21. shell

Älä jää juhlasta pois, päin vastoin kutsu mukaan myös muita – 21. shell

Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi:
Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista. / / Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’”
Matt. 22: 1-14

Hyvät ystävät. Tänään on tämän kirkon Kaikkien autuuksien kirkon 35-vuotis päivä. Tähän kirkkoon on kokoonnuttu 35 vuotta. Jokaisena sunnuntaina on ollut ennakkojuhla siitä taivaan hääjuhlasta, josta Jeesus puhui. Ihmisiä on kutsuttu juhlaan mukaan ikään, kokoon ja säätyyn katsomatta. Tehtävä jatkuu edelleen: varsinainen juhla ei ole vielä alkanut. Kutsu kiirii kaikkialle, tulla sisälle Jumalan valtakuntaan, joka on ikuinen. Hänen luonaan meille synnin haavoittamille ihmisille tarjotaan lääkettä, joka tuo ikuisen elämän.

Kuulemassamme evankeliumissa Jeesus kertoi vertauksen Jumalan valtakunnasta. Hän vertasi sitä merkittävimpään ja iloisimpaan juhlaan, mikä ihmisellä yleensä elämänsä aikana on, hääjuhlaan. Häät ovat iloinen asia. Se sopii hyvin vertauskuvaksi sille porukalle, jonka asiana on ilosanoma.

Hääjuhlassa iloitaan, koska kaksi ihmistä on liittynyt yhteen. On kysymys liitosta, missä kahden ihmisen elämä ja kohtalo sidotaan yhteen rakkauden siteellä – koko loppuiäksi. Siinä päättyy samalla ihmisen yksinäisyys. Hän saa vierelleen ihmisen, jonka kanssa jakaa ilot ja surut.

Vertauskuvan häihin liittyi erikoisia piirteitä. Kaikki ei mennytkään niin kuin Strömsöössä, sillä kutsutut eivät tulleetkaan juhlaan. – Jeesuksen aikana hääkutsut olivat kaksivaiheisia. Ensin vietiin alustava kutsu niille, joita ajateltiin juhlaan. Tarkkaa aikaa ei silloin vielä sanottu. Kutsutuille tehtiin tiettäväksi, minkälainen juhla on tulossa. Samalla varmistettiin osallistujat, jotta tiedettiin varautua riittävällä ruokamäärällä. Siitä alkoi pitojen valmistelu. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä hyvin. Juhlaa lähdettiin iloiten valmistamaan.

Toinen kutsu on enemmänkin ilmoittamista, että kaikki on valmista, tervetuloa juhlaan. Tässä kohtaa osa kutsutuista kieltäytyikin tulemasta juhlaan. Kun kieltäytyjiä oli useampi ihminen, alkoi olla selvää, että kysymys oli suunnitellusta teosta, jolla haluttiin häpäistä kutsun esittäjä. Tällainen teko, ettei osallistu juhlaan oli voimakas kannanotto.

Nykyäänkin se, jättäisi juhlan valmistajan äärimmäisen hämilleen. Oletetaan, että sinulla on lapsen ylioppilasjuhla, hääjuhla tai rippijuhla. Olet lähettänyt kutsun, jossa on vastauspyyntö tiettyyn aikaan mennessä. Kaikki sanoivat tulevansa. Jos jollekin ilmenee myöhemmin este, hän ilmoittaa ja antaa hyväksyttävän selityksen. Muussa tapauksessa poisjääminen olisi kannanotto, jossa tehdään julkisesti tiettäväksi kaikille sukulaisille, että te ette ole ystävällisissä väleissä. Tällainen teko siis vielä kärjistää tilanteen, kun mielenosoituksellisesti jättää tulematta. Vertauksen kuulijat ymmärsivät ajan etikettisäännöt, merkitykset ja tunteet, jotka niihin liittyivät. Tulematta jättäminen oli äärimmäinen loukkaus kuningasta kohtaan. Se ei jäänyt kuninkaalta huomaamatta eikä teko jäänyt vaille seurauksia.

Vertauksen suuri juhla oli kääntyä katastrofiksi. Eläimiä oli teurastettu juhlaruuaksi, pöydät notkuivat herkkuruokaa, mutta tulijoita ei ollut. Mitä tapahtui?

Juhlia ei peruutettu. Kutsu laajennettiin koskemaan kaikkia: hyviä ja pahoja, rahvaita ja rääsyläisiä. Jeesus vertauksessa antoi ymmärtää, että israelilaiset olivat hylänneet kutsun, joten Jumala kääntyi pakanakansojen puoleen. Kuningas lähetti palvelijansa teille ja toreille kutsumaan kaikkia. Alkoi kristillinen lähetystyö. Kutsun hylänneille välitön rangaistus oli vuoden 70 Jerusalemin valloitus ja temppelin hävittäminen. – kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Tässä kuvattiin Jerusalemin tuho.

Kutsu laajennettiin koskemaan kaikkia. Tämä ilojuhla on siis vertauskuva Jumalan valtakunnasta – varsinainen juhla alkaa, kun maailman historia on päättynyt, ikuisuus on alkanut ja taivaassa portit suljetaan. Alkaa pelastettujen juhla, joka samalla on hääjuhlan kaltainen. Jumalasta erossa ollut ihmiskunta on tuotu takaisin sisälle Jumalan helmaan. Kaikki se, mikä on tuottanut surua, kärsimystä ja tuskaa on poissa.

