Kiirastorstai

Kiirastorstai  2021 – Miksi muistamme Juudasta

 

Happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Minne tahdot meidän valmistavan sinulle pääsiäisaterian?” Jeesus sanoi: ”Menkää kaupunkiin.” Hän neuvoi, kenen luo heidän oli siellä mentävä, ja käski sanoa tälle: ”Opettaja sanoo: ’Hetkeni on lähellä. Sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa.’” Opetuslapset tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt ja valmistivat pääsiäisaterian.   
    Illan tultua Jeesus kävi aterialle kahdentoista opetuslapsensa kanssa. Heidän syödessään hän sanoi: ”Totisesti: yksi teistä on kavaltava minut.” Murheen vallassa he alkoivat toinen toisensa jälkeen kysellä: ”Herra, en kai se ole minä?” Jeesus vastasi heille: ”Minut kavaltaa mies, joka syö samasta vadista kuin minä. Ihmisen Poika lähtee pois juuri niin kuin kirjoituksissa hänestä sanotaan, mutta voi sitä, josta tulee Ihmisen Pojan kavaltaja! Sille ihmiselle olisi parempi, ettei hän olisi syntynytkään.” Silloin Juudas, hänen kavaltajansa, kysyi: ”Rabbi, en kai se ole minä?” ”Itsepä sen sanoit”, vastasi Jeesus.   
    Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.” Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.”   
    Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle. Matt. 26:17–30   

Jeesus tietää elävänsä viimeistä iltaa oppilaidensa kanssa. Hänen hetkensä on lähellä. Kuolemansa edessä Jeesus ohjaa oppilaitaan vielä viimeisen pääsiäisaterian valmistamiseen ja juhlapaikan valitsemiseen.  

Jeesus on monesti aikaisemmin puhunut oppilailleen jo siitä, että hänet otetaan kiinni ja annetaan kuolemaan. Se tuntui oppilaista kaukaiselta asialta eivätkä he jaksaneet sitä kuunnella. Matkallaan pyhään kaupunkiin, kun he nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus sanoi oppilailleen, että tällä reissulla hänet annetaan kuolemaan tuomittavaksi. Mutta tuo oli kuin pahaa unta oppilaista. Omasta mielestään he luultavasti tulivat viettämään hauskaa pääsiäisjuhlaa lukuisten muiden pyhiinvaeltajien kanssa. 

Aterialla oppilaat saivat kuitenkin uutta ajateltavaa, kun Jeesus kertoo, millä tavalla hänet annetaan vangittavaksi. Tämä tieto tuli heille uutena: ”Yksi teistä kavaltaa minut.” Se teki porukan hiljaiseksi. Jeesuksen päätyminen ylipappien ja kansan vanhinten käsiin tapahtuu sangen viheliäisellä tavalla. Yksi hänen omista oppilaistaan kavaltaa hänet. Jeesus paljasti tämän asian vähän kerrallaan, – ikään kuin Juudas saisi vielä mahdollisuuden muuttaa mieltään. ”Yksi teistä kavaltaa minut.”, ”Hän joka syö samasta vadista kuin minä.”  

Mitä kavaltaminen on?

Lehdistä luemme, että joku kavaltaa rahaa työnantajaltaan tms. Kavaltaminen määritelmän mukaan on sitä, että varastaa jotakin toisen omistamaa, mutta sellaista, mitä esimerkiksi työssään käsittelee. – Hän on sellaisessa asemassa, että pääsee käsiksi toisen varoihin tai yhteisiin varoihin. Kavaltaja käyttää väärin asemaansa. Juudas oli yhteisten rahakukkaron haltija. Ja evankeliumien mukaan hänellä oli taipumus kavaltaa niitäkin rahoja (Joh 12:6). Mutta ihmisen kavaltaminen on hieman toinen asia. Edellistä mukaillen voidaan sanoa, ihmisen kavaltamisessa, on aikaisemmin oltu tekemisissä hänen kanssaan. Kavaltajalla on pääsy hänen lähelleen, iholleen. Itselleen tuntematonta ei voi kavaltaa. Kavaltaminen on pettämistä: luottamussuhteen rikkomista, ystävyyden hyväksi käyttämistä. Juudas oli Jeesuksen apostoliksi itse valitsema, eli sisäpiiriä. tässä tapauksessa kavallus oli opettajan antamista vihollisen käsiin. Hän johdatti sotilaat Jeesuksen kimppuun. Hän oli siitä saanut 30 hopearahaa.

