20. shell

20. sun. helluntaista – poliisikuulustelussa 
28.9.2008 Harjavalta

Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: »Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.» Mies vastasi: »Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.» He kyselivät: »Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?» Mies vastasi: »Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?» He vastasivat hänelle pilkallisesti: »Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.» »Merkillistä», mies vastasi, »että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.» Silloin fariseukset sanoivat: »Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!» He ajoivat miehen ulos.
Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: »Uskotko Ihmisen Poikaan?» »Herra, kuka hän on?» mies kysyi. »Sano, jotta voisin uskoa.» Jeesus sanoi: »Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.» »Minä uskon, Herra», mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä. 
Joh. 9: 24-38

Kuvittele tilanne. Olet kotona viettämässä iloista juhlaa ystäviesi ja perheesi parissa. Oveen koputetaan. Kun ovi on avattu kaksi isokokoista aseistettua virkavallan edustajaa astuu sisään ja sanoo etsivänsä sinua. Ja ennen kuin ehdit laittaa takkia päällesi, he tarttuvat sinua molemmilta puolin käsiisi ja taluttavat niin tehokkaasti autoon, että jalkasi vain harvakseltaan koskettavat maata. Pian löydät itsesi kolkosta huoneesta, jonka ainoana kalusteena on keskellä yksi pöytä ja yksi tuoli. Sinut istutetaan tuolille ja kuulustelu alkaa. Olet tilanteessa yksin etkä oikein tiedä miksi.

Suurin piirtein näin voisi kuvitella päivän evankeliumin alkaneen. Evankeliumissa sokeana syntynyt mies oli saanut näkönsä ja hän iloitsi ja opetteli tuntemaan uutta maailmaansa – maailmaa, jota ei ollut ennen nähnyt. Hänellä oli paljon opittavaa. Hän ei ehtinyt iloita pitkään, ennen kuin hänet vietiin kuulusteltavaksi fariseusten järjestämään piinapenkkiin.

Jos joku kutsutaan kuulusteltavaksi, kutsujalla täytyy olla valta kuulustella. Eli kuulustelijat edustivat jonkinlaista virkavaltaa. He eivät olleet vain fariseuspuolueen jäseniä. He olivat mahdollisesti lainoppineita ja lain opettajia ja myös niitä jotka samalla valvoivat, että lakia noudatetaan. He opettivat kansalle Jumalan lain viitoittamaa elämäntapaa. Ja valvoivat että lakia kunnioitettiin. Siksi he voivat myös ottaa ihmisiä kuulusteltavaksi. Tilanne, jossa siis olemme on eräänlainen poliisin kuulusteluhuone.

Kuulustelu järjestettiin miehelle jo toisen kerran. Mutta mikä oli kuulustelun tarkoitus? Se mihin kuulustelulla pyritään vaihtelee sen mukaan, onko kuulusteltava siellä todistajana eli silminnäkijänä vai onko hän siellä syytettynä tai epäiltynä – vai onko hän mahdollisesti asianomainen, johon lain rikkominen on kohdistunut eli uhri (silminnäkijä, epäilty vai uhri). Silminnäkijä ja uhri kertoo vapaasti näkemästään, mutta syytetyltä halutaan tunnustus. Missä asemassa evankeliumin mies oli? Kuulusteltiinko häntä todistajana vai syytettynä?

Tarkasteltaessa evankeliumin kuvaamaa koko tapahtumasarjaa (josta päivän evankeliumi on jälkimmäinen osa) selviää se, että sokea mies oli asianomainen – sapattina oli harjoitettu lääkärin ammattia ja parantaminen oli kohdistunut häneen. Miehen vanhemmat kutsuttiin todistajiksi. Jeesus oli varsinainen syytetty, lain rikkoja, mutta myös näkönsä saanut mies oli epäilyksen alainen. Sillä kuulustelijat halusivat sitovan näytön myös sille, että ihme oli todella tapahtunut. vai oliko asianomainen mukana huijauksessa? Oliko hän oikeasti ollut sokea?

