Pitkäperjantai

Pitkäperjantai

Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Mutta Jeesus sanoi: »Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.» Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa.
Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanoivat: »Muita hän kyllä on auttanut – auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu.» Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä ja sanoivat: »Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi.» Jeesuksen pään yläpuolella oli myös kirjoitus: »Tämä on juutalaisten kuningas.»
Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: »Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!» Mutta toinen moitti häntä: »Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa.» Ja hän sanoi: »Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.» Jeesus vastasi: »Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.»
Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: »Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.» Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.
Luuk. 23: 32-46

Pitkäperjantai 2013 – Kristuksen viimeiset kiusaukset

Jeesuksen ristintapahtumia, viimeisiä hetkiä voidaan katsoa monesta näkökulmasta. Selvää on että katsottavanamme on väkivaltainen kuolema – kuvottava ja irvokas ihmisen häpäiseminen. Ihmisten kuolinkamppailusta oli tehty kansanhuvia. Ihmisiä kokoontui sitä katsomaan. Tuskinpa lapsetkaan välttyivät tuolta hirvittävältä näyltä. Huojentavaa ristin juurella ihmisillä varmasti on ollut se, että siellä on joku muu – itse saa kokea elävänsä ja tuntea salaista iloa siitä. Kristittyinä me emme mietiskele Jeesuksen kuolinkamppailua väkivaltaviihteenä. Sellaista televisio ja videopelit tarjoavat yllin kyllin. Ne eivät auta meitä sisäisellä matkalla kohti syvempää totuutta.

Jeesuksen kuolemaa voi tarkastella teologisella ja opillisella tasolla. Se on tärkeää, mutta tänään haluan kulkea tuohon ristin syvempään hengelliseen merkitykseen inhimillisen kautta. Sillä Jeesuksen kuoleman seuraaminen kutsuu meitä myös sisäiselle matkalle miettimään omaa kuolevaisuuttamme ja selvittämään suhdettamme siihen. Kuolema on se ehdoton raja, jota vasten elämämme piirtyy. Oman kuolevaisuuttamme miettiminen nostaa varjot mielen näyttämölle. Se saattaa ahdistaa ja pelottaa. Mutta kun katsomme tuota elämän ja kuoleman rajaa yhdessä ja Jeesuksen kanssa se on turvallista. Matkakumppaneina meillä tällä matkalla on myös kaksi ryöväriä, jotka myös kertovat oman tarinansa. Evankeliumi tänään on kertomus kolmesta miehestä, jotka kohtaavat kuoleman.

Päivän evankeliumissa on yksi asia kaihertanut mieltäni valmistautuessani saarnaamaan. Se on Jeesuksen viimeiset kiusaukset. Siitä päivän evankeliumi kertoo. Siinä näkyy myös jotakin Jeesuksen sisäisestä matkasta oman kuolemansa läheisyydessä. Suomalaiset tuntevat käsitteen ’viimeiset kiusaukset’ Joonas Kokkosen oopperasta Viimeiset kiusaukset, oopopera Paavo Ruotsalaisen elämästä. Jollekin saattaa olla tuttu Niko Kazantzakiksen kirja Kristuksen viimeinen kiusaus, josta tehtiin myös elokuva.

Kristillinen perinne on varhaisista ajoista tuntenut ilmiön, mikä on tunnetaan kuolevan viimeisinä kiusauksina. Kun ihminen on käynyt heikoksi, Jumalan vastustaja tekee viimeisen hyökkäyksensä saadakseen ihmisen epätoivoon. Nykyaikainen psykologia tuntee myös sen sisäisen kamppailun, joka kohtaa kuolemaa lähestyvää ihmistä. Vanha maailma puhui niistä vain eri nimillä. Kiusauksia kuoleman edessä ovat: epäusko, epätoivo, kärsimättömyys, hengellinen ylpeys ja harhanäyt. Kuoleman peruuttamattomuus nostaa sielustamme esille kysymyksiä, pelkoa ja torjuntaa. Se on aihe, jota mieluusti välttelemme.

Jeesuksen ristinkamppailuissa viimeiset kiusaukset ovat ainakin osin nähtävissä. Kun Jeesusta pilkataan, kysymys on nimenomaan kiusauksia. Ne ovat samalla pahan hyökkäyksiä Jeesusta vastaan. Ei vain sitä, että häntä pilkataan. Kun lukee nuo pilkkasanat, ei voi välttyä näkemästä yhtäläisyyksiä autiomaan kiusausten kanssa, jolloin Saatana käy pitkästä  paastoamisesta heikentyneen Jeesuksen kimppuun ja kyseenalaistaa hänen asemansa Jumalan poikana. ”Jos olet Jumalan Poika, käske näiden kivien muuttua leiviksi. Jos olet Jumalan poika hyppää alas temppelinmuurin harjalta, enkelit ottavat sinut vastaan.”

Kuoleman edellä viimeisten kiusausten Autiomaa on ristin tuska ja taivaan hiljaisuus – taivaallinen Isä on vetäytynyt Jeesuksen läheisyydestä. Tälläkin kertaa kiusauksia tai hyökkäyksiä on kolme ja ne pitävät sisällään samantyyppisen kiusauksen kuin autiomaassa, jossa Jeesuksen uskoa horjutetaan.
”Jos olet Messias, auta itseäsi.” ”Jos olet juutalaisten kuningas. Pelasta itsesi.” ”Jos olet messias pelasta itsesi ja meidät.”

Autiomaan kiusauksia edelsi Jeesuksen kaste, jonka yhteydessä Taivaallisen Isän ääni oli tunnustanut Jeesuksen rakkaaksi pojakseen. Autiomaassa paholainen horjutti tätä uskoa sanoilla: jos olet Jumalan Poika. Pitkäperjantain hyökkäyksiä edelsi palmusunnuntai, jossa Jeesus otettiin iloiten kuninkaana vastaan. Nyt tuo kuninkuus kyseenalaistetaan ja tehdään naurun alaiseksi. ”Jos olet messias”.

