16. shell

Sydämen konmaritus (12.9.2021)

Jeesus sanoo:
”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!
Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” Matt. 6:19–24

Jos tänne eteen tänään koottaisiin kaikkien meidän aarteemme, minkälainen kokoelma esineitä tai asioita tänne kertyisi?

Mikä on sinun aarteesi? Mitä arvostat kaikkein eniten? Minkä asian toisit eteen? Joku toisi isoäidiltä perityn kultaisen rannerenkaan, joku toisi postimerkkikokoel-man, jollakulla on hienoja kelloja, jollakin kallis auto, jollakin säästöjä. Jonkun aarre on filmitähden nimi-kirjoitus, jollakulla uusi älypuhelin.

Jatkohuomiona tähän pohdintaan oh hyvä huomata seuraavaa. Se mihin käytät aikaasi eniten, on se, mitä arvostat eniten. Se osoittaa konkreettisesti kiinnostuksesi ja arvostuksesi kohteen ja sen, mikä oikeasti on sinun aarteesi. Nyt mielessäsi vaihdat varmaan aarteesi kultaisen rannerenkaan sudokuun, sillä aikaa kuluu sen kanssa huomattavasti enemmän.

Hyvinvointivaltioissa kuten Suomessa tavaraa kertyy valtavasti nurkkiin. Japanilainen Marie Kondo kehitti elämänhallintametodin, mikä tunnetaan konmari-nimellä. Siinä ihmiset vähentävät tavarapaljouttaan, kysymällä tuottaako tämä omistamani tavara minulle iloa ja merkitystä. Näin kysytään jokaisen haarukan ja sukkaparin kohdalla. Jos se ei  tuota iloa, sen voi antaa pois jollekin toiselle, joka siitä ilahtuu. Tällä tavalla ihmisen sielukin tulee puhtaammaksi, luvataan. Se varmasti keventää oloa. Ja sitä voi suositella. Se ei kuitenkaan ratkaise vielä kysymystä taivaallisten tai maallisten aarteiden välillä.

Evankeliumi ei varsinaisesti puhu konmarituksesta. Jeesus haluaa meidän kuitenkin arvioivan sitä, mihin olemme kiinnittäneet sydämemme maanpäällisissä aarteissamme. Mikään kodin tavaroistamme ei sellaisenaan liene epäjumala, ellemme ole sijoittaneet turvaamme kyseiseen asiaan: yleensä rahaan tai omaisuuteen, mikä on muutettavissa rahaksi. Se voi ottaa sijan sydämen valtaistuimella. Konmaritusta ei tule tehdä vain kodin tavaroista, vaan sydämen asioista. Onko tämä asia tullut Jumalaa tärkeämmäksi. Onko asialla Jumalan valtakunnan edistämisessä arvoa.

Tämän päivän evankeliumi käsittelee siis käskyistä ensimmäistä ja tärkeintä. Ihmisen suhdetta Jumalaan ja kamppailua, mikä käydään sydämen valtaistuimesta.

Lukemassani evankeliumissa on kolme kohtaa: siinä puhutaan aarteiden kokoamisesta / silmästä ruumiin lamppuna / Jumalan tai mammonan palvelemisesta. Nämä kaikki käsittelevät samaa asiaa. Ensimmäinen ja viimeinen osa on helpommin yhdistettävissä. Molemmat liittyvät mammonan vaarallisuuteen. Sydän voi kiinnittyä omaisuuteen, jolloin ihminen alkaa jumaloida sitä ja hakea perimmäistä turvaa sieltä. Miten silmä ruumiin lamppuna kuuluu tähän kokonaisuuteen. Jos on vähänkään hengellistä näkökykyä, voi ymmärtää, että sellainen toiminta on sokeaa, missä Jumala vaihtuu pörssiosakkeisiin.

