4. shell

12.6.2016

Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.”
    Silloin Jeesus esitti heille vertauksen:
    ”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.
    Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.’ Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.” Luuk. 15: 1-10

Sunnuntain evankeliumi alkaa pysähdyttävästi. Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Syntisiksi leimatut ihmiset tulivat siis omasta tahdostaan kuuntelemaan Jeesusta. Jeesus kiinnosti heitä. Heillä oli etukäteen jonkinlainen tieto tai käsitys, että tässä miehessä oli jotakin toisenlaista, jotakin sellaista mitä heidän kannattaa kuunnella. He olivat ehkä pettyneet moneenkin asiaan elämässä ja järjestäytyneen uskonnon lupauksiin tai vaatimuksiin. Uskonto, minkä he tunsivat, oli kääntänyt heille selkänsä. Käytännössä heidän oli mahdotonta enää palata sen piiriin kunnialliseksi kansalaiseksi – kynnys paluuseen oli tehty liian korkeaksi. Mutta Jeesuksen julistuksesta he olivat saaneet vihiä, että ehkä Jumala ei sittenkään ollut heitä hylännyt. Ja he menivät kuuntelemaan. Onko todella niin, että toivoa on – heillekin.

Tulevatko tämän päivän publikaanit ja syntiset Jeesuksen luo kuullakseen häntä? Onko Jeesus heistä edelleen kiinnostava? Luultavasti heidän tietonsa tai aavistuksensa Jeesuksesta on toisenlainen. Tänään Jeesus tuntuu etäiseltä, sellaiselta jonka asia ei tunnu kohtaavan heidän ongelmiaan. Jeesuksessa nähdään jotakin sellaista, mikä tuntuu enemmänkin kääntäneen heille selkänsä. Ihmiset eivät toisaalta tiedosta sitä, jos ovat eksyneet ja kadonneet. Pelastajaa ei ehkä kaivata.

Keitä olivat nuo publikaanit ja syntiset? Publikaaneista tiedetään, että he olivat juutalaisia, jotka keräsivät veroa roomalaisille. Roomalaiset olivat valloittaneet heidän maansa. Roomalaisten keisari oli kaiken lisäksi epäjumala. Oli melkoinen pahennus juutalaiselle kerätä maamiehiltään veroa epäjumalalle. Se oli samanaikaisesti sekä epäisänmaallista että epäjumalanpalvontaa lisäksi epäoikeudenmukaista, koska vetivät isot rahat välistä omaan pussiinsa.

Syntisinä pidettiin sellaisia ihmisiä, jotka eivät voineet tai enää halunneet täyttää kaikkia lain säädöksiä – esimerkiksi sapattiin liittyviä tai ruokasäädöksiä tai muuta rituaalista puhtautta koskevia lain tulkintoja. Ehkä heillä oli ammatti, joka saattoi heidät jatkuvasti saastaisiksi: esimerkiksi nahkuri, joka joutui työskentelemään kuolleiden eläinten kanssa ja siksi tuli saastuneeksi. Ehkä heillä oli sairauksia ja köyhyyden tuomaa rasitetta, joiden tähden katsottiin Jumalan kurittaneen ja rankaisseen heitä. Hurskas fariseus ei halunnut olla heidän kanssa tekemisissä – ennen kuin he sovittaisivat rikoksensa ja tekisivät parannuksen. Mutta monelle ”syntiselle” rikkomusten hyvittäminen oli käytännössä mahdotonta. Juopa oli tullut leveäksi, ja syntiset olivat tuomittuja eristämiseen. Jeesuksen opetus avasi ovia ja uusia mahdollisuuksia.