Autiomaassa Jeesus vastasi kiusauksiin Jumalan sanalla. Ristillä hän on hiljaa. Tuon kidutuspaalun ja pilkkanaurun oli tarkoitus murtaa hänet henkisesti. Hänen piti tunnustaa ja nähdä elämänsä pelleilyksi. Se oli vitsi, suurta pilaa. Ei hän ollut mikään Jumalan poika tai Messias Kuningas. Jokainen näki aivan selvästi, että kuninkuudesta ei ollut mitään jäljellä, kun hän alastomana ja häväistynä roikkui ristillä kohti varmaa ja tuskallista kuolemaa. Nyt vain Jeesuksen itsensä piti nähdä sama asia ja tunnustaa ei vain tappionsa, vaan myös valheensa, jossa oli elänyt. Mutta Jeesus on hiljaa. Hän kestää nämä hyökkäykset – ei antaudu niiden valtaan. Jeesus ei menetä uskoaan, ei myöskään tunne vihaa pilkkaajiaan tai telottajiaan kohtaan. Päinvastoin hän tuntee edelleen myötätuntoa ja rakkautta langennutta ihmiskuntaa kohtaan ja siksi rukoilee anteeksiantamusta kiduttajilleen. Hän on saanut tehtävän taivaalliselta Isältään ja hän tekee sen loppuun asti – vaikka syytösten keskellä taivaskin näytti olleen hiljaa. Jeesus ei saa tukea uskolleen tuona kriittisenä hetkenä Isältään.

Evankeliumissa huomattavaa on myös se, että joka kerran kun Jeesusta pilkataan, käytetään eri sanaa. Suomenkielinen käännös huomioi myös sen. Hallitusmiehet ivasivat, sotilaat pilkkasivat ja katumaton ryöväri herjasi. Itse olen ymmärtävinäni, että pilkka käy sitä raskaammaksi, mitä lähemmäs ristiä tullaan. Hallitusmiehet seisoivat kauempana. Heidän pilkkansa on lähinnä nenän nyrpistämistä ja halveksuntaa. Heille asia oli nyt jo poissa päiväjärjestyksestä eikä enää kovin kiinnostava. Sotilaat ovat vartioimassa ristien läheisyydessä, että väki pysyy aloillaan – heidän ivansa on leikinlaskua, naurua toisen kustannuksella. Sellaista oli arpapeli myös Jeesuksen vaatteella.

Mutta katumaton ryöväri herjaa Jeesusta. Hänen Jeesukseen kohdistama pilkka on kaikkein karkeinta. Katumattoman ryövärin pilkasta joutuu ainakin suomenkielisen käännöksen äärellä miettimään, mitä ihmeen pilkkaamista tässä on. Se ei tunnu niin raskaalta. Miksi katumattoman ryövärin sanat ovat pilkkaa. Ne myös kyseenalaistavat, asettavat naurettavaan valoon. Evankeliumi antaa näille sanoille äänialan: katumattoman ryövärin pilkasta käytetään sanaa blasfeemi. Sitä sanaa käytetään kaikkein raskaimmasta ja raaimmasta pilkasta. Blasfeemi liittyy Ut:ssa useimmiten jumalanpilkkaan. Se rinnastetaan murhaamiseen ja huoruuteen. Se on Jeesuksen mukaan niitä pahoja asioita, jotka lähtevät ihmisenä sisältä ja saastuttavat ihmisen (matt 15:19). Mutta vastauksena kysymykseen – mitä erityistä pilkkaa näissä sanoissa on- en löydä muuta selitystä pilkan raskauteen kuin sen, että hän kärsi samanlaista rangaistusta kuin Jeesus. Se tuntui kaksi kertaa pahemmalta, kuulla se viereltään. On kuin ystävä olisi kääntynyt vastaan. Vaikka he eivät tunteneet toisiaan, mutta he kärsivät samanlaista rangaistusta. Ristin tuska yhdisti heitä. Katumattomalla ryövärillä oli raakalaismainen sielu loppuun asti. Hän samaistui kansanjoukkoon joka pilkkasi Jeesusta. Tuskin hän sai sillä osakseen yhtään suosiota. Mutta hän ei halunnut osakseen myöskään Kristukselle tulevaa pilkkaa, vaan väistyi siltä ja itse yhtyen pilkkaamiseen toivoi lieventävänsä omaa häpeäänsä.

Kiusauksen todellisuutena tuo pilkka näyttäytyy luonnollisesti niin, että sanat ”pelasta itsesi” on täysin vastakkainen Jeesuksen kutsumukselle – sille mitä hän parhaillaan oli tekemässä – ei pelastamassa itseään vaan koko maailmaa sen syntivelasta oman uhrikuoleman kautta.

Kestettyään kiusaukset autiomaassa enkeli tuli vahvistamaan Jeesusta. Myös tällä kertaa enkeli vahvistamaan häntä. Nyt tuo enkeli oli viereisellä ristillä. Sieltä hän kuulee toisenlaisen viestin kuin pilkkaajilta. Katuva ryöväri rukoilee häntä ja tunnustaa hänen kuninkuutensa. Jos raskain pilkka ja hyökkäys häntä vastaan tuli kohtalotoverilta niin myös ainoa inhimillinen tuki tuli toiselta samaa rangaistusta kärsivältä (paitsi että Jeesus kärsi myös heidän puolestaan). Ristinryöväri ei tietenkään oikeasti mikään enkeli ollut – hän oli rikollinen, mutta tarpeellinen lohdutus tuossa äärimmäisessä tilanteessa.

Katuva ryöväri on meille puhutteleva esimerkki ja kuva kuolemaan käyvästä ihmisestä. Toisin kuin katumaton rikollinen, totuus oli saavuttanut katuvan ryövärin.  hän ei halunnut mennä rajan yli silmät ummessa valheen turvin vaan hän tunnusti Jeesukselle oman elämänsä, mitä hän oli siihen asti ollut. Hän oli syyllinen omiin rikoksiinsa ja kärsi oikeutetun tuomion. muista minua kun tulet valtakuntaasi. Kuolemassa pelottavaa ei ole elämän päättyminen, vaan iäisyyden alkaminen. Meidän tekomme seuraavat meitä. Katuva ryöväri tiedosti tämän – onko minulla vielä armoa.

Kun me katselemme omaa elämäämme kuoleman rajaa vasten ja epätoivo hyökkää päällemme, kun kaikki näyttää arvottomalta. Kuoleman varjot pyrkivät meitä masentamaan, mutta siitä huolimatta olisi hyvä toisinaan katsoa, mitä elämämme on ollut. Onko se sellainen elämä, jonka kanssa mennään ikuisuuteen? Siitähän tässä on kysymys – miten tulla sovintoon itsensä ja elämänsä kanssa ja miten tulla sovintoon Jumalan kanssa.

Kuoleman teema nostaa varjoja ja ahdistaa meitä. Mutta ehkä juuri tällaisena päivänä hyvä ja turvallista katsoa tuota viimeistä rajaa Jeesuksen ja katuvan ryövärin seurassa.

