4. sun pää

4. sunnuntai pääsiäisestä –Taivaan kansalaisena maailmassa 2017

Jeesus rukoili ja sanoi:
”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi ja tietävät nyt, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on tullut sinulta. Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Nyt he tietävät, että minä olen tullut sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.

    Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä.” Joh. 17: 6-10

Evankeliumi alkaa sanoilla: Minä olen ilmoittanut sinun nimesi. Äkkiseltään ja tämä ei kuulosta erityisen järkevältä lauseelta. Se kuulostaa siltä kuin Pekka olisi ilmoittanut, että työnjohtaja, joka on valinnut tehtaaseen uuden tiimin, niin hänen nimensä on Pertti. Tällainen tiedonanto ei kuulosta eksoottiselta, mutta oikeasti Jeesuksen sanoissa on enemmän kuin aavistaa. Siinä on jo kaksi huomattavaa asiaa.

Mikä olikaan Jumalan nimi? Muistat tarinan, jossa Mooses vuorella kysyi Jumalan nimeä ja Jumala vastasi nimekseen arvoituksellisesti: Minä olen se joka olen. Nimi kirjoitetaan neljällä heprean konsonantilla JHWH, Jahve. Se tarkoittaa lyhyesti Minä olen. Se on kuin keskeneräinen lause, mikä jättää Jumalan vielä salatuksi. Nyt evankeliumissa Jeesus sanoo ilmoittaneensa oppilailleen Jumalan nimen. Ei hän tietenkään vain toista samaa, minkä Mooses kuuli, vaan hän sanoo jotakin enemmän. Kysymyksessä on nimenomaan ilmoitus. Eli asia, jota ihminen ei voi omalla järjellä selvittää. Ihminen voi oppia tuntemaan Jumalan vain Jumalan oman ilmoituksen kautta. Ilmoitus tulee meidän ulkopuoleltamme ja sen antaa Jeesus, joka tuntee Isän.

Kun Jeesus ilmoitti Jumalan nimen, hän tarkoitti samalla: Näytin heille kuka todella olet. Paljastin heille sinun olemuksesi. Jeesuksen ilmoittamassa Jumalan nimessä hän sanoo loppuun sen lauseen, mistä Mooses kuuli vain alun.

Minkälaisen Jumalan nimen ja olemuksen hän meille on ilmoittanut? Se on luettavissa pitkin Johanneksen evankeliumia, kun Jeesus lausuu majesteettisia Minä olen lauseita: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä”, ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” ”Minä olen elämän leipä”, ”Minä olen maailman valo.”, ”Minä olen hyvä paimen.” Ja vielä ”Minä olen Isässä ja Isä on minussa.” Kaikkein yksinkertaisimmillaan Jumalan nimi meille on: Jeesus. Kun Jumala ilmoittaa meille nimensä: hän sanoo, Minä olen Jeesus. Sillä nimellä tunnet minut parhaiten.

Jeesus ilmoitti Jumalan nimen niille, jotka Jumala antoi Jeesukselle. He joiden silmät avautuivat, jotka oppivat tuntemaan Jeesuksen, oppivat samalla tuntemaan Jumalan.

Tälle alkujaan pienelle joukolle Jeesus opetti Jumalasta, taivaan valtakunnasta, Jumalan rakkaudesta ja pelastuksesta. He näkivät sisälle Jumalan sydämeen Jeesuksen sanoissa ja teoissa ja ennen kaikkea hänen kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan.

Kun Jeesus astuu takaisin kirkkauteensa, oppilaat jäävät maan päälle jatkamaan Jeesuksen aloittamaa tehtävää. Tämän tehtävän tähden Jeesus rukoilee heidän puolestaan. Että valon lapset varjeltuisivat pimeässä maailmassa. Että he säilyttäisivät valon sydämessään eivätkä lankeaisi takaisin pimeään. Jeesus on tuo valo, mikä on voittanut pimeän. Ja oppilaista on tullut tuon valon kantajia. Pimeässä maailmassa he ovat avoin kutsu tulla Jumalan valtakuntaan.

Oppilaat jäävät maailmaan, mutta he eivät enää kuulu maailmaan, sillä he ovat taivaan kansalaisia. Taivaassa Jumalan luona on heidän todellinen kotinsa. Täällä maailmassa he ovat vieraita ja muukalaisia.

Onko näin? Olemmeko muukalaisia maailmassa? Taivaan valtakunnan ja maailman välinen raja on herättänyt aina hämmennystä. Silloin kun kirkko elää syrjinnän ja vainon keskellä, tuo muukalaisuus on näkyvää. Silloin on selvä rajapinta maailman ja taivaan kansalaisuuden välillä. Nyt hyvinvoinnin ja kristillistyneen kulttuurin keskellä eläen sitä rajaa on vaikeampi nähdä.

Herätysliikkeet takavuosina halusivat tehdä rajan näkyvämmäksi. Nostettiin esille asioita, jotka heidän mielestään erottivat taivaan kansalaiset maailman kansalaisista. Silloin erottaviksi asioiksi nostettiin mm: pukeutumiseen, meikkaamiseen liittyviä asioita tai alkoholin käyttö, tupakointi, elokuvissa ja teatterissa käynti, ravintoloissa käynti, maallinen musiikki, konsertit, tansseissa käynti, listaa voisi jatkaa. Kysymyksessä oli pesäeron tekemistä maailmasta. Se oli erottautumista siitä, mitä pidettiin maailmallisena. Nykyään tällaisia jyrkkiä jakolinjoja ei juurikaan tehdä. Jumala tuntee itse omansa, sanotaan. Se ei näy ulkoisista merkeistä.

