Jouluaatto

Saarna jouluaattona 2017 – lahjan tarkoitus

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.                       Luuk. 2: 1-14

Hyvät ystävät. Joulurauha on julistettu. Elämme keskellä joulun ihmettä.

Joulun ihmeaika herkistää suomalaisia perimmäisten kysymysten äärelle. avaa sisintämme ikuisuuden äänille – Jumalan katseen alla kysymme itseltämme, mitä minulle kuuluu? Minkälainen mies tai nainen olen läheisilleni? Tunnemme väsymyksemme ja haavamme, tunnemme ilon läheisistämme ja ne hetket jolloin olemme onnistuneet. Tänään ja tässä hetkessä heitetään syrjään maalliset murheet ja katsotaan jouluun. Jokaisella on toiveita joulun suhteen. Jouluna sisimpämme huutaa toiveen täyttymistä. Jotakin joulusta on onnistuttava. Jos joulu on iso pettymys, se rikkoo meitä enemmän kuin muulloin. Siksi olisi tärkeää, että emme ainakaan kenenkään toisen joulua tee raskaammaksi.

Joulu on aikaa, jolloin lahjoja annetaan. Lahjoihin liittyy myös erityisiä toiveita.

Minäkin olen saanut lahjan. Lahjoja on kiva saada ja lahjoja on kiva antaa. Mitäköhän täällä on? Oikea lahjapussi ja sieltä löytyy kova paketti. Nyt on jouluaatto, niin voin kai avata tämän. (repii paperit laatikon ympäriltä – mutta laatikossa…) – Täällä on vain tiskirätti ja käytetty ruuvimeisseli. – Toivottavasti tämä ei ole ainoa lahja tänä jouluna.

Lahjojen on tarkoitus ilahduttaa lahjan saaja ja saada hyvä mieli myös lahjan antajalle. Lahjat syventävät suhdetta ihmisten välillä. lahjan saaja tietää, että toinen on ajatellut häntä. Joskus lahjat tuottava pettymyksen.

Iltasanomissa oli pari päivää sitten juttu epäonnistu-neista lahjoista. Siinä ihmiset olivat kertoneet huonoimpia lahjoja, joita olivat saaneet. Eräs nainen kertoi saaneensa mieheltään tiskirätin, joku sai roskakorin ja kolmas isoäidiltään jätesäkkejä.

Mitä tällaisesta tiskirätistä pitäisi ajatella? Tällaista ei ole mukava saada lahjaksi vuoden suurimmassa juhlassa. Lahja on aina enemmän kuin pelkkä esine. Vaikka tiskirätti olisi kuinka hienosti paketoitu, sisältö paljastaa kaiken siitä, mitä lahjan antaja toisesta ajattelee. On väistämätöntä, että ihminen loukkaantuu.

On mahdollista, että lahja tulee väärinymmärretyksi. Käytettyyn tiskirättiin ei oikein voi keksiä merkityksiä, mitkä ilahduttaisivat mieltä. Mutta en ole pahoillani. Yksi väärinymmärretty lahja on se, minkä Jumala on antanut meille. Jouluun kuuluu Jumalan lahja ihmisil-le – se on varsinainen joulun ydin. Toisin kuin tiski-rätti Jumalan lahja on kallis, mutta se on paketoitu halpaan kääröön. Se näyttää halvalta, mutta on oikeasti arvokkainta, mitä ihminen voi saada.

Joulu kertoo siitä, kuinka Jumala antoi itsensä. Jumala tunsi ihmisen syvimmän kaipauksen – kaipauksen tulla puhtaaksi kuin lumihuntuun pukeutunut maa. Jumala vastasi tähän kaipaukseen: jouluna Jumala tuli taivaasta siivoamaan ihmisten sotkut. Pyhä Jumala tuli keskelle tätä langennutta maailmaa, jossa ihmiset olivat kääntäneet selkänsä Jumalalle ja heidän sydämensä oli vallannut pimeys. Taivaallinen valo tuli pimeyden keskelle, Jumala näki maailman onnettomuuden, toivottomuuden, pimeän ja pahan. Sellainen elämä ei voi päättyä hyvin, jos elää erossa Jumalasta.

Hän tuli auttamaan – ensin syntymällä ihmiseksi ja elämällä ihmisen elämän. Mutta vielä enemmän, kärsimään sen pahuuden tähden, jota emme voi voittaa itsessämme. Mitä tahansa teenkin, en tule täysin puhtaaksi. Jotakin on sillä tavoin rikki, että vain Jumala voi korjata. Tämän Jumala tiesi. Siksi hän tuli puhdistamaan ja korjaamaan.

