Pitkäperjantai

Pitkäperjantai – kuolleiden lukumäärän laskeminen 2020

Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.
Kun sadanpäällikkö näki, mitä tapahtui, hän antoi Jumalalle kunnian ja sanoi: ”Tämä mies oli todella viaton.” Ja kaikki ne ihmiset, jotka suurin joukoin olivat kerääntyneet katselemaan tätä näytelmää, palasivat tämän nähtyään kaupunkiin rintaansa lyöden. Jeesuksen tuttavat seisoivat kaikki etäämpänä ja seurasivat sieltä tapahtumia. Siellä olivat myös naiset, jotka olivat tulleet Galileasta hänen mukanaan. Luuk. 23: 44-49

Jokainen pyhäpäivä on teemaltaan erilainen, mutta pitkäperjantai vasta erilainen onkin. Se on ainoa pyhäpäivä, jolloin alttari on puettu mustaan jolloin niin urut kuin kirkonkellot ovat hiljaa eikä Kristus-kynttilässä pala valo. – Nämä kaikki puhuvat kuole-man kieltä. Kiirastorstai-iltana alttari riisuttiin ja se sai mustan kuosin sen merkiksi, että on astuttu Jeesuk-sen elämänvaiheiden pimeimpään aikaan.

Pitkäperjantain aamuna klo 9 tuomio laitetaan täy-täntöön ja Jeesus naulitaan ristille kolmella isolla naulalla. Sitä ennen hänet oli ruoskittu, hän oli ristiään kantaen kulkenut häpeäkujan, jossa kansa pilkkaa häntä ja huutaa hänelle. He osoittavat mieltään ja hylkäävät hänet suurieleisesti. Myötätun-toa tuomittua kohtaan ei tunneta. Jos hän ei kerran pärjännyt Pilatuksen joukkoja vastaan, hän ei voi olla Messias.

Itse kuolemantuomio on julmin ja häpeällisin, mitä tuona aikana ihmisen kohdalle saattoi tulla. Kysymys ei ollut vain nopeasta teloituksesta, vaan oli tarkoitus, että rangaistu kärsii pitkään; että hän kokee hirvittä-vää tuskaa, pelkoa ja yksinäisyyttä. Että piinaava tietoisuus edessä olevasta kuolemasta tekisi hänen elämästään onnettoman. Tuomittu on alastomana ja puolustuskyvyttömänä paaluun naulattuna ihmisten naurun kohteena. Samalla hän kamppailee maan vetovoimaa vastaan, kun oma ruumiinpaino puristaa keuhkoja ja hengittäminen käy vaikeaksi.

Tämä oli se käsittämätön ja ankara todellisuus, mikä oli Jeesuksen maanpäällisen elämän loppu ja jota osa Jeesuksen oppilaista seurasi kykenemättä ilmaise-maan omaa suruaan – sillä he pelkäsivät, että heille kävisi samoin.

Jeesus kuoli kuuden tunnin kuluttua, iltapäivällä kol-men aikaan. Aloitimme tämän palveluksen Jeesuksen kuolinhetkenä. Jeesuksen kuolema on tämän palve-luksen varsinainen asia.

Viime kuukautena kuolema on ollut päivittäisenä puheenaiheena ympäri maailman. Koronan aihe-uttaman pandemian aikana olemme seuranneet lukuja Kiinasta, Italiasta, Espanjasta, Suomesta, USA:sta, Ruotsista ja muualta. Moniko ihminen on kuollut tämän tarttuvan taudin seurauksena. Millä tavoin luku kehittyy? Kasvaako se voimakkaasti? Onko saavutettu huippu? Tänä aamuna Suomessa koronan kuolonuhreja on 42. Korona on ollut kuoleman sairaus.

Ihmiset ovat lukeneet sairastavien kokemuksista, kuinka heidän jäseniään oli särkenyt ja hengitys on käynyt vaikeaksi. Tietoisuus sairauden vakavuudesta herättää pelkoa. Pelkoa herättää se, jos terveyden-huollon toimintakyky romahtaa eikä kaikkia vakavasti sairaita pystytä auttamaan.

