Uskonpuhdistuksen muistop

SUNNUNTAI 6.11.2022

Reformaation päivä Uskon perustus 

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 4

Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.” Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.” Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen. Joh. 4:46–53 

Johanneksen evankeliumin kulku menee hieman eri tavalla kuin muissa evankeliumeissa. Jeesuksen lapsuuskertomuksia ei ole. Teologisten alkusanojen jälkeen kerrotaan Johannes Kastajan todistuksesta. Hänen ei suoraan sanota edes kastaneen Jeesusta, vaan todistaneen Pyhän Hengen laskeutuvan Jeesuksen päälle. Autiomaakertomuksia ei ole eikä siis Jeesuksen ja Saatanan välistä mittelöä. Kaanan häissä Galileassa hän teki ja ensimmäinen tunnustekonsa muuttaen 600 litraa vettä viiniksi. Hän käy Jerusalemin pääsiäisjuhlissa, jossa saa aikaan melkoisen hässäkän ajamalla ruoska kädessä temppelialueelta ulos uhrieläinten myyjät, kaupustelijat ja rahanvaihtajat. Sitä ei katsottu hyvällä. Aiheutuneen turvallisuusuhan tähden, hän palasi takaisin kotikulmille Nasaretin lähelle Galileaan Kaanaan, missä hän oli tehnyt ensimmäisen tunnustekonsa. Sinne tuli kolmisen kymmenen kilometrin päästä Kapernaumista kuninkaan virkamies tapaamaan Jeesusta.

Kuninkaan virkamies oli saanut tiedon Jeesuksen saapumisesta lähelle Kapernaumia ja lähti tapaamaan häntä – kahdeksan tunnin kävelymatkalle. Käynnin syy oli isän hätä lapsesta, joka oli kuolemansairas. Voitte varmasti eläytyä miehen tilanteeseen. Ei kai liene mitään suurempaa kärsimystä kuin vanhemman tuska lapsensa puolesta, joka sairastaa, mutta jonka avuksi ei pysty tekemään yhtään mitään. (Meidän nuorempi tytär putosi kesällä hevosen selästä ja vietiin sairaalaan. Hän löi päänsä, jonka johdosta hän menetti muistinsa. Tapahtunut oli vanhemman näkökulmasta seisauttava kokemus,  kun hän ei muistanut mitään siitä, mitä hetki sitten sanoin. Tapahtumaa kerrattiin uudestaan. Hän oli itsekin luonnollisesti hämillään, kun ei muistanut tapahtumista mitään. Muistamattomuus laajeni pidemmälle. Siinä oppii rukoilemaan, muuta ei voinut tehdä kuin rauhoitella lastaan.) Kuninkaan virkamiehellä asiat olivat huonommin. Ei ollut sairaalapäivystystä, mihin lapsi viedään, ei ollut tulehduslääkkeitä, kuumelääkkeitä tai särkylääkkeitä, mitä lapselle voisi antaa. Kuolema teki hänessä työtään. He olivat varmoja, että kuolema seuraa, jos mitään muutosta parempaan ei tapahdu. Heidän keinovalikoimassaan oli enää rukous. Sitä tämä kuninkaan virkamieskin teki. Hän tuli Jeesusksen luo rukoillakseen, jotta tämä parantaisi lapsen. Jeesuksen tunnusteosta koitunut maine oli kiirinyt nopeasti ympäristöön.

