Kirkastussunnuntai

Kansanlaulukirkko 26.7.2023 klo 18.00  

Johdantosanat synnintunnustuksen edellä

Hyvät ystävät. Tämän viikon aiheena on Kristuksen kirkastuminen vuorella. Tapahtuma oli Jeesuksen elämän taitekohta. Apostolit saivat omin silmin nähdä hänen jumalallisen suuruutensa ja kuulla Jumalan äänen: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.”

Jokainen jumalanpalvelus on pieni kirkastusvuori, jossa olemme Jeesuksen kanssa, näemme hänet kirkastuneena Jumalan Poikana ja kuuntelemme, mitä hän meille haluaa sanoa.

Hänen kirkkaudessaan oma pimeytemme erottuu häiritsevän selvästi. Siksi pyydämme nyt yhdessä anteeksi pahoja tekojamme, sanojamme ja ajatuksiamme Jumalaa ja lähimmäistämme kohtaan synnintunnustuslaulun sanoin:  …

Raamatunluku – Mark ev. luvusta 9:2–8 

Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan.
Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan.
Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.  

Hyvät ystävät

Evankeliumin kertomus Jeesuksen kirkastumista vuorella tuntuu erikoiselta jopa tarpeettomalta. Mihin tätä kertomusta tarvitaan? Eikö riitä se, mitä uskontunnustuksessakin pidetään tärkeänä: sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi, kärsi, kuoli ja haudattiin sekä nousi kolmantena päivänä kuolleista? Miksi tällaisia outoja kertomuksia tuodaan sotkemaan tavallisen kristityn ajatuksia?

Mainitsen lyhyessä iltakirkon puheessani kaksi asiaa. Toinen liittyy Jeesukseen ja toinen meihin ihmisiin.

Kun Jeesus kirkastui vuorella, hänen hahmonsa muuttui kirkastuneeksi – tapahtui metamorfoosi, kuten alkukieli sanoo. Oppilaat joille tämä kokemus oli suotu, näkivät Jeesuksen jumalallisessa hahmossa. Heidän annettiin nähdä hengellisin silmin näkymättömään todellisuuteen, syvempään todellisuuteen, kuka Jeesus todella oli. Vielä varmemmaksi vakuudeksi he kuulivat äänen taivaasta, joka sanoi: Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä. 

Eli tässä hetkessä vahvistetaan Jeesuksen jumalallinen alkuperä, se mitä uskontunnustuksessa sanotaan … minä uskon Jeesuksen Kristukseen, Jumalan ainoaa poikaan.  Tapahtumalla on paikkansa uskontunnustuksessa, vaikka kirkastumisesta ei mitään puhutakaan.

Me uskomme, että se Jeesus, joka kerran eli maan päällä ihmisen elämän, oli Jumalan Poika, ei vähempää kuin Jumala itse meidän keskellämme. Hän ei ole kuka tahansa henkilö, vaan Vanhan testamentin lupaama pelastaja, kuningas ja Herra; Jumala itse, joka elää ihmisen elämän ottaakseen koko ihmiskunnan pimeyden ja synnit hartioilleen. Ja näin hankkii meille pelastuksen. Sen tämä kirkastuminen ja taivaasta kuuluvat sanat vahvistivat.

Hieman samanlaisena oppilaat näkivät Jeesuksen, kun hän oli noussut kuolleista. Muodoltaan muuttuneena, vaikkakin silloin ilman häikäisevää kirkkautta ja lisäksi naulanjäljet käsissään ja jaloissaan ja kylkihaava kyljessään.

Toinen asia, jonka otan esille, liittyy ihmiseen.

Paavali kirjoitti kirjeessään Filippiläisille Jeesuksesta näin: Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken. Fil 3:20-21.

Jeesuksen kirkastuminen osoittaa meille tulevaisuuteen sen, mitä kohti meidän elämämme käy. Se minkälainen oli ylösnoussut Kristus ja minkälainen oli kirkastettu Kristus, on samalla kuva siitä, minkälaiseksi me muutumme, kun perimme taivaan; ja mitä me salaisesti olemme jo nyt vastaanotettuamme kasteen ja Pyhän Hengen.

Edesmennyt paavi Joseph Ratzinger kirjoitti kirjassaan Johdatus kristinuskoon: Kirkkoisät näkevät Kristuksen kirkastumisen sen kirkkauden kuvana, joka tulee kirkon osaksi viimeisenä päivänä ja jokaisen uskovan kristityn osaksi kuoleman jälkeen. Kuolema ei merkitse vain elämän sammumista vaan sen kirkastumista.

