5. sun pää

Rukoussunnuntai – 5. Sun pääsiäisestä / Everyone prays in the End

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.
Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.”
Opetuslapset sanoivat: ”Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.”
”Nyt te kyllä uskotte”, sanoi Jeesus. ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”
Joh. 16: 23-33

Yksi tämän ajan isoista laulajanimistä on englantilainen Sam Smith. Hän on laulanut mm. viimeisimmän James Bond elokuvan tunnusmusiikin Writing on the Wall.

Vuonna 2017 julkaistussa laulussa hän laulaa rukouksesta, mikä on aika yllättävää. Laulun nimikin on Pray – se on rukoilemista tarkoittava sana. Tällainen laulu on yllättävä siksi, että kysymys ei ole gospelmusiikin laulajasta vaan maallisesta pop-musiikista. Lisäksi hän ei tee sitä mitenkään pilkallisesti, vaan laulussa on syvä viesti. Kuvaan seuraavaksi muutamin sanoin hänen lauluaan, koska se johdat-taa rukouksen äärelle hieman epäteologisesta lähtökohdasta.

Kuvaus laulussa on rehellinen. Laulaja kertoo olleensa typerä ja tehneen elämässä vääriä ratkaisuja. Hän on kääntänyt selkänsä uskonnolle. Koulut jäivät käymättä ja tulevaisuus hankkimatta. Hän pärjäsi johonkin asti, mutta eväät oli äkkiä syöty eikä sillä panostuksella päästy kovin korkealle elämässä. Ongelmat alkoivat kasaantua siihen mittaan, että sydämen valtasi kauhu, pelko tuntui luissa asti. Neuvottomana hän ajatteli turvautuvansa rukoukseen – siitä huolimatta, että ei ole koskaan ollut uskovainen tai käynyt kirkossa tai lukenut Raamattua. Mutta hän on mielestään edelleen Jeesuksen opetuslapsi. Hän rukoilee polvillaan rikkinäisenä, yksinäisenä ja syntisenä ihmisenä. Hän rukoilee toivon pilkahdusta. Sillä jokainen rukoilee menetettyään kaiken tai tullessa päätepisteeseen. Everyone prays in the end. Tässä on tiivistettynä laulun sisältö.

You tube palvelusta tätä laulua on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa. Siis yhdestä musiikin jakelukana-vasta. Sitten luonnollisesti radiosta, spotifystä, cd-levyiltä ehkä toiset saman verran. Sitä on kuunneltu aika paljon: Siis sellaista laulua, joka rohkaisee epätoivon keskellä eläviä ihmisiä rukoukseen.

Luultavasti tällä yhdellä laululla on enemmän hengellistä vaikutusta kuin koko minun elämäntyölläni – viimeisellä 20 vuodella ja edessä olevalla 15 vuodella. Tuskin pystyn tavoittamaan niin paljon ihmisiä ja tuskin pystyn vaikuttamaan samalla tavalla myönteistä kuvaa rukouksesta niille ihmisille, jotka valmiiksi suhtautuvat kirkkoon ja kristinuskoon kielteisesti. Sen tuo laulu oletettavasti tekee. Se tavoittaa ihmisiä, jotka ovat pappien puheiden ulottumattomissa. Siksi on hyvä katsoa, minkälainen kuva rukouksesta tulee.

Laulun rukous lähtee särkyneestä sydämestä. Se on aitoa hätää, kun epätoivo ja ahdistus ovat saavuttaneet ihmisen. Kun tosiasiat ovat lyöneet seinää vasten eikä ulospääsyä tunnu olevan. Meistä saattaa tuntua, että tässä henkilö yrittää saada helpolla jonkin ihmeenomaisen käänteen aikaan, minkä johdos-ta vaikeudet häviäisivät. Sellaiseenkin rukoukseen hänellä toki on oikeus. Jeesushan rohkaisee meitä rukoilemaan ja pyytämään taivaalliselta Isältä paljon. Mutta laulun rukoilija ei ole niin röyhkeä tai itsekäs. Hän on mielestäni enemmän kanaanilaisen naisen tai ristinryövärin kaltainen. Hän rukoilee vain toivon pilkahdusta tilanteessa, jossa omat keinot ovat kokeneet täydellisen haaksirikon. Muistatte Raamatusta varmaan nämä nöyrät rukoilijat. Kanaanilaisen naisen tytär oli sairas ja äiti rukoili hellittämättä Jeesuksen jalkojen juurella vaikka, Jeesus antoi ymmärtää, että hän ei auta pakanoita. Tai ristinryöväri, joka kuolemansa edessä hyväksyi tuomionsa ja viimeisenä rukouksena turvautui Jeesukseen.