Kurkistetaan vielä hetkeksi evankeliumiin. Paimenet tekivät jouluyönä arkista vuorotyötään kedolla. Siellä heidän osakseen tuli yllättäen pyhä hetki. He kohtasivat enkelien joukon ja heidät ohjattiin katsomaan vastasyntynyttä lasta. Tilanne seimen luona on herkkä ja pyhä, vaikka ulkoisesti tapahtuma on riisuttu pyhyydestä. Se on kuvattu hyvin arkisena tilanteena. Jeesus syntyi yksinkertaisiin olosuhteisiin, vaatimattomasti taivasalla, eläinten suojassa. Se ei vaikuttanut ylevältä tapahtumalta. Siinä itsessään ei ollut mitään merkillistä tai taivaallista. Enkelit eivät olleet seimen luona, ne vierailivat paimenten luona kedolla ja sitten lähtivät pois. Ainoa merkki oli se, että lapsi laitettiin kapaloituna  makaamaan eläinten syöttökaukaloon, seimeen. Se oli merkki paimenille. Siitä he tiesivät, että tämä on se lapsi, josta enkelit ilmoittivat. Paimenet eivät ehtineet laittaa pyhävaatteita ylleen, eivät siistiytyä ja siinä he kumarsivat Vapahtajaa, kuningasta. Kaikkein Pyhin on astunut keskelle maailman halpoihin raameihin. Tapa jolla Jumalan tulee maailmaan, jolla Jeesus syntyy, on tunnus-omaista kristinuskolle. Ylhäinen ja alhainen, pyhä ja arkinen sekoittuvat. Siksi kaikkein yksinkertaisin ja halpa-arvoisinkin asia voi kätkeä sisälleen pyhän.

Tiskirätti on lahjana arkinen ja huono. Mitkään jouluun liittyvät odotukset eivät voi täyttyä. Silti myös siivouksen keskellä, tiskirätti kädessä voi kokea jotakin pyhää, kuinka Jumala on läsnä. Jouluna ihminen kaipaa puhtautta, syvempää puhtautta kuin saunan jälkeen. Siksi katsomme joulun lapsee

Me olemme nuo paimenet tänään. Väärin pukeutuneita, huonot lahjat annettavana – ehkä vain se tiskirätti tai ruuvimeisseli. Mutta hän ei pahastu.

Jeesus on tullut siivoamaan ja puhdistamaan sitä, mikä on likainen, korjaamaan ehjäksi sitä, mikä on mennyt rikki. – likainen ja rikkinäinen on ihminen. Hän tuli maailmaan sinun ja minun tähteni. Siksi jokainen joulu on erikoinen. Jeesuslapsessa näemme hänet, joka puhdistaa meidät ja tekee ehjäksi. Hän on Jumala ja ihminen yhtä aikaa. Hän yhdistää taivaan ja maan niin, ettei sitä kukaan voi enää muuksi muuttaa. Me olemme maata ja maan tomua, mutta Jeesuksessa katselemme pelastustamme; hänen kauttaan olemme saaneet katoamattoman arvon. Hän on ottanut meidän kipumme kannettavakseen, mutta hän on myös ottanut meidän syyllisyytemme kannettavakseen – meidän pimeytemme, pahuutemme ja epäuskomme, sen mikä meidät likaa. Hän haluaa antaa anteeksi. Jeesuksen syntymästä alkoi tapahtumasarja, mikä ratkaisee meidän kohtalomme.

Mitä tahansa jouluna toivommekin ja kuinka täydellisiä lahjat ovatkaan, mikään maan päällä ei täytä lopullisesti toiveitamme. Yksikään lahja ei tuo sellaista turvallisuutta, jota mikään ei uhkaa; ei sellaista rauhaa, jota mikään ei riko. Kaipauksemme syvyys ei tyydyty millään pukinkonttiin laitetulla lahjalla. Vain lahja, mikä tulee ylhäältä, minkä Jumala antaa, täyttää syvimmän kaipauksen.

hän ei anna ruuvimeisseliä tai tiskirättiä, vaan hän tekee meidät ehjäksi ja pesee meidät puhtaaksi, jotta voisi antaa meille taivaan perinnöksi.

Tänään jos milloinkaan on Harjavallan kirkon kellojen syytä soida. Kirkonkelloja tehtäessä niihin on samalla valettu enkelien viesti jouluyönä: Gloria in excelsis Deo! Pacem in terris! – Jumalan on kunnia korkeuksissa – maassa rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

(tämän saarnan/puheen olisi voinut päättää jo ennen kuin kurkistettiin paimenten touhuja – niin puhe olisi ollut ehyempi)

Jouluaaton hartaus 2014 – enkeli pyörtyi

Johdantosanat

Hyvät ystävät. Tervetuloa vastaanottamaan kanssamme joulun salaisuutta. Yli 2000 vuotta sitten syntyi lapsi, jota juhlimme tänään. 2000 vuotta on pitkä aika. Se on todella pitkä aika.

Jos silloin köyhälle perheelle syntyi lapsi, jota juhlimme vielä tänään, lapsen täytyi olla aivan erityinen. Ketä muuta noin kauan sitten elänyttä juhlimme näin isosti. Jokainen joulu – kaikki sen perinteikkäät yksityiskohdat julistavat ja kertovat tuon sykähdyttävän tarinan erityisestä lapsesta.

Lapsen syntymää juhlitaan siksi, että sillä on merkitystä jokaiselle ihmiselle sen jälkeen. Maailma ei ole ollut enää entisensä. Se koskee meitä syvällisellä tavalla.

Jumala joka on luonut koko maailman, kaiken näkyvän ja näkymättömän – taivaan tähdet, maat, meret ja kaiken elämän. Hän on tullut meidän keskellemme tuon lapsen syntyessä. Hän tuli poistamaan esteet ihmisen ja Jumalan kohtaamiselta. Hän tuli vapahtamaan meidät synnin vallasta. Suuri ilo tulee suurimman surumme paikalle kun tunnustamme syntimme ja saamme ne Jeesuksen tähden anteeksi.