Tällainen ilojuhla vastaa ihmisen kaipaukseen kokea ei vain yhteyttä toiseen ihmiseen, vaan Jumalaan. Se on kaipaus, jota yksikään ihminen ei voi korvata. Kun ihminen löytää Jumalan, jonkinlainen syvä kosminen yksinäisyys päättyy. Täällä se koetaan vielä vajavaisesti, mutta perillä taivaassa ymmärrämme kaiken.

Vertaukseen kätkeytyy mielestäni vielä Jumalan rakkauden ulottuvuus, mihin avioliitto viittaa. Avioliitto miehen ja naisen välillä luo rakenteet sille, että syntyy uutta elä-mää. Se tekee siitä yhteisen elämänmuodosta erityisen siunatun. Kun mies ja nainen solmivat avioliiton, sisään-rakennettu ikiaikainen ajatus on lisääntyminen. Lapsi syntyy perheeseen – ja rakkauden määrä kasvaa.

Aina näin ei tapahdu. Mutta kuitenkin olemisen kudelmaan on rakennettu lisääntyminen miehen ja naisen välisen yhteyden kautta.

Jumalan ensimmäiset sanat ihmiselle luomisen jälkeen olivatkin: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa.” Tällainen ilo ja rakkaus, mikä perheissä lasten kautta moninkertaistuu, on vertauksen pohjalla – hääjuhla, jossa mies ja vaimo liittyvät yhteen voidakseen ottaa lapset lahjana vastaan.

Miten tämä ajatus istuu ihmisen ja Jumalan väliseen liittoon – jota vertaus koskee. Myös siinä yksinäisyys päättyy ja rakkaus alkaa moninkertaistua. Jumalan rakkaus on aina kehtona jollekin sellaiselle hyvälle, josta seuraa rakkauden laajentumista ja avautumista itsestä ulospäin.

Nimittäin Jeesus sanoo: menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Tehkää lapsia – opetuslapsia kastamalla ja opettamalla heitä. Kasteessa tapahtuu uudestisyntyminen. Synnymme sen kautta Jumalan lapsiksi. Siten Jumalan valtakunta saa uusia jäseniä. Jumalan rakkaus haluaa laajentua. Uuden testamentin usko on rakkauden laajentumisen uskoa. Kun Jumalan Poika tuli maailmaan, sanoma ulotettiin koskemaan kaikkia kansoja.

Myös meille tuo ilosanoma on välittynyt. Meidät on kutsuttu ja olemme vastanneet siihen myöntävästi. Olemme syntyneet Jumalan lapseksi. Kasteessa meidät puettiin valkoiseen vaatteeseen. Se on samalla muistuma siitä häävaatteesta, jolla Jumala vaatettaa meidät. Tuo vaate on Jeesuksen hankkima pyhyys ja vanhurskaus. Sinut on kastettu. Kaste teki sinusta Kristuksen kaltaisen. Koska kaikki mitä Jeesus on tehnyt ihmiskunnan puolesta, puettiin siinä sinun päällesi. Kun Jumala katsoo sinua, hän näkee ihmisen, joka on Jeesuksen sovintoverellä puhdistettu.

Vertauksessa Jeesus kertoo myös miehestä, joka oli ilman tuota hääpukua. Tämä on tärkeä muistutus meille kristityille, Jeesuksen seuraajille. Ilman hääpukua, me olemme omillamme. Olemme hylänneet Jeesuksen pelastustyön – koko ilosanoman ytimen. Rakkauden raja tulee vastaan, jos itsepintaisesti kääntyy sitä vastaan. Tilanne on kuin miehellä, joka yritti pelastaa aasiaan syöksymästä jyrkänteeltä. Isäntä veti aasia poispäin, mutta itsepäinen aasi vastusti. Aikansa taisteltuaan isäntä väsyy, hän ei voi muuta kuin luovuttaa. ”Saat pitää tahtosi, saat voiton, mutta se on huono voitto.”

Tämän pyhän viesti on kaksiosainen. Ensiksi, se että sinä kuulut pelastettujen joukkoon. Sinut on kastettu. Saat iloita siitä jo nyt. Tartu pelastuksen lahjaan kaksin käsin. Muista minkä varassa pelastuksesi lepää. Se on lahja ei oma suoritus.

Toiseksi rohkene kutsua tähän iloon myös muita. Jumalan rakkaus haluaa laajentua.

(Saarnassa on aika vahvasti edellinen saarnakerta läsnä = Jumalan rakkaus laajentuu..)

 

Jumalan rakkaus laajentuu – syntyy uutta elämää

Matt. 22: 1-14

Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi:
Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.

Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’”

Jeesus kertoi vertauksen Jumalan valtakunnasta. Hän vertasi sitä merkittävimpään ja iloisimpaan juhlaan, mikä ihmisellä yleensä elämänsä aikana on (70 ja 75-vuotisjuhlaan srk-talolla – ei vaan), hääjuhlaan.  Häät ovat iloinen asia. Se sopii hyvin vertauskuvaksi sille porukalle, jonka asiana on ilosanoma. Sanoma on kutsu juhliin, jossa ilon määrä vain kasvaa. Hääjuhlassa iloitaan, koska kaksi ihmistä on liittynyt yhteen. On kysymys liitosta, missä kahden ihmisen elämä ja kohtalo sidotaan yhteen rakkauden siteellä – koko loppuiäksi. Siinä päättyy samalla ihmisen yksinäisyys. Hän saa vierelleen ihmisen, jonka kanssa jakaa ilot ja surut – Niin kuin luomiskertomuksen Adam sai Evan kumppanikseen.

