Kansalliset rukousp

4. Rukousp. – Vastuuviikon teema rauha ja oikeudenmukaisuus (Sanajumalanpalvelus Hiirijärven kylätalolla 21.10.07)

Lopuksi, veljet: iloitkaa, antakaa ojentaa itseänne, ottakaa kehotukseni vastaan, olkaa yksimielisiä ja eläkää rauhassa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla. Kaikki pyhät lähettävät teille terveisiä. Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys! 2. Kor. 13: 11-13

 

Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta.
Jos te teette hyvää niille, jotka tekevät hyvää teille, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin tekevät niin.
Ja jos te lainaatte niille, joiden uskotte maksavan takaisin, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin lainaavat toisilleen, kun tietävät saavansa takaisin saman verran.
Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.
Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. Luuk.6: 31-36

Hyvät ystävät. Vietämme tänään neljättä rukouspäivää. Vanhastaan tämä rukouspäivä oli omistettu juuri sadonkorjuun kiitokseksi – ja siinä mielessä tähän juhlaan olemme kokoontuneet. Vietämme sadonkorjuujuhlaa. Maaperä on tuottanut satoa, kukin palsta sen mukaan, mitä sinne on aikanaan kylvetty. Viimeisenä sieltä kaivetaan juureksia, jotka ovat saaneet kypsyä maassa kesän yli aina syksyyn asti.

Sadonkorjuu on iloista aikaa. Tehty työ palkitaan tuloksella. Maataloudessa työhön liittyy aina myös taju siitä, että itse kasvaminen tapahtuu salassa ja niin, että siihen ei voi puuttua. Voi vain luoda sille suotuisia edellytyksiä. Loppu jää Jumalan haltuun, joka antaa kasvun. Siksi kylvötöiden alkaessa rukoillaan Jumalaa, että hän siunaisi maan kasvun ja sadonkorjuun aikaan kiitetään siitä, mitä maa on tuottanut.

Raamatussa ihmistä verrataan usein peltoon. Jumalan sanan siemen on kylvetty meihin ja kylväjä toivoo voivansa joskus päästä korjaamaan satoa. Jumalallinen siemen on istutettu sydämeen. Me olemme sille kasvualusta. Siemen haluaa kasvaa ja tuottaa hedelmää. Meissä kasvaa jotakin sellaista, joka on jumalallista alkuperää.

Mutta siemenen kasvulla täyteen määrään on monta vaaraa. Kun eletään ihmisten kesken, monimutkaisessa vuorovaikutuksessa tulee usein ongelmia. Loukkauksia, ymmärtämättömyyttä, vihaa, katkeruutta. Teot ja tekemättä jättämiset kantavat mukanaan seurauksia ja seuraukset kasaantuvat vähitellen isoksi kuormaksi. Ennen pitkää päädytään tilanteeseen, jossa ei ole mahdollisuuksia kulkea enää eteenpäin. Kuorma käy liian suureksi. Sen kanssa ei voi jatkaa, mutta sitä ei ole mahdollista myöskään noin vain jättää taakseen. Me olemme kiinnitettyjä siihen erilaisin katkeamattomin sitein. Vaikka rimpuilemme, emme pääse irti ellei meitä päästetä irti. Niin vaikeasta taakasta on kysymys. Vain anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen voi vapauttaa kuormasta.

Anteeksiantamisen ja armahduksen hedelmä on yksi tärkein hedelmistä. Ilman sitä ei tule rauhaa. Mutta sellaisen hedelmän kasvaminen ei ole vain ilmaan heitettyjä sanoja.

Evankeliumissa, jonka luin, Jeesus aloittaa päivän tekstin tunnetulla rakkauden kaksoiskäskyllä ja kertoo muutaman sovelluksen siitä, mistä siinä on kysymys. Ei enempää eikä vähempää kuin: rakastakaa vihamiehiänne. Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.

Jos mietimme rauhaa ja sovintoa maailmanlaajuisesti, eräs ongelma on polttava. Se on kristittyjen ja muslimien väliset suhteet. Kotimaa otsikoi muslimien lähettämästä kirjeestä kristillisille johtajille. Kirje on sikäli merkittävä tapaus, että sellaista ei ole aikaisemmin lähetetty. Sen on allekirjoittaneet lukuisat ja korkeimmat hengelliset muslimijohtajat kautta koko muslimimaailman. Vuorostaan se on lähetetty kaikille huomattavimmille kristillisille johtajille.

Muslimit ja kristityt muodostavat yli puolet maapallon väestöstä. Rauha näiden uskontojen välillä on välttämätön maailman rauhan ylläpitämiseksi. Edellytys rauhaisaan yhteiseloon kirjeen mukaan on jo olemassa. Kummallakin uskonnolla on samanlainen luja perustus, joka on ilmaistu rakkauden kaksoiskäskyssä: on yksi Jumala, jota tulee rakastaa yli kaiken ja lähimmäistä tulee rakastaa niin kuin itseä. Tämä voi olla perustus molemminpuoliseen kunnioitukseen, kun tuo käsky otetaan todesta.