Elämässämme näkyy kuoleman rajaa vasten myös epämiellyttäviä asioita. Asioita, jotka nielevät arvokkuutemme. Me voimme yrittää unohtaa kaiken tai katuvan ryövärin tavoin tunnustaa – tämä on koko elämämme ja annan sen Jumala sinun käsiisi. Jos siinä on jotakin kaunista anna sen välittyä niille, jotka muistavat minut jälkeenpäin. Jos siinä on jotakin rumaa  armahda minua ja laupeutesi, ristinkuolemasi tähden anna minunkin periä iankaikkinen elämä.

Paavali sanoo ”Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Room 8:38-39
******

Pitkäperjantai 2010

Hyvät ystävät. Olemme evankeliumien lukemisessa siirtyneet Jeesuksen elämän viimeiseen hengenvetoon ja viimeiseen huutoon. Tässä päivässä tuntuu aina murtuvan jotakin maailman rakenteissa. Tapahtuu jotakin peruuttamatonta, jolla on koko maailmankaikkeutta koskevat mittasuhteet. Ihmisen pahuus ja väkivalta saavat äärimmäisen muotonsa. Ihmisen epäusko ja paatumus ovat vertaansa vailla. Sillä ihmiset ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan.

Jouluna hän syntyi ja paimenten kanssa pysähdyimme ihmettelemään, mitä Jeesuksesta sanottiin. Joulu on herkkä ja kaunis juhla talven pimeyden keskellä. Sielun näyttämöllä katselimme ja kuuntelimme kuinka pieni lapsi kajautti ilmoille ensimmäisen parkaisunsa. Hänessä Jumalan lupaukset täyttyvät. Nyt kun kevät koittaa ja aurinko sulattaa jäätä ja lunta, meidät kuljetetaan suureen kärsimyksen ja kuoleman pimeyteen. Katselemme julmaa teloitusta, jossa syytön mies nostetaan kidutuspaaluun.

Jeesus on kasvanut aikuiseksi. Hän on taistellut erämaassa Saatanan kiusauksia vastaan ja voittanut. Hän on valinnut kutsumuksensa. Tuon kutsumuksen tie on johtanut häntä julistamaan Jumalan valtakunnan saapumista, parantamaan sairaita, ruokkimaan nälkäisiä, etsimään eksyneitä, halveksittuja ja syrjittyjä ja nostamaan heidän ihmisarvonsa. Mutta Jumalan kutsumus ei päättynyt tähän. Hänen oli annettava henkensä maailman elämän edestä. Jumalan lupausten toteutuminen tapahtuu käsittämättömällä tavalla: viattoman kärsimisellä ristinpuulla. Samaan tapahtumaan kietoutuu sekä ihmisten pahuus että myös Jumalan tutkimaton suunnitelma ihmiskunnan pelastamiseksi.

Evankeliumi ei hienostele eikä romantisoi puhuessaan Jeesuksen kuolemasta. Asia todetaan aika karusti. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Kuolemanrangaistuksia oli toki olemassa muitakin. Johannes Kastaja kuoli miekaniskun. Kaikkein vaarallisimmille rikollisille, murhaajille ja kapinoitsijoille nopea kuolema ei tuntunut kohtuulliselta. Kostonhimo tyydyttyi vasta kun heidät saatiin kärsimään. Ristinkuolema oli kehitetty sellaiseksi, että siinä kuoli varmasti, mutta tuskallisen hitaasti. Siinä ihmisen kärsimystä yritettiin pitkittää, jotta rangaistuksesta tulisi ankarampi.

Tällaisen rangaistuksen päämäärä oli pyyhkiä pois ihmisen arvokkuus viimeistä piirtoa myöden. Hänestä piti saada kirosana ja pilkkalaulu ihmisten huulille. Jos hänessä oli joskus ollut jotakin hyvää, nyt hänet haluttiin häväistä, että mitään muistoa hänestä ei jää. Siksi ristiinnaulittuja rikollisia ei yleensä edes haudattu. Hänet hylättiin ja hänen muistonsakin häpäistiin.

Mutta miksi Jeesus, joka oli hyväntekijä, parantaja, toivon tuoja? Miksi hänet piti saattaa kuolemaan tällä kauheimmalla tavalla? Eikö olisi riittänyt, että väentungoksessa joku salaa puukottaa hänet tms. Pelkkä kuolema ei riittänyt. Hänessä nähtiin yhteiskuntarauhan rikkoja ja kapinajohtaja, joka saisi helposti massat liikkeelle ja syntyisi levottomuutta, joka saisi roomalaisen sotajoukon liikkeelle. Levottomuudet olisi paras tukahduttaa ennen kuin ongelmia syntyy. Jeesuksella oli kannattajia, joille Johannes  Kastajan tapainen kunniallinen kuolema ei olisi ollut este jatkaa toimintaa. Johanneksen maine ei ollut mihinkään kadonnut. Hänestä puhuttiin edelleen kunnioittavasti. Mutta kun Jeesus perusteellisesti häväistäisiin, kukaan ei haluaisi enää samaistua häneen, edes puhua hänestä.

Hänen kauhea loppunsa olisi kaikille merkki siitä, kuinka näennäisen hurskas mies oli tullut Jumalan kiroamaksi, sillä ei hänelle muuten olisi käynyt noin. Jumala olisi hänet varjellut. Tämä näkökulma tulee voimakkaasti esille evankeliumeissa. Jeesusta pilkataan. Kansan hallitusmiehetkin ovat tulleet varmistamaan, että hänen kuolemansa häpeällisyys on viimeinen asia, mikä hänestä tullaan muistamaan. He pilkkaavat häntä, sotilaat pilkkasivat ja toinen ryöväreistä pilkkaa Jeesusta. Hänen onneton loppunsa tehdään naurun alaiseksi. ”Katsokaa juutalaisten kuningas, Messias. Jumalan valittu. Nyt viruu ristillä ruoskittuna. Kylläpä hän on kuninkaallinen” Näin hänen hurskautensa pyrittiin osoittamaan kansalaisten silmissä kuplaksi. Hänessä täytyi olla jotakin erityisen vaarallista. Jumalallinen oikeus on tapahtunut.

Ainoastaan yksi ihminen puolustaa häntä. Kun kaikki muut syyttävät, yksi puolustaa ja hänkin on toinen rikollisista.

Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa.» Ja hän sanoi: »Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.»