Yleensä ihminen, joka on sokea tietää tilansa. Pahinta on, että ihminen luulee näkevänsä, vaikka ei näe. Silloin valo, jota sokea kuvittelee näkevänsä, onkin pimeyttä. Vertaus tarkoittaa hengellistä näkökykyä. Jeesuksen monesti moittimat fariseukset näkivät ruumiillisesti, mutta eivät hengellisesti. He olivat hengellisesti sokeita, mutta väitti-vät olevansa kansakunnan kynttilöitä, jotka voivat ohjata muita. Ja kuitenkin se mitä he väittivät hengelliseksi valoksi, oli sokean puhetta eli pimeyttä. Hengellisesti sokea ei myöskään näe, kuka on hänen sydämensä valtaistuimella. Näennäisen hurskauden varjossa sinne on hiipinyt rahanahneus. Siellä ei ole tilaa kahdelle hallitsijalle. Ihminen voi palvella vain toista. Tietenkään eivät vain fariseukset ole sokeita. Hengellistä sokeutta esiintyy edelleen ja niidenkin joukossa, joiden pitäisi ohjata muita pimeästä valoon. Mutta vain Jeesus voi parantaa hengellisen näkökykymme.

Toinen asia, mikä evankeliumin äärellä sai minut mietteliääksi, on nämä taivaalliset talletukset. Jeesus kehottaa vuorisaarnassa tallettamaan tai kokoamaan aarteita taivaaseen eikä maan päälle. Se oli kaikille entuudestaan tuttua, että ihminen kerää ja hamstraa tavaraa ja osa niistä on hänen aarteitaan. Mutta niin kuin Jeesus sanoi, silloin hän joutuu varomaan varkaita ja murehtimaan niiden tallessa pysymisestä, niiden suojaamisesta: joko kätkemällä tai vartioimalla ja rakentamalla kassakaapit ja hälytysjärjestelmät. Mutta sitten on nämä taivaalliset talletukset. Mistä niissä oikeastaan on kysymys? Tulee vaikutelma, että hyvää tekemällä tallettaa taivaalliseen tiliin. Taivaassa on hyvien tekojen varasto. Pyhimyksillä on niitä niin paljon, että riittää muillekin jaettavaksi? Liekö myös niin, että pahaa tekemällä tililtä tulee talletuksia nostaneeksi pois.

Miksi tällaisesta taivaallisesta talletuksesta puhutaan? Minkälaisesta pankkitoiminnasta tässä on kysymys? Luukas sanoo taivaallisista talletuksista näin: myykää kaikki mitä teillä on ja antakaa köyhille. Hankkikaa kukkarot, jotka eivät tyhjene, kootkaa taivaisiin aarre, joka ei ehdy. Onko kaikki sittenkään armoa, jos kerran pitää laupeuden tekojen kautta tehdä taivaallisia talletuksia? Kristityn toki tulee tehdä hyvää, mutta taivaallinen pankkitoiminta ei ole se mitä tässä kannattaa ajatella.

Nimittäin, kun maan päällä ihminen tekee pankkitalletuk-sia, ajatus on se, että hän kerää rahaa ja omaisuutta itselleen. Jeesuksen mukaan se ei toteuta Jumalan valtakunnan mallia parhaalla tavalla. Itse asiassa välittömänä vaarana on turvan etsiminen maallisesta. Raha eli mammona nousee sydämen valtaistuimelle ja syrjäyttää Jumalan.

Mikä on taivaallinen aarteemme? Onko se hyvien tekojemme varasto? Ei se on Jumalan valtakunnan vahvistuminen palvelutoimintamme ja uskollisuutemme myötä.

Taivaassa ei ole pankkeja tai varastoja eikä sellaisia siellä tarvita, mutta Jeesuksen tarkoitus on kääntää huomio siihen mikä on tärkeämpää. Ymmärrän Jeesuksen sanat enemmänkin näin: ”Kun teette hyvää lähimmäisellenne, pitäkää sitä vaikkapa taivaallisena talletuksena.” Kysymys yksinkertaisesti on vain Jumalan valtakunnan toimintatavasta. Siellä missä köyhiä, leskiä, orpoja ja vaikeuksissa olevia autetaan, kun ihminen toimii epäitsekkäästi, rakkauden motiivista käsin, silloin Jumalan valtakunnan rakenteet vahvistuvat. Osallistun silloin sen rakentamiseen. Olen sijoittanut siihen aikaa ja energiaa. Siinä mielessä se on talletus tai sijoitus: Jumalan valtakunnan puolesta.

Jeesuksen oma toimii Pyhän Hengen ohjaamana, Jumalan tahdon mukaisesti – silloin hän näkee ympäristön Kristuksen silmin. Hänen elämänsä ei ole keskittynyt oman varallisuuden kasvattamiseen, vaan siihen, että hän on antanut itsensä Jumalalle. Hän antaa aikaansa ja voimavarojaan Jumalan valtakunnan hyväksi.

