23. shell

23. sunnuntai helluntaista: Antakaa toisillenne anteeksi – taksamittari Jumalan rakkaudella?

Jeesus sanoo: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” Matt. 6: 14-15

Kun evankeliumin lukee äkkiseltään, ainakin minulle tulee vaikutelma siitä, että siinä Jumala on tullut kovin säästeliääksi anteeksiantamisen politiikassaan. ”Jos sää et anna mulle ensin anteeksi, ni emmääkää an sulle anteeksi.” ”Turha tulla kinumaan multa armoa, jos et itse ole valmis tekemään mitään sen eteen.” Jumala vaikuttaa kuin lapselta, joka vartioi karkkipussiansa. – Luterilaiseksi kasvatettu mieli herää kysymään, missä vaiheessa armosta tuli tällaista kaupankäyntiä. Eikö anteeksiantaminen olekaan ehdotonta ja vapaata? Päivän evankeliumin mukaan vaikuttaa siltä, että anteeksisaamiseen on edellytyksenä, että itse antaa anteeksi. ”Saat anteeksi jos… / Jumala on armollinen, mutta ensin sinun täytyy…”

Tässä kohtaa evankeliumia tilanne näyttääkin yllättäen siltä kuin armon ja oikeudenmukaisuuden periaatteet olisivat sotkeentuneet keskenään. Ikään kuin rakkaudelle olisi asetettu mittari annostelua varten: sillä mitalla millä te mittaatte, tullaan teitä mittaamaan. Miten se soveltuu rakkauden luonteeseen?

Ei se sovikaan. Raamatun oppia ei ole muutettu. Jumalan rakkaudelle ei ole laitettu mittaria – kun kuuluu ’blim’ sitten tulee maksun aika. Jumalan rakkaus kohtaa meidät ja hoitaa meitä silloinkin, kun me olemme syntisiä, kun olemme langenneet, toimineet ihanteitamme vastaan ja rikkoneet ja särkeneet ihmissuhteemme. Laki tuomitsee, osoittaa syntimme ja syyllisyytemme, mutta Jumala lähestyy meitä kaikesta huolimatta rakastaen. Hän antaa anteeksi ja rakastaa meidät ehjäksi. Sitä Jumalan rakkaus on. Mikään mittari ei raksuta Jumalan rakkauden määrää.

Psalmi 103 sanoo kauniisti

… Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka (Ps 103:2-5)

Näin Jumala kohtaa meidät. Jumalan rakkaus ei ole muuttunut, mutta ihmisten rakkaus on vajavaista. Hän ei halua antaa anteeksi.

Miksi ihminen ei halua antaa anteeksi? (puhun näin yleisesti ihmisestä, mutta olet aivan vapaa sijoittamaan itsesi tämän ihmisen paikalle ja pohtimaan onko puheessani mitään perää, soveltuuko se sinunkin kohdallesi) Miksi ihminen ei halua antaa anteeksi? Hän haluaa kostaa. Hän haluaa antaa samalla mitalla takaisin. Hän haluaa, että toinen kärsii yhtä paljon kuin hän? Yhdellä anteeksipyytämisen sanalla syyllistä ei saa päästää vapaaksi kuin koira veräjästä. Se sotii oikeudenmukaisuuden tajua vastaan. Syyllisen on tiedettävä miltä tuntuu, kun joutuu samanlaisen vääryyden kohteeksi. Kysymys on nimenomaan oikeudenmukaisuudesta, kun on tullut loukatuksi: Se oli väärin, miten minua loukattiin, hänellä ei ollut oikeutta sanota / tehdä niin. Minun oikeuttani on loukattu ja syyllisen on maksettava siitä. Oikeus vaatii tasapainoa, hyvitystä, korjausta. Oikeuden mittareihin anteeksiantaminen ei kuulu. Se rikkoo oikeuden sääntöjä ja on sille ulkopuolinen. Oikeuden periaatteet ja rakkauden periaatteet ovat kovin erilaisia. Anteeksi antaminen ei ole osa sitä mitta-asteikkoa, jossa oikeudenmukaisuutta punnitaaan. Kysymyksessä on aivan toisenlainen puntari.

Rakkaus antaa anteeksi kaiken, mutta oikeudenmukaisuus arvioi pahantekijälle rangaistuksen. – kullekin hänen tekojensa mukaan.

Rakkaus ei arvioi ei tee laskelmia. Jumalan rakkaus ja Jumalan armo ei riipu siitä minkälainen rakkauden kohde on. Se ei aseta sille ehtoja. Rakkaus ei etsi omaa etuaan, ei vaadi mitään, ei palkitse pahaa pahalla, se kestää kaiken, antaa anteeksi ja uhrautuu. Martti Lutherin hienoimpia lauseita lienee juuri se, jolla hän kirkastaa tätä asiaa. Hän sanoo: ”Syntiset ovat kauniita, koska heitä rakastetaan, heitä ei rakasteta sen tähden, että he ovat kauniita.” Juuri Jumalan rakkaus tekee heistä kauniita. – Oletko sinä löytänyt tämän kauneuden, tämän rakkauden elämäsi karikoissa? Jumalan rakkaudelle on myös nimi – Jeesus Kristus, joka antoi oman elämänsä uhriksi meidän rikostemme ja syntiemme tähden. Hän ei antanut vain anteeksi, vaan hän antoi elämänsä.

