Palmusunnuntai

Palmusunnuntai 13.4.2014

Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui.

Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.

Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.

Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: »Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.» Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: »Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.»Joh. 12: 1–8

Tänään on palmusunnuntai, mutta kuten kuulitte evankeliumina ei olekaan se tuttu kertomus Jerusalemiin ratsastavasta Jeesuksesta, joka otetaan palmunlehvin vastaan Hoosiannaa laulaen. Päivän evankeliumissa Jeesus ei ole vielä Jerusalemissa vaan Betaniassa, jossa Jeesus aterioi ystävänsä Lasaruksen ja tämän siskojen Marian ja Martan kanssa. Jälleen Martta palvelee vieraita ja Maria lienee valinnut hyvän osan.

Kaikki on sinänsä tavallista ja normaalia, mutta tilanne on oikeasti mitä eriskummallisin. Se on erikoista ajatellen tapahtumia taaksepäin ja eteenpäin. Päivää kahta aikaisemmin Lasarus makasi kuolleena haudassa ja kuoleman merkit olivat jo syvästi runnelleet hänen ruumistaan. Mätänemisen haju täytti hautakammion ja se oli sietämätön, kun hauta avattiin. Jeesus kuoleman ja elämän herra käski hänet haudasta ulos. Ja elämän henki palasi Lasarukseen takaisin ja hän astui kuoleman ja haudan tuolta puolen heidän keskelleen. Nyt täysissä ruumiin ja sielun voimissa hän pitää Jeesusta vieraanaan. He aterioivat, viettävät elämän juhlaa. Mutta tämä on samalla ystävien viimeinen yhteinen ateria. Lasarus, Martta ja Maria eivät sitä luonnollisestikaan tiedä. Ateriasta voitaisiin puhua Jeesuksen toiseksi viimeisenä ateriana. Seuraava ateria onkin viimeinen ateria, kiirastorstain ateria, jossa Jeesus asettaa ehtoollisen.

Mutta tuo ateria Betaniassa on lämmin tuokio ystävien kesken – on kuin aika olisi pysähtynyt hetkeksi. Menneitä muistellaan, Lasarus on sama hyväntuulinen mies kuin ennenkin, kuolemasta ei puhuta – mutta aina välillä aterian aikana kahden miehen katseet kohtaavat. Minkälaiset ovat miesten ajatukset. Kuoleman maistanut, eloon herännyt Lasarus ja kuolemaa maistamaton elämän valtias istuvat vastakkain. Lasarus odottaa Kristuksen valtakunnan tulemista, Kristus odottaa astuvansa sinne mistä Lasarus on tullut. (Lainaus Serafim Tie ylösnousemukseen)

Kesken tätä herkkää ateriaa tapahtuu jotakin sellaista, minkä Jeesus on käskenyt kertoa kaikkialla siellä missä evankeliumia julistetaan. Maria kaatoi pullollisen hyvin kallista nardusöljyä ja voiteli Jeesuksen jalat. Mitä tässä oikein tapahtuu?

Maria kaatoi öljyn Jeesuksen jaloille. Jalat pestiin yleensä vedellä ja öljy puolestaan kaadettiin hiuksiin. Jalat likaantuivat maassa ja aurinko paahtoi päätä. Jalkojen pesu ja hiusten voitelu olivat asioita jotka virkistivät ihmistä. Teollaan Maria samalla osoittaa, että kaikkein kalleinkaan asia mitä hänellä on, ei ole tarpeeksi arvokasta Jeesuksen hiuksille, hädin tuskin hänen jaloillekaan. Muistuu mieleen Johannes Kastaja, joka sanoi, että hän on arvoton edes avaamaan Messiaan kenkien nauhoja. Maria kunnioittaa kuningastaan tällä tavoin. Hän on viettänyt aikaa Jeesuksen jalkojen juuressa ja näkee syvemmälle Jeesukseen kuin hänen opetuslapsensa. (Palmunoksien ja vaatteiden laskeminen Jeesuksen eteen, kun hän ratsastaa aasilla Jerusalemiin, on myös kunnian tekemistä kuninkaallisten jalkojen edessä, jotta ne eivät likaantuisi.)

