2. sun joulusta

2021 – Oppimaton opettaja

Juhlan jo ehdittyä puoliväliin Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa. Juutalaiset olivat ihmeissään ja sanoivat: ”Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?” Jeesus sanoi heille: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani. Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä.” Joh. 7:14–18

Vuoden vaihde on takana ja joulun kertomukset Jeesuksen syntymästä luettu ja kerrottu monta kertaa. Loppiaisena niihin vielä palataan, mutta tänään on aiheena Jeesuksen opetus Jerusalemin temppelissä Lehtimajajuhlan neljäntenä päivänä.

Lehtimajajuhla on viikon mittainen iloinen sadonkorjuun ajan juhla. Sitä vietetään syys-lokakuussa sen muistoksi, kun kansa vaelsi erämaassa 40 vuoden ajan vapauduttuaan Egyptin orjuudesta ja Jumala piti heistä huolta. Pyhiinvaeltajat saapuvat juhlan ajaksi Jerusalemiin.

Jeesuksen veljet olivat yllyttäneet häntäkin lähtemään juhlaan ja tekemään siellä näyttäviä ihmeitä. Jeesus sanoi heille, että hän ei juhlaan osallistu. Ja kuitenkin hän meni sinne mutta salaa, huomiota herättämättä.

Juhlan neljäntenä päivänä Jeesus astui julkisuuteen ja tuli temppeliin opettamaan. Hänen opetuksensa herätti hämmennystä. Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset, sanottiin. Jeesus oli opettaja, mutta hän ei itse ollut kenenkään rabbin oppilas. Jeesus ei ollut käynyt rabbikouluja. Siksi häntä sanottiin oppimattomaksi. Hänellä ei ollut tutkintoa eikä oppiarvoa, ei siksi myöskään oppineiden mielestä oikeaa auktoriteettia. Heidän näkökulmastaan Jeesus oli valerabbi, puoskari, jonka opetusta oli varottava, koska opetuksen lähteestä ei ollut selvyyttä. Mihin se muka perustui? Mihin koulukuntaan hän kuului ja mihin puolueeseen? Kehen asiaa hän ajoi? Ei opetuksen virkaa voi noin vain omia itselleen.

Rabbikoulutus oli hyvin arvostettua. Juutalaiset olivat ylpeitä historiastaan, erityisasemastaan Jumalan valittuna kansana ja kirjoituksista, jotka Jumalan valitsemat ihmiset olivat heille välittäneet ja tallettaneet. Rabbikoulutuksella pyrittiin varjelemaan Jumalan sanan alkuperäinen viesti. Mielivaltaista sanan selitystä ei arvostettu. Sitä pidettiin hurmahenkisenä ja harhautuneena. Koulutuksella oli siis hyvä tarkoitus. Siinä syvennyttiin pyhiin kirjoituksiin ja keskusteluun erilaisten tulkintojen välillä. Vuosisatainen työ oli tehty, jotta ilmoitus ei olisi vääristynyt, mutta erilaisia painotuksia ja kuonaa oli kertynyt tulkintajärjestelmään.

Se että Jeesus ei ollut kenenkään rabbin oppilas tarkoitti samalla sitä, että hän ei kuulunut mihinkään juutalaiseen koulukuntaan. Hän korosti sanan alkuperäistä merkitystä. Ei hän myöskään ollut mikään itseoppinut huru-ukko. Hän sanoi, että ei opeta omaa oppiaan eikä hae kunniaa itselleen. Päinvastoin. Hän on kyllä ollut oppilaana ja opettaa vain sitä, minkä on kuullut lähettäjältään; taivaalliselta Isältään.

Hän ammensi opetuksensa suoraan lähteestä. Jeesuksen opetuksessa onkin huomattavaa, että hän ei arkaile sanojaan tai pohdiskele: asia voisi olla näin tai toisaalta se voisi olla näin. Sen sijaan Jeesus aloitti monet opetuksensa hyvin varmoin äänenpainoin: ”Totisesti, totisesti, minä sanon teille…”

Hän ei siteeraa vanhoja rabbeja: Hillel” sanoi tästä näin, mutta Shammai sanoi tästä toisella tavalla.”

Hän ei vedonnut auktoriteetteihin, vaan puhui itsetietoisesti: ”Te olette kuulleet sanottavan …, mutta minä sanon teille.”

Hän opettaa Jumalan valtakunnasta suoraan ja havainnollisesti: ”Jumalan valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre.” Näin ei puhunut kukaan muu kuin Jeesus.

Ne jotka kuulivat hänen opetustaan, olivat hyvin vaikuttuneita. Siinä oli voimaa ja valtaa, minkä heidän sisimpänsä tunnusti todeksi.

Kun Jeesus opetti temppelissä, vuosikymmeniä kirjoituksia opiskelleet rabbit koittavat saada Jeesuksen puhumaan itsensä pussiin. He olivat valmistelleet kysymyksensä huolella niin, ettei pakotietä ollut. ”Onko oikein maksaa veroa keisarille?” Jeesuksen vastaukset oppineiden kysymyksiin olivat kuitenkin niin voimallisia ja kirkkaita, ettei häneltä kukaan uskaltanut enää kysyä mitään. ”Antakaa keisarille se, mikä kuuluu keisarille ja Jumalalle se, mikä kuuluu Jumalalle.”

Kun Jeesus voitti Jerusalemin kirkkaimmat tähdet julkisessa väittelyssä, se ei jäänyt huomaamatta. Oppineiden arvovalta koki melkoisen kolauksen oppimattoman Jeesuksen rinnalla. Hehän tulivat naurun alaiseksi. Paine Jeesuksen syrjäyttämiseksi kasvoi entisestään. Miehiä lähetettiinkin ottamaan häntä kiinni, mutta he palasivat tyhjin käsin sillä, ”yksikään ihminen ei ole ikinä puhunut sillä tavoin kuin hän.”

