Pääsiäispäivä

Pääsiäinen 2017 – Käärinliinat opetuslapsen silmin

Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.
Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.

Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.
Joh. 20: 1-10

Pitkäperjantain kärsimystä ja kuolinkamppailua seurasi Jeesuksen kiireellinen hautaaminen ennen auringonlaskua ja ennen sapatin alkamista. Sapattina Jumala luomiskertomuksen mukaan lepäsi. Nyt lepäsi myös Kristus saatettuaan työnsä valmiiksi ja annettuaan henkensä Taivaallisen Isän käsiin. Mutta opetuslapset eivät tienneet tästä vielä mitään. Heidän usko ei ollut vielä herännyt.

Minkälainen oli aamu Jeesuksen oppilaiden keskuudessa, johon sapatin jälkeen herättiin? Se oli kovasti toisenlainen kuin palmusunnuntain ilo. Jeesus on kuollut. Kuolema oli todellista ja lopullista. Sapatti ei varmaankaan heille ollut lepoa. Kuoleman surua seurasi pelko siitä, että pian heidätkin otettaisiin kiinni.

Kaupungin johtajilla taas oli kevyt olo. Heitä vaivannut ongelma oli ratkaistu. Se oli pyyhitty pois päiväjärjestyksestä. He olivat saaneet tehtyä juuri sen, minkä toivoivat: Kitkettyä pois kumoukselliset ajatukset ja koko Jeesus-liikkeen. Jeesuksen teloitus oli häpeärangaistus vieläpä ankarimmasta päästä. Tuollainen irvokas ja brutaali ruumiin häpäiseminen oli niin perusteellista, että se ei jättänyt mitään selittelyn varaan. Tällaisen kohtalon omaava henkilö ei ole Jumalan profeetta vaan huijari ja hän on saanut sellaisen kohtalon, minkä jumalanpilkallaan ansaitsi.

Saattamalla Jeesus perusteellisesti häpeään, myös hänen kannattajansa joutuvat saman häpeän alle, eivätkä enää uskalla tulla kolostaan ja pian koko liike sammuu. Kukaan heistä ei uskalla enää sanoa olleensa Jeesuksen oppilas. Jeesuksen kannattajien liike oli nujerrettu kertakaikkisesti. Häpeä teki tehtävänsä. Sitä leimaa opetuslapset eivät halua kantaa. Se oli vain hiljaa nieltävä ja kadottava maisemista aloittamaan uutta elämää niiden rippeiden kanssa, mitä oli jäljellä. Oli kysymys oikeusmurhasta tai ei, sen ajan mediatodellisuus tai julkisesti tarjottu todellisuus jäi voimaan. Kun ihminen on leimattu ja maine viety, sitä ei saa takaisin. Siinä vaiheessa selittely on turhaa. Peli oli hävitty. Tarjolla ollut tulevaisuus ei ollut houkutteleva.

Voin kuvitella oppilaiden tuntevan vihaa Jeesusta kohtaan, kun hän ei piitannut heidän varoituksistaan. Opetuslapset olivat nimenomaisesti varoittaneen Jeesusta menemästä Jerusalemiin. Viime kerralla oli käydä huonosti, kun Jeesus lähes kivitettiin. Miksi hän ei kuunnellut oppilaitaan. Tämähän oli lähes tiedossa, että näin tulee käymään.

Tilanne oli katastrofaalinen. Mutta jotakin tapahtui, mikä muutti kertomuksen kulun. Hallitsijoiden manööveri Jeesus-liikettä kohtaan meni pieleen. Usko tapahtumien toisenlaiseen kulkuun lähti alulle tyhjältä haudalta. Jeesus on poissa? Kaikki evankeliumit kertovat tyhjästä haudasta. Magdalan Maria kävi haudalla varhain aamulla ja huomasi, että haudan suulta oli kivi poissa. Oliko hauta ryöstetty ja Jeesus viety pois, kuten hän epäili?

Sitä asiaa Pietari ja Johannes lähtivät selvittelemään. Miksi hautaa ei jätetty rauhaan? Kun Johannes ja Pietari saapuvat haudalle, he tutkivat sitä ymmärtääkseen, mitä siellä on tapahtunut. Johannes evankelistan kertomuksessa Jeesuksen käärinliinat saavat tärkeän osan tyhjän haudan kuvauksessa. Kun Jeesuksen runneltu ruumis laskettiin alas ristiltä ja Pilatuksen suostumuksella saatiin haudattavaksi, hänet kiedottiin kalliiseen liinaan. Josef Arimatialainen oli kaupungin rikkaimpia miehiä ja hän antoi liinan ja hautapaikkansa vuodeksi käyttöön. Ajatus oli, että vuoden jälkeen jäljellä on vain luut, jotka Jeesuksen omaiset saisivat haudata haluamaansa paikkaan. Nyt tämäkin lohtu omaisilta vietiin. Oliko Jeesuksen kunniallinen hautaaminen liikaa joillekin? Olisiko hänet pitänyt viskata vain johonkin monttuun koirien ja haaskalintujen raadeltavaksi? Niin luultavasti kävi niille kahdelle rikolliselle, jotka Jeesuksen kanssa teloitettiin.

