2. shell

Evankeliumi ilman Kristusta

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.” Matt 16:24–27

Katselin eilen Yle Areenasta nuoren 26 vuotiaan Petri Luukkaisen tekemän dokumentin Tavarataivas. Se näy-tettiin televisiossa viikko siteen. Dokumentin aihe sopii hyvin sunnuntaihin teemaan: Katoavat ja katoamattomat aarteet. Kyseinen Petri toteutti ihmiskokeen, jossa hän ensin tyhjensi asuntonsa kaikesta tavarasta varastoon, jonka oli vuokrannut. Hän tyhjensi huushollinsa aivan kaikesta: vaatteista, verhoista, hammasharjasta, jääkaa-pista, ja astioista alkaen. Ihmiskokeeseen kuului, että hän sai joka päivä hakea yhden tavaran takaisin varastosta. Tämän kokeen avulla hän halusi selvittää suhdettaan tavaroihin ja mikä tekee hänet onnelliseksi. Hän piti tuon ajan videopäiväkirjaa.

Silloin oli talvi ja lunta maassa. Hän oli yksin alastomana tyhjässä asunnossaan. Ensimmäisenä päivänä hän juoksi alastomana paljain varpain sanomalehden riekaleet verhonaan hakemaan ensimmäistä tavaraa. Mikä tuo mahtoi olla? Mitä hän tuo mukanaan? Se oli pitkä lähes polviin asti ulottuva talvitakki. Seuraavana päivänä peitto, sitten kengät, housut, paita ja patja. Yksinasujana tällainen koe oli mahdollista. 4 kuukautta hän pärjäsi ilman puhelinta, mutta sosiaalinen paine oli aika kova sen hankkimiseksi. Projektin aikana hän totesi, että hän tarvitsee noin 100 tavaraa tullakseen toimeen ja toiset sata saadakseen iloa ja mukavuutta elämään. Paljon tavaraa jäi vuoden jälkeen varastoon, jota hän ei kantanut takaisin. Tavara ei tuonut hänelle onnea, mutta suhteet toisiin ihmisiin toivat syvempää merkitystä. Se ei varmasti yllättänyt. Mutta dokumentti antoi hyvän yllykkeen pohtia omaa suhdetta niihin tavaroihin, joita omistaa ja joilla elämänsä on ympäröinyt. Jos sinua pyydettäisiin laskemaan kaikki tavarat kodissasi, se olisi lähes mahdoton tehtävä. Tavaraa on niin paljon. Meillä taitaa olla taipumus hakea turvallisuutta rikkaudesta ja tavarasta. Täyttää tyhjyyden tunnetta – ruualla tai tavaralla. Se tuo hetkellistä lohtua, ostaa jotakin pientä.

Jeesuksen aikana tavaroita oli huomattavasti vähemmän kuin meillä televisioiden ja kännyköiden muiden elektronisten laitteiden ja muovikippojen maailmassa. Mukavuusesineitä oli hyvin niukasti. Silti ihmisten ongelmat ja kysymykset liikkuivat samanlaisissa asioissa. Silloin yhtä hyvin kuin tänään oli olemassa rahan ja omistamisen himo. Paavali kiteyttää opetuksensa kirjeessä hyvin ytimekkäästi.

Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Tämä on hyvin mielenkiintoinen viisaus. Se on sanottu Jobin kirjassa toisin sanoin: Job 1:21 Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä.

Mitä kaikkea omaisuutta me keräämmekin, se jää tänne jälkeemme. Kuolinvaatteessa ei ole taskuja. Emme saa mitään mukaan. Eikä tavarat luo taivasta maan päälle-kään, vaikka ne hetkellisen onnentunteen tuovatkin. Dokumentti ei antanut suoraa vastausta, mikä suhde Petrillä tavaraan oli kokeen jälkeen. Dokumentissa hän totesi, että tarkoitusta on etsittävä muualta kuin tavarasta. Mahdollisesti hänellä tarkoitus tai onnellisuus löytyi suhteesta toisiin ihmisiin.  Mutta kukaan ihminen ei voi täyttää elämän tarkoitusta. Se on liikaa pyydetty. Tarkoitus tulee suhteesta siihen, mikä on ikuista. Siihen liittyy myös päivän evankeliumi, mikä tänään on hyvin hurja. ”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen.” Evankeliumi kuulostaa melko lohduttomalta. Ihmisen yritys pelastaa elämänsä ei aina onnistu. Meillä voi olla väärät keinot siihen. Jos tahtoo täyttää elämänsä merkityksen tavaralla ja rahalla, kadottaa elämänsä. Jeesuksen sanat riisuvat meitä vielä perusteellisemmin – kuin Petri oli kokeensa alussa. Jeesuksen sanat eivät riisu meitä vain vaatteita vaan käsityksiä itsestämme.

Raamatun syvä viesti on siinä, että ihminen ei kykene itse pelastamaan itseään. Meidän omat yrityksemme epäonnistuvat varmuudella. Lutherin mukaan Jumalan onkin ensin tehtävä ihminen ei-miksikään, sitten pelastettava hänet. Eli ihmisen väärät kuvitelmat omasta suuruudesta ja hyvyydestä on lyötävä hajalle. Tämä kuulostaa kovakouraiselta, mutta jokaiselle ihmiselle on luonnostaan hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta tunnustaa olevansa väärässä tai olevansa syntinen. Se johtuu siitä, että tämän tunnustaminen uhkaa olemassaoloamme. Tunnustaessamme olevamme syntisiä, tunnustamme sen, ettei meillä ole oikeutta vaatia mitään. Tunnustamme, että me olemme tuomion alaisia. Eikä kukaan halua sellaista osaa itselleen. Haluamme puolustautua, haluamme pelastaa elämämme – mutta juuri siksi olemme vaarassa kadottaa sen. Luonnostamme haluamme kokea olevamme hyviä ihmisiä. Niin kuin nykyään on muotia sanoa, että kelpaamme tällaisena kuin olemme. Se on totta ja väärin yhtä aikaa. Me emme oikeasti kelpaa tällaisena kuin olemme. Me olemme toimineet Jumalaa vastaan, kapinoineet, kääntäneet selkämme hänelle. Me kelpaamme Jumalalle Jeesuksen tähden, kelpaamme siksi, että saamme anteeksi – ja ilman, että olemme yrittäneet muuttaa itseämme sitä ennen joksikin toiseksi. Evankeliumi ei ole siinä, että me kelpaamme sellaisenaan, vaan siinä että Jeesuksen tähden me saamme anteeksi.