Tämän opettaa meille Matteuksen evankeliumi luvussa 13, kun Jeesus puhuu vehnästä ja rikkaviljasta. Työmiehet halusivat käydä kitkemässä vihamiehen istuttaman rikkaviljan pois. Jeesus varoitti heitä tekemästä niin, sillä he voisivat vahingossa kitkeä myös vehnää. – päältä päin ei aina erota kumpi on vehnää ja kumpi rikkaviljaa. On odotettava sitä suurta elonkorjuuta, minkä enkelit tekevät aikojen lopulla. Vasta silloin rikkavilja erotetaan vehnästä.

Maailmasta vetäytyminen ja erottautuminen ei ole kristityn tie. Me elämme maailmassa ja toiminne siinä, myös poliittisissa puolueissa. Olemme mukana tekemässä siinä päätöksiä. Luomme ympärillemme luottamusta ja vakautta. Se on jotakin muuta kuin erään papin ihannoima kansalaistottelemattomuus, jossa luodaan kiilaa kirkon ja järjestäytyneen yhteiskunnan välille. Poliisin toiminnan estämisellä murennetaan luottamusta viranomaisiin. Kun luottamus on mennyt, jäljelle jää anarkia. Se ei ole Jumalan tahdon mukaista.

Kaikki se mitä maailmassa tapahtuu ei silti ole hyvää tai sellaista, mitä taivaan valtakunnan kansalaisen tulisi harrastaa. Varmasti jokaisella on asioita, joissa ei Jumalan kirkkaus tule julki. Ne ovat sellaisia, että vievät meitä enemmän poispäin Jumalasta. Toiset asiat ovat harmittomia ja monista asioista voi sanoa, että ne ovat Jumalan lahjoja, kun ne kiitoksella nautitaan. Erilaisten jakolinjojen pystyttäminen ei ole se, mihin meitä on kutsuttu. Meitä ei ole kutsuttu rakentamaan muureja vaan siltoja, jotta maailmasta tie löytyisi Jumalan luokse. Jokainen voi tutkia omaa elämäänsä, muodostuuko siinä siltoja vai esteitä. Varmasti löytyy parannuksen aiheita.

Kaikki maailmassa eivät ole taivaan kansalaisia. Taivaan kansalaisilla tai kirkolla on jotakin erilaista muun maailman kanssa. Se on kansalaisuus, mikä kulkee heidän mukanaan. Taivaan kansalaisina, he kuljettavat taivaan kuningasta mukanaan, minne menevät.

Mutta he joutuvat aina miettimään valintojensa äärellä, onko tämä, mitä teen, evankeliumin mukaista. Raamattu ei ole käsikirja, mihin kaikki mahdolliset asiat on kirjattu ja luetteloitu. Ainoa tapa päästä siitä selvyyteen on rukoillen tutkia Jeesuksen sanoja. Jeesus välitti Jumalan puheen oppilailleen. Jeesuksessa näkyy puhtaana Jumalan tahto: mihin se tänään ohjaa.

Ei ole kysyttävä omalta lihalta ja vereltä. Ne voivat ohjata harhaan. Myös erilaiset kristillisyyden kaapuun puetut perinteet voivat ohjata harhaan. Siksi Raamatun lukeminen ja rukous ovat niin tärkeitä.

On tärkeä kiinnittyä ja juurtua taivaan maailmaan hyvissä ajoin. Silloin kun juopa maailman ja taivaan kansalaisuuden välillä levenee ja syvenee, on tärkeää olla sen oikealla puolella. On tärkeää, ettei ole kiinnittynyt liiaksi maailmaan ja sen iloihin, vaan siihen mikä on ikuista ja katoamatonta. Maailma houkuttaa, mutta se myös sitoo väärällä tavalla.

Siksi on tarpeen kysyä välillä itseltään: Jos olen taivaan valtakunnan kansalainen, miten se näkyy minussa? Mikä minussa ja elämässäni viittaa siihen? Onko Pyhä Henki saanut kasvattaa hyvää hedelmää: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.

Meidän itsekäs luontomme kuitenkin haluaa ottaa valtaa. Taistelua käydään sisällämme taivaan valtakunnan ja maailman välillä. Vetoa on kumpaankin suuntaan. Jos mitään sisäistä kamppailua ei ole vastakkaisten voimien välillä, se enemmänkin viittaa siihen, että Jumalan Henki meissä ei ole voitolla. Olemme antaneet taistelussa periksi ja antautuneet.

Tänään kaikkia meitä kutsutaan uudistumaan anteeksiantamuksessa ja rohkaistumaan kilvoituksessa – jotta Jumalan Henki ja taivasten valtakunta voittaisi jokaisessa meissä.

4. sunnuntai pääsiäisestä – cantate laulakaa – Taivaan kansalaisena maailmassa.

Jeesus rukoili ja sanoi: »Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi ja tietävät nyt, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on tullut sinulta. Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Nyt he tietävät, että minä olen tullut sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.
Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä.» Joh. 17: 6–10

Päivän evankeliumi, jonka kuulimme, on kokonaisuudessaan Jeesuksen rukousta. Evankeliumissa Jeesus ei siis tee mitään – ei paranna sairaita, ei tee ruokkimisihmettä, ei riitele fariseusten kanssa, eikä opeta mitään. Hän rukoilee. Evankeliumissa ei ole siis kovin voimakkaita jännitteitä tai latautunutta tunnelmaa. Mutta tämä on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen kohta.

