2. sun joulusta

Toinen sunnuntai joulusta 2.1.2005 – Herran huoneessa

Kun Jumala puhuu, muiden on oltava hiljaa (saarna pitkälti Vt:n tekstistä: Jumala kutsuu Samuelia)

Evankeliumi Joh 10:22-30
Oli talvi, ja Jerusalemissa vietettiin temppelin vihkimisen vuosijuhlaa. Kun Jeesus käveli temppelialueella Salomon pylväikössä, juutalaiset piirittivät hänet ja tiukkasivat: ”Kuinka kauan sinä kiusaat meitä? Jos olet Messias, sano se suoraan.”
Jeesus vastasi: ”Minähän olen sanonut sen teille, mutta te ette usko. Teot, jotka minä teen Isäni nimissä, todistavat minusta. Te ette kuitenkaan usko, koska ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä.”

Tämän pyhän lukukappaleista minua on kiehtonut evankeliumin lisäksi myös kertomus pienestä Samuelista, jota Jumala kutsui. Kertomuksilla on ainakin kaksi yhteistä piirrettä. Molemmassa kertomuksessa on kysymys kuulemisesta. Molemmassa tapauksessa Jumalan sanaa pidettiin ensin ihmisen sanana. Ensin Samuel kuuli Jumalan puheen ihmisen puheena. Sitten evankeliumissa juutalaiset kuulivat Jeesuksen puheen vain ihmisen puheena, vaikka Jeesuksen puheessa oli kuultavissa taivaallisen Isän ääni.

Vanhan testamentin herkässä kertomuksessa nuori Samuel luuli opettajansa ja kasvatti-isänsä kutsuvan häntä luokseen. Tosiasiassa Jumala oli kolme kertaa kutsunut häntä, mutta Samuel oli tästä tietämättömänä kipittänyt pappi Eelin luokse.

Samuelista kerrotaan kuinka hän oli kiltti ja mukava poika. Toisenlainen kuin Eelin omat pappeina toimivat pojat, jotka olivat kasvaneet röyhkeiksi ja omahyväisiksi. Samuel oli kasvanut Silon pyhäkössä ja siellä saanut opetusta pyhiin asioihin. Siihen aikaan Silo oli valtakunnan keskus. Jerusalemin temppeliä ei ollut eikä Jerusalem ollut muutenkaan vielä keskeisessä asemassa. Silo sijaitsi Jerusalemista 35 km pohjoiseen. Siellä vietettiin myös vuotuista uskonnollista juhlaa, jonne Samuelin vanhemmat aina tulivat uhraamaan ja rukoilemaan. Sinne erämaavaelluksen jälkeen oli päätynyt myös ilmestysmaja ja liiton arkku. Mutta ilmestysmajan oli korvannut tässä vaiheessa jo jonkinlainen pyhäkkörakennus. Siellä Samuel asui ja siellä Herran hänet kohtasi.

Evankeliumin näyttämö on Jerusalemissa temppelialueella. Jälleen ollaan pyhällä maaperällä. Ja jälleen Jumalan ääni kuuluu temppelissä – nyt Jeesuksen puheen kautta, mutta vain harvat todella kuulevat sen. Jotkut juutalaiset vaativat Jeesukselta julkista tunnustusta siitä, onko hän Messias. Jeesuksen vastauksesta ymmärtää, että nämä kyselijät ovat verrattavissa pappi Eelin kelvottomiin poikiin, joiden kohdalla kaikki edellytykset sanan perillemenosta puuttuvat. He olivat kyllä jo saaneet kuulla vastauksen, mutta he eivät olleet sitä kuunnelleet.

