5. sun pää

Kissan maukumista ja vähän muutakin 2021

Jeesus sanoo:
    ”Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ’Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ’Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee.
    Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät. Luuk. 11:5–13

Olen yksinhuoltajaäidin ja työläisperheen lapsi. Minua ei opetettu lapsena rukoilemaan. En pidä äitiä siksi huonona. Hän oli yksinhuoltaja ja teki parhaansa meidän hyvinvointimme eteen. Luultavasti mummuni ei opettanut äitiäni rukoilemaan. Ehkä isän äiti olisi voinut opettaa, mutta hän kuoli minun ollessani vielä pieni. Kodissamme ei ollut iltarukouksia tai ruokarukouksia. Ei käyty kirkossa tai kuunneltu radiojumalanpalvelusta. Siksi rukous on taitaa olla minulle edelleen kohtalaisen vaikea elämänalue. Olisi hyvä, että hengellisen elämän alkeet opitaan nuorena – silloin niihin tulee mutkaton suhde.

Harjavallassa vuosituhannen alkuvuosina minusta tuntui mukavalta kuulla eräältä mieheltä, miten hänellä oli yksinkertainen tapa opettaa omia lapsiaan rukoilemaan. Hän opetti lapsiaan näin: Kun sinulla on vaikeaa, rukoile; tuo asiasi Jumalan eteen. Kun sinulla on asiat hyvin, kiitä häntä. Tällaista yksinkertaista opetusta rukouksesta tarvittaisiin kodeissa tänä päivänä paljon enemmän. Luulen että useimmat perheet ovat oman lapsuuskotini kaltaisia, missä rukous ja sen opettaminen lapsille on harvinaista ja siksi siihen tulee varovainen ja vierastava suhtautuminen.

Jaakobin kirje otti esille vielä mukaan rukouksen toisen puolesta eli esirukouksen: Jos joku on sairaana, hän kutsukoon luokseen seurakunnan vanhimmat. He voitelevat hänet öljyllä rukoilevat hänen puolestaan. Voi pyytää jotakuta toista myös rukoilemaan puolestaan. ”Minä olen menossa leikkaukseen, muista minua rukouksin.” ”Isäni sairastaa, muistakaa meitä.”

On olemassa vielä neljäs rukouksen muoto, mikä saattaa olla harvinaista. Se on Jumalan ylistäminen. Kiitosrukouksessa kiitetään Jumalaa siitä, mitä olemme häneltä saaneet. Ylistys on iloa Jumalasta sellaisenaan. Se on iloa, että tunnemme hänet, iloa hänen suuruudestaan ilman, että erityisesti olisimme saaneet häneltä jotakin. Jos haluat oppia ylistyksestä, tutustu Psalmien kirjaan, siellä ylistetään paljon Jumalaa.

Eli on pyyntörukous, kiitosrukous, esirukous ja ylistäminen. Sitten tietysti voi olla vain hiljaa Herran edessä.

Rukous kumpuaa uskosta ja tuntevasta sydämestä. Kun käännytään Jumalan puoleen, siinä on ajatus ja luottamus, että Jumala on ja että hän voi auttaa.

Mutta rukous ei toimi kahviautomaatin tavoin. Kun syöttää rahan laitteeseen ja painaa kahvikupin kuvaa, niin mukiin lorisee haluttu annos. Jos minä teen oman osani, niin Jumala tekee oman osansa. Tällainen toiminta ei ole rukousta vaan kaupankäyntiä tai Jumalan pakottamista.

Rukous voi olla jatkuvaa ja hellittämätöntä, mutta se ei ole pakottamista eikä se ole maksu tai suoritus siitä, että Jumala toimisi tietyllä tavalla.

Rukous on sitä, että jättää asian Jumalan haltuun. Jumala tietää mitä sisimmässämme on. Haluamme jotakin kovasti tapahtuvan. Mutta rukous lähtee siitä, että Jumalan tahto tapahtuisi. Jeesuskin rukoili niin suurimmassa hädässään: Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun. Rukouksessa olisi hyvä valmistaa itseään siihen, että oma tahtomme taipuisi Jumalan tahtoon.

Rukoukset ovat hyvin henkilökohtaisen sielunelämän alueelle kuuluvaa toimintaa. Sellaista se saa ollakin, yksityistä. Jos se ei ole yksityistä, siitä tulee helposti näyttelemistä, mikä on rukoukselle vahingollista.