Tuosta armon opista muodostetaan helposti väärää evankeliumia; evankeliumia ilman Kristusta. Siinä ei katsota totuutta silmiin. Meille sanotaan, että me olemme hyviä sellaisenaan; että Jumala ei ole tehnyt sekundaa. Totta. Jumalan luomistyötä me emme voi parantaa. Mutta me olemme langenneet ja ilman Kristusta me hukumme. Jos meidän evankeliumimme jää siihen, että ihminen kelpaa sellaisenaan. Sehän tarkoittaisi sitä, että ihminen voisi pelastaa itsensä eikä Jeesusta tarvittaisi.

Jos katsetta ei käännetä Kristukseen, menetetään kaikki. Jeesus sanoo, että meidän on synnyttävä uudesti ylhäältä, Pyhän Hengen kautta. Meidän on löydettävä uusi minuus Kristuksessa. Meissä on uusi ja vanha ihminen ja ne taistelevat keskenään. Meidän on vaikea hyväksyä sitä, että siinä vanhassa ei ole paljoakaan kaunista. Mutta väärä evankeliumi yrittää marssittaa vanhaa Aatamia paratiisiin. Se ei onnistu. Syntiä ja lankeemusta ei viedä taivaaseen. Koska vanhan on kuoltava. – joka tahtoo pelastaa elämänsä, vanhan itsekkään, rahanhimoisen ihmisen, kadottaa itsensä. Mutta joka antaa vanhan ihmisen tuomion alle, pelastaa elämänsä ja hän löytää armon ja uuden minuutensa Jeesuksessa.

Meissä on vanha itsekäs tahto hyvin lujassa. Mutta sille ei kuulu evankeliumi. Syntiä ei siunata vaan tuomitaan. Se tuomittiin Jeesuksessa 2000 vuotta sitten. Ja Jeesuksen tähden me saamme anteeksi oman syntimme ja oman kapinamme ja Jumalavihamme. Me saamme kaiken anteeksi Jeesuksen tähden. Synnissä ei ole mitään kaunista. Vaan se on jotakin sellaista pahaa, että Jumalan Pojan piti antaa henkensä sen tähden. Myös meidän pitää kerran kuolla, jotta pääsemme vanhasta ihmisestä kokonaan eroon, siitä joka vastustaa Jumalaa. Sen on kerran kuoltava. Sitä myös kristillinen kaste vertauskuvallisesti kertoo. Vanha, itsekäs luonto hukutetaan ja uusi nousee ylös.

Saarna on tänään ollut tylyä kuultavaa vanhalle Aatamille meistä. En ole ylistänyt ihmistä vaan Jumalaa. Jumalan edessä en ole hyvä ihminen. Olen syntinen. Siksi me tunnutamme syntimme joka jumalanpalveluksen alussa. Mutta Jumala on hyvä. Hänen hyvyytensä on loputon. Ja hän antaa meille anteeksi. Siinä on kestävä toivomme.

Hän on pitkämielinen ja rakastaa meitä, vaikka me aina käännymme häntä vastaan. Älä anna väärän evankeliumin johtaa sinua harhaan, jossa Jeesus on poistettu elämäsi yhtälöstä. Pelastus tulee yksin uskosta, yksin armosta yksin Kristuksen tähden. Siinä on aarteemme, siinä on onnemme ja toivomme.

2 sun helluntaista – radiojumalanpalvelus

Kansanlaulumessu

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän
kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.” Matt. 16: 24-27

Uskonto ja huumori ovat sisaruksia toisilleen. Molemmat katsovat maailmaa erikoisesta näkökulmasta ja vapauttavat yllättävän käänteen kautta umpikujaan joutuneen ihmisen.

Silti päivän evankeliumista on vaikea löytää huumoria. Siinä ei ole mitään kevyttä, hilpeää tai vekkulia. Päinvastoin evankeliumi on tänään kuoleman vakava ja sellaisena se on luettava. Eli se on juuri omiaan saattamaan kuulija siihen umpikujaan, josta omin keinoin ei pääse vapaaksi. – Tarvitaan Jumalan ihme vapauttamaan ihminen hersyvään nauruun.

Kuulijan hymy hyytyy evankeliumissa heti alkuunsa, kun Jeesus kertoo seuraamisestaan. Hän ei motivoi tähän tehtävään kovinkaan innostavalla tavalla – esimerkiksi tähän tapaan: ”Seuraa minua niin pääset toteuttamaan itseäsi.” Hän ei pyydä meitä elämään täysillä ja etsimään unelmiamme. Hänen sanansa tuntuvat murskaavan myös kaiken uskonnollisen elämöinnin: ”Kiellä itsesi, ota ristisi ja seuraa minua.” Hänen seurassaan edessä oleva tie ei vaikuta houkuttelevalta. Voisi jopa kysyä, haluaako Jeesus oikeasti seuraajia, sillä tällaisella markkinointipuheella ei luulisi ihan jonoksi asti ihmisiä tuppautuvan hänen seuraansa, varsinkaan jos viereisellä kojulla kuulutetaan heleästi: ”Osta omaksesi koko maailma – saat niitä kaksi yhden sielun hinnalla.”

Maailman omistaminen toki houkuttaa, mutta lähdetäänpä nyt kuitenkin Jeesuksen seuraan kieltämään itsemme. Itsensä kieltäminen on erikoinen pyyntö. Mitä siinä oikein tapahtuu? Oletko sinä kieltänyt itsesi – oletko koskaan kieltänyt – ei siis että kiellät itseäsi vaan itsesi? Pyyntöhän on aivan äärimmäinen. Pyynnön mittasuhteet voi käsittää hyvin vertaamalla sitä samantyyppiseen lauseeseen. Siis vertaa lausetta ’kieltää itsensä’ lauseeseen ’kieltää lapsensa’. Ei kiellä lastaan vain tekemästä jotakin tyhmää vaan kieltää lapsensa niin, ettei tunnusta häntä omakseen. Kieltää itsensä tässä valossa ei ole vain sitä, että pitää itsensä kurissa, että ei lankea kiusauksiin. Vaan kieltää oman minuutensa ja tahtonsa. Itsensä kieltäminen on sitä, että vaihdat oman tahtosi Jumalan tahtoon. Et etsi enää mitään omaa. Sinua ei ole itsellesi.