Me olemme kristittyinä Jeesuksen kaltaisia, joka oli Jumala ja ihminen yhtä aikaa. Me olemme heikkoja ja vajavaisia ihmisiä. Me olemme maan tomua. Mutta Pyhän Hengen asuinsijoina ja Pyhän Hengen temppeleinä me olemme jotakin paljon enemmän kuin vain tomumaja. Jumala itse asuu meissä ja kuljettaa meitä kohti kirkastumisen päivää.

Meidän tehtävämme on kulkea hänen jäljissään ja kuulla hänen ääntään. Meidän tehtävämme on löytää oma syvin elämän tarkoituksemme Jumalan lapsena, taivaan valtakunnan kansalaisena – niin että se jo tässä elämässä heijastaisi valoa ja kirkkautta lähimmäistemme elämään.

niin että vihan ja vihapuheen sijaan tulisi ymmärrystä, sovintoa, yhteyttä ja vastuuntuntoa. Heikompien puolustamista, hyvään kasvattamista ja elämän varjelemista. Tälle antakaa itsessänne tilaa ja mahdollisuus.

Kirkastusvuori kulkee mukanamme

Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan.
Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan.
Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin. Mark. 9: 2-8

Tänään on Raamatun lukukappaleina luettu erittäin voimakas jopa hengästyttävä sarja Jumalan ilmestyksiä. Jokainen lukukappale oli toinen toistaan valtavampi Jumalan kohtaaminen.

Ensin Mooses kohtaa Jumalan, joka ilmaisee hänelle salaisen nimensä ”Minä olen” – nimen, jota ei saa käyttää miten sattuu, vaan nimi itsessään piti varjella pyhänä. Jumalaa ei saanut esineellistää. Ilmestyskirjassa kuvataan Johanneksen ilmestysten alku, kuinka hän kohtaa näyssä Kristuksen, joka on ensimmäinen ja viimeinen, ylösnoussut Jeesus, jolla on kuoleman ja tuonelan avaimet. Ja lopulta evankeliumissa Jeesus muuttaa muotoaan korkealla vuorella oppilaidensa nähden. Hän keskustelee ammoin eläneiden profeettojen Mooseksen ja Elian kanssa. Jeesus ilmestyy muutamalle oppilaalleen taivaallisena hahmona ja he kuulevat taivaallisen Isän äänen, joka tunnustaa Jeesuksen omaksi pojakseen.

Tällaiset kokemukset ja niiden kuvaukset ovat kiehtovia. ihmiset näkivät ja kuulivat jotakin. Näkivätkö he päässä olevilla näillä silmillään ja kuulivatko päässä olevilla korvillaan vai kokivatko he jonkinlaisen henkisen ilmestyksen, mikä tapahtui tavallisten aistikokemusten tuolla puolen – eli näkivät sisällisillä silmillään ja kuulivat hengellisillä korvillaan jotakin. Oli kokemuksessa kysymys kummasta tahansa, he kokivat sen niin voimakkaasti ja todellisena, että aistimisen tavalla ei ollut enää suurta merkitystä. He eivät olleet missään unessa tai transsin kaltaisessa tilassa, vaan kaikki tapahtui kesken heidän normaalia päivänkulkuaan. Ei Mooses eikä Johannes tai Jeesuksen opetuslapset mussuttaneet myrkkysieniä päästäkseen hallusinaatioiden ihmeelliseen tilaan. Harha-aistimuksista tai huumekokemuksista ei ollut kysymys. Kysymys oli jostakin hyvin todellisesta, sellaisesta missä todellisuuden syvemmät kerrokset paljastuivat heille. Ilmestys (eli apokalypsi) on sitä, että ikään kuin katoavaisuuden verho olisi hetkeksi vedetty syrjään ja ihminen näkee syvemmän totuuden.

Opetuslapset kirkastusvuorella näkivät enemmän kuin silmillä olisi voinut nähdä. Nämä olivatkin ilmestyksiä eivät verrattavissa maiseman katseluun.

Moni ihminen haluaisi saada samanlaisia kokemuksia. He ajattelevat, että se vahvistaisi heidän uskoa, he saisivat varmuuden. Samoin he tuntisivat vahvemmin olevansa Jumalan valittuja, arvokkaita ja spesiaalitapauksia.