Kuulustelijoilla oli siis kaksi ongelmaa. Onko uskomattomalta kuulostava ihme todella tapahtunut? He halusivat siitä varmuuden ja siksi olivat kutsuneet myös miehen vanhemmat paikalle todistajiksi. Fariseukset epäilivät ihmeen todenperäisyyttä. Heistä olisi ollut suotavampaa se, että ihmettä ei tapahtunut.

Mutta varsinainen ongelma heillä ei ollut parannettu mies, vaan se, jonka väitettiin hänet parantaneen, Jeesus. Miehen parantuminen toi Jeesukselle mainetta ja uskottavuutta. Jos se on todella tapahtunut, vaikuttaa siltä, että Jeesus on Jumalan asialla. Mutta kun se tapahtui sapattisääntöjä vastaan, se oli fariseusten arvovallalle tappioksi. Siksi he halusivat mieheltä sellaisen tunnustuksen, joka tekisi särön Jeesuksen maineeseen. Hänet haluttiin osoittaa huijariksi ja petturiksi.

Fariseukset toivoivat oman auktoriteettinsa hiillostavan miestä. Hänen henkinen tasapainonsa horjutetaan, jotta hän mukautuisi kuulustelijoiden käsityksiin ja antaisi heille suotuisia vastauksia. Vähän samaan tapaan kun poliisisarjoissa syylliseksi epäiltyjä kuulustellaan kirkkaan lampun valaistuksessa. valokeila kohdistetaan kuulusteltavaan, jotta asetelma korostuisi: hän on tutkittavana, totuuden valo kohdistuu hänen sanoihinsa ja se paljastaa kaikki salaisuuden kätköt.

Silloin kun syytetyltä halutaan tunnustus ja asioita halutaan nopeuttaa, kuulustelijoilla on tiettyjä keinoja käytettävissä. Kuulusteltavalle pyritään saamaan epämukava ja ahdistava olo. Ei vain väkivallan pelossa vaan epämukava olo pyritään siirtämään kuulusteltavan omantunnon alueelle. (jokainen kuulustelija tietää, että salaisuuden paljastaminen on helpompaa kuin sen pitäminen)

Yleensä ihminen ylivoiman edessä mukautuu ja haluaa olla samaa mieltä kuin kunnioittamansa henkilöt. Auktoriteetteja vastaan ei mielellään asetu. Se tietää hankaluuksia. Fariseusten ja lainoppineiden korkea arvo oli omiaan saamaan köyhän tuntemaan itsensä pieneksi.

Mutta yksinkertainen ja oppimaton kerjäläinen ei murru painostavassa tilanteessa. Hän säilyttää mielenrauhansa. Hän oli kohdannut jsuuremman valon, kuin se, mikä kuulusteluhuoneessa kohdistui hänen kasvoihinsa. Totuuden valo oli hänen puolellaan. Hän oli kohdannut Jeesuksen ja hänessä jotakin sellaista, mikä ei ahdistellut, kuulustellut tai pelotellut häntä. Hän oli kohdannut jumalallisen rakkauden, ja se oli tehnyt hänestä uuden miehen. Hänen elämänsä oli täysin muuttunut. Hänen koko elämänsä oli ollut ahdistavaa oloa, kuulustelu ei tehnyt sitä yhtään ahdistavammaksi. Päin vastoin jokainen elämän hetki oli hänelle suuren ihmeen todistamisen aikaa. Hänen silmänsä olivat avautuneet. Hän tuollakin hetkellä näki ensi kertaa, kuinka rikkaat ja arvostetut miehet pukeutuivat, minkä näköinen ihminen on menettäessään hermonsa ja mieten naaman väri muuttuu kiukusta punaiseksi. Iloisia kasvoja hän oli jo nähnyt kotonaan.

Fariseukset vetosivat auktoriteettiinsa lain tuntijoina, he vetosivat parempaan tietoonsa: me tiedämme että se mies on syntinen. Mitä nopeammin tunnustat sen parempi sinulle.