Mutta miksi tämä Juudaksen tekemä kavallus on niin tärkeä, että se muistetaan jokaisen ehtoollisen edellä? Asetussanathan kuuluvat: ”Sinä yönä jona hänet kavallettiin; hän otti leivän, siunasi, mursi, antoi opetuslapsilleen…” Aina kun ehtoollista vietetään, Juudaksen tekemä kavallus on osa tapahtumien muistijälkeä. (Kun Paavali välitti tiedon oikeasta ehtoollisen viettämisestä, hän aloitti asetussanat samoin: Sinä yönä jona hänet kavallettiin 1 Kor 11.)

Ehtoollinen on sakramentti, erityinen ateria Jeesuksen ja oppilaiden välillä, jonka tavan Jeesus on itse säätänyt. Kun hän käski oppilaitaan viettämään vastaavaa ateriaa jatkossakin, hän antoi määräyksen kirkolle tuhansiksi vuosiksi eteenpäin. Vietämme ateriaa myös hänen muistokseen. ”Tehkää se minun muistokseni”, hän sanoo. Tuossa ateriassa me muistamme kiirastorstain ja pitkä-perjantain ja pääsiäisen tapahtumia. Se tarkoittaa oikeasti sitä, että me vietämme ateriaa hänen kanssaan, niin kuin olisimme yläsalissa muiden opetuslasten kanssa. Ylösnoussut Kristus viettää sitä meidän kanssamme. 

Kun Jeesus tuolloin sanoi, että yksi teistä kavaltaa hänet, jokainen oppilas epäili itseään. –Herra en kai se ole minä. Jeesus ei sanonut suoraan, että Juudas kavaltaa hänet, vaan hän saattoi jokaisen oppilaansa pohtimaan itseään.  

Kun meillä on ateriayhteys ehtoollisella Jeesuksen kanssa se tarkoittaa sitä, että me saamme Jeesuksen itsensä leivässä ja viinissä. Hän tulee avoimena ja täydessä luottamuksessa luoksemme. Hän antaa meille itsensä.   

Tiedätkö, minkälaista on antaa itsensä kokonaan, antaa itsestään kaiken. Jotkut taiteilijat ja urheilijat tietävät. Kun ihminen on antanut kaikkensa, hän on silloin aivan tyhjä. Hän on silloin haavoittuvainen, koska hän on avannut itsensä ja luopunut suojauksistaan. Tällainen itsensä antaminen tarvitsee luottamusta toiselta osapuolelta. Juuri luottamus tekee tilanteesta mahdollisen ja kauniin.

Jeesus antaa meille itsensä samalla tavalla täysin ja ehdoitta. Hän on haavoittuvainen ja hän on haavoilla meidän tähtemme.  

Se mitä Se mitä Juudas teki, epäilemättä satutti häntä. Jos ystävä pettää sinut, se kouraisee. Se tekee maailmastasi turvattoman ja pienemmän. Olet haavoilla.  

Tietoisuus Juudaksen kavalluksesta ehtoollisessa voisi liittyä johonkin tällaiseen. Se herättää meitä tunnistamaan itsemme, tiedostamaan kaipuumme tulla ehjäksi. Ja sen, että emme olisi Juudaksen kaltainen, joka särkee luottamuksen silloin kun Jeesus oli haavoittuvimmillaan. Tuon kysymyksen me teemme aralla tunnolla käydessämme ehtoolliselle: En kai se ole minä?  

Ehtoollispöytä on tavallisia ihmisiä varten. Se on syntisiä ihmisiä varten. Se on niitä ihmisiä varten, jotka tuntevat itsensä ja tarvitsevat anteeksiantamusta. Jeesus antaa meille itsensä, koko elämänsä – ei turmeltavaksi tai hyväksikäytettäväksi, vaan vaalittavaksi että ottaisimme sen vastaan niin kuin se on tarkoitettu: liittämään iankaikkisen elämän lähteeseen, uudistamaan ja muuttamaan meitä hänen kuvansa kaltaiseksi. Ja vastavuoroisesti antaisimme takaisin itsemme; sen mitä me olemme: heikkoja, vajavaisia, syntisiä.  Tällaiseen elämäntodellisuuksien vaihtokauppaan Jeesus meitä kutsuu. Ainoa tilanne maailmassa, kun veloista tulee saatavia. Jeesus ottaa syntivelkamme ja antaa tilalle iankaikkisen elmän.