Jumalalla on maan päällä meidän kätemme. Silloin Jumala pystyy huolehtimaan meistä paremmin.

Äiti Teresalta kysyttiin haastattelussa aikanaan, kuinka hän jaksaa jatkaa työtään, vaikka tiesi, ettei koskaan voisi täyttää kaikkien niiden tarpeita, jotka viruivat kuolemaisillaan Kalkutan kaduilla. Äiti Teresa vastasi: ”Minua ei ole kutsuttu menestymään, vaan olemaan uskollinen.”

 

Shell 16, 2018 – Sielun nälkä

Jeesus sanoo:
”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!
Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” Matt. 6: 19-24

Jeesus puhuu evankeliumissa sydämen aarteista, mutta tässä saarnassa kielikuvamaailma nousee edellä kuullusta Mooseksen kirjan maailmasta, mikä liittyi nälkään ja syömiseen. Israelin kansa oli erämaavaelluksella, valitti nälkäänsä ja lopulta Jumala antoi heille leipää taivaasta, mannaa.

Kertomus erämaavaelluksesta on mielenkiintoinen. Tuon vaelluksen aikana tavallinen elämänrytmi särkyi. Se oli käsittämättömällä tavalla pyhää aikaa kansalle. Heillä ollut mitään toimeentulon murhetta. Jumala antoi heille ruuan. Raamatun kertoman mukaan vaatteet eivät kuluneet heidän päältään (5 Ms 29:5). Kangaspuiden äänikään ei kalkattanut telttakylässä. Työntekoon ei yksinkertaisesti ollut tarvetta. Heidän tärkein asiansa tuolla vaelluksella oli oppia tuntemaan Jumala, oppia luottamaan hänen huolenpitoonsa, oppia olemaan huolehtimatta muusta. Neljäkymmentä vuotta erämaassa olivat siis varsin erikoista aikaa. Voisi sanoa, että he viettivät pitkitettyä sapattia.

Tilanne kertomuksessa on se, että toisaalta Jumala lähetti kansansa autiomaahan koettelemuksiin ja kärsimyksiin (40 vuoden rangaistus), mutta toisaalta tämän vaelluksen aikana Jumala otti heiltä pois sen työn tekemisen vaivan, mikä Aadamille kiroukseksi luettiin: Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta…Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen. Tästä kirouksesta ei ollut erämaassa jälkeäkään, kun heidän ei tarvinnut rehkiä ruokansa eteen, ainoastaan noukkia se päivittäin maasta.

Samalla kun kertomus on kuvaus koettelemuksista erämaassa, se kuvaa Jumalan huolenpitoa. Heidän osanaan oli sekä paratiisin vaivattomuus että erämaan kuumuus ja hedelmättömyys. Jumala piti heitä autiomaassa, jotta saisi huolehtia heistä, jotta kansa oppisi tuntemaan tuon huolenpidon. Ensin oli nälkä ja jano erämaassa, heidän uskoaan koeteltiin. Sitten Jumala ruokki heidät ihmeellisellä tavalla. Hän halusi heidän ensin tuntevan nälkänsä, jotta he etsisivät apua. Manna laskeutui taivaasta joka aamu kerättäväksi. Neljäkymmentä vuotta heille opetettiin, mistä se leipä tulee ja kuka sen antaa, jotta he tietäisivät sen saman asian myös silloin, kun elämä luvatussa maassa alkaa, ja työntekijöitä tarvitaan pellolla, kangaspuille käyttäjiä kylissä. Jumalalta tulee kaikki hyvä. – Tämä tapahtui siis Mooseksen aikana.

Kun Jeesus tuli maailmaan, hän sanoo Johannek-sen evankeliumissa (6 luku) olevansa tuo sama leipä joka tulee taivaasta antamaan maailmalle elämän. Hän on Jumalan tarjoama huolenpito nälkäisille ja janoisille ihmisille

”Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat. Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi.

Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; …

Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.”

Mutta tuona aikana, jonka Jeesus oli heidän keskellään, kansan johtajat ja oppineet eivät tunteneet nälkää niin kuin Mooseksen aikana autiomaassa, jotta olisivat huutaneet Jumalan puoleen, jotta olisivat nähneet syvemmälle omaan sydämeen ja syvemmälle Jeesuksen inhimillisiä piirteitä. Jeesus teki ruokkimisihmeitä, jotta ihmiset heräisivät huomaamaan saavansa taivaallista leipää. Mutta ruumiillista nälkää merkittävämpi on Jumalan nälkä. Se oppineilta puuttui. Jeesusta ei otettu vastaan.

