11. shell

9.8.2015 kouluunlähtevien siunaus – etsikkoaika

Matt. 11: 20-24

Jeesus alkoi soimata niitä kaupunkeja, joissa hän oli useimmat voimatekonsa tehnyt, siitä etteivät ne olleet tehneet parannusta:
”Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos teidän kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin ja tuhkaan ja kääntyneet. Minä sanon teille: Tyros ja Sidon pääsevät tuomiopäivänä vähemmällä kuin te.
Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä.”

Aika on merkillinen asia. Yksi tapa kertoa ajasta on katsoa kelloa ranteessa tai puhelimesta. Kello on vartin yli kymmenen. Vähän pidempiä aikoja mitataan vuosilla. Lapset näyttävät sormilla, kunka vanohja he ovat. – Näyttäkääpäs kuinka vanhoja olette. Tarvitaanko siihen yksi vai kaksi kättä. – Kaksi kättä. Aikuisille sormet eivät enää riitä. He näyttävät vuosikymmeniä.

Ajan kuluminen on merkillistä. Lapsena kesät olivat pitkiä ja kuumia. Mutta mitä vanhemmaksi elää sen nopeammin aika tuntuu kuluvan. En paljon omasta lapsuudestani muista. Sen muistan, että kerrostalon pihalla musta asvaltti oli kesällä niin kuuma, että tuntui polttavalta paljaita varpaita vasten. Päivätkin olivat pitkiä. Kerrostalon muiden kanssa leikittiin ja touhuttiin. Sitten jossakin vaiheessa alkoi koulu. Minun kouluni oli kerrostalosta katsoen lyhyen polun päässä. Todella lähellä.

Koska olin perheen nuorin lapsista, osasin odottaa sitä. Veli ja sisko olivat jo koulussa minusta oli outoa olla yksin kotona kun muut oli koulussa. Joten olin innoissani kun pääsin kouluun. Sitten minä olin niin kuin muutkin. Eskaria ei ollut vielä silloin, joten koulu aloitti kokonaan uuden elämänvaiheen. Päivät alkoivat rytmittyä uudella tavalla. Tuli viikonpäivät ja viikonloppu. Koulun lukuvuosi ja lukukausi, joululoma ja kesäloma. Olin niin innoissani koulusta, että olin koulun pihalla yleensä ensimmäinen oppilas aamuisin.

Kun koulu alkaa tietynlainen lapsuus jää taakse. Sitten ei ole enää pelkästään lapsi – vaan myös koululainen. Tulee enemmän vastuuta ja tulee myös enemmän vaatimuksia. Teille tulee oma koulureppu ja penaali. Tulee koulukirjoja ja läksyjä eli kotitehtäviä. Koulussa opiskellaan. Se on hieno asia.

Elämään kuuluu erilaisia ajanjaksoja, jolloin yritetään oppia siihen ajanjaksoon kuuluvia asioita. Pieni lapsi opettele kävelemään ja puhumaan. Sen oppiminen on kovan työn takana. Mutta lapsella on halu oppia, hän ei luovuta. Voitteko kuvitella lasta, joka muutaman kerran kaaduttuaan sanoo: ”Antaa olla. Jos tämä ei kerran onnistu, niin jääköön sitten. Minä en opettele enää kävelemistä.” Lapsi opettelee niin kauan, että osaa eikä lannistu. Monia muitakin asioita lapsi opettelee koko ajan. Vanhemmat on tietysti koko ajan tukena.

Sitten lapsi kasvaa ja opetellaan värittämään kynillä. Opetellaan sitomaan kengännauhoja. Opetellaan ajamaan polkupyörällä, opetellaan kirjaimia. Lapsella on iso joukko asioita joita hän opettelee. Monia asioita asiat meidän kouluunlähtijätkin jo osaavat jonkin verran.

Koulussa opitaan lukemaan ja kirjoittamaan, opitaan laskemaan. Mitä pidemmälle koulussa mennään sitä enemmän opitaan maailmasta jossa elämme. Sitä enemmän opitaan taitoja joita tarvitsemme elämässä. Joskus innostus ei vain ole yhtä suuri kuin pienenä lapsena.