Lääkärit ja hoitajat tekevät kaikkensa, poliitikot teke-vät kaikkensa, jotta yhteiskunnan eri alueet pysyisivät koossa ja äkillisten muutosten seuraukset pystyttäi-siin minimoimaan. Tutkijat tekevät kaikkensa, jotta löydettäisiin vastalääke. Nämä kaikki ovat tarpeen. Mutta kuoleman edessä kaikki on voimattomuutta

Kuolema riisuu paljaaksi. Sen edessä ei auta hie-nostelu eikä uskottelu tai teeskentely. Se polttaa kuin tuli kaiken epäaidon ja keinotekoisen. Siksikin tämä päivä on niin koruton. Vain ydin on jäljellä. Vain se, mikä kestää, silloin kun kaikki muu häviää. Minkä varassa me siis selviämme? Missä on toivomme?

Kristityille Jeesuksen risti on lujinta ja pettämättö-mintä maailmassa. Se kertoo Jumalan uhrautuvasta rakkaudesta, jossa hän kurottautuu

kuoleman hädässä kamppailevan ihmisen puoleen, syntiensä painoa pelkäävän ihmisen puoleen – kun ikuisuuden portit avautuvat eikä hän tiedä, mitä hän siellä kohtaa.

Risti muistuttaa siitä, että Jeesus ei vain kärsinyt kipu-a meidän laillamme. Hän kärsi ennen kaikkea meidän tähtemme, maksoi hengellään synneistämme hinnan. Juuri siksi hän on syvin ja ainoa toivomme kuoleman edessä, kun menneisyyden haamut nousevat ja edessä oleva kohtalo pelottaa.

Hänen ristinsä tähden, me saamme sovinnon Jumalan kanssa ja pääsyn siihen taivaan iloon, minne ei pääse mitään epäpuhdasta. Jeesuksen Golgatalla vuotaneen veren tähden sinä tulet puhtaaksi. Kun sinä laitat toiv-osi tähän Herraan, sinä pelastut. Tämä on se pyhä evankeliumi, jota maailma vastustaa – mutta sielum-me janoaa. Tunnusta uskosi tähän herraan kanssani…

Pitkäperjantain häpeänkuja

Jeesusta lähdettiin viemään. Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata. Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen. Pilatus oli kirjoituttanut taulun, joka kiinnitettiin ristiin. Siinä oli sanat: »Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.» Monet juutalaiset lukivat kirjoituksen, sillä paikka, missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia. Teksti oli kirjoitettu hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: »Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas.’ Kirjoita, että hän on sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas.’» Pilatus vastasi: »Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.»
Ristiinnaulittuaan Jeesuksen sotilaat ottivat hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotilaalle osansa. He ottivat myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta, he sanoivat toisilleen: »Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa.» Näin kävi toteen tämä kirjoituksen sana: – He jakavat keskenään vaatteeni
ja heittävät puvustani arpaa.
Juuri näin sotilaat tekivät.
Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria. Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: »Nainen, tämä on poikasi!» Sitten hän sanoi opetuslapselle: »Tämä on äitisi!» Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä. Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: »Minun on jano.» Siellä oli astia täynnä hapanviiniä. Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen iisoppiruo’on päässä Jeesuksen huulille. Jeesus joi viinin ja sanoi: »Se on täytetty.» Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä. Joh. 19: 16-30

Kun Jeesuksen tuomiota ja sen täytäntöönpanoa lukee evankeliumeista, väistämättä huomaa, että me elämme Suomessa aivan toista aikakautta ja toisenlaista kulttuuria. Tällaista ei voisi tapahtua nykysuomessa.

Jumalanpilkasta ei joudu tuomiolle, vielä vähemmän siitä langetetaan kuolemantuomiota, joka toteutetaan julkisesti ja kidutuksen ja pilkkaamisen saattelemana. Jos yksityiset ihmiset syyllistyvätkin yhä erilaisiin raakuuksiin, niin yhteiskunnan laillinen järjestys on kuitenkin jotakin aivan muuta.