Kun Jeesus rukoilee, se on hieman erilainen tilanne, kuin se, missä me rukoilemme. Kysymys on oikeastaan Jumalan sisäisestä tapahtumasta; Kolmiyhteisen Jumalan persoonien välisestä rakkaudellisesta vuorovaikutuksesta. Toki tuossa tilanteessa se on ollut poikkeuksellista – Jumalan Poika Jeesus oli maailmassa eikä vielä kirkkaudessa, mutta oli palaamassa sinne. Silti, kun Jumalan Poika keskustelee Isän kanssa, koko maailmankaikkeus sykkii. Tässä kuuluu maailmankaikkeuden sydämenlyönnit.

Rukouksessa Jeesus keskustelee Isänsä kanssa ja opetuslapset saavat osallistua hetken tähän erikoislaatuiseen tilanteeseen. Kysymys on rukouksesta, johon meitä kutsutaan mukaan. Olemme kuin sisällä Andrei Rublevin ikonissa Kolminaisuus, missä enkelihahmoiset Kolminaisuuden persoonat Isä ja Poika ja Pyhä Henki keskustelevat sopusoinnussa keskenään pöydän kolmella syrjällä – ja yksi pöydän sivuista on avoimena meille, jotta me voisimme tulla osaksi tuota Jumalan rakastavaa elämää.

Rublev Pyhä Kolminaisuus

Tilanne, jossa tämä rukuous pidetään on heidän viimeinen yhteinen iltansa. Jeesuksen opetustoiminta on päättynyt. Uusia oppitunteja ei enää pidetä. Kolmevuotinen täsmäkoulutus apostoliksi on tullut valmiiksi ja on heidän päätösjuhlansa aika. Päätösjuhlassa Jeesus pesi heidän jalkansa, he myös nauttivat viimeisen yhteisen ateria jonka yhteydessä Jeesus asetti ehtoollisen. Jeesus on pitänyt valmistuneille puheen ja loppurukouksen. ja vain hetki tämän rukouksen jälkeen Jeesus pidätetään ja hän antaa henkensä koko maailman syntien tähden.

Jeesus kertaa päätösrukouksessaan tehtävänsä. Isä on valinnut maailmasta ihmisiä ja antanut heidät Pojalle. Poika on opettanut heidät tuntemaan Jumalan tavalla, jota ei ole koskaan maailmanhistoriassa aikaisemmin opittu tuntemaan. Oppilaiden onkin siksi tärkeää ymmärtää, että kaikki mitä he ovat nähneet ja kuulleet Jeesuksen seurassa on tullut suoraan totuuden ja valon lähteestä. Se ei ole vain jotakin etäistä heijastumaa, vaan puhtain ja väärentämättömin silmäys Jumalan salattuun sisimpään. Koskaan aikaisemmin näkymä ei ole ollut niin esteetön. Kun Mooses parhaimpana hetkenään näki Jumalasta vain selkäpuolen ja oppi tuntemaan Jumalan salatun nimen. Jeesuksessa Jumalan kasvot tulevat näkyviin.
Ja Golgatan pimentyneessä päivässä Jumalan sydän kirjaimellisesti halkeaa rakkaudesta.

Millä tavalla päivän evankeliumi voi meitä auttaa tänään? Se käy ainakin selville, että Jeesus rukoilee jatkuvasti puolestamme. Taivaan kirkkauteen astunut Jeesus rukoilee seurakuntansa puolesta. Hän sanoo sen tänään hyvin selkeästi. ”Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut…” Maailman puolesta hän ei rukoile, vaan omiensa puolesta. Äkkiseltään tämä tuntuu erikoiselta. Tästä voisi joku nostaa metelin. ”Ei tällainen käy. Kyllä Jeesuksen on rukoiltava koko maailman puolesta. Ainakin hänen Jeesuksnsa rukoilee maailman puolesta.” Mutta evankeliumi sanoo yksiselitteisesti. Jeesus rukoilee omiensa puolesta. Maailman puolesta hän ei rukoile.  – Tämä on tärkeä kohta sillä tässä avautuu samalla kristityille valtava tehtävä. Meidän tehtävämme on viedä evankeliumin valoa pimeään maailmaan ja kutsua ihmisiä Jumalan rakkauden piiriin, sisälle siihen rukoukseen joka jo on olemassa Kolmiyhteisessä Jumalassa, missä Jeesus rukoilee omiensa puolesta.

Miksi hän ei rukoile maailman puolesta? Jumala on rakastanut maailmaa ja Jeesus antoi henkensä sen puolesta. Ei hän tietenkään ole välinpitämätön. Mutta hän rukoilee vain omiensa puolesta. On eri asia olla maailmassa ja Jumalan valtakunnassa. On olemassa raja – ne jotka ovat hänen omansa ja joiden puolesta Jeesus rukoilee ja ne jotka ovat maailmassa, joiden puolesta Jeesus ei rukoile. Mutta ovi on avoinna Jumalan valtakuntaan, sille joka kaipaa Jumalan rakkautta.

Paljastaako tämä jotakin rukouksen luonteesta? Jeesuksen rukous koskee sitä, joka on otettu liittoon hänen kanssaan. Joka jakaa yhteisen elämän hänen kanssaan. Rukouksessa hän ruokkii meitä kaiken aikaa. Rukouksessa me olemme erityisiä hänelle. Hän tuntee meidät nimeltä. Hän rakastaa ja hoivaa meitä.

