Laskiaissunnuntai

LASKIAISSUNNUNTAI 2015

Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: »Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.»
Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: »Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.» »Mitä te haluatte minun tekevän?» kysyi Jeesus. He vastasivat: »Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.» Jeesus sanoi heille: »Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?» »Voimme», he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: »Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.»
Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: »Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.» Mark. 10: 32–45

Tänään on rakkauden sunnuntai. Rakkaus on suurin kaikista, koska rakkaudsessa me tulemme yhdeksi. Me tulemme Jeesuksen rakkauden tähden yhdeksi Jumalan kanssa.

Vietämme tänään laskiaissunnuntaita. Se merkitsee kirkkovuodessamme selvää suunnanmuutosta. Evankeliumissa myös ilmapiiri muuttuu. Alkaa Jeesuksen nousu Jerusalemiin. Meillä alkaa paastoon laskeutuminen. Paaston aikana tutkimme itseämme ja seuraamme Jeesusta hänen kärsimystiellään. Kun tutkimme itseämme evankeliumin valossa huomaamme myös kuinka sisäiset ristiriidat nousevat esiin. Vastakkain joutuvat oma kunnianhimo ja suostuminen vähään, annanko kunnian Jumalalle; vallanhimo ja nöyryys; Jumalan tahto ja oma tahto – maailman rikkaus ja rikkaus Jumalassa. Ristiriita nostaa kysymyksen, mitä Jeesuksen seuraaminen meiltä vaatii.

Jeesuksen oppilailla todellisuus ja toiveet alkoivat etääntyä toisistaan, kun Jeesus ilmoittaa oppilailleen kolmannen kerran (edelliset 8:31; 9:31), että hänet otetaan kiinni Jerusalemissa, hänet annetaan pilkan ja häväistyksen kohteeksi – ja tuomitaan kuolemaan.

Heille tuo ristiriita oli vielä ylivoimainen. Jokaisena kertana opetuslapset sivuuttivat täydellisesti Jeesuksen ilmoituksen. Kukaan ei kysynyt siitä mitään, kukaan ei halunnut tietää siitä mitään. He olivat niin täynnä omia unelmiaan, että he yksinkertaisesti kieltäytyivät kuulemasta mitään kärsimyksestä ja kuolemasta.

Kuulemamme evankeliumi teki sen hyvin selväksi. Kun Jeesus puhui kärsimisestään, opetuslapset puolestaan kisailivat keskenäisestä suuruudestaan. Sitä he pohtivat ja väittelivät kaikki vapaa-aikansa: Mikä on heidän välinen arvojärjestyksensä. He elivät täysin eri maailmoissa. Vastaava tilanne olisi se, kun joku kertoo teille sairastuneensa parantumattomaan syöpään niin te alkaisitte esitellä hänelle innostuneena uutta kännykkäänne. Se olisi hyvin loukkaavaa. Kaikesta huolimatta Jeesus ei menetä malttiaan.

Kun veljekset Jaakob ja Johannes tulivat Jeesuksen luo erikoisen pyyntönsä kanssa, Jeesus kuunteli heitä ja kysyi veljeksiltä saman kysymyksen, minkä hän esitti monille sairaille: Mitä tahdot, että minä tekisin sinulle. Veljesten häpeämätön vallanhalu paljastuu, kun sitä vertaa niiden sairaiden toivomuksiin – että minä saisin näköni, että tulisin terveeksi.

”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolellasi.” Tällainen arka pyyntö Johanneksella ja Jaakobilla oli, että heidän täytyi sitä salassa Jeesukselta pyytää. Vaatimattomuudesta ei heitä voi syyttää. He eivät halunneet muuta kuin parhaimmat ja arvokkaimmat paikat siinä kuningaskunnassa, jonka odottivat Jeesuksen pian perustavan maan päälle. ”Annetaan muiden opetuslasten tehdä likaiset hommat, mutta me voisimme istua valtaistuimilla ja ottaa vierailevia kuninkaita vastaan.” Ehdotus oli vähän tämän suuntainen.

Ja kun muut opetuslapset kuulivat tästä, he suuttuivat. Voitte arvata, että eivät he vain vähän närkästyneet, vaan siellä kiehui viha ja kiukku ja ehkä myös pelko, että veljekset saivat sovittua jotakin Jeesuksen kanssa. Muiden opetuslasten kannalta veljesten teko oli raukkamainen. Kirjoittamaton sääntö tässä pelissä oli ollut se, että heidän oli keskenään saatava asia ratkaistua, ja sitten esittää hyvin valmisteltu asia Jeesuksen päätettäväksi.