Evankeliumissa opetuslapset näkevät käärinliinat paikallaan. Johannes katseltuaan käärinliinoja uskoi Jeesuksen nousseen kuolleista. Miksi?

Kaksi selitystä tulee mieleen. Ensiksi se, että käärinliinat olivat paikallaan, tarkoitti sitä, että hautaa ei ollut ryöstetty. Haudanryöstäjä olisi ottanut vainajan sieltä liinoineen. Tai jos he olisivat irrottaneet hänet siteistä, käärinliinat olisivat olleet hujan hajan haudalla. Mihinkään ei ollut koskettu. Käärinliinat olivat edelleen siinä asennossa, jossa ne olivat olleet Jeesuksen ympärillä. Mitään ei ollut kääritty auki. Hautaa ei ollut ryöstetty, vaan asialle on jokin muu selitys. Tämä selitys valkeni Pietarille ja Johannekselle. Jeesus on noussut kuolleista.

Ylösnousemuksessa Jeesuksen ei tarvinnut riuhtoa käärinliinaa ympäriltään. Hän oli vain kadonnut sieltä. Kun Lasarus herätettiin kuolleista, hän nousi haudasta käärinliina ympärillään. Hänet oli vapautettava liinoista. Kun Jeesus nousi kuolleista. Hän oli muuttunut hetkessä toisenlaiseen olomuotoon, jota fysiikan lait eivät enää koskeneet. On tapahtunut jotakin muuta kuin haudanryöstö. Jeesus on noussut kuolleista.

Pääsiäisen merkitys ei kuitenkaan voi kaventua siihen, että hän vain heräsi henkiin kaiken kidutuksen ja kuoleman jälkeen kuollakseen pian uudelleen. Ei tuollainen vanha tarina koskettaisi meitä.

Pääsiäinen ei ole suuri kertomus, ellei oma tarinasi liity siihen. Opetuslasten kohdalla kertomus liittyi heidän häpeäänsä, joka poistui. Mikään häpäiseminen, kiduttaminen ja surmaaminen ei kumonnut totuutta, minkä Jeesus toi maailmaan. Valheelliset voimat eivät voittaneet. Kun Jeesus nousi kuolleista, Jumala samalla osoitti, että Jeesuksen asia ei hävinnyt vaan se on totta edelleen.

Kun Jeesus nousi kuolleista, samalla poistui opetuslasten pelko, nimenomaan kuolemanpelko. Jeesus ei vain herännyt kuolleista eloon. Hän ei voittanut vain omaa kuolemaansa, vaan myös meidän jokaisen. Hän voitti sen Kuoleman, mikä kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Se ei ole matkan pää. Jeesus tuo turvan suurimman pelkomme edessä.

Kun katsot pääsiäisen tyhjää hautaa, mitä se sinulle kertoo?

Se kertoo Jumalan armosta ja anteeksiantamuk-sesta. Jumala tekee jotakin sinulle sellaista, mihin itse et olisi koskaan pystynyt. Hän on siivonnut sinun jälkesi, niin kuin isä ja äiti tekevät lastensa sotkuille. Tällä kertaa se sotku on ollut niin suuri, että vain viattoman Jumalan Pojan veri puhdisti sen.

Samalla kun pääsiäisen tyhjä hauta kertoo ylösnousemuksesta, se on myös salaisuus. Se on jotakin sellaista mikä ei ole aisteille ilmeistä. Se on jotakin sellaista minkä vain Pyhän Hengen synnyttämä usko meissä ymmärtää. – Tyhjää hautaa voi katsoa kuin turistikohdetta lihallisin silmin. Käärinliinoja voidaan tutkia ja hypistellä käsissä, mutta vain uskon silmät näkevät tuon haudan läpi siihen uuteen todellisuuteen, jonka Jeesuksen ylösnousemus sai aikaan.

Aloitin saarnani sanomalla, että Jumala lepäsi luomisen jälkeen. Jeesus lepäsi sapatin saatuaan oman työnsä päätökseen. Kristittyjen pääsiäinen on myös kuin uuden luomisen aamu tai aamu vedenpaisumuksen jälkeen, jolloin Nooan perhe astui arkista kuivalle maalle. Nyt tuo vedenpaisumus oli hukuttanut vain yhden miehen, mutta samalla kaikki maailman synnit hänen kanssaan. Siksi kun Jeesus tekee sinut vapaaksi, sinä olet todella vapaa. Jokaisena aamuna aurinko tanssii sinulle.

Kivi on vieritetty – saatto-ovi ja tyhjä hauta

Pääsiäinen 20.4.2014
Evankeliumi – Mark. 16: 1–8 (koska pääsiäisyön palvelusta ei ollut vietetty)
Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: »Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?» Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.
Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: »Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’»
Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.