Jostakin hyvin voimakkaasta asiasta on joka tapauksessa kysymys, sillä – kun Jeesus pyytää meitä kadottamaan elämämme, hän käyttää sanaa, joka käytetään toisessa yhteydessä tarkoittamaan perinpohjaista tuhoutumista.

Tässäkö on tämän elämän valinnat? Vastakkain näyttää olevan kaksi vaihtoehtoa, joissa molemmassa tavalla tai toisella tuhoutuu. Joko voitat omaksesi koko maailman, mutta menetät sielusi ja taivaan ilon tai voitat omaksesi taivaan, mutta menetät myös itsesi kun luovut tahdostasi. (jätät hyvästit oikeudellesi maanpäälliseen onneen). Aikamoiseen puristukseen Jeesus meidät asettaa.

Nyt voisi tietysti yrittää lieventää Jeesuksen sanoja, että ei hän ihan sitä tarkoittanut. Mutta en tee sitä. Annetaan Jeesuksen sanat olla sellaisenaan, vaikka ne ahdistavat meidät nurkkaan.

Jeesus muuten oli kerran samassa puristuksessa, saman valinnan edessä kuin me. Se tapahtui autiomaan kiusauksissa, kun Paholainen houkutteli Jeesusta puolelleen. Hän tarjosi Jeesukselle koko maailman, jos saisi hänestä liittolaisen. Jeesuksen tarvitsisi vain kumartaa häntä ja kaikki olisi hänen. Jeesus kieltäytyi vedoten ensimmäiseen käskyyn: vain Jumalaa tulee palvella ja häntä kumartaa.

Joka vaihtaa katoamattoman sielunsa maalliseen katoavaan onneen, tekee äärettömän huonon kaupan. Se on sama kuin myisi Leonardo da Vincin maalauksen parilla eurolla. Jos myöhemmin haluat-kin ostaa sen takaisin, huomaat sen mahdottomaksi. Pari euroa ei riitä. – Raamatussa on kuvattu vastaa-va kohtalokas kauppa, kun Eesau myi esikoisuuten-sa Jaakobille. Hänellä oli kiljuva nälkä ja hän myi tulevan onnensa, esikoisen perintöosuutensa, hetkellisen tarpeen tyydyttämiseen: hernekeitosta ja palasta leipää. Kauppaa ei voinut perua.

On asioita joita voi menettää vain kerran. – luottamus, kunnia, viattomuus, rehellisyys, henki. Sen jälkeen asia ei ole enää sinun käsissäsi, sinun korjattavissa. – Edes katumuksesi ei korjaa sitä. Se osoittaa vain surua ja tietoisuutta menetyksestäsi. Jos olet myynyt sielusi, sinulla ei ole enää oikeuksia esittää vaatimuksia sen suhteen. On täysin sinusta riippumatonta armoa, jos Jumala pelastaa sinut. Tämän kysymyksen Jeesus nostaa esille. Millä ihminen voi ostaa menetetyn sielunsa takaisin. Ei hän voi. Onneksi Jeesus voi. Hän on maksanut meistä äärettömän hinnan.

Sen sijaan, että kulkisimme tuhoon seuraamalla maallisia himojamme, Jeesus pyytää meitä seuraamaan itseään. Hän itse näyttää mallin siitä, mitä on elää Jumalan tahdon mukaan. Hän kulkee ristin tietä. Hän luopuu omastaan, hän suostui Isänsä tahtoon, kärsi maailman synnin tähden. Hän odottaa seuraajiltaan samaa sitoutumista ja yhtä ehdotonta rakkautta: Rakkautta Jumalaan yli kaiken. Se tarkoittaa, että rakastat Jumalaa enemmän kuin itseäsi – että mikään ei voi tulla sinun ja Jumalan väliin erottamaan teitä.

Nyt puhutaan siis rakkauden kieltä – rakkaudesta, joka on valmis uhrautumaan – sitä todellinen rakkaus on. Tämä on myös se käsky jonka olemme saaneet: Rakkauden käsky. Rakastammeko Jumalaa vai ainoastaan hänen lahjojaan? Rakastammeko silloinkin, kun uskollisuutemme joutuu koetukselle ja se merkitsee suostumista ristiin. Rakkauden vaatimus on lakia kirkkaimmillaan. Mutta tuo rakkauden vaatimus on vain niin käsittämättömän suuri että sen alla nääntyy ja kuolee. Ei kukaan pysty sitä täyttämään.

Kuten sanoin, Jeesus asettaa meidät puristukseen. Niin Jumalan laki aina tekee – se kuristaa eikä hellitä otetta. Löydämme itsemme samasta tilanteesta kuin orjuudesta vapautettu Israelin kansa Punaisen meren rannalla: Meri oli heidän edessään ja Egyptin sotajoukot lähestyivät heitä takaa.

Kuollako egyptiläisten miekkaan vai hukkuako Punaiseen mereen – siinä oli vaihtoehdot? Muistat että tässä umpikujassa avautui kolmas tie. Jumala halkaisi meren ja kansa pääsi sotajoukkoja pakoon kuivaa maata myöten.

Olemme puristuksessa Jeesuksen sanojen äärellä samanlaisessa tilanteessa. Punaisena merenä on Jeesuksen seuraaminen, rakkauden lain täyttäminen, mutta se tietää omien toiveiden kuolemaa, niin kuin Jeesus sanoi: itsensä kieltämistä ja elämänsä kadottamista, oman hurskauden alas ampumista. Mutta vielä varmemmin ihminen kuolee valitsemalla vastakkaisen tien: hylkäämällä Jumalan ja himoitsemalla maailmaa.

Jeesuksen seuraamisen ihannetta, itsensä kieltämistä ei kukaan pysty täyttämään. Kolmas tie avautuu tästä umpikujasta ja se on nimeltään armo ja anteeksiantamus Jeesuksen tähden. Hän on täyttänyt lain puolestamme, hän on hankkinut meille pelastuksen. Siksi kuljemme Jeesuksen suuntaan mutta ikään kuin meren läpi. Ei syöksytä Jumalasta poispäin, synnin syövereihin, vaan Jeesusta kohti vaikka lankeamme, emmekä kykene täyttämään rakkauden lakia. Meri ei hukuta meitä, sillä siitä on tullut meille armon meri. Siinä kohtaa, mistä Jeesus on mennyt edellä, meri avautuu valtatieksi edessämme – valtatie jolla löydämme todellisen elämän.

