23. shell

23. sunnuntai helluntaista. Antakaan toisillenne anteeksi

2007

Jeesus sanoi: ”Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.’ Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.
Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: ’Maksa, mitä olet velkaa!’ Mies heittäytyi maahan ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.’ Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa.
Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: ’Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?’ Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.
Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.” Matt. 18: 23-35

Jeesus kertoo evankeliumissa vertauksen taivasten valtakunnasta ja sen kuninkaasta. Se on vertaus Jumalan suhteesta ihmiseen. Silmiemme eteen kuvataan kuin näytelmän kolme osaa.

Ensimmäisessä näytöksessä paljastuu karmea totuus. Yksi kuninkaan palvelijoista on hävittänyt tai kavaltanut kuninkaalta miljoonaomaisuuden.

Palvelija oli ilmeisesti kuninkaan raha-asioiden hoitaja. Hän oli pelannut kuninkaan omaisuudella; pitänyt sitä omanaan ja ottanut omiin puuhiinsa mittavia summia. Silti tuollaisen kavalluksen tekeminen on hämmästyttävä – miten on mahdollista, että noin suuri omaisuus oli kadonnut taivaan tuuliin. Miten joku voi olla ryssinyt niin pahasti, että on hukannut 10 tuhatta talenttia?

Selvyyden vuoksi sanottakoon, että yksi talentti oli 6000 denaaria ja denaari palkka, mikä maksettiin miehelle päivän työstä. Summa, joka oli kateissa on 60 miljoonaa denaaria.

Jos denaari vastaisi edelleen päivän palkkaa niin Harjavallan kokoisella paikkakunnalla tuosta summasta riittäisi jokaiselle kaupungin asukkaille palkka yli 20 vuodeksi. Velka oli siis tähtitieteellisen suuri ja sellaisenaan se kertoo kuninkaan pohjattomasta kassasta, kun hän kykeni tuosta vain antamaan tällaisen velan anteeksi. Mutta hän olikin taivaan kuningas.

Kun näytelmän roolijakoa tarkastelee, siinä mielestäni ei ole monta vaihtoehtoa tarjolla. Taivaallinen Isä on kuningas, jolla on varaa antaa suuretkin velat anteeksi. Meille tarjoutuu suurvelallisen osa. Se saattaa tuntua vähän oudolta, sillä tuo suuri velka ei oikein tunnu omaltamme. Miten on mahdollista ottaa edes kuvitelmissaan tuollainen velka kontolleen? Näytelmään kuuluu vielä ihminen, jolle osoitamme ilkeyttämme. Hän on meille velkaa jonkun satasen tai sitten hän on kiitollisuudenvelassa – suhde on kuitenkin sellainen, että meillä on varaa olla hänelle kenkkumainen. Jos meillä on 60 miljoonan velka perinnässä, luultavasti olisimme aika stressaantuneita ja joku läheisemme joutuisi siitä kärsimään. Mutta evankeliumin mies sai velkansa juuri anteeksi.

Lopuksi näytelmässä esiintyy myös miehen työkaverit, jotka kertoivat kuninkaalle suurvelallisen armottomuudesta. He olemassaolollaan muistuttavat meitä siitä, että aina siellä on näkijä missä on tekijä. Jumalalta ei jää huomaamatta meidän pelitapamme tässä elämässä.

Miten on mahdollista, että kysymys on meidän velastamme? Summahan on aivan mielikuvituksellinen. Saattaa olla, että Jeesus liioittelee saadakseen Jumalan anteeksiantamuksen näyttämään suuremmalta. Mutta velka on kuitenkin meidän ja tilinteko, josta on kysymys, on se jota tehdään Jumalan edessä omasta elämästä. Kun meidän elämämme tilikirjat avataan ja tarkastetaan siellä paljastuu megaluokan maksamaton velka. Mistä velasta on kysymys? Mielessäni on kaksi mahdollisuutta. Se on syntivelkaa tai ylipäätään elämänvelkaa.

Jos elämä ja elinaikamme on lahjaa, on ajateltavissa, että lahja vaaditaan takaisin tai että lahjasta olisi kyettävä tekemään selostus, miten on sen käyttänyt. Näin toimitaan varsinkin silloin jos lahja on huomattavan suuri. Toisinaan puhutaan korvamerkitystä rahasta. Mikä hinta on siis elämällä? Onko se tuo 60 miljoonaa denaaria? Onko meiltä lupa vaatia tiliä elämän lahjasta, vai saammeko tehdä sillä mitä haluamme? Jos lahjaa perittäisiin takaisin, millä sen silloin maksaisimme? ”Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta” (Ps.49:9).