Pullollinen nardusöljyä on hyvin kallista tavaraa. Sen arvo oli 300 denaaria, kuten evankeliumista ilmenee. Summa vastaa työmiehen vuoden palkkaa. Sen kaataminen toisen jaloille saa varmasti aikaan hämmennystä. Juudas paheksui ääneen tällaista tuhlausta. Olihan se aivan käsittämätöntä. Rahoja ei käytetty mihinkään hyödylliseen, vaan ylellisyystuotteeseen, turhakkeeseen, johon vain rikkailla oli varaa. Eikä rikkaidenkaan mieleen olisi tullut lotrata sitä noin. Nardusöljyä kuului käyttää vain pisara tai kaksi kerralla. Se riitti antamaan hyvän tuoksun. Maria kaatoi Jeesuksen jalkoihin koko pullollisen ja niin kallis öljy oli poissa. Vain tuoksu jäi jäljelle. Maria toimi näin, koska halusi ilahduttaa Jeesusta. Se oli vastarakkautta. Häntä oli rakastettu pohjattomasti sitä ennen. Siksi hänkään ei laskenut hintaa sille mitä teki tuossa hetkessä. Hän antoi kaiken Jumalalle.

Kun ajattelen Mariaa, joka tuhlaa kalliin voiteen, mieleeni tulee toinen kertomus tuhlaamisesta. Betanian Maria on eräänlainen käänteistarina tuhlaajapojalle, joka pisti kaiken haisemaan etsiessään maallista onnea. Maria tuhlasi myös kaiken, mutta hän ei tuhlannut itseensä, vaan antoi kaiken Jeesukselle. Hän oli kuin jumalallisen rakkauden ilmentymä, joka tuhlaa ehtymätöntä hyvyyttään.

Kertomuksissa on yhteisinä tekijöinä – ainakin a) yhdessä vietetty juhla-ateria, b) suuren omaisuuden tuhlaaminen sekä c) kuolleen herääminen eloon. Tuhlaajapojan paluun kunniaksi vietettiin juhla-ateria. Oli syytä juhlia sillä hän joka oli kuollut, heräsi eloon. Tuhlaajapoika kuoli sisäisesti siinä, kun rakasti maailmaa ja antoi itsensä maailman himolle. Betaniassa Lasaruksen luona kuollut on myös herännyt eloon – ja nyt vietettiin elämän juhlaa. Molemmat tuhlasivat paljon – syy molemmilla oli rakkaus. Mutta rakkauden kohde oli erilainen.

Tuhlaajapoika rakasti maailman tarjoamia herkkuja, hän yritti täyttää elämänsä nautinnoilla ja hekumalla, mutta tuli entistä tyhjemmäksi. Hän tuhlasi itsensä kuolleeksi, mutta Jumalan armosta sai elämänsä takaisin. Betanian Tuhlaajatyttö tuhlasi vasta sen jälkeen kun Jumalan rakkaus kosketti häntä. Maria sai veljensä takaisin ja rakkaudesta antaa Kristukselle kalleimman aarteensa. – ei vain nardusöljyä vaan rakkautensa ja sydämensä.

Tuhlaajapojan tarina päättyy onnellisesti. Hän katuu ja palaa takaisin kotiin. Mutta Juudas oli tuhlaajapojan surullinen jälkeläinen, joka ei koskaan tullut kotiin. Hän on myös kuva rakkaudesta. Niin kuin Maria, hänkin rakastaa palavasti. Mutta hän rakastaa rahaa. Hän on Jeesuksen seurassa ja silti eksynyt ja hukassa kuin tuhlaajapoika vieraalla maalla. Järkyttävää Juudaksen kohtalossa oli se, että hän kuoli ennen kuin rahat ja himo loppui. Hän pystyi vieläpä naamioimaan rahanhimonsa hurskaalta näyttävään toimintaan.

Juudaassa on pelottavaa se, että hän oli niin lähellä Jeesusta ja kuitenkin niin kaukana, niin pimeä sisältä. Se on pelottavaa siksi, koska hän on kuin kuka tahansa meistä, tavallinen ihminen. Mutta hän on ihminen, jonka rakkaus maailmaan on sokaissut, jonka rahanhimo on eksyttänyt aina siihen mittaan, että paluuta takaisin ei enää ole.

Kun ajattelemme Juudasta, oleellista ei ole ajatella, mitä tälle historialliselle henkilölle mahdollisesti on käynyt ja pitääkö kaikki paikkansa se, mitä hänestä sanotaan. Tärkeämpää on jäljittää hänet omasta sisimmästään ja kauhistua – kauhistua sitä mihin se tie voi johtaa. Maailman rakastaminen ja itsensä antaminen maailman himolle mädättää meitä – kannamme silloin kuoleman hajua. Tärkeämpää sittenkin olisi löytää itsessään myös Betanian Maria, – hänen ilonsa, hänen uskonsa ja rakkautensa, joka on valmis antamaan Jumalalle itsensä kokonaan. Silloin meissä on paratiisin tuoksu, ja Pyhä Henki kasvattaa meissä Hengen hedelmää.