Puhuin jumalanpilkasta siksi, koska Juutalaisten ”kirkkoruhtinaiden” syytös Jeesusta vastaan oli se, että hän on väittänyt olevansa Jumalan Poika. He sanoivat, että lain mukaan hän ansaitsee kuoleman. Laki johon he viittasivat on luultavasti kolmannen Mooseksen kirjan luvussa 24

”Vie rienaaja leirin ulkopuolelle, ja kaikki, jotka kuulivat hänen sanansa pankoot kätensä hänen päänsä päälle. Sitten kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi. Sano israelilaisille: Jokaisen joka herjaa Jumalaansa, on kannettava vastuu synnistään. Se joka pilkkaa Herran nimeä, surmattakoon”.

Viides Mooseksen kirja tuntee muitakin tapauksia, joissa paha on poistettava kansan keskuudesta kivittämällä.

Mutta silloin aika oli eri ja myös paikka ja kulttuuri oli toinen. Hiljattain lukemassani kirjassa Inhimillinen Jumala, tutkija Petri Merenlahti luonnehti Jeesuksen aikaista Lähi-idän kulttuuria tavalla, joka tarjoaa erinomaisen suurennuslasin myös tapahtumiin, jotka tänään kuulemassamme evankeliumissa tuotiin sielumme näyttämölle. Kunnian ja häpeän kulttuuri

Merenlahti sanoo, että antiikin Välimeren kulttuuria voidaan luonnehtia kunnian ja häpeän kulttuuriksi. Mitä tuo luonnehdinta tarkoittaa.

Kyläyhteisössä ihmisen elämän kontrolli oli tiiviimpää. Koko elämä tapahtui kunnian ja häpeän kentässä. Sitä testattiin joka puolelta kaiken aikaa. Ihmisen asema ja minuus olivat jatkuvan arvioinnin kohteena. Mutta asian ydin varsinaisesti on siinä, että jonkin tyhmän tekonsa perusteella ihminen ei ole tullut vain itse huonoon valoon, vaan teko vei maineen koko suvulta. Kun näin pääsi tapahtumaan, sen jälkeen kenestä tahansa suvun jäsenestä voitiin sanoa – ai sinä olet niitä ’Möttösiä’

Ihmisen kunniallisuus oli jokapäiväisen kanssakäymisen elinehto. Kunniallisen ihmisen kanssa seurusteltiin, häntä tervehdittiin, hänet hyväksyttiin pöytäseuraan, hänelle osoitettiin vieraanvaraisuutta, hänen kanssaan käytiin kauppaa ja hänen lapsensa kelpasivat avioliittoon. Ilman kunniaa mikään edellisestä ei olisi onnistunut. Ilman kunniaa elämä kävi äärimmäisen hankalaksi. Siksi kunniaa puolustettiin viimeiseen asti.

Kunnian menettäminen oli hyvin kohtalokasta. Jos ihminen menetti kunniansa, paljon ei jäänyt enää jäljelle. Ei auttanut, vaikka omanarvon tunto oli tallella, jos arvo oli muiden silmissä menetetty. Nykyihmiselle ominaisesta uhoamisesta ei olisi ollut paljon hyötyä. Kunnian myötä ihminen menetti yhteisön turvan ja tasaveroisen suhtautumisen toisiin ihmisiin. Hän menetti asemansa, hän menetti asiakkaansa ja ammattinsa, kukaan ei halunnut olla tekemisissä hänen kanssaan.

Hänestä tuli häpeän lähde ja painolasti siinä yhteisössä, jossa hän eli – muukalainen, ei-toivottu. Yhteisö ei ota kaikkea häpeää kantaakseen, jos se on liian raskas. Yhteisö pyrkikin siksi hylkäämään häpeän aiheuttajan, erottamaan sen keskuudestaan. Häpeä merkitsee käytännössä juuri erottamista ja hylkäämistä. Yhteisö poistaa sietämättömän asian keskuudestaan. Kun kunniansa menettänyt ihminen hylätään, yhteisön kunnia palautuu. Näin häpeän logiikka toimii.

Häpeäntunne ei säätele nyky-yhteiskunnassa enää yhtä paljon käyttäytymistämme. Olemme halunneet päästä siitä tietoisesti eroon. Haluamme olla yksilöitä ja riippumattomia muista. Emme ota kyläyhteisön häpeää kantaaksemme. Erotamme työn ja vapaa-ajan ja vapaa-ajallamme saamme tehdä mitä huvittaa emmekä ole vastuussa siitä kenellekään. muulle kuin itsellemme. Se tapahtuu kunnian ja häpeän tuolla puolen. Se ei kuulu muille.