Jeesus piti publikaaneja ja syntisiä myös oikeasti eksyneinä. He olivat joutuneet pois Jumalan yhteydestä. He olivat eksyneet eivätkä löytäneet enää takaisin. He tarvitsivat kaikkein eniten juuri sitä, että heidät haettaisiin takaisin. Mutta Jeesus ei pitänyt heitä toivottomina tai arvottomina. He olivat edelleen niitä, jotka kuuluivat joukkoon, vaikka fariseukset heitä halveksivatkin ja tuuppasivat syrjään. Mutta fariseusten mukaan ongelma oli siinä, että Jeesus hyväksyi nämä joukkoonsa ja vieläpä söi heidän kanssaan. Hurskas juutalainen teki heihin pesäeron eikä halunnut tulla osalliseksi heidän synnistään. Joka hyväksyy syntiset seuraansa, tulee heidän kaltaisekseen. Tuohon tilanteeseen ja tuohon moitteeseen Jeesus antoi vastauksen kertomalla kolme vertausta: vertauksen kadonneesta lampaasta, kadonneesta rahasta ja tuhlaajapojasta. Niistä kaksi kuultiin päivän evankeliumissa. Kertomus tuhlaajapojasta on vertauksista tunnetuin. Kaikki vertaukset kertovat saman asian.  Ne vastaavat kysymykseen, miksi Jeesus hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssa. Siksi, että hän on löytänyt Jumalasta eroon joutuneen ottaa hänet takaisin ja viettää ilojuhlaa. Vertaus kerrotaan fariseuksille, jotka omasta mielestään eivät ole parannuksen tarpeessa.

Kun Jeesus jätti ne 99 lammasta ja lähti yhden kadonneen perään, me kysymme tänään toisaalta, miksi sen vähemmistön puolesta täytyy pitää ääntä. Eikö se enemmistö ole tärkeämpi. Eikö enemmistön mukaan kuitenkin tule toimia. Jeesus oli valmis jättämään 99% enemmistön sen yhden prosentin vähemmistön tähden. Se yksi prosentti oli vaarassa. Se yksi prosentti oli eksynyt, syrjässä tai syrjäytetty. Ehkä enemmistön hylkäämä. Se yksi prosentti oli haavoittunut tai haavoitettu. Se yksi sadasta ei ollut kulkenut enemmistön mukana. Se, että Jeesus lähti sen yhden perään muistuttaa minua samalla siitä, että Koko Totuus ei ollut enemmistön hallussa. Sillä yhdelläkin on tarina kerrottavanaan. Se yksi kantaa Jumalan lapsen täyttä arvoa. Sitä yhtä Jumala on tullut etsimään. Se ei ole jotakin vähemmän kuin muut, mutta kadonnut on vain saatava takaisin turvaan – Jeesuksen luokse.

Kymmenen vuotta sitten Maata Näkyvissä päivillä Bob Lenz kertoi erinomaisen vertauksen, mikä sopii päivän evankeliumiin hyvin. Hän otti esille 5 euron setelin. Mitä sillä saa? Sillä saa ostettua mitä tahansa viiden euron edestä: ruokaa, kodin tarvikkeita.  Tehdäänpä pieni koe. Katsotaan mitä tapahtuu, kun haukun tämän vitosen häpeästä soikeaksi: ”Kuule vitonen. Olet todella säälittävä. Kenenkään rikkaan lompakosta ei näin pientä seteliä löydy. On varmaan todella noloa olla kaikkein pienin seteli. Ja sitten sää olet niin tyhmäkin vielä. Sinulla on todella ankea väritys ja tyhmä kuva. Älä näyttäydy silmissäni?” Minkä arvoinen seteli nyt on? Se ei ole menettänyt arvostaan mitään, vaikka haukuin sen käyttökelvottomaksi. Sillä saa edelleen ostettua 5 euron edestä mitä haluaa. – Jos siirrytään kovempiin otteisiin, voisi seteliä lyödä, sylkeä ja huutaa tai rypistää setelin. Sittenkin se on saman arvoinen. Jos menen kauppaan ryppyisen vitosen kanssa niin koska se on niin kulunut ja ryppyinen, ehkä saan sillä vain litran jäätelöä. Tai häätääkö kassa minut pois, kun tulin tuollaisen rahan kanssa. Raha on rahaa ja se kelpaa. Vitonen on vertaus kenestä tahansa ihmisestä. Me olemme tuo viisi euroa. Vaikka olisimme joutuneet syrjään elämässä, meitä olisi haukuttu ja tönitty, kohdeltu kaltoin – vaikka olisimme itse saattaneet itsemme huonoon jamaan, meidän arvomme ei olisi muuttunut. Tämän saman asian Jeesuksen vertaus myös osoittaa fariseuksille silloin kauan sitten ja meille tänään. Kadonnut raha säilytti arvonsa. Publikaanit ja syntiset olivat kadonneita ja hukattuja rahoja – ehkä likaisia rahoja. Mutta Jumalan silmissä niiden arvo ei ollut vähentynyt. Arkielämässä ajattelemme kuitenkin toisin: Jos en ole tarpeeksi kaunis, tarpeeksi älykäs, tarpeeksi terve, tarpeeksi rikas, niin en ole yhtä arvokas. Jeesus tuli etsimään kadonneita. Hän osoitti teoin, että he kuuluvat mukaan. Jumala ei ole hylännyt heitä, vaikka monet ihmiset olivat kääntäneet heille selkänsä. Eikä Jumala odota heidän hyvittävän kaikkia rikkomuksiaan, jotta he saavuttaisivat arvonsa takaisin. He saavat anteeksi. Sinäkin saat anteeksi.