Pääsiäisenä puhutaan naisten käynnistä haudalla. Niin se on usein tänäkin päivänä. Naiset käyvät haudalla, kun miehet ovat kuolleet heitä aikaisemmin. Hautausmaat ovat rauhallisia puistoja, siellä on hyvä hetki viivähtää. Se tuo samalla syvyyttä elämään – asioita näkee paremmin oikean kokoisena, kun ne suhteuttaa ajan rajallisuuteen. Monilla teistä lienee tälläkin hautausmaalla kirkon ympärillä lukuisia sukulaisia ja ystäviä, tuttuja haudattuina. Heidän nimensä hautakivessä palauttaa mieleen jotakin sellaista, mikä kerran on ollut mutta ei enää palaa.

Hauta on peruuttamatonta. Usein lesket ovat kertoneet tavattuani heitä sururyhmässä ja muuallakin, että vasta hautaamisen jälkeen kuoleman lopullisuus alkoi hahmottua – siitä tuli todellista siten, että hautausmaalla on olemassa paikka, jonne arkku on laskettu – on paikka jossa voi käydä. Tästä kirkosta on (30 vuoden aikana) monta vainajaa lähetetty viimeiselle matkalle. Kantajat ovat kantaneet arkun ulos hautausmaalle tuosta ovesta ja saattojoukko muodosti arkun perässä hiljaisen kulkueen. Arkku lasketaan hautaan ja toisinaan joku vainajan omaisista heittää kourallisen hiekkaa arkun päälle ikään kuin haudan peittämisen aloituksena. Myöhemmin hauta luodaan umpeen. Aadamille lausutut sanat käyvät toteen: Maasta sinä olet tullut. Maaksi pitää sinun jälleen tuleman.

Hetki sitten kuulemanne evankeliumi lähtee liikkeelle siitä surullisesta tosiasiasta, että Jeesus on perjantaina haudattu ja nyt on ensimmäinen sapatin jälkeinen päivä. Juutalaisten sapattina ei tehty mitään askareita. Ei myöskään hautauksia tai siihen liittyviä asioita. Sapatti oli lepopäivä. Sapatin jälkeen sunnuntaiaamuna Magdalan Maria ystävineen tekevät matkan Jeesuksen haudalle. He haluavat saattaa loppuun hautaamiseen kuuluvia järjestelyitä. Hauta oli toisenlainen kuin omamme. Juutalaisessa perinteessä hauta oli ikkunaton huone, kellarimainen kammio, jonne vainaja laskettiin. Ovi suljettiin perässä ja tilkittiin, jotta vainaja saisi maatua rauhassa. Muutaman vuoden jälkeen vainajasta on luut jäljellä ja ne laitettaisiin puolen metrin mittaiseen arkkuun, jossa luut säilytettäisiin.

Naisilla on mukana tuoksuvoiteita, joilla vainaja käsiteltäisiin. Kuoleman hajua saatiin sillä pidettyä loitommalla. Mutta yhtä kaikki – hetkessä heidän maailmansa oli muuttunut. Kaikki unelmat ja toiveet, mitkä Jeesukseen oli liitetty, kuolema oli katkaissut ne kuin hauraan langan. Opetuslapset olivat paenneet ja piiloutuneet. Heidän ei ollut turvallista näyttäytyä. Naiset kantavat vastuun järjestelyistä, joita hautaamiseen kuului. He olivat paikalla, kun Jeesus kuoli, he olivat paikalla, kun heidän mestarinsa ruhjottua ruumista otettiin ristiltä ja laitettiin käärinliinaan ja hautaan – ja nyt oli tarkoitus voidella ruumis ja sulkea hauta jotta luonto saisi tehdä tehtävänsä ja Aadamille lausuttu kirous tomuksi muuttumisesta kävisi toteen myös heidän mestarinsa kohdalla.

Haudalla heitä kohtaa yllätys. Kivi haudan suulla oli siirretty syrjään ja hauta oli tyhjä. Kivi on ovi, mikä sulkee haudan. Oveen ei ole laitettu salpaa, kahvaa tai saranoita. Se ei ole ovi avaamista ja kulkemista varten. Kaikki neljä evankeliumia kertovat haudan kivestä, joka on varmistanut hautarauhan. Evankeliumit kertovat yhtäpitävästi myös sen, että sunnuntaina varhain aamulla kun naiset menivät haudalle, kivi oli poissa haudan suulta. Enkeli oli vierittänyt sen syrjään

Mikä lienee heidän ensimmäinen ajatuksensa, kun he näkevät haudan avatuksi? Juutalaiset suhtautuivat hyvin vakavasti hautaukseen. Hautarauhan rikkomista ei kukaan olisi osannut kuvitella tapahtuvaksi. Mutta vielä vähemmän sitä, että haudasta kukaan tulee elävänä ulos. Jeesuksen kuolema oli ristillä oli harvinaisen julma ja todellinen, siitä ei ollut mitään epäselvyyttä. Hänen kuolemansa oli vieläpä keihäällä varmistettu – puhkaisemalla hänen kylkensä. Jeesuksen kärsimys oli päättynyt, mutta Jeesuksen seuraajien suru ja maailmankuvan romahtamisen tuoma sekasorto oli vasta alkanut.