Jouluevankeliumi

Hei!

Minun nimeni on Jaakob. Olen Betlehemin paimenia. Melkoinen yö on takana. Muut paimenet nukkuvat tuolla kedolla. Me olemme hyviä kavereita lapsesta asti: Joosua, Abel, Saul ja minä. Joosualla oli syntymäpäivä ja oli oikeastaan aika hauskaa, että saimme valvoa koko yön yhdessä, kun olimme paimentamassa lampaita. Siinä samalla juhlimme Joosuan 19-vuotis synttäreitä.

Olimme poikien kanssa järjestäneet yllätyslahjan Joosualle. Mietimme pitkään, mikä voisi olla sellainen lahja, johon meillä köyhillä paimenilla oli varaa, joka kuitenkin olisi jotakin suurta tai tuntuvaa, jonka hän muistaisi. Lopulta keksimme sen – Teimme hänelle kauniin laulun. Parhaat lahjat eivät maksa mitään muuta kuin aikaa – ystävyyttä, välittämistä, huomioimista. Joosua vihitään keväällä avioliittoon ja teimme hänelle rakkauslaulun, jonka aiomme esittää myös hääjuhlassa. Muistelimme menneitä ja kerroimme juttuja. Ilta olisi mennyt näinkin ihan hienosti, mutta nämä synttärit saivat kuitenkin oudon käänteen. Siis todella oudon.

Juhlastamme tuli toisenlainen syntymäpäivä.

Aivan yllättäen aurinkoa kirkkaampi valo häikäisi meidät täydellisesti pimeässä yössä. Kuulimme valon keskeltä olennon lausuvan meidän nimemme: Jaakob, Joosua, Abel, Saul. Olisin varmaan huutanut pelosta suoraa huutoa, mutta olin kauhusta niin kankea etten voinut sanoa sanaakaan. Meistä kukaan ei ollut pelännyt koskaan niin paljon, emmekä koskaan olleet kokeneet mitään vastaavaa. Oli aivan selvää, että jos tuo olento edes puhaltaisi meitä päin, kuolisimme siihen paikkaan – niin pelottava se tilanne oli. Mutta se sanoi: ”Älkää pelätkö. Minä olen Jumalan enkeli ja kerron teille maailman mahtavimman uutisen.”

Toinen, paljon pienempi valo-olento, enkeli, tuli siihen vierelle ja alkoi jotakuinkin hysteerisenä huutaa.

”… siis tajuutteko te, tajuutteko te. Siiis haloooooo. Tää on aivan käsittämätöntä… ennen kuulumatonta. mmmieletöntä. Mää en kestä, en kestä tätä … tää onnnniin … tää onnnniiinn sanoinkuvaaaamatontaaa.”

Ennen kuin sain sanottua mitään, isompi enkeli sanoi tiukasti: Giguel!

Ihmisistä sanotaan joskus että se ei pysy nahoissaan. Tämä enkeli ei ilmeisestikään pysynyt omissa nahoissaan. Siitä singahteli valosäteitä hallitsemattomasti. Se kikatti ja kiljui ja ehkä taisi pyörtyä, koska se ei enää puhunut.

Mutta sitten se isompi enkeli jatkoi. Se sanoi, että profeettojen ennustama Messias kuningas on syntynyt tässä lähellä. Olen isän usein kuullut keskustelevan messiaasta kylän miesten kanssa. Hänen ilmestymistään odotettiin ja ajan merkkejä tutkittiin ja pyhiä kirjoituksia luettiin. Rehelllisesti sanottuna minua on kiinnostanut enemmän Naapurikylän Salome ja pienen maatilan hankkiminen ja todella reteetä olisi ratsastaa hevosella. Joten oli vähän outoa, että enkeli ilmestyi juuri meille eikä esimerkiksi isälleni.

Sitten alkoi tapahtua lisää – pian tuntui kuin taivaan joka suunnalta olisi viuhunut enkeleitä siihen meidän nuotiopaikalle ja ne alkoivat laulaa kiitoslaulua tuosta lapsesta. Siis koko taivaan täydeltä enkeleitä lauloi meille – paimenille. Siis ne lauloi Jumalalle ylistystä, mutta tuli meidän luo sitä laulamaan. Se ei ollut enää pelottavaa. Siinä oli jotakin todella kaunista ja käsittämätöntä. Saatiin olla mukana tuossa hetkessä.

Kesti hetken aikaa sulatella tuota tilannetta. Meidät kutsuttiin toisenlaiseen syntymäjuhlaan. Lahjaa meidän ei tarvitse hänelle keksiä. Enkelit olivat tehneet hänelle jo laulun. Me menimme tuon laulun kanssa etsimään lasta. Ja löysimmekin hänet niin kuin enkeli sanoi: kapaloituna seimessä makaamassa.

Kerroimme heille enkelien viestistä ja lauloimme enkelien laulun niin hyvin kuin osasimme. Ensin ajattelin, että he pitävät meitä hulluina, mutta kun he sitten kertoivat omat enkelikokemuksensa olimme pian kaikki hyvin hiljaa tuon seimen äärellä.