Jeesuksen opetuksesta sanotaankin, että hän puhui niin kuin se jolla on valta eikä niin kuin kirjanoppineet. Opetusten tuoreus ja totuuden paino eivät jättäneet sijaa epäilykselle – ellei ollut jo valmiiksi sitonut kantaansa häntä vastaan.

Ero rabbien ja Jeesuksen opetuksen välillä oli huomattava. Rabbeille Jumalan sana oli vaikea tulkinnallinen jopa matemaattinen haaste. Jeesus puhui kokemuksesta ja asian ytimestä käsin; siitä mikä on keskeistä ja olennaista ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa.

Kirjanoppineet puhuivat kirjaviisauksia, mutta Jeesuksen puheella oli palavampi viesti: Jumalan valtakunta ja uusi maailmanjärjestys on tulossa. Kääntykää ja uskokaa evankeliumi. Tulkaa hänen luokseen, joka voi antaa elävää vettä; tulkaa hänen luokse, joka voi täyttää sen sielussa olevan tyhjyyden, mihin mikään valta, rikkaudet, tavaroiden paljous tai kuuluisuus ei ole lääke.

Tulkaa hänen luokse, jonka kautta elämän taisteluissa hävinnyt saa uuden alun, synteihinsä kompastunut saa anteeksi ja syrjään joutunut saa ihmisarvonsa takaisin.

Jeesuksen opetus ei ole filosofiaa ja syvällisiä mielipiteitä. Hän kutsuu mukaan kuolemasta elämään. Hän kutsuu yhteyteensä – kasvamaan Jumalan kuvana, heijastamaan hänen valoaan ja kerran perimään iankaikkinen valtakunta.

Mitä ajattelet, että hän sanoisi sinulle tänään, jos hän kääntyisi sinun puoleesi?

Luulen, että hänen totuuden sanat riisuisivat sinut kaikista aseista ja kaikista valheista ja itsepetoksesta. Tietäisit että sinut on nähty: niin parhaat puolesi kuin ne asiat, mitä itse et ole uskaltanut itsessäsi katsoa ja tunnustaa. Sinut on nähty – etkä voi mitään selittää tai millään puolustaa. Olet kuin Pietari kiellettyään Jeesuksen kolmannen kerran ja huomaat Jeesuksen katsovan sinua. Sinut on nähty.

Ja samalla tiedät, että sinua ei hylätä. Sinä kuulut joukkoon. Valtava rakkauden hyökyaalto käy lävitsesi.

Totuus on irrottanut lian ja rakkaus on huuhdellut sen pois.

Tämän Jeesuksen sinä tapaat evankeliumien sivulla.

2015 tammikuussa – Valelääkäri ja valeopettaja

4.1. toinen sunnuntai joulusta
Juhlan jo ehdittyä puoliväliin Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa. Juutalaiset olivat ihmeissään ja sanoivat: ”Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?” Jeesus sanoi heille: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani. Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä.”Joh. 7: 14-18

Päivän perinteinen aihe on kertomus Jeesuksesta 12-vuotiaana temppelissä. Nyt kuultu evankeliumi on kovasti toisenlainen. Jeesus ei ole lapsi, vaan aikuinen mies.
Jeesus oli salaa tullut Jerusalemiin lehtimajajuhlaan. Juhla on viikon kestävä pyhiinvaellusjuhla, jolloin juutalaiset tulivat eripuolilta maata Jerusalemiin sitä viettämään. Juhlan aikana ihmiset nukkuvat ulkona lehtimajoissa ja syövät ruokansa niissä – näin he muistelevat 40 vuotta kestänyttä erämaavaellusta, jonka aikana he asuivat teltoissa.

Jeesus tuli näihin juhliin salaa, koska viime vierailu Jerusalemissa oli saanut aikaan kohun eikä hänen ollut turvallista esiintyä julkisesti. Hänen tempauksista puhuttiin ja kohistiin. Puolessa välin juhlaa hän kuitenkin alkoi opettaa temppelissä ja jälleen jännitys tiivistyy välittömästi.

Jeesuksen opetuksen ylle heitettiin epäilyksen varjo, kun hänet todettiin koulutukseltaan epäpäteväksi. Vähän kuin meidän valelääkärijupakkamme. Häneltä puuttui virallinen tutkinto. ”Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?”  Heidän huomionsa oli aiheellinen. Jeesukselta puuttui asianmukainen korkeampi koulutus. Ei kenellä tahansa ollut lupa kutsua itseään opettajaksi. Siihen tehtävään oli olemassa koulutuspolku.

Kun pojat tulivat äidin helmasta isän opetukseen viisivuotiaina, he oppivat häneltä vähitellen ammatin. Jeesuksen aikana juutalainen kulttuuri oli siinä suhteessa poikkeuksellinen, että lapsille oli olemassa yleisiä kouluja. Siellä he oppivat lukemaan ja kirjoittamaan ja ymmärtämään jumalanpalvelusta ja sitä mitä on olla juutalainen.
Mutta päästäkseen kirjanoppineeksi nuoren täytyi kouluttautua jonkun tunnetun rabbin ohjauksessa 15 vuotiaasta alkaen. Paavali oli tällaisessa opissa kuuluisan Gamalielin jalkojen juuressa, kuten sanonta kuuluu (Apt 22:3). Nuoresta tuli siis rabbin opetuslapsi. Hän opiskeli ja tutki opettajansa ohjauksessa yli kymmenen vuotta Raamatun kirjoituksia, lakitekstejä ja niiden tulkintoja eli perinnäissääntöjä, joita oli sekä kirjallisessa että suullisessa muodossa. Hänen tuli oppia ulkoa kirjoituksia ja oppia ulkoa opettajansa suulliset opetukset ja välittää se eteenpäin. Opetuslapsen ihannetta kuvasi sanonta: ”En ole puhunut sanaakaan, mitä en ole kuullut opettajan suusta.” Heidän piti olla kuin vesisäiliö, josta ei tippaakaan vuotanut maahan.
Vasta 40 vuotiaana hän saattoi itse opettaa muita. Koska opetustyöllä ei hankittu elantoa, he harjoittivat myös jotakin tavallista ammattia.