Lukemani evankeliumi on hieman erikoinen. Siinä on oikeastaan kaksi erilaista rukoustilannetta, ehkä jopa kaksi rukoilijaa. Ensimmäinen kuvaus rukouksesta on leivänhakumatka yöllä naapurista. Toinen kuvaus on sitä, että pyydetään jotakin isältä. Ensimmäisessä tapauksessa ihminen käyttää kaikki suostuttelun taitonsa saadakseen ärsyyntyneen ihmisen suostumaan pyyntöönsä. Sitä voi verrata maukuvaan kissaan, joka ei lopeta. Meidän Hipsu-kissa maukuu aamulla niin kauan, että hänet viedään ulkotarhaan. Jos viivyttelee, niin kissa kyllä jatkaa. Sitten kun riittävästi on ärsyyntynyt maukumiseen, niin kyllä se pääsee ulos. Se on kissalta hellittämätöntä rukousta. En tiedä miten tuo rukouksena toimii, koska Jumalahan ei ärsyynny. Jälkimmäinen kuva rukouksesta tuntuukin näistä paremmalta mallilta.

Jeesus opettaa Jumalasta, että hän on kuin hyvä Isä. Suhteemme häneen on persoonien välinen. Me olemme häneen nähden voimattomia ja heikkoja. Isä taas on taitava ja voimakas. Mutta koska hän on isä, voimme pelotta pyytää häneltä asioita. Voimme olla vuorovaikutuksessa häneen – pyytää, kiittää, antaa hänelle lahjamme. Voimme kiukutella hänelle. Sitäkin kannattaa kokeilla – koska siinä lähtee rukous suoraan sydämestä.

Jos rukous on kuin isän ja lapsen suhde, voinko verrata sitä siihen, miten minä isänä toimin lasten pyyntöjen suhteen. Lapsilla on tietysti monenlaisia toiveita. Joihinkin suostutaan, joihinkin ei. Jotkut pyynnöt ovat toteutettavissa, toiset pyynnöt ovat epärealistisia tai tiedän, että ne eivät ole heidän parhaaksensa. Aina kuitenkin haluan heille hyvää, että he kasvaisivat vahvoiksi ja rohkeiksi, osaaviksi ja taitaviksi, itsenäisiksi. Koska en ole kaikkitietävä, en ole osannut toimia parhaalla tavalla. Jumala myös haluaa meille hyvää. On selvää, että Jumalan lapsina pyydämme Isältä kaikenlaisia asioita. Meitä kehotetaan siihen. Se on merkki vain siitä, että uskomme hänen suuruuteensa ja mahdollisuuksiin. Kaikkia pyyntöjä hän ei kuitenkaan toteuta. Mutta milloinkaan hän ei tee mitään vahingoittaakseen meitä – vaan suojellakseen ja varjellakseen, auttaakseen meitä kasvamaan ihmisinä, vahvistumaan uskossa.

Rukoukseen liittyy myös kuunteleminen. Meidän tulisi myös oppia kuulemaan häntä. Paras tapa hänen kuulemiseen on lukea säännöllisesti Raamattua. Ja lukea sitä oman elämän kautta. Eli lukea itsensä sisään tekstiin. Sitä kautta opimme tuntemaan hänen tahtoaan ja ymmärryksemme lisääntyy. Sillä tavoin Raamattu on myös rukouskirja – sydämen puhetta Jumalalle ja Jumalan puhetta sinulle.

Rukous sydämen uskosta käsin 2018

Jeesus sanoo:
Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ’Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ’Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee.
Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.”
Luuk. 11: 5-13