Tyhjä hauta sellaisenaan ei synnyttänyt heissä muuta kuin järkytyksen. Tyhjä hautahan ei itse puhu mitään. Sanat kokemuksen tyhjyyteen tulevat muualta. Enkeli sanoo: Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, hän ei ole täällä. Enkelin sanoista virtasi tapahtuneelle selitys. Hän on noussut kuolleista. Jeesus elää eikä enää kuole. Vähitellen tapahtumien oikea luonne alkoi hahmottua. Tuoksuvoiteet olivat nyt tarpeettomia sillä Aadamille lausuttu maatumisen laki on joutunut antamaan periksi. Kuolema ei voittanut Jeesusta. Sillä ei ollut enää lupa maaduttaa Jeesuksen ruumista. (Apt 2:27)

Jeesuksen ristinkärsimys ei ollut kuolinkamppailua sanan perinteisessä mielessä – sitä että hän sinnitteli elävien kirjoissa niin kauan kuin pystyi. Päin vastoin. Jeesus kuoli ristillä tavallista nopeammin. Mutta kuolilnkamppailu oli kamppailua itse kuoleman mahtia vastaan. Jeesus vei taistelun eturintamalta vihollisen selustaan, sen päämajaan ja hankki voiton meille siellä. Kristus kukistaa kuolemallaan nämä vallat. Synti on kuolman siemen Aadamin lankeemuksesta alkaen – Kristus itse on synnitön ja hän on maksanut täyden hinnan meidän synneistämme. Siksi kuoleman valta on murrettu. Hänet haudataan, mutta hauta ei voi pitää häntä enää vankinaan. Jeesus nousee kuolleista uuteen ylösnousemustodellisuuteen ensimmäisenä ihmisenä eikä meidänkään haudoilla kuolemalla ole viimeistä sanaa.

Jeesus ei kuolleista noustuaan tullut elämään tavallista elämää, kuten Lasarus (jonka Jeesus herätti kuolleista, mutta joka sitten aikanaan kuoli normaalisti uudestaan). Se todellisuus ja ruumiillisuus, mikä Jeesuksella nyt oli, on jotakin uutta ja ennen kokematonta. Jeesus ei enää kuole. Hän elää ikuisesti. Hän elää sellaista ylösnousemuselämää, joka on myös meidän päämäärämme. Hänen kaltaisekseen meidän on määrä tulla. Mikä parasta tuon uuden ylösnousemuselämän siemen kasvaa sinussa ja meissä kasteen perusteella. Meidät on kastettu Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Olemme osallisia jo siitä uudesta elämästä ja uudesta olemisen muodosta, mikä Jeesuksen kautta on tullut. Siksi tänään muistamme omaa kastettamme – se on meidän tyhjä hautamme.

Olette huomanneet varmaan kirkon saatto-oven erilaisen asun. Se on muutettu kuvaamaan Kristuksen hautaa, josta kivi on vierietty pois. Me olemme tavallisesti kulkeneet samasta ovesta surusaatossa, kuoleman koskettamina. Tänään palveluksen päätteeksi teidät kaikki kutsutaan kulkueeseen, jossa kuljemme saatto-ovesta ulos ja tulemme pääovista sisään. Se ei ole hautajaiskulkue, vaan ylösnousemuskulkue. Se on voittokulkue, jossa yhdymme laulaen pääsiäisen iloon.

Kristuksen hauta
Tyhjä hauta

Saatto-oven ja tyhjän haudan yhdistämisellä on siis tarkoituksena. Toivonkin, että aina kun tässä kirkossa osallistut hautasaattoon, jossa kuljetaan tästä ovesta, toivon että muistat tämän päivän. Toivon, että näet mielessäsi Jeesuksen haudan pääsiäisen aamuna.  Saattaessamme vainajiamme, kulkiessamme tämän oven läpi, kuljemme samalla läpi tyhjän haudan. Jeesus on tehnyt siitä meille tien katoamattomaan elämään. Meidän hautamme eivät ole lopullisia. Hautajaiskulkueitamme ei väritä vain kuoleman suru vaan usko ylösnousseeseen Kristukseen ja toivo jälleennäkemisestä.

Siksi Aadamille lausuttu maatumisen laki on saanut rinnalleen uuden vielä vahvemman sanan: Jeesus Kristus Vapahtajamme herättää sinut viimeisenä päivänä. – nämä sanat ovat tulleet jatkoksi, kun sanotaan: Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman, Jeesus Kristus Vapahtajamme herättää sinut viimeisenä päivänä.

