5. shell

5. sunnuntai helluntaista – armahtakaa  – 2008

Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä.
Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.
Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä.* Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.” Joh 8:2-11

Jeesus piti katekismuskoulua eli rippikoulua Jerusalemin temppelin alueella. Oppitunnit aloitettiin varhain aamulla. Paljon ihmisiä kokoontui paikalle. Koska monimuoto-opetus on tehokkaampi tapa oppia asioita, kuin pelkkä yksipuolinen luennointi, niin käytössä on erilaisia keinoja oppiaineksen havainnoillistamiseksi. Tämä on tiedetty hyvin varhain, kuten evankeliumista näkee.

Kun evakeliumia tarkastelee, niin vaikuttaa siltä, että Jeesuksen luokkahuoneeseen järjestettiin nykyisessäkin rippikouluopetuksessa suositut asemat. Asemissa opettaja pyytää oppilaita sijoittumaan luokkahuoneessa tiettyyn paikkaan sen perusteella mitä he ajattelevat. Tähän tapaan: ne teistä jotka ajattelevat että naisen kivittäminen olisi oikein siirtyvät tälle puolelle luokkahuonetta ja ottavat kiven maasta ja jotka ajattelevat että se on väärin siirtyvät tälle puolelle huonetta ja ottavat käteensä plakaatin Lopettakaa kuolemantuomiot. – evankeliumissa tosin nämä asemat toteutettiin julman konkreettisella tavalla, mutta luultavasti tuo kohtaus jäi ihmisille mieleen paremmin kuin Jeesuksen edeltävä luento.

Minun oppituntini rippileirillä olivat yleensä tylsää luennoimista ja vihkoon kirjoittamista. – Mutta tarkistetaanpa pitikö Timo oppituntia kivittämisestä: (laskee rippikoululaisia) 1, 2, 3… kaikki ovat paikalla. Kaikki isoset myös? Onko Tero paikalla? – Hienoa.

Siis asiaan. Evankeliumissa kirjanoppineet ja fariseukset toivat naisen Jeesuksen eteen, jotta hän antaisi tuomion. Itse asiassa he halusivat ennen kaikkea päästä kivittämään Jeesuksen. Naisen kohtalo ei heitä kiinnostanut puolen tuuman vertaa. Hän oli joutunut pelinappulaksi siinä taistelussa, missä kirjanoppineet halusivat tuhota Jeesuksen. Jeesuksen päänahkaa siinä tavoiteltiin kaiken aikaa.

Mutta miksi juuri tällainen välikohtaus järjestettiin. Mikä ansa siinä oikein on? Miksi se oli koettelemus, jonka perusteella kirjanoppineet aavistivat saavansa Jeesusta vastaan syytteen?

Jeesus oli tullut tunnetuksi syntisten ystävänä. Kuinka pitkälle tämä ystävyys meni? Oliko Jeesus valmis vastustamaan lakia yhden syntisen tähden. Nainen oli rikkonut lakia, josta ankaran lain tulkinnan mukaan voitiin tuomita kuolemaan.

”Jos mies tavataan makaamasta toisen miehen vaimon kanssa, molemmat on surmattava, sekä nainen että mies, joka hänen makasi” 5 Moos 22:22

Kirjanoppineet odottivat, että Jeesus puolustaa naista varmalta kuolemalta. Mutta sen hän joutuisi tekemään Mooseksen lakia vastaan. Silloin häntä olisi voitu syyttää vääräksi profeetaksi. Häntä vastaan olisi voitu nostaa syyte.

Jos Jeesus taas olisi yhtynyt lain mukaiseen tuomioon ja olisi lähettänyt naisen kivitettäväksi, hän olisi menettänyt maineensa syntisten ystävänä. Hänen sanansa olisivat jääneet katteettomiksi.

Juoni oli rakennettu niin, että molemmassa tapauksessa hän häviäisi.