Tämä ilojuhla on Jumalan valtakunnan vertauskuva –Kaikki se, mikä on tuottanut surua, kärsimystä ja tuskaa on poissa. Silloin eletään satujen onnellinen loppu, jossa prinssi ja prinsessa saavat toisensa. Tällainen ilojuhla vastaa ihmisen kaipaukseen kokea ei vain yhteyttä toiseen ihmiseen, vaan Jumalaan. Se on kaipaus, jota yksikään ihminen ei voi korvata. Siksi moni suhde päättyykin eroon, kun siltä vaaditaan sel-laista, minkä vain Jumala voi antaa. Kun ihminen löy-tää Jumalan, jonkinlainen syvä kosminen yksinäisyys päättyy. Täällä se koetaan vielä vajavaisesti, mutta perillä taivaassa ymmärrämme kaiken.

Mutta tässä ei ole vielä kaikki. Vertaukseen kätkeytyy mielestäni vielä Jumalan rakkauden ulottuvuus, mihin avioliitto viittaa. Avioliitto miehen ja naisen välillä luo rakenteet sille, että syntyy uutta elämää. Se tekee siitä yhteiselämänmuodosta erityisen siunatun. Kun mies ja nainen solmivat avioliiton, sisäänrakennettu ikiaikainen ajatus on lisääntyminen. Lapsi syntyy perheeseen. Perheen jäsenmäärä lisääntyy, mutta rakkauden määrä ei vähene vaan kasvaa.

Aina näin ei tapahdu. Varsinkaan nykyaikana, kun ehkäisyvälineet mahdollistavat toisenlaisia valintoja. Mutta kuitenkin olemisen kudelmaan on rakennettu lisääntyminen miehen ja naisen välisen yhteyden kautta.

Jumalan ensimmäiset sanat ihmiselle luomisen jälkeen olivatkin: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa.” Tällainen ilo ja rakkaus, mikä perheissä lasten kautta moninkertaistuu, on vertauksen pohjalla – hääjuhla, jossa mies ja vaimo liittyvät yhteen voidakseen ottaa lapset lahjana vastaan.

Miten tämä ajatus istuu ihmisen ja Jumalan väliseen liittoon – jota vertaus koskee. Myös siinä yksinäisyys päättyy ja rakkaus alkaa moninkertaistua. Jumalan rakkaus on aina kehtona jollekin sellaiselle hyvälle, josta seuraa rakkauden laajentumista ja avautumista itsestä ulospäin.

Nimittäin Jeesus sanoo: menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Tehkää lapsia – opetuslapsia kastamalla ja opettamalla heitä. Siten Jumalan valtakunta saa uusia jäseniä. Jumalan rakkaus haluaa laajentua. Uuden testamentin usko on rakkauden laajentumisen uskoa.

Vanhassa testamentissa Jumalan rakkaus varjeltiin yhden kansakunnan sisällä. Se ei laajentunut vielä kansojen keskuuteen. Mutta kun aika tuli täyteen, Jumalan Poika tuli maailmaan ja sanoma ulotettiin koskemaan kaikkia kansoja.

*        *        *

Jeesuksen aikana hääkutsut tuolloin olivat kaksivaiheisia. Ensin vietiin alustava kutsu niille, joita ajateltiin juhlaan. Kellonaikaa ei silloin vielä sanottu. Kutsun kautta varmistettiin osallistujat jotta tiedettiin tehdä ruokaa oikea määrä. Siitä alkoi pitojen valmistelu.

Toinen kutsu on enemmänkin ilmoittamista, että nyt voi tulla. Siksi oli hämmästyttävää ja loukkaavaa että tässä vaiheessa kutsusta kieltäydyttiin.

Jeesuksen sanojen mukaan juutalainen kansa oli saanut ensimmäisen kutsun suureen ilojuhlaan. Mutta he kieltäytyivät kuitenkin tulemasta juhlaan, kun kaikki oli valmista. Se oli loukkaus, mikä ei jäänyt vaille seurauksia. Kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa. Matteuksen evankeliumin ensimmäiset lukijat olivat tietoisia Jerusalemin kaupungin piirittämisestä, tuhoamisesta ja temppelin hävittämisestä. Juutalaisen uskonnon ydin ja ylpeys murskattiin. Epäilemättä Jeesuksen sanat nähtiin näiden tapahtumien valossa.

Vertauksen suuri juhla oli kääntyä katastrofiksi. Eläimiä oli teurastettu juhlaruuaksi, pöydät notkuivat herkkuruokaa, mutta tulijoita ei ollut. Mitä tapahtui?

Julhia ei peruutettu. Kutsu laajennettiin koskemaan kaikkia: hyviä ja pahoja. Siinä vaiheessa tuli myös pakanakansat mukaan. Kuningas lähetti palvelijansa teille ja toreille kutsumaan kaikkia. Alkoi kristillinen lähetystyö.

Tämän pyhäpäivän aihe on Jeesuksen lähettiläät.  Meille on annettu tehtävä laajentaa Jumalan rakkauden alaa. Viedä sanomaa Jeesuksesta kansoille. Lähetit ovat kentällä, me varustamme heidät matkaan ja tuemme rukouksin. Kirkon sanoma on ilosanoma. Jotta sanoma ymmärretään, se on kerrottava kaikilla maailman kielillä.

Maria ja Mikko Vuorma ovat Papua –Uudessa Guineassa ja lähettävät meille terveisiä. He ovat mukana lähetyskentällä Raamatun käännöstyössä.