Silti kunnian ja häpeän tunteet nousevat esiin. Kunniaa puolustetaan tai pidetään yllä ja häpeään joutumista vältetään. Yhteisöt eivät vain enää ole kyläyhteisöjä, ne määrittyvät uudella tavalla. Ne ovat koululuokkia, työntekijäryhmiä, harrasteryhmiä, uskonyhteisöjä jne.

Kyllä ne häpeänkin tuntemukset ovat meitä ihan viimeaikoina koskettaneet. Ministerin tekstiviestit tai urheilijoiden edesottamukset: viimeksi eilen jääkiekkoilija sai tuomion huumekaupan rahoituksesta, mitä mahdollisesti seuraa myös urheiluyhteisön rangaistus sulkea pois peliareenoilta, eli hylkäystuomio. Mäkihyppääjä sai varomattomasta kielenkäytöstään häpeärangaistuksen. Hänet suljettiin pois joukkueesta loppuvuodeksi. Urheilijoilta Suomessa vaaditaan henkilökohtaistakin kunniaa, koska he ovat maan kunniaa puolustamassa. Ei riitä, että sanoo mäkihyppääjän tehneen hyviä tuloksia, jos muu elämä vie sen kunnian pois, mitä hyvillä urheilusuorituksilla piti hankkia.

Häpeärangaistus

Pitkäperjantain tapahtumia voidaan tarkastella myös tässä kunnian ja häpeän valossa. Jeesuksen kärsimystiessä kysymys on siis häpeärangaistuksesta, jossa ihmisen kunnia riistetään ja lopuksi hylätään kuolemaan.

Ristintien vaiheet ovat kuvauksia inhimillisen kunnian riisumisesta. Jeesuksesta tehdään pilkkaa, kun hänet puetaan orjantappurakruunuun, kun hänet ruoskitaan, kun hänet riisutaan alastomaksi, kun hänet naulitaan ristille kuolemaan julkisesti muiden katsottavaksi. Hänen kunniansa riistetään häneltä. Ja hänet hylätään.

Kuolemanrangaistuksen täytäntöönpano ei ollut enää kansan omissa käsissä se oli valloittajien, roomalaisten yksinoikeus. Vaikka pyövelintehtävät annettiin ammattisotilaille, tuomio oli Jeesuksen kohdalla koko yhteisön antama tuomio. Se tulee näkyviin siinä, että hänelle järjestettiin häpeäkuja, jossa hän kantoi itse ristinsä muiden huutaessa ja pilkatessa häntä. Ja sitä myöten hänet ajettiin ulos kaupungista. Viesti tuomitulle on selvä: yhteisö, kaupunki on hylännyt sinut ja tehnyt sinusta varoittavan esimerkin muille.

Adama ja häpeärangaistus

Häpeäkujassa, joka johti kaupungin muurien ulkopuolelle toistuu paratiisista karkotetun Adamin kohtalo.

Adamin karkotus paratiisista oli häpeärangaistus. Adamin ei kerrota kokeneen lankeemuksen jälkeen niinkään syyllisyyttä vaan häpeää, kun hän huomasi olevansa alasti ja piiloutui Jumalan katseelta. Synnin myötä hänen suhteensa Jumalaan ja itseensä oli muuttunut. Hän oli menettänyt viattomuutensa eli kunniansa ja tullut häpeänalaiseksi. Tämä häpeä tuotti hylkäämisen. Ihminen karkotetaan paratiisista. Hän on sen jälkeen ’hylätty’ ja ’pois heitetty’. Tämä Adamin häpeätahra on se, minkä jokainen ihminen on häneltä perinyt. Ja ennen kuin se poistuu takaisin ei ole asiaa.

Jeesuksen kuolemaa on usein selitetty yksinomaan syyllisyyteen liittyvänä asiana. Tänään on hyvä muistaa, että Jeesus otti myös ihmiskunnan häpeän kantaakseen, kun hän häväistynä ja hylättynä viruu ristin puussa alastomana. Hänet riisuttiin ihmisten silmissä kaikesta inhimillisestä kunniasta.

