Sexagesima

Vilja on valmista korjattavaksi

– 12.2.2023, Luottamushenkilöiden tehtäväänsiunaaminen messun yhteydessä

Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi, tule syömään.” Mutta hän sanoi heille: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.” Joh. 4:31–38

Tämän sunnuntain aiheena on Jumalan sanan kylvö. Päivän Raamatun lukukappaleet puhuvat pellosta, kylvämisestä, istuttamisesta, kastelemisesta, sadon korjaamisesta – luonnollisen elämän sykleistä. Jotkut teistä luottamushenkilöistä olette tuttuja näiden asioiden kanssa.

Jumalan sana on siemen. Ihminen on pelto, varsinkin hänen sisimpänsä, jossa siemenen toivoisi saavansa hyvän maan, jossa tuottaisi satoa. Alkaisi siis kasvaa sitä, mitä siemenen olemukseen on kätketty: Jumalankaltaisuutta: hyvyyttä, totuutta, oikeudenmukaisuutta, armollisuutta, rakkautta, iloa, uskoa ja luottamusta Jumalaan, armoa ja anteeksiantamusta. Osaatko arvioida, minkälaista satoa sinun sydämen peltosi on tuottanut? Luulen, että emme juuri itse näe omaa satoamme. Tiedämme, että siemen on itänyt ja tuottanut uskon Jeesukseen, muuta harvoin näkee. Sillä olisi nopeasti haitallisia vaikutuksia. Meillä on voimakas taipumus vertailla itseämme muihin. Ja ylpeys omasta hurskaudesta nollaa hurskautemme välittömästi. Tästä vertailutaipumuksesta johtuen, emme pysty arvioimaan toisten ihmisten hurskauttakaan. Näemme helpommin vain heidän virheensä emmekä heidän hyveitään. Onneksi Jumala tietää ja tuntee meidät.

Mutta varsinaiseen asiaan – Kun tutustuin lähemmin päivän evankeliumiin, huomasin ensimmäistä kertaa yhden hämmästyttävän piirteen, jota en ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi. Olen saarnannut tästä evankeliumista ennenkin ja lukenut samoja selitysteoksia. Olen lukenut mutta en kiinnittänyt huomiota yhteen ilmeiseen asiaan. Nimittäin siihen, että evankeliumissa Jeesus on sanan kylväjä ja opetuslapset sadon korjaajia. (Toki kylvämisen ja korjaamisen kielikuvia käytetään monella tavalla) Johanneksen evankeliumissa Jeesus lähetti oppilaansa leikkaamaan, korjaamaan satoa ei kylvämään sanan siementä. Olen aikaisemmin ajatellut asian juuri toisin päin. Että papit ja julistajat kylvävät Jumalan sanan siementä eivät korjaa satoa, vaan Jumalan enkelit korjaavat sadon, kun sato on tullut kypsäksi. Mutta evankeliumissa Jeesus nimenomaisesti lähettää oppilaansa korjaamaan satoa. Olen niin paljon ollut mielestäni sanan kylväjä, että en ole ajatellut sitä toisesta näkökulmasta. Jeesus puhuu oppilaistaan toisaalla myös ihmisten kalastajina. Siinäkin korjataan ihmisiä talteen, hukkuvia ihmisiä maailman merestä kirkkolaivaan

Evankeliumissa Jeesus sanoo, ”Pellot ovat vaalentuneet. Vilja on kypsynyt korjattavaksi.” Jeesus puhui tämän oppilailleen samarialaisessa kaupungissa Sykarissa, jossa ihmisiä alkoi tungeksia Jeesuksen luo. He eivät olleet juutalaisia vaan sekakansaa. Mutta he olivat valmiita vastaanottamaan sanan ja se kypsyi saman tien korjattavaksi. Toisinaan kylväjä ei ole korjaamassa satoa. Jeesus sanoikin, että hän kylvää ja oppilaat korjaavat satoa, josta eivät ole vaivaa nähneet. Nyt Jeesuksen mukaan kylväjä iloitsee yhdessä korjaajan kanssa. Ei tarvitse edes odottaa kypsymistä. Vilja on jo valmista leikattavaksi. Jumala on kypsyttänyt kansoja kaiken aikaa. He ovat valmiita ja janoisia evankeliumille.