Katsotaan – You tube pätkä

2016 PNG terveiset mini2 – https://www.youtube.com/watch?v=ieM3HHo6JFE

He ovat tavallinen suomalainen pariskunta. Tavallisuudestaan huolimatta he ovat rohkeita kun lähtivät aivan toisenlaiseen maailmaan ja toisenlaisiin oloihin.

Heidän elämää ja muita kuulumisia voi seurata netistä (http://vuormat.blogspot.fi/)

He vievät kutsua Jumalan valtakuntaan. Ilosanoma on tarkoitettu kaikille. Pelastuksen sanoma, jossa ero olemassaolon syvimpään lähteeseen voitetaan. Meistä tulee Jumalan lapsia ja työtovereita.

Tulemme liittoon Jumalan kanssa. Kasteessa liitto solmitaan ja siinä saamme samalla häävaatteen, juhlavaatteen, jota ilman juhlaan ei ole asiaa. Yhdeltä juhlassa se puuttui. Kasteessa puemme Kristuksen yllemme: eli anteeksiantamuksen ja Jumalan armon. Se on meidän vaatteemme, kun astumme Jumalan eteen, kun astumme juhlaan.

 

 

Kansanlaulukirkko 21 shell – Tiukkaan vai väljästi napitettu hääpuku?

 

Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi: 
    »Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.
    Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’» Matt. 22: 1-14

Raamattu alkaa luomiskertomuksella. Jumala sanoi ”Tulkoon valo!” Ja valo tuli. Jumala näki, että valo on hyvä… Luominen oli Jumalalle helppoa ja vaivatonta. Jumala vain sanoi ja niin tapahtui. Lopuksi hän loi ihmisen. Sen jälkeen mikään ei ollut enää helppoa. Se näkyy myös päivän evankeliumissa. Jumala valmisti suuret juhlat ja sanoi: Tulkaa! Tulkaa juhlaan. Syöttövasikat on teurastettu. Kaikki on valmiina – ja paikalle saapui joukko vihaisia ihmisiä sanoakseen vain, että he ovat kasvissyöjiä ja he eroavat nyt kirkosta

Tuttu tilanne myös viimepäivien uutisoinneista. Viime päivinä olemme tavan takaa kuulleet montako ihmistä on eronnut kirkosta Ylen a-tuubin keskusteluohjelman tähden. Katsoin ohjelman eilen internetistä ja ihmettelen, mikä sai eroajat niin kimpaantumaan. Keskustelu oli mielestäni maltillista ja rauhallista. Mitään tunteenpurkauksia, nimittelyä tai toisten vähättelyä ei ollut. Esillä oli erilaisia mielipiteitä niin kuin elämässä aina, siinä kaikki. Kirkosta eroamisesta tuli kuitenkin hetkellisesti eräänlainen kansanliike.

Ajan ilmiö lienee se, että kirkon todellisuus ja ns. tavallisen kansan todellisuus etääntyy toisistaan. Kirkon sanoma ei kosketa heitä. Kirkkoon on ehkä kuuluttu mukavuussyistä tai perinteen tähden, joidenkin palvelujen tähden, joita kirkossa saa, mutta jokin tietty ärsyke laukaisee tilanteen, jolloin kynnys erota ei ole suuri.

Kirkko raamattuineen ja Jeesuksineen ei kuulu heidän ajatusmaailmaansa eikä elämänkatsomukseensa tai jos kuuluu, heillä on jyrkkiä tulkintaeroja asioista.

Maailma on tullut monimutkaisemmaksi. Ihmiset ovat tulleet vaativimmiksi. Nykyään ihmiset kyseenalaistavat asioita, auktoriteetteja ja toimintamalleja.

Ihmisillä on kyllä tallella pyhän taju ja kaipuu jotakin suurempaa kohti. Mutta kirjailija Kaisa Raittilan mukaan tämän pyhän eteen on rakennettu kirkossa liian paljon esteitä. Esteet ovat määritelmiä, minkälaista ihmisen uskon pitäisi olla. Pitääkö koko katekismus ja uskontunnustukset ja opinkohdat nielaista sellaisenaan ja tyytyä pappien selityksiin sanomatta yhtä poikkipuolista sanaa.

Tällainen usko on hänen mukaansa liian tiukkaan opillisuuden kaapuun napitettua uskoa. Jos puku on liian kireä, se ahdistaa, veri ei kierrä ja usko sen puristuksessa pyörtyy. Tällainen on luonnollisesti ikävä asia.

Mutta se jäi Kaisa Raittilalta sanomatta, että ongelmia tulee myös silloin, jos usko pukeutuu liian löysästi napitettuun opillisuuden kaapuun. Sellainen puku ei pysy päällä vaan putoaa pois. Usko jää alastomaksi, sitä ei mikään peitä, ei suojaa eikä lämmitä. Parasta olisi löytää jonkinlainen keskitie.

On hyvä myös huomata, että Katekismus, Raamattu ja uskontunnustukset eivät ole mitään pillereitä, jotka nielaistaan, jotta sen jälkeen ollaan hiljaa jossakin yliannostuksen aiheuttamassa tokkurassa. Ne ovat enemmänkin asioita, joita pureksitaan ja märehditään. Niitä koetellaan, niille esitetään kysymyksiä ja vastaväitteitä ja sen kautta omaa elämää arvioidaan – tulee vastakkainasetteluita, hankausta ja painimista. Ne haastavat minut joka päivä uudelleen. Tällaista kamppailua jokaisen ihmisen usko on. Siksi ihmisen usko on aina keskeneräistä. Tässä mielessä kirkon jäsenet ovat myös erilaisia.