Mutta kun Jeesus tuo heidät takaisin kuolemasta elämään, pimeästä valoon, heidän tulee elää valon lapsina, säilyttää yhteys Jumalaan. Lammas kannettiin kotiin. Rahaa ei jätetty sinne, mistä se löydettiin. Raha laitettiin talteen, että se ei enää katoaisi. Siellä mistä kadonnut löytyi, oli menehtymisen vaara – sieltä hänet piti pelastaa. Ei fariseusten oppien mukaan, vaan katsomalla Kristukseen, seuraamalla Jeesusta.

Joukkueensa jättänyt pelaaja ei voi kokea joukkueen voittoa omakseen. Häneltä jää mitalikin saamatta. Siksi on tärkeä päästä takaisin sillä kaikilla meillä on voittojuhla edessä, kaikilla meillä eksyneillä, jotka Jeesus on vienyt autiomaasta turvaan.

 

16.6.2013

Konfirmaatiosaarna

Luuk. 15: 1-10

Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.”
Silloin Jeesus esitti heille vertauksen:
”Jos jollakin teistä on
sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.
Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.’ Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.”

Hyvät ystävät. Viikon rippileiri on takana ja kodeissa on luultavasti kuultu erilaisia kertomuksia leirikokemuksista. Ohjaajien näkökulmasta ryhmän nuoret olivat fiksua porukkaa. Usein nuorten kanssa tulee jos jonkunlaista säätämistä, mutta heidän kanssaan ei juuri mitään. Näin oli leirin ensimmäisestä päivästä alkaen. He saivat siksi kiitosta lähes joka puolelta.

Leirillä minulla oli oppitunti Jeesuksesta ja hänen keskeisistä opetuksistaan. Luimme Jeesuksen tunnetuimman vertauksen, Tuhlaajapoika-kertomuksen. Se on kertomus isän rakkaudesta poikaa kohtaan, vaikka tämä oli häpäissyt hänet ja sukunsa. – siinä nuorempi veljeksistä pyytää isältänsä ennakkoperinnön ja lähtee maailmalle. Hän tuhlaa koko omaisuutensa paheelliseen ja vastuuttomaan elämää, kunnes tuli rahattomaksi ja onnettomaksi vieraalla maalla ja hädissään palaa takaisin isänsä taloon toivoen pääsevänsä edes palvelijaksi. Mutta isä ottaa hänet avosylin vastaan ei syytä toru tai tuomitse vaan järjestää juhlat. Kertomus on samalla vertaus taivaallisen Isän rakkaudesta sitäkin lasta kohtaan, joka on tehnyt huonoja ja vääriä valintoja elämässään. Tuo kertomus on suoraa jatkoa hetki sitten kuulleelle evankeliumille. Se on vastaus samaan kysymykseen, mikä Jeesukselle esitettiin: miksi hän hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.