Kuunteleminen ei ollut suinkaan vain sanojen kuulemista, vaan kokonaisvaltaista asettumista Jumalan puhuttelun alaiseksi. Jos minä katson televisiota ja vaimo puhuu minulle. Kuulen kyllä sanat ja saatan ymmärtääkin, eri asia on menikö viesti perille tai muistanko sanoista mitään kahden minuutin kuluttua. Naiset puolestaan kehuskelevat sillä, että voivat aivan hyvin kuunnella, mitä heille puhutaan ja toimittaa samalla muita asioita keskustelun häiriintymättä. He voivat yhtäaikaa hoitaa lasta, keittää kahvia ja virkata pöytäliinaa ja sopia ystävänsä kanssa tärkeistä päivämääristä ja kellonajoista.

Mutta kun Jumala puhuttelee ihmistä, silloin kaikki muu pitää jättää pois – niin TV kuin virkkuukoukku. Siksi myöskään Raamattua ei pidä lukea virkkuukoukku kädessä, vaan kynä kädessä. Ihmisen on erotettava itsensä kokonaan muusta puuhastelusta. Siksi on hyvä, että jumalanpalveluksen tähden joudutaan lähtemään kotoa pois. Kirkkoon on tehtävä oma erillinen matkansa. Kirkkosaliin tultaessa useat ovet sulkeutuvat takanamme. Ja taaksemme jäävät maailman hälinä ja murheet.

Nykyisin jumalanpalveluksia voi toisinaan seurata televisiosta ja radiosta. Se on ihan hyvä asia, varsinkin niitä ajatellen, joiden on vaikea liikkua ja lähteä kotoaan. Tervejalkaisten suhteen tällaisen televisiojumalan-palveluksen seuraamiseen liittyy juuri se vaara, että ihminen ei irrota itseään muista toimistaan ja puuhistaan. Jääkaappi on siinä turhan lähellä. Siinä tapauksessa pyhän kohtaamiseen tarkoitetusta asiasta uhkaa tulla vain hengellistä viihdettä.

Tullakseen Jumalan puhuttelemaksi on ihmisen asetuttava Jumalan eteen Samuelin tavoin: Tässä olen. Puhu Herra, palvelijasi kuulee. Me olemme tulleet kirkkoon kääntyäksemme Jumalan puoleen. Ainakin näin pitäisi olla. Mutta olemmeko sittenkään kokonaisina Jumalan edessä? Me olemme tuoneet ruumiimme ja korvamme tänne, mutta niin helposti mielemme ja sisimpämme on jossakin muualla. Ja juuri siitä on kysymys, että me olisimme kokonaan paikalla.

Evankeliumissa Jeesuksen piirittävät monet kyselijät, mutta vähän oli niitä, jotka todella halusivat kuunnella häntä. Vähän oli niitä, jotka olivat kokonaisina kuulemassa Jeesusta. Useimmat kuuntelivat saadakseen hänet sanoistaan kiinni. He eivät kuunnelleet ymmärtääkseen. Jos he olisivat kuunnelleet, kuuleminen olisi saanut heissäkin muutoksen aikaan. Mutta he eivät halunneet muuttua eivätkä halunneet seurata. Tässä juuri on ero Jumalan lampaiden ja vuohien välillä. Lampaat kuulevat paimenen äänen ja he seuraavat häntä pysyäkseen kuuloetäisyydellä. Vuohet eivät osaa erottaa Jumalan sanoja ihmissanoista, paimenen ääntä muista äänistä.

Meidän suurin ongelmamme on lienee siinä, että me kieltäydymme kuulemasta. Me tukimme korvamme. Me kieltäydymme silloin tunnustamasta Jumalaa Herraksemme ja Jumalaksemme. Me haluamme olla itsemme herroja ja omia valtiaitamme. Mutta Jumalan luomina ihmisinä syvin keskus meissä kuuluu Jumalalle. Syvin kohta meissä pitäisi olla korva Jumalaa varten; korva, joka on herkkänä Jumalan puheelle. Mutta sen tilalla näyttääkin olevan suu, joka ahmii kaiken sisäänsä.