Kirkko on arkkipiispan mukaan moniääninen. Sinne kuuluu erilaisia ihmisiä ja eri tavalla ajattelevia ihmisiä, eri asioista innostuvia ihmisiä. Tämä erilaisuus tulee ilmi päivän evankeliumissa.

Sen jälkeen kun ensimmäisenä kutsutut kieltäytyivät mielenosoituksellisesti osallistumasta juhlaan, kuningas päätti laajentaa kutsuttujen joukkoa. Hääjuhlaan kutsuttiin kaikki ihmiset, hyvät ja pahat,. Se tarkoittaa kaikkia kansoja ja kaikenlaisia ihmisiä. Koolle tulleiden ihmisten elämäntarinat olivat niin erilaisia kuin vain voi olla. Niissä ei ollut yhtä yhdistävää tekijää. Toiset ovat eläneet hiljaista elämää, tehneet työnsä ja elättäneet ja hoitaneet perheensä, toiset ovat tulleet kuuluisaksi sankariteoistaan, rikkauksistaan, taideteoksistaan jne., jotkut olivat tulleet tunnetuiksi rötöksistään ja paheistaan. He eivät olleet samasta puusta veistettyjä. Saattoivat keskenään olla hyvinkin riitaista porukkaa. Juhlaan tulijoille esitettiin vain yksi kriteeri. Jokaisella on oltava hääpuku.

Hääpuku teki heistä samanlaisia. Ulkoiset merkit jäivät puvun alle piiloon. Kukaan ei pystynyt erottautumaan joukosta ja keräämään huomiota itselleen omalla pukeutumisellaan. Oli rikas tai köyhä, kaikki olivat samanlaisessa puvussa. Asu yhtenäisti heidät. He olivat täydellisesti erilaisia, mutta puvun ansiosta kukaan ei erottunut epäedullisesti joukosta.

Mikä sitten on tämä hääpuku ja mistä juhlasta on kysymys?

Jeesuksen vertaus koski Jumalan valtakuntaa – minkälainen se on ja keitä sinne kuuluu. Maailmanhistorian päätöksestä Raamattu kertoo, kun Jumalan vastustaja on pyyhkäisty kokonaan pois, järjestetään taivaan iloon päässeille suuret juhlat. Ilmestyskirja sanoo asian näin: autuaita ovat ne jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle. – Siitä puhutaan hääateriana sillä ihmiskunnan ero Jumalasta päättyy ja viimeisetkin esteet väistyvät heidän yhdistymisensä tieltä ja kaksi tulee yhdeksi. Tuo juha on edessämme.

Teistä jokainen on kutsuttu tähän samaan juhlaan. Teistä jokainen on saanut itselleen jo tuon hääpuvun, valkean vaatteen.

Jokaisena sunnuntaina valmistaudumme tuohon taivaalliseen juhlaan, kun täällä vietetään häävaatteen pyykkipäivää, jotta olisimme aina valmiit juhlaan.

Ilmestyskirjassa, joka kuvaa tämä juhlan alkamista Johannes näkee Jumalan valtaistuimen edessä suuren valkopukuisen joukon. Enkeli arvuuttelee häneltä keitä he ovat ja vastaa itse:  ”He ovat niitä, jotka ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.

Heitä oli siellä toiset tiukemmin napitetussa vaatteessa toiset väljemmässä puvussa. Puvun istuvuus ei ollut kuitenkaan tärkein asia, vaan se, että heillä oli tuo vaate ja että se oli puhtaan valkoinen.

Hääjuhlastahan poistettiin yksi tyyppi ennen aikojaan hänen sopimattoman käytöksen takia. Hänellä ei ollut hääpukua. Ehkä se oli ollut liian väljästi napitettu, jos ollenkaan.

Hääpuku on meidän uskomme, se on anteeksiantamus, mikä tekee meistä puhtaita. Usko ei ole yksittäisiä mielipiteitä, vaan sitä että oman elämän kipukohdissa ja lankeemuksissa on kohdannut parantajan ja anteeksiantajan Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen.

Elämän matkalla kolhuja tulee ja tahroja vanhurskauden vaatteeseen. Siksi me tulemme tänne aina uudestaan kohtaamaan Vapahtajan, pesemään sielumme .

Viikkomessu kirkkoherrojen kokouksessa – Perjantaina 22.10.2010

»… Kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.    Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’»

Kirkko on joutunut keskelle myrskyä. Eroamisvauhti on ollut ennen näkemätön.

Suuri eroaalto veti mielen mustaksi. Joka kerta kun lehdissä on suurin otsikoin ilmaistu eromääriä, tuntuu kuin minua olisi myös henkilökohtaisesti loukattu. Tiedän toki, että eivät he minua vastaan ole mitään tehneet ja heillä niin kuin minulla on uskonnon vapaus. Mutta he ovat osoittaneet teolla mieltään sitä kohtaan, mitä minä pidän henkilökohtaisesti hyvin tärkeänä ja merkittävänä – siksi se osuu ja nostaa tunteita pintaan. Kylmäksi tilanne tuskin on jättänyt ketään kirkon työntekijää.

Toisaalta tulee katkera mieli mediaa vastaan, kun he esittävät kirkon huonossa valossa. Helposti tulee ajateltua pahaa heidän motiiveistaan ja kirkkopoliittisista tarkoitusperistään. Sekin on tunteellista suhtautumista asiaan. Koska kirkko on rakkauden ja totuuden yhteisö, meille kirkon työntekijöille tekee hyvää nähdä tämä ilmiö. Me näemme tapahtuneessa samalla jotakin ajasta jossa elämme ja samalla ehkä jotakin myös itsestämme. Kuinka hyvin se kirkko tunnetaan, minkä meille on tärkeä ja rakas.