Rukoilevatko ihmiset edelleen yleisesti ottaen? Kristillinen kulttuuri ja kristilliset tavat ovat ohentuneet Suomessa. Rukous kuuluu yksityisen elämän piiriin eikä siitä paljon puhella toisten kanssa. Kirkon viimeisessä nelivuotiskertomuksessa on tehty tutkimusta asiasta. Tutkimuksen mukaan vähintään kerran viikossa suomalaista noin seitsemän (7) prosenttia lukee uskonnollista kirjallisuutta tai Raamattua. Hengellistä musiikkia kerran viikossa kuuntelee (14) prosenttia. Nämä luvut ovat vielä kovin vaatimattomia. Mutta edellisiin lukuihin nähden suomalaiset kuitenkin rukoilevat enemmän. Päivittäin tutkimuksen mukaan vuonna 2015 suomalaista rukoilee 25% ja viikoittain 34% – päivittäin siis joka neljäs ja viikoittain joka kolmas suomalainen rukoilee. Ei nämä ihan huippulukemia ole. Mutta kertovat, että moni pitää rukousta tärkeänä, vaikka eivät olisi muuten kovin uskonnollisia. Arvelen, että luku on oikeasti vielä suurempi. Monet rukoilevat varmasti huomaamattaan erilaisissa elämäntilanteissa Huokaisevat rukouksen Jumalan puoleen tiedostamatta sitä sen kummemmin.

Jeesuksen aikana vastausprosentti olisi varmasti ollut lähempänä sataa. Ihmiset rukoilivat useamman kerran päivässä – selvästi siis enemmän kuin nykyään. Mutta samat kysymykset olivat rukoilijoille silloinkin tuttuja. ”Vaikka rukoilen paljon, tuntuu siltä, että rukouksia ei kuulla tai niihin ei vastata.” ”Rukous ei ole auttanut.” Toisille rukous on elämäntapa jota ilman ei tule toimeen, vaikka Jumala ei toteuttaisikaan kaikkia pyyntöjä. Toiset rukoilevat hädän keskeltä, kun elämä on umpikujassa ja omat keinot kulutettu loppuun. Silloin myös hätää oli paljon enemmän ja se tunnetusti ohjaa ihmisiä rukoukseen. Sairauksia, joita ei voida parantaa. Köyhyyttä ja nälänhätää.

Jeesus opetti oppilailleen Isä meidän –rukouksen. Lukemani kohta tuli välittömästi sen jälkeen. Jeesus halusi opettaa rukoilemaan yksinkertaisesti ja hän avasi rukouksen maailmaa. Vertauskertomuksella Jeesus antaa esimerkin toisaalta hellittämättömästä rukouksesta ja toisaalta luottavaisesta rukouksesta.

Kertomuksen mukaan rukousta on jatkettava, vaikka joutuisi tai pitäisi ylittää jonkinlainen sopivuuden kynnys. Rukoukseen ajanut hätä on sellainen, että sitä ei halua eikä voi lopettaa. Jeesus opettaa hellittämätöntä rukousta muuallakin Luukkaan evankeliumissa – hän kertoi hieman vastaavan vertauksen itsepintaisesta pyytäjästä: Leskinainen, joka päivittäin pyysi tuomaria ratkaisemaan asiansa. Tuomari ei olisi millään halunnut puuttua asiaan, mutta päästäkseen eroon tästä henkilöstä, hän ajatteli tekevänsä itselleen palveluksen. Suostumalla naisen pyyntöön hänestä ei sen jälkeen ole vaivaa . (Luuk. 18:1). Jos huono tuomarikin toimii näin, niin sitä suuremmalla syyllä Jumala kuulee meitä.

Tämän päivän evankeliumissa mies pyysi naapurilta leipää keskellä yötä. Hän oli joutunut kiusalliseen tilanteeseen. Vieraanvaraisuuden periaatteet edellyttivät sitä, että tulijalle tarjotaan syötävää. Kun yllätysvieraalle ei ollut mitään antaa, hän turvautui naapuriapuun. Vaikka oli yö, hätä meni sen edelle, että naapuria voi häiritä. Naapuri todellakin häiriintyi ja yritti vaientaa kyselijän, tämä ei lopettanut ennen kuin sai vieraalleen jotakin annettavaa. Kysymys ei ollut kuolemanhädästä mutta vahvasta periaatteesta. Hän joutui miettimään, kummasta aiheutuu vähemmän vahinkoa: jos hän loukkaa naapuria tai vierastaan. Tuloksen tiedämme. Naapuri sanoi olevansa nukkumassa lastensa kanssa. Leipää pyytänyt mies ei siis häirinnyt vain miehen unta vaan koko hänen perheensä yö oli vaarassa mennä piloille, kun he heräisivät kaikki ja lapset alkaisivat itkemään.