Tapahtuma on myös kerrottu taitavasti. Jokainen varmasti kuullessaan tästä välikohtauksesta panee merkille, että Jeesus antoi odottaa vastausta. Hän ei heti sanonut ihmisten korville sanottavaansa. Jeesus vaikeni ja kirjoitti maahan. Hän ei sanonut vielä mitään. Syyttäjät ja juonittelijat joutuivat kysymään sitä kaksi kertaa. Kun Jeesus antoi odottaa vastausta, jännitys tiivistyi ja aika pysähtyi. Ihmiset olivat pian korvat höröllään tarkkaamassa, mitä Jeesus vastaa.

Jeesuksen vastaus yllätti kuulijat: ”Joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven”. Hän ei vain välttänyt ansaa, joka hänelle oli viritetty, vaan puhui suoraan ihmisten sydämiin ja heidän omalletunnolleen.

Jeesuksen vastaus pakotti kuulijat asettumaan syntisen naisen asemaan ja arvioimaan tuomiota uudestaan. Omatunto muistutti heille, että oikeastaan heidän itsensä pitäisi olla tuon syytettynä olevan naisen tilalla. Ihmiset eivät ole tekemisissä lain kirjaimen kanssa tai kirjoitetun sanan kanssa, vaan elävän Jumalan kanssa. Jokainen kivensä pudottanut tunnusti samalla oman syntisyytensä.

Tarina on erikoinen, mutta miten tapahtumat ovat totta tänään? Onko sillä mitään sanottavaa meille? Miten me tulkitsemme Raamattua nyt? Miten roolit jaetaan?

Väistämättä tulee ensin mieleen että aikamme kirjanoppineet ja perinteen vaalijat ovat niitä joista toisinaan käytetään nimitystä fundamentalisti. He ovat niitä jotka taistelevat muutosta vastaan kirkossa ja yhteiskunnassa. Raamattua tulkitaan liian vapaamielisesti. Haluavat pystyttää oikeaoppisten yhteisön. Tuomittuna tässä näytelmässä on kuka milloinkin: nainen pappeutensa tähden.

Lainkirjaimen sokea noudattaminen ja Raamatun kirjaimen sokea noudattaminen jättää jälkeensä vainajia. On osattava lukea myös aikaansa ja tilannetta, jossa elää. Se asettaa ihmisen suurempaan vastuuseen. Aina ei voi vetäytyä piiloon kirjainten taakse.

Tämä on yksi mahdollinen asetelma ja ehkä haluaisitkin tietää mitä Jeesus tekisi tässä tilanteessa. Mutta tuollainen tapahtuma jää aika kaukaiseksi oman elämäsi näyttämöltä.

Miten tämä kertomus voisi tulla lähelle sinua niin, että joudut sen keskipisteeseen. Miten tarinasta tulee todellinen sinulle?

Tuleeko se lähemmäs, kun teen sinulle hieman inhottavan kysymyksen: kenet sinä haluaisit kivittää? Meissä kaikissa asuu pieni kivittäjä. Löydätkö itsessäsi tämän piirteen.

Me olemme useammin niitä, jotka ovat valmiita kivittämään kaiken erilaisen ja uhkaavalta vaikuttavan kuin uhri, jonka synti on paljastettu.

Silloin evankeliumi kehottaa sinua pohtimaan mahdollisuutta antaa anteeksi. Voitko jättää vihan taaksesi ja unohtaa sen. Jeesuksen sana kehottaa siihen.

Mutta toinenkin rooli voi tulla todelliseksi. Kun Jumalan laki on saanut meidät kiinni ja syyttää meitä synneistä ja vääristä teoistamme. Silloin me olemme joutuneet keskelle. Kuinka meidän käy? Onko Jeesus paikalla puolustamassa meitä? Evankeliumissa näemme hyvin syvälle sisälle Jumalan valtakuntaan.

Jumalan lain tuomioihin Jeesuksella oli tuoda jotakin uutta sanottavaa. Jumala ei halua syntisen kuolemaa. Jumala haluaa pelastaa ihmisen.

