6. sun pää

6. sunnuntai pääsiäisestä (2006 ?)

Mitä kirkon olisi tehtävä jotta se ’pelastuisi’?

Jeesus rukoili ja sanoi opetuslapsilleen: Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä. ”Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. ”Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua. Joh 17:18-23

Valtakunnalliset Kirkkopäivät ovat juuri takanapäin. Tilaisuus kulki nimellä, Isä meidän joka olet kaupungissa. Kirkkopäivät ovat eräänlainen mittari siitä, mitä kirkossa tänään tapahtuu ja missä Suomen kirkollinen elämä kulkee ja mitä kaikkea kirkon sisälle mahtuu ja mitä se sietää.

Kirkkopäivillä kysellään myös sitä, keitä usko kiinnostaa? Mihin suomalaiset uskovat? Erään tutkimuksen mukaan uskonnosta on tullut yhä syvemmin ihmisten yksityiselämään kuuluva asia. Se kuuluu henkilökohtaisen elämän piiriin, joka halutaan pitää tarkasti suojattuna. Jos hengellinen elämä on vain yksilön omaa sisäistä hartautta, jota kaikessa hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä harjoitetaan, silloin myös nämä ihmiset esittävät kysymyksen, mihin kirkkoa enää tarvitaan. Seurakuntayhteys heistä tuntuu tarpeettomalta. Kirkossa taas esitetään huolestuneena kysymys, mitä siellä olisi tehtävä, jotta ihmiset osallistuisivat sen toimintaan.

Kärjistäen voidaan sanoa tapahtuneen hidas muutos suomalaisessa hengenelämässä. Ennen ihminen kysyi, mitä hänen olisi tehtävä, jotta hän pelastuisi. Tällainen ihminen ohjattiin kirkon armovälineiden piiriin, Jumalan sanan ja sakramentin ääreen. Nyt nämä lääkkeet tuntuvat kansankirkon suuresta joukosta liian miedoilta ja mauttomilta. Kirkot autioituvat. siksi kirkossa kysytään, mitä kirkon olisi tehtävä, jotta se pelastuisi. Kirkossa me tiedämme, mikä on vastaus elämän syvimpään kysymykseen. Mutta ehkä me emme tiedä mitä ihminen nyt kysyy? Mikä on hänen syvin peruskysymyksensä?

Puhutaan vieraantumisesta. Kristinuskon mukaisten perusarvojen rinnalle on noussut toisia arvoja. Usko Jumalaan ja Jeesukseen ei ole välttämättä ensimmäisten asioiden joukossa, kun ihmisiltä kysytään, mikä heidän elämässään on tärkeää.

Elämä ei enää ohjaudu uskon avaamien näkökulmien kautta. Yhä useammin todellisena arviointiperusteena on hyöty ja nautinto.

Mutta mitä uskosta vieraantuneelle ihmiselle tarjotaan? Miten he kiinnostuisivat jälleen kristinuskosta niin paljon, että tulisivat kirkkoon, hakeutuisivat uskovien yhteyteen?

Onko ihmisen syvin kysymys pelastuksesta muuttunut kysymykseksi viihtymisestä? Ja onko siis hengellinen viihde ratkaisu kirkon ongelmaan? Tällaiseen tilanteeseen on pitkälti jouduttu. Kirkollisiin tapahtumiin mennään viihtymään. Sen pitää olla hauskaa ajanvietettä. Mutta käykö niin, että ihmisiä viihdytetään asian kustannuksella, niin, että sanoma ei mene perille?

Tiedetään, että viihteellä ja vetävillä julkkiksilla saadaan paljon ihmisiä kokoon. Ihmiset ovat kiinnostuneet julkkiksista ja heidän yksityiselämästään. Jos tangokuningas tai kuuluisa näyttelijä sanoo rukoilevansa päivittäin, se kiinnostaa ihmisiä ja asiasta ehkä toisten kanssa keskustellaan. Mutta siitä on vielä pitkä askel uskon syntymiseen ja vielä pidempi askel osallistua jumalanpalvelukseen ja seurakuntayhteyteen.