Onkin esitetty arvioita, että eroilmoituksen jättäneet eivät ole tunteneet tarpeeksi hyvin kirkkoa ja sen maltillisempia ääniä – jos olisivat tunteneet kirkkoa paremmin, he olisivat asettaneet kuulemansa väitteet oikeaan viitekehykseen. Luulen silti että heidän protestinsa ei niinkään kohdistu vain kirkkoa kohtaan ja sen oletettua vanhoillisuutta kohtaan, vaan koko kristinuskoa kohtaan. He eivät tarvitse jeesuksia ja raamattuja säätelemään heidän elämäänsä ja vapauttaan. Tuskin kokevat tarvitsevansa kirkon siunausta tai hyväksyntää mihinkään elämässään. Heidän ei tarvitse oikeuttaa elämäänsä ja valintojansa kristinuskon mukaisella taustakertomuksella. Se ei ole enää heidän kertomuksensa. Ehkä kohu nosti tämän tietoisuuden pintaan.

Siksi ajattelenkin, että me emme saa eronneita takaisin kirkkoon sillä, että järjestämme alennusmyynnin kirkon tuotteelle tähän tapaan:

– Ateisti tulee virastoon ja sanoo kirkkoherralle, että mää eroan kirkosta, koska en usko enää Jumalaan ja noihin Jeesus-juttuihin

– Ei. Älkää hätäilkö. Meillä nimittäin on tällaista hyvää päiväkerhotoimintaa.

– Ai jaa. Mutta siellähän puhutaan siitä Jeesuksesta.

– Todella vähän. Ei siitä kannata välittää.

– No sitten. Ei tässä mitään eroamaan ruveta. Tekeehän kirkko arvokasta yhteiskunnallista työtä.

Mutta mitä väliä on kirkon yhteiskunnallisella työllä, jos se jättää varsinaisen työnsä tekemättä.

Minusta on huolestuttavaa se, että kirkon olemassaoloa ja merkittävyyttä yritetään oikeuttaa maallisilla asioilla – sanotaan, kuinka tärkeää työtä tehdään diakoniatyössä ja lapsityössä. Sanomatta aina jää se mikä on kirkon olennaisin tehtävä – pitää esillä vertikaaliulottuvuutta, ihmisen suhdetta Jumalaan.

Miten kirkko haluaa tulla tunnetuksi?  Jos kirkon tärkeimmän asian esillä pitäminen käy ohueksi, eivät ihmiset enää tiedä mitä se edustaa. Jo nyt kirkko tuntuu ihmisistä hahmottomalta. Se on kuin mikä tahansa yhteiskunnallinen laitos, palveluiden tuottaja. Se on kaikkea muuta, mutta ei pyhyysulottuvuutta varten.

Jos suurella osalla ihmisiä ei ole käsitystä, mikä kirkko on tai jos he käsittävät kirkon inhimillisenä laitoksena, veronkerääjänä ja harrastepaikkana, olemme hoitaneet hommamme huonosti. Sillä on ikävä seuraus: Kun ihmisillä on hengellistä etsintää, he etsiytyvät muiden kuin pappien luo. Se vaikuttaa olevan normaali olotila jo nyt. Kirkkoa pidetään  hengettömänä.

Ihmisillä on kaikesta huolimatta tallella pyhän taju, joka saa hänet etsimään syvempää tarkoitusta.

Mutta sen omimman juttunsa kirkko hoitaa huonosti myös kirjailija Kaisa Raittilan mukaan kuten synodaalikokouksessa kuulimme. Pyhän kohtaamisen eteen on rakennettu liian paljon esteitä.

Hänen mukaansa ihmisiltä vaaditaan liian tiukkaan opillisuuden kaapuun napitettua uskoa. Jos puku on liian kireä, se ahdistaa, veri ei kierrä, sellaisen koltun alla tuupertuu. Onko katekismukset ja uskontunnustukset nielaistava sellaisenaan? Eikö tavallinen kansanhurskaus riitä ilman syyllistämistä ja verisiä ristinuhreja?

Se jäi Kaisa Raittilalta sanomatta, että ongelmia tulee myös silloin, jos usko pukeutuu liian löysästi napitettuun opillisuuden kaapuun. Sellainen puku ei pysy päällä vaan putoaa pois. Usko jää alastomaksi, sitä ei mikään peitä, ei suojaa eikä lämmitä. Parasta olisi löytää jonkinlainen keskitie – keskitie ei kuitenkaan ole se, että yrittää olla kumpaakin.

Kansanmiehen näkökulmasta kirkko yrittää olla molempia. Takki ja pipo liian piukassa, mutta housut on pudonnut nilkkoihin.

Raittilan mukaan olisi tehtävä tilaa laajemmalle kokemuksen kirjolle, mitä voitaisiin pitää pyhänä. Hän edustaa uskontulkinnassaan yliväljää pukeutumista ja siitä johtuvaa nakupellelinjaa. Olen ollut aistivinani, että kirkkoon haluttaisiinkin perustaa jonkinlainen nakuranta, missä voisi olla ilman minkäänlaista opillista rihmankiertämää.