Kivittäjät lähtivät Jeesus kysyi naiselta: missä kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua. Ei tuominnut. Kun Jeesus sanoi naiselle, minäkään en tuomitse sinua, niitä sanoja meidän on hyvä kuunnella tarkoin. Hän sanoo nuo sanat myös meille. En minäkään tuomitse sinua. Mene. Äläkä enää tee syntiä.


Sinä olet se mies – 2005

Hjs 5, 2 vk Vanhan testamentin teksti 2 Sam 12:1-10,13

Herra lähetti Natanin Daavidin luo. Kuninkaan luo tultuaan Natan sanoi: ”Eräässä kaupungissa oli kaksi miestä, rikas ja köyhä. Rikkaalla oli suuret määrät lampaita ja härkiä, mutta köyhällä ei ollut kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti karitsaa, ja se kasvoi hänen luonaan yhdessä hänen lastensa kanssa. Se söi hänen leipäänsä ja joi hänen kupistaan, se makasi hänen sylissään ja oli hänelle kuin tytär. Mutta kerran rikkaan miehen luo tuli vieras. Rikas ei raskinut ottaa yhtään omista lampaistaan tai häristään valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luokseen, vaan otti köyhän miehen karitsan ja teki siitä vieraalleen aterian.” Daavid suuttui kovasti tuolle miehelle ja sanoi Natanille: ”Niin totta kuin Herra elää, se mies, joka noin teki, on kuoleman oma. Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki tuolla tavalla eikä tuntenut sääliä.”
Silloin Natan sanoi Daavidille: ”Se mies olet sinä. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: ’Minä voitelin sinut Israelin kuninkaaksi ja pelastin sinut Saulin käsistä. Minä korotin sinut herrasi asemaan, annoin herrasi vaimot sinun syliisi ja annoin sinulle Israelin ja Juudan heimot. Jos tämä on vähän, voin antaa vielä mitä tahansa muutakin. Miksi olet halveksinut minun sanaani ja tehnyt sellaista, mikä on minun silmissäni pahaa? Heettiläisen Urian olet lyönyt miekalla, olet tappanut hänet ammonilaisten miekalla, ja hänen vaimonsa olet ottanut vaimoksesi. Niinpä miekka ei tule milloinkaan väistymään suvustasi, koska olet halveksinut minua ja ottanut vaimoksesi heettiläisen Urian vaimon.’ Silloin Daavid sanoi Natanille: ”Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.” Natan vastasi: ”Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla.”

Viime pyhän vanhan testamentin teksti on tunnettu kertomus rikkaasta miehestä, joka varastaa köyhän miehen ainoan karitsan tehdäkseen siitä vierailleen aterian. Kertomus on Vanhan testamentin viehättävämpiä, se on surullisen kaunis. Olen näkevinäni siinä samaa voimaa kuin Jeesuksen vertauksissa.

Kertomus on psykologisesti erinomaisesti rakennettu. Sen avulla kuningas Daavid saatiin tarkastelemaan omia tekojaan ja niiden seurauksia oikeassa valossa.

Köyhän miehen suhde karitsaan kuvataan hyvin läheiseksi. Mies piti karitsaa sylissään ja juotti sille vettä omasta kupistaan. Voisiko karitsan tuomaa iloa ja merkitystä tuon paremmin kuvata. Siitä kupista, josta köyhä mies itse joi veden, hän tarjosi karitsalle juotavaa. Ihmisen ja kotieläimen välille oli syntynyt tunnesuhde. Köyhän ainoa karitsa on kuin yksi turvaa tarvitseva perheenjäsen, kuin pieni lapsi, jota hoidetaan. Se ei ole vain jokin nimetön lauman jäsen. Voisin ajatella, että karitsalle köyhä mies kertoi murheensa niin kuin moni suomalainen kertoo murheensa koiralleen. (koira oli juutalaisille saastainen eläin, joten sellainen ns. kotieläimenä ei tule kysymykseen)