Päivän evankeliumissa, mikä on osa vuorisaarnaa, Jeesus oli opettanut sydämen uskosta, rukouksesta ja paastosta. Hän oli varoittanut heitä Fariseuksista ja muista kirjanoppineista, jotka olivat kadottaneet yksinkertaisen uskon. He tekivät uskonnosta ulkokohtaista näytelmää, jossa sydän ei ollut mukana. Sellainen sydän ei tunne nälkää. Maalliset rikkaudet vaaransivat hengellisen nälän tunteen. Monet hylkäsivät taivaallisen leivän

Tänään kaksi tuhatta vuotta Jeesuksen jälkeen me elämme Suomessa ennennäkemättömän vaurasta aikaa verrattuna mihin tahansa menneeseen aikaan. Yltäkylläisyydestä on tullut koettelemuksemme ja erämaamme. Suomi on lähes paratiisimainen tila marketteineen ja palveluineen – paitsi että se ei ole paratiisi vaan yltäkylläisyyden viidakko ja kiusausten räme. Kulutuksen, jatkuvan ostamisen ja viihteen viidakko estää ja vaikeuttaa tunnistamaan sydämen tilaa, joka on henkihieverissä. Katoamattoman leivän nälän tunteeseen ahdetaan kaikkea muuta. Elävä Jumalaa kaipaava sydän hukutetaan jäätelöön, suklaaseen, pikaruokaan, viihteeseen, pintaliitoon, jotta emme tunnistaisi, mitä me oikeasti tarvitsisimme, mikä on syvemmällä sydämessä. Sitä ruokaa joka antaa iankaikkisen elämän.

Emme me tarvitse lisää viihdettä. Me tarvitsemme jotakin sellaista, mikä poistaa syvimmän yksinäisyytemme ja poistaa pelkomme. Tarvitsemme jotakin mikä todella ravitsee meidät, tarvitsemme jotakin, mikä tekee meidät sisältä terveeksi. Tarvitsemme jotakin, mikä kytkee meidät todelliseen elämään ja tarkoitukseen. Maailmassa on paljon hyviä asioita, vielä enemmän huonoja asioita. Mutta on vain yksi katoamattoman elämän lähde, mikä poistaa nälän. Se on Jumala, joka on ilmoittanut itsensä Jeesuksen kautta.

Sielun tulisi välillä irrottautua maailmasta ja päästä Jumalan eteen, jotta tulisi ruokituksi taivaan leivällä.: Jumalan sanalla ja sakramentilla.

Meidän täälläkin olisi löydettävä ensin oma itsemme ja oma nälkämme, jotta sielumme tulisi ravituksi. Siksi kolme ovea sulkeutuu takanamme, kun tulemme kirkkoon. Se on siirtymistä arkisista asioista syvemmälle siihen, kuka minä olen ja mitä minulle kuuluu, mitä minä todella tarvitsen. Siksi aloitamme synnintunnustuksella. Se on oman paikkansa löytämistä Jumalan edessä, oman nälkänsä tiedostamista. Ilman Jumalaa me emme selviä vaan näännymme.

Kun me lähdemme täältä jälleen takaisin maailmaan, kamppailu tai ristiriita ei poistu – elämä kiusausten viidakossa jatkuu, mutta Jumala haluaa opettaa tuntemaan itseään: hän on meidän apumme, voimme jättää elämämme hänen haltuunsa. Hän pitää meistä huolen.

Jumala ei hylkää sinua. Älä sinäkään hylkää ja kadota itseäsi niin, että et enää tunnistaisi perimmäistä nälkääsi. Muutoin Jumalan ruokapöytäkin jää vieraaksi. Juuri siellä on tarjolla enemmän ja parempaa kuin missään muualla, mitä maailma tarjoaa.

Tänään pöytä on katettu sinulle.