Sekin on vielä laulun rukoilijasta sanottava, että hän ei ole vain kolhittuna ja hylättynä pohjamudissa. Hän tunnustaa olevansa myös syntinen.  Se on aika paljon sanottu. Siinä on uskallettu tunnustaa totuus. Hän oli paennut Jumalaa ja kieltänyt hänet. Nyt hän etsii pelastusta, hän etsii Jumalaa. Tässä tulee mieleen vielä evankeliumin temppelissä rukoillut publikaani, joka ei uskaltanut kohottaa katsettaan Jumalan puoleen, vaan rukoili yksinkertaisesti: ole minulle syntiselle armollinen.

Laulu ei kerro, mitä laulajalle tapahtui. Se kertoo vain hänen päätöksestään rukoilla Jumalaa. Se ei kerro myöskään sitä, miten hän rukoili Jumalaa. Se kertoi aikomuksen, joka aikomuksenakin jo on rukousta.

Tänään voisin kysyä, koska sinun rukouksesi on ollut yhtä aito, yhtä avoin ja jopa yhtä epätoivoinen lujuudessaan? Koska rukouksesi on ollut kuin patriarkka Jaakobin rukous, joka taisteli enkelin kanssa ja tarrasi häneen kiinni. ”En päästä sinua, ennen kuin siunaat minut.”

Kun kirkkohallituksen jumalanpalveluksen asiantuntija Terhi Paananen tutki jumalanpalveluksiin osallistuneiden ihmisten palautetta heidän kokemuksistaan, heidän mieli-alansa ja innostuksensa laski eniten saarnan ja esirukouksen aikana. Huolestuttavampaa näistä kahdesta on pitkästyminen rukouksen aikana. Tunnistan ongelman myös itsessäni. Elävä, lämmin ja yhteiseksi koettu rukous ei ole ehkä se, mistä palveluksemme parhaiten tunnetaan.

Meillä on jonkinlainen arkuus ja haava yhteisen rukouksen suhteen ja luultavasti myös yksityisen rukouksen suhteen. Seurakunnassa toki on niitä, joilla on rukouksen lahja. He ovat kultakimpaleita. Jumalalle kiitos heistä ja teistä. Mutta rukous olisi löydettävä uudelleen. Se rukous, joka sanoittaa yhteisen kokemuksen, se rukous, joka on kiinni todellisuudessa, mutta samalla ammentaa uskosta ja elävästä toivosta. Ja tuo asiat Jumalan eteen.

Rukous on uskon äidinkieltä. Tylsä ja tyhjä rukous viestii tylsästä ja tyhjästä uskosta. Rukous heijastaa uskon laadun. Meillä on viime kädessä siis uskon kriisi, minkä latteat rukouksemme paljastavat. Luulen, että tämä ongelma on kirkossamme paljon syvempi kuin haluamme tunnustaa.

Siksi olisi hyvä katsoa totuuden peiliin. Jeesus kehottaa oppilaitaan pyytämään. Hän sanoo, että he eivät ole vielä pyytäneet mitään Jeesuksen nimessä.

Jos Jumala ohjaa meidät yhtä pienelle ja köyhälle paikalle kuin alussa kertomani laulaja, mitä me pyytäisimme? Mitä pyytäisimme, kun valkoisten valheiden verhot riisuttaisiin ja sisimpämme olisi avoin tai kun olisimme menettäneet turvarakenteet? Me emme ehkä pyytäisi lisää tavaroita – ehkä mekin pyytäisimme toivon pilkahdusta. Merkkiä siitä, että meitä ei ole unohdettu. Merkkiä siitä, mitä kohti pitäisi suunnistaa. Vakuutusta siitä, että meillä on paikkamme tässä maailmassa. Ja vaikka meillä olisi takanamme ristinryövärin raskaat synnit, publikaanin petollisuus, tai sairauden jäytämät omaiset – uskaltaisimme luottaa siihen, että Jumala on meidän kanssamme. Hän katsoo meitä armollisin silmin ja kutsuu meitä uuteen elämään, jossa pyytämisemme vaihtuu kiitokseen.

Ehkä meidän olisi hyvä löytää oma särkyneisyytemme, josta syvä ja aito rukous lähtee – se syntinsä tunteva publikaani, joka asuu fariseuksen kaavussa: Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika, auta minua ja armahda meitä. Uudista minut sinun kuvasi mukaan. 