Ja kun evankeliumi iskee tajuntaasi et lopulta voi muuta kuin nauraa: Kun olet nääntynyt lain vaatimukseen, vihannut Jumalaa ja hänen ärsyttävää rakkauden lakia, mikä aina uudestaan osoittaa sinut tekopyhäksi narriksi. Mitä voit muuta sanoa kuin: ”Jumala. Sinä olit taas oikeassa ja minä väärässä. Hävisin 6-0. Siitä huolimatta rakastat minua ja annat minun periä taivaan. Voisi asiat huonomminkin olla.”

Nousemme laulamaan uskontunnustuksen

Jumalanpalvelus löytyy Ylen sivulta: http://areena.yle.fi/1-2758791

Toinen sunnuntai helluntaista

Kieltäköön itsensä (10.6.2012)

Matt 16:24-27Jeesus sanoi – Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman, mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva isänsä kirkkaudessa enkelliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.

Evankeliumi, minkä tänään kuulimme, on ehkä yksi Jeesuksen sanojen haasteellisimmista kohdista. Se ei haasta vain älyämme vaan myös omantuntomme. Olenko minä oikeasti Jeesuksen seuraaja vai kuljenko toiseen suuntaan voittaakseni omakseni kukaties koko maailman?

Evankeliumi alkaa sanoilla: Jos joku tahtoo kulkea Jeesuksen jäljissä. Aivan varmasti jokainen meistä tahtoo, sillä tiedämme, että sitä kautta ja vain sitä kautta meillä on katoamaton elämä. Mutta mitä Jeesuksen seuraaminen meiltä edellyttää? Jeesus sanoo aika merkillisellä tavalla: hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä. Meitä pelottaa tämä Jeesuksen sana: ”kieltäköön itsensä”. Tämä sana on täysin vastoin kaikkea sitä, mitä haluaisimme kuulla. Eikö näin outo vaatimus ole enemmänkin merkki uskonnon ehdottomuudesta ja vaarallisuudesta mielenterveydelle kuin siitä, että usko olisi sisäisen eheyden lähde. Nykyaikana tällaisia kysymyksiä pohtii moni ja kavahtaa kaikkea, mikä tuntuu liian jyrkältä. Vai onko meidän todella lähdettävä kieltäymyksen tielle, jossa olisi kiellettävä ei enempää eikä vähempää kuin itsemme?

Ennen kuin tarkastelen Jeesuksen sanoja, on hyvä huomata, minkälaisessa tilanteessa nämä sanat sanottiin. Välittömästi aikaisemmin Pietari oli tunnustanut Jeesuksen Messiaaksi. ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Pietarin uskontunnustus oli merkki Jeesukselle astua askeleen syvemmälle oppilaiden ohjauksessa. Opetuslapset pääsivät etenemään Jeesuksen koulussa toiselle luokalle tai kolmannelle. Myös opetettavat asiat tulivat nyt vaikeammaksi. Jeesus ilmoitti oppilailleen ensimmäisen kerran kärsimystiestään, kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Nyt oli tullut sen aika. Pietari nuhteli Jeesusta, että sellainen ei käy, mutta Jeesus koki sen paholaisen hyökkäyksenä jumalallista kutsumustaan vastaan. Jeesus sanoi Pietarille: ”Väisty taakseni saatana, sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta vaan ihmisestä!”

Ilmoittaessaan kärsimystiestään Jeesus alkoi vähitellen ohjata oppilaitaan tuntemaan Jumalan suurinta salaisuutta – sovituksen salaisuutta, sitä miten Jumala korjaa lankeemuksessa tapahtuneen vaurion ristin uhrilla. Opetuslasten tärkein tehtävä tulisi olemaan tämän todistajana ja evankeliumin julistajana. Opetuslasten tie alkaa saada toisenlaista syvyyttä. Jeesuksen seuraaminen ei olekaan huolettomia askelia hänen jäljessään, vaan seuraamista ristin tiellä – varjo lankeaa heidän polulleen jo nyt.

Jos joku tahtoo seurata minua, Jeesus sanoo. Se tarkoittaa samalla sitä, että kuljemme Jeesuksen jäljessä, kuljemme sinne minne hänkin menee. Ja sen, minne hän menee, hän tuossa kohtaa myös välähdyksittäin kuvaa. Hän kertoo oppilaidensa tulevasta elämästä kuvailemalla omaa tietään. Tämä Jeesuksen sana on samalla tarkoitettu kaikille tulevillekin Jeesuksen seuraajille, eli meille. Jeesus kulki ristin tien. Hän kielsi itsensä, otti ristinsä noudatti taivaallisen Isänsä tahtoa. Hän ei yrittänyt pelastaa omaa nahkaansa vaan maailman henkensä hinnalla. Hänelle uskottu tehtävä oli omaa mukavuutta suurempi. Oppilaiden on varauduttava opettajansa kaltaiseen elämään ja kohteluun, mikäli kulkisivat hänen seurassaan.

Olen miettinyt tarkoittiko Jeesus ristin ottamisella todella sitä teloituspaalun poikkipuuta, jonka tuomittu joutui itse kantamaan teloituspaikalle. Siinä tapauksessa Jeesus sijoittaa meidät kanssaan ristintielle kohti Golgataa – ristinryövärin paikalle. Jos menemme sinne minne Jeesus menee, siellä saamme osaksemme myös sitä halveksuntaa ja pilkkaa, mikä Jeesuksen osaksi on tullut. Jeesuksen seuraaminen ei ole koskaan ollut muodissa. Siitä ei saa lisää kunnioitusta ja säihkettä osakseen. ei samppanjapullon poksahduksia ja seurapiirielämää.

Jos joku tahtoo seurata minua, hän kieltäköön itsensä – Mitä tämä tarkoittaa? Minkälaisesta itsensä kieltämisestä tässä on kysymys? Lause antaa joka tapauksessa ymmärtää että tämä itsensä kieltäminen olisi äärimmäisen tärkeää ja samalla vaikeaa, itsellemme vastakkaista ja luonnotonta. Itseään ei oikein voi kieltää – lapsiaan voi kieltää, heiltä kielletään sitä ja tätä. Mutta jos kieltää lapsensa (ei lastaan vaan lapsensa), se olisi katastrofi. Silloin kieltää että on lapsen isä tai äiti – ei tunnusta häntä omakseen, vaan kieltää suhteensa häneen. Voiko omaan itseensä ottaa tällaisen asenteen? Kiellän itseni, minua ei ole olemassa itselleni. Itsensä kieltäminen ei kai voi olla mitään itsensä tuhoavaa. Kun itsensä kieltää – ei se voi olla sama kuin kääntää omalle persoonalleen selkänsä. Se ei ole sitä, että kadottaa minuutensa. Se ei ole itsensä halveksimistakaan. Se on ehkä enemmänkin tulemista jonkun suuremman valtaamaksi, Jumalan valtaamaksi, jolloin oma minuus rasittavine piirteineen jää vähemmälle huomiolle. Ihminen ei ole silloin keskittynyt vain itseensä. Silloin ei ajattele omaa mukavuutta, omia etuisuuksia.