Jeesukselta itsellään tosin on kahdessakin kohdassa kriittinen huomautus tällaista ajattelua kohtaan. Hänen kertomassa tarinassa ”rikas mies ja köyhä Lasarus” kumpikin kuolee. Köyhä Lasarus herää Aabrahamin helmassa mutta rikas mies herää kadotuksen tuskassa. Rikas mies näkee Lasaruksen kaukana Aabrahamin luona ja pyytää, että Aabraham lähettäisi Lasaruksen varoittamaan sukulaisiaan kadotuksen kauheudesta. Aabraham sanoi, että heillä on pyhät kirjoitukset, se riittää. Rikas mies vaivojensa keskeltä tuntee sukulaisesta ja jatkaa, että jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät. Aabrahamin vastaus lopettaa keskustelun: ”Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.”

Jeesuksen ylösnousemusilmestyksiä epäilleelle Tuomakselle Jeesus vastasi, kun hän lopulta itse näki Jeesuksen: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”

Nämä merkitsevät sitä, että Jumalan sana Raamatussa on ilmestyksiä ja erityisiä uskonnollisia kokemuksia suurempi ja tärkeämpi. Jos ihminen ei usko Raamatussa esiintyvää todistusta, mikään yliluonnollinen ilmestys ei muuta tuo-ta tilannetta. Ihmisen uskon syntymiseen ei riitä yliluonnolliset kokemukset. Niillä voi olla hetkellistä vaikutusta. Vain Jumalan sanaan juurtuva usko on kestävää.

Mutta aikanaan näillä Jumalan ilmestyksillä on ollut merkitystä osana Jumalan historiassa tekemiä pelastustekojen sarjaa. Jumala ilmoitti itsensä ja nimensä Moosekselle ennen kuin tämä lähti johtamaan Israelin kansaa pois Egyptin orjuudesta. Tehtävän kannalta se oli tarpeen. Jumala ilmestyi Johannekselle, kun alkuseurakunta eli vainojen ja ahdistusten alaisena.

Joitakin ilmestyksiä on toki Raamatun kirjoittamisen ajan jälkeen tullut ja niitä on kirjattukin. Esimerkiksi keskiajan mystikoilla: Avilan Teresa, Ristin Johannes, Maria Normanbylainen jne. Niillä ei kuitenkaan ole koskaan ollut enää samaa pakottavaa merkitystä.

Mikä kirkastusvuoren ilmestyksessä on tärkeää? Onko se jotakin, mitä tapahtuu ennen kaikkea Jeesukselle vai onko se enemmän jotakin, mikä tapahtuu opetuslasten tähden? Toiseksi – Onko näissä tapahtumissa meille jotakin sellaista, mikä auttaa meitä elämään Jumalan lapsina? Jeesukselle itselleen jokin merkitys? Miksi tällainen tapahtuma oli tärkeä?

Kirkastusvuoren ilmestyksessä (teofaniassa) on jotakin yhtäläistä Jeesuksen kasteen jälkeisiin tapahtumiin. Silloinkin taivaasta kuului ääni, joka sanoi Jeesusta pojakseen. Nyt ääni jatkaa sanomalla: kuulkaa häntä.

Tämän on nähty viittaavan Mooseksen kirjoissa esiintyvään messiasennustukseen. Herran teidän Jumalanne antaa veljienne joukosta nousta profeetan, joka on minun kaltaiseni. Häntä teidän tulee kuunnella 5.Moos 18:15. Jeesuksen jumalallinen auktoriteetti vahvistetaan ennen kuin hän aloittaa matkansa Jerusalemiin. Jeesukselle itselleen tämä kilometripylväs oli hieman erilainen. Hän oli puhunut oppilailleen jo tulevasta kohtalostaan.

Lisäksi kertomuksen äärellä on pohdittu ihmisten kirkastusvuorikokemuksia. Mitä ne sitten ovatkin olleet, tärkeää on huomata kuitenkin yksi asia. Vaikka opetuslaisille kokemus oli ainutlaatuinen ja ikimuistoinen, vaikka tämä ilmestys suotiin vain kolmelle oppilaalle niin, vuorella kirkastui Jeesus, eivät oppilaat. Oppilaissa ei tapahtunut mitään muutosta, mutta Jeesuksen hahmo muuttui. Oppilaat todistivat tämän tapahtuman. He näkivät kirkkaammin Jeesuksen todellisen alkuperän.