Pray

I’m young and I’m foolish, I’ve made bad decisions
I block out the news, turn my back on religion
Don’t have no degree, I’m somewhat naive
I’ve made it this far on my own
But lately, that shit ain’t been gettin’ me higher
I lift up my head and the world is on fire
There’s dread in my heart and fear in my bones
And I just don’t know what to say

Maybe I’ll pray, pray
Maybe I’ll pray
I have never believed in you, no
But I’m gonna pray

You won’t find me in church (no) reading the Bible (no)
I am still here and I’m still your disciple
I’m down on my knees, I’m beggin’ you, please
I’m broken, alone, and afraid
I’m not a saint, I’m more of a sinner
I don’t wanna lose, but I fear for the winners
When I try to explain, the words run away
That’s why I am stood here today

And I’m gonna pray (Lord), pray (Lord), maybe I’ll pray
Pray for a glimmer of hope
Maybe I’ll pray (Lord), pray (Lord), maybe I’ll pray
I’ve never believed in you, no, but I’m gonna

Won’t you call me?
Can we have a one-to-one, please?
Let’s talk about freedom
Everyone prays in the end
Everyone prays in the end
Won’t you call me?
Can we have a one-to-one, please?
Let’s talk about freedom
Everyone prays in the end
Everyone prays in the end

Oh, and I’m gonna pray, I’m gonna pray, I’m gonna pray
Pray for a glimmer of hope
Maybe I’ll pray, pray, maybe I’ll pray
I’ve never believed in you, no, but I’m gonna pray

 

 

5.  sunnuntai pääsiäisesä – Rukoussunnuntai – Rukous Jeesuksen nimessä 2016

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.
    Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.”
    Opetuslapset sanoivat: ”Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.”
    ”Nyt te kyllä uskotte”, sanoi Jeesus. ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”Joh. 16: 23-33

Tämän päivän otsikko sanoo rukouksesta, että se on sydämen puhetta Jumalan kanssa.

Se on hyvä määritelmä. Rukous ei ole huulten puhetta, vaan sydämen. Rukous on sisäisen elämämme asia. Se tapahtuu hiljaisuudessa meidän mielessämme tai sydämessämme.

Rukouksessa asettaudumme Jumalan eteen. Viivähdämme hetken hänen seurassaan. Siksi myös koko jumalanpalvelus on rukousta, koska tänne tullut kansa on tullut Herran huoneeseen ja samalla Jumalan eteen: puhumaan sydämen asioita Jumalalle ja tulemaan hänen puhuttelemaksi.

Kun kaksi persoonaa tapaavat, he tervehtivät toisiaan. Välittömästi seuraa kysymys, mikä vie meidät myös jo rukoukseen sisälle. ”Mitä sinulle kuuluu?” Sinä olet tullut Harjavallan kirkkoon Jumalan eteen ja hän kysyy sinulta: Mitä sinulle kuuluu? Ja sitten sinä kerrot –ilosi ja kipusi, vuodatat sydämesi hänelle. Mitä sinä olet nähnyt, mitä kohdannut ja keitä olet kohdannut, mitä tuntenut, missä onnistunut, mistä tullut kiitolliseksi, mitä jäit vaille, mitä sinä kaipaat, missä epäonnistuit, mikä on sinua satuttanut. Kerrot murheesi ja tuot myös niiden ihmisten elämään kuuluvia asioita Jumalalle, jotka ovat sinua lähellä.

Koska tapaaminen on molemminpuolinen tapahtuma, sinä et ole vain äänessä, vaan myös kuuntelet mitä taivaan Isällä on sinulle kerrottavaa. Mitä hän vastaa sinun kertomaasi, mitä hän muuta kertoo: Mitä Isälle kuuluu. Isät yleensä tekevät lapsilleen kaikenlaisia juttuja. Samalla kun he talvella kolaavat lunta pihalta he tekevät lumikasaan liukumäen, kun syksyllä haravoidaan lehtiä, siihen tulee kiva pomppukasa. Sinä tiedät, että Jumala rakastaa sinua. Aamuisin hän järjestää sinulle lintujen konsertin – paljon valoa ja päivä päivältä enemmän lämpöä. Koko luonnon heräämisen näytelmä on silmiesi edessä. Mitä Jumala haluaa näyttää sinulle tänään. Päivän evankeliumissa Jeesus kehottaa meitä rukoilemaan. Hän antaa rukoukseen mallin. Meidän tulee rukoilla Isää Jeesuksen nimessä.

Vanhana kirkon opettajat täydentävät rukouksen sanomalla, että meidän tulee rukoilla Isää Jeesuksen nimessä ja Pyhässä Hengessä. Viime kädessä Pyhä Henki meissä rukoilee Isää Jeesuksen nimessä ja joskus jopa Jeesuksen opettamin sanoin. Rukoilemme Isämeidän rukousta tai publikaanin rukousta: Jumala. Ole minulle syntiselle armollinen.

Kun Isää rukoillaan Jeesuksen nimessä? Onko siinä jokin salaisuus? Miksi rukoillaan – Jeesuksen nimessä?