Se oli kuvaus inhimillisestä hädästä ja mitä esteitä ihminen on valmis ylittämään sen tähden. Nukkumassa ollut perheen isä ei suostunut naapurinsa pyyntöön ystävällisyyttään vaan siksi, että pyytäjä oli sinnikäs. Hän pyysi ja pyysi. Hän ei uhkaillut eikä sillä tavoin ollut sopimaton. Hän pyysi ja perusteli pyyntönsä hädällä, johon oli joutunut.

Vaikka on rukoiltava hellittämättä, silti rukouksen monisanaisuus ei ole mikään hyve. Yhtä tärkeää ellei tärkeämpää on luottava rukous. Siihen vertaus ennen kaikkea ohjaa. Jos vastentahtoinen naapuri suostuu pyyntöösi, niin vielä enemmän Jumala, joka ei ole vastentahtoinen. Jumalalle ihminen ei ole naapuri, joka vaivaan häntä pyynnöillään. Rukoileva ihminen on hänen lapsensa, joka sairastaa tai on hädässä. Asetelma on siksi rukouksessa toisenlainen kuin vertauksessa. Jumala on valmiiksi meidän puolellamme ja haluaa parastamme. Jos siinä talossa, jossa isä nukkui lastensa kanssa, joku lapsista olisi pyytänyt isältä apua, hänen ei olisi tarvinnut pyytää monta kertaa ja isä olisi toiminut.

Lapset osaavat hellittämättömän pyynnön, siinä he ovat esimerkillisiä. He jaksavat vaatia ja suostutella vanhempiaan, jotta saavat haluamansa asian. Sellaista sinnikkyyttä meidänkin rukouksessa olisi oltava.

Jos ajattelet evankeliumeja ja niissä ihmisiä, joiden kerrotaan rukoilleen. Keitä sinulle tulee mieleen? Evankeliumien tunnettuja rukoilijoita ovat publikaani, joka ei uskaltanut katsoa ylös, löi rintaansa ja sanoi: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen! Kanaanilainen nainen: Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” (muutkin vanhemmat, jotka rukoilevat lastensa puolesta), ristinryöväri: Muista minua kun tulet valtakuntaasi. Nämä ovat hyvin yksinkertaisia, lyhyitä rukouksia epätavallisilta rukoilijoilta. Äkkiseltään tuntuu että tuollaisilta rujoilta ihmisiltä ei rukouksesta voi oppia. Publikaani oli ammattivaras ja maanpetturi, kanaanilainen oli pakana ja ristinryöväri rikollinen. Kuitenkin heidän aito rukouksensa, mikä lähti särkyneestä elämäntilanteesta, tuli kuulluksi jopa niin, että se asetettiin esikuvaksi. Jeesus itse oli paras esimerkki rukouksesta. Hän rukoili yksin ja yhdessä. Jeesus rukoili Jumalaa omana isänään ja opetti saman rukoustavan seuraajilleen: abba, Isä. Rukoilemme Jumalaa taivaallisena Isänä. Emme ehkä tajua kuinka suuresta asiasta on ollut kysymys. On eri asia lähestyä isää, jonka tuntee kuin henkivartijoiden ympäröimää valtion johtajaa.

– Jeesus antaa evankeliumissa rukoilijoille kolminkertaisen kehotuksen: pyytäkää, etsikää, kolkuttakaa. Pyytäkää, kun teiltä puuttuu jotakin, mutta minkälainen rukous on tuo etsimisen rukous? Mitä siinä etsitään? Mitä olemme kadottaneet? Etsimme itseämme, etsimme paikkaamme, etsimme vastauksia, mitä valintoja meidän tulisi tehdä. Kolkuttaminen on kohtalaisen tuttu asia. Haluamme sisälle eri ovista. Ajattelemme että tietyn oven takaa meillä on mahdollisuus johonkin parempaan. Jeesuksen mukaan on jatkettava rukousta, vaikka se ei heti tuottaisi tulosta.

Kun rukoilemme, tärkeää on se, että rukous lähtee sydämestä ja se, että ihminen sydämestään turvautuu Jumalaan. Rukous ei ole vain sanoja vaan Jumalan avun huutamista ja häneen toivon laittamista. Se on rukousta uskosta käsin. Ne jotka turvautuivat Jeesukseen ja pyysivät tai rukoilivat hänen apuaan, he myös uskoivat saavansa avun. Siksi Jeesus sanoi heille jälkeenpäin: ”uskosi on parantanut sinut”; Usko liittyy rukoukseen vahvasti. Rukoilkaa Isää Jeesuksen nimessä hellittämättä. Rukoilkaa luottaen siihen, että Jumala on puolellanne.