Miksi hän osasi rukoilla noin? Mistä katuva ryöväri sai tuon uskonsa? Mitä hän tiesi Jeesuksesta? Miten hän tietää, että Jeesus voi antaa syntejä anteeksi. Aivan varmasti hän oli kuullut Jeesuksesta, joka on syntisten ystävä. Jokin hänen kuulemassaan oli herättänyt hänessä toivon ja uskon.

Mutta katuva ryöväri ei pyytänyt itselleen helpotusta. Hän tunnusti kärsivänsä oikeudenmukaisen rangaistuksen. Hän kaipasi sovintoa Jumalan kanssa. Hän halusi päästä rauhaan Jumalan kanssa.

Historia ja omat elämän huonot valinnat, rikokset olivat saavuttaneet hänet. Hän teki tiliä elämästään. Hänen omantuntonsa tuomioistuin syytti häntä eikä hän päässyt syytöstä karkuun. Uhrien kannalta, jotka olivat joutuneet kärsimään hänen tähtensä tässä tapahtui jonkinlainen hyvitys. Mutta Jumalan edessä se ei riittänyt. Hänen sisimpänsä ei puhdistunut. Toinen ristinryöväreistä oli paaduttanut jo sydämensä, mutta katuvan ryövärin sydän oli alkanut jälleen tuntemaan. Hän ei voinut enää korjata virheitään. Ehkä se olisi ollut mahdotonta muutenkin. Hän katsoi elämän voiman juoksevan jäsenistään hukkaan ja pian edessä oli väistämätön kuolema. – Onko armoa olemassa rikolliselle. Onko armoa, joka antaa kaiken anteeksi, vaikka on syyllistynyt rikoksiin, kenties murhaan. Onko armoa siitä huolimatta, että hän ei pysty hyvittämään yhtään tekoaan. Hän ei pysty mitenkään osoittamaan olemansa armon arvoinen. Silti hän turvautuu Jeesukseen: Muista minua kun tulet valtakuntaasi. Hän rukoilee, että kun Jeesus kuningas nousee taivaan valtaisuimelee, että hän silloin hän katsoisi alas ja muistaisi hänet, mitä tekoa hän on, että hän muistaisi ja armahtaisi.

Kun kaiken aikaa inhimillinen juonne etenee, samalla jumalallinen suunnitelma kulkee tämän alla. Jeesuksen kuolema ei ole vain vastustajien ilkeää toimintaa. Jumalan salatut tarkoitukset täyttyvät.

Jeesus tulee syntiuhriksi. Hän ottaa koko maailman syyllisyyden ja synnin kantaakseen, ihmiskunnan ylpeyden ja kapinan Jumalaa vastaan – hän kohtaa Jumalan vihan syntiä kohtaan. Siksi hän voi sanota katuvalla ryövärille: »Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.»

Jos olet ollut tänään sielusi näyttämöllä tunnet varmasti molempien ryövärien asuvan sielussasi. Molemmat rikolliset saavat siellä äänen. Sen joka edelleen uhmaa ja ylpeydessään kääntää Jumalalle selkänsä. Mutta sinussa on myös se osa itseä joka katuvan ryövärin tavoin tuntee syyllisyyttä menneistä teoista ja kaipaa puhtautta ja ennen kaikkea sitä, että Jumala muistaisi sinut, katsoisi rakastaen sinua ja hyväksyisi sinut lastensa joukkoon.

Katumattoman ryövärin ääni vaimnee,  mutta katuvan ryöväin ääni jatkuu kiitolksena.

Katumattoman ryövärin ääni vaimene ja lakkaa mutta katuvan ryövärin ääni jatkuu taivaassa kiitoksena iankaikkisesti.

Jeesuksen kuollessa paratiisin portit ovat auenneet. Synneistämme on maksettu hinta.

Pitkäperjantai 8.4.2004

Luuk 23:32-46

Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Mutta Jeesus sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa. Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanoivat: ”Muita hän kyllä on auttanut – auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu.” Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä ja sanoivat: ”Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi.” Jeesuksen pään yläpuolella oli myös kirjoitus: ”Tämä on juutalaisten kuningas.”
Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: ”Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!” Mutta toinen moitti häntä: ”Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa.” Ja hän sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Jeesus vastasi: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”
Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.

Sammutamme Kristuksen kynttilän

Koko hiljaisen viikon olemme seuranneet täällä kirkossa hetki hetkeltä tihenevää jännitysnäytelmää. Jeesus tulee Jerusalemiin, hän viettää oppilaidensa kanssa aterian, hänet otetaan Getsemanessa kiinni. Oppilaat pakenivat kuka minnekin, Jeesukselle järjestetään pikainen kuulustelu, oikeudenkäynti ja tuomio. Tänään tuomio laitetaan täytäntöön. Hänet naulitaan ristille kahden rikollisen väliin. Evankeliumin kuulijoina me olemme myös paikalla Jerusalemin muurien ulkopuolella. Henkeä pidätellen seuraamme tapahtumaa. Vaikka ihmisiä on paljon koolla, vaikka kaupunki on täynnä hälinää ja elämää, silti on niin hiljaista, että kuulemme hänen sydämenlyöntinsäkin – siinä me kuulemme koko luomakunnan elämän äänen. Se sykkii hetken ja sitten on täysin hiljaista. Aika pysähtyy ja pimeys peittää kaiken.

Tänään kirkollinen väri on musta. Alttari on puettu mustaan ja papin vaatetus on musta. Väri ei kuitenkaan ole tänään niinkään surun väri. Se ei ole viesti opetuslasten surusta tai Jeesuksen äidin tuskasta, kun hän menetti poikansa. Musta on tänään ennen kaikkea pimeyden väri. Musta kertoo pimeydestä, joka Jeesuksen kuolemassa tuli maan ylle. Eilen kiirastorstain messussa saimme seurata opetuslasten kynttilöiden sammumista. Meillä oli täällä saarnatuolin edessä yksi kynttilä kullekin opetuslapselle. Meille kerrottiin ensin, että Juudas katosi pimeään yöhön ja hänen kynttilänsä sammui. Sitten opetuslapset pakenivat ja jättivät Jeesuksen yksin, heidän kynttilänsä sammuivat. Samasta pimeydestä on kysymys. Oppilaiden usko sammui Jeesuksen elämän sammuessa. Lopulta Jeesuksen myötä viimeinenkin valonlähde sammui. Tänään olemme sen merkiksi sammuttaneet Jeesuksen kynttilän.