Johanneksen evankeliumissa Jeesus toistamiseen puhuu siitä, että hän on tullut Isän luota; että Isä ja Poika ovat yhtä. Jeesuksessa on koko Jumalan täyteys. Se on aivan keskeistä myös silloin kun rukoilemme Isää Jeesuksen nimessä. Jeesus on portti Isän sydämeen. Isän luokse mennään vain Jeesuksen kautta – myös rukouksessa. Jeesuksen tähden meillä on pääsy Isän luo.

Kun ihminen vetoaa Jeesukseen rukouksessaan – se on ikään kuin Jumalan heikko kohta – Jumala on herkkä kuulemaan niitä viestejä. Jeesuksen nimi Isän korvissa on jotakin suurta ja ohittamatonta. Koska Jeesuksessa on ilmennyt hänen suurin rakkaudentekonsa meitä ja koko maailmaa kohtaan. Luulen, että siinä on paljon vielä sellaista mitä me emme voi ymmärtää, kun Jumala tulee ihmiseksi ja antaa henkensä puolestamme. Siinä tapahtuu jotakin meidän pieneen mieleemme käsittämätöntä. Mutta samalla jotakin sellaista, mikä nostaa taivaallisen Isän mieleen valtavan suurta rakkautta, kun lausumme Jeesuksen nimen.

Rukous Jeesuksen nimessä ei luonnollisestikaan ole mitään höpötystä. Kun rukoilija turvautuu Jeesuksen nimeen, hän uskoen laittaa samalla toivonsa Jumalan armoon Jeesuksen tähden. Niin kuin Jumala Jeesuksessa on osoittanut armonsa ja rakkautensa ihmisiä kohtaan – se, mitä pyydetään, tuodaan saman rakkauden valokeilaan.

Pyytäkää Isältä Jeesuksen nimessä, niin te saatte – Mitä ikinä pyydätte, hän antaa teille. Me tiedämme, että Jumala ei ole karkkiautomaatti. Hän ei ohjaa meitä maallisten rikkauksien pariin, vaan etsimään taivaallisia aarteita. Hän ohjaa meitä rukoilemaan mitä tarvitsemme, ei sitä mitä haluamme. Niillä on ero. Kun Isältä pyydetään jotakin ja se tehdään Jeesukseen vedoten. Toki Jeesuksen ystävänä voi pyytää mitä vain.

Pyytäkää niin te saatte ja teidän ilonne on täydellinen – mikä sinulle olisi täydellinen ilo. Mistä ylipäätään tulet iloiseksi. Mikä sinut tekee iloiseksi. Mitä sinä tarvitset kaikkein eniten. Oletko pyytänyt sitä? Oletko saanut? Onko mahdollista, että olet kyllä saanut, mutta et vain tiedä sitä. Jos Jumalalta pyytää leipää, hän ei ehkä laita sitä suuhusi. Jos työtä, ihmeellinen valo ei ehkä paista siihen kohtaan lehteä, missä työpaikkailmoitus seisoo. On etsittävä ja katsottava ympärilleen. Joskus pelkäämme ottaa Jumalan lahjoja vastaan, koska emme tiedä mihin Jumala meitä kuljettaa. Mutta pelko on turha, vain Jumalan lahjat antavat täydellisen ilon.

Täydellinen ilo on jotakin sellaista, mitä tämä maailma ei voi antaa. Suuri ilo voi koitua siitä, mitä Jumala antaa meille monissa lahjoissaan. Koti, puoliso, lapset, työ, jokapäiväinen toimeentulo, ruoka ja monet asiat, jotka tekevät elämän helpommaksi. Se ei kuitenkaan ole suurin ilo. Mutta täydellinen ilo voi olla inhimillisesti vaikeidenkin olojen keskellä. Suurin lahja on siinä mikä täyttää kaipuumme sydämen pohjia myöten. Se on Jumalan tunteminen.

Tätä meidän tulisi etsiä kaikkein eniten: Jumalasta tulevaa iloa – kasvua hänen lapsenaan.

Se merkitsee samalla sitä, että meidän olisi opeteltava rukoilemaan ja rukouksessa viivyttävä hänen lähellään. Se on kuitenkin vaikeaa, koska kiusaukset, joita emme edes huomaa, vievät ajatuksemme muihin asioihin ja rukous sammuu.

Pyytäminen Jeesuksen nimessä sitoo rukouksen Jeesuksen persoonan salaisuuteen. Rukous nousee uskon luottamuksesta, Se lähtee siis sydämestä.

Paula Tuomikoski kirjoittaa rukousta käsittelevässä pikkukirjassaan: Rukous on toimintaa, jossa usko tapahtuu. Usko ilmenee rukouksena. Ilman rukousta ei ole uskoa. Ihminen uskoo rukoilemalla. Rukous vaatii myös harjaantumista. Oppiakseen kävelemään tai kirjoittamaan ihminen tarvitsee harjoitusta. Oppiakseen rukoilemaan ihminen tarvitsee myös harjaantumista.