Huomaatko, että sana kristitty saa voimakkaamman merkityksen. He ovat Jumalan omat, joiden puolesta Jeesus rukoilee. Jeesuksen rukous on jotakin sellaista mikä tapahtuu Jumalassa – Kolmiyhteisen Jumalan persoonien välisessä vuorovaikutuksessa, johon meidät kristityt uskovat on vedetty sisälle mukaan. Jeesuksen rukouksessa olemme sisällä jumalallista elämää. Se on jotakin tälle maailmalle vierasta.

Jeesuksen rukous on rukous, jonka hän rukoilee Isän luona, rukous jonka Pyhä Henki meissä tunnistaa ja vastaa siihen. Tätä rukousta ja vuorovaikutusta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen välillä tapahtuu kaiken aikaa. Surina vaan käy jokaisen teidän sydämessänne, kun Pyhä Henki kehrää siellä kissanpojan tavoin, kun Jeesuksen rukous silittää sitä. Meidän rukouksemme on liittymistä tähän jo olemassaolevaan rukoukseen.

Tämän ei silti pitäisi tehdä meistä ylpeitä tai ylimielisiä toisia kohtaan. Se ei ole meille kutsu välinpitämättömyyteen ja itseriittoisuuteen. Se on kutsu suureen iloon, mutta se on myös kutsu tehtävään – jotta opettaisimme ihmisiä tunnistamaan Jumalan kasvot Jeesuksen kasvoissa. Jotta he tulisivat myös sisälle Jumalan katoamattoman elämän valtakuntaan.

On siis olemassa jotakin mikä tapahtuu vain omien kesken. Jeesuksn erityinen rukous omiensa puolesta on sellainen. Ehtoollinen samoin on jotakin sellaista, mikä ei ole auki maailmalle – se on uskovien ateria. Sitä vietetään vain omien kesken. Siinä Jumala koskettaa meitä erityisellä tavalla.

Me vietämme sitä tänään tietoisena myös siitä, että riemuitseva seurakunta on yhtä kanssamme. Edeltävät sukupolvet – Jeesuksen rukouksessa eläneet ja kuolleet Harjavaltalaiset – he ovat siirtyneet esirukoilijoiden joukkoon, rukoilevat puolestamme Jeesuksen rinnalla. He varhaiset esi-isät ja äidit joita emme koskaan oppineet tuntemaan. Ne rakkaat, jotka itse olemme saatelleet hautausmaalle. Tänään me kaikki olemme yhtä ja kiitämme pelastajaamme, Herraamme ja Vapahtajaamme.

Jeesus partionjohtajana

4. sunnuntai pääsiäisestä

partiolaisten kirkkopyhä, 28.4.2002

Johannes 17:6-10

Jeesus rukoili ja sanoi: ”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi ja tietävät nyt, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on tullut sinulta. Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Nyt he tietävät, että minä olen tullut sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä.”

Mitä jokaiselta partiolaiselta löytyy taskusta? Onko siellä lyijykynä, vai nenäliina? Mitä luultavimmin sieltä löytyy linkkuveitsi.

Kun minä olin pieni poika, suurin onneni oli saada oma linkkuveitsi. En tarkkaan tiedä miksi se oli niin äärettömän tärkeää. Minulla on tässä kädessä yksi. Tämä ei ole lapsena saamani veitsi. Tämä ei myöskään ole sveitsiläinen malli, missä on monia erilaisia työkaluja mukana. Tämä on aivan tavallinen linkkuveitsi. Mutta olen tarvinnut sitä monissa eri tilanteissa. Pieni veitsi on monesti kätevämpi käyttää kuin iso puukko. Milloin on tarvinnut jotakin leikata, kaivertaa, veistää, ruuvata tai näpertää, niin silloin tämä pieni linkkuveitsi on ollut suureksi avuksi.

Partiolaisilla on kullakin oma veitsensä, ja varmasti monta tarinaa veitsen tarpeellisuudesta. Mutta jokainen partion johtaja ja varsinkin jokainen isä tietää ettei ihan pienelle pojalle tai tytölle voi antaa puukkoa tai veistä. Ensin täytyy kasvaa sellaiseksi miehenaluksi, että veistä voi isän valvonnassa opetella käyttämään. Varomattomalla ja kokemattomalla käytöllä veitsellä voi saada suuren vahingon, syvän haavan. Vasta kun on riittävästi harjoiteltu, sitten isä luottaa siihen, että lapsi osaa veistä käyttää.

Lisää harjoitusta saa partiossa. Siellä opiskellaan partion johtajien opastuksella monenlaisia asioita ja taitoja. Ne ovat ennen kaikkea luonnossa selviämisen taitoja. Miten suojaudutaan kylmältä ja kostealta, miten hankitaan ravintoa. Sitä varten opiskellaan ja harjoitellaan nuotion sytyttämistä, solmujen tekemistä ja teltan pystyttämistä. Opiskellaan tuntemaan luonnon eri ilmiöitä, eläimiä ja kasveja. Opitaan tuntemaan eri eläinten jälkiä.

Kuinka hienoa ja tärkeää onkaan tuntea eri puulajeja ja tietää mikä on millekin paras käyttö. Minkälaisista koivunlehvistä tehdään vihta ja mikä puu kelpaa parhaiten jousipyssyn materiaaliksi.