Opettaja siis kokosi ympärilleen opetuslapsia, jotka elivät hänen lähellään, tarkkailivat häntä ja oppivat eivät vain sanoja, vaan opettajan elämäntavan. Oppi ei ole vain mielipiteitä, vaan miten se näkyy koko elämässä. Opin ei pidä kestää vain nokkelia vastaväitteitä, vaan koko olemassaolon paino. Sen varassa on pystyttävä elää ja kuolla. Opetuslapsten oli määrä tulla kunnioittamansa opettajan kaltaiseksi.

Jeesuksen oppimattomuus tarkoitti sitä, että hän ei ole itse ollut kenenkään opetuslapsena. Hän ei ollut viettänyt aikaa kenenkään tunnetun lainopettajan jalkojen juuressa. Tämä on oikeastaan aika tärkeä huomio. Se ilmenee myös hyvin hänen opetuksessaan. Kaikki muut opettajat kertovat jotakin, mitä ovat kuulleet opettajaltaan tai muilta tunnetuilta opettajilta. ”Bet Shammai sanoi tästä näin, mutta Bet Hillel sanoi tästä taas päinvastoin.” Jeesus puhui suoraan. Hän ei viitannut auktoriteetteihin ja vanhoihin rabbeihin. Hän aloitti sanomalla: ”Jumalan valtakunta on kuin siemen tai kuin peltoon kätketty aarre.” Tai hän sanoi: Totisesti, totisesti, minä sanon teille…” Näin ei puhunut kukaan muu kuin Jeesus. Hän ei pohtinut eri tulkintavaihtoehtoja, joita rabbit olivat sanoneet.

Vaikka Jeesus ei vedonnut aikaisempiin auktoriteetteihin, hän sanoi, että hän ei julistanut omaa oppiaan. Hän on ollut myös opissa, opettajan jalkojen juuressa, jos tätä vertausta käyttää. Hän kertoo hyvän oppilaan tavoin vain sen, minkä on lähettäjältään saanut. Sen minkä Isä antoi hänelle puhuttavaksi. Tämän evankelista Johannes sanoo useasti. Jeesus puhuu Isän suulla ja arvovallalla, hän tietää kuka hän on ja hän tuntee asiansa – kun hän puhuu lähettäjänsä viestin, siinä ei ole astian makua.

Jos me tänäpäivänä näkisimme Jeesuksen opettamassa kansaa, se olisi varmasti hyvin vaikuttava kokemus – sanat tunkeutuisivat luihin ja ytimiin tavalla jota emme ole kokeneet aikaisemmin. ”Hän opetti niin kuin se, jolla on valta eikä niin kuin kirjanoppineet.” Tällaisen arvion aikalaiset hänestä antoivat. Tai mitä sanoivat hänestä Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet, kun tulivat takaisin tyhjin käsin: ”Yksikään ihminen ei milloinkaan ole puhunut niin kuin hän.”

Jeesuksen sanaoissa oli voimaa, joka nosti ihmisen uuteen elämään, uskoon, iloon ja toivoon. Sama voima on niissä edelleen.

Millä hän perustelee väitteensä? Miten hän voi todistaa olevansa Jumalan lähettämä ja puhuvansa Jumalan sanoja? Väite on vähintääkin uhkarohkea.

Jeesus antaa kaksi kriteeriä – noudattamalla Jumalan tahtoa selviää sanojen aitous. Toinen: Hän ei hae kunniaa itselleen. Kristittynä voin lisätä kolmanneksi sen, että hän seisoi sanojensa takana henkensä uhalla ja henkensä antaen; ja neljänneksi, että hän nousi kuolleista kuin pisteenä i:n päälle, että kuolemakaan ei tehnyt tyhjäksi Jeesuksen sanomaa. Viidenneksi: niitä jotka uskovat hänen sanomansa on miljoonia.
Jos nyt ajattelee näitä kriteereitä, tietää hyvin etteivät ne tee tyhjäksi epäuskoa. Joka on valmiiksi Jeesusta vastaan, on sitä näiden perusteluiden jälkeenkin. Oleellista eivät ole perustelut. Jeesus kulki oman ristintiensä. Se oli perusteluita tärkeämpää.

Jumala itse vetää ihmisiä hänen puoleensa – ihmisen osa on rimpuilla vastaan. Mutta sitten heidän pimeyteensä tulee valoa ja he huomaavat, että koko olemisen painon kantaa vain kuoleman läpi kulkenut ristinmies.

Ja heitä jotka ovat eläneet tämän todeksi on jo paljon. Jeesuksella ei ollut ketään maanpäällistä opettajaa, mutta hänellä oli paljon opetuslapsia. Kaksitoista heistä hän nimitti apostoleiksi. He olivat opetuslapsia juutalaisen perinteen mukaan. He luopuivat kaikesta ja seurasivat Jeesusta. He kuuntelivat ja tallettivat Jeesuksen sanat ja esimerkin tunnollisen opetuslapsen tavoin, sillä Jeesuksen sanat ovat uusi laki, uusi toora seurakunnalle. Kolmen vuoden koulutuksen jälkeen Jeesus uskoi Jumalan valtakunnan viemisen heidän vastuulleen. Tai oikeastaan Pyhä Henki oli heidän kanssaan ja johdatti heitä, kulki heidän edellään.