Se ilo ja rakkaus ei ole itse tehtyä – se on aina vastaus siihen rakkauteen jonka kohtaamaksi ihminen tulee Jeesuksen luona. Sinua rakastetaan. Jumala on sinun puolellasi. Hän rakastaa sinua aina. Silloinkin kun lankeat, silloinkin kun kuoleman haju välittyy kaikessa tekemisessä. Sinua Jumala rakastaa. Sen rakkauden merkkinä on risti. Hänen luonaan se mikä on pahaa kääntyy hyväksi. Se mikä on ilosta moninkertaistuu.

Ilossa ja surussa mene aina Kristuksen luokse.

Palmusunnuntain perhekirkko 2007

Valmisteluita

Kirkkosalin pääkäytävälle on muodostettu ruskeasta vahvasta paperirullasta tie, joka kulkee alttarikaiteelle. Kirkon kuorissa on erivärisiä liinoja, joita lapset palveluksen saarnan aikana käyvät laittamassa tielle – niinkuin evankeliumissa heittelivät vaatteita ja palmunoksia tielle. Aikuisille on jaettu saman väriset laput kuin on liinat.

TervetuloaPalmusunnuntain perhekirkkoon.

Lasten kulkue pajunkissoin on palmusunnuntaina varmasti se iloinen tapahtuma, jonka odottaa näkevänsä. Jotakin siitä alkuperäisestä ilosta on läsnä myös tässä hetkessä.

Palmunoksat ovat vaihtuneet pajunkissoihin. Lapset saavat ne takaisin lähtiessään kirkosta pois. Seurakuntatalolla niitä on mahdollista koristella ja mennä sitten virpomaan

Virpomavitsojen siunaus – Antakoon Jumala näiden virpomavitsojen tuoda iloa ja kiitollisuutta, jokaiseen kotiin, minne ne laitetaan.

 Palmusunnuntai

Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.
    Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
    Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.” Joh 12:1-8

Kuulimme juuri evankeliumin siitä, kuinka Betanian Maria, Lasaruksen sisko kaatoi kallista ja hyvänhajuista tuoksuöljyä Jeesuksen jalkoihin. Vasta tämän aterian jälkeen seuraa tuttu palmusunnuntain kohta, jossa Jeesukselle tuodaan aasi ja hän ratsastaa Jerusalemiin.

Palveluksen alussa tuo näkemänne ristikulkue, jossa lapset kulkivat pajunkissat kädessä oli eräänlainen kuvaelma tai toisinto siitä iloisesta kulkueesta, kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin. Jotkut kulkivat Jeesuksen jälkeen kulkueessa. Toiset olivat kadun varsilla heiluttelivat palmunoksia ja laskivat vaatteita tielle. Jeesukselle järjestettiin siinä kuninkaallinen vastaanotto.

Huomasit varmasti myös kirkon lattialle rakennetun ruskean tien, mikä kulkee käytävää pitkin alttarille. Se on tuo Jeesuksen tie Jerusalemiin – samalla se on sinun elämäsi tie, jota teemme Kristuksen matkaseurueessa. Toivon, että voimme seuraavaksi hetken viivähtää tuolla tiellä.

Aikuiset viivähtävät tiellä niiden paperilappujen kanssa, mutta lapset tarvitaan käytävälle. Teidän tehtävänne on aina pyydettäessä käydä hakemassa tietyn värisiä liinoja ja laittaa niitä tielle, niin kuin Jeesuksellekin laitettiin vaatteita tielle – näin tulemme tietä eteenpäin väri kerrallaan. (Kerhotädit Hanna, Marika, Annukka ja Pirjo ovat ohjaamassa)

Ruskea tie ja ruskeat liinat – lapset etsivät ruskeita liinoja / aikuiset ottavat ruskean paperin esille

Tien ruskea väri ja samoin ruskea paperi kuvaa tavallista arkea ja sillä kulkemista: koulussa, päivähoidossa, työssä käymistä. Suurin osa elämästä on aivan tavallisia päiviä, jolloin ei tapahdu mitään erikoista. Siihen kuuluu jokapäiväisiä tehtäviä ja velvollisuuksia, jotka on vain tehtävä piti niistä tai ei. On hyvä, että on tavallisia päivä. Jeesuksen elämässä oli paljon tavallisia päiviä. Ajattelemme nyt oman elämämme tavallisia päiviä ja kiitämme niistä Jumalaa.

Tavallisten päivien ohella on aina joskus iloisia hetkiä, juhlahetkiä. Ne voisivat olla vihreitä värejä. – lapset voivat etsiä vihreitä värejä – Löydätkö vihreän omassa elämässäsi. Mitkä ovat sinun ilosi aiheet. Kun meillä on iloisia hetkiä, jaksamme paremmin sitä tavallista arkeakin. Jumala on antanut elämäämme paljon iloa. Kiitämme Jumalaa ilonhetkistä.