Mutta taidot joita siellä opitaan eivät ole vain teknisiä erätaitoja. Partiossa opitaan myös yhteishenkeä, toveruutta ja avuliaisuutta. Opitaan miten ollaan hyviä kavereita, miten toisia voidaan auttaa. Partiossa opitaan myös kunnioittamaan ja arvostamaan ja suojelemaan Jumalan luomaa maailmaa. Opitaan liikkumaan luonnossa niin, ettei aiheuteta sille ylimääräistä tai tarpeetonta vahinkoa.

Partio on siis sellainen paikka, jossa vanhemmat partiolaiset, opettavat nuorille niitä taitoja joita heille itselleen aikaisemmin on heidän edeltäjänsä opettaneet. Tiedot ja taidot siirtyvät vanhemmilta nuoremmille.

Jeesuksesta voi sanoa, että hän oli myös tällainen opettaja. Hänellä oli johdettavanaan kahdentoista partiolaisen joukko. Jeesus opetti heitä kädestä pitäen. Hän opetti kaiken sen, minkä oli oppinut omalta taivaalliselta Isältään. Jeesus luotti myös siihen, että hänen oppilaansa jatkaisivat hänen työtään ja opettaisivat omille oppilailleen kaiken sen, minkä Jeesukselta olivat kuulleet ja oppineet. Siksi Jeesuksen oppilaat kuuntelivat tarkkaavaisina, sillä he eivät halunneet hukata ainuttakaan Jeesuksen sanaa.

Mutta Jeesus ei opettanut omille partiolaisilleen, kuinka käsitellä puukkoa tai kirvestä. Hän ei opettanut tulentekotaitoa, ei kalastusta eikä solmuja. Hän ei opettanut heitä kulkemaan luonnossa eikä tunnistamaan lintuja niiden laulusta.

Jeesuksen tehtävä oli opettaa tuntemaan vain yksi asia. Jeesus opetti oppilaansa tuntemaan Jumalan. Hän opetti heille, että Jumala on hyvä ja rakastava isä. Jeesus opetti myös itsestään, että hän on Jumalan ainoa Poika. Ja hän on tullut maailmaan juuri siksi, että ihmiset oppisivat tuntemaan Jumalan, että kadonnut yhteys ihmisen ja Jumalan välillä saataisiin taas solmittua.

Opetustyössään hän oli kyllä monipuolinen

Toisinaan Jeesus pyysi heitä katsomaan lintuja ja kedon kukkia. Ei hän opettanut lintujen nimiä, vaan hän ohjasi oppilaidensa ajatukset Taivaan Isään joka pitää linnuista huolen ja vaatettaa kedon kukat.

Hän opetti heitä kulkemaan Jumalan valtakunnan näkymättömässä maastossa. Heidän oli opittava löytämään Jeesuksen jalanjäljet ja seurattava niitä. Tämä oli tärkeää siksi, että Jeesus ei enää pitkään ollut heidän kanssaan. Kun Jeesus meni takaisin taivaallisen Isänsä luokse, oppilaiden oli osattava päättää, miten Jeesus olisi toiminut kussakin tilanteessa, mitä hän olisi halunnut oppilaidensa tekevän.

Yhden työkalun partiolaisilleen Jeesus jätti ja opetti sitä käyttämään. Se oli sellainen monitoimityökalu, nimeltään: rukous. Jeesus opetti heidät rukoilemaan, turvautumaan Jumalaan kaiken pahan ja vaikean keskellä. Rukous oli heidän taskuveitsensä, jonka avulla he pystyivät kulkemaan paremmin Jumalan valtakunnan maastossa.

Se soveltui moneen tilanteeseen. Silloin kun he olivat iloisia, tyytyväisiä ja kaikki oli hyvin. He rukouksessa kiittivät Jumalaa. Kun taas heillä oli vaikeaa, he rukouksessa pyysivät Jumalalta apua. Kaikissa elämäntilanteissa he saivat rukoilla Jumalaa. Tämän työkalun etu lisäksi on se, että sitä saavat käyttää kaikkein pienimmätkin partiolaiset. Isän valvonnan alla ei tarvitse harjoitella.

Silloin kun meidät kastettiin, meistä tuli taivaan valtakunnan kansalaisia. Me kuulumme Jumalan lasten lippukuntaan. Me lupasimme silloin seurata Jeesusta, että hän saa olla johtajamme. Tämän lupauksen me voimme uudistaa päivittäin.

Me voimme kulkea tässä maailmassa rukoillen ja saada neuvoa ja opastusta elämämme eri tilanteisiin.

Partiotoiminta on hieno harrastus ja erinomainen elämäntapa. Jeesus haluaa muistuttaa lisäksi meitä siitä, että näkisimme myös hänen jälkensä ja seuraisimme niitä.


4. sunnuntai pääsiäisestä,
Partiolaisten kirkkopyhä 20.4.2008

Joh. 17: 6-10 Jeesus rukoili ja sanoi: ”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi ja tietävät nyt, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on tullut sinulta. Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Nyt he tietävät, että minä olen tullut sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä.”

Jes. 32: 15-20 Näin on oleva, kunnes meihin tulee korkeudesta henki. Silloin autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi ja tarhat ovat laajoja kuin metsät. Silloin autiomaassa asuu oikeus ja vanhurskaudella on majansa hedelmätarhojen keskellä. Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti. Minun kansani saa asua rauhan niityillä, turvallisissa asuinpaikoissa, huolettomilla leposijoilla. Metsää kaatuu lakoon, kaupunkeja sortuu maahan, mutta te onnelliset, te saatte kylvää kaikkialle, missä vesi kostuttaa maan, saatte päästää härkänne ja aasinne vapaasti kulkemaan laitumilla.