Lapsi on siis ennustusten kuningas, pelastaja. Mutta hän syntyi köyälle pariskunnalle eläinten suojassa ja enkelit ilmoittivat hänestä paimenille. Vaikka en tajua pyhistä asioista ja ennustuksista niin kuin isäni, sen minä tajuan kuitenkin, että tässä on jokin suurempi salaisuus käsillä kuin koskaan on kerrottu. Samalla kun ajattelin, että en ole tarpeeksi arvokas ja puhdas ihminen todistamaan tätä pyhää hetkeä – silti tuntui hyvältä ja turvalliselta olla siinä –

Tässä lapsessa on jotakin enemmän kuin vain kuningas. Tuntuu siltä, että tuo Jumalan lahja on vielä ikään kuin avaamatta lahjakääreissään. Lahjan salaisuus ei ole vielä paljastunut. Jonakin päivänä tulemme tietämään, mitä hänen nimensä tarkoittaa.

Mitä enemmän ajattelin tuota lasta, sitä enemmän sen pikkuenkeli Giguelin riemu sai minussakin tilaa.

Joulu & syöminen & seimi 2011

Meillä oli joulukuvaelma, jossa minä oli paimenen roolissa. Saarnan paikalla rooli jatkui paimenen miettein joulun tapahtumiin.

Hei minä olen Beetlehemin kedon paimen Daniel ja olen matkustanut vuosisatojen halki.  Silloin ensimmäisenä jouluyönä – Vapahtajan syntymäyönä. Minä näin enkelin kirkkauden ja pelästyin sydänjuuriani myöten.

Ja nyt minut lennätettiin tänne outoon maahan outojen ihmisten keskelle. Olen hämmästynyt, että tuota yötä muistellaan vielä kahden tuhannen vuoden jälkeen. Kyllä tiesin, että jotakin suurta tapahtui sinä yönä. En osannut arvata, että sillä on niin valtava vaikutus.

Nyt olen nähnyt tämän ajan joulut. Kovin oudolta ne näyttävät köyhän paimenen näkökulmasta. Lampaita en ole nähnyt lainkaan – enkä aaseja, en lehmiä, en kanoja enkä vuohia. Ihmiset kulkevat oudoissa vaatteissa ja vielä oudommissa vaunuissa, joita hevosten ei tarvitse edellä vetää.

Mutta tänä iltana juhlitaan Jeesuksen syntymää. Sen ymmärrän ja siitä iloitsen minäkin. Siihen juhlaan haluan osallistua.

Ja kun on juhla, syödään hyvin. Ja kyllä sitä täällä teidän juhlissa syödäänkin ja monenlaisia herkkuja.

Lahjoja annetaan ja saadaan. Se on kaunis tapa.

Kun ajattelen sitä ensimmäistä joulua. Sitä kun Maria synnytti esikoisensa, –  niin kyllä se oli aika vaatimatonta. Heillä oli raskas matka takana. He eivät olleet omassa kodissaan eivätkä edes sukulaistensa luona. Heillä ei ollut kunnon majapaikkaa. Eläinten tallissa saivat suojan, missä Maria synnytti pojan. Siinä oli heidän joulunsa.

Minä toin heille viestin enkelin ilmestymisestä – ja kyllä se sitä ihmettelivät ja iloitsivat. Murheista huolimatta Jumala oli kaiken aikaa heidän kanssansa.

Oli muuten oma konstinsa oli löytää paikalle. Tunnen kaikki Beetlehemin talot ja tallit, mutta enkeli ei sanonut kenen tallissa perhe majaili. Enkeli ilmoitti tarkan paikan hieman erikoisella tavalla. – se liittyy tähän (näytä seimeä). Tiedättekö mikä tämä on? Seimi… se on eläinten ruokakaukalo.

Kun Maria synnytti esikoisensa, hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen. Jeesuksen sänkynä oli, eläinten ruoka-astia. Tavallisesti aasi ja härkä kävivät siinä syömässä heiniä, mutta nyt siinä nukkui pieni lapsi.

Enkeli sanoi minulle, että tämä seimi oli merkkinä minulle. Siitä tiesin, että he olen löytänyt etsimäni, kun näen kapaloidun lapsen makaamassa seimessä.

Se oli aika erikoinen järjestely Jumalan puolelta. Olen ajatellut tuota merkkiä usein ja pitkään. Mielestäni se ei ole yhdentekevä sattuma. Vaan sillä on merkitys, miksi se on juuri seimi.

Se oli merkki minulle ja samalla se oli merkki kaikille muille. Se on merkki siitä kuka Jeesus on. Se että Jeesus laitettiin lepäämään seimeen, eläinten ruoka-astiaan, muistuttaa meitä siitä, että hän, Taivaan kuningas, tuli meille taivaalliseksi ravinnoksi. Tämä saattaa kuulostaa oudolta.

Mutta sama Jeesus sanoi myöhemmin aikuisena: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään. Joka juo sitä vettä, jota minä annan, ei koskaan ole janoissaan.”

Jeesus tulee tänä jouluna luoksemme. Hän muistuttaa meitä toisenlaisesta nälästä ja janosta, jota tunnemme. Siitä jota tavalliset jouluruuat eivät poista – vaikka sitä olisi kuinka paljon.