Kirkastusvuori merkitsee siis Kristuksen kirkastumista. Kristitylle kirkastusvuori olisi parhaimmillaan sitä, että Jeesuksen merkitys ja salaisuus kirkastuu hänelle. Juuri sitä Pyhä Henki tekee kanssamme päivittäin. Hän kirkastaa meille Jeesuksen tehtävän. Jokainen kristitty on kasteessa saanut Pyhän Hengen. Kirkastusvuori on asettunut sisimpääsi asumaan.

Oppilaat palasivat vuorelta alas hämmästyneinä. He olisivat halunneet sinne jäädä. Arkinen elämä kuitenkin jatkui. Kokemus kesti vain hetken. Mutta toisaalta kristityt eivät koskaan ole tulleet alas tuolta vuorelta, vaan olemme aina sen huipulla.

Toiset päivät ovat kirkkaampia kuin toiset. Mutta minä päivänä tahansa Jumalan sana voi avautua meille ja me näemme Jeesuksen selvästi. Jumalanpalvelukset erityisesti ovat kirkastusvuorikokemuksia. Siksi tapahtumaa kuvaava alttaritaulu on ollut niin suosittu. Me kuulemme hänen sanansa ja ymmärrämme hänen tehtävänsä. Mitä paremmin tunnemme hänet, sitä paremmin näemme myös Golgatan ristin pimeydessä sen häikäisevän kirkkauden, jota maailma ei voi käsittää.

Jumalan Poika Jeesus Kristus on antanut henkensä meidän puolestamme – jotta meidän pimeytemme vaihtuisi hänen kirkkauteen.

Kirkastussunnuntai

 Keskiviikkoillan kansanlaulukirkko

2. Moos. 3: 9-15

Mooses sanoi Jumalalle: ”Kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut heidän luokseen, he kysyvät minulta: ’Mikä on hänen nimensä?’ Mitä minä heille silloin sanon?” Jumala sanoi Moosekselle: ”Minä olen se joka olen.” Hän sanoi vielä: ”Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.’”
Jumala sanoi vielä Moosekselle:
”Sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Jahve, Herra, teidän isienne Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on lähettänyt minut teidän luoksenne.’ Se on oleva minun nimeni ikuisesti, ja sillä nimellä minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.”

Luin teille evankeliumin, mutta saarnan aihe nousee varsinaisesti ensimmäisestä lukukappaleesta, jossa Mooses kohtasi Jumalan palavassa pensaassa ja sai häneltä tehtävän johtaa Israelin kansa pois Egyptin orjuudesta. Mooseksen kokemus Jumalan kohtaamisesta on erikoinen. Hän kysyy Jumalan nimeä. Jumalia oli monen nimisiä tuolloin ja ihmiset osasivat nimetä monta jumalaa: egyptiläiset jumalat, kaksoisvirtainmaan jumalat, kreikkalaisen taruston jumalat. Kuka on tämä Jumala, joka kätkee nimensä? Mikä on palavassa pensaassa ilmenevän Jumalan nimi? Hän ei ollut mikään niistä, joita entuudestaan tunnettiin.

Ennen kuin Jumala ilmaisi Moosekselle nimensä, hänet oli tunnettu teoistaan. Hän oli kutsunut ihmisiä nimeltä ja ilmestynyt heille isien Jumalana. Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille ja koko Egyptin orjuuden aikana Jumala oli heille nimetön, kuvaton.

Tuntuu siltä, että Jumala oli varovainen nimensä ilmaisemisen suhteen. Hän erottautui ns. jumalista, joiden kuvapatsaita sai ostaa markkinoilta. Sinunkauppoja ei tehty helposti. Mooseksen kanssa se kuitenkin tehtiin.

Suomessa olemme tottuneet käyttämään yhtä nimeä Jumala. Se on yleisnimi, mutta isolla kirjoitettuna toimii erisnimen tavoin. Kun puhutaan jumalista yleensä, sana kirjoitetaan pienellä, mutta kun puhutaan kristinuskon jumalasta, sana kirjoitetaan isolla. Mutta Jumalalla on myös nimi, jonka hän itse on ilmoittanut. Se on nimi, mikä ilmaisee hänestä jotakin. Se ei ole vain nimi mukavuussyistä.