Ajatelkaapa nyt niitä kalastajia. He eivät olleet kovin korkeassa asemassa. He eivät olleet erityisen oppineita – eivät he tyhmiäkään olleet. Mutta he olivat tavallisia työmiehiä ilman vaikutusvaltaa. Heillä ei ollut suurta omaisuutta, ei poliittisia suhteita päättäjiin. He eivät tunteneet Jerusalemin ylhäisiä saatikka Rooman imperiumin ylimystöä – niitä jotka liikuttivat inhimillisesti katsottuna silloisen maailman shakkinappuloita. He oli kuitenkin täynnä itseluottamusta. Miten he ajattelivat pärjäävänsä hallitsijan apujohtajina ja ministereinä ilman minkäänlaista kokemusta? Eikö heille tullut missään vaiheessa mieleen, että jos Jeesus olisi perustanut maallisen valtakunnan, hän ehkä olisi valinnut ykkösketjuun hieman toisenlaiset henkilöt.

Toisaalta Daavidkin oli ollut vain paimen, ennen kuin tuli valittua kuninkaaksi. Kun he kinastelivat keskenäisestä paremmuudestaan, se oli aika äijämäistä puuhaa. Nokkimisjärjestys tai hierarkia oli selvitettävä. mitä perusteluita he käyttivät näissä väittelyissään. Minkälaisiin asioihin he vetosivat?

Pietari ehkä vetosi siihen, että hän Jeesus antoi hänelle nimen Pietari, kallio, jonka päälle hän rakentaa kirkon. Pietari oli joukon ainoa, joka oli kävellyt vetten päällä. Johon muut tiesivät jatkaa, että hän myös vajosi.

Johannes taas oli aterioilla usein Jeesusta lähinnä, nojannut hänen rintaansa vasten. Ehkä hän vetosi siihen, että hän on opetuslapsista rakkain Jeesukselle. He on bestiksiä. Best friends forever. – Mihin toiset: Hän on nuori nulikka. Hän ei todellakaan voi olla porukan johtaja.

Andreas oli apostoleista ensimmäisenä kutsuttu – kai sekin jotain merkitsee. Hän on tuntenut Jeesuksen pisimpään. Kuka taas oli joukon vanhin ja kuka omasta mielestään oppinein jne. jne.

Vallasta, rahasta ja kunniastahan tässä oli kysymys. Se joka pääsee Jeesuksen viereen, saa parhaan palvelun, eniten kunnioitusta ja eniten etuuksia. Niinpä Jaakob ja Johannes menivät pyytämään Jeesukselta sitä, mitä jokainen opetuslapsi olisi halunnut häneltä kysyä, mutta ei uskaltanut.

Mitä Jeesus sitten vastasi näille veljeksille? ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko otta sen kasteen, jolla minut kastetaan?” Jeesus viittasi tässä omaan kärsimyksen maljaansa ja kuoleman kasteeseensa. Jeesus antoi ymmärtää, että todellisuudessa he pyysivät omaa kuolemaansa Kristuksen rinnalla. Kunniapaikalle Jeesuksen oikealle ja vasemmalle puolelle ei ensialkuun päässeet opetuslapset. Kun Golgatalla laskettiin messiaanisen valtakunnan peruskivi, Jeesuksen oikealla ja vasemmalla puolella ei ollut opetuslapsia. Siinä oli kaksi rikollista – katuva ja katumaton ryöväri. Opetuslasten vuoro tuli myöhemmin. Jaakob oli heistä ensimmäinen. Kunniapaikat olivat kovin erilaisia kuin oppilaiden kuvitelmat.

Jeesuksen tie kulki kärsimyksen ja kuoleman kautta kirkkauteen. Joka haluaa samasta kirkkaudesta osalliseksi, on oltava valmis myös kantamaan Kristukselle koituvaa pilkkaa ja häpeää. Onko meistä kantamaan tällaista pilkkaa Jeesuksn tähden. Vielä siihen ei ole ollut paljon tarvetta.