Jeesus esitti ensin vertauksen sadasta lampaasta, sitten kadonneesta hopearahasta ja lopulta tuhlaajapojasta. Vertauksissa on saman suuntainen ajatus. Jumala on kiinnostunut siitä eksyneestäkin. Sellainen ero vertauksissa kuitenkin on, että tuhlaajapojan Isä on kotona odottamassa eksyneen paluuta, toisessa taas eksynyttä lammasta lähdetään etsimään.

Mistä vertauksessa on tänään kysymys. Mitä se kertoo meille nyt? Isä on edelleen Jumala ja koti on kirkko, mistä ihminen on eksynyt, vieraantunut, tai tietoisesti lähtenyt pois – eronnut. Jeesus etsii eksyneitä.

Alkuperäiseen asetelmaan nähden maailma ympärillä on muuttunut aika paljon.

Ensinnäkin jos kirkon tilastoja katsoo lampaita on kadoksissa huomattavasti enemmän kuin yksi. Laskutavasta riippuen heitä on kadoksissa 24 sadasta, jotka eivät kuulu kirkkoon. Tai jos lasketaan jumalanpalvelukseen osallisujien määrä, heitä voi olla kadoksissa enemmänkin. Niitä jotka osallistuvat vähintään kerran vuodessa jumalanpalvelukseen on 39 – joten kadoksissa on 61 sadasta. Jos lasketaan rippikoulun käyvien määrä Suomalainen keskiarvo on 86 tallella ja 14 hukassa koko ikäluokasta. Kuka on tallessa ja kuka eksynyt ei selviä helposti ainakaan tilastoilla. Se on asia, jonka Jumala tietää.

Nykyisin vaikuttaa myös siltä, että tuhlaajapojat ja -tytöt eivät tule enää takaisin, kun ovat lähteneet. He eivät tule ilmeisesti niin köyhiksi, että ajatus paluusta tulisi mieleen. Juhla jatkuu edelleen. Tai sitten he eivät tuhlaa ja törsää, vaan elävät viisaasti ja ehkä ovat löytäneet itselleen kokonaan toisen kodin.

Lampaat, jotka kirkon näkökulmasta ovat kadoksissa eivät he omasta mielestään ole eksyneitä tai syntisiä saatikka marginaalissa. ”He elävät juuri sellaista elämää kuin haluavatkin ja tuskin kaipaavat kirkolta elämänohjeita tai nuhteita. Päin vastoin, se Jumala joka antaa ymmärtää heidän olevan eksyneitä, on itse syntinen ja hukassa. Jumalan on tehtävä parannus, jotta he hyväksyisivät hänet seuraansa.” Suhteessa Jumalaan ihminen on toisinaan noussut melkoiselle ylpeyden kukkulalle.

Kaikki lampaat eivät halua, että heidät löydetään, olisivat mieluusti omissa oloissaan. Jos eksyneitä menee hakemaan, vastaus ei ole kovin mairitteleva: vastauksena voi olla täysi kielto tai sitten hän alkaa luettelemaan ehtoja paluulleen. Olisi saatava Jumalan kanssa aikaan parempi sopimus -pelkkä iankaikkinen elämä ei houkuttele.

Jos kirkon ulkopuolella porukka on värikästä, niin ne jotka ovat tallella aitauksessa eivät hekään ole yksivärinen tasainen ryhmä. He ovat erilaisia monella tavalla ja usein riitelevät keskenään. Yksi niistä väittää olevansa lammaskoira ja haukkuu muita, toinen on ajanut turkkinsa ja tatuoinut nahkaansa uskontunnustuksen kiinalaisin merkein. Kolmas vaikuttaa normaalilta, mutta sitäkin epäillään siitä, että on syyllistynyt vihapuheeseen susia kohtaan.

Evankeliumi, mikä puhuu rakkauden kieltä löytää vaivoin enää tilaa sydämissä. Julkisessa keskustelussa kristinuskosta on tehty outo kummajainen ihmisten silmissä. Mutta silti tilanne ei ole ehkä näin lohduton. Rakkaus ei menetä toivaan – ei niiden kohdalla, jotka ovat Jumalaa lähellä eikä niiden kohdalla, jotka ovat kauempana. Jumala etsii kaikkia eksyneitä. Niitä jotka ovat hukassa itseltään, niitä joilta puuttuu rauha. Niitä jotka ovat eksyneet kirkon sisällä ennakkoluuloihin ja syrjintään, niitä jotka ovat kirkon ulkopuolella sotkeutuneet sellaisiin arvoihin ja oppeihin, jotka eivät kannata elämänpainoa, vaan ihminen hajoaa.