Hyvät ystävät. me emme vietä pääsiäistä turhaan. Tämä päivä muistuttaa meitä siitä, että syvimpiin pelkoihimme on vastaus rakastavan Jumalan  pelastusteoissa. Synnit on sovitettu, kuolema on voitettu, paratiisin portti on auennut. Kirouksen tilalla on Jeesuksen sana: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.”

(2014 saarnaan valmistauduin lukemalla Benedictus XVI kirjaa Jeesuksen viimeiset päivät. Joitakin kaikuja hänen teoksestaan on siis kuultavissa tässä saarnassa. Hänellä oli hyviä huomioita. Mutta tämä saarna toimi vähän toisella tavalla. Tarkoitus ei ollut kovin paljon todistella ylösnousemuksen puolesta vaan elää sitä todeksi.)

 

Pääsiäinen 2011 – Otteita Maria Magdalan päiväkirjasta

Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.
    Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.
    Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa. Joh. 20: 1-10

Hiljaisen viikon liturgiassa kiirastorstaina ja pitkäperjantaina on paljon katseltavaa. Juudaksen ja opetuslasten kynttilät sammutetaan. Heidän uskon lamppunsa sammui. Se koki täydellisen haaksirikon kun Jeesus otetiin kiinni ja annettiin teloitettavaksi. Pitkäperjantaina sammutettiin Kristus-kynttilä Jeesuksen kuoleman merkiksi.

Pääsiäinen alkaa pimeästä, täydellisestä epätoivosta, uskon raunioista. Siihen opetuslasten tunteiden vuoristorataan on vaikea mennä mukaan. Mutta toivon, että voit sijoittaa itsesi hetkeksi Magdalan Marian paikalle. Hänen rakkutensa mestariin ei sammunut vaikka koko hänen maailmansa järkkyi. Hän oli läsnä silloin, kun Jeesus otettiin kiinni ja opetuslapset pakenivat. Hän oli läsnä silloin kun Jeesus kuoli. Hän oli hautaamassa Mestariaan ja hän oli ensimmäisenä paikalla silloin kun hauta oli tyhjä. Ja hän oli ensimmäinen jolle Jeesus ilmestyi noustuaan kuolleista.

Tänä aamuna pyydän sinua Magdalan Marian seuraksi, kun luen otteita hänen päiväkirjastaan, missä hän katsoo taaksepäin elämäänsä ja pohtii kaikkea tapahtunutta ja sitä käännettä, mikä tapahtui Jeesuksen kuoltua.

Perjantaina yöllä. Olen väsynyt ja järkyttynyt. Jeesus on kuollut. Opetuslapset hylkäsivät häntet. Hautasimme Jeesuksen kiireesti. En enää tiedä mitä ajatella…

Lauantaina aamulla: Nukuin kaksi tuntia. Ajatukset pitävät hereillä. Takanani on elämäni merkillisin ajanjakso. Ennen kuin tapasin Jeesuksen, olin viettänyt elämäni yhteiskunnan laitamilla. Olin halveksittu ja himoittu yhtä aikaa. Minulle oli puhuttu paljon valheellisia sanoja. Minua himoittiin, mutta ei rakastettu. Minua käytettiin hyväksi, mutta ei arvostettu. Minua paheksuttiin ja kartettiin. Olin tottunut siihen. En osannut arvostaa itsekään elämääni. Olisin halunnut sen muodostuvan toisenlaiseksi. Minulla ei ollut enää paljon haaveita, kunhan selvisin päivän eteenpäin. Pärjäsin maailmassa vain siksi, koska kovetin sieluni.

Mutta eräänä sunnuntaina kohtasin Jeesuksen. Hän oli erilainen kuin kukaan muu. Hän katsoi minua sydämeen asti – ei halveksien, ei tuomiten, ihan kuin olisin ollut ihminen, kuten muutkin. Kovettunut sydämeni alkoi pehmetä. Joku näki minussa enemmän ja parempaa kuin itse uskalsin itsessäni nähdä. Joku näki ja rakasti. En unohda sitä koskaan. Oli joku joka halusi antaa minulle jotakin puhdasta – ei itsekkäistä syistä vaan hyvyydestään. Sain silloin taksisin oman itsekunnioitukseni ja elämän. Se on jotakin sellaista, mitä minulta ei enää voida riistää. Ehkä siinä on riittävästi voimaa ja valoa jatkaa elämääni eteenpäin. Tai sitten, jos Jeesus ei ollutkaan se, joksi häntä luulin – kaikki oli harhaa ja hänen opetuksensa liian hyvää ollakseen totta. Maailma olisi entisensä. Kaikki palaisi ennalleen harmaaseen, värittömään, ilottomaan arkeen, jossa raha ratkaisee. Sitä en halua enkä siihen suostu.