Kun riita opetuslasten välillä puhkesi avoimeksi, Jeesus kutsui heidät luokseen ja opetti heille, mikä on suurta Jumalan valtakunnassa. Se suuruus on kovasti toisenlaista kuin tämän maailman kuninkaiden ja ruhtinaiden. He keräävät itselleen etuuksia, diplomeja, kunniamerkkejä, hankkivat valtaa ja käyttävätkin sitä – usein vain omien päämääriensä ajamiseen. Uutisissa näkyvä vallantavoittelu näyttää järkyttävällä tavalla, mihin se johtaa: sotiin ja levottomuuksiin. Loppuun asti vietynä se on mahdoton yhtälö.

Suuruus, joka kristitylle sopii, saa esikuvansa Kristuksesta. Hän luopui kaikesta kunniasta ja kirkkaudesta tullessaan ihmiseksi maan päälle. Hän tuli luoksemme rakkauden tähden, palvelemaan meitä, kärsimään ja uhrautumaan meidän tähtemme. Hän samalla antoi meille myös mallin toimia.

Joka tahtoo tulla suureksi, olkoon toisten palvelija. Kasvaminen suureksi on kasvamista pieneksi, jotta Jumalan vaikutus saisi meissä tilaa. Jos tämä maailma haluaakin koota rikkauksia vain itselleen, tulee kristityn toimia toisenlaisten periaatteiden mukaan. On nähtävä toisten tarpeet ja oltava ensimmäisten joukossa auttamassa saman rakkauden Hengen innoittamana, joka Jeesuksella oli.

Kirkko eli Jumalan valtakunta, on rakkauden yhteisö, ei mikä tahansa joukko ihmisiä. Mutta olemmeko oppineet jotakin Jeesuksen käskystä tai Jeesuksen esimerkistä? Tiedät hyvin, että Jeesuksen esimerkkiä on hyvin vaikea seurata. Siksi hän kulki tiensä lopulta yksin

Herää myös kysymään, onko Jeesuksen esittämällä vallankäytön mallilla mahdollisuutta onnistua meidän maailmassamme? Tiedämme varsin hyvin, että tällaisella asenteella ei päästä isopalkkaisiin hommiin. Maailmassa ei saavuteta kunniaa Jeesuksen opetusta seuraamalla. Mutta maailma ei oikein voi pyöriäkään Jeesuksen esimerkin mukaan – se voi onnistua vain Jumalan valtakunnassa. Maailmassa on maailman säännöt – ja siksi se tuleekin lopulta hajoamaan.

Maailmassa meidän silti on toimittava. Yhteiskunta tarvitsee ihmisiä, jotka ovat yritysjohtajia, niitä jotka käyttävät valtaa – myös kristittyjä. Se voi olla jollekin kutsumus ja elämäntehtävä. Maailma toimii edelleen erilaisilla pelisäännöillä kuin Jumalan valtakunta. On vaikea toimia siinä tahraamatta itseään. Se mikä on suurta ihmisten keskuudessa on eri asia Jumalan silmissä. Kun astutaan Jumalan valtakunnan todellisuuteen – jumalanpalvelukseen, silloin tittelit katoaa, arvomerkit menettävät merkityksensä. Jumalan edessä me emme ole herroja – olemme armahdettuja syntisiä, Jumalan armosta pelastettuja. Meidän henkilökohtainen suuruutemme Jumalan silmissä, jos sitä on, on Jumalan Hengen työtä meissä.

Se perustuu siihen, että Jeesus on tehnyt sen, mihin me emme pystyneet. Täyttänyt lain puolestamme, Rakastanut meitä loppuun asti, kärsinyt syntiemme tähden ja omalla uhrillaan lunastanut meidät vapaaksi. – vain Jumala on suuri. Sen nousemme nyt tunnustamaan.

Tämä saarnan pohjana on käytetty 1998 saarnaa, mikä on tuossa alla. Nyt saarna ventyi vähän pitkäksi, eikä edelleennkään ollut aikaa varsinaisesti syventää sitä. Tietysti olisin halunnut tehdä kokonaan uuden saarnan, mutta aikataulullisista syistä jouduin turvautumaan vanhaan pohjaan, josta tuli tällainen.

Laskiaissunnuntai – 1998

Mark 10:35-45

Vietämme tänään laskiaissunnuntaita. Se merkitsee kirkkovuodessamme selvää suunnanmuutosta – laskeutumista paastoon. Hiljentymistä ja itsetutkistelua. Mutta enemmän kuin vain itsensä tutkistelua se on syventymistä tutkimaan Herramme ja Vapahtajamme kärsimystietä.