Eikö meillä ole myös Jumalan nälkää ja iankaikkisen elämän janoa? Se varmasti on syvin kaipauksemme, että saisimme syödä sitä ravintoa, joka antaa meille iankaikkisen elämän. – ravintoa joka puhdistaa meidät.

Siitä ne enkelitkin puhuivat. Hän on vapahtaja. Hän vapauttaa meidät kuoleman vankilasta ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämän ja rauhan Jumalan kanssa.

Minä sain tulla seimen luo todistamaan enkelin viestiä. Nyt olen tässä yksin ja tiedän, että tämä lapsi oli vastaus syvimpiin ja kipeimpiin rukouksiini. Tuomion ja rangaistuksen pelko on vaihtunut Jumalan rakkauteen minua, sinua ja kaikkia ihmisiä kohtaan.

Seimen luona sinäkin olet tänään toisaalta yksin ja toisaalta yhdessä. Jokainen sisimmässään ja sydämessään on yksin Jumalan kanssa. mutta samanaikaisesti se ilosanoma, jossa löydän oman vapauteni ja Jumalani on yhteinen ja kuuluu kaikille.

Jumalan on kunnia korkeuksissa ja maan päällä rauha ihmisillä joita hän rakastaa.

Joulunhakumatka

Jouluaatto 2008

Kuulimme juuri jouluevankeliumin. Tutut lauseet seurasivat toisiaan: Joosef ja Maria saivat pitkän matkan jälkeen paikan eläinten suojasta. Lapsi syntyi ja paimenet enkelin lähettämänä tulivat sitä katsomaan ja enkelin viestiä kertomaan.

Luultavasti kuunnellessasi evankeliumia, joulun tapahtumat välähtelivät kuvina mielessäsi. Ehkä jokin tuttu maalaus tai seimiasetelma kantoi sitä oikeaa ajatusta ja tunnelmaa, siitä mitä joulu sinulle on tai mitä haluaisit sen olevan. Luulen, että meillä on jokaisella odotuksia siitä, minkälainen joulun pitäisi olla, minkälainen on hyvä tai oikea joulu.

Oletko jo löytänyt joulusi, sen mitä joululta haet ja odotat vai onko matkasi vielä kesken? Toiset löytävät joulunsa helpommin, toisille taas se on pidempi matka. Se löytyy ihmisille eri tavalla. Toinen löytää sen joululauluista, toinen taas joulutervehdysten lähettämisestä, joku kodin siivoamisesta ja koristelemisesta joulukuntoon, joulun hämyisistä valoista, joku lasten hyörinästä kuusen ympärillä, joku vasta silloin kun saa lapset nukkumaan ja asunto hiljenee. Toiselle joulun tuoksut tai kuusenhaku riittävät. Nämä useimmille meille ovat niitä asioita, jotka virittävät mieltämme etsimään joulua.

Haluan kanssasi tehdä yhden joulunhakumatkan. Se on hieman samanlainen kuin kuusenhaku, jossa mennään metsään tai peltojen laitamille, valitaan mieluista kuusi, sahataan ja kannetaan se kotiin ja koristellaan kun aika on.

Vaikka joulun hakumatka on aina matka omaan sisimpään, ei kuitenkaan riitä se, että sitä etsitään vain mielikuvituksen, tunteiden ja ajatusten metsästä. Joulukuustakin hakiessa on mentävä oikeaan metsän saappaat jalassa ja saha kädessä. Pelkkä ajatus täydellisestä joulukuusesta ei ilahduta.

Joulunhakumatkalla meidän oikea metsämme on Raamatun kertomukset ja sieltä olemme löytäneet joulukuuseksemme Luukkaan evankeliumin sanat.

Nuo sanat johdattavat meidät tiettyyn historian ajanjaksoon 2000 vuoden taakse siihen aikaan, jolloin keisari Augustus antoi käskynsä.

Luukkaan mukaan tuo aika oli sijoittuu keskelle keisari Augustuksen verotusuudistusta, silloin nasaretin Joosef joutui lähtemään kotikaupunkiinsa Betlehemiin kihlattunsa kanssa kirjoittautumaan veroluetteloon. Nuo pienet tyhjänpäiväisiltä kuulostavat sanat sijoittavat Jeesuksen syntymän todelliseksi osaksi maailman historiaa. Sieltä kahden tuhannen vuoden takaa joulua etsitään.

Mutta siitä historian tapahtumasta, Jeesuksen syntymästä, voi tulla meidän joulumme ja ”joulukuusemme” vain siten, että kannamme sen kotiin. Niin kuin joulukuustakaan ei jätetä metsään vaan se tuodaan kotiin, samoin raamatun kertomusten metsästä tuodaan kotiin enkelien ilmoittama sanoma. Se ei jää siis historian hämärään, se ei jää myöskään vain raamatun lehdille, vaan kuuluu meille ja meidän jouluumme.

Lukemamme evankeliumi on huomioinut myös tämän näkökulman. Jeesuksen syntymä on tapahtunut kerran historiassa, mutta se on samalla ikiaikainen uutinen, uusi jokaisena vuotena. Enkelien viesti kuuluu yhä edelleen: Tänään teille on syntynyt Vapahtaja.