Jeesus antoi apostoleilleen tehtävän saada Jeesukselle lisää opetuslapsia. Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni (Matt 28:19)

Jeesuksen opetuslapsiksi ei kutsuta vain joitakin harvoja. Kaikki jotka vastaanottavat kasteen, ovat Jeesuksen opetuslapsia. Sinä olet siis Jeesuksen opetuslapsi. En tiedä oletko tällä sanalla asiaa ajatellut.

Tämä tieto on myös vapauttavaa (ainakin meille papeille), että opetuslapsia on vain Jeesuksella. Vain Jeesus on Mestari ja Opettaja ja me olemme opetuslapsia hänelle. Papeilla tai piispoilla ei ole opetuslapsia. Opetuslapseus on kristityn suhdetta Jeesukseen. Älä siksi koskaan sido itseäsi yhteenkään ihmiseen ja opettajaan: meillä on vain yksi Paimen, yksi Opettaja.

Kun luet evankeliumia tai kun osallistut messuun, olet Jeesuksen jalkojen juuressa. Hän opettaa sinua, hän ruokkii ja hoitaa sinua ja sinun on kätkettävä sanat sydämeesi, tutkittava niitä ja seurattava häntä.

Jeesuksen opetuslapsena oleminen on hänen seuraamistaan. Olisi aika-ajoin tarpeellista nähdä, että opetuslapseus vaatii meiltä enemmän kuin mitä me elämässämme oikeasti olemme hänelle antaneet. Kuinka paljon oikeasti olemme kiintyneet häneen ja viettäneet aikaa hänen jalkojensa juuressa. Enemmän olemme ehkä kiintyneet maailman asioihin ja viettäneet aikaa turhuudessa. Tärkeintä seuraamisessa on kuitenkin säilyttää yhteys häneen.

Vaikka aina uudestaan huomaat, että huonosti oppilaan osaa on hoidettu – tiedät kuitenkin että elämän ja kuoleman tosiasioita vasten, vain Jumalan armo Jeesuksessa kantaa ja kestää.

2. sunnuntai joulusta 2003
Herran huoneessa – oppimaton oppinut

14:Juhlan jo ehdittyä puoliväliin Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa. 15:Juutalaiset olivat ihmeissään ja sanoivat: ”Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?” 16:Jeesus sanoi heille: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. 17:Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani. 18:Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä. Joh 7:14-18

Pyhäpäivän perinteinen aihe on se, kun Jeesus on 12-vuotiaana kolme päivää kadoksissa vanhemmiltaan. Hän on temppelissä ja siellä hämmästyttää kirjanoppineita viisailla kysymyksillään. Mutta luetussa evankeliumissa Jeesus ei ole enää nuorukainen. Hän on kyllä temppelissä, mutta ei enää kuuntelemassa kirjanoppineitten Raamatun opetusta – nyt hän on itse opettamassa. Muitakin muutoksia on näiden kahdenkymmenen vuoden kuluessa tapahtunut. Se ihasteleva hämmästys, jota lapsukainen aikanaan sai oppineilta osakseen on nyt muuttunut haluksi päästä lopullisesti eroon miehestä, joka tuntuu olevan uhka heidän opetukselleen ja asemalleen.

Evankeliumin näyttämö oli siis Herran temppeli. Temppeliin oltiin kokoonnuttu viettämään lehtimajajuhlaa. Se on viikon kestävä juhla, jossa muisteltiin Egyptistä vapautumisen jälkeistä erämaavaellusta – sitä aikaa, jolloin kansa asui lehtimajoissa ja teltoissa. Pääsiäisen tavoin lehtimajajuhla on pyhiinvaellusjuhla. Temppeliin tultiin kaukaakin juhlaa viettämään. Myös Galileasta Jeesuksen asuinseudulta sinne lähdettiin. Samalla juhla on iloinen, jopa riehakas elonkorjuujuhla.

Jeesus ei kuitenkaan mennyt juhlille heti alussa, vaikka hänen veljensä olivat sitä tivanneet. Jeesus ei sinne mennyt muiden kanssa ja huomion keskipisteenä, sillä hän tiesi jo että juutalaiset halusivat tappaa hänet. Siksi hän meni juhlille ensin yksin ja huomiota herättämättä.

Koska Jeesus oli tullut jo julkisuuden henkilöksi, ihmiset odottivat näkevänsä hänet ja kuulevansa hänestä. Hän oli puheenaihe ihmisten keskuudessa. Jeesuksen aikaisemman Jerusalemin vierailun tapahtumat olivat muistissa: Betesdan lammikon ihmeparantaminen ei jäänyt ihmisiltä huomaamatta. Silloinkin Jeesus joutui vastatusten hengellisten hallitsijoiden kanssa ja sai heidän vihansa osakseen.

Puolessa välin juhlaa Jeesus alkoi opettaa kansaa temppelissä. Odotukset täyttyivät, kun vastakkainasettelu syntyi ylimystön kanssa. Kansa sai haluamansa jännitysnäytelmän. Vastakkain olivat maaseudun oppimaton mutta suuripuheinen käsityöläinen ja suurkaupungin etevimmät oppineet.

Keskustelu noudatti jo tutuksi käynyttä kaavaa. Kun oppineet eivät kyenneet vastaamaan Jeesuksen esittämään haasteeseen sanan ja oppineisuuden miekalla, he hankkiutuivat järeämpien aseiden pariin. He olivat valmiita juonitteluun, petokseen ja murhaan.