Kun sotilaat tekivät pyövelin tehtäväänsä, Jeesus rukoili heidän puolestaan: ”Isä anna heille anteeksi. He eivät tiedä mitä tekevät”. Jos sotilaat olisivat tienneet, että Jeesus on elämän ja hyvyyden lähde, maailman valo, totuus, he eivät olisi toteuttaneet tehtäväänsä. Silloinhan he olisivat tappaneet samalla oman toivonsa ja tulevaisuutensa, he olisivat tukahduttavat hyvyyden ja rakkauden maailmasta. He eivät tienneet mitä he tekivät.

Mutta juuri hyvyyden kuolemasta oli kysymys. Silloin kun Jeesus kuoli ja taivas tummui, on kuin Jumalan hyvyys olisi joutunut tappiolle ja pahuus voittanut. Se oli paholaisen riemuvoitto. On kuin moraalisesta pimeydestä olisi tullut todellisuutta, jossa kaikki hämäräpuuha, huumekauppa, laittomuudet ja mafiatouhu olisi saanut vallan järjestäytyneestä yhteiskunnasta. Kun Jumalan Poika on surmattu ei mikään enää ole pahalle mahdotonta. Pahuuden portit ovat auki.

Jos Jeesus olisi tunnettu ja tunnistettu, häntä ei olisi kohdeltu huonosti. Se että Jumalan Poika tuomitaan kuolemaan todistaa vain sitä, että koko ihmiskunta on pimeyden vankina, sidottuna pahan saaliina. Mutta Jumalan suunnitelma etenee kaiken aikaa salassa, kätkettynä ihmisten ajatuksilta ja katseilta.

Jeesuksen pään yläpuolella oli kirjoitus: tämä on juutalaisten kuningas. Ihmiset ristin juurella näkivät kirjoituksen. Heidän silmilleen siinä oli pelkkää komediaa. Messias-kuningas ristillä virumassa. Jumalan valitsemalle miehelle ei heidän mielestään yksinkertaisesti voi käydä näin. Jeesuksen kärsimys, tuska ja häpeällinen kuolema ristillä oli heille todiste siitä, että Jeesus oli valehtelija ja väärä messias. Siksi heitä huvitti tuo kirjoitus. Heidän mukaansa oli kaiketi oikein, että ihminen, joka korotti itsensä Messiaaksi, jumalan valitsemaksi, sai osakseen tuollaisen Jumalan koston.Siinä oli erinomainen syy naureskella ja pilkata häntä.

Golgatalla kaikki pilkkaavat Jeesusta tai ovat vaiti katselemassa heille järjestettyä hupinäytelmää. Vain yksi puolustaa häntä. Yksi tunnustaa hänet julkisesti Jumalan valtakunnan kuninkaaksi ja turvautuu häneen rukouksessa. Tämä yksi on Jeesuksen viereisellä ristillä. Puolustus, jonka Jeesus sai, ei tullut arvovaltaiselta taholta, vaan rikolliselta. Kun maailma vajoaa pimeyteen Jeesuksen kuollessa, jäljelle jäi sittenkin yksi heikko liekki palamaan. Viereisellä ristillä syttyi uskon liekki, jossa kuolemaa kohti käyvä rikollinen sai syntinsä anteeksi. Siinä oli ainoa valo, mikä maailmassa silloin oli jäljellä. Mutta sekin valo riitti pitämään Jumalan luomistyön kasassa.

Viimeaikoina on keskustelua herättänyt Mel Gibsonin elokuva Kristuksen viimeisistä vaiheista. En ole elokuvaa vielä nähnyt, mutta olen lukenut, että kuuluisa näyttelijä, joka nyt on elokuvan ohjaajana esiintyy vain yhdessä kohdassa elokuvaa. Jeesusta ristiinnaulittaessa, ne ovat juuri hänen kätensä, jotka lyövät naulat Jeesuksen käsiin. Hurjan kohdan hän on valinnut elokuvassa esiintyäkseen. Uskon, että se on ollut samalla hänen uskontunnustuksensa. Hän tunnusti syntiensä tähden olevansa syyllinen Kristuksen kärsimykseen ja kuolemaan. Ohjaajan tavoin me voimme kuvitella itsemme siihen samaan tehtävään, koska siitä tässä syvimmältään on kysymys. Minun syntini ovat vieneet hänet ristille. Minun syntini ovat hänet lävistäneet.

Golgatan kummulla mekin olisimme olleet hiljaa tai peräti yhtyneet pilkkaan ja naureskeluun. Pimeys olisi peittänyt myös meidän sydämemme. Mutta nyt jälkeenpäin me tiedämme Jumalan tarkoituksen. Se ei ole jäänyt kätköön.

Risti kaikessa hirvittävyydessään ei ollut onnettomuus, vaan siinä näkyy Jumalan kirkkaus ja voima. Se on Jeesuksen maanpäällisen elämän huippukohta ja täyttymys. Hänen alimmassa kärsimyksessään on koittanut suurin kirkkaus maan päälle. Se on kirkkautta, jota järki ei ymmärrä. Auringon valon täytyi väistyä sen tieltä. Ristillä loistaa Jumalan kirkkaus, jonka vain usko näkee.

Jeesus on ottanut kannettavakseen meidän pimeytemme. Häntä rankaistiin minun syntieni tähden. Siksi minäkin voin saada syntini anteeksi. Se synnin ja syyllisyyden pohjaton syvyys, joka aukeaa omassa sielussani ei koidu tuhokseni. Se ei nielaise minua koska Jeesus on voittanut pimeyden ja kauhun voimat oman kuolemansa kautta.

Jeesuksen ristissä on minun turvani, toivoni ja elämäni. Jumalan hyvyys ja rakkaus on minun pahuuttani suurempi. Jumalan hyvyys peittää kaiken synnin pahuuden. Myös minä saan synteineni kätkeytyä tämän peiton alle.


Näytelmä on ohi – taputtakaa!
Acta est fabula, plaudite! Pitkänperjantin ristinjuhla 6.4.07

Evankeliumi
Luuk. 23: 47-56 Kun sadanpäällikkö näki, mitä tapahtui, hän antoi Jumalalle kunnian ja sanoi: ”Tämä mies oli todella viaton.” Ja kaikki ne ihmiset, jotka suurin joukoin olivat kerääntyneet katselemaan tätä näytelmää, palasivat tämän nähtyään kaupunkiin rintaansa lyöden. Jeesuksen tuttavat seisoivat kaikki etäämpänä ja seurasivat sieltä tapahtumia. Siellä olivat myös naiset, jotka olivat tulleet Galileasta hänen mukanaan.
Muuan neuvoston jäsen, Joosef, joka oli kotoisin juutalaisesta Arimatian kaupungista, ei ollut yhtynyt neuvoston päätökseen eikä osallistunut sen toimiin. Hän oli hyvä ja hurskas mies ja odotti Jumalan valtakuntaa. Joosef meni Pilatuksen puheille ja pyysi Jeesuksen ruumista. Hän otti sen ristiltä, kääri pellavavaatteeseen ja pani kallioon hakattuun hautaan, johon ei vielä ollut haudattu ketään. Oli valmistuspäivä, sapatti oli juuri alkamassa.
Naiset, jotka olivat Jeesuksen kanssa tulleet Galileasta, lähtivät Joosefin mukaan. He näkivät, kuinka Jeesuksen ruumis pantiin hautaan. Palattuaan kaupunkiin he hankkivat tuoksuvia öljyjä ja voiteita, mutta sapatin he viettivät levossa lain käskyn mukaan.