Iltakirkko 28.9.03

Kuulakärkikyniä keräilevä poika

”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
”Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys! ”Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. Matt 6:19-24

Olipa kerran poika, joka keräsi erilaisia kuulakärkikyniä. Kynissä oli eri yhtiöiden nimiä ja mainoksia. Poika oli kerännyt kyniä jo kauan. Hän saattoi kiertää kaupungilla eri liikkeissä, jos hän näki siellä kynän, hän kysyi kauniisti, saisiko hän sen kokoelmaansa. Hänellä oli paljon suomalaisia kyniä, mutta hänellä oli myös ulkomaisia kyniä. Ulkomailla työmatkoilta isä toi pojalle aina joitakin kyniä. Pojalla oli kyniä varten kehittynyt oma arvoasteikkonsa. Hän luokitteli kynät tottuneesti niihin, mistä hän piti erityisen paljon ja niihin, joilla ei ollut suurta arvoa. Sitten oli kyniä, joilla hän saattoi käydä toisten keräilijöiden kanssa vaihtokauppaa.

Hienoin kynä oli tuotu amerikasta asti. Siitä poika oli erityisen onnellinen. Kun kynää piti pystyssä, sen sisällä liukui pieni auto alaspäin. Poika katseli usein tätä kynää ja piti sitä kädessään. Se oli hänen aarteensa.

Kerran heille kotiin tuli vanhempien kutsumia vieraita. He olivat äänekkäitä ja touhusivat ympäriinsä. Eräs vieraista, tärkeä kravattimies, sai puhelinsoiton kännykkään ja hän tarvitsi äkkiä kynän. Mies ohjattiin pojan huoneeseen, siellä niitä kyniä tiedettiin olevan. Kuinka ollakaan ensimmäisenä vieraan käteen osui juuri pojan mieluisin kynä.

Perheen arka ja hiljainen poika ei sanonut mitään, kun hänen aarteensa katosi. Mutta hän tiesi välittömästi olla varuillaan. Hän halusi mahdollisimman nopeasti pelastaa kynänsä takaisin. Kynillä kun on tapana kulkeutua vieraiden ihmisten povitaskuun. Niinpä hän oven raosta tarkasteli, missä kynää käytetään.

Ja arvata saattaa, että se torvelo, joka kynän lainasi, sai sen rikki. Hän räpläsi ja napsutteli kynää niin, että lopulta sen sivulla oleva pidike murtui. Sitä ei sen jälkeen voinut pitää enää povitaskussa. Pojan sydän tykytti ja hän pidätteli itkuaan ja kiukkuaan. Hänen teki mielensä mennä kravattimiehen luokse ja vääntää sen solmioneula mutkalle.

Tätä tarinaa voisi tietysti vielä jatkaa, mutta varmaan on tullut riittävän hyvin selville Raamatun ajatus, missä on aarteesi, siellä on sydämesi. Kun pojan aarre tärveltiin, hänen sydän kävi kovilla kierroksilla. Se otti häntä sydämestä, vaikka loppujen lopuksi kysymys oli vain kuulakärkikynästä.

Meidän jokaisen sympatia on pojan puolella. Ja toivomme että hän olisi toteuttanut ajatuksensa kravattimiehen solmioneulan vääntämisestä.

Jeesuksen viesti meille kuitenkin on se, että siihen omaisuuteen, mikä meillä täällä maan päällä on, ei saisi liikaa kiintyä.

Meidän olisi osattava luoda toisenlainen arvoasteikko. Tuossa arvoasteikossa on kaksi kriteeriä. Ne eivät perustu rahaan, ne eivät ole myöskään tunnearvoon perustuvia. Niiden kriteerit perustuvat kestoon. Todella arvokkaita ovat sellaiset aarteet, jotka ovat katoamattomia. Ne kestävät ikuisesti. Kaikki muut aarteet ovat näiden rinnalla vailla suurempaa arvoa.

Evankeliumista käy selväksi myös se, että meidän kykymme erottaa arvokkaat asiat arvottomista on huono. Se johtuu taas huonosta näkökyvystämme. Tai huonosta havainnointikyvystämme. Silmät voivat olla hyvinkin terveet ja tarkat, mutta silti henkilö ei havaitse oleellisia ja tärkeitä asioita.

Kertomuksen kravattimies ei käyttänyt havainnointikykyään sen vertaa, että olisi tajunnut erikoisen kynän pojan aarteeksi. Jos hänellä olisi ollut vähänkin silmää pojan sielunelämälle, hän ei olisi ryöstänyt ja tuhonnut tämän tärkeintä yksittäistä esinettä.

Miten me todelliset aarteet erottaa arvottomista? Miten me voimme kerätä aarteita taivaaseen? Miten sellaisia aarteita hankitaan?