Parannettu mies todisti kokemastaan ja teki johtopäätöksensä sen mukaan eikä pelännyt arvossa pidettyjä miehiä. Kävi selväksi, että kuulustelu ei tuottanut haluttua tulosta ja mies heitettiin ulos.

Mikä on päivän evankeliumin viesti meille nyt?

Tärkein esitetään evankeliumin lopussa. Sokeudesta parantunut mies kohtasi Jeesuksen toisen kerran – hänen simänsä olivat auenneet, mutta jotakin vielä tärkeämpää oli edessä. Vielä tärkeämpää Jeesukselle on avata myös mieli ymmärtämään ja uskomaan siihen, kuka hän on. Uskotko Ihmisen Poikaan? Jeesus kysyi. – Uskotko sinä häneen? Onko Jeesus avannut sinun silmäsi?

Usko Jumalaan syntyy meissä samanlaisen ihmeen kautta, kuin tällä sokealla. Se on aina samankaltainen ihme kuin sokealla silmien avautuminen. Tuon ihmeen on moni kokenut toiset nuorina, toiset vanhempana – heidän silmänsä ovat auenneet kuten sokealla. Se muuttaa meidät sisältä käsin oleellisesti. Se mitä ennen pidimme tärkeänä tuntuu nyt arvottomalta. Sokeana emme voineet nähdä sitä, mitä nyt näemme, miten asiat liittyvät toisiinsa ja mikä on tärkeää ja mikä ei.

Toinen asia on tämä: Jos silloin usko Jeesukseen herätti vastustusta, niin se herättää sitä myös tänään. Maailmassa on voimia, jotka vastustavat Jumalaa ja haluavat tehdä uskosta turhan tai naurettavan. Ehkä vedotaan tietoon ja tieteeseen. Tai monella muulla tavalla me huomaamme joutuneemme kuulusteltavaksi todistajan paikalle.

Silloin meidän ei tarvitse eikä kannata esittää tieteellisiä väitteitä. Riittää että todistamme omasta uskostamme. Minä joka olin ennen sokea, nyt näen. Minä tulin tuntemaan itseni ja tiedän, että ilman anteeksiantamusta olisin tuhoutunut, mutta Jeesus on pelastanut minut.

Me olemme kaikki tämän todistajia – emme vain ulkopuolisina silminnäkijöinä, vaan asianomaisina. Jumalan armo ja anteeksiantava rakkaus on koskettanut meitä ja siitä me todistamme.

Voimme todistaa uskostamme myös seuraavan uskontunnustuksen sanoin.


20. sunnuntai helluntaista
Usko ja epäusko 
6.10.2002

Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin nyt uudestaan kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos. Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” ”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

Meillä on tänään jumalanpalveluksen aiheena usko ja epäusko. Teen sinulle kysymyksen, jota toisinaan pidetään liian henkilökohtaisena. Uskotko sinä Jumalaan? Kysymys tuntuu ehkä vähän tyhmältä, olemmehan kaikki tulleet kirkkoon jumalanpalvelukseen. En kuitenkaan kysy syyllistääkseni, enkä moittiakseni, vaan auttaakseni sinua matkalle omaan sisimpääsi. Että pysähtyisit katsomaan niitä uskon lankoja, jotka liittävät sinut Jumalaan. Suomalaisten tavallinen vastaus laajojen selvitysten mukaan kuuluu tuttuun tapaan: Kyllä minä uskon Jumalaan, mutta en niin kuin kirkko opettaa.

Tällaisella vastauksella halutaan luoda vaikutelma, että henkilö on ajatellut itse uskon asioita. Hänellä on omakohtaista painia uskonnollisten kysymysten kanssa. Kirkon uskon hän mieltää ulkokohtaiseksi, ulkoaopituksi massatuotteeksi. Muotitietoinen ihminen arvostaa yksilöllisyyttä ja omaperäisyyttä. Siksi uskon Jumalaankin pitää olla erilaista ja omaperäistä. Pitää erottua joukosta.