Tarvitsiko Jeesuksen turvautua viihdyttämiseen? Ihmiset tiettävästi tulivat suurin joukoin Jeesuksen luokse. Mutta usein heidän motiivinsa eivät olleet hengellisiä. He tulivat, koska tiesivät ehkä saavansa Jeesukselta leipää tai parantuvansa sairaudesta. Mutta he tulivat kuitenkin elämän perustarpeiden tähden. Toisaalta Jeesus itse oli kuuluisuus julkkis, jota tultiin katsomaan ja kuuntelemaan. Jeesus oli päivän puheenaihe. Ihmisiä kokoontui eri perustein Jeesuksen luokse. hänellä ei ollut mitään sitä vastaan.

Vaikka jotkut tulivat hänen luokseen viihtyäkseen – saadakseen seurata Jeesuksen ja fariseusten välistä jännitysnäytelmää. Niin se ei johtunut Jeesuksesta. Ei hän tehnyt mainosta asiasta. Ei hänen tarvinnut turvautua niihin tavoittaakseen ihmisiä. Siksi myös hänen sanomansa ei kärsinyt hiukkaakaan.

On ilmeistä, että Jeesuksen luo tultiin monien syiden tähden. Samoin tänään on monia syitä, miksi ihmisiä kokoontuu yhteen Jeesuksen nimessä. Mutta ehkä vasta Kristuksen luona ymmärrämme, mitä me tarvitsemme. Ei siksi ole tärkeää, mitä tietä Kristuksen luokse löytää. Oleellisempaa on se, minkälainen kohtaaminen hänen kanssaan on ollut ja minkälaisena hänen luotaan lähtee takaisin.

Tiedämme, että Jeesus ei lähetä meitä yksinäisyyteen, vaan yhteyteen.

Jeesuksen mukaan usko ei voi olla yksityisasia. Sen juuri pitäisi ihmisiä yhdistää toisiinsa ei erottaa heitä toisistaan. Tuhannet kilvet suojaavat suomalaisen haavoittuvaa ja arkaa uskoa. Uskosta kyllä sanotaan että se on kilpi. Se on suoja pahan tulisia nuolia vastaan. Mutta usko ei ole kilpi, jonka taakse kätkeydymme toisilta ihmisiltä. Usko on avoin käsi, joka toivottaa rauhaa. Usko on tie sydämestä sydämeen.

Evankeliumissa Jeesus puhui yhteydestä. Pyhä Henki yhdistää uskovat toisiinsa. Heillä on Kristuksen Henki, Jumalan henki. Yhteys kristittyjen kesken ei ole mikä tahansa asia. Kysymys on Jumalan omasta olemuksesta. Jumala itse on yhteyttä. Sen saman yhteyden, joka Isällä ja Pojalla on keskenään, tulisi heijastua kristityissä, jotka kantavat sisimmässään sitä kirkkautta, joka Jumalasta on lähtöisin. Tärkein yhteys on yhteyttä Jumalaan. Se yhteys meillä on Kristuksen kautta. Tällaista yhteyttä ei saa lukemalla kotonaan naistenlehdestä tangokuninkaan haastattelua. Se toteutuu vain täällä.

Me tiedämme kyllä miten tästä yhteydestä pääsee osalliseksi? Ketä tällainen yhteys kiinnostaa?

Tämän maailman viihteen kirkkaus näyttää vieneen voiton Kristuksen ristin kirkkaudesta. Elokuvamaailman tähdet näyttävät kauniimmalta kuin Kristus-aurinko. Meidän uskomme ei saa paljon vastakaikua. Se mille meidän sydämemme palaa tuntuu toisista liian kiusalliselta. Mitä meidän on tehtävä?

Kun Jeesus nousi kirkkauteen, opetuslapset joutuivat odottamaan helluntain henkeä. Ehkä meidänkin on opeteltava rukoillen ja valvoen odottamaan Jumalan henkeä. Meidän on oltava uskollisia vähässä ja pidettävä pimeässä maailmassa yllä ristin kirkkautta. Vain Jumala itse antaa henkensä ja kokoaa kirkkonsa.