Mitä edellinen tarkoittaa meidän tilanteessamme? Jumalan Sanaa on kylvetty Suomessa vuosisadat. Aikanaan satoa on tullut ja sitä on korjattu. Nyt vuosisatojen julistamisen ja opettamisen jälkeen on selvästi toisenlaisten tuulien aika. Olemme kuin Raamatun juutalainen kansa, jota opetettiin kunnioittamaan yksin Jumalaa, mutta toistuvasti profeetat syyttivät heitä vieraiden jumalien palvonnasta. Suomen kansalle on julistettu ja opetettu, että on vain yksi tie iankaikkiseen elämään ja lasten syntyessä heidät korjataan kasteen kautta Jumalan valtakuntaan. Mutta vaihtoehdottomuus on saanut sydämet kääntymään toiseen suuntaan. Kansa on vieraantunut uskosta. Vieraat uskonnot ja aatevirtaukset kiinnostavat enemmän. Väki vähenee kirkossa. Lapsia ei kasteta samassa määrin kuin aikaisemmin, varsinkaan suuremmissa kaupungeissa. Kaikki uskonnollinen liikehdintä maassamme on paljolti juuri sitä, että haetaan vaihtoehtoa kristinuskolle. Tutkija Kimmo Ketola sanoo osuvasti: – Suomessa uskonnottomuus on asenne, jolla nimenomaan otetaan etäisyyttä kristinuskoon ja evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Inhimillisesti katsoen kirkko häviää, koska se on ollut valta-asemassa.

Tämä on asia jolle me emme käytännössä voi mitään. Eikä väkisin pidä yrittää saada muutosta aikaan. Ehkä tämän kansan etsikkoaika on ohi ja se tulee vielä uudestaan. Kansakunnan hengellinen elämä tarkoittaa nyt kristinuskon hiipumista Suomessa ja monissa länsimaissa. Mutta Jeesus sanoo: ”Vainio on vaalennut. Vilja on kypsää korjattavaksi.” Jos se ei ole sitä täällä suomalaisten keskuudessa, se on sitä jossakin muualla, sana on vietävä sinne, missä se otetaan vastaan. Vilja korjataan siellä, missä se on valmistunut. Ihmisen varassa ei ole saada kasvua aikaan. Jumala tekee työtä meidän edellämme. Hän on viljelijä, hän on kylväjä, meidät hän lähettää leikkaamaan. Jos täällä evankeliumia ei oteta vastaan, jos täällä ei ole korjaamista, Jeesuksen ohje on yksinkertainen, älkää jääkö sinne julistamaan, lähtekää pois. Ei tarvitse väkisin yrittää leikata satoa siellä, missä se ei ole kypsää. On odotettava, annettava kasvulle aikaa. On tyydyttävä katovuosina pienempään satoon.

Viljan korjaaminen käytännössä tarkoittaa kastetta ja seurakuntaan ohjaamista: iankaikkisen elämän osallisuuteen ja sakramenttiyhteyteen ottamista. Eli säännölliseen elämään Jumalan yhteydessä, jotta tuore usko kasvaa ja vahvistuu koettelemuksia kestäväksi, jotta se itse voisi tulla samalla tavalla Jeesuksen lähettämäksi.

Ei usko Jeesukseen täällä Suomessa katoa mihinkään. Mutta kristittyjen määrä tulee vähentymään. Kirkkoja tulee jäämään tyhjäksi. Seurakuntia tullaan yhdistämään. Erilaisia toimenpiteitä tulevina valtuustokausina tullaan näkemään, joilla seurakunnat sopeutuvat muutokseen. Myös täällä Harjavallassa. Näiden muutosten tähden ei kannata menettää yöuniaan. Muutokset tarkoittavat sitä, että luottamushenkilöiden tehtävä seurakunnassa on hieman erilainen kuin silloin, kun seurakunta kasvoi. Se voi tarkoittaa sitä, että epämieluisia päätöksiäkin on tehtävä, huonojen vaihtoehtojen väliltä. Mutta silloinkin säilyttäkää sydän ja järki paikallaan. Te teette tärkeitä päätöksiä, parhaita mahdollisia päätöksiä joskus mahdottomissa tilanteissa. Mutta loppujen lopuksi kenenkään meidän varassa ei ole kirkon tulevaisuus. Se on aina Jumalan varassa. Me olemme hänen työtovereitaan.