Jeesuksen luona koti löytyy, sellainen rakkaus, joka ei hylkää sillonkaan kun elämässä menee pieleen.

Leirillä koitimme opettaa, että Jumala on olemassa, ei vain mielikuvituksessa vaan oikeasti. Hänellä on lupa arvioida elämäämme ja osoittaa siinä rajat. Hän kuitenkin etsii yhteyttä luotuihinsa – ei moittiakseen vaan rakastaakseen heidät ehjäksi ja vahvaksi.

Sen rakkauden piiriin teidät nuoret on kastettu. Siinä on teidän todellinen kotinne. Se on koti meille kaikille elämän matkan ajan ja kerran kirkkaudessa Jumalan luona.

Pysykää nuoret hänen rakkaudessaan ja oppikaa tuntemaan siinä suurin vapautenne.

KONFIRMAATIOSAARNA 20.06.1999

Luukas 15:1-10

Kuulutko sinä siihen laajaan joukkoon ihmisiä, joilla on tapana kadottaa tavaroitaan, joilla on aina hukassa jokin asia: Milloin avaimet, silmälasit, kynä tai sukat tai jokin muu vielä tärkeämpi esine. – Oletko niin hajamielinen, että osan ajastasi joudut lähes päivittäin käyttämään etsimiseen?

Minä olen huomannut kuuluvani tähän hajamielisten kerhoon. Jotakin aina unohtuu tai jää tekemättä.

Hajamielisille naureskellaan ja pilaillaan heidän kustannuksellaan. ”Joskus vielä hukkaat itsesikin.” Tällaisen huomautuksen muistan kuulleeni useammankin kerran.

Eilen mietin juuri tätä asiaa. Voiko itsensä hukata? Voiko joutua niin kadoksiin itseltään, että pitää lähteä oikein etsimään: ”Mihinkäs minä jätinkään itseni?”

Olet varmaan kuullut, että joku on etsinyt silmälasejaan, jotka sillä on ollut päässään kaiken aikaa. Eräässä tarinassa mies oli hukannut varjonsa ja se oli jo hyvin järkyttävää. Mutta se, että hukkaa itsensä. Niin ei kai voi kenellekään käydä – vai voiko?

Omaa kehoaan ei voi kadottaa, se meillä aina kulkee mukana. Mutta ei ole harvinaista kuulla jonkun sanovan: ”Minä etsin itsenäni.” Tällainen ihminen ei ole vielä löytänyt itseään, sitä kuka hän on.

Kysymys, ”kuka minä oikeastaan olen”, on varmaan jokaisella ollut joskus mielessä. Se on juuri sitä itsensä etsimistä.

Koulussa tai työpaikoilla meille on muodostunut tietynlainen tapa tai rooli olla ihmisten kanssa. Ja usein saattaa tuntua siltä, että emme ole aitoja. Emme ole oma itsemme, vaan olemme hauskuuttajan roolissa, tai olemme vihainen nuori, jota muut pelkäävät, olemme reipas koululainen tai luokan hiljainen. Kuitenkin haluaisimme olla enemmän vain oma itsemme, mutta emme uskalla.

Kärsimme siitä, että kukaan ei tunne meitä, meidän sisimpiä tunteitamme ja ajatuksiamme. Erikoista on se, että emme aina itsekään tiedä keitä me olemme. Tiedämme vain, että olemme paljon muutakin kuin se, mitä kaverit meistä ajattelevat.

Kun tämä ristiriita kasvaa suureksi, havahdumme etsimään itseämme, todellista minuuttamme.

Jos siis ihmiset etsivät itseään tai minuuttaan, niin silloin on mahdollista hukata itsensä. Tai sitten on niin, että henkilö ei ole koskaan löytänytkään itseään.