Koulu ja opiskelu tähtää siihen, että me selviäisimme elämässä itsenäisesti. Saisimme ammatin ja perustaisimme perheen. Sitten alkaa aikuisuuden ja keski-iän ja vanhemmuuden ajanjakso – sillonkin on vielä opittavaa. Aikuistenkin täytyy oppia vaikka eivät ole enää koulussa. Jokainen ajanjakso on tärkeä. Jokainen meistä sijoittuu johonkin. Jokaisessa elämänjaksossa meidän olisi opittava jotakin kasvettava ihmisenä.

Aika kulkee vääjäämättä eteenpäin ja me vanhenemme sen mukana – vaikka emme sitä aina haluaisi. Eräällä harjavaltalaisella naisella oli kissa, joka piti kaikkia tikittäviä kelloja pikkueläiminä. Niiden kanssa se taisteli, kunnes sai kellon pysähtymään ja tikityksen loppumaan. Vaikka me emme pidä kelloa elävänä, niin kuitenkin joskus haluaisimme saada ajan hidastamaan kulkuaan tai jopa pysähtymään niin kuin kissa tuon kellon. Uuteen astuminen tuntuu pelottavalta ja toivoisimme että se pysyisi vielä loitommalla. Emme haluaisi siirtyä vielä uuteen ajanjaksoon vaan että se pysyisi loitommalla. Ehkä koulu jännittää uusia oppilaita. Aikuisilla puolestaan on omat murheet ajankulussa. Uuteen työpaikkaan siirtyminen, eläkkeelle siirtyminen. Myös jossakin vaiheessa ajan loppuminen tuottaa murhetta. Olenko saanut mitään aikaan. Ehdinkö tekemään kaikkia halumiani asioitani loppuun.

Aika kuluu vääjäämättä eteenpäin, enkä saa sitä pysähtymään. Vaikka kaikki kellot pysähtyisivät, vaikka kaikki kalenterit ja almanakat lailla kiellettäisiin, niin kuitenkin aika ei pysähtyisi. Päivä vaihtuisi yöhön ja yö päivään. Tämän tähden on hyvä tulla tietoiseksi myös toisenlaisesta ajasta.

Kelloaika ei ole ainoa aika, jota elämme. On olemassa myös Jumalan aika – eli ikuisuus. Se ei ole kelloaikaa. Mutta viikossamme on yksi päivä, joka on tarkoitettu tämän Jumalan ajan elämiseen – se on sunnuntai, jota tänäänkin vietämme. Jumalan aika ympäröi meidät kaiken aikaa, mutta sunnuntaisin kirkon kellot kutsuvat meitä jumalanpalvelukseen.

Jumalan aikaa eletään varsinkin silloin kun ihminen rukoilee, hiljentyy Raamatun kertomusten äärellä ja nauttii ehtoollista. Sillon Jumalan aika koskettaa meidän aikaamme.

Elämänkaarellamme on myös aikoja, jolloin Jumala etsii meitä ja puhuttelee meitä.

Silloin kun Jeesus syntyi maailmaan, se oli erityistä Jumalan aikaa koko sen ajan kun Jeesus eli. Jumalan aika oli tullut täyteen. Jeesus sanoi niin myös ensimmäisessä saarnassaan: Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa evankeliumi. Siellä missä Jeesus kulki, Jumalan aika ja Jumalan valtakunta leikkasi tämän meidän kelloaikamme ja maanpäällisen elämän. Se oli erityinen aika jolloin Jumala oli tullut lähelle. Jeesus etsi ihmisiä – hän kutsui heitä Jumalaa lähelle, jotta ihmiset löytäisivät elämänsä tärkeimmän asian.

Siksi Jeesus myös moitti kahta kaupunkia siitä, että he jättivät huomioimatta elämänsä isoimman tilaisuuden: Korasin ja Betsida. Jumala oli tullut heitä lähelle. Mutta he käänsisvät selkänsä. Jeesus oli tehnyt tunnustekoja siellä – ihmeitä osoittaakseen, että hän on Jumalan Poika. Mutta ihmiset olivat katsoneet sitä kuin jotakin sirkustemppua, taputtaneet ja lähteneet pois. Jeesus olisi halunnut heidän pysähtyvät miettimään elämänsä suuntaa: mikä on tärkeää. Siksi Jeesus surkutteli kaupunkien kohtaloa.