Kuuntelitteko tarkkaavaisesti ensimmäistä Raamatun tekstiä, ensimmäistä lukukappaletta Jesajan kirjasta. Siellä sanottiin, että autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi, kun meihin tulee henki korkeudesta. Autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi? Montakohan partiolaista tarvitaan muuttamaan autiomaa puutarhaksi?

Autiomaahan on sellainen paikka missä luonnostaan ei oikein kasva mitään. Se on autio eläimistä, ihmisistä ja kasveista. Joskus se on vain pelkkää hiekkaa. Koska siellä ei kasva mitään, se on elämiseen ja asumiseen kelpaamaton paikka. Autiomaahan ei kannata rakentaa kotia, koska siellä ei ole puroa, josta saisi vettä eikä peltoa, jota viljellä, ei puita joiden varjoon voisi istahtaa päivän paahteelta. Sellaisen kuivan ja kuuman autiomaan muuttaminen hedelmätarhaksi ei varmaankaan käy ihan noin vaan?

Niin. Montako partiolaista tarvitaan muuttamaan autiomaa puutarhaksi? Tulin siihen tulokseen, että kaksi riittää – toinen puuhaa ja toinen tarhaa.

No. En tiedä onnistuuko tuollainen puuha, mutta eräässä luostarissa sitä yritettiin yhtä erikoisella tavalla.

Nimittäin Siinain autiomaassa on luostari, jossa luostarin asukkailla, munkeilla, on kuuliaisuustehtävä. Kuuliaisuustehtävä on sellainen työ, joka on tehtävä, vaikka siinä ei olisi mitään järkeä.

Heidän tehtävänä oli kastella hiekkaan pistettyjä puukeppejä ikään kuin ne olisivat eläviä kasveja. Siinä työssä ei siis ollut mitään järkeä. Kovasta kastelemisesta huolimatta tuo autiomaa ei muuttunut puutarhaksi. Kepit pysyivät keppeinä ja hiekka ei muuttunut meheväksi mullaksi. Mutta he sanoivat, että kun tarpeeksi kauan tuota kuuliaisuustehtävää harjoittaa ja kastelee niitä elottomia tikkuja, niin ennen pitkää kukka puhkeaa. Mutta se ei puhkea puukeppeihin, vaan ihmisen sisimpään. Kukan lailla siellä avautuu jotakin kaunista.

Tämän tarinan mukaan autiomaa ei olekaan vain hiekkaerämaa, vaan eloton autiomaa onkin ollut kaiken aikaa meidän omassa sisimmässämme. Mitä se voisi tarkoittaa. Esimerkiksi sitä, että meidän sielussa on autiomaa, jos teoistamme ei seuraa mitään hyvää. Jos meiltä puuttuu ilo, hyvyys, toisista välittäminen, kaveruus ja reiluus, silloin autiomaa on vallannut sielussamme alaa. Myös silloin, kun me nimittelemme toisiamme tyhmäksi tai käytämme muita haukkumasanoja, sielussamme puhaltaa autiomaan kuuma tuuli. Jos me vain tappelemme emmekä pysty sopimaan riitojamme, autiomaan hiekka leviää.

Autiomaa on paikka jossa elämää ei ole. Sielun autiomaassa hyvän elämisen ehdot ovat myös kaventuneet. Hyvyyden kadotessa elämä käy vähiin. Englannin kielessä sana ’Jumala’ God, ja sana ’hyvä’ good ovatkin hyvin lähellä toisiaan. Siellä missä Jumala on, on myös hyvyyttä ja toisaalta, missä hyvyyttä on koettavissa siellä Jumalankin on lähellä. Missä taas hyvyys puuttuu ja toisten ihmisten kunnioittaminen, siellä Jumalaa ei tunneta. Sellainen sielu on autio, siellä kasvaa vain piikkikasveja, kaktuksia.

Jumala on Luoja. Hän haluaa suojella luomaansa elämää, hän haluaa saada aikaan kaikkea hyvää. Siksi sellaista ihmistä, joka on ystävällinen ja reilu, voidaan pitää puutarhana. Hänen sielunsa ei ole kuiva autiomaa. Hänen lähellään virkistyy. Hänen lähellään on hyvä olla.

Mutta miten sielun autiomaa muuttuu puutarhaksi? Onko se silloinkaan yhtään sen helpompaa, kuin oikean autiomaan muuttaminen puutarhaksi? Raamatun mukaan Jumalan henki saa sen aikaan. Oppiessamme tuntemaan Jumalaa ja Jeesusta, me alamme muuttua siihen suuntaan, jonka Jumala on tarkoittanut. Hän saa aikaan sen, että meissä syntyy rakkautta ja myötätuntoa läheisiämme kohtaan. Ja otamme askeleita hyvyyttä kohti.

Meillä on täällä joukko partiolaisia antamassa partiolaislupausta. Lupaus kuuluu näin: Tahdon rakastaa Jumalaani ja lähimmäistäni, isänmaatani ja ihmiskuntaa_toteuttaen elämässäni partioihanteita. Tämä on hieno lupaus. Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen ovat juuri sitä miten autiomaa muuttuu puutarhaksi. Partioihanteet antavat selviä esimerkkejä siitä suunnasta. Partiolaisen ihanteena on _- kehittää itseään ihmisenä _- kunnioittaa toista ihmistä _- auttaa ja palvella _- tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa _- rakastaa ja suojella luontoa _- olla uskollinen ja luotettava _- rakentaa ystävyyttä yli rajojen _- etsiä elämän totuutta. Eivätkö nämä olekin hienoja ihanteita.