Joskus asian katsominen vastakohtaansa auttaa ymmärtämään mistä on kysymys. Mikä on itsensä kieltämisen vastakohta? Se ei ole itsensä hyväksyminen. Itsensä kieltämisen vastakohta on Kristuksen kieltäminen. Se tarkoittaa samalla sitä, että Kristuksen tunnustaminen on sitä itsensä kieltämistä. Kristus tunnustetaan omaksi Herraksi ja pelastajaksi, vaikka siitä koituisi itselle ikävyyksiä. Seuraamalla Jeesusta kiellämme itsemme. Vastakohdat ovat tässä: kieltää itsensä tai kieltää Kristus. Luukkaan evankeliumin mukaan Jeesus sanoo: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä.  (Luuk 12:8-9)

Nuhdellessaan Jeesusta kärsimysilmoituksen tähden, Jeesus sanoi Pietarin ajatusten lähtevän ihmisistä eikä Jumalasta. Siihen taustaan nähden itsensä kieltäminen on tilan tekemistä Jumalan ajatuksille, jumalalliselle perspektiiville ja valolle. Ihmisen ajatukset ja ihmistiet vievät harhaan. Ne etsivät mainetta, kunniaa ja helppoa rahaa. Jumala etsii eksyneitä ja elämässä heikolle joutuneita – Jumala etsii jotakin jota hän voi korjata, rakastaa, saatta ehjäksi.

Jeesuksen kieltäminen on sitä, että kieltää olevansa hänen oppilas. Luulen että yhä useammin tulemme tilanteisiin, joissa on tunnustettava väriä. Keskustan puheenjohtajan vaalissa oli herättänyt keskustelua yhden ehdokkaan uskovaisuus. Sitä kysyttiin häneltä suoraan – tv-kameroiden läsnäollessa. Siinä hetkessä oli paljon pelissä. Mutta kuvittelen, että hänenkin mielen näyttämöllä tuo kysymys ei ollut enää osa poliittista peliä – se oli tilanne jossa tunnustetaan Kristus tai kielletään hänet. Hän tunnusti eikä kieltänyt. Omassa elinympäristössäm-me samankaltaisia tilanteita tulee eteen. Silloin olisi oltava valmis vastaamaan – eikä kieltämään niin kuin Pietari ennen kukonlaulua.

Kasteen kautta meistä tulee Jeesuksen seuraajia ja ristin kantajia. Se ei merkitse vain sanoja, vaan myös uutta elämää, joka ilmenee tekoina ja asenteina. Asenne on nimeltään: Jumala ensin. Se merkitsee itsekeskeisen elämän vaihtumista ei vain epäitsekkääksi vaan Kristuskeskeiseksi. Tämä on ensimmäisen käskyn ottamista todesta – Minä olen Herra sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia. (Rakasta Jumalaa yli kaiken)

Se on vaikea tie, emmekä täytä tuota ihannetta. Helppoa elämää ei Jeesuksen seurassa olekaan luvassa. Mutta Kristus antaa mallin, hän antaa suunnan. Hän antaa myös anteeksi. Hän antaa voiman joka päivä elää todeksi uskonsa.

22.6.2003
Katoavat ja katoamattomat aarteet

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:1) ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. 2)Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. 3) Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.” Matt 16: 24-27

Päivän evankeliumi pitää sisällään kovan latauksen. Jokainen sen lause on dynamiittia, jonka pelkäämme räjähtävän käsissämme. Tarkemmin sanottuna nuo sanat ovat kuin sytytyslanka. Sanat tosin eivät räjähdä. Sitä me emme pelkää, mutta meissä itsessämme voi tapahtua räjähdys, kun sana saavuttaa meidät. sitä me pelkäämme.

Pelkäämme, että Jumalan sana muuttaa meidät perinpohjin. Pelkäämme että se muuttaa meidän arvostuksemme. Jeesuksen sanat ovat kipunoiva sytytyslanka. Siinä puhutaan itsensä kieltämisestä ja ristin ottamisesta, elämänsä löytämisestä tai kadottamisesta, maailman ilojen ostamisesta oman sielunsa hinnalla. Sytytyslanka käy lyhyemmäksi. Milloin jysähtää? Jysähtääkö lainkaan? Olemmeko kenties ottaneet sytytyslangan pois panoksesta. Sana ei saavutakaan meitä. Me kyllä näemme, luemme ja kuulemme sen, mutta emme anna sen tulla sisimpäämme eikä se pääse siksi mitään vaikuttamaankaan.

Tänään kun puhutaan aarteista on hyvä tuoda esiin ajatus ihmisestä joka näitä aarteita kerää. Ihminen ajattelee itseään usein muureilla vartioituna linnana. Elämänsä kentällä hän yrittää kerätä linnan holvien ja muurien suojaan kaikkea hyvää. Jos muuriin tulee aukko, hänen hyvinvointinsa ei ole enää turvattu. Hän ei voi rakentaa elämäänsä enää sen hyvinvoinnin varaan, minkä itse on kerännyt. Jos Jumalan sanan vaikutusta verrattiin äsken räjähdykseen, voit kuvitella, mikä huoli ihmisellä on Sanan äärellä. Jumala haluaa murtaa tuon linnan muurin. Hän haluaa räjäyttää siihen aukon. Hän haluaa muuttaa kokonaan käsityksemme onnesta, hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Hän haluaa teroittaa mieleemme uudelleen sen mikä todella on tärkeää. Siksi Jeesuksen sanoissa on voimaa.

Evankeliumissa laitetaan siis elämän arvot tärkeysjärjestykseen. Jos ihmisiltä kysyy, kuka haluaa vaihtaa sielunsa ajallisiin nautintoihin. Tuskinpa moni ilmoittautuisi halukkaaksi. Mutta kun ihmisten elämää katsoo, niin tosiasiassa aika monikin näyttää tuon kaupan tehneen. Kovin moni olisi valmis vaihtamaan sielunsa siihen, että saisi omistaa koko maailman. Pelkästään Euroopan omistajiksikin on paljon halukkaita. Onnea etsitään tästä maailmasta ja unohdetaan katoamaton maailma.