Jeesus on ottanut kantaakseen häpeän ja sitä seuranneen hylkäämisen ja kuolemantuomion, joka Adamille luettiin. Näin hän ei vain korjaa yksittäisiä tekojamme, vaan hän hoitaa koko ihmiskunnan syvimmän trauman aiheuttaman asian. – Ihminen voi astua Jumalan kasvojen eteen vailla häpeää. Hänen kunniansa on palautettu. Hän ei ole enää alaston, vaan puettu Kristuksen puhtauteen ja viattomuuteen.

Näin syvälle persoonamme ytimeen ulottuu se muutos mikä Jeesuksen ristillä tapahtui. Meille on hankittu uusi viattomuus ja uusi puhtaus. Siksi saamme nostaa päämme. Kuoleman ja häpeän kahleet on murrettu.

 

Kivi on vieritetty pois

 

 

Pitkäperjantaista Pääsiäiseen-  koulun 1-2 luokkalaisille

 

Joh. 19:40- 20:10

Evankeliumi (tekstiä yksinkertaistettu paikkapaikoin – pappi lukee tämän tekstin kahdessa osassa A ja B)

A – luetaan saarnatuolista

Siellä missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli puutarha, ja puutarhassa oli uusi hauta, johon ei vielä ollut haudattu ketään. Joosef Arimatialainen ja Nikodemos ottivat Jeesuksen ruumiin alas ristiltä. He kietoivat sen käärinliinoihin pannen mukaan tuoksuaineita ja laittoivat Jeesuksen ruumiin hautaan.

 

 

Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina, Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja Johannekselle, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.

 

Joku oppilaista voi kiiruhtaa alttarikaiteen luo sytyttämään kynttilän – samaan aikaan pappi siirtyy alttarille, jonka päälle on laitettu valkoinen lakana ikäänkuin Jeesuksen käärinliinaksi.

B – luetaan alttarilta

Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.

Kuulimme Raamatun tekstistä erikoisen kohdan. Se oli kuvaus Jeesuksen kuolemasta ja hänen hautaamisestaan.

Jeesuksen kuolemaan liittyy hyvin surullisia asioita. Ensinnäkin se, että Jeesukselle tehtiin paljon pahaa. Näin tapahtui siitä huolimatta, että Jeesus itse oli tehnyt paljon hyvää. Hän oli ruokkinut nälkäiset (5 leipää ja 2 kalaa). Jeesus oli parantanut sairaita, sokeat saivat näkönsä ja kuurot kuulonsa. Hän antoi syntejä anteeksi. Hän oli tuonut toivottomille uuden rohkeuden elää. Mutta kuitenkin ihmiset vihasivat häntä ja kohtelivat hyvin tunteettomasti. He juonittelivat Jeesusta vastaan ja tappoivat hänet julmalla tavalla, niin kuin Jeesus olisi ollut joku rikollinen.

Toinen surullinen asia oli se, että Jeesuksen omat oppilaat, tutut opetuslapset hylkäsivät Jeesuksen juuri kun hän eniten olisi kaivannut heidän tukeaan. He pelkäsivät, että heidät myös otetaan kiinni ja tehdään pahaa. Siksi he käänsivät selkänsä ja lähtivät karkuun. Jeesus jäi yksin. He eivät olleet edes Jeesuksen hautajaisissa.

Miksi näin tapahtui? Tämä kaikki tapahtui siksi, että ihmiset eivät tunteneet Jumalaa, taivaallista Isäänsä. He eivät tunteneet taivaallisen Isän rakkautta. Ja siksi he itsekään eivät osanneet rakastaa. He osasivat vain vihata ja sotia.

Tämän kaiken Jeesus tiesi kuitenkin tapahtuvan. Hän tiesi sen jo etukäteen sillä juuri tämän tähden hän tuli Jumalan luota ihmisten luo. Jeesuksella oli kaksi tehtävää. Hän tuli kertomaan heille Jumalan rakkaudesta. Hän tuli ohjaamaan ihmisiä takaisin rakastavan Jumalan luo. Mutta hän tiesi myös sen, että ihmiset jotka eivät osaa rakastaa, lyövät häntä. Hän tiesi, että mitä vähemmän rakkautta ihmisissä löytyy, sitä kovempaa he häntä lyövät.