 

Kiirastorstai 17.4.2003 Harjavalta

Saarna pidettiin messun alussa johdantosanojen paikalla ennen synnintunnustusta.

Hyvät ystävät. Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita Kiirastorstain iltamessuun, jonka aiheena on ehtoollisen asettaminen.

Teille kaikille lienee tuttuja ehtoollisen asetussanat. Kun pappi aloittaa sanomalla: ”Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä, jona hänet kavallettiin…” silloin tiedätte välittömästi, mitä on tapahtumassa. Menemme ajatuksissamme 2000 vuotta taaksepäin, siihen iltaan, jolloin Jeesus oli viimeistä kertaa oppilaidensa kanssa.

Jeesus on odottanut tätä ateriaa jo hyvin kauan. Hän tiesi, että se on viimeinen yhteinen ateria rakkaiden oppilaiden kanssa. Siksi se oli hänellekin hyvin tärkeä hetki. Pian Jeesus otetaan kiinni ja oppilaat jäävät yksin maailmaan. Tähän asti he ovat voineet aina tulla Jeesuksen luo, kulkea hänen kanssaan, kysyä häneltä neuvoa, oppia häneltä Jumalan valtakunnasta. Jeesus on kulkenut heidän edellään eikä heidän ole tarvinnut miettiä, minne mennä tai mitä tehdä. He ovat huolettomina saaneet seurata Jeesusta.

Mutta nyt on tilanne muuttumassa. Tilanne on hieman alakuloinen. Oppilaat itse tosin eivät tajua vielä tilanteen vakavuutta. Tai he eivät halunneet uskoa kuulemaansa. Matkalla Jerusalemiin he olivat jo kuulleet Jeesuksen puhuvan pelottavista asioista, vangitsemisesta ja kuolemasta. Sinä iltana opetuslapset halusivat nukkua murheensa unhoon. He halusivat nukkua ja toivoivat, että herätessä huomaisivat kaiken ikävän olleen vain pahaa unta, että mikään ei ollut muuttunut.

Mutta Jeesus ilmoittaa kesken aterian, että yksi opetuslapsista kavaltaa hänet. Jokainen oppilaista tuntui käsittävän, mitä Jeesus tarkoitti. Heidän keskuudessaan on joku, joka on kääntänyt selkänsä Jeesukselle ja ilmiantaisi hänet juutalaisten johtomiehille.

Jokainen Jeesuksen oppilaista sydämessään varmasti tunsi, että ”enhän minä kavaltaisi Jeesusta”. Syyttömilläkin opetuslapsilla omatunto tuntuu levottomalta, kun Jeesus kohdistaa sanansa heihin. ”Yksi teistä on kavaltava minut”, ”Minut kavaltaa mies, joka syö samasta vadista kuin minä”.

Jokainen kahdestatoista opetuslapsesta oli jo syönyt Jeesuksen kanssa samasta vadista, siksi Jeesuksen sanat saivat oppilaiden hengityksen salpautumaan. – Jokainen heistä tuli nyt yksi toisensa jälkeen kysymään Jeesukselta: ”En kai se vain ole minä”. Jokaisella oli arka tunto Mestarinsa edessä. Yksikään ei ollut itsestään aivan varma ja siksi he menivät kysymään häneltä, joka tunsi heidät kaikkein parhaiten; Jeesukselta, joka tuntee meidät paremmin kuin me itse. Heillä kaikilla oli ollut heikot hetkensä, epäilyksensä ja lankeemuksensa. Eivätkä siksi luottaneet itseensä.

Niin … oppilaista kaikki paitsi yksi olivat aralla tunnolla. Juudas oli käynyt jo ylipappien luona kysymässä, paljonko he maksaisivat hänelle, jos hän toimittaa Jeesuksen heidän käsiinsä. Ja silti Juudas nyt tuolla viimeisellä aterialla kysyy samoin kuin muut huolestuneet opetuslapset: ”Rabbi, en kai se ole minä”. Tällä viimeiselläkin hetkellä Juudas oli valmis valheisiin ja sydämen kovuuteen.

Jeesus tiesi Juudaksen kavaltajaksi, mutta kuitenkaan hän ei ilmaissut sitä suoraan. Hän olisi voinut aivan hyvin sanoa Juudakselle, sinä olet se mies, joka kavaltaa minut. Mutta Jeesus ei halunnut toimia näin. Hän halusi kaikkien oppilaiden joutuvan tämän kysymyksen eteen: Olenko minä Jeesuksen kavaltaja.