Oletko tyytyväinen omaan rukouselämääsi? Kolme vuotta sitten sanoin saarnassa, että se on minun avoin haavani. Se on sitä edelleen. Suurin ongelma siinä lienee se, että se tuntuu suorittamiselta eikä hengittämiseltä, johon sitä toisinaan verrataan. Ehkä tässä juuri on näköharha. Jos rukous edellyttää harjoittelemista ja vaivannäköä, se ei aina voikaan tuntua pelkältä vuoristoilman syvähengittämiseltä. Se on myös kilvoittelemista, kurinalaista tahdon hallintaa. Pyhä Henki rukoilemme meissä lakkaamatta. Mutta oma rukouksemme ei ole vain jotakin mitä tapahtuu meissä. Se ei ole täysin automaatio. Se vaatii kilvoitusta ja harjaantumista. Sitä kukaan ei voi tehdä puolestamme. Tämä taitaa olla luterilaisten kristittyjen erityisongelma: kilvoittelun puute. – Että kasvaisimme Kristuksen sotilaina taistelussa hyvää ja pahaa vastaan. Se on taistelua, jota käydään itsessämme – rukouksen muodossa. – Lankeaminen kiusauksiin on merkki rukouselämän hiipumisesta.

Siksi rukoukseni (ja ehkä sinunkin) tänään on: Pyhä Isä, anna minulle rukouksen henki, rukous, mikä viipyy luonasi, oppii sinusta – voittaa kiusaukset – kasvaa hedelmää ja nauttii henkesi synnyttämää iloa – Jeesuksen nimessä.

5.  sunnuntai pääsiäisesä – Rukoussunnuntai (2013)

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.
    Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.”
    Opetuslapset sanoivat: ”Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.”
    ”Nyt te kyllä uskotte”, sanoi Jeesus. ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”Joh. 16: 23-33

Rukoussunnuntain koen aina hieman hämmentäväksi. Rukouos on herkkä ja tärkeä aihe. Se on uskonelämämme syvimmässä keskuksessa. Jokaiselle se on henkilökohtainen asia. Mutta useisn aihen on arka. Rukouksemme voi olla myös haavoittunut ja sikse se on vaikea aihe puhua – vaikka rukouksen pitäisi olla meille luonnollista. Taidan itsekin olla hieman haavoittunut rukoilija, sillä olen huono rukoilija. Minun rukoukseni on vajaata. Se ei ole niin harrasta, syvää ja luottavaista, mitä itse haluaisin ja mitä kuvittelen Jeesuksen toivovan.

En varmaankaan ole näissä tuntemuksissani yksin. Olen käsittänyt, että monen erityisesti suomalaisen miehen kannalta rukoukset tuntuvat kiusallisilta. Liikutaan ikään kuin liian hienoilla vaatteilla – vaikka rukouksen pitäisi olla alaston.  Mutta tiukan paikan tullen jokainen rukoilee. Isokin mies nöyrtyy rukoukseen kun tilanne sitä vaatii. Mutta usein rukoukset tuntuvat hänestä jonkinlaiselta pelleilyltä tai epäaidoilta ja sopimattomilta niissä tilanteissa, joissa yleensä rukoillaan. Luultavasti siksi, koska hän ei tunnista niissä itseään – ei siinä rukoilemisen tavassa ja rukouksen tasossa. Ne eivät tunnu olevan hänen maailmasta eikä hänen sanoillaan. Hän kokee ehkä jonkinlaista pakottamista rooliin, jota ei halua.

Rukous koetaan usein hyvin henkilökohtaisena. Siksi esimerkiksi rukoksen ääneen rukoileminen tuntuu monesta vaikealta ja vieraalta. Siinä toisten läsnäollessa helposti tulee mukaan juuri niitä rukoukselle vieraita piirteitä: näyttelemisen ja näyttämisen  – siis jotakin epäaitoa. Silti jokainen joka on käynyt ns. rukouspalvelussa kertomassa hätänsä ja rukousaiheensa ja saanut vierelleen toisen ihmisen rukoilemaan ääneen hänen puolestaan, on yleensä äärimmäisen kiitollinen. Sellainen tuntuu todella hyvältä, että joku rukoilee puolestamme. Voi siinäkin olla toisenlaisia kokemuksia.

Selviytyjät kilpailussa kaukana Malesiassa oli mukana pappis-nainen. En tiedä katsoiko kukaan teistä sitä sarjaa. Useimmiten tuntui kiusalliselta kun häntä kuvattiin siinä porukassa siunaamassa heidän ruokaansa. Kiusallisuus johtui siitä, että väkisinkin oli aistivinaan että se oli tv:tä varten. Olisi ollut jotenkin uskottavampaa, jos hän olisi pitänyt hiljaisen henkilökohtaisen ruokarukouksen.

