5. shell

5. sunnuntai helluntaista
– Oman elämänsä konna

9.7.06 konfirmaatio

Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: ”Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan – samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan – yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.” Luuk. 13: 1-5

Raamattu on paikkapaikoin väkivaltainen kirja. Se tulee esille päivän evankeliumissa kahdessakin kohtaa. Jos tilannetta katsoo elokuvaohjaajan näkökulmasta, kohtauksissa näyttäisi olevan paljon jännittävää toimintaa ja stuntmanille vaarallisia tehtäviä: Veri vuotaa, miekat heiluvat, tornit kaatuvat ja laudankappaleita sinkoilee. Ja jos elokuva olisi amerikkalainen, tornin kaatumista seuraisi valtava räjähdys, koska sellainen on näyttävän näköistä (vaikka ruutia opittiin käyttämään euroopassa vasta keskiajalla)

Jeesukselle kerrottiin päivän polttavat uutiset. Pakanallinen Pilatus oli tehnyt uskonnollisen loukkauksen pyhiinvaeltajia kohtaan. Kysymyksessä ei ollut mikään vaatimaton pilapiirros. Sotilaat olivat rynnäköineet temppelialueen sisälle luultavasti jonkin ilmiannon seurauksena ja tappaneet niille paikoilleen terrorismista epäiltyjä galilealaisia. Kertojan mukaan uhraajan ja uhrieläimen veri olivat sekoittuneet.

Ihmisten reaktioilla oli kaksi suuntaa. Joko paheksua pyhäinhäväistyksen tehnyttä hallitsijaa tai arvuutella surmattujen salaisia syntejä. Jälkimmäinen vaihtoehto oli monien huulilla sillä Jeesus puuttui puheeseen: ”luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun.” Juuri sellainen ajatus kävi heidän mielessään sillä heidän kohtaamansa loppu sopisi synnintekijöille. Heidän kuolintapansa oli asiaa pohtineille ikään kuin todiste tai ainakin raskauttava asianhaara.

Elokuvissa ja tv-sarjoissa on tunnetusti sankareita ja konnia eli pahiksia. Niissä paha saa palkkansa. Pahikselle käy lopulta huonosti ja sankari taas koettelemusten jälkeen aina voittaa.

Tavallisesti pahiksen loppu toteutuu vielä tavalla, joka on juuri sille kyseiselle ilkimykselle erityisen sovelias. Paha saa rangaistuksen, jonka ansaitsee. Pintaliitäjän vene uppoaa, ahne tukehtuu ja kateellinen tulee sokeaksi ja yleensä jotakin pahempaa.

Tällaisen tulkintamallin mukaan uhrieläintensä ääreen teurastetut galilealaiset eivät ehkä olleetkaan viattomia, vaan heidän kuolemansa viittasi miesten syntisyyteen. He olivat synnissään kulkeneet niin eksyksiin ja harhaan, että heidän koko elämänsä oli sekaisin. Siksi kuulijoista tuntui oikealta, että heidän syntinen verensä sekoittuu uhrieläimen vereen. Koska sielun ajateltiin olevan veressä, kuvaus veren sekoittumisesta on äärimmäisen mieliä kuohuttava. Viattomalle ei kävisi pahimmassakaan olosuhteissa niin, päättely jatkuu.

Tornin kaatuminen soveltuu sellaisille, joiden syntikuorma on tullut niin raskaaksi, että mikään ei voi enää estää sitä sortumasta.

Kun nyt elokuvan pahiksen roolit on jaettu, on sankarien vuoro. Keitä he ovat kuulemassamme evankeliumissa? Yllättävää kyllä tarjolla on vain pahiksen rooleja.

Pilatus Rooman valtakoneiston edustaja on superpahis, mutta myös kertomusten uhreille osoitettiin pahiksen rooli. Sitä ei Jeesus tehnyt, mutta ihmisten mielikuvissa osat jaettiin edellä kuvatulla tavalla. Erikoista on se, että hyviksen tai sankarin rooleja ei ole jaossa ainakaan tässä kohtaa kertomusta.

Mutta ei niitä ole tarjolla oman elämän suuressakaan näytelmässä. Nimittäin Jeesuksen sanoja tulkitsemalla näyttää siltä, että myös meillä on pahiksen rooli. Jeesus sanoo: Te kaikki olette tuhon omia ellette käänny. Jeesus sanoo tämän kahteen kertaan, jotta asia ei jäisi epäselväksi. Olemme omassa elämässämme näytelmän konna, sen suurin roisto. Emme olekaan oman elämämme sankareita. Vain synnintekijän rooli on tarjolla.