Evankeliumi, joka kertoi eksyneestä lampaasta antoi ymmärtää, että kadoksissa oleminen on jotakin vielä vakavampaa kuin se, että ei tiedä kuka on, että on kadoksissa itseltään.

Eksynyt lammas on ihminen, joka on joutunut pois hyvän elämän raiteilta. Hän on ajautunut syrjään. Elämän varjoisalle puolelle. Muut osoittelevat häntä sormellaan ja kertovat kylällä tarinoita syntisestä ihmisestä.

Juutalaiset johtomiehet moittivat Jeesusta juuri siksi, että hän seurusteli näiden eksyneiden lampaiden kanssa, varkaiden ja muiden epämääräisten ihmisten kanssa. Heidän seuraansa ei olisi pitänyt hakeutua vaan välttää joutumasta tekemisiin heidän kanssaan.

Jumala toimii kuitenkin toisin kuin me ihmiset. Koko vertauksen keskus on juuri tässä. Jumala on tullut etsimään niitä, jotka ovat hukassa ja eksyneet. Jumala on tullut etsimään syntisiä, niitä jotka ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle ja elävät pimeydessä.

Mutta keitä ovat nämä kadonneet lampaat? Tuleeko sinulle mieleen joitakin? Kuulutko kenties itse näihin kadonneisiin lampaisiin, jotka etsivät itseään, ystäviään ja Jumalaansa?

Tosiasiassa me olemme kaikki näitä eksyneitä lampaita. Jesaja sanoo: Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.

Jumalalla on ollut siis todella suuri työ etsiä kadonneita lampaitaan. Me kuulumme hänen laumaansa ja hänen tahtonsa on, että yksikään ei joutuisi hukkaan.

Me etsimme itseämme. Me etsimme Jumalaa. Me etsimme paikkaamme tässä maailmassa. Me etsimme koska olemme eksyksissä. Siitä rippileirissäkin oli kysymys – etsimisestä. Vain se ihminen etsii, joka on kadottanut jotakin – me olemme kadottaneet itsemme.

Tärkeää on huomata, että Jumalakin etsii sinua. Ja kun hän löytää kadonneen lampaan, hän ei huuda eikä moiti, vaan iloisena nostaa sen olalleen ja kantaa kotiin. Kun Jumala löytää meidät, silloin me emme ole enää eksyksissä. Silloin samassa me löydämme myös itsemme ja myös paikkamme maailmassa.

Kun ajattelet itseäsi, tunnet että ehkä se paikka ei ole vielä löytynyt. Mutta muista siksi tämä päivä. Tämä ilon ja juhlan päivä. Jumala iloitsee sinusta. Ja kun hän todella löytää sinut, silloin iloitset sinäkin.

4. helluntain jälkeinen sunnuntai – 27.6.2004

 

Kadonnut ja jälleen löytynyt

Luuk 15:1-10 Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.” Silloin Jeesus esitti heille vertauksen:
”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.
”Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.’ Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.”

Hajamielisille naureskellaan ja pilaillaan heidän kustannuksellaan. He ovat hukanneet silmälasinsa ja etsivät niitä, mutta eivät voi löytää, koska ne ovat olleet heidän päässään kaiken aikaa. Minulle on tavallista kynän tai avaimien etsiminen. ”Joskus vielä hukkaat itsesikin.” Tällaisen huomautuksen muistan kuulleeni useammankin kerran.

Sanat sanotaan leikkimielellä, mutta onko asiassa perää? Voiko itsensä hukata? Voiko joutua niin kadoksiin itseltään, että pitää lähteä oikein etsimään: ”Mihinkäs minä jätinkään itseni?”

Omaa kehoaan ei voi kadottaa, se meillä aina kulkee mukana. Mutta ei ole harvinaista kuulla jonkun sanovan: ”Minä etsin itsenäni.” Tällainen ihminen ei ole vielä löytänyt itseään, sitä kuka hän on. Meillä on monta eri roolia ollessamme ihmisten kanssa tekemisissä: kotona isä tai äiti, veli tai sisko, työssä oma roolinsa, lääkärin luona potilaan rooli jne. Mutta kuka on se, joka löytyy näiden roolien takaa?