Vääryyden kohdattua meitä, edessämme on kaksi toimintatapaa: oikeudenmukaisuus tai rakkaus. On hyvä välillä palauttaa mieleen miksi tätä jälkimmäistä ihmisten välisessä elämässä tarvitaan: rakkautta anteeksiantamisen muodossa.

Sitä tarvitaan koska tehtyä ei saa tekemättömäksi, ei katumuksella eikä muullakaan. Teot jättävät ikuiset jäljet eikä mikään muuta sitä enää toiseksi. Vanha Hammurabin laki pyrki tasapuolisuuteen: silmä silmästä ja hammas hampaasta.  Jos uhri menetti silmän tai käden, syylliseltä sokaistiin vastaavasti silmä tai katkaistiin käsi. Se ehkä tuntui oikeudenmukaiselta, mutta se ei silti tuonut takaisin uhrille näkevää silmää eikä toimivaa kättä. Varastetun tavaran voi korvata, mutta se ei ole ainoa asia, joka tilanteessa on ongelma – siinä on kysymys myös koskemattomuudesta ja luottamuksesta, jota on loukattu. Niille ei ole hintaa. Voidaanko niitä mitenkään korjata. Oikeudenmukaisuus on hyvä asia, mutta on tilanteita, joissa on tajuttava asia syvällisemmin kuin oikeudenmukaisuuden vaaka osaa punnita.

Jotta päästään yli ja eteenpäin, anteeksiantaminen on ainoa keino. – anteeksiantamisessa tunnistetaan tekojen peruuttamattomuus ja päästetään irti menneisyyden taakasta, tapahtuman tunteiden voimasta. Peruuttamaton teko sitoo uhrin ja syyllisen toisiinsa. Sovinnossa tuo sidos puretaan, jotta molempien elämä voisi jatkua. Syyllinen ja uhri kohtaavat ja onnistuneessa kohtaamisessa tunnemyrsky laantuu, ja elämää lähdetään rakentamaan uudestaan.

Tässä on kuitenkin molempien tunnettava vastuunsa. Tekijän ensisijaisesti nähtävä oma asemansa, oma syyllisyytensä. Hänen on tunnettava siis rikkomuksen seuraukset ja otettava ne vastuulleen, tunnustettava oma osuutensa tapahtumiin ja tiedostettava ne vääräksi, vahingolliseksi. Sitä on katumus ja sitä seuraa anteeksipyytäminen. (oikeudenmukaisuuden tapahduttuakin, kuormaa vielä jää)

Kun ihminen suostuu syyn alaiseksi, hän ei pakene, vaan etsii sovintoa. On hyvä, että katuva ihminen saa anteeksi ja siten asian selvitettyä, että se ei ole taakkana hänen harteillaan ja tule kohtuuttomaksi itse tekoonkin nähden.

Olla ihminen, Jumalan luoma. Siihen kuuluu anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen. Kukaan meistä ei ole virheetön tai synnitön. Jokaisen elämässä tulee tilanteita, että meidän on annettava ikään kuin henkemme toisen käsiin ja toivottava, että tulemme vastaanotetuiksi syntisinäkin. Anteeksiantaessa me hyväksymme toisen ihmisyyden, vaikka hänen tekonsa eivät anna siihen aihetta.

Voit esittää itsellesi myös kysymyksen: Mitä anteeksiantaminen on sinulta pois? Anteeksiantaminen ei vähennä tapahtuneen loukkauksen tai teon vääryyttä. Teko ei tule sillä hyväksytyksi tai sallituksi, jos annat anteeksi. Jos teko olisi ollut hyväksyttävää, sitä ei tarvitsisi pyytää anteeksi.

Mitä on anteeksiantamattomuuden seuraukset? Mitä seurauksia sillä on, että ei anna anteeksi sille joka katuu. Anteeksi pyytävä ihminen jätetään kaaokseen, jos hänelle ei anneta anteeksi. Jeremian kirja kuvaa tätä suhteessa Jumalaan: Kuin saastaa me olemme olleet, kuin tahrainen riepu on koko meidän vanhurskautemme. Me kaikki olemme kuin kuihtuneita lehtiä, ja syyllisyytemme pyyhkäisee meidät pois kuin tuuli. … Sinä olet kätkenyt meiltä kasvosi ja jättänyt meidät pahojen tekojemme valtaan.

Myös ihminen joka ei annan anteeksi sille, joka sitä aidosti katuen pyytää, näivettää sieluaan. Jumalan anteeksiantamus on luonteeltaan sellainen, että sen pitäisi muuttaa meitä. Jeesus ei sano, että meistä olisi tultava synnittömiä, vaan sellaisia, että me pystyisimme antamaan toisille anteeksi, olemaan armollisia toisia kohtaan.

Jumalan rakkaus alkaa muuttaa meitä kuvansa kaltaiseksi. Ainoa tapa välttyä siltä on se, että kristitty ihminen aktiivisesti paaduttaa sydäntään. Se on vaarallinen tie. Anna siksi Jumalan muuttaa sydämesi.

Se, että annat toiselle anteeksi voi olla tälle ihmiselle merkittävin rakkauden teko, jonka hän eläessään on kohdannut. Se on myös voimakas tunnustus uskostasi –

Me nousemme nyt tunnustamaan uskomme suullisesti. Mutta todista uskostasi myös teoilla, antamalla anteeksi.

Niin hoidat välejäsi toiseen ihmiseen ja siten annat myös Jumalan hoitaa sinua.