Kun ajattelemme elämäämme (ja vähän rippileiriämmekin) tällä roistoteorialla on aika paljon selitysvoimaa. Tehtyämme jotakin typerää, huomaamme jälleen, että elämämme suurin roisto on ollut taas asialla. Osaa se roisto toki tehdä ihan hyvääkin. Se osaa elää ihan kunnolla, mutta silti pahis mikä pahis.

Pahiksen rooli on vaikea pala purtavaksi. Siihen on vaikea suostua. Se ei ole kunniakas rooli. Siitä seuraa häpeää. Tiedämme myös että pahiksella on pahiksen kohtalo. Näyttelisimme mieluummin jotakin muuta osaa.

Mutta jos emme suostu astumaan rehellisesti omaan rooliimme, vaan näyttelemme jotakuta muuta, emme koskaan pääse siitä pahiksen konnan roolista eroon. Elämän käsikirjoitukseen ei tule muutosta niin, että alkaa näyttelemään jonkun toisen roolia. On käännyttävä Suuren näytelmän ohjaajan puoleen. Sitten alkaa pahiksen rooliin tulla syvyyttä ja luonnetta, häivähdys sankaruutta.

Näiden elämän synkkien salaisuuksien ääreen teitä johdattelimme leirinkin aikana. Synkkää meillä ei leirillä tosin ollut. Meillä ei ollut leirin aikana ainoatakaan sateista päivää. Pelkkää lämpöä ja auringonpaistetta. Ilmat rippileirillä olivat leirihistoriani kaikkein parhaimmat.

Leirissä muutenkin koimme ainutlaatuisia hetkiä. Leirin alkaessa sanoin, että viikon aikana kaikki tunteet tulemme sen aikana kokemaan. Luulen, että tämä pitää paikkansa jokaisen kohdalla.

Iloa, surua, myötätuntoa, pelkoa, ärsyyntyneisyyttä, kiukkua, vihaa, toivoa, rakkautta, pettymystä, kiitollisuutta. Näin voi varmasti meidän leirillä sanoa myös käyneen.

Te olette oman elämänne näyttämöllä. Vaikka emme olekaan, kuten asian esitin oman elämämme sankareita vaan konnia, niin näytelmän päärooli on kuitenkin meillä. Kysymys on omasta elämästämme. Käsikirjoituksen muutos on mahdollinen. Meidän elämässämme ei tarvitse toteutua se, mikä roolin alkuehdoissa näyttää olevan lujassa.

Elokuvassakin konna voi liittyä sankarin puolelle. Sillä ei ole merkitystä, kuinka suuri konna olemme olleet. Vaan sillä, alammeko etsiä pelastusta. Silloin tarinalla on onnellinen loppu – päättyi meidän elämämme sitten millä tavalla tahansa.

Olen puhunut paljon synnistä. Olisin halunnut puhua teille kauniimmin sanoin ja iloisempia asioita, mutta evankeliumi itse tarjoaa tänään vakavan aiheen, jota on turha kiertää. Kun lisäksi kysymys on elämän tärkeimmästä asiasta, miksi siis vaieta.

Edellä sanottu ei kumoa sitä, etteikö tänään ole aihetta iloon.

Vaikka tunnustamme itsemme syntisiksi Jumalan edessä. Se ei tarkoita, että meidän olisi oltava naama nurinpäin koko elämämme.

Jumala kutsuu meidät suureen iloon. Iloon on kaksikin aihetta. Ensimmäinen on se, mitä te olette odottaneet – tänään on oma juhlapäivänne. Puolen vuoden mittainen rippikoulu päättyy konfirmaatioon ja ehtoolliseen. Toinen ilonaihe liittyy itse asiaan.

Meidän elämämme sankari Jeesus Kristus on vapahtaja. Hän on korvannut kaiken sen, mitä meidän elämämme konna on saanut aikaan. Ja hän antaa meille synnit anteeksi.

5 sunnuntai helluntaista 13.7.2003

Sataa kuumia kiviä

Luuk 13:1-5 Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: ”Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan – samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan – yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.”