6. pääsiäisen jälkeinen sunnuntai

Omaa mukavuudenhalua suuremmat asiat

1998

lapseuden henki – Joh 17: 18-23

Jos Hollywoodin elokuvamogulit päättäisivät tehdä suurella rahalla elokuvan Jeesuksen elämästä esimerkiksi Matteuksen evankeliumista ja päänäyttelijänä olisi kaikkien tuntema Leonardo di Caprio, niin saisikohan kristinusko siitä sellaista myönteistä julkisuutta, että ihmiset uudelleen ja mielellään hakeutuisivat Raamattujensa äärelle.

Kun Brad Pitt hiljattain näytteli nuorta miestä, joka kiipesi Tiibetin vuoriston buddhalaisluostariin etsimään itseään, niin kiinnostus tätä uskontoa kohtaan kasvoi huomattavasti.

Luulen kuitenkin, että ensimmäisessä tapauksessa Jeesus jäisi Leonardon varjoon. Jeesus-elokuvia on tehty ennenkin, mutta ne eivät juuri ole herättäneet syvällisempää kiinnostusta omaa kristinuskoa kohtaan. Kristinusko ei tunnu enää kovin houkuttelevalta nuorten parissa.

Vaikka kristinusko on levinnyt laajalle, niin sen perinteisillä kannatusalueilla sitoutuminen uskoon on ohentunut. Puhutaan vieraantumisesta. Kristinuskon mukaisten perusarvojen rinnalle on noussut toisia arvoja. Usko Jumalaan ja Jeesukseen ei ole välttämättä ensimmäisten asioiden joukossa, kun ihmisiltä kysytään, mikä heidän elämässään on tärkeää.

Elämä ei enää useinkaan ohjaudu uskon avaamien näkökulmien kautta. Todellisena arviointiperusteena teoillemme ja valinnoillemme on yhä useammin hyöty ja nautinto. Siitä huolimatta uskon, että tällainen elämä ei pidemmän päälle tyydytä ketään. Se osoittautuu tyhjäksi ja merkityksettömäksi. Todellista kaipausta elävään jumalayhteyteen on olemassa. Silloin myös sanoma Jeesuksesta voi näyttäytyä uudessa valossa – niin että ei tarvitse lähteä etsimään itseään ja Jumalaa Tiibetistä asti.

Tänään kahdeksan nuorta pääsevät ripiltä, eli heistä tulee hengellisesti itsenäisiä. Kirkon antama kasteopetus on saatettu päätökseen ja nuoret joutuvat itse ottamaan vastuun omasta hengellisyydestään, kasvamisestaan kristittynä.

Tänään me olemme seurakunnassa vanhempienne kanssa lähettämässä teitä aikuisuutta kohti ja rukoilemme, että teistä tulee omassa elämässänne Kristuksen todistajia ja totuudessa vaeltajia. Siitä myös tämän päivän evankeliumissa on kysymys. Jeesus lähettää oppilaansa maailmaan todistamaan hänestä, todistamaan Jumalasta ja Vapahtajasta. Jeesus rukoili ja sanoi: ”Niinkuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät.”

Taivaallinen Isä lähetti ensin Poikansa maailmaan. Poika eli Jeesus lähetti omat oppilaansa apostolit ja nämä edelleen omat oppilaansa. Näin Jumalan viesti, jonka Jeesukselta olemme saaneet, on kulkenut eteenpäin ihmiseltä ihmiselle, sukupolvesta toiseen. Tämän liikkeen on Jumala itse laittanut alulle. Se on saavuttanut myös meidät ja jatkuu meistä eteenpäin. Me olemme välittäneet sen näille nuorille ja toivomme, että sama viesti voisi välittyä heidän kauttaan eteenpäin.

