5. sun lopp

Ei ole meikäläisiä ja heikäläisiä

Johannes sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.”
    Mutta Jeesus vastasi:
    ”Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille.” Mark. 9: 38–41

Tilanne evankeliumissa on aika erikoinen. Jeesus oli valinnut oppilaansa ja antanut heille toimivallan. (Mark. 3:14-15; Mk 6:7-8.) Hän oli lähettänyt heitä kaksittain ympäröiviin kyliin julistamaan hyvää sanomaa ja ajamaan ulos saastaisia henkiä. Jeesus oli valmentanut heitä käytännöllisin harjoituksin, jotta he jatkaisivat Jeesuksen aloittamaa työtä. Kuulemamme tilanne sijoittuu siihen aikaan kun matka Jerusalemiin on alkanut. Hän on puhunut jo kaksi kertaa lähestyvästä kuolemastaan.

Kun Jeesus paransi sairaita ja ajoi ulos saastaisia henkiä, hän ei koskaan vedonnut mihinkään auktoriteettiin. Hän vain käski ja henget tottelivat. Se onnistui, koska hänellä oli valta. Se hämmästytti ihmisiä. Kun opetuslapset paransivat sairaita, he vetosivat siis Jeesuksen nimen voimaan. He kulkivat ympäri maata Jumalan valtakunnan asialla ja välillä palasivat Jeesuksn luo kertomaan mitä olivat nähneet ja kokeneet. Tällaisella reissuilla opetuslapsi Johannes oli nähnyt miehen, joka ajoi ulos pahoja henkiä myös Jeesuksen nimeä käyttämällä. Hän ei kuulunut opetuslapsiin eikä Jeesus ollut valtuuttanut häntä, kuitenkin hänellä näytti Jeesuksen nimessä olevan sama valta kuin opetuslapsilla. ”Se ei kuulu meihin ja kuitenkin tekee tällaista!”

Kuka tämä mies oikein oli? Mistä hän oli kesksinyt tuon toimintatapansa? Oliko hän nähnyt opetuslasten parantavan Jeesuksen nimellä ihmisiä ja halunnut itse kokeilla samaa – ja huomannut että se toimii paremmin kuin hänen muut poppakonstinsa, loitunsa ja taikansa? Jeesuksen nimessä oli jotakin erityistä. Mutta mitkä olivat hänen motiivinsa? Ja miksi Jeesus asettui hänen puolelleen?

Apostolien teoissa on maininta kiertävistä juutalaisista henkienmanaajista, jotka myös loitsiessaan lausuivat Jeesuksen nimeä (Apt 19:13). Samanlaisia tyyppejä on ollut siis useampia. Luultavasti evankeliumin mies oli tällainen juutalaissyntyinen manaaja. Juutalaisten keskuudessa oli historioitsija Josefuksen mukaan paljonkin henkien manaajia. Se oli heidän erikoisalaansa. He eivät olleet yhteiskunnassa hämärämiehiä, vaan heidän asemansa oli arvostettu. Näiden ajateltiin perineen kykynsä kuningas Salomolta, jonka oppineisuus ja viisaus kattoi myös tällaiset asiat. He harjoittivat jonkinlaisia salatieteitä. Heillä oli paljon erilaisia loitsuja ja taikaesineitä, joita he käyttivät ja yleensä kuningas Salomon nimeen he vetosivat. Paitsi nyt osa heistä oli oppinut, että Jeesuksen nimessä oli suurempi voima.

Monet sairaudet ajateltiin pahojen henkien aikaan saamiksi. Uudessa testamentissa puhutaan useassa kohtaa pahojen henkien vaivaamista ihmisistä. Ihmistä suurempi voima oli vanginnut hänet. Kun saastainen henki ajettiin ulos, ihminenkin tuli terveeksi. Kun siihen aikaan ei ollut sairaaloita ja puolestaan oli paljon sairastavia ja kärsiviä ihmisiä, poppamiehillä oli kysyntää. Jeesuksen nimen voima oli herättänyt hämmästystä sen parin vuoden aikana, minkä hän oli toiminut. Samasta voimasta halusivat päästä osaksi nekin, jotka eivät muuten hänen oppiaan tunteneet. Voi olla, että halusivat osakseen mainetta ja rahaa.

Opetulapset koittivat estää häntä ja kieltää toimimasta, koska hän ei kuulunut opetuslapsiin eikä toiminut Jeesuksen valtuuttamana. Heidän näkökulmastaan miehen toiminta ei ollut Jumalan valtakunnan työtä vaan jotakin muuta. Hän oli harhaoppinen ja siksi vaarallinen. Jeesuksen nimi oli varastettu ja sotkettu epämääräiseen puuhaan. Kuitenkin Jeesus hyväksyy hänen toimintansa. Miksi? Silloinkin ihmisiä oli parantunut hänen nimen voimallaan. Ehkä ajatuksena oli se, että tällaisten henkien manaajinen herättämänä tuo parantunut ihminen etsiytyy oikealle lähteelle, sen nimen luo, joka hänet paransi ja löytää myös sisäisen parantumisen ja tulee osaksi Jumalan valtakuntaa.