Keskustelu alkoi näin. Kaupungin oppineet kysyivät halveksivasti: Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset? Mistä hän on saanut oppinsa? Miksi he niin päättelivät, että Jeesus oli oppimaton. Oliko kenties jokin Jeesuksen ulkoisessa olemuksessa, joka ei sopinut yhteen oppineisuuden kanssa. Oppineet kenties pukeutuivat hienosti ja arvonsa tuntien, niin että muut huomaisivat heti kuka on kysymyksessä. Vai oliko syy siinä, että rabbit tunsivat toisensa niin hyvin, että olisivat olleet selvillä, onko Jeesus ollut jonkun rabbin oppilas.

Oppineisuus tuolloin oli sitä, että oli ollut rabbin koulussa ja oppinut tuntemaan kirjoituksia ja isien perinnäissääntöjä. Tiedetään, että apostoli Paavali oli ollut rabbin koulussa. Jeesus ei ollut saanut oppia keneltäkään kirjanoppineelta, rabbilta ja silti hänen puheettaan sävytti syvä oppineisuus. Mutta se oli toisenlaista, mitä ihmiset olivat tottuneet kuulemaan.

Hän ei vedonnut puheessaan tunnettuihin opettajiin, niin kuin tekivät kaikki rabbit. He tallettivat huolellisesti opettajansa sanat. Se oli heidän tärkeä tehtävänsä. Juutalaisen oppineen tapa esittää väitteitä oli juuri sellainen, että hän kertasi, mitä hänen oma opettajansa ja muut tunnetut opettajat ovat asiasta sanoneet. Mutta Jeesus ei luetellut vanhojen rabbien opetuksia.

Kun Jeesus puhui hän ei vedonnut auktoriteetteihin. Hänellä oli valta puhua siitä minkälaista on katoavaisuuden verhon tuolla puolen, mitä on esiripun takana – kaikkein pyhimmässä, sillä hän itse tulee sieltä. Hänellä oli valta sanoa: minä ja Isä olemme yhtä. Minä olen maailman valo, minä olen elämän leipä, minä olen hyvä paimen, minä olen se, joka olen. Hän puhui kokemuksestaan, hän puhui siitä, mitä hän ja Isä ovat tehneet.

Jeesuksen opetus oli hämmennystä herättävää, sillä hän tunsi kirjoitukset ei vain ulkoa vaan sisältä. Hän kykeni avaamaan sanojen merkityksen. Hänen puheessaan välittyi varmuus ja totuus. Myös häntä pidättämään lähetetyt miehet palasivat tyhjin käsin ja sanoivat: Yksikään ihminen ei ole puhunut sillä tavoin kuin hän.

Mutta ei Jeesus jätä kuulijoitaan tyhjän päälle. Miten he voisivat varmistua Jeesuksen puheiden aitoudesta ja luotettavuudesta? Jeesus antaa yhden kriteerin: Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.

Nämä sanat ovat todellisuutta myös tänään. Jos me otamme varteen Jeesuksen sanan ja haluamme noudattaa Jeesuksen opetusta, tulemmeko me tuntemaan totuuden?

Aivan varmasti.

Jeesuksessa ei ole merkittävää vain se, että hän taivaallisen Isän lähettämänä opetti meille Isän tahdon. Vielä tärkeämpää oli se, että hän itse teki Isän tahdon.

Siihen tahtoon kuului se, että hän kulki ristintien loppuun asti. Se oli Jeesuksen syntymän ja maanpäällisen kutsumuksen suurin salaisuus.

Tämä salaisuus tulee meille rakkaaksi silloin, kun me haluamme noudattaa Jumalan tahtoa ja huomaamme sen käyvän ylivoimaiseksi jopa mahdottomaksi. Me emme kykene sitä täyttämään. Puhtaus, jota Jumala meiltä edellyttää ylittää kykymme, taitomme, voimamme ja tahtomme. Käsky rakastaa Jumalaa ja lähimmäistämme musertaa kaikki kuvitelmat omasta hurskaudestamme.

Silloin me tulemme tuntemaan Jeesuksen opetuksen totuuden. Ilman sitä totuutta me hukumme. Ilman sitä totuutta me olisimme vailla toivoa.

Jos me elämme evankeliumeiden oppineiden lailla omassa viisaudessamme, omassa voimassamme, Jeesus säilyy meille kiusankappaleena ja taivas suljettuna. Mutta jos suhteessa häneen tyydymme itse olemaan oppimattomia ja sallimme hänen olla meidän mestarimme ja opettajamme, silloin me löydämme hänet, josta Jeesus todistaa.

Uudenvuoden jälkeinen sunnuntai 4.1.1998

Minkälainen oli Jeesukseen lapsuus?

(Kyseinen teksti ei ole enää nykyisessä käsikirjassa tässä kohtaa – Olen kopioinut tämän saarnan myös kohtaan Perheen sunnuntai 2 vk.)

Matt 12:46-50

Tämän pyhän perinteinen aihe on kertomus siitä, kuinka Jeesus oli 12-vuotiaana temppelissä Jerusalemissa. Vanhemmat olivat jo matkalla kotiin Nasaretiin, kun he huomasivat, että yksi lapsista puuttuu ja lähtivät sitten häntä hakemaan syvästi huolestuneena.

Jeesuksen lapsuudesta ja nuoruudesta on Raamatussa vain niukalti tietoja. Ainoastaan syntymäajan tapahtumia on kuvattu ja sitten seuraavaksi tuo tapahtuma temppelissä. Väliin jää 11 vuoden tapahtumat, joista ei tiedetä mitään. Temppelitapahtuman jälkeen Jeesuksesta puhutaan vasta noin 30-vuoden ikäisenä. Pari kymmentä vuotta tässä välissä jää täysin hämärän varjoon.