Omakohtainen paini uskonnollisten käsitysten kanssa on toki tärkeää ja arvokasta. Mutta se ei aina ole painia Jumalan kanssa. Varsinkaan silloin, kun päämäärä on pönkittää omaa arvokkuuttaan ja osoittautua erilaiseksi, sivistyneeksi ja omaperäiseksi ihmiseksi.

Se ei ole painia Jumalan kanssa vaan oman itsensä paisuttamista. Helppohintaisella kirkon uskon vähättelyllä voi antaa vaikutelman, että on älykäs ihminen. Mutta useimmiten takana on syvää tietämättömyyttä, joskus katkeruutta, pettymystä ja kapinaa.

Uskonkamppailu sellaisen Jumalan kanssa, josta kirkko opettaa ei suinkaan ole persoonattomien ihmisten tunnusmerkki.

Tunnustautuminen kristityksi, uskonsa tunnustaminen tämänkin saarnan jälkeen uskontunnustuksen sanoin ei ole massaihmiseksi tunnustautumista. Päinvastoin. Jo ensimmäiset sanat: ”Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan” vapauttavat minut massatuotteesta yksilöksi. Minä uskon Jumalaan, joka on luonut minut ainutlaatuiseksi yksilöksi ja antanut olemassaololleni myös tarkoituksen. Hän on kutsunut minut yhteyteensä, hän on vapauttanut minut itsekeskeisyydestä, jossa pitäisi aina pärjätä muiden silmissä ja kiillottaa omaa kuvaansa.

Todellisessa uskossa ihminen ei siis kiillota omaa kuvaansa. Hän ei ole kiinnostunut hengellisistä muotivirtauksista. Tärkeää hänelle on tietoisuus elävästä Jumalasta, jonka edessä hän on. Jota hän ei näe eikä hallitse, mutta joka käskee meidät eteensä. Kutsuu meitä vastuuseen, taisteluun jopa kärsimykseen.

Kysymykset Jumalan edessä eivät ole kovin filosofisia ja maailmaa syleileviä. Ne kysyvät, onko syyllisyyteen sovintoa, onko anteeksiantamusta, onko toivoa, onko armoa. Hyväksyykö Jumala minutkin, vaikka olen epäonnistunut, ollut piittaamaton ja saanut aikaan tuhoa, haavoittanut itseäni ja muita. Uskonkamppailu on erilaisten elämäntilanteiden keskellä tapahtuvaa kipuilua siitä kuuleeko Jumala, näkeekö, auttaako hän, voiko häneen turvautua.

Usko on elämänasenteena toisaalta vaativa. Vaativa siksi, että me elämme vailla todisteita, vailla äärimmäistä varmuutta. Me elämme uskon, emmekä näkemisen varassa.

Näkeminen on ihmiselle ehkä hänen kaikkein vaikuttavin ja kokonaisvaltaisin aistinsa. Usko taas näkemisen puutetta. Se on nimenomaan sitä, että ei näe ja silti luottaa vahvasti. Siitä huolimatta on tavallista puhua uskosta myös näkemisen merkityksessä. Usko on eräänlaista näkemistä, se on näkymättömän näkemistä.

Taivaassa me näemme Jumalan kasvoista kasvoihin, mutta nyt kuin sumuisen lasin takaa. Usko on silmien avautumista todellisuudelle, joka on muuten meiltä kätketty.

Evankeliumissa Jeesus parantaa syntymästään asti sokean miehen. Miehen elämä muuttuu perustavalla tavalla eikä hän ei voi pitää sitä iloa sisällään. Käsitteenä ’Syntymästään asti sokea’ kuvastaa erinomaisesti myös jokaisen ihmisen tilanteen. Me synnymme sokeina Jumalalle. Meiltä puuttuu hengellinen näkökyky. Tai meillä on kuin värilliset lasit silmillämme, jotka vääristävät kaiken sen, minkä näemme. Ne ovat aurinkolasit, jotka suodat-tavat pois Jumalan kirkkauden. Vielä tarkemmin sanottuna, katselemme maailmaa synnin sumentamin silmin. Silmissä on syntymästä asti rakennevika. Tämä vika haittaa meitä hautaan asti.