Muslimijohtajilta tullut pelinavaus on tervetullut. Olisiko siinä alku vuorovaikutukselle, joka voisi johtaa aitoon ymmärrykseen ja kestävään rauhaan.

Mikä voisi olla sille esteenä? Luulen, että kristittyjen kannalta esteenä ovat teot jotka puhuvat synkkää kieltä. Kristittyjä vainotaan ja surmataan. Kirkkoja poltetaan ja kristittyjen elintilaa kavennetaan siellä, missä muslimeilla on valta.

Voiko oikeaa rauhaa tulla, jos ei ole anteeksipyytämistä ja anteeksiantamista. Kristityt ovat niin haavoilla maailmassa, että mikäli heihin kohdistettuja loukkauksia ei käsitellä, rauhaa on vaikea saavuttaa – se jää vain sanaksi.

Yhtä hyvin muslimeilla olisi oikeus tuoda esiin ne loukkaukset, joita heihin on kohdistunut kristittyjen taholta.

Luin hiljattain erinomaisen esimerkin anteeksiantamisen ja armahtamisen voimasta. Kun Etelä-Afrikassa apartheidpolitiikka tuli tiensä päähän vuonna 1994 ja mustan kansanosan oikeudet tunnustettiin, nousi eteen kysymys, miten jatkaa eteenpäin? Mitä kauhealle ja pimeälle menneisyydelle pitäisi tehdä?

Olisiko järjestettävä armottomat oikeudenkäynti-istunnot, joissa kuitenkin totuus jää piiloon eikä varjot hellitä oikeasti otettaan? Kostonjano olisi tyydyttynyt vain vähän, mutta koko oikeuskäytännöstä olisi tullut valheiden teatteria eivätkä sorretut olisi saaneet oikeutta. Kosto olisi jäänyt elämään ja kytemään. Entä olisiko vain unohdettava ja jatkettava eteenpäin, kukin parhaansa mukaan, miten taitaa. Seurauksena olisi satojen tuhansien ihmisten jääminen pysyvästi henkisesti rampautuneiksi. Maata ei pystyttäisi johtamaan eteenpäin, jos näitä asioita ei olisi mitenkään käsitelty. Suomessa kansalaissodasta on 90 vuotta kulunut, ja vasta nyt siitä on alettu puhumaan. Loukkaukset eivät helposti unohdu.

Se mitä Etelä-Afrikassa tapahtui Desmond Tutun johdolla oli ainutlaatuista ja vallankumouksellista. He lähtivät anteeksiantamisen tielle. Tässä ei toimittu kuitenkaan leväperäisesti. Oli olemassa menetelmä miten toimittiin. Laki takasi armahduksen, mutta se ei tullut automaattisesti. Vain tunnustettuja rikoksia armahdettiin. Tämä sai totuuden nousemaan piilosta esiin. Uhri ja väärintekijä kohtasivat. Lisäksi armahduksen hakijan täytyi tehdä täysi selvitys kaikista seikoista, jotka liittyivät rikkomukseen. Jos nämä ehdot täyttyivät, laki julisti, että armahdus annetaan. Uhreilla oli oikeus vastustaa armahdusanomuksia. Kumotakseen armahduksen heidän täytyi osoittaa, että nuo ehdot eivät toteutuneet, että totuus ei tullut riittävästi julki.

Helppoa tämä ei ollut, mutta se puhdisti koko maan henkisen ilmapiirin. Se teki mahdolliseksi alkaa rakentaa uudestaan yhteiskuntaa.

Siellä totisesti vietettiin hengellistä sadonkorjuuta. Uhrit tulivat aidosti kuulluksi ja pääsivät painolastistaan. Totuus tuli esiin ja rotusorto sekä kidutukset tuli tunnustettua vääräksi ja julmaksi. Sen todelliset kasvot paljastettiin. Mutta myös anteeksiantaminen ja armahtaminen oli todellista. Molemmat voivat jatkaa elämäänsä: uhri sai vapauden, kun vääryys paljastettiin ja väärintekijä pääsi syyllisyyden taakastaan.

Voisimmeko kansakuntina kyetä uudelleen johonkin vastaavaan? Voisimmeko yksilöinä pystyä samaan. Synnin rikki repimässä maailmassa nämä ovat kuitenkin niitä ihmeellisiä hedelmiä, joita Jumala meissä kasvattaa.

Kun aloitamme sadonkorjuujuhlalla vastuuviikkoa, meidän on hyvä muistaa, että Jumalakin haluaisi korjata satona oikeudenmukaisuutta, laupeutta ja armahtavaisuutta.

Siksi tuo jumalallinen siemen on sisimpäämme kylvetty.

Huom. Kursiivilla kirjoitettua osaa en ottaanut mukaan puheeseen. Mutta kirjoitettuun versioon jätin sen näkyviin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s