Sen sijaan, että kirkko tarjoaa vain tilan kaikenlaiselle sumuiselle pyhän kokemiselle, sen pitää tarjota vastaus ihmisen kaipuuseen. Kirkolla on olemassa jotkin sellaista mikä ei nouse ihmisen omista tunteista ja kuvitelmista, jotakin mikä ylittää sen. Kirkolla on tarjota vastaus, mikä tulee rajan toiselta puolelta ja on jaettavissa myös suomenkielisin sanoin: joskus uusin sanoin joskus vanhoin sanoin.

Nykyaikana näyttää olevan muotia se, että vain ihmetellään erilaisten uskonnollistyyppisten kokemusten äärellä. Kansanhurskauden syvin muoto ja paikka on ihmettely kannon nokalla istuen. Se on varmasti hyvä paikka kokea pyhän läsnäoloa ja sielun virkistystä – mutta siinä ei ole kaikki. Se on vasta kutsu lähteä eteenpäin.

Kannonnokalla, panteistisessa haaveilussa ihminen voi kohdata jotakin ikuista, hän voi kokea jotakin Jumalan ylitsepursuavasta hyvyydestä, mutta hän ei ole tullut vielä pelastavan Jumalan kohtaamaksi. Ei sen Jumalan, joka sanoo: ”Minä olen tie totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.”

Vaikka kuinka ihmettelisin kannolla elämän monimuotoisuutta ja ohi hulmahtavan perhosen lentorataa, olen silloin maistanut vain laimeita tuliaisia häätalosta, siitä viinistä mikä kerran loppui kesken. Vasta Jeesuksen kautta Jumalan rikkaudet tulevat osakseni ja ehtymättömät hanat aukeaa.

Meillä on moniääninen kirkko. Se on hieno asia. Laumaan mahtuu monta ääntä, mutta kirkon tehtävä on viimekädessä todistaa siitä äänestä, mikä tulee rajan takaa, se on evankeliumin ääni, mikä ei ole ihmisiltä saatu – se ei nouse ihmisten tunteista ei edes ihmisen oikeustajusta, vaan tulee Jumalalta.

Lauma voi kulkea leveänäkin rintamana, laumassa voi olla ristiriitoja ja riitaista porukkaa – mutta sillä on sama suunta ja vain yksi päämäärä.

Kirkon seinät on leveät ja katto korkealla, mutta jossakin ne seinät kuitenkin ovat. Jotkut ovat seinien sisäpuolella ja jotkut ovat sen ulkopuolella. Jos haluaa kuulua joukkoon on tultava seinien sisäpuolelle. Jos haluaa olla osa sitä suurta Jumalan kansan vaellusta tästä maailmasta tulevaan, on paras olla siinä karavaanissa, mikä matkaa sinne tekee.

Meidän puolestaan on oltava uskollisia ylimmäiselle Paimenelle ja kuunneltava herkällä korvalla, mihin hän haluaa laumaansa johtaa.

 

Hääjärjestelyitä

21. sunn. helluntaista

Matt 22:1-14

Kaikki oikeat sadut päättyvät siihen, kun prinssi ja prinsessa saavat toisensa. Kuninkaan pojan tai tyttären häitä vietetään jonka jälkeen nuori pari elää elämänsä onnellisena loppuun asti. Hääjuhlat ovat kaiken hyvän kohokohta ja päämäärä. Se kruunaa onnellisen lopun.

Myös astuttaessa satujen maailmasta todelliseen elämään, häät ovat varmasti merkittävimmät juhlat, joita ihmiset järjestävät. Niissä yhdistyy suuri ilo ja tietynlainen herkkyys. Isä luovuttaa tyttärensä ja äiti poikansa. Kukapa ei haaveilisi löytävänsä kumppania, jota voisi rakastaa, jolle voisi uskoutua ja antaa itsensä. Kukapa ei haaveilisi rakkaudesta, joka kruunattaisiin papin aamenella ja sitä seuraavalla hääjuhlalla.

Evankeliumissa Jeesus kertoo myös häistä, jotka Kuningas järjestää pojalleen.

Voi olla, että häät tuntuvat oudolta aiheelta evankeliumeissa. Mutta ei ole ollenkaan harvinaista, että kielikuva tai vertaus hakee aiheensa avioliiton ja häiden maailmasta. Häistä, kihlauksesta, sulhasesta, morsiamesta, avioliitosta, aviouskollisuudesta puhutaan Raamatussa usein.

(Kaanaan häät, viisaat ja tyhmät morsiusneidot, Ilmestyskirja puhuu Karitsan häistä jne.)

Tämän kielikuvan kautta avautuu eteemme suuret, ettenkö sanoisi vallan satumaiset näkymät. Tarkoitus ei suinkaan ole antaa avioliittoon aikoville ohjeita yhteiselämää varten. Eikä kysymys ole myöskään siitä miten häissä käyttäydytään. Kysymys on vertauksesta.

Nimittäin Raamatun yksi hienoimpia kielikuvia on esittää Jumala sulhasena ja Jumalan kansa hänen morsiamenaan. Tai Jumala on aviomies ja Israel on hänen vaimonsa. Tämä tulee ilmi useasti Vanhassa testamentissa (Hesekiel, Jeremia, Hoosea) kun profeetat moittivat Israelia avionrikkojaksi ja Jumalan uskottomaksi puolisoksi.

Häävertausta on ehkä paras lähteä ajattelemaan siitä käsin, mitä varten avioliittoon ryhdytään. Avioliitossahan kysymys on yhdistymisestä, yhteydestä. Kaksi erillistä tulee yhteen.