Seurakunnan elämä tulee muuttumaan erityisesti yhdessä olennaisessa kohdassa. Tähän asti seurakuntalaisen elämä on ollut melko passiivista osallistumista tapahtumiin, joita työntekijät ovat rakentaneet. Sillä on ollut käytännön seurauksena se, että seurakuntalaisten usko ei ole vahvistunut. He ovat jääneet seurakunnassa sivuun ja ulkopuolisiksi. Se ei ole koskettanut heidän jokapäiväistä elämäänsä. Tulevaisuuden vähemmistökirkossa seurakuntalaisten vastuunkantaminen on elinehto.

Onneksi on jo nyt teitä, jotka annatte aikaanne, sydäntänne erilaisiin vastuutehtäviin. Te näytätte rohkeaa mallia tulevaisuuden kirkosta myös toisille, jotka toivon mukaan kasvavat tuon mallin mukaan seurakuntaan kiinni – toimijoiksi.

Tulevaisuus, jota kohti matka käy, kristityn elämäntapa on todellinen vaihtoehto, jolla on selvä merkitys ja eroavuus muuhun maailmaan. Kansankirkkona luterilaisuus ei ole uskaltanut erottautua massasta vaan mukautua massaan. Kansankirkon asema alkaa jäädä historiaan. Silloin on erinomainen aika kysyä uudestaan, keitä me olemme kristittyinä? Mitä usko Jumalaan vaikuttaa elämään ja valintoihimme. Jos me inhimillisesti häviämme suuruudessa, sisäisesti me voimme uudistua.

Kirkko ei tule hengellisesti muuttumaan oudoksi ja vieraaksi tai ahtaaksi. Kirkossa tulee olemaan tilaa erilaisuudelle ja erilaisille juonteille. Mutta kaikkia meidän erilaisia ihmiskohtaloita yhdistää yksi alttari, jossa murtuneet ihmiset murtavat iankaikkisen elämän leipää ja juovat ikuisen elämän lähteestä. Ja me teemme sen, koska meidän sydämemme kuuluu Kristukselle. Koska me olemme kaikki vaalenneilta vainioilta korjattua viljaa.

Sexagesima, toinen sunnuntai ennen paastoa Joh 4:31-38

19.2.2017

Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi, tule syömään.” Mutta hän sanoi heille: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.”

Jeesus oli matkalla Juudeasta Jerusalemin seudulta lähemmäs kotiseudulleen Galileaan Gennesaretin järven maisemiin. Matka sinne oli kävellen pitkä – linnuntietä 150 km. Sitä ei kuljettu yhden päivän aikana. Reitti kulki vuoristomaisemissa ja oli raskas kulkea. Kun Jeesus tuli puolessa välissä matkaa Sykarin kaupungin lähellä olevalle kaivolle, Evankeliumi sanoo, että Jeesus oli matkasta väsynyt. Opetuslapset olivat lähteneet kaupunkiin hakemaan ruokaa ja kun he tulivat takaisin, he kutsuivat Jeesuksen syömään. Väsyneen Jeesuksen sijasta he tapasivatkin virkistyneen Jeesuksen, ei sellaisen, joka olisi väsynyt ja nälkäinen. Hän sanoi: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.”

Jeesus oli luultavasti vielä matkasta väsynyt, janoinen ja nälkäinen. Mutta hän virkistyi siitä, että oli saanut kohdata ihmisen kaivolla ja avata hänelle ovea iankaikkiseen elämään. Hän virkistyi siitä, että kohtasi ihmisen, jonka kanssa avautui yhteys – että ihminen ei epäuskossaan sulkenut sydäntä, vaan etsi tarkoitusta minkä Jumala voi täyttää.