Sana ’Tänään’ sopii myös meidän hetkeemme. Voisiko sinun elämässä jumalallinen hetki olla juuri tänään: niin, että tänään kumarrut ihmiseksi syntyneen Jumalan edessä. Voitko tänään tunnustaa, että Jumalan rakkaus on ihmeellinen. Tänään kiittää häntä pelastuksesta. Voiko tänään pettymys, katkeruus, viha tai suuri tyhjyys ja ilottomuus vaihtua kiitokseen ja joulun rauhaan: Sinulle on syntynyt Vapahtaja.

Enkelien viestissä päästiin keisari Augustuksen kahden tuhannen vuoden takaisesta käskystä ajattomaan nykyhetkeen: tänään. Myös paikka Betlehemistä ja tallin seimestä on vaihtunut. Evankeliumin kertomuksessa olemme käyneet katsomassa paimenten tavoin seimen lasta. Mutta niin kuin Maria, mekin kätkemme kuulemamme sydämeen tai mieleemme. Se on joulun lopullinen paikka ja koti, jossa enkelin sanoja tutkitaan.

Joulunhakumatkamme on onnistunut, jos Joulun sanoma kohtaa sisimpämme ja se saa siellä aikaan uskoa, iloa ja rauhaa. Mutta sitä ei voi tapahtua, jos sydämemme asukas on poissa kotoaan. Joulukuusestakaan ei ole kenellekään iloa, jos se viedään tyhjään taloon, jossa kukaan ei ole sitä katselemassa.

Meidän on tultava itse paikalle, riisuttava roolit ja panssarit yltämme, löydettävä myös itsemme siinä hetkessä. Seimessä makaa vastasyntynyt lapsi, maailmankaikkeuden luoja Jeesus, meidän Herramme. Kun sielun silmin katsomme seimen lasta, mitä se meissä herättää.

Kun katsomme joulun viatonta lasta,  huomaan, Jokin osa meissä haluaisi olla viattoman lapsen kaltainen vailla aikuisen murheita ja vastuuta, vailla aikuisen pelkoja, turhautumista ja toivottomuutta, vailla väärien valintojen historiaa, vailla syyllisyyttä. Saisimme silloin lapsen lailla olla äidin sylissä, joka hyssyttelisi meidät suloiseen uneen. Mutta todellisuus muistuttaa meitä itsestään. Viattomuutemme on menetetty kauan sitten . vaikka uskottelisimme itsellemme jotakin muuta.

Meillä nimittäin on suuri tarve uskoa ihmisen hyvyyteen, suuri tarve uskoa siihen, että ihmisen itsekkyyden ja suoranaisen pahuuden rinnalla ihminen voi löytää sielustaan kosketuskohdan hyvään ja epäitsekkääseen rakkauteen. Aika ajoin siihen toki pystymmekin. Erityisesti joulun viatonta lasta katsottaessa tämä elämän kauniimpi puoli pyritään löytämään.

Ilosanomaksi viesti Jeesuksesta tulee silloin, kun meille kirkastuu sen yksinkertainen viesti. Jumala on rakastanut sinua silloinkin, kun kaikki on mennyt pieleen ja elämäsi on särkynyt tavalla tai toisella.

Juuri siksi Joulun lapsi on tullut keskelle tätä sotien, orjuuden, kärsimysten, synnin ja syyllisyyden maailmaa, mutta olematta kuitenkaan itse osallinen siitä pimeän ja kuoleman mahdista, joka vaikuttaa maailmassa ja virtaa meidänkin suonissamme.

Ilosanomaa ei ole se, että me osaamme joskus olla kilttejä. Ilosanoma on siinä, että Jumala on rakastanut meitä ja lähettänyt meille viattomuuden menettäneille vapahtajan ja pelastajan. Joulun lapsessa on tallella meitä varten kaikki se, minkä olemme maailman tuulissa menettäneet.

 

Jouluaatto 2005 – Harjavallan kirkossa

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana.
Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun.
Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.
Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

Hyvät ystävät. Yksi tärkeimmistä asioista, mitä aikuinen joululta odottaa on varmaankin joulurauha. Lasten jouluun kuuluu iloinen hyörinä, huuto ja pomppiminen. Kun on ensin saanut kokea jotakin tästä joulun metelistä, niin viimeistään lasten mentyä nukkumaan haluaisi astua sisälle omaan jouluun ja joulurauhaan – sellaiseen iloon joka on salaista onnea siitä, että suuret asiat ovat sittenkin elämässä kohdallaan.

Jotta sitä voi kokea, olisi pysähdyttävä. Jokainen joulu on pysähdyspaikka. Pysähtymättä ei joulu tule. Se ei tule pakottamalla ei lahjomalla tai uhkaamalla. Itse asiassa ei mitään arvokasta ja tärkeää sinulle voi tapahtua, jos et pysähdy ja anna mielesi rauhoittua. Anna hetki aikaa itsellesi, ettei kaikkein tärkein tänä jouluna vilahda ohitsesi.

Paimenetkin olivat paikallaan, kun he vartioivat laumaansa yön hiljaisuudessa. Vain heidät enkeli kykeni tavoittamaan. Ehkä muitakin oli hereillä, mutta he eivät olleet aloillaan ja hiljaa, että olisivat mitään kuulleet. Vain hiljentymällä voi kuulla hiljaisuuden ääniä. Vain kiireettömälle enkeli puhuu.