Aito rukous ei tunnu yleensä kenestäkään kiusalliselta. Se on sielun ja Jumalan välistä puhetta. Se ei ole teennäistä, häpeilevää tai väkinäistä. Se nousee uskosta ja luottamuksesta Jumalaan. Se on sydämen puhetta Jumalalle – ei piiloviestejä toisille ihmisille. Tästä nuorempana sain ikävän kokemuksen, kun erään herätysliikkeen seuroissa oli monta puhujaa. toinen puhuja aloittaessaan puhumaan piti ensin rukouksen, jonka kaikki kuulijat tajusivat kritiikkinä edelliselle puhujalle. Se ei ollut puhdasta rukousta, vaan rukouksen käyttämistä toisen alistamiseen. Se oli rukouksen irvikuva.

Luulen että monella on raskaita pettymyksiä rukousten suhteen. Emme ole saaneet sitä mitä olemme pyytäneet vaikka pyyntömme olisi lähtenyt aidosti syvältä sisimmästämme. Tällaisia pettymyksiä meillä on ehkä ollut jo lapsesta alkaen. Usko rukouksen voimaan on  hiipunut. Siksi epäilys nousee heti Jeesuksen sanoissa: ”Mitä ikänä pyydätte Isältä minun nimessäni, sen te saatte.” Varoituksen ääni sisällämme sanoo: tämä ei pidä paikkaansa, eivät ne rukoukset toteudu. Se on koettu monta kertaa pienestä lapsesta alkaen. Pieni potilas on pyytänyt parantumista, mitään ei ole tapahtunut. Pieni koululainen on pyytänyt kiusaamisen päättymistä, mitään ei ole tapahtunut. Monet aikuisetkin rukoilevat vuodesta toiseen jonkin tärkeän asian puolesta, mutta saamatta vastausta tai kaivattua muutosta. Kaikki tällaiset ja muutkin vastaavat esimerkit syövät uskoa siihen apuun, minkä rukous tuo.

Pahinta mitä tiedän, on sitten vielä se, että osoitetaan vikaa näissä rukoilijoissa tai heidän rukouksissaan. Heillä on liian vähän uskoa tai liian paljon syntiä elämässä, tai he rukoilivat itsekkäästi ja vääriä asioita. Olemme kovin nopeita puolustamaan Jumalaa ja annamme kukaties väärän todistuksen Jumalasta ja rukouksesta. Parempi olisi kai itkeä itkevän kanssa.

Toivon, että teet pienen tutkimusmatkan omaan rukouselämääsi. Onko sinulla sielunhaavoja rukouselämään liittyen? Onko sinulla toiveita rukouselämääsi liittyen? Onko sinulla sisäisiä esteitä rukoukselle? Kaipuuta varmasti Jumalan puoleen on jokaisella. Kaipaus itsessäänkin pitää rukouksen sisällään.

Mutta tietoinen rukouselämämme on toisinaan tyrehtynyt. Jotkut ehkä sanovat, että ihmisen ei tarvitse rukoilla. Viimeisessä Kotimaalehdessä kurssikaverini pyllisti jumalanpalveluksille ja kumarsi arjen kristillisyydelle. Sellaiselle kristillisyydelle, että ollaan kirkon maksavia jäseniä, mutta ei muuta, se riittää. Hänellä oli siinä ehkä jokin kaunis ajatus. Mutta rukous kuuluu ihmisen elämään, se on yhteyden pitoa Jumalan kanssa. Olisi kovin outoa kodeissakin, jos lapset eivät puhuisi isän ja äidin kanssa. Se ehkä murrosikäisten touhua: mököttävät, menevät huoneisiinsa ja käyvät salaa jääkaapilla. Se ei ole kuitenkaan normaali kuvaus perhe-elämästä. Normaalia on se, että puhellaan keskenään. Rukouksen pitäisi muistuttaa enemmän sitä keskustelua kuin mököttämistä. Mutta ihmiset keskustelevat eri tavoin ja eri asioista. Ehkä rukoukseen väsynyt ihminen ei ole löytänyt omaa rukoustaan. Jos siitä on tullut liikaa suoritus eikä asia, josta saa itse voimaa.

Suomalaisen miehen kiusaantumisen tapauksessa teen huomion: osittain kysymys on harjoituksen puutteesta. Rukoukseen tarvitaan harjoitusta ja säännöllisyyttä. Aamu ja iltarukous ovat tärkeitä. Mielellään ensialkuun myös valmiit rukouksen sanat – kuten Isä meidän rukous. Rukous ei ole vain pyytämistä ja hurskaalta kuulostavien lauseiden muodostamista, Myös hiljentymistä kuuntelemaan, mitä Jumala puhuu.