Miten on? Me käymme tänään Herran pöytään. Ylösnoussut Jeesus on kanssamme. ja syömme ikään kuin samasta vadista Jeesuksen kanssa. Kysymys kuuluu meillekin. Olemmeko me Jeesuksen kavaltajia? Olemmeko niitä, jotka kääntävät Jeesukselle selkänsä ja käyvät kauppaa hänellä? Jeesuksen oppilaat tulivat levottomiksi tällaisista kysymyksistä. Sinäkin varmaan ahdistut, kun ajattelet itseäsi, sitä miten sinä olet seurannut Jeesusta. Jeesus haluaa kuitenkin, että me seuraamme häntä, kuljemme hänen askelissaan, vaikka se olisi joskus vaikeaa. Hän tietää ja tuntee meidät. Hän tietää meidät langenneiksi ja epäonnistuneiksi. Mutta hänen rakkautensa on suurempi kuin meidän huonoutemme.

Vanhan perinteen mukaan Kiirastorstaita kutsutaan vihreiden oksien päiväksi. Tämän nimen se on saanut siitä syystä, että silloin, ehtoollisyhteydestä erotetut otettiin ripittäytymisen jälkeen takaisin seurakunnan yhteyteen – ja heistä tuli jälleen Kristus-viinipuun tuoreita oksia. Synnin tunnustuksella tänään on siis erityinen painoarvo. Synnintunnustuksessa me käymme aralla tunnolla Jeesuksen eteen, kun me tunnistamme itsessämme saman pimeyden, mikä Juudaan ajoi petturiksi. Mutta sen sijaan, että poistumme pimeään yöhön pimeyden lapsina, me polvistumme Jeesuksen eteen rukoilemaan armoa. Saamme anteeksiantamuksen tähden tulla tuoreiksi vihreiksi oksiksi. Saamme palata hänen luokseen.

Silloin viimeisenä iltana Jeesus asetti ehtoollisen. Sen hän teki siksi, että hän saisi säilyttää meihin yhteyden jatkuvasti. Ehtoollinen on ateria, jossa ylösnoussut Jeesus on läsnä. Hän on varsinainen isäntä ja hän kutsuu meitä luokseen aterialle.

Me saamme käydä siksi Herran pöytään. Juuri meitä syntisiä varten se on valmistettu.

Tunnustamme syntimme näin sanoen.

KIIRASTORSTAI                                             Merikarvia 9.4.1998

Matteus 26:17-25

Kiirastorstain evankeliumi on aina jotenkin surullinen ja herkkä. Se on ensimmäinen selvä särö ja murtuma, jossa Jeesuksen kärsimys ja haavoittuvuus tulee esille.     Myös monia jännitteitä sisältyy kertomukseen.

         Jeesus on odottanut tätä pääsiäisateriaa jo hyvin kauan. Hän tiesi, että se on viimeinen yhteinen ateria rakkaiden oppilaiden kanssa. Siksi se oli hänellekin hyvin tärkeä hetki. Pian oppilaat jäisivät yksin maailmaan. Silloin heidän uskonsa kestävyys todella koeteltaisiin. Tähän asti he ovat voineet aina tulla Jeesuksen luo, kulkea hänen kanssaan, kysyä häneltä neuvoa, oppia häneltä Jumalan valtakunnasta ja vain olla hänen seurassaan. Jeesus on kulkenut heidän edellään eikä heidän ole tarvinnut miettiä, minne mennä tai mitä tehdä. He ovat onnellisina saaneet seurata Jeesusta.

         Mutta nyt on tilanne muuttumassa. Jeesus aterioi viimeisen kerran opetuslastensa kanssa. Tilanne on Jeesuksen puolelta hieman alakukoinen. Oppilaat itse tosin eivät tajua vielä tilanteen vakavuutta, eivät sitä, että he joutuvat eroon Jeesuksestaan.

Tilanne pääsiäisaterialla on hämmentävä toisestakin syystä. Jeesus ilmoittaa kesken aterian, että yksi opetuslapsista kavaltaa hänet. Tämä ilmoitus vakavoitti oppilaat. Jokainen tuntui käsittävän, mitä Jeesus tarkoitti. Heidän keskuudessaan on joku, joka ilmiantaisi Jeesuksen juutalaisten johtomiehille. Jos joku Jeesuksen omien joukosta paljastaisi Jeesuksen olinpaikan, kiinniottajat eivät aikailisi eivätkä kyselisi enää edes syitä.