Miehen ensimmäiseen pyyntöön Jeesus ei reagoinut kannustavalla tavalla. Isä kohtasi pikemminkin syytöksen epäuskosta. ”Ette usko, ellette näe tunnustekoja”. Tämä kielteinen suhtautuminen lapsen isään tuntuu oudolta. Oliko kenties niin, että Jeesusta ympäröivät kaikenlaiset kyselijät ja uteliaat ihmiset. He halusivat enemmän uskonnollista viihdettä ihmeistä, jotakin säväyttävää tunnekokemusta – enemmän kuin aitoa sydämen tason kohtaamista Jeesuksen kanssa, jossa ihmisen sisin on avoin muutokselle, avoin Jumalalle.  Tämä isä ei välittänyt muusta kuin lapsensa terveydestä. Jeesus oli yksinkertaisesti hänen viimeinen toivonsa. Hän oli varmasti tehnyt jo kaiken muun voitavansa. Siksi hän ei paljon välittänyt tai loukkaantunut Jeesuksen nuhdesanoista. Hänellä oli vain yksi tavoite: että Jeesus tulee parantamaan hänen poiskansa. Ehkä hän lähtee tuolle kahdeksan tunnin matkalle, sillä onhan hän kuninkaan virkamies.

Virkamiehen toive oli saada Jeesus hänen kotiinsa parantamaan lapsen. ”Tule, ennen kuin poikani kuolee”. Jeesus suostuu miehen toiveeseen lapsen parantamisesta, mutta ei lähtenyt kuitenkaan hänen mukaansa. Jeesus sanoi vain sanan. ”Mene kotiisi. Poikasi elää.” Virkamiehen usko oli vaatimaton ja samalla vahva. Hänen uskonsa oli turvautumista Jeesukseen. Hän ei etsinyt uskolleen perusteita ihmeistä ja tunnusteoista. Kun Jeesus sanoi, että lapsi on elää eikä kuole, mies uskoi ja lähti huojentuneena kotiin.

Hän ei jäänyt vaatimaan, että Jeesuksen on tultava hänen kotiinsa lasta parantamaan. Hän uskoi Jeesuksen sanaan, että poika on terve. Hän uskoi ilman todisteita. Hän uskoi, että Jeesus pystyi parantamaan lapsen 30 km päästä: näkemättä, kuulematta, koskematta poikaan. Tällainen usko oli varsin hämmästyttävä. Mistä mies oli saanut tällaisen uskon? Se ei käy selville. Se oli uskoa, mikä oli Jumalan hänessä synnyttämää.

Tänään on uskonpudistuksen muistopäivä. Se kehottaa meitä arvioimaan hengellisen elämämme laatua. Lutherin alkama reformaatio eli uskonpuhdistus oli palaamista Jumalasuhteen ydinasioihin.

Lutherin aikainen katolinen kirkko 1400-luvun lopussa ja 1500-luvun alussa oli tullut enemmän poliittiseksi vaikuttajaksi kuin hengelliseksi. Se oli kadottanut kutsumuksensa, kun oli ihastunut valtaansa ja rikkauksiinsa. Se puuhasteli väärien asioiden kanssa ja käytti hyväkseen ihmisten hengellisyyttä, uskoa. Uskonpuhdistus oli uskonnon siivoamista sellaisista asioista, mikä esti evankeliumin aitoa kuulemista. Pelastus ei ole oman voimamme ja hurskautemme varassa, vaan annetaan yksin uskosta, yksin armosta, yksi Jeesuksen tähden.

Mitenkä Suomen evankelisluterilainen kirkko? 500 vuoitta tapahtumien jälkeen, olemmeko tänään keskittyneet oleelliseen? Tai seurakunta Harjavallassa? Mitä ylimääräistä on kertynyt matkan varrella. Julistammeko Jumalan valtakuntaa vai haluammeko pönkittää vain kirkkomme rakenteita? Olemmeko Jeesuksen asialla? Tuuditammeko ihmisiä uneen vai herätämmekö heitä katsomaan ja näkemään syvemmälle? Näitä kysymyksiä on esitettävä itselleen toistuvasti, ettei kävisi niin, että lampaista vain yksi on aitauksessa ja 99 hukassa

Pyhän Augustinuksen mukaan ihmisen sydän on levoton kunnes löytää rauhan Jumalassa. Erään teologin mukaan nykyaikana tilanne toisenlainen. Ihmisen sydän ei aina suinkaan ole levoton. Hyvinvoinnissa sydämemme on rauhallinen. Nyt tarvitaan sitä, että Jumala tekee ihmisten sydämen levottomaksi. Meidän tehtävä näin ollen olisi horjuttaa laivaa, jotta kysymys nousee esiin; mihin turvamme ja rauhamme perustuu? Etsimmekö elämään vain viihdettä vai sitä perustaa, mikä kestää myrskyt. Etsimmekö Jumalaa, jonka sanassa on elämä vai jotakin muuta. Kuka Jeesus sinulle on? Rauhanhäiritsijä vai pelastaja. Hän tekee kumpaakin. Häiritsee väärää rauhaa, jotta voisi antaa katoamattoman ja ikuisen rauhan.