Opetuslapset ajattelivat, että joku oli tuonut Jeesukselle ruokaa. Mutta Jeesus vastaa: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon.” Kuka tänään voisi sanoa samoin? Olen luopunut omasta tahdostani täyttääkseni lähettäjäni tahdon.

Voiko Jumalan tahdon täyttäminen olla ruokaa, mikä tekee kylläiseksi niin ettei tarvitse muuta ruokaa? Eikö juuri Jeesuksesta sanota, että hän Jumalan Poika tuli elämään ihmisen osan. Ihmisenä oleminen on sitä, että tulee nälkä, kun ei syö, väsyy kun koko päivän kävelee ja illalla on mentävä nukkumaan. Ilman ruokaa kuolee ja ilman unta menettää terveytensä. Jeesus tuli ihmiseksi ja hänellä oli samanlaiset ruumiintoiminnot kuin muilla. Siksi hän olikin matkasta väsynyt ja nälkäinen. Mutta hänen henkensä ei väsynyt eikä rukous sammunut.

Jeesus puhui vertauskuvan avulla. Jumalan tahdon täyttäminen on hänelle kuin ruokaa. Se on hänen perusasiansa. Jos hän ei sitä tee ja täytä, hänen vierailunsa maanpäällä on yhtä tyhjän kanssa. Hän kuolisi hengellisesti nälkään, jos hän ei täyttäisi lähettäjänsä tahtoa.

Jumalan tahdon etsiminen on ensisijaista. Jeesus itse sanoo, ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muukin teille annetaan.” Hän sanoi myös ”Ihminen ei elä pelkästään leivästä, vaan jokaisesta sanasta joka lähtee Jumalan suusta.” Jeesus opetti meille myös Isä meidän -rukouksen: tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä… ja minunkin elämässäni, niin kuin se tapahtuu taivaassa.

Jeesus täytti lähettäjänsä tahdon. Täytämmekö me samoin lähettäjämme tahdon? Me olemme niitä, jotka Jeesus on lähettänyt. Onko Jumalan tahdon täyttäminen meille ruokaa, päivän pääruoka vai onko se vain joitakin pähkinöitä salaatin seassa tai terveysjuoma, joka on liian pahaa juotavaksi.

Luulen, että tässä asiassa nykyaika eroaa menneistä ajoista. Nykyään ihmiset etsivät vain omia juttujaan. Haluavat toteuttaa omia toiveitaan ja unelmiaan. Niistä tulee numero yksi. Kaikki muu jää sen varjoon.

On tärkeä tulla tietoiseksi omasta tahdostaan, omista unelmistaan ja haaveistaan. Nuorena ihmisenä on tärkeä kysyä: ”Mitä minä tahdon? Mikä on minun juttuni?” Monilta tämä kysymys on jäänyt esittämättä tai vastaamatta. Jos ei ole selvillä omasta tahdostaan, silloin myös elämään kuuluva kamppailu oman tahdon ja Jumalan tahdon välillä mutkistuu. Tämä kamppailu kuuluu kuitenkin perustavana osana ihmisen elämään.

Me haluamme monia asioita: uusia tietokoneita, kodinkoneita, autoja, huonekaluja, vaatteita, ulkomaanmatkoja, paremman ulkonäön – kaikkea mihin ajan muotivirtaukset ohjaavat. Haluamisen virta on loputon. Osa erehtyy luulemaan, että siinä on elämän sisältö: juosta halujensa perässä. Halut harhauttavat ja tuovat näköharhan. Mutta mihin sinä elämässä oikeasti pyrit, mitä sinä tahdot: ainoastaan nauttia asioista, vaikuttaa asioihin, kuuluisuutta, mainetta, ihailua, hyväksyntää, valtaa.

Vielä tärkeämpää on kysyä, mitä Jumala minulta tahtoo? Onko se mitä minä tahdon ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa. Onko elämäntehtävässä mikä minua kiinnostaa, kustu Jumalalta. Vai kutsuuko hän minua johonkin muuhun? Entä kun työelämä on jäänyt taakse ja aikaa on elämässä muille asioille, mihin minua kutsutaan nyt? Onko tämä aika omaa aikaa vai onko nyt erityinen aika kuunnella Jumalan kutsua?

