpynyt vuosittaisessa traditiossa ihmisten mieliin, riitti että kulkueessa kannettiin taulun kehyksiä. Pelkät kehykset ilman kuvaa olivat vallanpitäjille ja kansalle vahvempi viesti Jumalasta kansansa keskellä kuin jos tuo kuva olisi annettu kehyksissään olla.

Pääsiäisen evankeliumissa me olemme tyhjällä haudalla. Tyhjällä haudallakin voi olla paljon viestittävää Jumalan läsnäolosta. Mutta tila voi olla tyhjä kahdella tavalla. Se voi olla tyhjä sisällöstä, mutta se voi olla lisäksi tyhjä myös merkityksestä. Vailla merkitystä tyhjyyteen sisältyvä viesti jää tavoittamatta. – Mitä merkitsee jos vanki ei vastaa nimenhuutoon, että hän on tupakalla, vai että hän on karannut. Uskonnollisessa kulkueessa, jossa kannettiin vain taulun kehyksiä, Jumalan äiti Maria oli voimakkaammin läsnä ihmisten mielissä kuin koskaan aikaisemmin.

Entä pääsiäisen tyhjä hauta, mitä se meille merkitsee? Jääkö tyhjä hauta tyhjäksi sinulle myös merkitykseltään? Jääkö kokemuksesi Jumalasta toteamukseen: Hän ei ole täällä. Hän ei ole elämässäni. Hän ei näy eikä vaikuta minuun mitenkään. Kaikki on tyhjää. Vai täyttyykö tuo tyhjä tila merkityksellä, joka muuttaa kaiken? Voiko tuohon kokemuksen tyhjyyteen avautua uskon tuoma merkityksen ovi?

Meidän arkipäivän elämän keskeltä kokemuksemme on kokemusta Jeesuksen poissaolosta – emme näe häntä haudassa emmekä muuallakaan, mutta meidän uskomme aavistaa hänet läsnä olevaksi. Jokapäiväisessä elämässä me olemme kuin naiset tyhjällä haudalla. Meillä on kokemus poissaolosta. Mutta siinä on vasta taulun kehykset.

Joku turhautuu tähän tyhjyyteen, vierittää kiven takaisin paikalleen ja kävelee entistä tyhjempänä pois. Nykyaikana Jeesuksen hauta on monen mielessä tyhjä myös merkitykseltään. Se ei enää puhu heille. Mutta toinen malttaa odottaa. Hän ei vieritä enkelin avaamaa kiveä takaisin haudan oven suulle. Tyhjyys alkaa täyttyä. Jotakin järjen ylittävää pyrkii sisälle. Jotakin kokemuksen ylittävää asettuu tyhjään tilaan. Jeesus on noussut kuolleista ja täyttää hyvyydellään maailman. Tyhjällä haudalla on merkitys: Jeesus ei ole kuolleiden joukossa, hän elää.

Kun enkeli vieritti kiven syrjään haudan suulta, hän ei tehnyt sitä avatakseen tien Jeesukselle ulos haudasta. Hän teki sen haudalla käyvien naisten ja opetuslasten tähden, että he näkisivät sisälle ja muistaisivat nyt mitä Jeesuksen sanat ja opetukset merkitsivät: hän on särkevä kuoleman teljet nousemalla kuolleista. Kuoleman vankilasta on yksi karannut. Sen ei pitänyt olla mahdollista. Kun kuoleman vankilassa tuona aamuna pidettiin nimenhuutoa, yhden nimen kohdalla ei kuulunut vastausta: Jeesus oli poissa.

Toinen asia mikä pääsiäisen evankeliumin mikä minua kiinnosti on tämä. Kun tutustuin pääsiäisevankeliumin alkukieliseen versioon tein yllättävän löydön. Oma pääsiäiseni avautui uusin sanoin. Kreikan kielessä, jolla evankeliumi on kirjoitettu, sana hauta ja sana muistaa juontuvat samasta juuresta. Näitä molempia sanoja käytetään pääsiäisen kertomuksessa. Mneema – hauta; mneestheete – muistelkaa.

Suomessa sana hauta ja haudata pitävät sisällään merkityksiä peittämisestä ja kätkemisestä. Jokin on hautautunut ja joutunut unhoon. Kreikankielessä sanan ’hauta’ kirjoitusasu pitää sisällään merkityksiä, jossa jotakin tuodaan kätköistä esille, palautetaan mieleen ja muistiin. Sanan logiikka toimii päinvastaisella tavalla. Haudat ovat muistamisen paikkoja eli muistopaikkoja.

Enkelin viesti naisille sisältää hienoista ironiaa, mikä suomennoksessa ei välttämättä käy ilmi: Jos käy Jeesuksen haudalla eli muistopaikalla, siellä tietysti pitäisi muistaa ja muistella. Naiset ovat tulleet haudalle, mutta he eivät kuitenkaan muista, mitä Jeesus sanoi tulevasta kuolemastaan. Siksi enkeli nuhteli naisia huonomuistisuudesta. ”… Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.'” Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut. Onneksi naiset lopulta muistivat Jeesuksen sanat ja samalla heidän uskonsa syntyi, se perustui Jeesuksen sanojen varaan.

Naiset kertoivat apostoleille, mitä haudalla tapahtui, mutta heitä ei uskottu. Heidän julistustaan pidettiin houreena. Mitä naiset heille puhuivat? Kertoivatko he enkelistä ja tyhjästä haudasta? Kyllä varmasti, mutta ennen kaikkea he pyysivät opetuslapsia myös muistamaan, mitä Jeesus oli sanonut. Heidän saarnansa kärki oli siinä: Muistakaa mitä Jeesus sanonut. Opetuslasten epäily ja vähätteleminen ei näin kohdistunut vain naisiin, vaan Jeesuksen omiin sanoihin. Heidän olisi pitänyt uskoa naisten todistus, koska he eivät todellakaan puhuneet omiaan, vaan palauttivat mieleen Jeesuksen opetuksen.

Tänään on pääsiäinen. Mutta me emme kokoonnu Jeesukseen haudalle muistelemaan, emmekä ihmettelemään sen tyhjyyttä. Me tiedämme sen jääneen tyhjäksi. Oikea muistopaikka kristitylle ei ole Jeesuksen hauta, vaan se on ehtoollinen. Jeesus käski viettää sitä hänen muistokseen. Tällä paikalla meidän on syytä muistaa juuri se, että hän elää. Kuoleman vankilasta on yksi karannut ja hänen kauttaan kuoleman valta on murentunut. Koska Jeesus elää, me emme muistele häntä vain joskus eläneenä menneisyyden hahmona.

Me muistamme kyllä menneisyydessä tapahtuneen sovituskuoleman, mutta me muistamme, että Jeesus nousi kuolleista ja on meidän kanssamme, siellä missä me olemme hänen nimessään kokoontuneet.

Jeesukselle ei pystytetä muistomerkkiä, hautakiveä, koska hän ei ole haudassa, vaan hänelle pystytetään merkki, joka vakuuttaa hänen läsnäolostaan, elämästään ja toiminnastaan seurakunnan keskellä. Sellainen merkki on ehtoollinen.

Hauta on tyhjä. Jeesus elää! Hän on täällä vaikka emme häntä näe. Hän on täällä kohdattavissa alttarin ja anteeksiantamuksen sakramentissa. Siihen saamme uskoa ja luottaa.