         Jokainen Jeesuksen oppilaista sydämessään varmasti tunsi, että ”enhän minä kavaltaisi Jeesusta”. Syyttömilläkin opetuslapsilla omatunto tuntuu levottomalta, kun Jeesus kohdistaa sanansa heihin. ”Yksi teistä on kavaltava minut”, ”Minut kavaltaa mies, joka syö samasta vadista kuin minä”.

         Jokainen kahdestatoista opetuslapsesta oli jo syönyt Jeesuksen kanssa samasta vadista, siksi Jeesuksen sanat saivat oppilaiden veret seisahtumaan ja hengityksen salpautumaan. – Jokainen tuli nyt yksi toisensa jälkeen kysymään Jeesukselta: ”En kai se vain ole minä”. Jokaisella oli arka tunto Mestarinsa edessä. Yksikään ei ollut itsestään aivan varma ja siksi he menivät kysymään häneltä, joka tunsi heidät kaikkein parhaiten; Jeesukselta, joka tuntee meidät paremmin kuin me itse. Heillä kaikilla oli ollut heikot hetkensä, epäilyksensä ja lankeemuksensa. Jeesuksen pyhyyden läsnäollessa he tunsivat itsensä varmaan useinkin huonoiksi kristityiksi.

         Niin … oppilaista kaikki paitsi yksi pelkäsi tuon kavaltamisen synnin mahdollisuutta. Juudas oli kavaltanut jo Jeesuksen hetkeä aikaisemmin, kun hän oli mennyt ylipappien luo kysymään, paljonko he maksaisivat hänelle, jos hän toimittaa Jeesuksen heidän käsiinsä. Ja silti Juudas nyt tuolla viimeisellä aterialla kysyy samoin kuin muut huolestuneet opetuslapset: ”Rabbi, en kai se ole minä”. Miksi hän kysyi näin? Hän tekeytyi viattomaksi ja syyttömäksi sillä  hän ei halua paljastua. Hän halusi pitää syntinsä salassa. Hänelle olisi sopinut paremmin se, että olisi saanut toimia kenenkään tietämättä. Mutta Jumalalta ei ole mikään salassa. Jeesus paljasti Juudakselle tietävänsä tämän aikeet.

         Kun siis muut opetuslapset olivat aralla tunnolla, Juudas oli valmis valheisiin ja sydämen kovuuteen.

         Muut oppilaat eivät ilmeisesti kuulleet Jeesuksen ja Juudaksen keskustelua, sillä olisivathan he muutoin käyneet Juudaksen kimppuun estääkseen tämän vehkeilyn.

Kun evankeliumia lukee, siinä huomaa juuri tämän: Jeesus tietää koko ajan, mitä hänelle tulee tapahtumaan. Hän tiesi yhteisen aterian viimeiseksi ateriaksi. Hän tiesi kavaltajansa nimen. Hän tiesi joutuvansa kiinniotetuksi, hylätyksi ja tapetuksi. Ja hän tiesi myös voittavansa kuoleman. Hän tiesi nousevansa haudasta ja tuovansa pelastuksen kaikille kansoille.

         Jotkut sanovat vedoten Jeesuksen ylimaalliseen tietoon, että se vie terän pois hänen kärsimyksensä syvyydestä – sillä hän tiesi nousevansa kuolleista. Juuri epätietoisuus kärsimyksen kestosta ja laadusta on inhimillisessä kärsimyksessä lohdutonta, kun ei tiedä pääseekö ahdistuksesta eroon vai ei.

         Meillä voi olla elämässä myös tilanteita ja valintoja, joissa tiedämme varsin hyvin, miten siinä tulee käymään ja silti emme uskalla mennä tilanteeseen tai tehdä siinä valintaa. Jahkailemme päätöstemme kanssa, kunnes se on myöhäistä.

         Jeesus tiesi, mikä häntä ristintaistelussa tulee kohtaamaan. Mutta se ei tehnyt asiaa varmaan yhtään helpommaksi. Yhtään Jeesuksen kokemaa kärsimystä ja rangaistunaolemista ei vähennetty sillä, että hän tiesi etukäteen voittavansa kuoleman. Myös hänen oli voitettava pelkonsa ja ehkä sittenkin jonkinlainen epätietoisuus.