Jeesus rukoili, että hänen oppilaistaan tulisi totuuden pyhittämiä. Sellaisia, joiden elämän läpikäyvä teema olisi jumalallinen totuus ja siinä eläminen. Se ei suinkaan ole helppoa, sillä se ei ole kovin suosittua. Ihminen, joka haluaa elää puhtaalla omallatunnolla, jää vähemmistöön. Se joka haluaa tehdä asiat hyvin ja oikein, on usein yksin – yleistä mielipidettä vastaan.

Perjantai-iltana tuli TV3:lta erinomainen elokuva Yksin kaikkia vastaan. Se kertoi Etelä-Afrikassa syntyneestä pojasta, jolla oli englantilaiset vanhemmat. Poika menetti nuorena molemmat vanhempansa ja kasvoi sisäoppilaitoksessa, jonka henkinen ilmapiiri oli englantilaisia jyrkästi vastaan. Tämän pieni poika sai tuntea nahoissaan, kun häntä kiusattiin ja nöyryytettiin monella tavalla. Elokuva kertoi tämän pojan kasvamisesta aikuiseksi – ja nimenomaan sellaiseksi, joka vastusti rotusortoa. Hän omisti elämänsä taisteluun mustien oikeuksien puolesta heidän kotimaassaan Etelä-Afrikassa. Se oli kuitenkin vaarallista. Hän olisi päässyt lahjakkaana poikana myös Englantiin Oxfordin yliopistoon opiskelemaan itselleen hienoa ja turvattua uraa (stipendin turvin), mutta hän päätti jäädä opettamaan paikallisväestöä lukemaan ja kirjoittamaan, jotta heidän elinolosuhteensa olisi parantunut. Tämän hän teki oman henkensä uhalla sillä opetustyö oli laitonta.

Elokuvan viesti oli selvä. On olemassa asioita, jotka ovat omaa mukavuudenhalua suurempia, jopa omaa elämää suurempia ja merkittävämpiä. Niihin sitoutuminen ja niiden puolesta taisteleminen antavat todellisen sisällön elämälle. Silloin ei kysytä enää muiden mielipiteitä, että mitähän muut mahtavat ajatella, jos puolustan koulukiusattuja, eri rotuisia tai muita syrjityssä asemassa olevia. Tästä nousee kysymys.

Uskallatko sinä tehdä sen, mikä on oikein? Uskallatko sinä seurata sydämesi ääntä vai kuljetko yleisen mielipiteen mukana, minne se viekin? Poikkeaminen valtavirrasta herättää levottomuutta, se on uhka. Mutta joka elää puhtaalla omallatunnolla, hänellä ei ole mitään häpeämistä eikä mitään menetettävää.

Päivän psalmi sanoo myös hyvin osuvasti: ”Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin. Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin.” Kristityn ei tarvitse pelätä mitään. Vaikka kaikki olisivat häntä vastaan, on hänellä luja turva Jumalassa. Siksi hän uskaltaa seurata sydämensä ääntä. Kulkea oikeaa tietä.

Tänään haluan rohkaista sinuakin kulkemaan rohkeasti eteenpäin. Haluan rohkaista sinua kyselemään ja etsimään elämän tietä. Se tie ei välttämättä ole helppo joka suhteessa. Mutta askeleet sillä tiellä eivät ole turhia. Tällä tiellä toivon sinun myös löytävän Jumalan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän itse kulki tien loppuun asti. Hän ei pelännyt muiden mielipiteitä, ei väkivaltaa, jonka uhriksi hän joutui. Hän toteutti Jumalan tahdon, oikeudenmukaisuuden ja rakkauden. Ei väistynyt muiden painostuksenkaan alla. Hänen jälkiään meidät kaikki on kutsuttu seuraamaan ja hänen tahtoaan kyselemään.

Vuosien kuluttua Leonardo di Caprion nimi unohtuu. Vaikka hokisit sitä kuin erään mainoksen nainen hississä ulkomaan suuntanumeroa 990, 990… Leonardon nimi unohtuu sillä hän on näyttelijä. Vain yksi nimi säilyy. Se on Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimi. Hän on Jumalan Poika, pelastajamme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s