Siellä missä partioihanteet toteutuvat hyvä voittaa ja puutarha kukoistaa.

Meillä on täällä tänään muitakin kuin partiolaisia. Meidät kaikki on kutsuttu puuhaamaan ja tarhaamaan, muuttamaan autiomaata puutarhaksi; tekemään sielussamme tilaa sen oikealle puutarhurille Jumalalle. Yksin me emme tuohon urakkaan pysty.

Siksi etsimme jatkuvasti yhteyttä häneen; rukoilemme, luemme Raamatusta Jumalan sanaa ja osallistumme jumalanpalvelukseen. Tulemme yhteen vahvistaaksemme ystävällisyyden ja rakkauden siteitä välillämme. Juuri näin sielun puutarha menestyy.

Täällä kirkossa olemme kuin puutarhan kasvit Jumalan kastelukannun alla. Ja sieltä saamme siunauksen sateen. Ja kasvua tapahtuu vaikka emme sitä aina huomaa.

  1. PÄÄSIÄISEN JÄLKEINEN SUNNUNTAI 27.4.1997

Taivaan kansalaisena maailmassa

Kerrotaan, että kun eräs mystikko palasi vuorelta alas, häntä vastaan tuli jumalankieltäjä, joka sanoi ivallisesti: ”Mitäpä toit meille tuliaisiksi ilojen puutarhasta, jossa kävit?” Mystikko vastasi: ”Olin vakaasti päättänyt kerätä kaapuni helman täyteen kukkia ja tuoda ne palatessani ystävilleni, mutta puutarhassa ollessani sen tuoksu huumasi minut niin kokonaan, että heitin kaapuni pois.”

Tämä mystikko, joka tunsi vuorella taivaan valtakunnan ihanuuden niin täydellisenä kuin se täällä maan päällä on mahdollista, huumaantui  siitä niin, että unohti itsensä ja koko maailman kaikkineen.

Useimmille meille taivaan valtakunnan tuoma ilo sydämessä ei ole vielä näin pökerryttävä. Olemme vielä tukevasti kiinni tässä maailmassa vaikka haistelemmekin etäisesti saman puutarhan tuoksuja.

Mystikot noina kirkastuksen hetkinään voivat sanoa Jeesuksen tavoin, etteivät ole enää tässä maailmassa, mutta tämäkin mystikko joutui vielä kävelemään vuorelta alas ja kohtaamaan ensimmäisenä uskonnon vastustajan ja maailman ivan.

Evankeliumissa Jeesus rukoili oppilaidensa puolesta, jotka jäivät maailmaan sen jälkeen, kun Jeesus palasi Isän luokse, että Isä ei ottaisi heitä pois maailmasta, vaan varjelisi heidät maailmassa. Jumalan lapset eivät hekään kuulu maailmaan, vaikka ovat maailmassa. Mutta mitä ”tällä maailmalla” tarkoitetaan? Mitä on se, että ei kuulu maailmaan?

Sillä ei voida tarkoittaa maailmaa luotuna todellisuutena, tätä maankamaraa metsineen, järvineen ja kylineen. Tämä maapallo ja sen ainekset eivät ole sama asia kuin se maailma, josta Johannes evankelista puhuu. Sillä tarkoitetaan maailmaa pimeyden ja jumalanvastaisuuden valtakuntana. Sitä hengellistä sokeutta, jolla pimeyden ruhtinas meitä sumentaa. Niinkuin Jumalan valtakuntakin niin pimeyden valtakuntakin on näkymätön valtakunta.

Mutta miksi puhutaan ”tästä maailmasta”, kun tarkoitetaan pimeyden ruhtinasta? Se johtuu siitä, että niin suuri osa ihmisiä on hänen hallinnassaan, siitä että ihmiset luonnostaan syntyvät tämän pimeän maailman kansalaiksiksi eikä Jumalan valtakunnan kansalaisiksi. Ihminen syntyy luonnostaan hengellisesti sokeana. Siksi voidaan puhua tästä maailmasta pimeyden valtakuntana. Se on niin jokapäiväinen ilmiö elinpiirissämme.

Se, että kristitty ei kuulu tähän maailmaan ei siksi tarkoita sitä, että emme asuisi Jumalan luomassa maailmassa. Se merkitsee sitä, että maailma ei asu meissä.

Samalla tavoin kun Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä, niin myös maailman pimeys, pimeyden ruhtinaan valtakunta voi olla sisäisesti meissä. Kumpikaan valtakunta ei ole sellainen, että se sijaitsee jossakin kartalla osoitettavissa olevalla paikalla. Ne sijaitsevat sydämessämme.

Mitä on siis puhe ”tästä maailmasta” pimeyden valtakuntana? Aloitan vastauksen Jeesuksen kiusauskertomuksella. – Kun kiusaaja, tämän maailman ruhtinas, näytti Jeesukselle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja rikkauden, jotka olivat hänen vallassaan, hän sanoi Jeesukselle: ”Saat kaiken tämän, jos kumarrat minua”. Kiusaus on juuri näissä sanoissa ”saat kaiken tämän”. Samoihin sanoihin on tiivistetty se, mistä kiusaajan valtakunta koostuu. Se on omistamisen, himoamisen ja haluamisen valtakunta. Halua kerätä ja ahnehtia itselleen enemmän ja enemmän. Se on sydämen kiintymistä maalliseen. Sitä juuri on se, että maailma asuu meissä.