Toinen ongelmamme on se, miten erotamme Jumalan äänen ihmisäänistä. Jumalan ja ihmisen väliin ei saa tulla ketään, mutta tarvitaan kuitenkin kasvattaja Kristukseen, pappi Eeli, joka opastaa Samuelia. Joku joka opastaa Raamatun sanan äärelle, joka opastaa siellä erottamaan Kristuksen äänen.

Mitä tuo ääni sanoo ja mitä se meissä vaikuttaa? Jumalan sana aina haavoittaa ja parantaa. Se haavoittaa meitä emmekä pidä siitä. Mutta se haavoittaa vain itsekästä luontoamme. Kun se haavoittaa, huomaat olevasi hengellisesti elossa. Jos sana ei enää haavoita, silloin on syytä huolestua – olet tullut tunnottomaksi

Mutta Jumalan sanan tärkein tehtävä on hoitaa, parantaa ja ruokkia. Antaa uudelle ihmiselle meissä ravintoa. Synnyttää uskoa ja luottamusta Jumalaan, että turvautusimme yksin häneen.

Myös tänään hän sanoo sinulle. Minä en ole hylännyt sinua. Olen tullut tähän maailmaan sinua varten, sinua pelastamaan. Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.

Toinen sunnuntai joulusta
2.1.2000

Joh 10:22-30

Tämän pyhäpäivän perinteinen aihe on se, kun Jeesus käy kaksitoistavuotiaana (12 v) Jerusalemin temppelissä. Se on ainoa lyhykäinen maininta Jeesuksesta hänen lapsuusvuosiensa ja aikuisuuden välissä.

Olen usein miettinyt, miten Jeesukselle lapsuusvuosien jälkeen selvisi, kuka hän oikein on. Meille ihmisille on luonteenomaista kysellä itseltämme, kuka minä oikein olen? Mikä on minun kutsumukseni? Mikä paikkani tässä maailmassa?

Jeesuksen ihmisyyteen kuului myös se, että hän joutui kohtaamaan nämä samat kysymykset. Hänen kohdallaan tosin itsensä tunteminen ja kutsumuksen selviäminen oli vallan toista kuin meillä. Sillä hän ei tullut tuntemaan olevansa vain Jumalalle rakas lapsi, vaan itsensä Jumalan Poika. Hän on aivan erilaisessa suhteessa Jumalaan kuin kukaan muu maan päällä.

Evankeliumeista selviää, että melko nuorena Jeesukselle kuitenkin oli oma alkuperä tiedossa. Jo kaksitoista vuonna hän jäi oleskelemaan temppeliin. Ja kun vanhemmat huolestuneena tulivat häntä hakemaan, hän vastasi heille: ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona? Jerusalemin temppeli oli hänelle siksi mieluinen paikka. Siellä hän seurusteli taivaallisen Isänsä kanssa. Kasvoi viisaudessa, armossa ja kutsumuksensa tiedostamisessa. Mutta niin kuin kasvaminen yleensä, se tapahtui kätkössä ja hiljaisuudessa.

Tämän pyhän evankeliumissa, jonka alttarilta kuulimme, Jeesus on jälleen temppelissä. Nyt aikuisena miehenä. Hän kävelee temppelialueen pylväikössä. Tuo temppeli oli Israelin kansalle hyvin tärkeä. Sen rakentaminen oli vaatinut suuria voiman ponnistuksia. Se kuvasti heille sitä mikä on kaikkein tärkeintä ihmiselämässä – usko Jumalaan. Tuo temppeli oli rakennettu siksi, että Israelin kansalaiset voisivat palvella Jumalaansa, temppelin Herraa. Sinne he toivat Jumalan eteen uhrinsa, sinne he toivat itsensä ja elämänsä.

Temppeli oli israelilaisten ylpeys ja näkyvä merkki siitä, että he olivat Jumalan valittu kansa. Se oli muistutus siitä, että Jumala on kansansa keskuudessa.