Kuninkaan virkamies lähti etsimään Jeesukselta apua, kun hänen poikansa oli sairas. Onko sinulla jokin asia, mikä saa rukoilemaan yhtä syvästi sydämen pohjalta, jotta kuulisit saman viestin: Poikasi elää.

Oli olomme rauhallinen ja vakaa tai myrskyinen ja epävarma, todellinen rauha voi perustua vain anteeksiantamukseen Jeesuksen luona.

Kuninkaan virkamies ei saanut Jeesusta kotiinsa, vaikka hän sai poikansa terveeksi. Sinun luonasi Jeesus on aina vieraana. ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.” Joh 14:23.

Mitä Luther sanoisi tänään

Kun opetat veljiä näin, olet hyvä Kristuksen Jeesuksen palvelija ja saat itsekin vahvistusta siitä uskonopista ja oikeasta opetuksesta, jota olet noudattanut. Hylkää jumalattomat ja joutavat tarut. Harjoita itseäsi oikeaan uskoon. Ruumiin harjoittamisesta on vain vähän hyötyä, mutta oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen, sillä siihen liittyy lupaus sekä nykyisestä että tulevasta elämästä. Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen. Siksihän me näemme vaivaa ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien. 1 Tim 4:6-11

Kristinusko ja kirkko on kestänyt kaksituhatta vuotta. Pienestä alusta siitä on kasvanut maailman suurin yhteisö. Aikojen kuluessa se on tosin jakautunut erilaisiin osiin. Viisi sataa vuotta on ollut luterilainen uskonsuunta olemassa – tai silloin alkoi reformaatio (499 vuotta sitten).

Mitä Luther sanoisi meille tänään? Mihinkä hän kiinnittäisi huomiota nyt? Aikanaan hän näki epäkohtia silloisessa katolisessa kirkossa paljonkin. Anekäytäntö, kiirastuli, pyhimysten palvonta, paavin valta, luostarilaitos munkkilupauksineen ja ennen kaikkea se, miten ihminen Jumalan edessä voi vakuuttua siitä, että ei joudu kadotukseen vaan saa armon.

Entä tänään? Onko meidän kirkossa piirteitä, jotka vaikuttaisivat hänestä Raamatun valossa kestämättömiltä? Jos hän katselisi kirkkoamme omasta historiastaan käsin, hän huomaisi paljonkin outoa. Hän näkisi maailman erilaisena erikoiset rakennukset ja tehtaat ja kulkuneuvot. Hän näkisi terveitä ja hyvinvoivia ihmisiä – että kuvittelisi olevansa taivaassa. Toki vanhuksiakin. Näkisi meillä kirkon vaurauden – työntekijöitä on kirkossa paljon. Hän näkisi naisia alttarilla ja ehkä kummeksuisi asiaa. Luultavasti hän haluaisi kuulla ihmisten uskonelämästä. Häntä huolestuttaisi se, että rippiä ei käytetä lainkaan. Ehkä eniten hän pelästyisi sitä, että ihmiset ovat ottaneet evankeliumin, Jumalan armon verhoksi synnin tekemiselle.

Luther kamppaili omantunnon tuskassa pienten ajatusten tasolla olevien syntien kanssa. Evankeliumi oli hänelle suuri löytö, joka antoi hänelle voiman elää vapautunutta elämää. Mutta se ei vapauttanut häntä synnin tekemiseen.