Jeesus ei vaihtanut Jumalan valtakunnan iloa kiusaajan tarjoamaan houkutukseen omistaa, haluta ja himoita maailmaa. Mutta me ihmiset olemme suostuneet tähän kiusaukseen. Muutenhan Kristusta ei olisi tarvittu. Myös meidän korvissa kaikuu suloisena kiusaajan sanat: ”Saat kaiken tämän” ja huumaannumme yhtä perusteellisesti, kuin tarinan mystikko vuorella. Me tosin tulemme tältä vuorelta alas kaapumme helmat pullistelleen toivoen samalla, ettei se repeä.

Pyhä Augustinus on opettanut tästä valaisevasti kertomalla kahdesta rakkauden muodosta. Toinen on nauttivaa rakkautta. Sen rakkauden kohde on asia, joka onarvokas sinänsä eli sillä on itseisarvo. Rakkautemme kohdistuu siihen itseensä, ei siksi että hyötyisimme siitä jotakin. Augustinus opettaa että tällaisen rakkauden tulee kohdistua yksin Jumalaan.

Sitten on rakkautta, joka kohdistuu vähempiarvoisiin asioihin. Nillä on meille käyttöarvoa. Ne eivät ole arvokkaita sinänsä, itsessään verrattuna Jumalaan. Tällaisen rakkauden tulee kohdistua luotuun maailmaan.

Rakkauden järjestys on siis se, että ihmisen tulisi rakastaa Jumalaa yli kaiken, että Jumala olisi ensimmäinen ja tärkein asia elämässä, rakkautemme ja ilomme syvin kohde ja sitten vasta tulisi kaikki muu eli rakkaus luotuihin asioihin.

Mutta Augustinus jatkaa, että syntiinlankeemuksessa näiden rakkauksien kohteet vaihtoivat paikkaa. Sen seurauksena ihminen pyrkii käyttämään Jumalaa hyväkseen, saavuttaakseen nautintoa näkyväisessä maailmassa. Maailmasta ja sen tavaroista on lankeemuksessa tullut ihmiselle itseisarvo Jumalan tilalle ja Jumalalla on vain käyttöarvoa. Lankeemuksen seurauksena ihminen etsii iloa ja onnea vääristä asioista. Sen sijaan, että rakastaisi Jumalaa enemmän kuin mitään, ihminen onkin kiintynyt maailmaan ja maallisiin asioihin, rakastaa luotua Luojan sijaan.

Maailma ja kaikki luodut asiat Jumala on tarkoittanut käyttöä varten, mutta ei niin, ettäniistä tulisi ihmiselle elämän koko sisältö.

Maailma asuu meidän sydämessämme juuri tällaisen harhaisen takertumisen kautta, kun kouristuksenomaisesti pidämme kiinni näkyvästä ja katoavasta.

Mikään katoava asia ei kuitenkaan voi tyydyttää sitä rakkautta, jonka kohteena tulisi olla yksin Jumala.

Jeesus rukoileekin puolestamme, että sydämemme ei etsisi lohtua tästä maailmasta, vaan että se saisi lohdutuksen siitä, mikä on luomatonta ja ikuista, että meillä olisi täydellinen ilo Jumalassa.

Rakkaus ja kiintyminen Jumalaan ei aiheutu omistamisen, kokoamisen ja ahnehtimisen halua. Tarinan mystikko, jolla oli tarkoitus koota Jumalan hvyyttä kaapunsa helmaan, unohti tuon haluamisen heti, kun Jumalan hyvyys täytti hänen sielunsa. Sen sijaan, että hän olisi kerännyt ja hamstrannut itselleen ja ystävilleen, hän antoi pois sen ainoan asian, minkä omisti, kaapunsa.

Jolla on taivaan valtakunta sydämessään, joka rakastaa Jumalaa yli kaiken, hän ei halua enää mitään itselleen. Hän ei himoitse tai ahnehdi, sillä häneltä ei puutu enää mitään, hänen ilonsa on täydellinen ja sydämensä tyyni.

Mutta hän on vielä maailmassa ja Jeesus rukoili, ettei Jumala ottaisi häntä maailmasta pois. Jeesuksen pelastustyö jäisi muussa tapauksessa vaillinaiseksi. Jeesus tuli maailmaan pelastamaan maailmaan kuuluvia, niitä joiden sydämessä oli maailma ja sen pimeys. Kun Jeesus palasi Isänsä luo, jätti hän oppilaansa valoksi maailmaan, että ahneuden ja itsekkyyden sokaisema ihminen saisi valoa sielunsa pimentoon siihen asti kun hän, Jeesus, tulee takaisin. Me olemme maailmassa, mutta maailma ei ole meissä. Meidän ei siksi tule eristyä maailmasta.

(en ole ihan varma, kuuluuko tämä viimeinen kappale saarnaan)

Pidin tästä saarnasta. Se kasasi hyvin asioita yhteen. Saarnan lopetus tosin ontuu. Ehkä osittain liian filosofista selitystä. Mutta ihan kivasti olen saanut perusasioita esitettyä. Pidän myös näistä mystisistä oivalluksistani. Alussa esitetty tarina toimii hyvänä taustana koko saarnalle. Sitä on hyvin hyödynnetty saarnan edetessä.

 

Blogissa Pieniä puheita löytyy evankeliumitekstin pohdintaa: Salainen agentti


Tallenna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s