Evankeliumin kohdassa vietettiin temppelin vihkimisen vuosijuhlaa eli hanukka-juhlaa. Sitä vietetään samaan aikaan kuin meidän joulua. Juhla oli iloinen valon juhla ja Jeesus oli juhlassa mukana. Hän käveli mielellään temppelialueella. Sillä tosiasiallisesti hän oli tuon temppelin Herra. Siellä hän oli kotonaan. Mutta niin kuin temppeli oli juutalaisen kansan syvän uskon kuva, se toisaalta oli myös epäuskon ja vastustuksen kuva. Juuri siellä hänelle esitettiin tuo vaatimus: ”Kuinka kauan sinä kiusaat meitä. Jos olet Messias, sano se suoraan?”

Juutalaiset todella odottivat Jumalan lupausten täyttymistä. He odottivat Mooseksen kaltaisen profeetan nousevan esiin ja kaitsevan kansaa jälleen Herran sauvalla. Sillä sauvalla, jolla lyötiin vitsaukset Egyptiin, sillä sauvalla, jolla halkaistiin Punainen meri, sillä sauvalla, jolla lyötiin vettä kalliosta. He odottivat Mooseksen kaltaisen profeetan vapauttavan heidät orjuudesta ja kansallisesta häpeästä; tällä kertaa Rooman imperiumin alaisuudesta.

Kysymys ”Jos olet Messias, sano se suoraan?” ei ollut mikään harmiton kysymys.

”Minä olen sen teille sanonut, mutta te ette usko”, ”Te ette usko koska ette ole minun lampaitani.”

Jeesus tiesi kuka hän on. Hän on Jumalan Poika, syntynyt Isästä ikuisuudessa. Hän on tuon temppelin Herra. Evankeliumissa Jeesus sanookin hyvin selvästi: Minä ja Isä olemme yhtä. Hän on Jumalan Poika, jolla on tehtävä maailmassa. Hänen tehtävä on ottaa paimennettavakseen eksynyt kansa, pimeyteen ja vankeuteen joutunut ihmiskunta. Hänen kutsumuksensa oli antaa henkensä lammasten edestä. Hän on paimen ja hänellä on kädessään Herran sauva. Mooses teki tunnustekoja Herran sauvalla. Jeesus osoittaa juuri teoissaan olevansa tuo luvattu Paimen. Hänen tekonsa puhuivat hänen puolestaan. ”Teot, jotka minä teen Isäni nimessä, todistavat minusta” Nuo teot puhuivat väkevää kieltä. Sillä hän paransi sairaita, sai sokeat näkemään ja rammat kävelemään. Mutta koska hän teki sen sapattina, hän sai kaikki uskonnolliset byrokraatit pois tolaltaan. He olivat sokeat näille tunnusteoille. (ensin olisi pitänyt varmaan täyttää lomake, hakea leima kansliasta ja odottaa vuoroaan jonossa). Hänen sanansa puhuivat hänen puolestaan, sillä hän puhui niin kuin se jolla on valta eikä niin kuin kirjanoppineet. Hänen sanojensa voimaa kuulijat hämmästyivät. Mutta jälleen nuo asiantuntijat takertuivat kirjaimiin. Eivätkä kuulleet paimenen ääntä.

Jeesus osoitti olevansa todella kansansa paimen. Hän on tuo Mooseksen kaltainen profeetta, joka seurustelee Jumalan kanssa kasvoista kasvoihin. Hänellä on kädessään Herran sauva, jolla hän teki tunnustekoja. Ja hän johtaa laumaansa ja lampaat seuraavat häntä. Mutta vain hänen lampaansa kuulevat paimenen äänen. Oli myös niitä, jotka eivät kuulleet. Paljon oli niitä jotka hänet torjuivat. Niitä jotka esittivät kysymyksiä saadakseen solmituksi hänet sanoistaan.