Kysymys, ”kuka minä oikeastaan olen”, on varmaan jokaisella ollut joskus mielessä. Se on juuri sitä itsensä etsimistä. Kärsimme siitä, että kukaan ei tunne meitä, meidän sisimpiä tunteitamme ja ajatuksiamme. Erikoista on se, että emme aina itsekään tiedä keitä me olemme. Tiedämme vain, että olemme paljon muutakin kuin se, mitä toiset meistä ajattelevat. Kun tämä ristiriita kasvaa suureksi, havahdumme etsimään itseämme, todellista minuuttamme.

Jos siis ihmiset etsivät itseään tai minuuttaan, niin silloin on mahdollista hukata itsensä. Itsensä etsiminen on siis jonkinlaista kadoksissa olemista.

Evankeliumi, joka kertoi eksyneestä lampaasta antoi ymmärtää, että todellinen kadoksissa oleminen on jotakin vielä vakavampaa kuin se, että ei tiedä kuka on, että on kadoksissa itseltään. Tällainen on kadoksissa Jumalalta. Eksynyt ei ole vain jokin erakko seikkailija, joka elää luonnon antimilla, vapaana yhteisön säännöistä omassa maailmassa, omilla ehdoillaan. Evankeliumin lammas oli kadonnut autiomaahan ja siellä vaanii vaara. Ärjyvä leijona etsii kenet saisi niellä (niin kuin Pietarin kirjeestä kuulimme). Laumasta eronnut on vailla turvaa ja puolustusta. Hänellä ei ole lauman tai paimenenkaan turvaa. Eksynyttä uhkaa tuhoutuminen.

Eksynyt lammas on ihminen, joka on joutunut pois hyvän elämän raiteilta. Hän on ajautunut syrjään. Elämän varjoisalle puolelle. Hän on Adam tai Eva, joka on kuunnellut käärmeen ääntä ja mennyt Jumalaa piiloon.

Hän ei välttämättä etsi itseään, ei mieti sitä, kuka hän on. Ja silti hänestä voi sanoa, että hän on hukassa itseltään ja Jumalalta.

Juutalaiset johtomiehet moittivat Jeesusta siksi, että hän seurusteli näiden eksyneiden lampaiden kanssa, varkaiden ja muiden epämääräisten ihmisten kanssa. Heidän seuraansa ei olisi pitänyt hakeutua vaan välttää joutumasta tekemisiin heidän kanssaan.

Moitteeseen sisältyi ajatus, että joka hyväksyy syntisen seuraansa, tulee itse heidän kaltaisekseen. Syntisiä vältettiin, että heidän syntinsä ei tarttuisi, että heidän kiusauksestaan ei tulisi meidän kiusauksemme.

Jumala toimii kuitenkin toisin kuin me ihmiset. Koko vertauksen keskus on juuri tässä. Jumala on tullut etsimään niitä, jotka ovat hukassa ja eksyneet. Jumala on tullut etsimään syntisiä, niitä jotka ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle ja elävät pimeydessä.

Mutta keitä ovat nämä kadonneet lampaat? Onko heidät helppo tunnistaa? Mistä me tiedämme, kuka kuuluu laumaan ja keitä pitää etsiä.

Tosiasiassa me olemme kaikki näitä eksyneitä lampaita. Jesaja sanoo: Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. (Jes 53:6, Ps 14, Ps 53, Room 3:10-12) Harhailuun me olemme taipuvaisia myös kaiken aikaa edelleen. Eksyneitä eivät ole vain julkisyntiset, vaan yhtä hyvin ne, jotka turvautuvat omaan voimaansa tai omaan hurskauteensa eivätkä Jumalan armoon.

Jeesuksen mukaan Taivaassa Jumala iloitsee yhdestä syntisestä, joka kääntyy. Mikä saa lampaan kääntymään? Kääntyminen toisaalta merkitsee jonkinlaista aktiivisuutta eksyneen lampaan, tai syntisen taholta. On tärkeä huomata, että itse vertaus ei sitä edellytä. Vertauksen kadonnut lammas löydetään. Lammas ei tee mitään asian eteen. Päinvastoin, koska lammas saattaisi edelleen hyppiä pakoon, paimen sitoo sen jalat ja nostaa harteilleen.