Jumala ei kutsu meitä pelkoon eikä orjaksi. Hän kutsuu meitä lapsen luottamukseen.

Koulun kellot kutsuvat teitä pian kiiruhtamaan elämässä eteenpäin. Hankkimaan taitoja. Aikuisilla on toisenlaiset kellot muistuttamassa tehtävistä, jotka vaativat huomiotamme.

Älkää kuitenkaan unohtako kirkon kelloja. Ne kutsuvat pysähtymään kuulemaan ikuisuuden viestejä.

Pyhitä lepopäivä etsiytymällä Kristuksen seuraan, jotta hän saisi varustaa sinut matkalle joka ei pääty silloinkaan kun elämän tiimalasissa hiekka on kulunut loppuun.

Radiohartaus 2009

Minä en kadu mitään

——–

Sodomaakin pahempi
Hjs 11 Etsikkoaikoja 2006

Matt. 11: 20-24_Jeesus alkoi soimata niitä kaupunkeja, joissa hän oli useimmat voimatekonsa tehnyt, siitä etteivät ne olleet tehneet parannusta: »Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos teidän kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin ja tuhkaan ja kääntyneet. Minä sanon teille: Tyros ja Sidon pääsevät tuomiopäivänä vähemmällä kuin te._Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä.»

Hyvät ystävät. Me olemme kuulleet Jumalan sanaa. Mihin kohtaa tätä kertomusta itsemme asetamme. Mitä Jeesus haluaa meille tänään sanoa? Jeesuksen puheessa on uhkaavat sävyt. Taivas punertaa enteellisesti Kapernaumin yllä.

Jeesus puhuttelee kaupunkeja ikään kuin kysymyksessä olisi yksi henkilö. Se saattaa tuntua meistä oudolta. Olemme jo niin pitkään ajatelleet asioita vain yksilön näkökulmasta, että emme voisi ajatella asioiden olevan toisin. Entisaikaan ajattelu ei ollut yksilökeskeistä, vaan ajateltiin aina yhteisöä: sukua, heimoa, kaupunkia. Ihmiset elivät yhteydessä toisiinsa. Ei ollut omaa yksityistä tilaa, ei yksityistä pankkitiliä. Hyvinvointi tarvitsi kaikkien yhteistä ponnistusta, yhteistä vastuuta. Jos joku perheestä tai suvusta teki jotakin typerää, koko suku joutui häpeään. Ehkä jotakin tästä ajattelusta on vielä tallella. Ainakin tuon häpeän tai kunnian laajentuminen jopa koko kansakuntaa koskevaksi asiaksi lienee tuttua (urheilun voitot tai tappiot). Samoin ajateltiin, että Jumala kurittaa kansaa tai heimoa kokonaisuutena. Siinä ei nähty mitään outoa.

Vanhasta testamentista kuulimme luettavan, kuinka Jumala ilmoitti Abrahamille hävittävänsä Sodoman sen syntien tähden. Koko kaupunki joutuu tuhon omaksi. Mutta jo silloin, kauan ennen Jeesusta ja kauan ennen meitä, esiintyi ajattelua, että kaupungissa voi olla myös viattomia ihmisiä. Tuhotaanko heidät näiden muiden syntien tähden. Tuhoaako Jumala kaupungin mukana myös sen hurskaat. Tällaiseen keskusteluun Aabraham lähti Jumalan kanssa puolustaakseen kaupungin ihmisiä. Hänellä oli siellä lähisukulaisia (veljen poika Loot) . Heidän keskustelu johtaa siihen, että Jumala lupasi säästää kaupungin, jos sieltä löytyy kymmenen hurskasta. Mutta sieltä löytyi vain yksi perhe.

Nyt Jeesus soimaa voi-huudoin Galilean kaupunkeja, joissa hän on paljon liikkunut. Korasin tai Betsaida, Kapernaum? Jeesus kärjistää sanomansa äärimmilleen. Sodomallakin on tuomiopäivänä helpompaa kuin Kapernaumilla. Sodomasta löytyi vain siis tuo yksi hurksas perhe. Mitä paheita Kapernaumissa oli sellaista, mikä teki siitä Sodomaakin hirveämmän paikan.