Jeesus on oppilaillee juuri ilmoittanut, että heidän matkansa Jerusalemiin alkaa ja siellä hänet annetaan pilkan ja häväistyksen kohteeksi, hänet tuomitaan kuolemaan, mutta hän voittaa kuoleman.

Tämä on jo kolmas kerta kun Jeesus puhui kuolemastaan, mutta vieläkään opetuslapset eivät ymmärtäneet häntä. Jotain tosin alkoivat aavistaa, sillä he olivat hämmennyksissä ja peloissaan ja kulkivat kaikki taampana Jeesusta.
Mutta jo matkan ensiaskelilla tulivat veljekset Jaakob ja Johannes Jeesuksen luo erikoisen pyynnön kanssa. Koska pyyntö oli hieman arkaluontoinen, he halusivat Jeesuksen suostuvan siihen jo ennen kuin asian hänelle edes esittivät: ”Meille olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.”

Lapset esittävät toisinaan pyyntöjä samalla tavalla: ”Sano minulle ensin, että suostut.” Tällä tavalla he käyttävät vanhempien lempeyttä hyväkseen ja saavat nämä nolaamaan itsensä mitä erikoisemmissa tilanteissa.

Eikö pyyntöjä esitetäkin tällä tavalla vain siinä tapauksessa, että on oletettavissa, että siihen ei suostuta. ”Meille olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” Jeesus ei luvannut mitään ennen kuin oli kuullut veljien asian.
”Kun kirkkautesi tulee, anne meidän istua toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolellasi.” Vaatimattomuudesta ei Sebedeuksen poikia voi syyttää. He eivät halunneet muuta kuin parhaimmat ja arvokkaimmat paikat taivasten valtakunnassa. Kunniapaikat.

Ei ollut harvinaista, että opetuslapset kinastelivat siitä, kuka heistä on suurin ja merkittävin. Siellä Jeesuksen jälkijoukoissa he tämän tästä mittailivat toisiaan ja kehuivat itseään.

Ajatelkaa nyt niitä köyhiä ja lukutaidottomia kalastajia ja helppoheikkejä, jotka tavallisesti eivät ymmärtäneet Jeesuksen selvästä puheesta paljoakaan. Minua ainakin kiinnostaisi tietää, mitä perusteluita he käyttivät näissä väittelyissään. Minkälaisiin asioihin he vetosivat omaa paremmuuttaan puolustaessaan. Tuskinpa sentään hauiksen ympärysmittaan tai siihen, että koko purukalusto oli tallella.

Pietari ehkä vetosi siihen, että hän oli joukon ainoa, joka oli kävellyt vetten päällä. Johon muut tiesivät jatkaa, että hän myös vajosi.

Johannes taas oli aterioilla usein Jeesusta lähinnä, nojannut hänen rintaansa vasten. Andreas oli apostoleista ensimmäisenä kutsuttu. Kuka taas oli joukon vanhin ja kuka omasta mielestään viisain jne. jne.
Koska heille itsellekään ei oikein ollut selvä omasta paremmuusjärjestyksestään, kiistaan ei ollut selvää ratkaisua. Jeesukselta he eivät halunneet tätä kysyä ja paljastaa samalla keskustelujensa aihetta. Tiesivät varmaan, että Jeesus moittisi heitä tuollaisesta kiistelystä.

Mutta parhaita paikkoja opetuslapset halusivat hinnalla millä hyvänsä. Niinpä Jaakob ja Johannes menivät pyytämään Jeesukselta sitä, mitä jokainen opetuslapsi olisi halunnut pyytää, mutta ei uskaltanut. Kilpailu paremmuudesta oli mennyt keskinäisestä kinastelusta nyt aimo askeleen eteenpäin, siihen että Sebedeuksen pojat menivät varmistelemaan parhaita paikkoja Jeesukselta itseltään.

Ja kun muut tästä kuulivat, he suuttuivat. Voitte arvata, että opetuslapset eivät vain hieman närkästyneet, vaan siellä kiehui viha ja kiukku ja ehkä myös pelko, että he olivat menettäneet pelin tässä paremmuusmittelössä. Heidän kannaltaan Sebedeuksen poikien veto oli raukkamainen. Se, että nämä juonittelivat muiden selän takana tällaista valtapeliä.