Jumala kertoi nimensä Moosekselle ja silti Jumalan nimi ei ole sellainen kuin odottaa. Se ei tunnu nimeltä lainkaan. Se on lause jossa on verbi, teonsana. ”Minä olen, se joka olen”. ”Minä olen.” Mikä muu teonsana voisi sopia Jumalan nimeksi paremmin. ”Minä hallitsen” ”Minä luon” – Jumala on hallitsija ja luoja, mutta ”minä olen” on vielä enemmän. Jumala on olemisen lähde ja keskus, joka on oman olemisensa perusta ja peruste kaiken muun olemassaololle. Kaikki muut ovat hänen kauttaan.

Kun ihmiset esittelevät itsensä nimellä, siinä luodaan suhdetta toiseen ihmiseen ja luotetaan, että molemmin puolin kunnioitetaan toista, nimeä arvostetaan.

Nimen paljastaminen altistaa riskille, että sitä voidaan käyttää myös pilkkaamiseen, vääntelemiseen ja kiroamiseen. Siksi tuohon aikaan tuntemattomalle ei heti kerrottu omaa nimeä. Myös Jumalan nimi on vaarassa tulla osaksi ihmisten pimeyttä.

Jumalan nimi on sellainen, jota ihminen ei voi hallita. Kymmenessä käskyssä nimen käyttöön tuli rajauksia. Älä käytä väärin Herran Jumalasi nimeä. Jumalan nimeä ei saa vetää ihmisen petokseen ja pimeyden tekoihin eikä myöskään toisen kiroamiseen. Jumalan nimeä ei saa valjastaa omiin tarkoituksiinsa.

Kun ajattelen tätä Jumalan nimeä, se kiehtoo minua. Voitko sinä sanoa itsestäsi samoin: sinä olet se kuka olet. Et yritä olla jokin muu. Tiedät kuka olet, mistä tulet. Se olisi jo aika paljon ihmiseltä, että hän ei yritä olla joku muu, joku ihailemansa henkilö, tai ettei hän yritä olla muiden ihailema henkilö.

Ehkä kukaan ihminen ei syvässä mielessä voi sanoa niin itsestään. ”Minä olen se, joka olen” tuntuu pitävän ajatuksen siitä, että lausuja määrittelee itse itsensä. Hän ei ole muiden määriteltävissä, ei muista riippuvainen.

Kuitenkin me olemme aina jonkun poikia ja tyttäriä – kuulumme sukuun ja siten meillä on vahvat sidonnaisuudet: isän leuka, äidin silmät, mummun luonne ja pappan nauru. Kannamme perintöä mukanamme. Jossakin määrin kykenemme ehkä ylittämään niitä sidonnaisuuksia, mutta aina olemme yhteisömme jäseniä. Olemme aina muutakin kuin vain oma itsemme.

Yksin Jumala sanoo: minä olen se joka olen.

Me voimme ehkä sanoa: minä ole se, joksi olet minut luonut / minä olen se, joksi minua kutsut. Sekin on kaunista. Olemme me toki jotakin itsessämmekin, mutta emme kovin suurta tai merkittävää. Minä olen sen suvun poika ja päässyt elämässä näin pitkälle. Minun kätteni jälkiä tuossa pellon nurkalla. Mutta meidän olemistamme varjostaa myös vieraantuminen ja pakeneminen olemisen alkulähteestä Jumalasta, eli lankeemuksemme. Siksi Jumala otti yhteyttä ihmiseen – Aabrahamiin ja Moosekseen.

Mutta tärkeää tuossa Mooseksen ja Jumalan kohtaamisessa ei ollut vain Jumalan nimi, vaan tehtävä, minkä Mooses sai ja lupaus siitä, että Jumalan on hänen kanssaan. Jumala halusi ihmisen johtamaan kansaansa orjuudesta vapauteen. Hän halusi sellaisen ihmisen, joka on herkkä kuulemaan ja toimimaan Jumalan tahdon mukaan.