 

Leipää isälle vai leipää isältä   2006

Jeesus sanoo: ”Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ’Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ’Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee. Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” Luuk. 11: 5-13

Jeesus on erinomainen puhuja. Hän osaa sanoa asioita mieliinpainuvalla tavalla. Tänään Jeesus luo kuulijoiden eteen ajatusleikin, jossa hän sijoittaa heidät kiusalliseen tilanteeseen. Tilanne on kiusallinen kahdesta suunnasta eikä pakotietä ole.

Sinun luoksesi on tullut varoittamatta myöhään illalla vieras, jääkaappi on tyhjä. Kaikki kaupat ja kioskit ovat kiinni. Vieraanvaraisuus velvoittaa sinua antamaan luoksesi saapuneelle ystävälle syötävää. Olisi loukkaus ja häpeä jättää hänet kuivin suin.

Mutta yhtä kiusallista on mennä vaivaamaan naapuriakin keskellä yötä. Talo on jo hiljainen, kun menet koputtamaan ovea tai ikkunaa. Tiedät koko ajan, että naapurisopunne ja ystävyytenne on koetteella tällaisen yöllisen tunkeilun tähden.

Tilanne on epätoivoinen: Pyydät sitten leipää naapuriltasi tai olet pyytämättä – kumpikin vaihtoehto tuottaa sinulle häpeää. Mutta kun valintasi olet tehnyt ja menet leipää pyytämään, et enää luovuta. Olet valmis kestämään vihan, mikä nousee siitä kun naapurin lapset heräävät ja valvottavat vanhempiaan vielä monta tuntia.

En tiedä mikä sinun elämässäsi voisi olla yhtä hankala tilanne. Ehkä auton akku on tyhjä, etkä saa autoa käyntiin ilman lisävirtaa ja sinun on marssittava naapuriin kesken euroviisukarsinoiden tai jääkiekkopelin.

Jeesus esitti tämän kuvitteellisen tarinan valaisemaan meitä rukouksesta – pyytämisestä. Itse asiassa päivän evankeliumissa on kaksi erilaista kuvaa rukouksesta. Kaksi erilaista rukoilijaa. Tämä leivänhaku naapurista on ensimmäinen kuvauksista.

Kun tarinan purkaa osiin, siinä on seuraavat neljä pääosaa. 1) Tarinan päähenkilö, jonka on lähdettävä naapurilta kerjäämään 2) naapuri, jolta pyydetään, 3) itse pyytäminen eli rukous ja 4) yöllinen vieras eli asia, mikä pyytämisen sai aikaan. Lisäksi voidaan sanoa, että naapuri kuulee pyynnön ja myös täyttää pyynnön. Siinä on myönteinen rukousvastaus.

Kertomus kiusallisesta tilanteesta ja leivänhausta on kuitenkin vain tausta sille, mitä rukous on. Kun Jeesus opettaa tapahtumasta, hän sanoi, että näinkin kiusallisessa tilanteessa naapuri suostui pyyntöön, kun sitä tarpeeksi kauan häneltä intettiin. Vielä enemmin Jumala kuulee rukouksesi sillä hän ei ole nukkumaan käyneen naapurin kaltainen.

Varsinaisen kuva rukouksesta poikkeaa edellisestä. Jeesus sanoo, että Jumala on kuin isä. Rukouksessa on kysymys lapsen ja isän välisestä asiasta; ei siitä, että mennään naapuritaloon pyytämään leipää vihaiselta mieheltä, vaan riittää kun menee naapurihuoneeseen: Isä minulla on jano, Isä minulla on nälkä. Eikö myös paljon helpompi olisi pyytää isää autoa käynnistämään kuin naapuria.

Evankeliumissa on tänään siis kaksi kuvausta rukouksesta, kaksi erilaista rukoilijaa. Toinen rukoilee pakon edessä (väistelee häpeän ansoja) toinen lapsen lailla. Kumpia rukoilijoita me olemme? Löytyykö rukouksestamme lapsen luottamus ja lapsen ilo?