Kysymys kuitenkin herää, mihin sinä olet kuluttanut elämäsi? Oletko tietoinen siitä, että olet käyttänyt koko ajan kuninkaan omaisuutta. Jos elämäsi jokaiselle minuutille lasketaan denaarin hinta – saisit elää yli satavuotiaaksi (114v), eikä tuo 60 miljoonan summa tulisi vielä täyteen. Miten olemme sijoittaneet lahjaksi saaneet talenttimme.

Toinen vaihtoehto on se, että velka on syntivelkaa. Silloin vertauksessa synti on sitä hyvää, minkä olemme pimittäneet Jumalalta ja käyttäneet omiin tarkoituksiimme. Voiko siitä kertyä noin mittaamaton summa?

Syntinen ihminen on syntinen kaiken aikaa. Jos Jumala tarkkaan vaatisi meidät tilille jokaisesta hetkestä ja jokaisesta teosta, jolloin sydämemme on kääntynyt hänestä poispäin, mittasuhteet velassa olisivat varmasti evankeliumissa mainittuja. Suurimman osan valveajastamme pelaamme omaan pussiimme. Kiittämättöminä emme tajua, että kaikki on Jumalan lahjaa.

Ensimmäinen näytös paljastaa velkamme suuruuden, mutta näytös päättyy kuitenkin onnellisesti. Kuningas armahtaa ja antaa velan anteeksi. Näin juuri meille on tapahtunut. Tuon suuren hyvyyden ympäröimäksi olemme tulleet lankeemuksistamme huolimatta.

Toisessa näytöksessä edessämme on suuresta velkataakasta vapautunut mies. Onko hän helpottunut, iloinen ja kiitollinen? Kertooko hän vaimolleen heitä kohdanneesta armahduksesta ja pelastuksesta? Ei, vaan hän kerää omalta velalliselta saataviaan. Ne ovat pikkusummia hänen velkaansa nähden. Mutta toisin kuin kuningas, hän ei säälinyt velallista, vaan vaati saatavansa viimeistä ropoa myöten.

Miksi armahdettu velallinen oli niin säälimätön? Tulkintani on se, että hän tiesi omasta kokemuksesta, miten ihmiset käyttäytyvät siinä tilanteessa, kun velkoja tullaan vaatimaan takaisin eikä niitä rahoja ole antaa. Velalliset tekevät mitä vain päästäkseen pinteestä. Valehtelevat, heittäytyvät säälittäviksi, näyttelevät ja itkevät suureen ääneen. Heidän käyttäytymisensä muuttuu aina sen mukaan, mistä tuulee. Pääroolia näyttelevän suurvelallisen sydän ei tunnetusti leppynyt velallisen kiemurtelusta. Hän tunsi kaikki metkut, joilla velalliset yrittivät luovia itseään ulos kiipelistä. Sellainen hänkin oli – hänen teeskennellyt kyyneleet olivat tuottaneet tulosta kuninkaan edessä. Hän oli ollut tarpeeksi ovela ja uskottava. Jopa kuningas oli hänen taivuteltavissaan. Mutta häneen ei samat konstit tepsineet. Hän tiesi, että velka on puristettava ihmisestä, jos aikoo sen saada takaisin. bisnestä ja sääliä ei sovi sotkea keskenään.

Suurvelallinen teki kaksi virhearviointia. Hän oli koko ajan siinä kuvitelmassa, että hänen näyttelemänsä kyyneleet olivat syynä kuninkaan sydämen heltymiseen. Hänen ajatuksissaan peruste armahdukselle oli hänessä itsessään.

Syy kuninkaan armahdukseen ei kuitenkaan löydy velallisen kyvyssä herättää säälintunteita. Peruste armahtamiseen löytyy siitä mitä kuningas on. Hän säälii kaikkia alamaisiaan – ja hän haluaa antaa anteeksi ja ohjata ihmiset uuteen elämään.

Toinen virhearvio oli pitää bisness ja laupeus erillään. Kuninkaan ankaruus viimeisessä näytöksessä on ymmärrettävää. Jos tuo velka on syntivelkaa, se merkitsee sitä, että velka on kerran saanut miehen kiinni ja se on tullut perintään. Velallinen on silloin kuitenkin kohdannut Vapahtajan ja saanut syntinsä anteeksi – hänestä tuli armahdettu velallinen.

Sen olisi pitänyt muuttaa hänen elämän suunnan ja vaikuttaa perusarvoihin. Se armahdus, minkä me olemme saaneet on peruste toimia armollisesti läheisiämme kohtaan.

Tällainen ihminen on nähnyt kadotetun tilansa. Velan suuruus on tiedostettu. 60 miljoonan velka on tunnustettu omaksi.

Jos armahdettu syntinen ei osoita sääliä lähimmäistään kohtaan, se on syvä loukkaus Jumalaa kohtaan. Silloin me halveksimme sitä anteeksiantamusta, jonka me olemme saaneet.

Antakaa toisillenne anteeksi, osoittakaa kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä. Niin tekee teidän taivaallinen isänne teille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s