Golgatan ristinkärsimyksen perjantai on ehtinyt jo iltaan. Jeesuksen maanpäällinen elämä päättyi suuren ihmisjoukon katsoessa hänen julkista teloitustaan. Edessä on hänen ruumiinsa laskeminen haudan lepoon. Nyt Jeesuksen elämässä kaikki oli sanottu ja kaikki on tehty. Tällaista tapahtumien saamaa käännettä ei kukaan Jeesuksen oppilaista osannut odottaa.

Mutta nyt he joutuivat todistamaan mestarinsa nöyryytystä ja häpeällistä kuolemaa. Apostoleita tosin ei ollut paikalla Johannesta lukuunottamatta. Mutta joitakin lähipiiriin kuuluvia naisia oli siellä mukaanlukien myös Jeesukseen äiti Maria.

Evankeliumi kertoo, että Golgatan kummulla hälisevän kansan joukossa he olivat taampana seuraamassa tapahtumien kulkua. Ilmeisesti länimpänä Jeesusta olivat ne jotka nauroivat ja ilkkuivat ja pitivät omaa narripeliään ristin juurella. Heidän äänensä kuului suurimpana.

Minulla evankeliumia lukiessa nousee eteeni erityisesti kaksi huomiota. Ne liittyvät kohtalaisen lyhyeen kohtaan evanekeliumissa: Ja kaikki ne ihmiset, jotka suurin joukoin olivat kerääntyneet katselemaan tätä näytelmää, palasivat tämän nähtyään kaupunkiin rintaansa lyöden.

Ensiksi sanotaan, että teloitustapahtumaa oli suuri joukko kerääntynyt katselemaan kuin näytelmää. Käännös ei ole virheellinen. Kuolemantuomiot ja rangaistuksen täytäntöönpano olivat julkisia tapahtumia ja ihmiset kokoontuivat niitä katselemaan kuin näytelmää. Toisille se oli väkivaltaista viihdettä. Joukossa oli niitä, jotka saivat tyydytettyä kostonhimonsa, jotka halusivat raivata Jeesuksen pois heitä häiritsemästä. Toiset olivat mukana järkyttyneenä osoittamassa myötätuntoa.

Evankeliumi jatkuu sanomalla, kun Jeesuksen kuoltua näytelmä oli ohi, ihmiset palasivat koteihinsa rintaansa lyöden. He olivat vaikuttuneita näkemästään. Niin voimakas tunneliikutus oli vallannut heidät, että he joutuivat tyynnyttelemään sydäntään.

Tuo pulssia nostattanut tunne ei johtunut siitä, että he näkivät ihmisen kuolevan, se ei johtunut verestä tai kuolevan ruumiin kouristuksista. He olivat nähneet sellaista ennenkin. Aivan samanlaisia teloituksia oli toteutettu aikaisemmin. Se ei ollut harvinainen näky. Mutta tässä tuomiossa näytti tapahtuvan jotakin paljon enemmän. Näytelmässä oli suuremmat jännitteet. He olivat kuulleet Jeesuksesta, ihmeiden tekijästä, miehestä joka puhtui Jumalasta toisin kuin heidän oppineensa. Hänessä oli outoa hengen voimaa. Luultavasti kuiskuteltiin huhua salahankkeesta Jeesusta vastaan, he olivat selvillä, että tuomio oli hankittu kyseenalaisin keinoin. Näytelmän jännitystä lisäsi murhaaja Barabbaksen vapautus Jeesukseen sijasta ja Jeesukseen vierelle naulittujen miesten huudot: herjaukset ja rukoukset.

Nyt oli teloitettu Jumalan mies. Hänet oli väkivalloin vaiennettu niin kuin Johannes Kastaja aikoinaan. Kun taivaan voimat järkkyivät ja keskellä päivällä tuli pimeää, he aavistivat, että tapahtumalla on myös suurempi mittakaava kuin vain jokin valtataistelu juutalaisten johtajien ja Jeesuksen välillä. Tässä näytelmässä he tiesivät olleensa sellaisella paikalla, jossa Jumalan sormi kosketti maahan asti. Tämä näytelmä laittoi heidät kyselemään asioiden syvempää merkitystä.

He olivat vaikuttuneita, mutta palasivat kotiinsa. Minne muuallekaan. Jeesusta ei voinut enää seurata, hän on kuollut. Näytelmä oli ohi ja esirippu laskeutunut. Golgatan kumpu hiljenee ihmisten poistuttua koteihinsa.

Kun muutamat Jeesuksen läheiset saivat luvan Pilatukselta, he palasivat ristin luo ottamaan Jeesuksen ruumiin alas kantaakseen hänet haudan rauhaan. Jeesus käärittiin pellavavaatteeseen ja hauta suljettiin juutalaisen sapatin ajaksi. Naiset olivat hankkineet kaupungista tuoksuvoiteita, jotta sapatin jälkeen voisivat hoitaa Jeesuksen ruumiin arvokkaasti loppuun asti tapojen mukaan.

On mielenkiintoista, että naisten järkytyksestä, surusta ja muistakaan tunteista ei kerrota mitään. Evankeliumin kirjoittaja on sillä tavoin ollut viisas, että hän jättää nämä tunteet kuulijoiden koettavaksi.

Evankeliumin kuulemisen kautta me tulemme osaksi tätä tapahtumaa ja sen katsojakuntaa, olemme näytelmässä mukana. Myös meidän tunteemme heräävät. Mihin ne ohjaavat meitä? Menemmekö vain koteihin ja unohdamme tapahtuneen – valvooko sydämemme, odottaako se suurimman ihmeen paljastumista, jossa näytelmän syvät merkitykset avautuvat.