Jeesukselle tultiin kertomaan iltapäiväuutiset. Kertojilla on tarjota oikea etusivun kohu-uutinen, joka sisälsi poliittista jännitystä ja väkivaltaa. Jeesuksen kotiseudulta Galileasta oli tullut pyhiinvaeltajia Jerusalemiin. Temppeli ja uhraaminen olivat matkan pyhä tarkoitus.

Eläinten uhraaminen merkitsi sitä, että heidän piti saada vapaus syntiensä taakasta. Uhriveren piti olla hintana uhraamaan tulleiden pyhiinvaeltajien puolesta. Mutta jotakin kauheaa tapahtui. Pyhiinvaeltajat surmattiin raa’asti temppelissä uhriensa ääreen, niin että heidän verensä sekoittui uhrilampaiden vereen. Armoa temppelistä hakemaan tulleet kohtasivat armottoman lopun ja Pyhiinvaelluksesta, toiviomatkasta tulikin heidän matkansa pää.

Syy, miksi Pilatus oli tuon teurastuksen temppelissä järjestänyt ei selviä tekstistä eikä historiankirjoista. Mutta tavallisella kaupungin asukkaalla oli mielessä toisenlaiset selitykset.

Armoton logiikka tuohon aikaan päätteli tällaisen tapahtuman johdosta niin, että he eivät saaneet syntejään anteeksi, vaan kohtasivat Jumalan rangaistuksen synnillisestä elämästään. Jumala ei hyväksynyt heidän uhriaan, vaan vaati heidät tilille. Jumala itse puuttui tapahtumien kulkuun, koska oli katsonut näiden syyllistyneen johonkin niin kauheaan, että heille rangaistukseksi tuli tällainen onneton loppu.

Kaksi tuhatta vuotta jälkeenpäin ajattelutapamme ei ole paljoakaan muuttunut. Ajattelemme, että inhimilliseen onnettomuuteen joutunut on itse jollakin tavoin aiheuttanut itselleen onnettomuuden. Mielessämme on kova syyn ja seurauksen laki. Pahat saavat rangaistuksen. Jos näemme jossakin onnettomuuden, pidämme sitä rangaistuksena ja päättelemme, että jotakin pahaa on myös täytynyt tapahtua. Ei savua ilman tulta, ei rangaistusta ilman rikkomusta.

Läpi historian ihmiset ovat yrittäneet miettiä miten Jumala toteuttaa oikeudenmukaisuuttaan maailmassa. Israelissa oli kehittynyt selvä ajatus siitä, että jumalattoman tie ei menesty. Häntä kohtaa rangaistus jo tämän elämän aikana. Sairaudet ja onnettomuudet ovat osoituksia siitä.

Ongelma on kuitenkin siinä, että aina näin ei näytä tapahtuvan. Paha ei saakaan palkkaansa, vaan päinvastoin vääryydellä tuntuu menestyvän elämässään ja oikeudenmukaista kohtaa onnettomuus. Mikä on ympärillämme tapahtuvien asioiden suhde Jumalan toimintaan?

On helppo sanoa, että Jumala ei heitä kuumilla kivillä, vaikka kiroilisimme kielemme uuvuksiin. Jos toisaalta ajattelemme, että onnettomuuksiin joutuneet saivat ansionsa mukaan niin omalla kohdalla kysymys onnettomuuden sattuessa on vahingosta. Tavallista lienee ajatella, että Jumala ei rankaise meitä ajallisin rangaistuksin synneistämme.

Kristittynä minua kuitenkin kiinnostaa tietää, kurittaako Jumala meitä enää mistään? Onko hän jättänyt maailman keikkumaan oman onnensa varassa? Vai ovatko sairaudet ja vastoinkäymiset Jumalan piiskaniskuja. Näkyykö Jumalan toiminta mitenkään maailmassa ja elämässämme?

Haluamme nähdä tietyt asiat Jumalan siunauksena, Jumalan rakkauden osoituksena, Jumalan hyvinä lahjoina. Miten näemme Jumalan huonot lahjat?

Jeesuksen opetus tähän ihmisten päättelyyn on ajattelemisen arvoinen. Kun Jeesukselle tultiin kertomaan katastrofeista, häneltä odotettiin jonkinlaista vastausta tai kannanottoa tähän syyn ja seurausten ongelmaan. Mutta hän vastauksessaan kehottaakin ihmisiä parannukseen, kääntymään Jumalan puoleen.