Rikkaan miehen tunteeton teko köyhää kohtaan tulee näin kerrassaan räikeään valoon. Hänellä itsellään oli suuri lauma karjaa, mutta hän otti mieluummin puolustuskyvyttömältä mieheltä tämän ainoan karitsan. Ahneus oli sulkenut hänen sydämensä. Tällä varkaudella rikas mies teki samalla monta anteeksiantamatonta tekoa. a) hän teki väärin itse lammasta kohtaan riistämällä siltä hengen. Karitsa ei ollut köyhälle miehelle teuraseläin vaan perheenjäsen. b) hän teki väärin köyhää miestä kohtaan, jonka omaisuuteen hän kajosi ilman lupaa c) mutta hän teki väärin myös vieraitaan kohtaan. Sillä hän ei katsonut niitä sen arvoiseksi, että olisi ollut valmis uhraamaan mitään omastaan heidän puolestaan d) lisäksi hän teki väärin Jumalaa kohtaan, joka on selvästi tahtonsa ilmaissut.

Kertomus sai Daavidin veret kuohahtamaan. Hän tunsi vastenmielisyyttä ja suoranaista vihaa tuollaista miestä kohtaan. Tapahtunut oli vailla mitään oikeudenmukaisuutta. Se oli räikeä esimerkki vääryydestä paljaimmillaan. – rikkaalle mikään ei näytä riittävän. Hänen ahneudellaan ei ole määrää. Meitäkin puistattaa rikkaan käytös.

Daavid määräsi ankaran tuomion tällaiselle julmalle miehelle. Hänellä oli kuninkaana valta asettaa tuo röyhkeä mies vastuuseen teostaan. Varmasti hän tunsi syvää tyydytystä ajatellessaan korjaavansa kuulemansa vääryyden. Juuri tätä varten kuninkaat ovat olemassa. He puolustavat heikkoja ja asettuvat sortajia vastaan. Asetelma muuttuu kuitenkin oleellisesti kun käy ilmi, että hän luki tuomion itselleen. Profeetta Natan sanoi kuninkaalle: se mies olet sinä. (omat virheensä on helpompaa nähdä muissa mutta ei itsessään)

Mitä Daavidissa silloin tapahtui? Hetki sitten hän oli vannonut Jumalan nimeen, että se mies on kuoleman oma. Daavid sisimmässään tunnisti kertomuksen oikeaksi. Hän todellakin on tuo mies ja nyt hänen päänsä on pölkyllä.

Daavidin synti oli tullut Jumalan tietoon. Se ei ollut tapahtunut salaa. Daavid oli tehnyt aviorikoksen Batseban kanssa, joka kuului toiselle miehelle (käsky 6). Sitten hän alkoi tavoittelemaan Batsebaa omaksi vaimokseen (käsky 10.) ja se toteutettiin tappamalla Batseban mies Uria (käsky 5.)

Sana osui Davidin sydämeen. Eikä hän sanonut vastaan. Daavid tunnusti syntinsä – ei vain suullaan vaan sydämellään, minne sana oli osunut – ja hän sai syntinsä anteeksi.

Tapahtumien kuvaus ei ole Raamatussa tietenkään pelkästään siksi, että me tietäisimme Daavidin langenneen ja hänen lankeemuksensa paljastuneen. Ennen kaikkea tapahtuma on kerrottu siksi, että nuo jylhät sanat: se mies olet sinä / tai se nainen olet sinä – kuuluvat myös meille. Ne on sanottu meille.

Ensimmäinen opetus on siinä, että se tuomio, minkä muille luemme, voitaisiin yhtä hyvin lukea meille. Sillä me olemme samanlaisia synnintekijöitä kuin ne joita me tuomitsemme. Meidän kätemme ovat riistäneet elämänilon puolustuskyvyttömältä. Osaammeko nähdä omien tekojemme synkät jäljet ja korjata aiheuttamaamme vahinkoa.