Laita siis arkiset huolesi syrjään. Unohda ne hetkeksi. Kun olen rauhoittunut, kaipauksen hiljaiset äänet nousevat pintaan. Joitakin hiljentyminen pelottaa. Hiljaisuus tekee heidät ahdistuneiksi ja levottomiksi. On hyvä tiedostaa, että tuo ahdistus kumpuaa samasta lähteestä. Mutta silloin kaipauksen äänet huutavat. ”Älä pelkää”, sanoisi enkeli, ja kehottaisi sinua lähtemään näiden äänten mukaan. Ne johtavat sinut joulun lasta katsomaan – paikkaan jossa oikea rauha löytyy.

Olet ehkä vastasyntynyttä lasta ennenkin käynyt katsomassa: sairaalassa tai sitten kun lapsi on tuotu kotiin. Vastasyntynyttä lasta tavataan käydä katsomassa ja onnittelemassa vanhempia. Meidän jouluumme kuuluu käynti neljä päivää sitten syntyneen lapsen luona. Vaimon veljen perheeseen on syntynyt lapsi. Me emme ole sitä pientä poikaa vielä nähneet. Oikeastaan hän ei ikäisekseen ole mikään erityisen pieni, kun painoi vähän yli neljä kiloa ja pituutta oli 54 senttiä.

Mitähän Jeesus painoi syntyessään ja kuinka pitkä mahtoi olla? Kestikö synnytys pitkään? Tällaisia tietoja pidämme tärkeänä, kun saamme tietää onnistuneesta synnytyksestä. Ne on niitä harvoja tietoja, joita lapsista siinä vaiheessa on olemassa syntymäajan ja sukupuolen lisäksi.

Jeesuksesta ei ole tärkeää tietää hänen syntymäpainoaan tai pituuttaan. Hän oli suuri, mutta hänen suuruutensa oli luonteeltaan toisenlaista kuin pituus ja paino. Aika harvasta lapsesta on kirjoitettu ennustuksia satoja vuosia aikaisemmin. Jeesuksesta oli kirjoitettu jo paljon.

Tiina luki niistä yhden. Ennustukset eivät sanoneet tarkkaan, milloin hän syntyy, ne eivät kertoneet lapsen syntymäpituutta tai painoa. Mutta ne sanoivat kyllä, missä hän syntyy ja kuka syntyy.

Ne sanoivat, että Betlehemissä syntyy kuningas Daavidin sukuun hallitsija, joka muuttaa historian kulun. Vanhassa testamentissa löytyy koko joukko muitakin kirjoituksia. Mitä ihmeellistä tässä lapsessa siis on?

Lapsi, joka syntyi, on Jumalan Poika. Hänen syntyessään taivas laskeutuu maan päälle meidän keskellemme. Syntyy yhteys Jumalan ja ihmisten välille sellaisella tavalla, jota ei ole ollut luomisen jälkeen. Jumala itse syntyi keskuuteemme. Hän asteli luonamme kuin paratiisissa kerran.

Syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen ajettiin ulos paratiisista eikä ihmisellä ollut sinne enää mitään asiaa. Mutta jouluna paratiisi on tullut luoksemme. Tällaista lasta menemme katsomaan. Sinne kaipuumme johtaa. Kaipaamme menetettyä paratiisia, kaipaamme päästä Jumalaa lähelle.

Me nyt olemme pysähtyneet ja me olemme tunnistaneet kaipauksemme ja kääntyneet tuota ääntä kohti. Nyt olisi vain astuttava seimen ääreen. Se ei ole kuitenkaan niin helppoa kuin ajattelimme. Jokin tuntuu estävän. Voiko sinne mennä noin vaan? Eihän minulla ole sinne mitään vietävääkään.

Lapselle tunnetusti viedään jokin lahja: pehmolelu tai jotakin vastaavaa. Ehkä mekin haluaisimme Joulun Lasta lahjoin lähestyä. Itse asiassa haluaisimme, että huomio siirtyisi lahjaan eikä meihin. Mutta joulun lapsen luona tajuamme, että meidän lahjamme ovat tarpeettomia eivätkä ne oikein kelpaa. Se olisi vähän sama asia kuin veisimme kukkakauppiaalle kuihtuneen ruusun. Tyhjin käsin on sinne kuitenkin vaikea mennä – sillä mikään ei silloin tunnu peittävän vikojamme. Emme haluaisi olla täysin pettelemättöminä hänen edessään – sillä me itse olemme kuin tuo kuihtunut ruusu.

Joulun viattoman lapsen lähellä, seimen lähellä paljastuu oma etäisyytemme viattomuudesta. Se tuo eteemme ehkä suurimman esteen. Ajattelemme, että meillä ei ehkä sittenkään ole sinne asiaa, koska olemme liian syntisiä tai kuulumme vähän niin kuin eri porukkaan. Ei minulla oikeastaan taida olla edes lupa sinne käydä. Mutta juuri siksi sinne menemme ja menemme tyhjin käsin. Meillä on sinne todellista asiaa. Jeesus ottaa vain syntisiä vastaan, vain niitä jotka ovat eksyneet, jotka ovat joutuneet kauas, jotka ovat kadottaneet pyhyytensä. Jeesus ottaa vastaan niitä, jotka tuntevat toisenlaisten voimien sitovan itseään.