Ehkä on hyvä tiedostaa myös se, että rukouselämään kuuluu kaikki se, missä tietoisesti asettaudutaan Jumalan kasvojen eteen – missä ihminen saa vuodattaa sydämensä Herralle ja missä ihminen myös ottaa vastaan Jumalan puhuttelua. Raamatun lukeminen on rukousta – kun se tapahtuu rukouksen hengessä – toiselle saunominen on rukouksen hiljaisutta – kolmannelle käynti marjametsässä on kiitosrukousta. Se on rukousta työtä tehdessä. Sukan kutominen lapsen lapselle on rukousta tuon lapsen puolesta.

Kokeilepa joskus sitä, että et sano rukouksessa mitään, olet vain hiljaa Jumalan edessä. tai jos mielesi on levoton, kuten usein meillä on, tyynnytä mieltäsi jollakin rukouslauseella. Lue isä meidän rukousta rauhassa useamman kerran pysähdy jokaisen rukouslauseen kohdalla. Lue psalmi ja anna sen vaikuttaa – kun sieltä nousee joku sana tai lause, pysähdy siihen. Anna oman rukouksesi löytyä hiljaisuudessa. Minua itseäni on auttanut idän perinteestä löytämäni rukous: Herra Jeesus Kristus armahda minua syntistä. Se on toistettuna lähes ainoa rukous mikä tuo minulle rauhan, mikä toimiin muullakin tavalla kuin vain järjen tasolla – sydämessä asti.

Uskon, että jokaisen sielussa tai sydämessä syvällä tapahtuu jatkuvaa rukousta, meidän tietämättämme. Kun availemme rukouksessa sydämemme portteja, voisiko tämä Jumalan rukous meissä löytyä.

Ajattelen sitä rukousta samanlaiseksi kuin eräässä tarinassa, jossa jokaiselle heimon jäsenelle on oma laulu. Vaikka tarina ei pitäisi paikkaansa, se on kanis.

Afrikassa on heimo, jossa lapsen syntymää ei lasketa siitä päivästä, jolloin hän syntyi, ei sikiämisen hetkestä, vaan siitä päivästä, jolloin lapsi oli ensi kertaa äitinsä mielessä. Kun nainen päättää haluavansa lapsen, hän menee syrjään istumaan puun alle itsekseen. Hän kuuntelee niin kauan, kunnes kuulee sen lapsen laulun, joka haluaa syntyä.
Kuultuaan tämän lapsen laulun, hän tulee takaisin miehen luo, josta tulee lapsen isä. Hän opettaa laulun miehelle.

Kun nainen on raskaana, hän opettaa laulun kylän muille naisille, jotta lapsen synnyttyä hänelle laulettaisiin tätä laulua ja näin toivotettaisiin hänet tervetulleeksi. Kun lapsi kasvaa muutkin kyläläiset opettelevat lapsen laulun. Jos lapsi kompastuu, loukkaa polvensa, joku nostaa hänet, ja laulaa hänelle hänen laulunsa. Tai jos lapsi tekee jotakin hienoa, käy läpi aikuisuuden riittiä, silloin lasta kunnioitetaan laulamalle hänelle hänen lauluaan.

Afrikkalaisessa heimossa on myös yksi tapahtuma, jolloin kyläläiset laulavat lapselle. Jos jonakin aikana hänen elämäänsä, hän sortuu tekemään rikoksen tai jonkin hyvin koko yhteisöä vahingoittavan teon, henkilö kutsutaan kylän keskelle ja sen yhteisön ihmiset kokoontuvat rinkiin hänen ympärilleen ja he laulavat hänelle hänen laulunsa.

Tuo laulu on rakkautta ja se muistuttaa ihmistä hänen identiteetistä. Kun tunnistat oman laulusi, et halua enää tai ei sinulla ole tarvetta tehdä mitään, mikä loukkaa toisia.

Näin laulu kulkee ihmisen mukana läpi hänen elämänsä. Avioituessa laulua lauletaan yhdessä. Ja lopulta kun hän makaa vuoteellaan valmiina kuolemaan, kyläläiset kokoontuvat laulamaan hänen lauluaan viimeisen kerran hänelle.

Jospa Pyhän Hengen rukous meissä olisi kuin tuo laulu, joka korjaa meidän haavojamme palauttaa meidät omalle paikalle yhteisössä ja Jumalan yhteydessä.
 

Rukoussunnuntai, isosmessu

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.
”Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.” Opetuslapset sanoivat: ”Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.”
”Nyt te kyllä uskotte”, sanoi Jeesus. ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”

Kun tulen töistä kotiin, lapseni Katariina (vajaa 1 vuotta) yleensä innostuu tavattomasti saapumisestani. Silmät säihkyy ja hän kiljuu riemusta. Se on isästä kovin hieno asia.