Jumala on puuttunut asioiden kulkuun lähettämällä maailmaan oman Poikansa. Juuri näin täytyi tapahtua. Jumalan pelastussuunnitelma on saatettu salassa päätökseen. Suuri joukko katsoi tapahtumaa silmiensä edessä, mutta kukaan ei nähnyt mitä todella tapahtui. Jumalan pelastusteko toteutui heidän tietämättään. Ihmisten synneistä on maksettu kallis hinta. Tällaisen ihmeen ääressä me olemme olleet kaiken aikaa. Siksi me voimme osoittaa katumuksen keskeltä oman kiitoksemme.

PITKÄPERJANTAI

2.4.1999

Luuk 23:33-46

33:Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. 34:Mutta Jeesus sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”* Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa.

35:Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanoivat: ”Muita hän kyllä on auttanut – auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu.” 36:Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä 37:ja sanoivat: ”Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi.” 38:Jeesuksen pään yläpuolella oli myös kirjoitus: ”Tämä on juutalaisten kuningas.”

39:Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: ”Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!” 40:Mutta toinen moitti häntä: ”Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? 41:Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa.” 42:Ja hän sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” 43:Jeesus vastasi: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”

44:Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. 45:Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. 46:Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.

Vuonna 1968 Jerusalemin lähellä arkeologisilla kaivauksilla tehtiin erikoinen löytö. Ensimmäistä kertaa historiassa löydettiin ristillä kuolleen miehen maalliset jäännökset. Hauta oli ensimmäiseltä vuosisadalta. Mies oli Jeesuksen aikalainen. Arkun päälle oli merkitty vainajan nimeksi Jehohanan, ben Hagqol. Arkeologit ja lääkärit pystyivät määrittelemään monia asioita miehestä. Ristiinnaulitsemishetkellä hän oli vähän alle kolmekymmenvuotias terve, nuori mies. Tuo mies oli naulattu ranteista ristin poikkipuuhun ja nilkoistaan pystypuuhun. Hänet oli asetettu istuvaan asentoon lankunpätkän varaan, joka oli lyöty pystypuuhun. Näin oli tehty siksi, jotta hänen tuskansa pitkittyisivät ja kuolema tulisi hitaammin.i

Tuo arkeologinen löytö oli hätkähdyttävä, vaikka kirjallisista lähteistä tiedettiin, että tuhansia ja tuhansia oli kuollut sillä tavalla. Teloituksen ja kidutuksen julmuus tuli vain yllättäen esiin niin kouriintuntuvalla tavalla. Se teki samalla Kristuksen ristin todellisemmaksi. Se ei ole uskonnollista mielikuvitusta, vaan kerran historiassa tapahtunut tosiasia.

Me kristityt olemme aina katsoneet Kristusta ristillä. Olemme tottuneet tuohon näkyyn. Siitä on tullut meille niin tuttu kuva, että vallan unohdamme, että risti on tarkkaan suunniteltu kidutuslaite. Se ei ole vain kuolemanpuu, vaan kidutuspaalu, jossa rangaistun on määrä kärsiä hidas kuolema. Se oli kuolemanrangaistus, jolla haluttiin nöyryyttää ja häpäistä henkilö. Häväistystä korostettiin vielä sillä, että tuomittu riisuttiin aivan alasti. Koko ihmisarvo haluttiin näin riistää ja halventaa.

Niin halveksittava tuo rangaistus oli, että kirkko ei 400 vuoteen uskaltanut kuvata maalauksissaan Kristusta ristillä. Monenlaisia muita kuvia kyllä oli olemassa, mutta ei meille tuttua ristiinnaulitun kuvaa. Häväistystä ei haluttu maalauksissa enää toistaa. Sen ei haluttu jatkuvan.

Tuhansia ihmisiä kuoli ristillä. Jehohanan ben Hagqolista ja hänen kuolemastaan me emme ole tienneet mitään ennen vuotta 1968. Miksi Jeesuksen risti muistetaan? Mikä siinä on niin ainutlaatuista, joka erottaa sen muista ristinkuolemista?

Jeesuksen ristiä on pyritty selittämään ja ymmärtämään monella tavalla. Sitä voidaan lähestyä järkiperäisesti viisastellen tai uskon näkökulmasta, jossa Jumala ilmoittaa meille itsestään jotakin, mikä on järjellemme käsittämätöntä.

Kun Jeesuksen kuolemaa ajattelee vain järjen valossa, niin vaikuttaa siltä, että hänen kuolemansa on onneton loppu, että Jeesus epäonnistui tehtävässään ja siksi juuri huusi epätoivoisena ristiltä sanat: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut. Järkeily ilman uskoa näkee näissä tapahtumissa vain tragedian, jossa hyvää tarkoittava hurskas mies, joka rakasti jopa vihollisiaan saa osakseen onnettoman kohtalon. Hän joka käänsi poskensa lyötäväksi, tuli todella lyödyksi – ristinkuolemaan asti.

Epäusko sanoo, että mikään ei ole muuttunut maailmassa tuon kuoleman jälkeen. Samat julmat itsekkyyden ja vallan lait: korruptio, alistaminen, ahneus ja heikompien hyväksikäyttö jatkuu edelleen. Ennenaikainen kuolema heidän näkökulmastaan oli luonnollinen seuraus ja päätös Jeesukselle ja asialle, jota hän edusti. Heidän mukaansa Jeesuksen aatteet olivat kyllä kauniita, mutta ne eivät kestä todellisuuden painolastia, niillä ei voi hallita maailmaa.

Onko Jeesus kuollut siis turhaan? Onko mikään muuttunut ensimmäisen pitkänperjantain jälkeen?

Kun me katselemme uskon silmin ristiä, me näemme siinä historian merkittävimmän tapahtuman. Näemme syvälle Jumalan sisimpään. Kun yleensä ajattelemme Jumalaa, ajattelemme jotakin suurta ja valtavaa, ehdotonta valtaa, voimaa ja viisautta. Ajattelemme maailmankaikkeuden hallitsijaa, Luojaa. Jumala on tätäkin, mutta yrittäessämme tuntea Jumalan kaikkein läheisimmällä tavalla meidän on opittava tuntemaan Jumala Jeesuksen kautta, pitkäperjantain ristinkuoleman kautta. Siinä me näemme, kuinka meidän Herramme ja Jumalamme on tullut haavoittuvaksi ihmiseksi meidän tähtemme, kärsimysten ja kipujen mieheksi.