Ilon hetket virkistävät, samoin lepo virkistää. Jokainen tarvitsee välillä lepoa. Sininen väri kuvaa lepoa. Löytävätkö lapset siniset liinat. Kun on väsynyt, kun on huolia, lepo on tarpeen. Tarvitsemme unta, mutta tarvitsemme myös sellaista lepoa, rauhallisuutta ja hiljaisuutta, missä mielemme ja sielumme lepää. Siksi meillä on sunnuntai, Jumalan säätämä ja lahjoittama lepopäivä. Hiljaisuus ei ole täysin äänettömyyttä – hiljaisuus voi olla sitä aikaa, jossa ikuisuuden äänet kuiskaavat meille. Me voimme kiittää Jumalaa levon hetkistä.

Aikuisten paperinipussa on yksi lappu, jossa on ihmisen kasvot – sellaista liinaa ei ole lapsille, mutta jokainen lapsikin voi ajatella niitä ihmisiä, jotka ovat sinua auttaneet, olleet ystävällisiä ja mukavia sinulle. Samoin voit ajatella niitä ihmisiä, joita sinä olet voinut auttaa. – Sitten mieleemme tulee varmasti niitäkin tilanteita, jolloin olisimme voineet auttaa, mutta emme ole niin tehneet. Me kadumme sitä ja pyydämme anteeksi rukoilemme että jatkossa toimisimme rohkeammin omantuntomme mukaan, sen mukaan minkä tiedämme oikeaksi. Kiitämme myös niistä ihmisitä jotka ovat meitä auttaneet.

Nyt on kuljettu jo jonkin matkaa tiellä.

Matka jatkuu, mutta aina tie ei ole helppo. Jokaisen elämään kuuluu vaikeita asioita: surua ja pelkoja. Joskus ne tuntuvat pysähdyttävän kaiken elämän. Silloin elämä näyttää mustalta. (mustat liinat). Löydät helposti varmaan mustan värin. Surujen ja murheiden aikana Jeesus tuntuu olevan kaukana. Ja kuitenkin  hän on meitä kaikkein lähimpänä juuri silloin. Myös Jeesus kohtasi vaikeuksia. Silloin hän rukoili ja jätti asiansa taivaallisen Isänsä haltuun.

Viimeinen väri on valkoinen – Matkallaan Jerusalemiin Jeesus tiesi kohtaavansa siellä kaikkein suurimmat vaikeutensa: kiinniottaminen, kärsimys ja risti. Mutta hän kertoi oppilailleen myös, että suurin suru muuttuu iloksi. Hän voittaa kuoleman. Se on koko hänen matkansa tarkoitus. Koko ihmiskunnan epätoivon kääntäminen syvään iloon, vapauteen ja toivoon. Valkoinen väri on ilon väri. Se ei ole vain pieni ilon hetki, vaan sellainen onni ja ilo mikä on elämän lujin kalliopohja.

Ajattele suurinta iloa, mitä tiedät. Kiitä Jumalaa siitä.

No niin liput ja liinat on käyty läpi ja lapset voivat palata paikoilleen – Lapset ovat laskeneet tielle kankaita. Jokaisella värillä oli oma tarinansa. Jokainen väri tarkoitti jotakin sinun elämässäsi – arjen ruskea / iloisten hetkien viherä / siniset lepohetket. / (Kuva lähimmäisestä) / siellä on murheiden musta väri ja viimeisenä valkoinen iankaikkisen elämän ja taivaan ilon väri.

Kaikki elämän asiat, koko elämä lasketaan sille tielle, jossa Jeesus kulkee. Se tie kulkee Golgatan ristin kautta pääsiäisen kirkkauteen. Tulevana hiljaisena viikkona seuraamme Jeesuksen viimeisiä vaiheita. Meidän on mahdollista seurata tapahtumia ikään kuin ulkopuolisina. Silloin siitä ei ole meille iloaa eikä hyötyä. Mutta kun olemme laskeneet hänen eteensä oman elämämme iloineen ja suruineen silloin olemme tapahtumien keskipisteessä seuraamassa kohtalomme ratkaisunhetkiä – emme seuraa vain Jeesuksen vaiheita, vaan kaikki hänelle tapahtuva koskee minuakin.

Olemme siinä kulkueessa, joka taistelee heikkouksiensa ja syntiensä kanssa ja hengittää Jumalan armon ja anteeksiantamuksen hänen sanastaan. Olemme siinä kulkueessa, joka alkaa täällä maan päällä ja päättyy taivaan iäiseen iloon.

HUOM! Tämä idea on kopioitu ja muokattu Harjavallan kirkkoon Pyhäkoululehdestä 2/2007. 

Luonnollisesti tilanne lastenkirkossa vaati soveltamista ja tilanteen edellytysten huomioimista koko palveluksen ajan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s