2. pääsiäispäivä

2. PÄÄSIÄISPÄIVÄ Pidetty Merikarvian kirkossa 31.3.1997.

JOHANNES 20:11-18

Tämän toisen pääsiäispäivän evankeliumi on varsin merkillinen. Tapaamme siinä itkevän Magdalan Marian; naisen josta Jeesus ajoi aikanaan 7 riivaajaa ulos. Maria itki haudalla. Hänen Herransa ja mestarinsa oli kuollut ja nyt myös joku oli vienyt vainajan pois haudastaan. Näin Maria ajatteli.

Tyhjä hauta ei ollut vielä syy iloiseen ylösnousemususkoon. Tyhjä hauta oli murheen ja itkun paikka. Joku oli vienyt Herran ruumiin.

Mitä Maria olisi haudalla tehnyt? Ehkä sitä samaa kuin kaikki muutkin ihmiset ystäviensä ja omaistensa haudoilla. Vienyt sinne kyyneleensä ja rinnassa jäytävän kivun, jonka rakkaan poissaolo saa aikaan.

Haudalla tapaamme myös kaksi enkeliä. Maria ei ehdi niihin sen paremmin tutustua tai seurustella niiden kanssa, kun hän kuulee kysymyksen puutarhuriksi luulemaltaan mieheltä: Miksi itket?

Maria luuli miestä puutarhuriksi ehkä siksi, että Jeesuksen hauta oli puutarhassa ja oli todennäköistä, että puutarhuri olisi ollut siinä lähellä. Merkittävää ja merkillistä joka tapauksessa on, että Maria ei tunnistanut miestä Jeesukseksi. Tämä ei ole vain merkillistä vaan myös aika kiusallista.

Kysymys koko tapahtumassa on siitä, että Maria Magdalalainen on ensimmäinen ihminen maailmassa, joka kohtasi ylösnousseen Jeesuksen – mutta mikä tässä on kiusallista?

Kristinusko on lyhyesti ottaen ylösnousemususkosta. Kristinusko syntyi näiden kokemusten varassa, että Jeesus elää, vaikka hän kuoli. Jeesus on noussut kuolleista ja voittanut kuoleman. Kirjoitukset ovat täyttyneet.

Kristuksen ylösnouseminen on uskomme keskeisin kohta. Jos Jeesus olisi haudassa, kuolemaa ei olisi voitettu ja myöskään meidän syntejä ei olisi sovitettu. Mutta kun tämä ylösnousemuksen ihme on Marian silmin nähtävissä, hän ei tunnista Jeesusta Jeesukseksi, vaan joksikin epämääräiseksi puutarhuriksi.

Kärjistetysti voi siis sanoa, että Kristinusko perustuu näihin kohtaamisiin ylösnousseen Jeesuksen kanssa, mutta nämä kokemukset ovat ristiriitaisia. Silmän antama todistus ei tue väitettä ylösnousemuksesta, kun Marian edessä näyttääkin olevan puutarhuri eikä se tuttu Jeesus, jonka kanssa opetuslapset elivät ja kulkivat.

Kaikkein keskeisimmässä kohdassa, mitä uskomme perusteisiin tulee, on järkeämme loukkaamassa tällainen epäselvyys.

Opetuslasten todiste on siis ristiriitainen ja puutteellinen sille, joka haluaa väittää vastaan. Epäuskolle jää runsaasti tilaa sanoa, että koska henkilö näytti puutarhurilta eikä Jeesukselta, sen on täytynyt olla joku toinen henkilö kuin Jeesus. Mitä perusteita muka olisi uskoa, että kyseessä olisi sama Jeesus, jos se ei ollut edes Jeesuksen näköinen.

Samanlainen ilmiö esiintyy alttarilta luetussa evankeliumin kohdassa. Opetuslapset Emmauksen tiellä eivät tunnistaneet seuralaistaan Jeesukseksi, vaikka olivat ties kuinka kauan seurustelleet hänen kanssaan. Heille matkan aikana ei syntynyt mitään aavistusta siitä, että he kulkivat Jeesuksen seurassa. Vasta kun Jeesus mursi leivän käsissään, he tunnistivat Jeesuksen.