Vastauksessaan Jeesus tekee yllättävän käänteen. Hän ikään kuin hyväksyykin ihmisten oletuksen lähtökohdaksi. Tähän tapaan: ”Hyvä on. Oletetaan, että temppelissä uhrialttarin ääreen surmatut saivat synneistänsä rangaistuksen, oletetaan, että torni kaatui tarkoin niiden päälle, jotka sellaisen lopun olivat ansainneet. He saivat ansionsa mukaan. Hyvä on, mutta kuinka luulet sinulle itsellesi käyvän, jos heille jo kävi noin huonosti. Luuletko pääseväsi vähemmällä. Älkää erehtykö ajattelemaan itsestänne liikoja.”

Jos me saisimme ansiomme mukaan, meidän kävisi vielä huonommin. Jeesus vastaa: Te kaikki olette tuhon omia ellette käänny. Voiko Jeesus asiaa tämän selvemmin sanoa. ”Te olette tuhon omia ellette käänny” Torni on kaatumassa jokaisen päälle, joka kulkee Jumalasta poispäin.

Kun me näemme onnettomuutta, meidän olisi syytä rukoilla surun kohdanneiden puolesta ja lisäksi, että Herra armahtaisi meitä. Meidän olisi syytä silloin herätä ja etsiä apua Jumalalta.

Jos sinä olet varjeltunut onnettomuuksilta, se ei tarkoita, että olet hurskaampi kuin toiset. Emme voi päätellä onnettomuuksista että ihmiset olivat ne itsellensä ansainneet syntisellä elämällään. Jeesus murtaa tämän päättelyn lopullisesti. Jos tornit kaatuisivat syntisten päälle, taivaalta sataisi kerrostalon kokoisia kiviä.

Mutta Jeesus ei jäänyt myöskään pohdiskelemaan yleisiä periaatteista siitä, minkälaisia johtopäätöksiä voi vetää maanpäällisistä tapahtumista. Tai mikä on todellinen syy onnettomuuksille?

Haluaisimme muodostaa Jumalan toiminnasta jonkinlaisia luonnonlakeja. Mutta Jumalaa emme voi kahlita emmekä hallita. Jumala ei toimi meidän periaatteiden mukaan.

Jeesus haluaa kiinnittää huomiomme tärkeämpiin asioihin kuin Jumalan maailmanhallinnan tuntemiseen.

Kun laiva on uppoamassa ei kannata enää jäädä miettimään uppoamisen syytä. Minuutit ovat liian kalliita. Viisaampaa olisi miettiä miten saada ihmiset pelastusveneisiin, miten välttää ihmishenkien menetys.

Me voimme yrittää lievittää maailman hätää ja kärsimystä, mutta meidän on turha kuvitella voivamme poistaa sitä. Meidän on turha myös kuvitella tietävämme kärsimyksen syytä. Maailmassa on pahuutta, kärsimystä. Maailmamme on tuo uppoava laiva. Me emme pysty sitä pelastamaan. Se painuu pinnan alle, katoaa lopulta näkyvistä ja tuhoutuu. Niin myös tuhoutuu kaikki, mikä menee sen mukana. Siksi uppoavasta laivasta on etsittävä tie ulos.

Tänään on armahtamisen sunnuntai. Evankeliumi tuntuu kovin lohduttomalta. Löytyykö sieltä armoa? Armoa on ensiksi se, että onnettomuudet ja sairaudet eivät ole Jumalan vihan ilmauksia eivätkä rangaistuksia. Niiden syvällisempi selitys jää tietomme ulkopuolelle. Mutta on tietysti hyvä asia, jos se herättää ihmisen ajattelemaan elämänsä suuntaa, etsimään Jumalan armoa. Sairaus voi silloin muuttua siunaukseksi.

Mutta armoa ennen kaikkea tässä on se, että Jumalan oikeudenmukaisuus ei murskaa meitä. Jeesus on antanut elämänsä uhriksi meidän syntiemme tähden. Armo peittää oikeuden. Tämä maailma tuhoutuu ja sen tornit kaatuvat, mutta sinä saat luottaa siihen, että Jumala on uskollinen ja pelastaa sinut – ei hurskaiden tekojesi tähden, vaan yksin Jeesuksen Kristuksen tähden.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s