Minkälaisia kyliä tai kaupunkeja ne olivat? Luulen, että ne eivät mitenkään oleellisesti poikenneet Harjavallasta. Siellä oli tavallisia ihmisiä tavallisin unelmin, niin kuin täälläkin. He kalastivat ja viljelivät maata, kävivät kauppaa. He toivoivat rauhaa ja terveyttä. He toivoivat lapsilleen hyvää tulevaisuutta, parempaa elintasoa tai ainakin sen säilymistä. Ehkä he olivat sitä saaneetkin.

Jos kerran Kapernaum oli ihan mukava kaupunki ja ihmiset hoitivat hommansa, miksi Jeesus ei voisi siunata sitä edelleen. ”Hyvä Kapernaum, täällä on kaikki hyvin. Kaupunki kukoistaa ja kauppa käy. Ihmiset elävät jotakuinkin sovussa keskenään. Jatkakaa samaan malliin.” Eikö Jeesuksen tekemä ”piispantarkastus” koko kaupungille olisi voinut sujua näin vähän kannustavammassa hengessä? Siellä ei ollut julkista hillittömyyttä, murhia ja varkauksia, edes moottoripyörät eivät huutaneet öisin. Mutta siellä oli eräs erityinen ongelma. Se käänsi selkänsä Jeesukselle.

Kapernaum oli Jeesuksen kotikaupunki. Kasteen jälkeen ja erämaan kiusauksista tultuaan hän asettui sinne asumaan ja oli siellä noin kolme vuotta. Siellä ollessaan hän paransi sairaita, ruokki köyhiä, julisti Jumalan sanaa. Jumalan eheyttävät armovirrat laskivat sinne niin, että kansa oli hukkua sen armon määrään. Mutta he työnsivät Jeesuksen pois. Rakensivat padon sille hyvälle, mikä vuolaana olisi heille tullut. Vähän sama asia, jos erämaassa Mooseksen aikana joku olisi tullut lyömään tulpan ja sementtiä siihen halkeamaan, mistä Mooses löi veden virtaamaan kalliosta. ”Ja meille et kyllä vettä anna. Haluamme kuolla janoon.” Sellainenhan olisi ollut mielettömyyttä. Ja näin juuri kävi Kaprenaumissa. Heillä oli erityinen armonaika, etsikkoaika, mutta hiekka tiimalasissa valui loppuun. (padottu virta etsii uomansa muualta)

Etsikkoaika on sellainen hetki, jolloin Jumala tulee lähelle. Se on hetki, jolloin palava pensas oli katse-etäisyydellä. Mitä Mooses sanoi nähtyään palavan pensaan: ”Jos se on siellä vielä ensi vuonna, niin taidanpa mennä katsomaan”. Ei vaan Mooses lähti katsomaan tuota ihmettä. Ja siellä hän kohtasi Herransa ja tuli muuttuneena miehenä takaisin. Evankeliumissa Jeesus on tuo palava pensas, hän teki tunnustekoja ja ihmeitä näissä kaupungeissa enemmän kuin muissa. Pensas paloi, ihmiset pällistelivät, mutta lähtivät pois. Paaduttivat sydämensä kuin Egyptin farao.

Miksi suhde Jeesukseen on niin tärkeä? Miksi kaikki tyssää siihen yhteen kysymykseen? Jo kertomuksessa Sodoman kohtalosta päädytään siihen, että muutamakin vanhurskas voi tuottaa pelastuksen kokonaiselle kansalle. Vaikka Jumala on ehdottoman oikeudenmukainen, hänen halunsa pelastaa ja armahtaa on niin suuri, että se vie voiton oikeudenmukaisuuden vaatimasta rankaisemisesta. Tämä johti lopulta siihen, että kaikki syntiset voivat pelastua yhden syyttömän kautta. Jeesus on tämä yksi syytön, jonka kautta koko syntiinlangennut maailma voi pelastua, mutta jos tämä yksi torjutaan, mitä pelastuksesta jää jäljelle.