Jumalan todellisen olemuksen me löydämme ristiltä, jossa hän antaa haavoittaa itseään. Hän antaa itsensä pilkan ja häväistyksen kohteeksi. Hän antaa itsensä kuolemaan ja rukoilee anteeksiantamusta niille, jotka häntä lyövät. Tällainen on meidän Jumalamme. Tällaista on Jumalan rakkaus, niin kuin Johannes todistaa: Suurinta rakkautta on se, että antaa henkensä toisen puolesta.

Jumala vetää meitä syntisiä ihmisiä luokseen rakkauden sitein. Hän itse ottaa päälleen piinan ja rangaistuksen, joka kuuluisi meille. Hän kohtaa kuoleman kauhujen vallat, jotta me vapautuisimme siitä. Koska Jumala rakastaa meitä, hän haluaa jakaa meille hyvyyttään. Jumalan hyvyys meitä kohtaan ilmenee juuri siinä, että hän vapahtaa meidät kuolemasta ja piinasta.

Jeesus ei kuollut turhaan. Kysymyksessä ei ollut Jeesuksen elämäntyön epäonnistuminen. Risti kaikessa hirvittävyydessään ei ollut onnettomuus, vaan siinä näkyy Jumalan kirkkaus ja voima. Se on Jeesuksen maanpäällisen elämän huippukohta ja täyttymys. Hänen alimmassa kärsimyksessään on koittanut suurin kirkkaus maan päälle. Se on kirkkautta, jota järki ei ymmärrä. Auringon valon täytyi väistyä sen tieltä. Ristillä loistaa Jumalan kirkkaus, jonka vain usko näkee.

Se on täytetty”, sanoo Jeesus ristiltä viime sanoikseen. Sinunkin syntisi on sovitettu. Kaikki rikokset ovat saaneet rangaistuksensa. Luo siksi silmäsi Jeesuksen ristille. Sinne on viety sinun elämäsi. Siellä käydään oikeutta sinun sielustasi. Siellä sinä kuulet Jeesuksen sanat: Tuomitkaa minut, mutta päästäkää tämä ihminen menemään. – Mene rauhassa, mene herrasi iloon.

Rukoilemme

Muutama ajatus saarnan pitämisen jälkeen

i Kirjoitin tämän saarnan melko kiireessä. Meillä oli ollut Kiirastorstaina iltakirkko ja olin kotona vasta puoli yhdeksän jälkeen. Olin tosin joitakin ajatuksia kokoillut paperille, mutta en sen parempaa suunnitelmaa. Vasta kotona illalla lueskelin erinomaista kirjaa Eräänä perjantaina. Se on pääasiassa kuvateos siitä, miten ristiinnaulittua on kuvattu historian aikana ja myös eri puolilla maailmaa. Kirjan lopussa on artikkeleita, jotka ovat hyvin mielenkiintoisia. Se on ollut pääasiallisena lähteenä tälle saarnalle. Tapausesimerkki Jehohananista on kyseisestä kirjasta. Minulle tuo löytö oli ennestään tuntematon ja siksi mielestäni hyvä alku saarnalle. Tuota kirjaa pitää lukea vielä lisää. Olenhan myös kopioinut värikalvoille useita kuvia tästä kirjasta. Toinen lähteeni on edelleen Saranevan haastattelu radiossa vuoden takaa, jonka sain hankittua toimittajalta cd:nä. Kuuntelin sen tiistai-iltana. Tänä aamuna huomasin saarnassani selvästi olevan kaikuja Tuomo Mannermaan kirjasta Kaksi rakkautta. Selailin sitä myös hieman. Siellä on erinomaisella tavalla selitetty Jumalan rakkauden muotoa: Jumalan rakkaus luo kohteensa. Jumala rakastaa ei-mitään ja lahjoittaa rakastettavalleen kaikki hyvyydet. Se merkitsee myös rakkautta ristiin ja kärsimykseen.

Pitkäperjantain saarna voisi olla hyvinkin toisenlainen. Minun saarnani ei ollut mitenkään meditatiivinen. Mahdollisuudet siihen olisivat olleet juuri erinomaiset. Mutta sellaisen saarnan valmistaminen vaatii aikaa. En voi sanoa, että olisin jaksanut paljon viettää aikaa näiden tekstien äärellä. Siihen olisi ollut kyllä tarvetta. Tämä saarna muutenkaan ei ollut tekstiuskollinen. Yleensä saarnoissani etsin selvän kiinnekohdan tekstistä, mutta pitkänäperjantaina tilanne on hieman toisenlainen.

Saarnan lopettaminen tai koko loppuosa oli minulle vaikea. Miten koota langat saarnasta yhteen ja samalla tuoda ristinsanoma kirkkaasti esiin. En katso onnistuneeni siinä. Olisin halunnut painottaa vielä sitä, että Jeesus tehtiin synniksi. Toisaalta en halunnut pitkittää saarnaa. Siitäkään ei ole mitään hyötyä.

Kun mietiskelin vaikutelmiani rististä ja koitin eläytyä Jeesuksen osaan, minulle tulee aina mieleen pohjaton yksinäisyys. Minulle tulee mielikuva, että ihmiset illan pimetessä kävelevät pois Golgatan kummulta ja sinne jäisi vain kolme hiljaista ristiä, uupuneita miehiä, jotka eivät tuskassaan jaksa enää edes huutaa. He vain kituvat hiljaa ja odottavat kuolemaa. Yksinäisyys on lopulta sellaista, että viereiset ristinmiehet unohtuvat ja keskelle jää vain yksi risti. Jeesus kyllä valittaa hylkäämistä, mutta hän kuolee jo kolmen aikaan iltapäivällä. Evankeliumien mukaan kummulla oli silloin vielä hyvinkin paljon ihmisiä. Vaikutelma ristin hiljaisuudesta tuleekin niistä lukuisista taideteoksista, joita aiheen äärellä on tehty. Hartauden keskittämiseksi on Jeesus monesti maalattu täysin yksin Golgatalle. Kuvassa on tarkoitus silloin samaistua Jeesuksen kärsimyksiin ja unohtaa kaikki muu ulkopuolinen. Ristiinnaulitun kuvien tutkiminen onkin mielenkiintoista sillä tavalla, että vertaa kuvaa evankeliumin kerrontaan. Jollakin tavalla kuvan on liityttävä evankeliumiin ja poikkeamat siitä tuovat oman mielenkiintonsa. Ne vaativat selitystä.


Kumman tahdotte Barabbaan vai Jeesuksen

Kukkulan kuningas

Pitkäperjantai 2. vuosikerta

Pitkäperjantai 3. vuosikerta


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s