Vallasta, rahasta ja kunniastahan tässä oli kysymys. Se joka pääsee Jeesuksen viereen, saa parhaan palvelun, eniten kunnioitusta ja eniten etuuksia.

Mitä Jeesus sitten vastasi näille pyrkyri-veljeksille? ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko otta sen kasteen, jolla minut kastetaan?” Jeesus viittasi tässä omaan kärsimykseensä ja kuolemaansa, kärsimyksen maljaan ja kuoleman kasteeseen.

Se joka haluaa jakaa Kristukselle tulevan kirkkauden ja kunnian, hänen tulee tietää, että Jeesuksen tie kulkee kärsimyksen ja kuoleman kautta kirkkauteen. Joka haluaa samasta kirkkaudesta osalliseksi, on oltava valmis myös osallisuuteen Kristukselle koituvasta pilkasta ja häpeästä.

Samat oppilaat Jaakob ja Johannes, jotka eivät aikaisemmin olleet ymmärtäneet puolta sanaa siitä, mitä Jeesus sanoi itselleen Jerusalemissa tapahtuvaksi, nyt he ylpeinä ja itsevarmasti olivat valmiita Jeesuksen kanssa astumaan ristin tielle. He eivät todella tietäneet, mitä pyysivät ja mitä lupasivat.

Pietarikin lupasi Jeesukselle vaikka kuolevansa tämän tähden. Mutta niin Pietari kuin kaikki muutekin opetuslapset kielsivät Kristuksen ensimmäisten vaikeuksien ilmaantuessa. Mutta Jumalan armosta saivat kaikki nousta jälleen ja todistaa elämällään Vapahtajastaan. Heidän kaikkien osaksi tuli lopulta kärsimyksen malja ja kuoleman kaste Kristuksen tähden, uskonsa tähden. Mutta vielä tässä vaiheessa heidän mielensä oli kovasti maalliseen kunniaan ihastunut.

Jeesus ei heille antanut vastausta heidän kysymykseensä eikä lupausta. Se ei ollut hänen annettavissaan. …
Kun riita opetuslasten välillä puhkesi avoimeksi tästä paremmuusjärjestyksestä, Jeesus kutsui heidät luokseen ja opetti heille kuin myös meille kaikille jälkipolville,minkälainen suuruus on Jumalalle mieleen. Se suuruus on kovasti toisenlaista kuin tämän maailman kuninkaiden ja ruhtinaiden. He keräävät itselleen etuuksia, diplomeja, kunniamerkkejä, hankkivat valtaa ja käyttävätkin sitä – usein vain omien päämääriensä ajamiseen.

Suuruus joka kristitylle sopii saa mallinsa ja esikuvansa Kristuksesta. Hän Jumalan Poika ja herrojen herra tuli luoksemme rakkaudestaan, rakkauden tähden, palvelemaan meitä, kärsimään ja uhrautumaan meidän tähtemme. Hän samalla antoi meille myös mallin toimia.

Joka tahtoo tulla suureksi, olkoon toisten palvelija. Jos tämä maailma haluaakin koota rikkauksia vain itselleen, tulee kristityn toimia toisenlaisten periaatteiden mukaan. On nähtävä toisten tarpeet ja oltava ensimmäisten joukossa auttamassa. Ja tämän ei tule tapahtua raskaana velvollisuutena, vaan saman rakkauden Hengen innoittamana, joka Jeesuksella oli.

Kirkko on rakkauden yhteisö, ei mikä tahansa joukko ihmisiä. Mutta olemmeko oppineet jotakin Jeesuksen käskystä tai Jeesuksen esimerkistä? Emme juuri yhtään. Vaikka emme tosin tavoittelisi Sebedeusten poikien tavoin parhaita paikkoja kirkkauden valtakunnassa, niin siinä olemme heidän kanssaan samanlaisia, että mieluummin olemme palveltavana kuin palvelemassa.

Jumala on antanut meille kaikkensa: elämän lahjan, ystävälliset lähimmäiset ja pelastuksen, iankaikkisen elämän lahjan. Tänä alkavana paastona hän haluaa meidän sydämemme iloisiksi ja kiitollisiksi näistä lahjoista. Niin iloisiksi että tahtoisimme niitä myös muille jakaa.

Ei ihmisen poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunaiksi kaikkien puolesta.