Ihmiskunta on lankeemuksessa joutunut eroon Jumalasta. Se on niin syvä katastrofi että me emme voi sitä ymmärtää. Se on sama kuin oksa olisi katkaistu puusta ja jätetty kuihtumaan. Jumala haluaa kuitenkin, että elävä suhde saatettaisiin jälleen voimaan.

Jumalan suuri suunnitelma toteutuu, kun yhteys kadonneeseen ja Jumalansa hyljänneeseen ihmiseen löytyy. Vertaus haluaa osoittaa meille, kuinka tuon yhteyden on tarkoitus olla niin syvä, aito ja täydellinen, että sitä voi verrata avioliittoon. Sillä ei ole mitään muuta yhteyttä, joka olisi yhtä syvä kuin aviosuhde. Siksi tämä vertaus häistä ja avioliitosta on niin voimakas. Jumalan tarkoittama yhteys ihmisen ja luojansa välillä ei ole vain sitä että ihminen pelokkaasti palvoo etäistä majesteettia. Suhde Jumalaan on läheinen, rakkauden ja luottamuksen suhde, johon kuuluu ilo ja toisesta huolehtiminen.

Toisissa paikoissa sanotaan, että me pääsemme Jeesuksen kautta Jumalan lapsen asemaan. Se on meille ehkä tunnetumpi ajatus siitä läheisyydestä, joka Jumalan ja meidän välillä voi olla. Mutta tämä kuva seurakunnasta Kristuksen morsiamena menee askeleen vielä pidemmälle. Se on vielä läheisempi kuva. (Paavali puhuu siitä Efesolaiskirjeessä suurena salaisuutena) Jumala haluaa siis solmia yhteyden ihmiseen.

Kun tarkastelemme evankeliumia, huomaamme siinä hääjärjestelyiden lisäksi jotakin erikoista. Häihin kutsutut olivat haluttomia tulemaan. Tämä on merkillistä, sillä kuninkaan viestin tuoja ei tullut esittämään vaatimuksia, hän ei tullut kiskomaan köyhältä lisää veroja, vaan hän ilmoitti suurista iloisista juhlista, jotka itse kuningas järjestää. Vaikka kutsu esitettiin useampaan kertaan, siihen suhtauduttiin torjuen, jopa vihamielisesti – kutsun esittäjät lyötiin kuoliaaksi.

Kuulijoille lienee selvää, että vertaus puhuu tässä juutalaisista, jotka tappoivat profeettansa ja hylkäsivät Kristuksen. ”Jerusalem! Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.”

Siksi kutsu häihin eli Jumalan valtakuntaan esitettiin uudelleen. Nyt sinne haettiin toreilta ja teiden risteyksiltä ihmisiä kaikkialta pakanamaailmasta.

Se mikä meidän kannaltamme on oleellista on, että näitä häitä ei ole vielä vietetty. Tuo onnellinen loppu ja kaiken huipennus on vielä edessäpäin. Kutsu saapua häihin on vielä voimassa. Kaikki tätä suurta juhlaa varten on valmiina. Meidät on sinne kutsuttu. Me odotamme kuninkaan pojan häitä. Meidän on vain pidettävä huoli siitä, että hääpukumme on tallella. Sillä ilman sitä meidät heitetään juhlijoiden joukosta pois. Tällainen varoitus evankeliumiin sisältyy.

Mikä on tuo häävaate? Onko sinulla sellaista? Karitsan häihin voi osallistua vain juhlapuvussa. Tuo puku on hohtavan valkoinen ja sinut on siihen kerran puettu. Silloin kun sinut kastettiin, sait yllesi tuon valkean häävaatteen. Tuo vaate on nimeltään syntien anteeksiantamus. Kristuksen pyhyys ja puhtaus. Sellaiseen vaatteeseen sinut on puettu. Me emme ole sitä vaatetta itsellemme hankkineet. Se on meille lahjaksi annettu. Ja se riittää.

Meidät on kutsuttu häihin. Jokainen ehtoollinen on esimakua taivaallisesta hääateriasta. Kutsutaanhan ehtoolliselle usein juuri evankeliumista tutuin sanoin: Autuaat ne, jotka ovat kutsuttu Karitsan hääaterialle. Tulkaa, kaikki on jo valmiina.

Sinut on kutsuttu häihin juhlavieraaksi Jumalan pöytään. Ja vielä enemmän. Nuo häät pidetään Kristuksen ja hänen morsiamensa eli seurakunnan yhdistymisen kunniaksi. Me emme ole vain juhlavieraita, vaan jollakin salaisella tavalla, me seurakuntana olemme Kristuksen morsian. Silloin yhteys Jumalaan on saavuttanut lopullisen päämääränsä.

Se merkitsee samalla Jumalan valtakunnan toteutumista kaikessa voimassaan. Silloin kaikki entinen pyyhitään pois, kaikki vajavuus ja synti – sitä ei enää ole. On vain pelastettujen kiitos ja loputon juhlanhumu.

Pidä siksi häävaatteesi tallella.

2 Comments

  1. Näitä tekstejäsi lueskellessani mieleen hiipii ihmettely siitä, että miten saat varattua aikaa tähän ydintehtävään. Mulla tuppaa kaikki kehällinen viemään aikaa liian paljon.

  2. Kiitos palautteesta. Nyt kun olen tullut kirkkoherraksi, aikaa tuntuu jäävän vähemmän tähän ydintehtävään. Mutta tässä asiassa en halua päästää itseäni liian helpollakaan. Saarnan valmistelu on myös henkireikä irrottautua välissä muusta säätämisestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s