Ihmisiä on kautta historian kuitenkin kiinnostanut tietää ja arvailla, minkälainen lapsuus Jeesuksella oli. Nykyään halutaan tietää myös, minkälaista perhe-elämää Jeesuksen kodissa vietettiin? Asetelmahan on perheen sisäistä vuorovaikutusta ajatellen melko vaikea. Kuka oli perheen todellinen pää: Joosef, Maria vai Jeesus? Kuka piti ohjat käsissä? Kenellä oli käskyvalta? Joosef kuvataan usein vain taustalla. Maria hoitaa puhumisen. Mutta Jeesus taas ei ole kuka tahansa lapsi.

Voikin kysyä, toteutuiko neljäs käsky Jeesuksen kotona? Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Joosef oli Jeesuksen kasvatusisä, ei todellinen isä. Minkälaisia vaikeuksia se toi isän ja lapsen välillä? Lisäksi Jeesus oli Jumalan Poika, lupausten täyttymys. Vaikuttiko se siihen, miten Jeesukseen suhtauduttiin? Miten voi kasvattaa Jumalan Poikaa? Miten nuhdella ja ojentaa häntä? Miten pistää Jumalan Poikaa asioille? Oliko se niin, että Maria huusi Jeesukselle, kun tämä toimettomana istui aidalla jalkojaan heilutellen, että ’kipaseppa Jeesus naapurin tädin luona pyytämässä kermaa lainaksi, kun Elisabet tulee tänään meille kylään.` (Tai Joosef verstaas-saan Pojalle: Menes Poika kysyyn äitiltäs, onko se jo ruoka-aika). Tällä tavallako Jumalan Poikaa juoksutettiin asioille.

Jos ajattelee Mariaa, Jeesuksen äitiä niin, hän oli kuullut lapsesta monenlaisia ennustuksia ja nähnyt enkeleitä. Miten se vaikutti hänen asemaansa pojan äitinä? Antoiko hän kaikessa Jeesukselle periksi, mitä tahansa lapsi olisi pyytänytkin. ”Sehän on Jumalan Poika ei siltä mitään voi kieltää.”

Vai oliko enemmänkin niin, että Jeesus oli kuin kuka tahansa poika-viikari, jolla oli sinkeliritsat takataskussa ja täysin viaton ilme naamalla, kun häneltä kysyttiin, kuka on rikkonut isoäidiltä saadun saviruukun. – Uskottiinko häntä, kun hän vakuutteli, että ”se oli joku muu”. Jos häntä ei uskottu, niin saiko hän tukkapöllyä ja korvapuusteja?

Entä mitä Jeesus ajatteli itsestään lapsena? Tunsiko hän silloin jo erityisen kutsumuksensa ja oli siksi eristäytynyt muista ikäisistään lapsista? Vai oliko hän niin kuin muutkin lapset; paini veljiensä kanssa, kilpaili pituushypyssä, leikki kukkulan kuningasta ja kiusasi tyttöjä vetämällä niitä letistä.

Näistä asioista Raamatun perusteella emme tiedä juuri mitään. Voimme vain arvailla ja käyttää mielikuvitustamme. Se Raamatusta kyllä ilmenee, että jo 12-vuotiaana Jeesus alkoi olla tietoinen kutsumuksestaan ja siitä erityisestä suhteesta, joka hänellä oli Taivaalliseen Isäänsä.

Jotenkin minun on luonteva ajatella niin, että Marialle äitiys jätti jälkensä. Hänelle Jeesus oli esikoispoika – jos tämä olikin vähän erikoinen ja jopa hankala (aiheutti hänelle harmaita hiuksia seikkailemalla temppe-lissä omin nokkinensa) – niin samalla tavalla hän äitinä joutui huolehti-maan Jeesuksen ruokkimisesta kuin muidenkin lastensa ruokkimisesta. Samalla tavalla hän joutui pesemään Jeesuksen kuin muidenkin perheenjäsenten pyykin. jne. jne. Siinä touhussa varmaan tahtoi unohtua Jeesuksen jumaluus, enkeli-ilmestykset ja muut ennustukset.

Samoin jos ajattelen Jeesuksen omaa kutsumusta niin ehkä hän lapsena jotenkin tiesi tai aavisti erityislaatuisuutensa, mutta leikkiessään kylän lasten kanssa ’kymmentä tikkua laudalla` tai ’kuka pelkää mustaa miestä`, miin silloin kutsumus unohtui varmaan alta aikayksikön.

Tämän päivän evankeliumi, joka luettiin alttarilta, ei koske enää Jeesuksen lapsuutta, mutta se koskee Jeesuksen perhesuhteita. Siinä on esillä varsin erikoinen tilanne. Jeesuksen äiti ja veljet tulivat hakemaan esikoispoikaansa luokseen väkijoukon keskeltä sillä he luulivat, että Jeesus on menettänyt järkensä. Fariseustenkin mielestä Jeesus toimi pahan hengen vallassa eikä Jumalan hengen mukaan.

Kotiväelle oli hieman kiusallista, että heidän erikoisesti käyttäytyvä poikansa oli herättänyt arveluttavaa huomiota. Ehkä he tahtoivat näin vähentää myös heille osaksi tullutta häpeää pyytämällä Jeesuksen pois ihmisten keskeltä, ettei hän olisi nolannut vielä enemmän itseään ja heitä.

Jeesuksen puheet ja toiminta ei herättänyt vielä heissä kovinkaan paljon kunnioitusta. Päin vastoin he kokivat, että heidän kaikkien maine oli vaakalaudalla ja siksi oli puututtava asiaan. Näennäisen vilpittömästä yrityksestään huolimatta he eivät onnistuneet aikeessaan, vaan saivat Jeesukselta melko tylyn kohtelun. Jeesus vastasi viestin tuojalle: ”Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni? – Jokainen joka tekee taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni.”