Hän tekee ja näyttää kaikki temput, mitä hän osaa. Hän taputtaa, kiljuu, konttaa ympäriinsä vimmatulla vauhdilla, hän heiluttelee käsiään ja jokeltaa.

Hän haluaa näin kertoa minulle päivästään – kaikesta siitä, mitä on tapahtunut, vaikka ei osaa vielä puhua.

Me vietämme tänään kirkossa rukoussunnuntaita. Rukouksesta sanotaan, että se on sydämen puhetta Jumalalle. Jeesuksen mukaan se on kuin lapsen luottavaista puhetta isälleen.

Jos me tuntisimme taivaallisen Isän läheisemmin, meidän rukouksemme olisi varmaan toisenlaista. Ehkä se olisi enemmän juuri pienen lapsen jokeltamisen ja riemunkiljahdusten kaltaista. Ehkä meidän kädetkään eivät aina olisi paikallaan, vaan ne heiluisivat, kun yrittäisimme mahduttaa rukoukseen kaiken sen, mitä haluamme Isälle kertoa. Rukous olisi aina riemullinen kohtaaminen Jumalan kanssa. Se voisi olla tuon edellä kuvatun pikkutytön ja isän tapaamisen kaltaista.

Me olemme monesti arkoja rukoilemaan. Meillä on vain vähän uskoa ja se tuottaa rukoukseemme esteen. Toiseksi emme oikein luota siihen, että rukoilemisesta olisi mitään hyötyä. Jeesus kuitenkin kehottaa meitä rukoilemaan luottavaisin mielin. Hän sanoo, että mitä vain pyydätte Jumalalta minun nimessäni, sen hän antaa. Ja silloin ilomme on täydellinen.

Hän menee takaisin taivaallisen Isän luokse. Ja kun me rukoilemme Isää Jeesuksen nimessä, kun esitämme pyyntömme, sellainen rukous varmasti kuullaan.

Jeesuksen esittämä väite kuulostaa uskomattomalta. Voiko se pitää edes paikkaansa. Mitä ikinä pyydämme, sen saamme. Väite kuulostaa uskomattomalta siksi, koska meidän itsekeskeinen ja ahne luonteemme haistaa tässä mahdollisuuden rikastua ja kerätä maallista omaisuutta ilonsa ja onnensa lähteeksi.

Lupaukseen sisältyi kuitenkin yksi rajaus. Meidän on rukoiltava Jeesuksen nimessä. Sellainen rukous ei yritä käyttää Jumalaa vain omien itsekkäiden toiveidensa toteuttajana. Jumala ei ole karkkiautomaatti eikä tee elämästämme harmitonta.

Päinvastoin Jeesus sanoo evankeliumissa, että maailmassa te olette ahtaalla. Kristityillä on rukouksistansa huolimatta paljon vaikeuksia. He joutuvat sietämään ahdistusta jopa vainoa.

Mikään ei toisaalta estä ihmistä pyytämästä itselleen lottovoittoa, litteämpää vatsaa tai parempaa koulutodistusta kuin oma opiskelu ja vaivannäkö ansaitsee.

Mutta onko sellainen rukous todella rukousta Jeesuksen nimessä. Miltä teistä kuulostaa tällainen rukous: ”Rakas taivaallinen Isä, muista Poikasi Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa ristillä minun puolestani ja anna minulle markkinoiden kallein ja paras mopo. Anna myös sellainen ulkonäkö, että tytöt tappelevat suosiostani sekä anna riittävästi käteistä ilonpitoon.”

Tällaiseenko rukoukseen Jeesus meitä ohjaa? Voimme vastata kysymykseen toisella kysymyksellä: Mitä iloa meille sitten tällaisesta lupauksesta on? Meidän ilommehan piti tulla täydelliseksi.

Meidän ilomme tulee täydelliseksi. Mutta täydellinen ilo ei ole silloin, kun meillä on tukku seteleitä taskussamme. Jos yllä oleva rukous kuultaisiin, ilomme ei olisi täydellinen. Nauttisimme kyllä elämästämme hetken, mutta pian haluaisimme jotakin lisää. Emme olisi tyytyväisiä. Mikään katoava tavara tai hetken kokemus ei tee iloa täydelliseksi. Täydellinen ilo tulee Jumalan tuntemisesta.

Jeesus joka sanoo: anokaa niin teille annetaan, sanoo myös: älkää murehtiko siitä mitä söisitte, joisitte tai päällenne pukisitte. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin”.

Jumala tietää maalliset tarpeemme ja murheemme. Meidän ei tarvitse muistuttaa häntä niistä, hän pitää meistä huolen. Hän toivoo, että ensin miettisimme mikä Jumalan tahto on elämässämme ja pyrkisimme elämään sen mukaan, että se olisi suurin murehtimisemme aihe. Pyytäisimme sitä, mikä tuo meille täydellisen ilon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s