Jumalan tahto näkyy myös evankeliumissa. Jeesus sanoi viljan vaalenneen korjuuta varten. Jeesuksen näky vaalenneesta viljasta viittaa ihmisiin, jota kaipaavat evankeliumin ja Jumalan armon valoa tullakseen lopullisesti valmiiksi.

Sadonkorjuu viittaa yleensä lopunajan tapahtumiin, jossa ihmiset kootaan Jumalan eteen. Mutta tässä se liittyy myös lähetystehtävään – evankeliumin välittämiseen kansojen keskuuteen.

Jumalan Henki kulkee edellä ja tekee ihmisiä vastaanottavaksi evankeliumille. Onko hän saanut sinusta tehtyä kuokan tai sirpin tai kastelukannun tälle työmaalle. Onko hän saanut viljelijä, joka kylvää Jumalan sanan siementä ihmissydämiin.

Suomessa kansaa on viime vuosikymmenet hoidettu evankeliumilla ja juotettu armolla. Kaikki vaatimuksen sanat on pidetty piilossa. Perusajatus kristillisestä Jumalasta armahtavana ja rakastavana tunnetaan. Mutta tunnetaanko hänen kutsuaan, kun Jeesus sanoo: ”Seuraa minua.” Tunnetaanko sitä, kutsua, että armahdettu kristitty lähtisi seuraamaan Jeesusta, etsisi sitä, miten hän voisi antaa jotakin itsestään Jumalan käyttöön. Tämä merkitsee sitä, että etsimme Jumalan tahdon täyttymistä omassa elämässä.

Sinun ei tarvitse tehdä mitään pelastuaksesi, saadaksesi Jumalan lapsen nimen. Jumalan armo riittää. Mutta Jeesus tahtoo, että kasvat uskossasi aikuisuuteen, että lähdet seuraamaan häntä, kun olet vahvistunut. Rintamaito vaihtuu vahvempaan ruokaan – siihen että alat etsiä sitä, mitä Jumalan tahdon täyttäminen voisi olla sinun elämässäsi.

Rippikoululaisilla on edessään rippileiri ja konfirmaa-tio. Rippikoulu on tärkeää aikaa juuri tässä mielessä. Sinusta tulee hengellisesti itsenäinen. Konfirmaation jälkeen Jeesuksen sanat ”seuraa minua” kuuluvat sinulle entistä voimakkaammin. Kun Jeesus kutsuu sinua, on aika pohtia, mihin hän sinua kutsuu. Mitä Jeesuksen seuraaminen merkitsee?

Se merkitsee sellaista tietä, jossa ihanteena on: totuus, oikeudenmukaisuus, hyvyys, rohkeus, heikomman puolustaminen, ihmisarvo, lähimmäisenrakkaus, luottamus Jumalaan. Täydelliseksi tällä tiellä ei tule kukaan. Se ei tee kuitenkaan Jumalan tahtoa tyhjäksi. Tie on olemassa ja sille teille Jumala meitä uudelleen kutsuu.

Jeesus sanoi vainioiden vaalenneen. Vilja on vaalennut Harjavallassakin. Vaikka elämme kristillisessä Suomessa, täällä on ihmisille kehittyneet tehokkaat keinot suojautua evankeliumilta. Siksi tarvitaan ihmisiä, joiden elämä puhuu puolestaan. Jotka antavat itsensä Jumalalle ja kysyvät hänen tahtoaan ja toimivat sen mukaan. Tarvitaan niitä ihmisiä jotka ovat merkkeinä. Ei täydellisestä elämästä, vaan avoimuudesta Jumalan sanalle. Jotka eivät etsi vain omaa tahtoansa vaan Jumalan tahtoa. Niitä joille se on ruokaa, jota ilman ei voi elää. Kun Jumalan sana välittyy esimerkin ja tekojemme kautta ja armo saa ihmisen kasvot ja ihmisen kosketuksen. Se voi toimia tienä sydämeen sanoja paremmin.