”Minun lampaani kuulevat minun ääneni”, sanoo Jeesus. Mietit ehkä mielessäsi, mikä ääni tuo oikein on ja kuuletko sinä sitä?

Ääni ei ole korvin kuultava ääni. Se on enemmänkin sisäinen vakuuttuminen Jumalan edessä siitä, että Kristuksen luota saan sen mitä kaikkein eniten elämääni kaipaan, sen mitä eniten tarvitsen. Se on sitä, kun sisimpämme huutaa pelastusta ja vapahdusta silloin kun katsomme ikuisuuteen mutta myös silloin kun katsomme omaa elämäämme ja toteamme omat voimamme riittämättömiksi. Silloin olet kuunteluetäisyydellä. Olet kuunteluetäisyydellä, kun paljastuu elämäsi todelliset kiinnekohdat, se mihin turvaat. Olet kuunteluetäisyydellä, kun opit tuntemaan itsesi ja sisimpäsi ja huomaat, että askeltakaan ei lopulta voi ottaa omassa varassaan.

Silloin varmasti voit myös kuulla hänen äänensä. Ja sinulle avautuu ihanina Jeesuksen sanat: ”Kukaan ei heitä riistä minulta” ”Minä annan heille ikuisen elämän.” Sinä olet Jumalan valittu. Sinä kuulut Jumalan perheeseen. Sinua Jeesus kutsuu myös seuraamaan häntä, kasvamaan hänen tuntemisessaan, joka syvästi rakastaa sinua. Niin paljon, että antoi henkensä sinun puolestasi.

Mooseksen kaltainen profeetta paimentaa Herran sauvalla 
Joh 10:22-30

Jeesus on temppelissä. Hän kävelee temppelialueen pylväikössä. Tuo temppeli oli Israelin kansalle hyvin tärkeä. Sen rakentaminen oli vaatinut suuria voiman ponnistuksia. Se kuvasti heille sitä mikä on kaikkein tärkeintä ihmiselämässä – usko Jumalaan. Tuo temppeli oli rakennettu siksi, että Israelin kansalaiset voisivat palvella Jumalaansa, temppelin Herraa. Sinne he toivat Jumalan eteen uhrinsa, sinne he toivat itsensä ja elämänsä.

Temppeli oli israelilaisten ylpeys ja näkyvä merkki siitä, että he olivat Jumalan valittu kansa. Se oli muistutus siitä, että Jumala on kansansa keskuudessa. Evankeliumin kohdassa vietettiin temppelin vihkimisen vuosijuhlaa eli hanukka-juhlaa. Sitä vietetään samaan aikaan kuin meidän joulua. Juhla oli iloinen valon juhla ja Jeesus oli juhlassa mukana. Hän käveli mielellään temppelialueella. Sillä tosiasiallisesti hän oli tuon temppelin Herra. Siellä hän oli kotonaan. Mutta niin kuin temppeli oli juutalaisen kansan syvän uskon kuva, se toisaalta oli myös epäuskon ja vastustuksen kuva. Juuri siellä hänelle esitettiin tuo vaatimus: ”Kuinka kauan sinä kiusaat meitä. Jos olet Messias, sano se suoraan?”

Juutalaiset todella odottivat Jumalan lupausten täyttymistä. He odottivat Mooseksen kaltaisen profeetan nousevan esiin ja kaitsevan kansaa jälleen Herran sauvalla. Sillä sauvalla, jolla lyötiin vitsaukset Egyptiin, sillä sauvalla, jolla halkaistiin Punainen meri, sillä sauvalla, jolla lyötiin vettä kalliosta. He odottivat Mooseksen kaltaisen profeetan vapauttavan heidät orjuudesta ja kansallisesta häpeästä; tällä kertaa Rooman imperiumin alaisuudesta.

Kysymys ”Jos olet Messias, sano se suoraan?” ei ollut mikään harmiton kysymys. ”Minä olen sen teille sanonut, mutta te ette usko”, ”Te ette usko koska ette ole minun lampaitani.”