Toimintamalli, jota meille markkinoidaan on se, että ei pidä kieltäytyä mistään nautinnosta. Meitä kehotetaan etsimään elämän täyteyttä tästä maailmasta. ”omista koko maailma. mahduta se itseesi.” Tällaiseen meitä kehotetaan. Jeesuksen opetus ei tunnu sopivan millään tavalla ajan henkeen. Päinvastoin Jeesuksen mukaan tämä on varma tie kadottaa elämänsä ja sielunsa. Sen sijaan hän kehottaa ihmistä kieltämään itsensä.

Se ei tunnu houkuttelevalta. Mutta tänään Jeesuksen sana on ajankohtaisempi kuin koskaan ennen. Joka tahtoo pelastaa elämänsä ahnehtimalla tätä maailmaa omakseen, kadottaa sen. Joka haluaa pelastaa elämänsä ja sielunsa, hänen on etsittävä pelastusta siitä, mikä on katoamatonta, ei tämän maailman nautinnoista.

Pelastusta ei löydy tästä maailmasta. Jeesus käyttää voimakasta kieltä sanoessaan tämän asian: ”joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” Kun hylkää tämän maailman ja sen arvot. Se on sama kuin inhimillisessä mielessä kadottaisi elämänsä. Silloin kadottaa sen, mitä muut pitävät todellisena ja täytenä elämänä. Se on itsensä kieltämistä, mutta samalla todellisen elämän voittamista ja sielunsa pelastamista.

Me olemme eläneet valheessa koko elämämme. Se linna, jonka muurien suojaan olemme keränneet omaisuutta, hyvinvointia ja vaurautta, se linna, johon olemme halunneet mahduttaa koko maailman, se onkin ollut vankila. Se on myös oleva hautamme, ellemme lähde sieltä pois. Olemme yrittäneet tehdä olomme kotoisaksi vankilassa, mutta samalla olemme vain vahvistaneet vankilamme muureja. Mutta Jeesus haluaa räjäyttää nuo muurit. Ja hän haluaa, että me lähdemme ulos tuon linnan suojista.

Hän on jo vapauttanut meidät. hän on maksanut kalliin hinnan. Me olemme vapaat lähtemään vankilastamme. Mutta kun me lähdemme seuraamaan Jeesusta, se tie on toisenlainen kuin se, jota olemme kulkeneet. Tähän asti me olemme kulkeneet ympyrää vankilassamme ja ihailleet katoavaa omaisuuttamme.

Jeesus edellyttää seuraajaltaan jotakin muuta. Kristityn tie on Kristuksen ristin tien muotoinen. Joka haluaa kulkea Jeesuksen jäljessä siihen päämäärään, mihin hän ohjaa, hänen on hyväksyttävä, että aikaisemmat elämänihanteet väistyvät.

Opetuslapsetkin joutuivat oppimaan sen. Jeesuksen seuraaminen ei ollutkaan mikään hauska huviretki.

Se ehkä siihen asti oli ollut täynnä seikkailuhenkeä ja jännittäviä kokemuksia. Mutta tilanne oli tulossa toisenlaiseksi. Näihin kuulemiimme evankeliumin tapahtumiin päästään todella dramaattisten käänteiden jälkeen. Matteuksen evankeliumissa Pietari on hetkeä aikaisemmin tunnustanut, että Jeesus on Kristus, elävän Jumalan Poika. Tämän tunnustuksen jälkeen, kun Jeesus kertoo tärkeimmän ja suurimman salaisuutensa oppilailleen. Hän kertoo tulevasta kärsimyksestään ja ristinkuolemastaan. Pietari estelee Jeesusta. Jeesus työntää Pietarin syrjään ja sanoi saatanan puhuneen hänen suullaan. Tällaisten tapahtumien jälkeen tulemme evankeliumiimme, kysymykseen elämän hinnasta. Minkälaisen hinnan elämälleen antaa ja mitä sillä saa vastineeksi. Mitä elämässään todella haluaa ja mitä siitä on valmis maksamaan.

Evankeliumin salaisuus on kai tässä. Kun Jeesus on ensin ilmaissut itsensä, varmistunut siitä, että oppilaat tietävät, kuka hän on, vasta sen jälkeen hän puhuu omasta rististään ja vasta sitten hän puhuu opetuslapsen rististä. Jeesuksen oppilaat eivät kanna ristiään yksin. Kun meille selviää, kuka Jeesus on ja mitä hän on puolestamme tehnyt, silloin suhteemme Jumalaan ei voi enää olla entisensä. Emme parhaalla tahdollakaan voi olettaa Jumalan olevan maallisen onnemme ja menestyksemme takaaja. Elämän tarkoitus ei todellakaan ole kätkettynä maan päälle, ei sen nautintoihin eikä rikkauksiin. Tarkoitus ei ole kerätä hyvinvointia tai yltäkylläisyyttä. Tarkoitus ei ole terveydessä, ei rahassa eikä nautinnoissa.

Jeesuksen tarkoitus ei ole tehdä meistä hyviä ihmisiä. Se voi olla sivutavoite, mutta ei toiminnan varsinainen päämäärä. Hänen päämääränsä oli ihmisen pelastaminen ei jalostaminen. Me voimme etsiä elämällemme mitä hienompia ja jalompia tarkoituksia. Mutta vailla pelastusta hienoimmatkin yritykset jäävät turhiksi. Ne ovat vain vankilan seinien koristuksia.

Siinä vankilassa, jonka olemme itsellemme rakentaneet ei ole pelastusta. Pelastus löytyy vain sillä tiellä, jossa Kristus antaa itsensä maailman elämän edestä. Liittykäämme siksi ristinkantajina hänen seuraansa.

Toinen sunnuntai helluntaista

Evankeliumijuhla Pe 27.6.
Avajaiset jäähallissa – Tuomon alkuhartaus

Harjavallan seurakunnan nuorisotyön puolesta toivotan teidät kaikki myös tervetulleiksi evankeliumijuhlille.