Lauataina päivällä – Istun taas kirjoittamaan. Se auttaa minua selvittämään ajatuksiani. Muistan kuinka sain Jeesukselta syntini anteeksi. Oli kuin minut olisi nostettu syvästä häpeän ja syyllisyyden kuilusta. Halusin osoittaa kiitollisuuttani ja kulkea hänen mukanaan ja auttaa häntä missä voin. Muutaman muun naisen kanssa kuljimme Jeesuksen huoltojoukoissa. Hän puhui ihmisille armosta, näin hänen parantavan sairaita, antavan leipää nälkäisille ja ennen kaikkea antavan toivoa ihmisille, jotka olivat menettäneet kaiken. Taivaallinen hyvyyden valo kosketti ihmisiä Jeesuksen kautta.

Sitten torstaiyönä kaikki muuttui. Pimeän musta koura tarttui Jeesukseen ja puristi hänet hengiltä. Se sama tunkkainen pahuus oli minulle tuttu entisessä elämässäni. Se pyyhkäisi yhdellä kertaa pois kaiken sen hyvän, mitä Jeesus oli tuonut ihmisille. Kun Kristus kuoli, hänen mukanaan pimeni aurinko, maailman valo ja toivo. Jeesus kantoi koko ihmiskunnan tulevaisuutta harteillaan! Hänessä tuli ihmisille uusi mahdollisuus. Nyt se oli poissa. Jäljellä vain kuoleman varjo päälläni ja kaikkien muiden oppilaiden yllä. Olen aivan voimaton.

Sunnuntai – Ilo, ilo, suuri ilo. Tätä ei usko kyllä kukaan. Sapatti oli päättynyt ja valmistin itseäni matkaan parin kilometrin päähän haudalle. Lähestyessäni paikkaa, minulle tuli jo kaukaa outo tunne, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Sieraimiin tuli ensin hentona puutarhan kukkien ja hedelmien tuoksua. Se erottui selvästi niistä tuoksuvoiteista, joita kannoin mukanani ja tuoksu voimistui kaiken aikaa. Lähempänä hautaa huomasin kiven olevan pois paikaltaan. Vaistomaisesti peitin kädellä sieraimeni, mutta tajusin samalla, että pistävää kuoleman hajua ei ole missään. Outoa

En silloin tiennyt mistä on kysymys, vaan juoksin kertomaan opetuslapsille asiasta. Jeesuksen hautarauhaa on rikottu. – ei riittänyt, että hänet surmattiin kuin rikollinen. Hänen kuollut ruumiinsakin haluttiin vielä häpäistä.

Jotenkin tiesin, että kysymys on ehkä suuremmasta asiasta: kaikkea Jeesuksen tarinasta ei ole vielä kirjoitettu.

Näissä sekavissa ajatuksissani kuljin takaisin haudalle. Itkin väsymyksestä, itkin ihmisten pahuutta, rakkaudettomuutta ja julmuutta, itkin ihmisten sokeutta, että he eivät nähneet Jeesuksessa sitä Jumalan hyvyyttä, mitä me muut näimme, itkin kuoleman lopullisuutta ja itkin itseäni ja tulevaisuuttani.

Katsoin tyhjään hautaan, koska se oli kovin valoisa… ja näin kaksi enkeliä. Niin sanoinhan, että kukaan ei usko. Mutta se ei ollut vielä mitään. Kuulin takaani tutun äänen, joka puhutteli minua nimelläni: Maria!

Henkeni salpautui. Käännyin katsomaan. Olenko tulossa hulluksi. Jeesus seisoi edessäni. Päässäni raksutti tyhjää – änkytin jotakin ja itkin entistä enemmän.

En tiedä miten tällaisessa tilanteessa pitää käyttäytyä. Minä putosin polvilleni ja halusin suudella niitä jalkoja, jotka olin kerran aikaisemminkin kastellut kyynelilläni. Mutta Jeesus lähetti minut oppilaiden luo. Jälleen vein heille viestin. En vain tyhjästä haudasta, vaan kuoleman voittajasta, Jeesuksesta. Kuolon Käärme, joka yritti tuhota Jeesuksen, tukehtui omaan myrkkyynsä.

”Olen nähnyt Herran”, huusin heille. Olisittepa nähneet heidän ilmeensä.

Olin niin onnellinen. Kaikki se mitä olin elänyt ja kokenut Jeesuksen seurassa oli totta. Se oli todellisuutta vielä syvemmin kuin olisin koskaan saattanut kuvitella. Hän ei antanut meille vain toivoa elää kärsimystemme keskellä. Hän ei antanut minulle vain itsekunnioitusta. Hän antoi kaiken, mitä hänellä oli. Hän antoi elämänsä, maailman elämän tähden. Kuoleman pimeyden läpi oli raivattu valoisa polku. Pahuuden ja pimeän musta koura oli menettänyt voimansa.

Eräänä sunnuntaina vuosien jälkeen Kristuksen ylösnousemuksesta

Olen nyt jo vanha nainen. Minä hupsu olen säilyttänyt nämä kirjoitukset suurena aarteenani, vaikka tapahtumat ovat mielessäni kuin eilinen päivä. Monta vuotta on kulunut siitä, kun näin ylösnousseen Herran. Hän ilmestyi vielä useasti oppilailleen kun vietimme ehtoollista, kunnes astui takaisin kirkkauteensa.