Voiko hänen historiastaan käsin arvioida meidän kirkkoa. Ehkä ei kovin hyvin. Meidän on se arvio tehtävä itse.

Nyt 500 vuotta jälkeenpäin me kannamme hänen nimeään omassa kirkossamme. Me olemme niitä, jotka nousivat vastaan silloisen kirkon vääryyttä, evankeliumin vastaisia piirteitä. Me olemme niitä, jotka sanovat, että ihmisen ja Jumalan väliin ei mahdu mitään ihmisen tekemää. Ainoastaan usko, joka ottaa vastaan Jumalan lahjan. Me olemme niitä, jotka kääntyivät kirkkoinstituutiota vastaan, mutta ei ylpeyden vaan nöyryyden tähden – koska Jumalaa tulee pelätä enemmän kuin ihmisiä.

Riidat katolisen kirkon kanssa ovat jääneet taakse. Se ei ole enää varsinainen ongelma. Me olemme aidosti samalla puolella. Tuomioita ei julisteta. Mutta entä suhteessa itseemme ja omaan historiaamme, omaan kirkon perintöön. Onko meille edelleen tärkeää pelätä Jumalaa enemmän kuin ihmistä? Luulen, että elämme sellaista aikaa, jossa varotaan puhumasta Jumalan nimessä mitään. ”Että tämä on Herran tahto” Me emme voi olla varmoja, sanotaan. Jumala on häivytetty syrjään. Meillä on vain ihmisten tekemiä tulkintoja. On vain inhimillisiä ajatuksia, valintoja ja tekoja. Silloin se on oikeassa joka taitavammin syyllistää muita ja saa enemmän porukkaa taakseen.

Voi olla että olen liian mustavalkoinen.

Lutherin tapauksesta tiedän sen, että hän ei etsinyt mielipiteilleen varmuutta ihmisten tulkinnoista tai enemmistön päätöksistä. Kun hän kysyi elämänsä syvintä perustusta ja syvintä varmuutta. Se varmuus löytyi hänen ulkopuoleltaan. Se ei löytynyt hänestä itsestään, se löytyi vain Jumalasta ja Jumalan teoista Jeesuksessa, mikä on ilmoitettu Raamatussa.

Jos me kadotamme tämän kiinnekohdan, me kadotamme kaiken.

Leikkiä Jumalan kanssa

Jeesus sanoo: »Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.

Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäälä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.» Matt. 5: 13–16 kolmas vuosikerta.

Minulla on kaksi lasta. Jokut teistä saattaa tunteakin heidät – he ovat nyt Laitilassa serkkujensa luona. Molempien lasten kanssa olen tietysti leikkinyt. Sitähän isät tekee. Vanhemman lapsen kanssa aikaisemmin ja nuoremman lapsen kanssa edelleen. Vanhemman lapsen kanssa ei juuri ole enää samanlaisia leikkejä kuin pienempänä. Toisinaan me voidaan nuoremman kanssa esimerkiksi kopitella pienellä rantapallolla. Sitten pikkuhiljaa hän alkaa keksimään lisää sääntöjä leikkiin. Aika pian käy kuitenkin niin, että sääntöjä on niin paljon että leikkiminen käy mahdottomaksi. Siitä ei tule mitään. Eikä se ole enää niin hauskaa kuin se alkuperäinen yksinkertaisin säännöin leikitty leikki. Hänellä on tietysti ollut hyvä tarkoitus kehittää leikistä hauskempi ja saada siihen lisää vaativuustasoa. Mutta hyvästä aikeesta huolimatta, se ei vain toimi.

Tehdään esimerkki. Minulla on tässä ilmapallo. Ilmapallot ovat mukavia. Kuka tykkää ilmapalloista? Mulla on vaan tää yksi ilmapallo. Ilmapallot ovat täynnä iloa. Seuraavassa leikissä tämä pallo viedään aina seuraavalle ihmiselle. Eli täytyy nousta omasta penkistä viedäkseen tämän pallon jollekin toiselle. Kai te leikitte minun kanssani tämän leikin? Leikkiin kuuluu sääntö. Pallo viedään sellaiselle, jolla on punainen tai sininen paita. Kenellä on punaista paidassaan.