Kirkollisessa kalenterissa elämme toista helluntain jälkeistä viikkoa. Ja sen aihe on ”katoavat ja katoamattomat aarteet”. Yhdessä viime pyhän tekstissä sanotaan näin: Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. (1 Tim 6:7-8)

Sain olla tämän kesäkuun alussa todistamassa esikoislapsemme syntymää. Itse synnytyslaitoksella asiat kävivät niin nopeasti, että siellä ei ehtinyt paljon edes ihmettelemään tapahtunutta. Nyt vajaan kuukauden jälkeen tiedän sanoa, että mikään ei ole niin hienoa kuin katsoa pienen vauvan nukkumista ja tietää että se on meidän oma pikku tytär.

Lapsen syntymä on niin merkittävä tapahtuma, että se tuo väistämättä Raamatun lukemiseen uutta syvyyttä ja näkökulmaa. Tässäkin tapauksessa luin edellistä tekstiä uusien kokemusteni valossa. Ja tuo Raamatun sana piti todellakin paikkansa. Lapsi ei maailmaan tullessaan sanonut esimerkiksi tähän tapaan: ”Hei tässä mää nyt oon – ja tässä on mun tavarat.” Mitään ei meidän lapsi tuonut syntyessä mukanaan. Hänellä ei ollut matkalaukkua, ei edes kukkaroa. Äitiyspakkaus tulee onneksi vielä postitse, lapsi ei tuo sitä tullessaan. Tämän sanon kaikille naisille, jotka asiaa ei tiedä. Voitte huokaista helpotuksesta.

Ensimmäisen lapsen kanssa on aika neuvoton ja epävarma. Siksi oli mukavaa, että neuvolan tädin opastivat meitä lapsen hoidossa. Heidän perusohjeensa voidaan tiivistää näin: Lapsi voi hyvin, kun pidetään huolta hänen ravinnostaan ja lämmöstään. Eli selkokielellä sanottuna huolehditaan siitä, että hänellä on ruoka ja vaatteet. Silloin lapsi on tyytyväinen.

Paavalin kirjeen mukaan näiden neuvolan tätien ohjeet pitäisi riittää ihmisen koko elämän ajaksi. ”Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä.” Jos tämän lisäksi saamme vähän rakkautta ja sylin, niin se on jo extraa. silloin voimme olla emme vain tyytyväisiä, vaan onnellisia.

Kyseisessä Raamatun jakeessa oli esillä myös elämämme toinen ääripää. Jos mitään emme tähän maailmaan tuo tullessamme, niin emme myöskään mitään vie pois. Kaikki jää tänne.

Kristittyinä meillä on hieman kauaskantoisemmat suunnitelmat elämämme suhteen. Kuolema ei ole viimeinen pysäkki. Se on vain tulliasema, jossa jätetään kaikki tarpeettomat matkatavarat. Silloin astumme siihen valtakuntaan, jossa kaikki on katoamatonta – siksi vain katoamattomat varusteet voi viedä mukanaan.

Ruoka ja vaatteet pitäisi riittää tekemään meidät tyytyväisiksi tämän elämän ajan tarpeiden suhteen. Mutta miten on taivasmatkalaisten laita. Neuvolan tätien ohjeet eivät varmaankaan riitä enää siihen.

Väärin. Neuvolan tädit tietävät kaiken. Siksi on oikein sanoa, että kristitty on myös taivastiellään tyytyväinen, kun hänellä on ruoka ja vaatteet. Mutta niin kuin on olemassa maallista ruokaa, niin on olemassa myös taivaallista ruokaa.

Jeesus sanoo, että hänen ruumiinsa on katoamattoman elämän antava leipä ja hänen verensä on todellinen juoma (Joh 6)

Vaatteena meillä on kasteessa päällemme puettu taivasvaate. (Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet)

Kristus on meidän ruokamme ja vaatteemme. Kun meillä ne on, meillä on kyllin. Mutta pienelle lapsellekaan ei riitä, että ruoka on äidin rinnassa ja potkupuku kaapissa. Ravintoa täytyy säännöllisesti saada lisää ja vaatetta pitää yllä.

sama asia pätee taivaallisen ravinnon ja vaatetuksen suhteen. Pitäkää kastepuvustanne huolta, antakaa sen lämmittää teitä. pukeutukaa siihen joka päivä. Ja nauttikaa elämän antavaa leipää: Jumalan sanaa ja ehtoollisen sakramenttia.

Silloin te olette tyytyväisiä Jumalan lapsia. Ja voitte vakuuttua myös siitä, että kun hän, meidän taivaallinen Isämme, katsoo teitä, omia pikkupalleroitaan nukkumassa: hyvin syötettyinä ja lämpimästi puettuina se on näky, jota hän erityisesti rakastaa.

 

1. Kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai Katoavat ja katoamattomat aarteet Matt 16:24-27

Viime tiistaina poistui rippileiriltä yksi toisensa jälkeen koepaperi kädessään. Takana oli varsin erikoislaatuinen kokemus. Viikko Nuortenniemessä 22 muun leiriläisen kanssa sekä isosten ja leirin vetäjien kanssa.

Kullakin varmaan oli paljon muistoja kotiin vietäväksi – ehkä myös muistoja, jotka kätki yksin omaan sydämeensä.

Leiri oli hyvä ja onnistunut leiri. Siellä oli paljon hyviä asioita ja vain vähän huonoja asioita. Silti leirit ovat aina jonkinlaisia selviytymisleirejä – niin leiriläisille kuin leirin johdollekin. Miten selviämme toistemme kanssa viikon, kun olemme eristyksissä normaalielämästämme? Miten tulemme keskenämme toimeen? Miten saamme yhteishengen sellaiseksi, että kaikilla on hyvä olla?

Joitakin vastoinkäymisiä leireillä aina on. Jokainen pahoittaa siellä mielensä varmaan montakin kertaa. Tärkeää onkin se, miten siellä selviytyy vastoinkäymisistä, miten selviytyy mielipahasta. – Tilanteet vaihtuvat nopeasti, samoin tunteet. Murheet unohtuvat, kun uudet tilanteet valtaavat mielen.

Kun leiriltä tultuani listasin itsekseni kaikkia eri asioita ja tapahtumia, jotka leiristä jäivät mieleeni, listasta tuli pitkä. Melko nopeasti sain kirjattua yli kolmekymmentä eri muistoa. Pingis, frisbee, polttopallo, leijanlennätys, raahautuminen lipunnostoon, raamatturyhmät, pillin vihellys, ruokalaulu, ulkoläksyt ja iltahartaudet.jne. jne. Jokaisesta leiriläisestä jäi myös oma muistonsa. Varsinkin siinä, miten kukin taaplasi ulkoläksyjään omalla tyylillään. Yhteisten muistojen lisäksi on paljon muistoja, jotka koskevat omaa kaveripiiriä, tai on muistoja, jotka koskevat omia henkilökohtaisia kokemuksia.