Moni ystäväni on jo nukkunut pois ja minä odotan vuoroani. Olen nähnyt paljon vihaa Jeesuksen oppilaita kohtaan. Pahuuden musta koura yrittää vielä saada tuhoa aikaan – ja saakin, mutta mitä se meille enää mahtaa. Pahimmillaan se riistää henkemme. Mutta silloin kun kuolemme, pääsemme Kristuksen luokse. Joten se kuoleman pelottavuudesta. Jumalan rakkaus on väkevämpi kuolemaa.

Minunkin on aika liittyä Jeesuksen ja rakkaitteni seuraan. Ystävät eläkää rohkeasti Kristukseen luottaen – jääkää Jumalan haltuun.

T: Magdalan Maria, ylösnousseen Kristuksen silminnäkijä ja köyhä todistaja.

Pidin tämän saarnan toisinnon 13.4.2020 karanteenikirkossa live-lähetys

 

Vaitelias Varma pitkäperjantai ja pääsiäinen

Aasitrilogian kolmas osa

Mark 16
Kun sapatti oli ohi, naiset menivät Jeesuksen haudalle aamulla heti auringon noustua saattaakseen päätökseen hautaamiseen kuuluvat velvollisuudet. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?”
Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.
Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät.
Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin.
Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen, että hän on noussut kuolleista.'”

Vanha aasi nimeltä Vaitelias Varma kuuli pikkuaasilta Viki Vikkelältä, että Jeesus oli Jerusalemissa. Viki Vikkelä oli saanut kunnian olla Jeesuksen kuninkaallinen ratsu, kun Jeesus teki matkan kunniakujaa pitkin ylös kaupunkiin.

Kun Varma kuuli siitä, Monet muistot nousivat hänen mieleensä. Varmakin oli ollut joskus nuoruudessaan kohdannut Jeesuksen. Eräänä yönä Vaitelias Varma oli mennyt karkuun hullua isäntäänsä, joka oli ruoskinut sitä niin paljon, että vielä sen vanhoillakin päivillä arvet näkyivät sen kyljissä. Sinä yönä Varma löysi piilopaikan siinä tallissa, jossa Jeesus syntyi. Ja kun isäntä aasinsa löysi ja aikoi ruoskia sitä Jeesus oli äänekkäällä itkullaan estänyt sitä tapahtumasta.

Vaitelias Varma oli sanonut, että hän haluaisi nähdä vielä Jeesuksen. Ja jos hän kerran on Jerusalemissa, niin mikään ei estä häntä etsimästä Jeesusta. Viki sanoi heti että hän tulee mukaan. Niinpä he lähtivät yhdessä Jerusalemia kohti.

Viki Vikkelä olisi halunnut juosta koko matkan. Se pomppi iloisesti tietä edes ja takaisin. Mutta Vaitelias Varma oli jo vanha aasi eikä hän jaksanut kulkea yhtä nopeasti. Niinpä Vikkelä joutui häntä aina odottamaan. Tällä kertaa matka tuntui pitkältä.

Lopulta he pääsivät kaupungin porteista sisälle. Kaupunki oli täynnä ihmisiä. – Mitenkä he täältä väenpaljouden keskeltä löytäisivät Jeesus-kuninkaan? Vaitelias Varma pohti ääneen?

Missä kuninkaat asuvat? Minne menevät? Mikä on hienoin ja loisteliain linna? Viki vastasi Vaiteliaan kysymyksiin. Löydämme kuninkaan sieltä, missä on paljon hälyä ja ihmisiä kokoontuneena iloitsemassa uudesta kuninkaastaan. Viki jatkoi päättelyään ylpeänä omasta kekseliäisyydestään.

Jerusalemissa oli yksi paikka, joka näkyi kaikkialle. Se oli suuri temppeli. Sinne he siis menivät.

Mutta kun he pääsivät temppeliin, siellä oli vain muutamia ihmisiä. Ei jälkeäkään siitä iloisesta hälinästä, jota he etsivät.

– Tänään ihmiset näyttävät kulkevan toiseen suuntaan. Vikkelä sanoi. Ja jos totta puhutaan, eivät kadulla kulkevat ihmiset näytä yhtään iloisilta. He ovat kovin vakavan näköisiä. Viki jatkoi.

Viki olisi halunnut nähdä edes yhden iloisen ilmeen. Missä olivat kaikki laulavat ja leikkivät lapset? Tunnelma on kovin jännittynyttä.

Missä hän oikein voisi olla? He pysähtyivät ajattelemaan.