Siitä huolimatta Jeesus tuli osoittamaan meille, mitä on rakkaus. Kuinka paljon meidän taivaallinen Isämme meitä rakastaa. Hän tuli opettamaan meille rakkauden kieltä. Mutta rakkauden kieli on kokonaan toisenlainen kuin se, minkä ihmiset olivat oppineet. Se on kokonaan toisenlainen tapa elää kuin se, missä etuillaan ja irvistellään ja tapellaan.

Jeesuksella oli vaikea tehtävä. Miten voi opettaa rakkautta sille, joka osaa vain lyödä? Mutta miten voi taistella hyvä puolella ilman, että käyttää pahan konsteja. Sillä rakkaus ei turvaudu väkivaltaan. Se ei lyö takaisin eikä kosta.

Jeesus rakasti ihmisiä loppuun asti. Syvimmän pahuuden ja väkivallan keskelläkään Jeesus ei vihannut ketään ihmistä. Hän tunsi sääliä ja myötätuntoa ihmisiä kohtaan, jotka eivät osanneet rakastaa. Jeesus tiesi, että he olivat oman vihansa ja oman itsekkyytensä vankeina eivätkä päässeet ulos. Jeesuksen päätös olla käyttämättä pahan ja väkivallan keinoja puolustaessaan hyvyyttä ja rakkautta merkitsi lopulta sitä, että Jeesus kärsi kuoleman.

Näytti siltä, että Jeesuksen kuolemassa kaikki se hyvä, minkä puolesta hän oli elänyt joutuisi nyt väistymään. Näytti siltä kuin Jeesus olisi hävinnyt. Näytti siltä kuin rakkaus olisi ollut heikompi väkivaltaa ja vihaa. Kaikki tuntui musertuneen.

Mutta syvän surun keskelle meille kerrotaan iloinen sanoma. Oli tapahtunut jotakin vallan käsittämätöntä. Magdalan Maria tuli kertomaan opetuslapsille, että kivi on vieritetty pois Jeesuksen haudan suulta. Hauta, jonka piti sinetöidä Jeesuksen asia lopullisesti pois päiväjärjestyksestä, olikin nyt avoin.

Siihen aikaan hautaustapa oli toisenlainen kuin meillä. Meillä on kirkon ulkopuolella hautausmaa. Te näette sen näistä suurista ikkunoista tuolla edessä. Kun joku on kuollut, häntä varten kaivetaan hautausmaalle kuoppa. Sinne lasketaan vainaja arkussa ja lopulta hauta peitetään mullalla. Jeesuksen hauta ei ollut tällainen. Siellä haudat olivat huoneita, joihin vainaja laitettiin makaamaan kiedottuna käärinliinaan ja voideltuna hyvänhajuisilla voiteilla. Haudan ovi suljettiin isolla kivellä.

Opetuslapset Pietari ja Johannes juoksivat katsomaan Jeesuksen hautaa. Mitä he näkivät. He näkivät vain käärinliinat, joihin Jeesus oli haudattaessa kiedottu.

Se merkitsi sitä, että Jeesus elää. Viha ei voittanutkaan Jeesusta. Suurin paha, kuolemakin, on voitettu. Väkivalta ei olekaan se asia millä ratkaistaan ongelmat. Rakkaus on suurempi voima. Jeesus oli oikeassa. Ja väkivallan keinot olivat tulleet tiensä päähän.

Jeesus kutsuu meitä luopumaan vihasta ja riitelystä. Hän pyytää, että emme toisiamme haukkuisi emme tekisi pahaa toisillemme. Vaan niin kuin hän opettelisimme elämään sovussa. Auttaisimme toisiamme.

(mene kynttilän luokse) Kynttilä on sytytetty. Valo palaa. Se palaa sen merkkinä, että Jeesus elää. Se palaa sen merkkinä, että on olemassa tie Jumalan luokse. Se tie kulkee Jeesuksen avoimen haudan kautta.

Tunnustamme uskomme

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s