Sanat tuntuivat varmaan hyvin kovilta Jeesuksen perhepiirissä. Mitenkä hän voi kieltää lähimmät omaisensa, verisukulaisensa? Raamatun kohta on hyvin paljastava. Sillä kyseinen evankeliumin pätkä ei nimittäin ole ainoa laatuaan. Evankeliumeita lukiessa ei voi olla huomaamatta, kuinka terävästi Jeesus esittää vaatimuksia seuraajilleen:

Jos joku tulee minun luokseni, mutta ei ole valmis luopumaan isästään, äidistään, vaimostaan ja lapsistaan (veljistään ja sisaristaan), hän ei voi olla minun opetuslapseni. (Lk 14:26, Mt 10:37) Toisaalla hän sanoo:

Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa … Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. (Mt 10:34-36, Lk 12:51-53) Varmasti tällaiset sanat herättivät hämmennystä kotiväessä ja myös meissä. Mistä tässä on oikein kysymys? Miksi Jeesus häyttää hylkäävän sukulaisensa ja vaativan meitä tekemään samoin?

Onko todellakin käännettävä sukulaisille selkänsä ja lopetettava tapaamasta heitä, jos he eivät tule mukaan samaan uskonnolliseen ryhmään. Tällaisiakin uskonlahkoja on olemassa.

Jeesus ei halveksi kotiväkeään, mutta tilanne hänen ja hänen perheensä välillä ei ehkä kaipaa muunlaista huomiota. Jos nämä loukkaantuivat, se oli heidän oma ongelmansa. Sillä heitähän ei silloin juuri kiinnostanut kuulla, mitä asiaa Jeesuksella oli. He pelkäsivät vain oman maineensa puolesta. Jeesus ei ollut hullu eikä pois tolaltaan. Hän oli selvästi astunut sille tielle, jossa hän ensisijassa toteuttaa kutsumuksensa tässä maailmassa. Jos perheen etu ja Jumalan tahdon toteuttaminen joutuivat ristiriitaan keskenään, perheen etu sai väistyä.

Jeesus oli siis kasvanut siitä äidin pienestä pojasta aikamieheksi. Lapsuuden epätietoisuus ja haparointi olivat vaihtuneet lujaksi kutsumustietoisuudeksi ja päättäväisyydeksi kulkea se tie loppuun asti, minkä hän oli valinnut. Siksi hän joutui irtaantumaan myös perheestään. Jeesus ei kehota ketään lietsomaan riitaa kotonaan. Hän ei kumonnut vanhempien kunnioittamisen käskyä. Hän halusi kuitenkin osoittaa sen, että Jumala on kaikkien Isä. Hän on sitä luojana ja elämän antajana. Ja hänen tarkoituksiaan tulee elämämme ensisijassa palvella. Käsky rakastaa ja kunnioittaa Jumalaa on ensimmäinen käsky ja se sivuuttaa kaikki muut käskyt.

Se on varmaan meillekin tarpeellinen muistutus. Meidän elämämme tulee olla Suuremman palveluksessa. Rakkauden Jumalaan on tultava meillä sellaiseksi, että kaikki, mitä teemme, voi hyvillä mielin tehdä Jumalan suuremmaksi kunniaksi.

Jeesuksen sanoihin sisältyy myös kaunis lupaus. Joka tekee taivaallisen Isän tahdon, on Jeesuksen veli ja sisar. Me kuulumme Jumalan perhepiiriin. Emme ole vain ystäviä, vaan sukulaisia. Ei vain Maria ollut hänen äitinsä ja Jaakob veljensä. Kaikki joille Jumala on Isä, niille Jeesus on veli. Jumala ei siis ensisijassa ole meille Tuomari, Hallitsija, Kuningas, Rankaisija tai pelottava Majesteetti. Hän on meille Isä ja me olemme hänen lapsensa. Näin saamme uskoa ja tähän luottaa.

Uudenvuodenpäivän jälkeinen sunnuntai Merikarvian kirkossa

VÄITTELYÄ JEESUKSESTA 1997

Joh 7:14-18

Lehtimajajuhlan aikana, jota päivän evankeliumin kohdassa vietettiin, Jeesus oli ollut juutalaisten keskuudessa yleisen väittelyn aiheena. Siellä käytiin uskonnollista väittelyä Jeesuksesta puolesta ja vastaan.

Puolessa välissä juhlaa (jotka kestivät 7 päivää) Jeesus tulee itse paikalle. Kaikki luonnollisesti haluavat kuunnella häntä. Fariseukset eivät siitä ole mielissään. He tiesivät, että Jeesus ei ole ollut kenenkään rabbin opetuksessa. Kuinka hän oppimattomana silloin voisi olla heidä opettajansa. Miten he voivat tietää, että hänen opetuksensa on oikeaa, jos hän ei sido opetustaan tunnettuihin opettajiin ja vuosisataiseen traditioon?

Samoin me kysymme, miten tiedämme kenen opetus on oikeaa, kun maailma on täynä monenlaista uskonnollista opetusta (ja kaikki sitovat opetuksensa Raamattuun)?

Monet teistä ovat varmaan joutuneet jonkin uskonnollisista ajatuksistaan innostuneen henkilön hyökkäävän keskustelun kohteeksi. Tilanne on tavallisesti sellainen, että teidät pysäytetään kadulla tai ovenne taakse ilmestyy kaksi henkilöä kysymään, saisivatko he puhua hetken kanssanne Jeesuksesta. Ellette hätistä heitä heti luotanne, vaan jäätte juttelemaan heidän kanssaan, toistaa keskustelu pian tuttua kaavaansa.

Tilanne on alusta alkaen kiusallinen. Tiedätte, että kysymys ei ole siitä, että te yhdessä keskustelette joistakin elämää syvästi koskettavista asioista, vaan että teidän mielipiteisiin ja käsityksiin pyritään voimakkaasti vaikuttamaan. Teidän ajatuksianne ei siinä juuri kuunnella tai pyritä ymmärtämään, vaan pikemminkin kumoamaan.