Maria samoin tunsi Jeesuksen vasta kun Jeesus kutsui häntä nimeltä. Kumpaa siis uskoa enemmän, silmiään vai korviaan? Maria uskoi korviaan ja olisi siltä seisomalta rientänyt halaamaan Jeesuksen kumoon ellei Jeesus olisi häntä estänyt.

Evankeliumit antavat siis selvästi ymmärtää, että Jeesus oli ulkoisesti muuttunut. Sitä ei kerrota miten hän oli muuttunut. Kyse ei kuitenkaan ollut vain kirkastetusta ruumiista, että se olisi hohtanut taivaan kirkkautta ja siksi tehnyt hahmoa vaikeaksi tunnistaa. Kysymys on selvästi erilaisesta ruumiista, jonka tunnistamisen suhteen opetuslapset erehtyivät. Miksi tällainen muutos tapahtui siitäkään ei kerrota mitään.

Paavali sanoo myös, että meidän ihmisten ylösnousemusruumiimme ovat erilaisia kuin nämä nykyisemme. Jollakin tavoin ne ovat erilaisia. Joten ei ole täyttä varmuutta tunnistammeko toisiamme tavatessamme taivaan kaduilla.

Epäusko pitää siis ylösnousemuskokemuksia entisen riivatun naisen hourupäisinä näkyinä. Marialla oli niin ikävä Jeesusta, että hän näki näkyjä. Hänen mielensä tuotti nuo ilmestykset. Tämä olisi epäuskon vastaus, järkeilyn vastaus.

Uskon salaisuuteen ei ole järjen mukaista vastausta. Järki joutuu ennemmin tai myöhemmin hylkäämään sen todistuksen, minkä usko tarjoaa. Mutta Maria lopulta tunnisti Jeesuksen, kun Jeesus lausui hänen nimensä sen hepreankielisessä muodossa Mariam.

Aikaisemmin Johanneksen evankeliumissa on kirjoitettu Jeesuksesta ja hänen oppilaidensa suhteesta seuraavasti: ”Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan.” Maria siis tunnisti paimenen äänen eikä ihmetellyt miehen outoa ulkomuotoa sen koommin enää.

Näkökulma ylösnousemukseen on siis täysin uskonnollinen eikä luonnollinen, järjellinen tai tieteellinen. Kenellekään puolueettomalle tarkkailijalle Marian kuvaus ei olisi riittänyt.

Uskon näkökulman mukaan Kristus voi myös ottaa tarkoituksellisesti toisenlaisen olomuodon. Ylösnousemusruumista ei sido fysiikan lait tai mitkkään luonnonlait. Hän voi ottaa itselleen hahmon, josta häntä ei tunneta. Näin tapahtui myös siis Emmauksen tiellä. Jeesus ilmestyi tarkoituksellisesti hahmoltaan vieraana näille kulkijoille. Tämä johtaa edelleen toisenlaiseen näkökulmaan. Ylösnoussut Kristus voi olla läsnä, vaikka emme häntä tunne.

Hän on läsnä kärsivissä lähimmäisissämme. Näinhän Matteuksen evankeliumi todistaa.

Minun oli nälkä, te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, te vaatetitte minut. Minä olin sairas, te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, te tulitte minun luokseni. – Milloin näimme sinut nälkäisenä, janoisena, kodittomana, alasti, sairaana tai vangittuna. Jeesus vastasi näille: Kaiken minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.

Kristus on edelleen läsnä kärsivissä lähmimmäisissämme ja on onnetonta, jos emme häntä enää tunne.

Voit ajatella, että nyt kysymys on aivan eri asiasta kuin ylösnousseesta Kristuksesta. Mutta mistä sen tiedät, jos sairaalassa itse Kristus on odottamassa käyntiäsi. Kuinka eri asiasta lopulta on kysymys? Kohtaammeko näissä läheisissämme todella Kristuksen vai jotakin muuta. Riittääkö meidän uskomme enää tähän?