Löytymisellä on kuitenkin alkunsa siinä, että eksynyt tulee tietoiseksi eksymisestään, kadotuksestaan ja sokeudestaan. Hän tajuaa Jumalan rakkauden sylin todelliseksi kodikseen. Häntä etsitään ja hänet löydetään. Tässä on evankeliumin ydin ja uuden elämän alku, hänet löydetään. Yhdessä tunnetuimmassa hengellisessä laulussa sanotaankin: I once was lost but now am found, was blind but now I see. Olin kerran hukassa, mutta minut löydettiin, olin sokea, mutta nyt minä näen
Oi armon ihme, tällaisen sait kiinni eksyneen! Aukaisit silmät sokean, nyt katson Jeesukseen. SK 220

Fariseukset ja kirjanoppineet olivat myös eksyneet, mutta heitä ei Jeesus etsinyt. Ongelma oli siinä, että he eivät tajunneet olevansa eksyksissä. He päinvastoin ajattelivat olevansa lampaiden paimenia ja oppaita. Heille Jeesus toisaalla vastasikin: koska he väittivät näkevänsä, heidän sokeutensa pysyy. Tulee mieleen myös ajatus, että he olivat vertauksen 99 lammasta – niitä jotka eivät omasta mielestään parannusta tarvinneet, jotka Jeesus jätti ja lähti etsimään yhtä kadonnutta.

Jeesus etsii heitä tänäänkin. Evankeliumin syvimpiä lohdutuksen sanoja siksi ovatkin nuo, joilla kuvataan Jeesusta. Sanat tosin esitetään Jeesukselle moitteena, mutta meille ne ovat kauneinta, mitä voimme kuulla. ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.” Näissä sanoissa on meidän lohtumme.

Me etsimme itseämme. Me etsimme Jumalaa. Me etsimme paikkaamme tässä maailmassa, mutta me emme voi löytää sillä olemme niin eksyneet. Mutta on tärkeä tietää, että myös Jumala etsii.

Vasta kun Jumala löytää meidät, silloin me emme ole enää eksyksissä. Silloin samassa me löydämme myös itsemme ja myös paikkamme maailmassa.

Rippipuhe

Tänään olemme tulleet seurakuntamme vanhaan puukirkkoon. Vietämme neljättä sunnuntaita helluntaista ja pyhän aiheena on – kadonnut ja jälleen löytynyt.

Se mikä on kadonnut, on ihminen. Jumala on kadottanut hänet, koska ihminen on lähtenyt pois hänen luotaan.

Adam ja Eva lienevät ensimmäiset eksyneet ihmiset. He olivat joutuneet pois siltä paikalta mihin he kuuluivat. He olivat piilossa eivätkä halunneet, että Jumala olisi heidät löytänyt. Siksi Jumala esitti kysymyksen: Missä olet?

Missä sinä olet? Ulkoisesti sinä olet täällä kirkossa. Mutta missä sinä olet suhteessa Jumalaan? Sitä voit kysyä tänään.

Päivän psalmi ja samoin päivän ensimmäinen lukukappale Jesajan kirjasta tuovat muistumia synnintunnustuksesta. Siinä on juuri se paikka, johon ihminen joutuu tehdessään parannusta. Siinä on paikka, josta Jumala meidät toivoo löytävänsä. Se paikka on kääntymisen paikka

Silloin ihminen tietää kuka on ja missä hän on

Selityksiä ja puolustuksia

Saarnan pohjana on vanha merikarvialainen konfirmaatiosaarna. Olen joitakin samoja ajatuksia esittänyt Harjavallassakin. Koitin päästä vähän vähemmällä työllä käyttäessäni vanhaa saarnaa apuna. Mutta se uusi, mikä evankeliumin myötä aukesi olisi ansainnut myös kokonaan uuden sisäänajon. Jos saarna tuntuu sirpaleiselta syy siihen on huolimattomuuteni sekä kehno yritys sijoittaa uutta asiaa vanhaan saarnaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s