Kun Jumala kutsuu sinua nimeltä, mitä sinä vastaat? Jumalan kutsuminen eri tavoin. Toisinaan se tuntuu levottomuutena. Mooses löysi itsensä, tehtävänsä ja paikkansa seurustelussa Jumalan kanssa. Uskon, että sama onnistuu sinulle. Seurustelussa Jumalan kanssa löydät itsesi Jumalan luomana, Jeesuksen lunastamana, Pyhän Hengen pyhittämänä. Elämässäsi on luja ankkuri Jumalassa, hänen teoissaan. Se missä oma elämämme on mennyt pieleen, voi korjaantua anteeksiantamuksessa ja voit löytää tehtäväsi ja elämäsi suunnan Jumalan johdatuksessa.

Vielä palaan Jumalan nimeen. Kaikesta huolimatta, vaikka Jumala paljasti Moosekselle nimensä, nimi ”Minä olen” tai Jahve ei ole tullut sellaiseksi, että puhuttelemme sillä Jumalaa. Suomenkielisessä Raamatussakaan ei lue Jahve Adonai – vaan siellä lukee Herra Jumala. Sana Herra ei sisällä paljoakaan sitä, mitä on nimessä: Minä olen. Ehkä se ei ole vahinko. Sillä me olemme saaneet toisen nimen käytettäväksi. Se ei kuvaa Jumalan olemisen syvyyttä, vaan rakkautta langenneeseen, jossa Jumalasta vieraantunut ja langennut ihminen kutsutaan takaisin valoon, anteeksiantamuksen kautta. Se nimi on Jeesus, Jumala pelastaa.

(Tämä oli saarna tai puhe, jossa on jotakin vanhaa jotakin uutta. Mielenkiintoisen aiheen työstäminen jäi kesken)

Taivaallinen puhdistusaine
Mark 9:2-9

Mitä yhteistä on Turun tuomiokirkolla, Kokemäen kirkolla, Uudenkaupungin kirkolla ja Huittisten kirkolla?

Niissä kaikissa alttaritaulu kuvaa Kristuksen kirkastumista? Sitä tapahtumaa, josta päivän evankeliumi puhui. Kyseinen tapahtuma on yllättävän yleinen aihe alttaritauluissa.

Mikä siinä tapahtumassa on niin puhuttelevaa? Itselleni kertomus Kristuksen kirkastumisesta on usein tuntunut hyvin etäiseltä, lähes tarpeettomalta lisältä Raamatussa. Maalauksen aiheenakin se on käynyt sotien jälkeen harvinaisemmaksi. Enemmän on kuvattu sittemmin inhimillistä Kristusta ja kärsivää Kristusta, mutta ei juuri enää hänen kirkkauttaan. Kristuksen jumalallinen, kirkastunut hahmo on käynyt meille oudoksi. Tutumpi ja tärkeämpi meille on alas laskeutunut Jeesus, joka on keskellä inhimillistä hätää siunaamassa heikkoja ja syntisiä ihmisiä. Inhimillinen Jeesus on tuttu ja turvallinen. Se tulee lähemmäs omaa elämääni ja sen kipukohtia.

Samoin olet ehkä sinäkin kokenut ja miettinyt tämän kertomuksen merkitystä. Sitä on siksi syytä pysähtyä tarkastelemaan.

Jeesuksella oli tapana vetäytyä yksinäisyyteen rukoilemaan, seurustelemaan taivaallisen Isänsä kanssa, kokemaan sitä yhteyttä, josta hän on taivaassa ollut osallinen jo ennen maailman luomista. Jatkuva yhteys Isään oli se minkä varassa Jeesus jaksoi toteuttaa tehtävänsä. Tällä kertaa rukous oli tavallista tärkeämpi sillä hän valmistauti jättämään julistustyönsä, ja ottamaan vastaan kärsimystiensä. Hän valmistautui tehtävänsä raskaimpaan osaan. Vuorelle hän otti lähimmät oppilaansa mukaan, jotta hekin saisivat kokea jotakin välitöntä siunausta hänen rukouksessaan.

Siellä tapahtui Kristuksen hahmon muuttuminen, kirkastuminen. Meidän näkökulmasta siinä on jotakin uutta, outoa ja pelottavaa, sillä olemme tottuneet katselemaan ja ajattelemaan Jeesusta hänen alennustilassaan. Mutta nyt se väistyi hetkeksi syrjään ja Jeesus näkyi sellaisena kuin hän todellisuudessa on. Hän on täynnä sitä Jumalan kirkkautta, joka hänellä on ollut iankaikkisuudesta asti (Joh 17). Luomakunnan kuningas laittoi hetkeksi kerjäläisen vaatteet syrjään. Opetuslapset näkivät aavistuksen Jeesuksen todellisesta olemuksesta hänen majesteetistaan. Evankeliumissa sanotaan asia niin, että ”Jeesuksen vaatteet alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan.” Se valkeus oli ylimaallista valoa. Jeesus sanoo, että hän on maailman valo. Se valo ei ole auringon valoa. Se on valoa ja kirkkautta, jolla on toisenlainen alkuperä. Kristuksen kirkkaus muistuttaa meille siitä, että hän ei ole tästä maailmasta, joka on kietoutunut valheeseen ja pimeyteen. Hän on tullut Jumalan luota, valon valtakunnasta ja sinne hän on menossa myös takaisin.