Olette huomaamattanne joutunut uskonnolliseen väittelyyn, joka johtaa kohdallanne usein umpikujaan. Joudutte keskustelussa jatkuvasti puolustautumaan, kun vastaväittelijänne taitavin argumentein pyrkii osoittamaan teidät ei vain epäraamatulliseksi, vaan myös epäloogiseksi, että käsityksillänne on kestämättömät seuraukset. Hän pyrkii saamaan teidät siihen pisteeseen, että joudutte tunnustamaan kantanne vääräksi ja että nyt olisi sopiva tilaisuus muuttaa käsityksiä. – Sitä tuskin teette, mutta mielenrauhanne on siltä päivältä ehkäpä koko siltä viikolta mennyt.

Tällaisessa tilanteessa minua ärsyttää henkilön suoraviivaiset ja vahvat mielipiteet, jotka lisäksi ovat sangen mustavalkoisia joko-tai -mielipiteitä. Lopputulos jokatapauksessa on se, että sielun pelastuksenne on vaarassa ellette ole samaa mieltä väittelijän kanssa.

Vastaväittelijä hymyilee voitonriemuissaan, kun on saanut sielun tasapainonne järkkymään. Se on ensimmäinen askel hänen ehdotonta totuuttaan kohti.

Kun tällaisia keskusteluja on käynyt useampia, ei kovin mielellään enää keskustele uskoa ja Jumalaa koskevista asioista.

Te ette ole epälooginen, kun ette suostu väittelijän päättelyihin ja johtopäätöksiin. Kysymys on usein siitä, että keskusteluun yllyttänyt henkilö on luonut keskustelulle jo sellaiset alkuehdot, että siinä ei voi voittaa. Keskustelun viitekehys on luotu sellaiseksi, että se johtaa väittelijän haluamiin tuloksiin. Väittelijä on jo rajannut, mitkä asiat ja kysymykset ovat varteenotettavia. Keskustelussa esiintyvät vaihtoehdot eivät anna paljoakaan liikkumatilaa. Varmoin kysymyksin hän musertaa puolustuksenne ja olette ansassa.

Hän on rakentanut keskustelun labyrintiksi. Siinä on vain yksi tie päästä ehjänä ulos. Hän tietää sen ja antaa sinunkin tietää sen, mutta se tie on sellainen, jonka haluaisit välttää, sillä se edellyttää suostumista hänen väitteisiinsä. Itse asiassa et ehkä haluaisi lainkaan olla siinä labyrintissä.

Jos olet vihaisena lopettanut keskustelun, kun huomaat, että hengenasioista on tehty tällaista kaupankäyntiä ja henkistä taistelua, sinua jäi kuitenkin vaivaamaan, että jäit sinne labyrinttiin sisälle. Olet labyrintissä sisällä, tai labyrintti on ikään kuin sinun sisälläsi ja ahdistaen seuraa sinua minne menetkin.

Tällaiseen labyrinttiin ei tarvitse jäädä. Sen voi purkaa pois. Ensimmäiseksi on hyvä tietää, että se on ihmisen rakentama labyrintti, ei Jumalan. Koko tuollainen labyrinttien rakenteleminen on jo lähtökohdiltaan eksynyt kauas siitä, mistä evankeliumista on kysymys. Jumalasuhteesta on tehty siinä mekaaninen systeemi. Suhdetta Jumalaan ei kuitenkaan voi pusertaa mihinkään matemaattiseen kaavaan.

Kun Jeesus kohtasi ihmisiä, hän ei koittanut solmia heitä sanoistaan. Hän ei johdattanut heitä loogiseen umpikujaan niin, että ihmisten oli sanottava, sinä voitit, olin väärässä. Keskustelu Jeesuksen kanssa ei ollut logiikan lakeja seuraavaa väittelyä, ei argumentointia, ei voittamista ja häviämistä älyllisessä taistelussa, ei mielipiteiden puolustamista ja oikeaksi osoittamista. – Jeesus kohtasi ihmiset ihmisten tasolla. Hän kyllä halusi muuttaa ihmisten todellisuutta, mutta ei tyrannin tavoin tyyliin, ”jos ette ole samaa mieltä kanssani, joudutte helvettiin”, vaan Jeesus kysyi usein ensimmäisenä asiana ihmiseltä: Mitä sinä haluat, että minä tekisin sinulle? Kysymys ei ollut mielipiteistä, vaan ihmisen elämästä, auttamisesta.

Jeesuksen vastaus fariseuksille antaa meille lisäksi arvokkaan ohjeen. Hän sanoo, että joka tahtoo tehdä hänen opetuksensa mukaan, tulee tuntemaan, onko tämä opetus lähtöisin Jumalasta. Hän ei antanut mitään aukotonta, älyperäistä selvitystä, jolla vastustajien väitteet kumottiin. Kysymys ei ole älyllisestä näpertelystä tai oivaltamisesta, vaan Jeesuksen sanan ja opetuksen koettelemisesta ja luottamisesta siihen, että Jumala valaisee ymmärryksemme ja sydämemme kulkemaan oikeaa tietä (sisälähtöisyys, itseohjautuvuus). Meillä ei ole mitään kumoamatonta todistetta oman uskomme oikeellisuudesta. Ainoastaan sydämemme todistus, joka kehottaa meitä olemaan alistumatta toisten ihmisten pyrkimyksille saada sielumme hallintaansa. Sielullamme on vain yksi valtias, Kristus. Hän ei käytä valtaansa meidän alistamiseen, vaan hän haluaa kasvattaa meidät Jumalan lasten vapauteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s