Sokeutemme on epäuskoa. Epäusko on sitä, että meiltä jää jotakin tärkeää näkemättä. Meiltä jää näkemättä Jumalan hyvyys luojana. Häneltä me olemme kaiken saaneet, mutta emme tajua sitä, vaan pidämme kaikkea omana saavutuksenamme. Näkemättä jää ennen kaikkea Kristus. Se, että pelastus on todellisuutta, kuoleman ja epätoivon kahleet on murrettu.

Fariseukset kysyivät parannetulta, miten Jeesus avasi hänen silmänsä. Mies oli haluton tuossa kuulustelussa jälleen kertomaan siitä. Mitä sinä vastaisit kysymykseen hänen puolestaan? Mikä on avannut sinun silmäsi? Miten se on tapahtunut?

Monia erilaisia vastauksia kuulisimme. Joku on uskonut lapsesta asti, toinen on käynyt elämässään läpi kriisejä, toinen kuoleman rajalla, joku kertoisi rakkauden kaipuusta ja tyhjästä sydämestä, jonka Jumala on täyttänyt. Monin eri tavoin Jumala on ihmisen pysäyttänyt ja ihminen on nähnyt itsensä särkyneenä, mutta häntä on koskettanut myös Suuri Parantaja. Silloin on kärsimysten keskelle avautunut näkymä miehestä, jolla on naulanjäljet käsissään.

Uskotko sinä Jumalaan? Tämä kysymys saattaa meistä tuntua vähän pelottavalta, sillä tunnemme uskomme heikkouden. Meillä on vain vähän uskoa. Tärkeää silloin on huomata, ettei kysymys ole uskomme vahvuudesta ei hengellisestä tarkkanäköisyydestämme, vaan ainoastaan katseen suunnasta.

Kun oma henkilökohtainen usko tuntuu köykäiseltä, muista silloin, että ei ole tarkoitus, että sinä kannattelet uskoa, vaan usko sinua. Jättäydy rauhassa kirkon yhteisen uskon kannateltavaksi. Saarna päättyy uskontunnustukseen. Se on kirkon usko. Ei ole tarkoitus, että sinä puserrut sen alle. Uskontunnustus ei ole vaatimusten lista. Se on heikon tuki se on sänky, jossa kuolemanväsynyt voi levätä.

Minä joka olin syntymästäni asti sokea, nyt näen. En näe vielä kirkkaasti. Mutta se mitä näkyy, on aivan uskomatonta ja vavahduttavaa.


20. sun. helluntaista – usko ja epäusko / 2002

 

Silmät avautuvat

Jerusalemin kaduilla kohistiin. Ihmiset väittelivät ja juoruilivat viimeisistä uutisista. Naiset pulisivat myllynkiviensä ääressä ja miehet äimistelivät toreilla. Nyt se nasaretin Jeesus on kuulemma parantanut syntymästään asti sokeana olleen miehen. Ja päivän lööppi iltapäivälehdissä oli, että umpisokea kerjäläinen opetti fariseus-tohtoreille lukemisen alkeita.

Jotakin todella ennen kuulumatonta oli tapahtunut. Ja kaiken oli saanut aikaan Jeesus, joka sapattina oli parantanut tuon sokean miehen. Johanneksen evankeliumi uhraa tämän tapahtuman käsittelemiselle koko yhdeksännen luvun.