Mutta Jumala ei tullut pieneksi lapseksi seimeen siksi, että me säilyttäisimme ylpeytemme, vaan siksi, että meidän olisi helpompi kääntyä ja palata takaisin elämän lähteelle.

Joulun lapsen luona löytyy rauha, sillä vain hän tuo meille vapahduksen ja anteeksiantamukseen perustuvan syvän rauhan.

 

AATTOHARTAUS MERIKAVIAN KAPPELISSA 1997

Tekstinä ehkä Joh 1:1-5,9-14

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo Alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.

                Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.

Hyvät ystävät jouluna me juhlimme joulun lasta. Sitä pienokaista, joka syntyi Beetlehemin tallin huonoissa oloissa, köyhän perheen esikoispoikana. Sitä lasta, joka kehdon puuttuessa laitettiin seimeen makaamaan.

         Meille kristityille tämä juhla on hyvin suuri. Sillä seimessä makaa Vapahtajamme ja kuninkaamme. Juhlimme siis vastasyntynyttä lasta. On siksi hyvin vavahduttavaa, että olemme tulleet juhlaa vastaanottamaan tänne hautausmaalle. Se muistuttaa minua kahdesta merkittävästä jouluun liittyvästä asiasta. Ihmiselämän haavoittuvuudesta sekä iankaikkisen elämän toivosta.

         Ihmisen elämä on syvimmiltään hyvin epävarmaa ja haavoittuvaa. Me haluaisimme hallita sen alusta loppuun niin ettei mikään olisi tahdostamme riippumatonta. Mutta tosiasiat tekevät elämästämme toisenlaisen kuin haluaisimme. Niin syntymämme kuin kuolemammekin jättää meidät epävarmuuden keskelle. Syntymässä me olemme avuttomia ja heikkoja. Kuolemaa me pelkäämme, emmekä tiedä, mitä meille tapahtuu. Itse elämä tässä välissä on myös sellainen, että se tuntuu särkyvän käsissämme. Joskus omaa taitamattomuuttamme joskus meistä riippumattomista syistä.

         Eli kun me odotamme Jeesusta syntyväksi, me olemme enemmän tai vähemmän eksyksissä ja peloissamme.

         Tapa jolla Jumala huomioi meidän hätämme on hämmentävä. Joulu on viesti meille juuri siitä. Jumala suostui itsekin epävarmuuteen, heikkouteen ja avuttomuuteen syntyessään pieneksi lapseksi. Beetlehemin lapsi ei olisi selvinnyt ilman Mariaa ja Joosefia, vaikka olikin Jumalan Poika; itse Jumala. Seimessä makasi täysin avuton pojanrääpäle, joka mistään ei mitään tiedä ja toisaalta siinä on kaikkivaltias Jumala itse. Tässä on se joulun ihme kaikkivaltias Jumala jättää kirkkautensa ja kunniansa tullakseen ihmiseksi monien vaivojen alaisuuteen. Jumala tuli ihmiseksi luonnollisella tavalla. Hän aloitti inhimillisen elämänsä siinä heikkoudessa ja avuttomuudessa, jossa kaikki lapset elämänsä alkavat. Jumala ei pelannut siis varman päälle, vaan hän asettui alttiiksi monelle uhalle.

         Mutta tämän lapsen syntymän, kuoleman ja ylösnousemisen kautta meille on avautunut toivo katoamattomasta elämästä. Jouluna Jumala tulee ihmiseksi, että me voisimme tulla osallisiksi hänen jumalallisesta elämästään. Hän tuli meidän luoksemme, meidän kaltaisena tähän katoavaiseen maailmaan, jotta saattaisi meidät katoamattomaan elämään.

         Tänään jätetään lukuisia kynttilöitä omaisten haudoille. Näiden kynttilöiden liekki on muistutus tästä Kristusvalosta, josta evankeliumissakin luettiin. ”Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen oli tulossa maailmaan”, sanottiin evankeliumissa. Kristuksen jumalallista elämää kuvattiin valona, joka nyt valaisee myös meitä. Kristusvalo sulkee meidät iankaikkisen elämän piiriin. Siinä on meidän uskomme ja toivomme.

         Tänä jouluna Kristusvalo valaisee pimeää talviyötä. Se voi valaista myös sinun jouluasi epävarmuuden, kaipauksen ja pimeyden keskellä. Se tuo mukanaan toivon pelastuksesta ja rauhasta.

Jumala, elämän ja ilon lähde. Sinä sytytit valon pimeyteemme, kun sanasi tuli ihmiseksi. Sinun kanssasi tahdomme nyt kohdata siunauksen hetken, sen yön, jona annoit pienen lapsen syntyä tallin heinille ja oljille. Sydämemme on köyhä talli. Silti uskallamme uskoa, että sinä et asu vain taivaan pyhyydessä, vaan myös niiden luona, jotka ikävöivät pelastajaa. Tule siksi luoksemme ja tee meidänkin sydäntemme talliin seimi, johon sinä voit syntyä.