Me olemme liiaksi ensimmäisen kertomuksen kaltaisia rukoilijoita, mutta meidän pitäisi tulla jälkimmäisen lapsen kaltaisiksi rukoilijoiksi. Miten rukouksemme muuttuisi leivän kerjäämisestä vihaiselta naapurilta – toisen kuvan kaltaiseksi isän kanssa seurusteluksi. Minkälainen tuo muutos on kuvien välillä?

Jos kuvia tarkastelee vieritysten. Esimerkkikertomuksessa on kolme henkilöä: vieras, joka tuli sinun luokse kylään ja siksi mentiin naapurilta pyytämään leipää. On mielenkiintoista, kun Jeesus selventää, mitä rukouksen tulisi olla, hän puhuu vain lapsesta ja isästä (kaksi henkilöä). Tilanne on muuttunut isän ja pojan väliseksi suhteeksi. Kuvien välillä on kaksi muutosta.

Merkittävä muutos on se, että naapurista ei enää puhuta, se vaihtui isäksi. Mutta tämä ei ole ainoa muutos, mikä tapahtui. Myös vieras puuttuu asetelmasta. Häntä ei enää ole. — Ehkä lähden yksinkertaisia tarinoita liian oudolla tavalla selvittämään, mutta haluan kiinnittää huomioon juuri tähän asiaan.

Syy miksi rukous voi muuttua pakonomaisesta selviytymiskamppailusta lapsen pyynnöksi liittyy samalla tähän vieraaseen.

Ensimmäisessä tarinassa meille on tullut vieras kylään. Vieras on se syy, mikä saa meidät pyytämään leipää. Vieras on siis ulkoinen tekijä elämässä, joka saa meidät rukoilemaan. Mutta mikä tai kuka tuo vieras on?

Kuka on tuo kutsumaton vieras joka on tullut meitä häiritsemään? Onko se sairaus? Onko se uhka menettää työnsä ja toimeentulonsa? Nämä varmasti ovat asioita, jotka saavat meidät rukoilemaan. Silloin me rukoilemmekin aidosti. Sellainen rukous varmasti nousee syvältä sydämestämme, kun meillä on todellinen hätä. Mutta jos tämä kuvaa koko rukouselämäämme se on lopulta leivän hakua naapurista.

Mutta ei Jeesuksen edellisten kaltaisten onnettomuuksien tähden tarvitse kehottaa meitä rukoilemaan: pyytäkää, etsikää, kolkuttakaa. Aivan varmasti jokainen rukoilee hädän tai henkilökohtaisen katastrofin keskellä. Jokainen rukoilee tuollaisten yllätysvieraiden tähden

Näen tuossa vieraassa myös toisen hahmon. Kun vieraan henkilöllisyys selviää, tulemme edellisestä rukouksesta kohti Jeesuksen opettamaa rukousta. Jos onkin niin, että vieraaksemme halpaan majaamme on tullut kuningas. Mutta hän on tullut keromaan, että ei ole meille vieras, vaan hän on isämme. Isä on tullut kotiin. Isä on tullut kotiin, mutta me pelkäämme häntä. Syvällä sisimmässämme me pelkäämme häntä emmekä siksi uskalla häneltä mitään pyytää. Hän säilyy meille vieraana. (Hän kolkuttaa ovella ja pyytää päästä sisään. Siinä on Jumalan rukous. Myös Jumala rukoilee. Avautuuko meidän ovemme hänelle.

Tällä tavoin ymmärrettynä vieras ikään kuin sulaa pois. Hän ei ole enää vieras, kun tunnistat siinä taivaallisen Isäsi. Muutos ensimmäisestä rukoilijasta jälkimmäiseksi liittyy siihen jääkö vieras oudoksi ja vieraaksi – vai huomaatko siinä isäsi.

Ero on suunnaton kahden rukoilijan välillä. Toisessa isä on vieraana ja häntä pidetään tyytyväisenä. Toisessa isä on kotona sinun kanssa ja hän pitää sinusta huolen. – niin kauan kuin pelko hallitsee mieltämme, rukouksemme on kuin tuon miehen, joka pyristeli häpeää vastaan

Miksi me pelkäämme isää? Pelkäämmekö saavamme koivunoksasta ja siksi yritämme vältellä häntä. Tai sitten emme ole heränneet uskomaan, että Jeesuksen tähden olemme päässeet lapsen asemaan. – mutta sen juuri Jeesus haluaa sinulle vakuuttaa. Jumala on sinun taivaallinen isäsi – hän haluaa pitää sinusta huolta. Siksi saat luottavaisin mielin hänen puoleen kääntyä. Hän on läheinen isä, joka rakastaa sinua. Mutta hän on myös mahtava kuningas – ja siksi hän voi auttaa.