Minun uskoni ei tahdo riittää. Mieluummin kohtaisin ylösnousseen Kristuksen en kärsivissä lähimmäisissäni, vaan niin kuin epäilijä Tuomas. Hän sai käsillään koittaa Kristuksen haavanjälkiä tämän kyljessä, käsissä ja jaloissa. Se oli helppoa ja vailla vaatimuksia. Mutta Kristus ei kanna näitä merkkejä köyhissään ja sairaissaan. Näissä on toisenlaiset haavat, jotka kaipaavat lääkitystämme (kosketustamme).

Tämän huomaaminen vaatii meiltä vahvaa uskoa, rohkeaa ja palvelualtista mieltä. Luulenpa, että Kristus lähimmäisissämme soisi tulla useammin nähdyksi ja autetuksi.

Yhtä käsittämätön asia päivän evankeliumissa on se, että Maria ei saanut koskettaa Jeesusta. Maria, jonka itku vaihtui äkillisesti riemuksi, olisi varmasti halannut ilosta Mestariaan,mutta Jeesus kielsi sen sanoen: Älä koske minuun. – Miksi hän näin sanoi? Oliko hän vielä niin heikko, ettei kestänyt kosketusta, vai oliko hän haamu, jota ei olisi edes voinut koskea, vai mistä oli kysymys?

Kovin paljoa asiaa ei selvitä Jeesuksen selitys, että hän ei ole vielä noussut isän luo. Sillä saivathan pian muut opetuslapset koskea häntä ja tuntea, että siinä todella oli Kristus ylösnousseena heidän seurassaan eikä mikään kuvajainen tai muukaan epätodellinen henkilö. Mutta Mariaa kiellettiin koskemasta Jeesusta Puutarhahaudalla.

”Älä koske minuun!” Tämä lause on tullut monilla rakastavaisillakin tutuksi keskenäisten taisteluiden tuoksinnassa. Joskus kiukku ja viha on niin sietämätöntä, ettei salli toisen edes koskettaa itseään.

Koskettaminen lienee maailman ihmeellisin asia. Se on myös läheisin yhteys, mikä aisteilla on saatavissa. Kuulo on etäinen aisti. Näkö tuo kohteen jo lähemmäs, mutta koskettaminen on kaikkein läheisin ja kallis-arvoisin aistimme. Kosketuksessa toiseen ihmiseen välittyy suuria asioita. Asioita, joita sanoin ei voi ilmaista. Vasta kosketuksessa todellistuu yhteys ihmisten välillä ja kipeä erillisyys vaihtuu läheisyydeksi. Mutta kun läheinen ihminen kieltää koskettamasta itseään, tilanne on sangen hämillinen.

Jeesus ei varmaankaan vihannut Mariaa, oppilastaan. Ehkä hän tarkoituksellisesti piti Marian kaiken lähempien aistimusten ulkopuolella. Maria ei nähnyt Jeesusta, hän näki puutarhurin. Lisäksi hän ei saanut koskea Jeesusta. Hän oli pelkän kuulemisen varassa. Ihan kuin seinä olisi vielä ollut heidän välillään niin, että vain ääni kuului. – Mutta tämä ääni herätti uskon Marian sydämessä, jopa niin vahvan, että kun hän riensi muiden opetuslasten luo kertomaan uutista ylösnousseesta, hän valehteli nähneensä ylösnousseen vaikka oli vain kuullut. Mutta pelkkä kuuleminen riitti.

Kysymys nyt onkin siitä, riittääkö se meille. Me emme Jumalaa ja Herraamme voi nähdä, saatikka käsin koskettaa, emme myös tieteellisesti todistaa. Voimme kuulla kuitenkin hänen äänensä, kun hän Marialle sanoo: ”Minä nousen Isäni luo ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.” Tästä tiedämme, että Jeesus elää, että meillä on taivaassa Jumala, joka on meille kuin Isä.

Rukoilemme.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s