Kaikilla meillä oli leirillä varmasti mukavaa. Opimme paljon itsestämme ja toisistamme. Ehkä myös kristinusko ja Jumala tuli läheisemmäksi, tärkeämmäksi ja rakkaammaksi.

Paljon muitakin tapahtumia siellä koettiin ja niitä sitten leirin johdon kesken mietittiin. Yksi tärkeä asia oli siinä, että jokaiselle tulisi onnistumisen ja hyväksytyksitulemisen kokemuksia, kokemuksia siitä, että he osaavat, että he ovat tärkeitä, että heistä välitetään. Nämä voisivatkin olla arvokkaimpia riparikokemuksia. Luottamus itseensä, että kyllä minä elämässä pärjään (kun ollaan ehkä ensimmäistä kertaa pidemmän aikaa pois omien vanhempien luota).

Kun sitten tulin leiriltä kotiin ja luin tämän pyhän saarnatekstin jäin hämmentyneenä ajattelemaan, mitä tästä oikein tulee. Kun koko viikon on hartiavoimin tehnyt työtä sen eteen, että usko Jumalaan ja Kristukseen ei ole synkkää puuhaa; että kristityn elämä ei ole vain ahdistusta, synnintuntoa, valitusta ja vetäytymistä pois normaalielämästä; että kaikki mikä on mukavaa ja hauskaa ei ilman muuta ole syntiä, vaan että usko Jumalaan tuo juuri valoa ja iloa elämään – ei sen kieltämistä ja kaikesta ilosta luopumista.

Sitten luin evankeliumitekstin: ”Joka tahtoo seurata Jeesusta, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä… Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen…” Kahdella lauseellako nyt vesittyy koko viikon työ? Kumoaako nämä Jeesuksen sanat kaiken sen, mitä edellä on sanottu? Eikö tässä juuri esitetä, että on kiellettävä itsensä eikä pyrittävä joihinkin onnistumisen ja itseluottamuksen kokemuksiin, että on kiellettävä itsensä, kiellettävä maailma, kiellettävä ilo, nauru ja kaikki hauskuus kristitylle sopimattomana; että on kiellettävä itseltään kaikki, mistä pitää. Tätäkö se kristityn elämä sittenkin on? Kaikesta joutuu luopumaan: omasta tahdostaan, alistumaan auktoriteettien alaisuuteen, sopeutumaan yhteen ja samaan muottiin, että ei ole vapautta elää ja olla omalla tavallaan. Ei lupa arvostaa itseään. On vain kiellettävä itsensä, vähäteltävä itseään, niin kuin suomalaisilla on tapana: ”Minä en ole mitään, minusta ei ole mihinkään, en ole mistään kotoisin ja kaikki mitä teen on syntiä.”

Tästä ei ole kysymys. Jeesus ei halunnut kieltää elämää ja iloa. Hän ei yritä tehdä meistä onnettomia askeetteja, jotka paastoavat vuodet ympäriinsä ja vastustavat kaikkea aistinautintoa. Idea on enemmänkin verrata perustavia arvoja ja laittaa ne tärkeysjärjestykseen. Tärkein asia ei olekaan omaisuuden kartuttaminen, nautinto tai lottovoitto. ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman, mutta menettää sielunsa. Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?”

Kaikki elämässä ei ole arvioitavissa rahalla. Kaikki ei ole korvattavissa. Elokuvassa Naisen tuoksu Al Pacino näytteli sokeaa eläkkeelle jäänyttä kärttyisää everstiä. Sodassa hän oli nähnyt paljon kärsimystä, raajojensa menettäneitä nuoria miehiä. Mutta surkeimpana näkynä hän tiesi mainita ne miehet, jotka olivat kadottaneet elämänhalunsa. Heiltä oli ikäänkuin amputoitu sielu. Siihen ei ollut proteesia. Jalka voidaan korvata. Käsi voidaan korvata, jopa sydänkin, mutta sielulle ei ole olemassa proteesia. Sitä ei voi korvata millään. Siksi koko maailman omistaminen ei ole yhtä arvokas kuin yhden ihmisen sielu.

Ihmisen elämällä on suurempi arvo kuin kaikella muulla. Se arvo tulee siitä, että se on Jumalan luomaa elämää. Sitä ei pidä halveksia, ei itsessään eikä toisissa.

Kun Jeesus puhuu itsensä kieltämisestä, hän ei tarkoita itsensä halveksimista tai itsensä vähättelyä. Se ei siksi myöskään ole vastakohta itsensä hyväksymiselle eikä edes itsensä toteuttamiselle. Rippikoulun tärkeä tavoite onkin auttaa nuoria hyväksymään itsensä arvokkaana Jumalan luomana ihmisenä. Ja kaikki luova itsensä toteuttaminen, elämän keskuksesta kumpuava ilo, se ei ole kristitylle vierasta.

Itsensä kieltäminen ei ole itsensä vihaamista. Se on sitä, että tajuaa itsensä lisäksi olevan koko joukko muitakin ihmisiä olevan olemassa. Emme elä vain itseämme varten, emme elä vain omia tarpeitamme varten. Oleellista ei ole oman minän pönkittäminen keinotekoisin konstein. Me ihmiset emme ole sulkeutuneita linnakkeita, jonne on hallittava kokemuksia, omaisuutta, tavaraa ja nautintoja. Tällainen käsitys itsestä on virheellinen. Se osoittaa huonoa itsetuntemusta. Jos näin yrittää pelastaa elämäänsä, erehtyy. Hän kadottaa elämänsä (olisi ollut tärkeää puhua enemmän elämänsä kadottamisesta. Mitä on elämänsä kadottaminen?).

Ihminen ei ole pato, joka kerää kaiken haltuunsa, vaan enemmänkin kuin kanava, jossa elämä virtaa eteenpäin. Siinä virtaavat silloin myös ilo ja rakkaus, nauru ja hauskuus. Tällaista on kristityn elämä. Se on suostumista Jumalan luomaksi ja Kristuksen lunastamaksi ihmiseksi. Se on suostumista siihen, että jumalallinen rakkaus (ja elämä) saa kulkea lävitseni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s