Rukoussunnuntai – 17.5.1998

Luukas 11:1-13

Pyytäkää niin teille annetaan. Etsikää niin te löydätte. Kolkuttakaa niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää ja jokaiselle joka kolkuttaa avataan.

Evankeliumi, jonka tänään kuulimme, on hyvin kaunis. Jeesus opettaa opetuslapsiaan rukoilemaan – kädestä pitäen. Jeesus itse rukoili paljon ja oli rukouksessa välittömässä yhteydessä taivalliseen Isäänsä. Me kaikki tiedämme, että hänen sydämensä oli puhdas, tahroja vailla ja hänen rukouksensa oli syvä, voimakas ja hengen läpitunkema. Jeesuksen oppilaat olivat toista maata. He halusivat, että Jeesus opettaisi heitä tässä arassa, mutta niin tärkeässä asiassa. Tällaiselta pyynnöltä Jeesus ei tukkinut korviaan. Hän antoi heille oman rukouksensa. Hän antoi rukoukseen valmiit sanat – ei tylsää hokemista varten, vaan nimenomaan uskon rukousta varten. Sitä varten, että opetuslapset näiden rukoussanojen avulla voisivat avata sydämensä Jumalalle ja elää rikkaampaa elämää Jumalassa ja myös harjoittaa omaa sydäntään Jumalan tahdon mukaiseksi. Tähän rukoukseen mekin saamme jokaisessa jumalanpalveluksessa yhtyä.

Jeesus lupaa samalla, että jokainen joka rukouksessa Jumalalta jotakin pyytää, hän myös saa pyytämänsä sillä hyvä Jumala on parempi antaja kuin äkäinen naapuri, joka hänkin vastahakoisesti antaa, kun tarpeeksi kauan häneltä pyytää. Jumala on kuin hyvä isä, joka haluaa lastensa parasta, eikä siksi kiellä häneltä tämän viattomia pyyntöjä.

Mitä sinä olet viimeksi pyytänyt? Mitä olet viimeksi etsinyt ja milloin kolkuttanut? Oletko saanut sen, mitä olet pyytänyt, oletko löytänyt etsimäsi?

Kun ajattelen päivän evankeliumia, tulen johtopäätökseen, että toisilta ihmisiltä on kiusallista pyytää yhtään mitään, mutta Jumalalta on helppo pyytää sitä ja tätä. Se tuska ja nolostuminen, kun pyytää joltakin toiselta ihmiseltä apua, puuttuu kokonaan silloin kun pyytää jotakin Jumalalta. Jumalalta pyytäessä ei joudu kasvokkain oman avuttomuutensa kanssa (vaikka pitäisi?)

Kun pyydän apua toiselta ihmiseltä, joudun nielemään ylpeyteni ja asettumaan autettavan osaan. Se ei ole mukavaa. Ei ole mukavaa olla toisen armoilla. Ei ole kivaa tunnustaa, että ei osaa jotakin tai että ei pärjää jossakin. Siinä menettää kasvonsa ja omanarvontuntonsa. Siksi monet kärsivät mieluummin puutetta ja voivaa kuin suostuvat autettaviksi. Häviäjän osaa ei ole tungosta. Kukapa sitä haluaisikaan.

Kun pyydämme Jumalalta, tällaiset tunnot eivät nouse esille. Mistä se johtuu? Johtuuko se siitä, että emme edes usko saavamme sitä, mitä pyydämme, tai että emme pyydä sitä, mitä todella haluamme tai tarvitsemme. Hoemme vain jotakin toteuttaaksemme rukoilemisen velvollisuutta. Emme pyydä tosi mielessä. Emme pyydä kaikella vakavuudella. Jumalalta johon ei usko on helppo pyytää. (Jos te uskoisitte edes sinapinsiemenen verran…)

Venäläinen elokuvaohjaaja Andrei Tarkovski on tehnyt v. 1979 filmin Stalker. Elokuva on pitkään kiehtonut minua. Se lienee hienoimpia elokuvia, joita olen nähnyt. Se on kuvaus kolmen miehen matkasta kielletylle alueelle, selittämättömällä tavalla syntyneelle Vyöhykkeelle. Heidän päämääränään tällä matkalla on eräs huone. Se on huone, jossa henkilön kaikki salaisimmat toiveet toteutuvat. Siellä toteutuvat ihmisen vilpittömimmät toiveet; toiveet jotka ovat aiheuttaneet kaikkein suurimpia kärsimyksiä, sisäistä tuskaa.