Siellä. Punapaitainen tyttö sai pallon.

Nyt tulee uusi sääntö sinä viet sen sellaiselle henkilölle jolla on punainen tai sininen paita, joka ei ole vieressäsi. Kuka tahansa täällä kirkossa, mutta ei vieressäsi (mutta sillä ei saa olla punainen tai sininen paita).

– pallo kulkee –

Hyvä. Uusi sääntö. Pallo viedään sellaiselle, joka istuu punapaitaisen tai sinipaitaisen vieressä.

– Löytyykö sellainen. Hyvä

– Tehdään uusi sääntö.

Pallo viedään sellaiselle puna tai sinipaitaisen vieressä istuvalle, jonka äidin nimessä on A-kirjain.

— onko sellaista —

No muutetaan sääntöjä. Viedään pallo sellaiselle, joka syö purukumia sunnuntaisin, mutta ei muina päivinä. Onko sellaista

No muutetaan sääntöjä

Viedään pallo yhdellä jalalla pomppien sellaiselle, jolla on silmälasit. Mutta joka on saanut ne lasit vasta aikuisena.

Alkaa leikki tuntua varmaan vähän tyhmältä. Olisi varmaan mukavampi vain pompotella palloa. Pistäkää pallo ilmaan – muistakaa että se ei saa koskea maahan – mahdollisimman moni täytyy koskea siihen. Mahdetaankohan voida jatkaa tätä saarnaa eteenpäin.

tämä esimerkki leikistä kertoo meille jotakin päivästä jota tänään vietetään. Meillä on uskonpuhdistuksen muistopäivä, kuten alussa sanottiin. Kristittyjä on monenlaisia. Meille on yhteistä se, että meidät on kastettu ja me uskomme Jumalaan. Vuosisatojen aikana ihmiset ovat keksineet lisää sääntöjä yksinkertaiseen uskoonsa. Heillä ja meillä on ollut hyvä tarkoitus.

Erilaisia juhlia ja perinteitä ja tarkennuksia on tullut siihen, mitä on olla Jumalan lapsi ja Jeesuksen ystävä. Kerran (500 vuotta sitten) eli henkilö nimeltä Martti Luther. Hän ajatteli että leikki Jumalan kanssa on käynyt tylsäksi, kun on niin paljon sääntöjä. Niinpä hän tutki niitä sääntöjä ja huomasi että monet niistä olivat tarpeettomia ja pilaa koko ilon. Liian monet säännöt ja perinteet estää näkemästä, mikä on leikissä Jumalan kanssa se tärkein juttu. Viettää aikaa Hänen kanssaan. Kertoa asioitaan hänelle ja kuulla hänen rauhoittavaa ääntään. Laulaa yhdessä ja viettää yhteistä ateriaa.

Joitakin sääntöjä leikissä Jumalankin kanssa tarvitaan. Ilmapallolla leikkiminen vaatii ainakin sen, että palloon on puhallettu ilmaa. Tavallista on se, että pallo ei saa koskettaa maata. Tärkein sääntö leikissä on se, että leikkiessä pitää olla mukavaa ja mielellään niin, että siinä on muitakin, niin ei tarvi leikkiä yksin.

Leikissä Jumalan kanssa me rukoilemme iltaisin, sunnuntaisin tulemme kirkkoon, laulamme hänelle.

Tänään Jeesus sanoo meille: te olette maailman valo. TE olette kuin kynttilät, jotka huoneessa sytytetään. Usko Jumalaan tekee teistä valoisia. Antakaa sen valon näkyä. Kun lapset leikkii ja on iloisia. Se on hyvin kaunista. Siinä loistaa Jumalan valo. Kun Jumalan lapset leikkivät ja laulavat. Se myös on valoa, jota me kaikki tarvitsemme jopa enemmän kuin auringon valoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s