         Mutta evankeliumi haluaa korostaa erityisesti sitä, että Jeesus kulki tietoisesti kohti kärsimystä – kaiken tietäen hän ei perääntynyt, vaan kulki itsensä uhraten tämän kärsimystien loppuun asti. Juudaksen kavaltaminen, Jeesuksen joutuminen syntisten käsiin ja ristiinnaulittavaksi ei ollut vahinko tai sattuma. Se kuului oleellisena osana Jumalan pelastussuunnitelmaan. Kaikki asiat ihmisten pelastamista varten olivat tiedossa. Jeesus tiesi ne ja hän toteutti tämän suunnitelman. Hän otti kannettavakseen meidän kaikkien ihmisten kivun, sairauden ja syyllisyyden taakan.

Jeesus tiesi Juudaksen kavaltajaksi, mutta kuitenkaan hän ei ilmaissut sitä suoraan. Hän olisi voinut aivan hyvin sanoa Juudakselle suoraan, sinä olet se mies, joka kavaltaa minut. Mutta Jeesus ei halunnut toimia näin. Hän halusi kaikkien oppilaiden joutuvan tämän kysymyksen eteen: Olenko minä Jeesuksen kavaltaja.

         Mitenkä on? Me käymme tänään Herran pöytään ja syömme ikään kuin samasta vadista Jeesuksen kanssa. Kysymys kuuluu meillekin. Olemmeko me Jeesuksen kavaltajia? Olemmeko niitä, jotka kääntävät Jeesukselle selkänsä ja käyvät kauppaa hänelle? Myymmekö uskomme rahasta? Jeesuksen oppilaat tulivat levottomiksi tällaisista kysymyksistä. Sinullekin varmaan tulee suru puseroon, kun ajattelet itseäsi, sitä miten sinä olet seurannut Jeesusta. Jeesus haluaa kuitenkin, että me seuraamme häntä, kuljemme hänen askelissaan, vaikka se olisi joskus vaikeaa. Hän tietää ja tuntee meidät. Hän tietää meidät langenneiksi ja epäonnistuneiksi. Mutta hänen rakkautensa on suurempi kuin meidän huonoutemme.

         Me saamme käydä siksi Herran pöytään, Jeesuksen seuraan huonollakin omallatunnolla. Juuri meitä varten se on valmistettu.

Jeesus asetti ehtoollisen juuri sinä viimeisenä iltana. Sinä iltana, kun he viimeisen kerran olivat yhdessä ja Jeesus tiesi heidän joutuvan hänestä eroon ja jäävän yksin. Silloin hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: Ottakaa ja syökää. Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan… Samoin hän otti maljan. Kiitti, antoi opetuslapsilleen ja sanoi: Ottakaa ja juokaa tästä te kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.

         Vaikka me emme silmin häntä näe, hän ei ole poissa. Hän on läsnä siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään. Mutta erityisesti hän on läsnä ehtoollisessa. Ja siinä hän on läsnä juuri pelastajana ja vapahtajana. Siinä hän on läsnä elämänsä meille antaneena. Hänen verensä kautta meillä on uusi liitto Jumalan kanssa. Tässä liitossa me saamme syntimme anteeksi. Siksi sinäkin uskallat tulla tänään ehtoolliselle.

rukoilemme

Saarnassa oli joitakin ideoita, mutta jonkin verran väljää tavaraa tämä on. Toisaalta ei saarnan tarvitse kovin tiivistä ollakaan. Tietynlainen väljyys saarnassa on ihan hyvä asia, kunhan se ei ole paikallaan polkemista. Ajatukset saarnassa eivät varsinaisesti ole omiani. Olen ne saanut murun sieltä toisen täältä. Ilmeisesti Cruxista ja Nikolaiselta. Tuo oppilaiden jääminen yksin on ehkä omaa korostustani tässä saarnassa eniten. Idean Cruxista tein juuri päin vastoin, mitä sen kirjoittaja oli tehnyt. Hän sanoi, että Jeesuksen tieto kuoleman voittamisesta ei puhutellut häntä tällä kertaa ja siksi hän valitsi toisenlaisen lähestymistavan aiheeseen.

         Ensimmäinen ajatukseni oli kai jotenkin tarkastella tekstin jännitettä. Tekstissähän on nämä kaksi asiaa yhdessä. Viimeinen yhteinen ateria (se on hyvin herkkä hetki) ja tämän idyllin särkyminen raakaan tosiasiaan, joukossa on kavaltaja. Miksi nämä molemmat asiat ovat samassa tilanteessa? Olisiko voinut olla toisin? En lähtenyt purkamaan evankeliumia tästä näkökulmasta. Saarna ohajautui jotenkin vain toisille raiteille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s