Se kirkkauden valtakunta on myös maa, jonne me kuuluisimme. Mutta me olemme sieltä poissa emmekä omin keinoin päässe sisään. Sillä kirkkauden valtakunnassa ei ole mitään pimeyttä eikä likaa. Me ihmiset taas olemme monin tavoin kietoutuneet pahuuteen ja epärehellisyyteen. Se on kuin likainen vaate päällämme ja taivaallisessa seurassa se erottuisi kauas. Me olemme vailla kirkkautta ja tarvitsemme siksi vaatteiden valkaisua, jotta voisimme tulla kirkkauden valtakunnan kansalaisiksi.

Ilmestyskirja puhuu taivaan valtakunnan kansalaisista, joiden vaatteet on pesty ja valkaistu Karitsan veressä (Ilm 7:13). Tuo ylimaallinen kirkkaus, joka Jeesuksella on, voi tulla meillekin. Sitä ei saa tavalliset pesupulverit eikä valkaisuaineet aikaan, vaikka jälki olisi kuinka syväpuhdasta. Kaikki omat yritykset päästä eroon saastaisuudesta epäonnistuu. Meillä on vain maanpäällisiä valkaisuaineita eikä niillä saa aikaan taivaallista kirkkautta. Se tulee vain siten, että meidän vajavainen ja tahrainen elämämme liitetään Kristuksen yhteyteen. Siihen ihmeelliseen pelastustapahtumaan, jossa meidän Herramme antaa elämänsä ristillä meidän tähtemme. Ottaa kannettavakseen meidän pimeytemme ja antaa meille oman kirkkautensa.

Kristuksen taivaallinen kirkkaus sai opetuslapset hämmentymään, jopa hieman pelokkaaksi, mutta heidän oli sitä tavattoman suloista katsella, sillä he olisivat halunneet sinne jäädä pitemmäksikin aikaa sillä he eivät olleet ennen kokeneet mitään samanlaista. Tuokion kuluttua ilmestys oli ohi ja he näkivät vain Jeesuksen.

Kirkastusvuorikokemuksilla on usein tarkoitettu hengellistä huippukokemusta, jossa kristitty tuntee suurta Jumalan läheisyyttä ja taivaallista lohdutusta. Se on hengellisen elämän ja kilvoittelun kohokohta ja juhlahetki. Mutta aina ne ovat vain hetkellisiä. Meillä voi olla hienoja hengellisen elämän kirkastumisen hetkiä, ne eivät ole pääasia. Niitä tulee ja menee, mutta Kristus pysyy. Oli päivä kirkas tai harmaa Jeesus yksin merkitsee. Ei meidän hengelliset kokemuksemme. Kristus hallitsee elämäämme silloinkin, kun me emme koe mitään ihmeellistä.

Jeesus Kristus on Jumalan Poika ja hänellä on Jumalan kirkkaus. Sen opetuslapset saivat nähdä omin silmin ja kuulla omin korvin. Kristus kutsuu meitä luokseen taivaan kirkkauteen Jumalan luokse. Ja me pääsemme sinne, kun meillekin kirkastuu se, kuka Jeesus on ja mitä hän meille merkitsee. Mutta hänen merkityksensä meille kirkastuu vain ristin kautta.

Alttaritaulut Kristuksen kirkastumisesta ovat olleet yleisiä. Ne tahtovat muistuttaa kristittyjä, että juuri kirkossa, jumalanpalveluksessa ja alttarin luona ehtoollisen sakramentissa Kristus voi heille kirkastua. He saavat tuntea, kuinka Kristus lääkitsee haavat ja puhdistaa meidät taivastietä kulkemaan. Täällä on hyvä olla ja tänne on hyvä tulla aina uudestaan.