Mielenkiintoisemmaksi evankeliumi käy siinä, kun Jeesus summaa opetuksen tapahtuman jälkeen sanomalla: Totisesti joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille.

Olen lukenut tämän kohdan aina jotenkin hätäisesti pysähtymättä siihen, mitä siinä sanotaan. Vaikka kirjoitettu sana on selvää suomea, niin teksti on ajatuksissani vaihtunut tällaiseen muotoon: joka antaa vettä janoiselle Jeesuksen nimessä, saat palkan taivaassa. – Huomasitko mitään eroa? EihänJeesus noin sanonut: Vaan joka auttaa sinua siksi että sinä olet kristitty, hänen palkkansa ei katoa.

Sinua on varmasti auttanut monikin ihminen elämäsi varrella, siksi että hän on ystävä tai hyvä ihminen, tai hän on toiminut Jeesuksen innoittamana – mutta kuinka usein sinua on autettu siksi, että sinä olet kristitty. Voisi toki ajatella, että Jeesuksen tarkoittama auttaja itsekin olisi Kristuksen oma eli kristitty ja juuri siksi auttaa myös sinua, koska näkee sinussa samanlaisen kristityn. Ihmiset auttavat yleensä niitä, jotka ovat omaa joukkoa. Mutta teksti ei edellytä sitä, että auttaja myös olisi kristitty. Itse asiassa tässä yhteydessä, on syytä ajatella, että sinua auttanut ihminen ei kuulukaan Kristuksen oppilaiden piiriin (niihin, jotka hän on valtuuttanut). Hän on niin kuin tuo henkien manaaja – ulkopuolinen, ei kuulu meihin. Hän on laupias samarialainen. Ihminen jota muuten karttaisit. Nimittäin Jeesuksen opetuksen mukaan, jos ihminen auttaa vain omiaan, mitä hyvää hän siinä tekee Matt 5:44-46 ”Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin?”
Siis jos autat vain niitä, joiden itse ajattelet auttavan sinua, mitä erinomaista siinä on. Jumalan rakkaus on rajat murtavaa. Se ei jää vain tuttujen luokse. Se ei etsi myöskään vastalahjaa, vaan Jumalan kunniaa.

Näin evankeliumi käsittelee isoa kysymystä siitä, ketkä ovat meikäläisiä ja ketkä heikäläisiä. Me kristittyinäkin olemme  jakaantuneet moniin kuppikuntiin ja tavallisesti saatamme katsoa hyvinkin karsaasti toisella tavalla ajatteleviin ihmisiin. Vieraat uskonnot ovat vielä oma lukunsa. Mutta niissäkin on oma totuutensa ja Jumala voi käyttää niitä etsiessään ihmistä.

Edellä kuvattu tilanne tarkoittaa sitä, että meidän olisi opittava luopumaan vihollisasenteesta. Kukaan ihminen ei ole Kristukselle vihollinen. Jokainen ihminen on lunastettu, jokaisen puolesta Jeesus on kuollut ristillä, jotta tämä pelastuisi. Jokaista varten on olemassa palkinto taivaassa. Jokainen on jo tietämättään Kristuksen oma –  koska hänestä on maksettu kallis hinta.

– Meidän tulee luopua viholliskuvista ja vääristä peloista, mutta ei uskosta Jeesukseen – uskon tulee syventyä: Tulee kasvaa uskossa ja luottamuksessa siihen Jumalaan joka on suurempi kuin ajatuksemme hänestä. Jeesuksen puolelle kuuluu muitakin kuin niitä, jotka ajattelevat juuri samalla tavalla kuin me. Meidän tulisi avartaa sydäntämme ei tehdä rajoituksia ja ehtoja Jumalan rakkaudelle.

Jeesuksen opetuksessa, hänen elämässään ja teoissaan raja meikäläisiin ja heikäläisiin tulee hyvin ohueksi – sellaiseksi, että kukaan ihminen ei näe sitä rajaa emmekä siksi voi antaa lopullisia arvioita ihmisten sieluntilasta, emme siitä, onko hänen palkintoinsa vielä tallella.

Jumala tekee voimatekoja sielläkin, minne meidän ymmärryksemme ja puhdasoppisuutemme ei riitä. Jumala ei ole ahtautunut meidän määrittelemiin aitauksiin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän tarvitsee muuttaa opetustamme – meidän on muutettava asenteemme, ennakkoluulomme ja kovasydämisyytemme. Olisi siis rohkeammin elettävä opetuksemme mukaan.

Jeesus sanoi: älkää estäkö häntä – sitä hyvää mikä tapahtuu Jeesuksen nimessä ei tarvitse estää. Jeesuksen nimeen ja voimaan kenelläkään ei ole  yksinoikeutta. Jumala itse tuntee omansa.

Jumalan valtakunta etenee – se toteutuu meistä riippumatta tai meidän avustuksellamme. Me voimme olla osa sen ihmeellistä toimintaa, kun me elämme ja toimimme Jeesuksen nimen suojissa.

Se nimi on tehnyt meistä Jumalan lapsia. Se nimi on vahvin suoja, mitä voimme saada kaikkea pahaa vastaan. Se nimi pelastaa meidät.