(lisäkommentti – kristinuskon mukaan ihmisen tilannetta voidaan kuvata niin, että elämme kuin vedenpaisumuksessa. Kuiva maa on kadonnut ja ihminen on keskellä myrskyävää merta räpiköimässä. Pelastuslaiva kulkee vetten päällä ja nostaa ihmisiä turvaan varmalta hukkumiselta. Ihmiset, jotka kääntävät selkänsä Jeesukselle, ovat tässä vertauksessa niitä, jotka haluavat kenties pelastua, mutta eivät nousta laivaan. He haluavat pelastua merestä vedessä ollen. Jumalan lähettämä pelastus ei kelpaa. Maailman tilanne tosin taitaa nykyään olla sellainen, että ihmiset liikkuvat kuin kala tässä vedessä. He eivät edes tiedä pelastuslaivaa tarvitsevansa)

Kapernaum, Korasin, Betsaida hylkäsivät Jeesuksen kun hän oli heidän keskellään. Me voimme kysyä täällä Harjavallassa, onko kirkko keskellä kylää? Kuuluuko Kristuksen ääni täällä? Onko se kutsunut kansaa elämän tielle? Eikö ole niin, että kahdeksan sataa vuotta Jeesus on levittänyt kätensä tämän asuinseudun ylle siunatakseen sen elämää. Kahdeksan sataa vuotta hän on katsonut sen lasten kasvavan, taluttanut heitä koulutiellä, lähettänyt heitä eri ammatteihin, tuonut lohtua ja toivoa sen kärsimyksiin, saattanut heitä siunatun maan rauhaan lepäämään.

Ja tänään kahdeksan sadan vuoden rukouksen jälkeen, tässäkö ovat tämän kaupungin hurskaat, joiden sydämiin Jumala puhuu. Sodoman kaupungissa oli paljon ihmisiä, mutta ei kymmentä hurskasta, jotta kaupunki olisi säästynyt. Kapernaumissa Jumalaan uskovia oli varmasti enemmän, mutta myös se armo, jonka he saivat osakseen oli poikkeuksellinen.

Jeesus on ollut Harjavallassa 800 vuotta. Onko meillä aihetta olettaa käyvän paremmin. Mitä me tänään kuulemme Jeesuksen sanovan. Onko meillä aihetta kiitokseen, kun Jeesus tekee täällä tarkastuksen.

Kuuleeko tässä kaupungissa Jumalaa kiitettävän? Onko hänen nimensä ihmisten huulilla? Onko ihmisten sydämissä sitä uskoa, joka etsii lepoa Jumalassa. Toivoa, joka korottaa katseensa korkeimman puoleen.

Meitä pyydetään antamaan Jumalalle se sija, mikä hänelle elämässämme kuuluu. Antamaan hänen olla meidän Jumalamme. Luottamaan yksin häneen. Me emme siihen helpolla suostu. Järjestämme mieluummin oman elämämme mukavammin. Koska tiedämme, että Jumala johtaa meidät koettelemuksiin, hän antaa meille tulla kiusauksia ja kärsimyksiä. Jospa välttyisimmekin kaikelta ikävältä, kun unohdamme Jumalan.

Vaikka kaupungilla ei ole kuningasta eikä muuria. Vaikka me olemme itsenäisiä, me tarvitsemme silti toisiamme. Tarvitsemme lapsillemme hoitajia, kouluja ja opettajia. Me tarvitsemme kauppaa ja kauppiaita. Tarvitsemme lääkäreitä ja sairaanhoitajia. Tarvitsemme päättäjiä ja johtajia näiden palvelujen järjestämiseen. Mutta tarvitsemmeko hyvinvointimme keskellä enää siunausta? Onko meiltä kadonnut taivas horisontin yläpuolella?

Kun Jumala ilmoitti Aabrahamille Sodoman hävityksestä, hän sai Abrahamin rukoilemaan kaupungille armoa. Kun Jeesus soimasi huolestuneena Kapernaumia, ehkä kaupungin vähälukuiset uskovat rukoilivat kaupunkinsa puolesta. Kun me kuulemme Jeesuksen voi-huudot evankeliumissa, meillä on aihetta miettiä koskevatko nuo huudot myös omaa kaupunkiamme. Ehkä meilläkin liene syytä rukoukseen – että etsikon aika ei olisi mennyt ohitse. Että pensas vielä palaisi kirkkaammin kuin mainosvalot.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s