Lopulta Vaitelias Varma sanoi: Ehkä ei ole ihme, että hän ei ole temppelissä. Ajattelepa paikkaa missä hän syntyi. Ajattele, keitä hän pyysi seuraansa. Hän syntyi kylmään talliin kaukana loistosta ja komeudesta. Ja sinusta vähäisestä aasista hän teki kuninkaallisen ratsunsa. Ei hän ole loiston ja kunnian keskellä. Luulenpa, että hän on siellä, missä on kaupungin surullisin paikka.

Niinpä he etsiytyivät kaupungin keskeltä sen laitamille. Siihen suuntaan näytti muutkin kulkevan. He jouduttivat askeliaan tietämättä oikeastaan minne he päätyvät. Ihmisvirta johti kaupungin muurien ulkopuolelle. Siellä he näkivät sotilaiden pitävän kolmea miestä kiinni, jotta heidät ristiinnaulittaisiin.

– Missä Jeesus on, Viki Vikkelä totesi, hän on hyvä kuningas eikä antaisi tällaisen raakuuden tapahtua.

Samalla kansa alkoi kohista. Ihmiset osoittelivat sormellaan keskimmäistä ristiä ja huusivat toisilleen: ”Juutalaisten kuningas. Taulussa ristin päällä lukee juutalaisten kuningas.”

Silloin Viki ja Varma molemmat säpsähtivät. Sanoivatko he juutalaisten kuningas. Ja he katsoivat tarkasti keskimmäistä miestä ristillä, joka rukoili sotilaiden puolesta: Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Tuon täytyy olla Jeesus.

Varma ja Viki tulivat kovin levottomiksi. Miksi kukaan ei puolusta Jeesusta? Varma muisti kuinka Jeesus vauvana pelasti hänet kovaäänisellä itkullaan ilkeän isäntänsä kepiniskuilta. Ehkäpä on nyt minun vuoroni pelastaa hänet. Varma ponnisti kaikki voimansa ja huusi ja hirnui niin kovalla äänellä kuin vain osasi. ”Lopettakaa, lopettakaa heti paikalla. Päästäkää Jeesus vapaaksi. Älkää satuttako häntä.” Viki Vikkelä yhtyi hänkin huutamaan. ”Senkin roistot ja murhaajat!” Kaikki kääntyivät katsomaan aaseja.

Kuusi sotilasta tuli heidän luokseen ja löivät kepillä niin monta kertaa, että saivat aasit hiljaisiksi.

Polvillaan maassa Varma ja Vikkelä itkivät hiljaa. Kepiniskut eivät heidän selässään tuntuneet, vaan suru siitä, mitä Jeesukselle tehtiin.

Kun kaikki olivat kääntyivät katsomaan Vikkelää ja Varmaa, katsojien joukossa oli myös Jeesuksen äiti Maria. Hän tuli aaseja lähemmäksi aprikoiden. Ja kun hän katsoi vanhaa aasia tarkemmin, hän tunnisti kyljissä olevista arvista Varman omaksi vanhaksi aasikseen.

– Sinäkin olet täällä. Maria itki Varmaa vasten. Aasit olivat pää painuksissa paikalla koko päivän ristin luona ja kun illalla Jeesus laskettiin alas. Viki Vikkelä kantoi Jeesuksen ruumiin hautaan.

Sinä päivänä Viki ja Varma eivät syöneet mitään, eivätkä seuraavanakaan päivänä. Ruoka ei maistunut eivätkä he tienneet mitä tehdä.

Varhain sunnuntaiaamuna naiset aikoivat lähteä haudalle. Hautaamiseen kuuluvia tehtäviä oli jäänyt kesken. He pohtivat ääneen, miten saisivat kiven vieritettyä pois haudalta. Varma ja Viki arvasivat heidän ongelmansa. – Mikä ongelma tuo pieni kivi on meille. Me lähdemme mukaan.

Arasti kävellen naisten perässä aasit miettivät tapahtumia. Miksi mies joka oli kaikkia kohtaan hyvä, miksi häntä vihattiin. Miksi hänet haluttiin surmata.

Ennen kuin Vaitelias oli päässyt pitkälle ajatuksissaan, he tulivat haudalle ja siellä huomasivat, että kivi oli vieritetty pois haudan suulta. Jeesuksen ruumista ei ollut siellä. Se oli poissa.

Naiset huusivat nähneensä enkelin ja juoksivat haudalta takaisin kohti majapaikkaansa, samalla Jeesus tuli heitä vastaan. Vielä kun naiset haukoivat hämmästyksestä henkeään – Viki Vikkelä ei arastellut, vaan hyppäsi Jeesuksen syliin, nuolaisi hänen poskeaan ja sanoi: ”Nyt on sinun vuorosi kantaa minut!” – Jeesus nauroi ja sanoi: Se aika tulee vielä.

Varma tuli myös Jeesuksen vierelle. Ja Jeesus rapsutti häntä niskasta.

”Ystävät. Pyyhkikää kyyneleenne. Nyt on ilon aika sillä pelastus on koittanut koko maailmalle. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän. Eikä mikään paha voi minua enää voittaa.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s