Elokuvan päähenkilö Stalker on opas tällä vaikeakulkuisella (vartioidulla) alueella. Hänen mukanaan on tiedemies ja kirjailija. Pitkän ja uuvuttavan matkan jälkeen seurue pääsee lopulta perille. Mutta matkan aikana, kun he yhä uudestaan tutkivat itseään, kävikin niin, että he eivät enää halunneet mennä tuohon huoneeseen. Tai he eivät uskaltaneet. He ovat nähneet sisimpänsä ja pelkäsivät omia toiveitaan tai toivottomuuttaan. He pelkäsivät itseään, sitä että eivät olleet tarpeeksi puhtaita toivomaan mitään. Heidän salaisimmat toiveensa olivat tahraisia.

Stalker kertoi tarinan eräästä miehestä, joka oli tullut Vyöhykkeelle ja sinne huoneeseen pyytääkseen veljensä henkiinherättämistä. Hän oli itse aikoinaan vahingossa aiheuttanut tämän kuoleman. Mutta kun hän palasi kotiin, huomasi hän tulleensa äärettömän rikkaaksi. Vyöhyke toteutti hänen todellisen salaisen toiveensa eikä sitä, mitä hän halusi ja yritti kuvitella itselleen.

Uskallammeko me katsoa sisimpäämme ja huomata mitkä ovat todelliset rukouksemme aiheet, mitkä toiveet nousevat sydämestämme ja mitkä huuliltamme? Onko niin, että emme elokuvan miesten tavoin uskalla mennä siihen huoneeseen – siihen sydämen rukouksen huoneeseen, jossa kaikki pyynnöt toteutuvat. Jeesushan sanoi: Pyytäkää, niin teille annetaan.

Jeesuksessa tämä huone on jatkuvasti lähellä. Se on meidän sydämessämme. Emme vain uskalla astua sinne. Pelkäämme itseämme ja rukousta, joka meistä nousee, että siellä sydämessä on vain pimeyttä ja kaaosta. Vai onko niin, että sittenkin tosi rukouksen suhteen meille nousee este. Emme halua pyytää edes Jumalalta mitään, koska olemme liian ylpeitä ja haluamme säilyttää kuvitellun itseriittoisuuden.

Mikä on sinun rukouksesi? Mikä on sinun todellinen rukouksesi? Sitä voi tänään itseltään kysyä. Kysymys on varmaan vaikea ja arkaluontoinen. Ehkä salainen rukouksemme on ollut sydämissämme jo hyvin pitkän ajan – jo niin pitkään että emme tunnista sitä enää. Tämä rukous osoittaa meidät haavoittuviksi. Mutta Jumalan edessä on luvallista tuntea oma riittämättömyytensä. Jumalan edessä voi tunnustaa, että ei hallitse elämäänsä, että todellinen hallinta on Jumalalla, hänen tahtonsa tapahtumisella. Niin ajallinen kuin iankaikkinenkin hyvinvointimme on yksin hänen siunauksensa ja armonsa varassa.

Jeesus pyytää meitä rukoilemaan, etsimään ja kolkuttamaan. Mikä on sinun rukouksesi? Minkälaisin miettein sinä käännyt Jumalan puoleen? Jeesuksen oppilainen ensimmäinen pyyntö oli: Herra opeta meitä rukoilemaan. Tämä on hyvä pyyntö varmaan meillekin. ”Herra opeta meitä rukoilemaan. Herra opeta meitä elämään ja uskomaan. Herra opeta meitä rakastamaan ja antamaan omastamme. Opeta meille se, mikä on tärkeää. Herra johdata meidät rukoilemaan puhtain sydämin, hengessä ja totuudessa.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s