Toinen opetus on se, että Pyhä Henki paljastaa Raamatun sanan kautta meille meidän syntimme ja sen että meidänkin päämme on pölkyllä. Silloin mekin tarvitsemme armoa. Riittääkö sitä meillekin – meidän syntiämme varten. Meitäkin varten on olemassa anteeksiantamus. Se ei lepää tyhjän päällä…


5. sunnuntai helluntaista 2005

Armahtakaa

Joh 8:2-11
Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä.
Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.
Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä.* Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”

Tämä tapahtumasarja on hyvin tunnettu kohtaus evankeliumissa. Se on myös hyvin puhutteleva ja täynnä voimakasta latausta ja vastakkainasettelua Jeesuksen ja hänen vastustajiensa välillä.

Tilanne oli räjähdysherkkä. Nainen oli rikkonut lakia, josta ankaran lain tulkinnan mukaan voitiin tuomita kuolemaan. Kuolemantuomio olisi ollut siis kirjoitetun Jumalan Sanan mukainen tuomio. Sen ajan Raamatun tutkijat tiesivät sanoa, että Pyhän kirjan säädösten mukaan tällainen ihminen on kivitettävä. Miten Jeesus tulkitsee lakia, Jumalan ilmoittamaa tahtoa? Asettuuko Jeesus Raamatun yläpuolelle? Evankeliumin tapahtumassa on lataus armon ja tuomion välillä, lain ja evankeliumin välillä.

Tapahtuma on kerrottu taitavasti. Jokainen varmasti kuullessaan tästä välikohtauksesta panee merkille, että Jeesus antoi odottaa vastausta. Hän ei suoraa päätä sanonut ihmisten korville sanottavaansa. Jeesus vaikeni. Hän ei sanonut vielä mitään. Syyttäjät ja juonittelijat joutuivat kysymään sitä kaksi kertaa. Kun Jeesus antoi odottaa vastausta, jännitys tiivistyi ja aika pysähtyi. Ihmiset olivat pian korvat höröllään tarkkaamassa, mitä Jeesus vastaa.

Jeesuksen vastaus oli hämmästyttävä, ylittämätön ja majesteettinen. ”Joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven”. Jeesus puhui suoraan ihmisten sydämiin ja heidän omalletunnolleen. Ihmiset eivät ole tekemisissä lain kirjaimen kanssa tai kirjoitetun sanan kanssa, vaan elävän Jumalan kanssa. Omatunto muistutti heille, että oikeastaan heidän itsensä pitäisi olla tuon syytettynä olevan naisen tilalla.

Tuon jännitteen keskellä me itsekin usein olemme. Jumalan laki on saanut meidät kiinni ja syyttää meitä synneistä ja vääristä teoistamme. Kuinka meidän käy? Onko Jeesus paikalla puolustamassa meitä? Evankeliumissa näemme hyvin syvälle sisälle Jumalan valtakuntaan.

Jumalan lain tuomioihin Jeesuksella oli tuoda jotakin uutta sanottavaa. Jumala ei halua syntisen kuolemaa. Jumala haluaa pelastaa ihmisen.

Kivittäjät lähtivät Jeesus kysyi naiselta: missä kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua. Ei tuominnut. Kun Jeesus sanoi naiselle, minäkään en tuomitse sinua, niitä sanoja meidän on hyvä kuunnella tarkoin. Hän sanoo nuo sanat myös meille. En minäkään tuomitse sinua.

evankeliumissa kuvattu tapahtuma muistuttaa meitä kahdesta asiasta. a) me olemme kaikki ihmiset toistemme kaltaisia ainakin siinä, että jokainen meistä on rikkonut Jumalan tahtoa vastaan eikä siksi voi asettua toisten yläpuolelle. Meidän olisi opittava katsomaan toisten vikoja ja lankeemuksia armollisin silmin.

b) Jumalan katse meitä kohtaan on rakkauden ja armon katse. Hän sanoo: minä en sinua tuomitse. Hän haluaa vapauttaa meidät tuomion alta ja antaa elämällemme uuden suunnan. Miksi Jeesus voi noin sanoa, että Jumala ei meitä tuomitse?

Hän voi sanoa niin siksi, että Jeesus asetti oman elämänsä lain tuomion ja synnistä syytetyn ihmisen väliin. Jos joku kivi lentäisikin se ei osu meihin, vaan Jeesukseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s