Jeesus tiesi kuka hän on. Hän on Jumalan Poika, syntynyt Isästä ikuisuudessa. Hän on tuon temppelin Herra. Evankeliumissa Jeesus sanookin hyvin selvästi: Minä ja Isä olemme yhtä. Hän on Jumalan Poika, jolla on tehtävä maailmassa. Hänen tehtävä on ottaa paimennettavakseen eksynyt kansa, pimeyteen ja vankeuteen joutunut ihmiskunta. Hänen kutsumuksensa oli antaa henkensä lammasten edestä. Hän on paimen ja hänellä on kädessään Herran sauva.

Mooses teki tunnustekoja Herran sauvalla. Jeesus osoittaa juuri teoissaan olevansa tuo luvattu Paimen. Hänen tekonsa puhuivat hänen puolestaan. ”Teot, jotka minä teen Isäni nimessä, todistavat minusta” Nuo teot puhuivat väkevää kieltä. Sillä hän paransi sairaita, sai sokeat näkemään ja rammat kävelemään. Mutta koska hän teki sen sapattina, hän sai kaikki uskonnolliset byrokraatit pois tolaltaan. He olivat sokeat näille tunnusteoille. (ensin olisi pitänyt varmaan täyttää lomake, hakea leima kansliasta ja odottaa vuoroaan jonossa). Hänen sanansa puhuivat hänen puolestaan, sillä hän puhui niin kuin se jolla on valta eikä niin kuin kirjanoppineet. Hänen sanojensa voimaa kuulijat hämmästyivät. Mutta jälleen nuo asiantuntijat takertuivat kirjaimiin. Eivätkä kuulleet paimenen ääntä.

Jeesus osoitti olevansa todella kansansa paimen. Hän on tuo Mooseksen kaltainen profeetta, joka seurustelee Jumalan kanssa kasvoista kasvoihin. Hänellä on kädessään Herran sauva, jolla hän teki tunnustekoja. Ja hän johtaa laumaansa ja lampaat seuraavat häntä. Mutta vain hänen lampaansa kuulevat paimenen äänen. Oli myös niitä, jotka eivät kuulleet. Paljon oli niitä jotka hänet torjuivat. Niitä jotka esittivät kysymyksiä saadakseen solmituksi hänet sanoistaan.

”Minun lampaani kuulevat minun ääneni”, sanoo Jeesus. Mietit ehkä mielessäsi, mikä ääni tuo oikein on ja kuuletko sinä sitä?

Ääni ei ole korvin kuultava ääni. Se on enemmänkin sisäinen vakuuttuminen Jumalan edessä siitä, että Kristuksen luota saan sen mitä kaikkein eniten elämääni kaipaan, sen mitä eniten tarvitsen. Se on sitä, kun sisimpämme huutaa pelastusta ja vapahdusta silloin kun katsomme ikuisuuteen mutta myös silloin kun katsomme omaa elämäämme ja toteamme omat voimamme riittämättömiksi. Silloin olet kuunteluetäisyydellä. Olet kuunteluetäisyydellä, kun paljastuu elämäsi todelliset kiinnekohdat, se mihin turvaat. Olet kuunteluetäisyydellä, kun opit tuntemaan itsesi ja sisimpäsi ja huomaat, että askeltakaan ei lopulta voi ottaa omassa varassaan.

Silloin varmasti voit myös kuulla hänen äänensä. Ja sinulle avautuu ihanina Jeesuksen sanat: ”Kukaan ei heitä riistä minulta” ”Minä annan heille ikuisen elämän.” Sinä olet Jumalan valittu. Sinä kuulut Jumalan perheeseen. Sinua Jeesus kutsuu myös seuraamaan häntä, kasvamaan hänen tuntemisessaan, joka syvästi rakastaa sinua. Niin paljon, että antoi henkensä sinun puolestasi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s