Suhtautuminen Jeesukseen oli tullut juutalaisen johdon kannalta polttavaksi. Heitä suuresti häiritsi tällaisen vastaansanomattoman ihmeen esiintyminen. He asettivat erityisen työryhmän tutkimaan tätä ihmettä, mutta eivät suinkaan päätyäkseen puolueettomaan tulokseen, vaan tarkoitus oli saada kiusallinen asia pois päiväjärjestyksestä. Valtavalla vimmalla ja painostuksella he koittivat saada mitätöityä tuon ihmeen. He kiusasivat ja kuulustelivat loputtomiin asti parannettua miestä. He ahdistelivat myös hänen perhettään. Mutta ilman toivottua tulosta. Ihmettä tutkineen työryhmän loppuraportti on luettavissa evankeliumien rivien välistä. Se kuuluu seuraavasti: Sokeaksi väitetyn miehen kohua aiheuttaneet puheet eivät ole niinkään syntymästään asti sokean vaan syntymästään asti syntisen houreita. Niitä ei pidä ottaa vakavasti. Häirikkö kuuluu nasaretilaisen lahkoon ja siksi erotetaan synagogasta.

Muuhun tulokseen työryhmä ei olisikaan voinut tulla, sillä juutalaiset olivat jo päättäneet uhata kovilla rangaistuksilla niitä, jotka asettuvat Jeesuksen puolelle ja tunnustavat hänet Messiaaksi. Eli tunnustavat Jeesuksen olevan se, josta Mooses, Jesaja ja muut profeetat puhuvat. Päätös oli että sellainen erotetaan synagogasta. Hänestä tulee pakanoihin verrattava. Sokeudesta vapautettu mies joutui mitä ilmeisimmin tämän kokemaan.

Miten on mahdollista, että Raamattua koko ikänsä tutkineet juutalaiset oppineet eivät tunnistaneet Kristusta. Miten on mahdollista, että Sana ei synnyttänyt heissä elämää?

Juutalaista ylimystöä häiritsi erityisesti se, että Jeesus oli parantanut sokean tieten tahtoen sapattina. Näin Jeesus oli toiminut monta kertaa.

Hän teki sen tietoisesti, jotta ihmiset todella joutuisivat tarkastamaan vallitsevia uskonnollisia käsityksiä. Juutalaisilla kirjanoppineilla oli valmiit käsitykset siitä, minkälainen Messiaan piti olla ja minkälaista uskonnollinen elämä. Kaiken piti sopia heidän muovailemiin raameihin. Mutta he kadottivat näköpiiristään oleellisen. Sen kuinka Jumalan tunteminen vapauttaa ihmisen kaikista ahtaista ympyröistä. Kun Jeesus halusi osoittaa, mikä on käskyn tarkoitus ja ydin, fariseukset halusivat tietää, mitkä ovat sen rajat.

Uskosta oli tullut fariseuksille ja heidän oppilailleen mekaanista sääntöjen noudattamista, mutta ei elämää antava voima. He eivät voineet uskoa, koska koko heidän hieno oppirakennelmansa olisi sortunut.

Mutta Jeesuksen mukaan he jäivät sokeuteen. He luulivat näkevänsä eivätkä siksi tarvinneet parantajaa. He luulivat tietävänsä eivätkä siksi tarvinneet opettajaa.

Evankeliumin sokea mies tiesi tarvitsevansa parantajan. Häneltä oli koko elämänsä ajan puuttunut valo, se mistä me muut olemme taas aina olleet osallisia. Jeesus paransi sokean miehen. Hän toi valon tämän elämään. Mutta valo ei ole koskaan vain auringon valoa. Jeesus halusi parantaa miehen sisintä myöden. Ensiksi mies sai kehonsa kuntoon. Hänelle se merkitsi elämän täydellistä muuttumista. Mutta vielä suurempi muutos siihen tuli, kun hän sai hengellisen näkökyvyn takaisin. Se tapahtui silloin, kun hän ensimmäisen kerran näki Jeesuksen ja kumartui maahan asti. Silloin käärmeellinen sokeus väistyi.

Evankeliumi osoittaa, että todelliseen näkemiseen ei riitä terveet silmät. Avoinna täytyy olla myös uskon silmä, joka katsoo Jeesusta, Maailman valoa. Sokeus vaihtuu näkemiseen vasta kun Jeesus avaa sokean silmät.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s