Tarina kuulakärkikyniä keräävästä pojasta jatkukoon vielä hetken.

Kun poika näki kravattimiehen rikkoneen hänen aarteensa, hän ei enää voinut hillitä suruaan. Niinpä hän itkien juoksi paikalle ja huusi: että tyhmä kravattimies hajotti hänen kynänsä.

Isä tiesi kynän merkityksen pojalle. Vieras hämmästyi meteliä, jonka kynän vioittuminen aiheutti. Häntä tilanne harmitti, mutta ei hän ymmärtänyt aiheuttaneensa näin suurta shokkia. Niinpä, kun poika meni huoneeseensa vielä itkemään, isä selitti vieraalleen poikansa harrastuksesta ja mainitun kynän merkityksestä.

Kun kravattimies ymmärsi nyt tilanteen vakavuuden pojan kannalta, hän meni pojan huoneeseen isän kanssa ja pyysi häneltä anteeksi niin taiten kuin vain osasi. Hänellä oli lapsia itselläänkin eikä hän ollut niin tyhmä kuin miltä ensin vaikutti. Kravattimies, joka kävi paljon myös ulkomailla, lupasi hankkia pojalle kuulakärkikyniä, vaikka ne eivät ehkä olisi yhtä hienoja kuin tämä rikki mennyt kynä.

Vähitellen pojan suru hälveni. Hän antoi miehelle anteeksi ja heistä tuli vielä hyviä ystäviä. Hän sai mieheltä hienoja kuulakärkikyniä. Vieläpä aikuisella iällä posti silloin tällöin toi kirjeen, jossa oli sisällä kortti ja kynä, jolla kortti oli kirjoitettu.

Niissä kynissä itsessään ei enää ollut mitään merkillistä – ei mieheksi kasvanut poika niitä enää kerännytkään. Mutta kynät muistuttivat häntä tärkeämmästä lahjasta, jonka hän silloin oli myös oppinut.

Suurempi arvokkaampi lahja oli ystävyys, luottamus ja kyky pyytää ja antaa anteeksi.

Rippikoulu on eräänlainen paikka jossa pääsee näkötarkastukseen. Siellä pyritään kehittämään tarkkaavaisuuttamme sellaiseksi, että huomaamme myös kestävät ja ikuiset asiat – ja keräisimme aarteita taivaaseen.

Tärkein aarre taivaassa olet sinä itse.

Minulla oli ajatus käyttää yllä oleva saarna jumalanpalveluksessa melkein sellaisenaan 13.9.2015. Jotain rukkauksia tein siihen lauantaina. Mutta sunnuntaiaamuna ajattelin että ei.  Kiireesti tein siihen muutoksia. Tässä näkyy kiireen tulos. Sekavaksi meno jää.

Hjs 16 kallein aarre mukaan

Jeesus sanoo:
”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!
Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” Matt. 6: 19-24

Päivä aihe ei ole katoavat ja katoamattomat aarteet, vaikka evankeliumista voisi niin luulla. Sitä juhlaa vietettiin 14 viikkoa sitten. Aiheena on Jumalan huolenpito. Perinteiset tekstit tähän pyhään ovat tutummat; Jeesuksen vuorisaarnan opetus: älkää huolehtiko hengestänne, mitä söisitte tai joisitte. jne. Jumala pitää huolen lapsistaan.

Toinen teksti kertaa Martan ja Marian tarinan. Martta huolehti niin monista asioista. Maria oli valinnut hyvän osan Jeesuksen jalkojen juuressa.

Millä tavoin kuulemamme evankeliumi sopii aiheeseen Jumalan huolenpidosta. Se sopii siihen kyllä mutkan kautta. Meillä on vastustamaton taipumus yrittää turvata itse elämämme maailman rikkauksilla eikä turvata Jumalaan.

Meillä on taipumus unohtaa ensimmäinen käsky. Siitä Jeesus meitä myös muistuttaa. Missä on aarteesi siellä on sydämesi.

Kaikki mitä meillä on, on lahjaa Jumalalta. Jumala pitää sinusta huolta antamalla sinulle erilaisia lahjoja, antamalla sinulle kertyä varallisuutta, menestystä ja hyvinvointia. Jumala lähettää sinulle terveisiä ja toivoo, että voit hyvin. – Mutta ihmisten maailmassa Jumalan hyvät lahjat vääristyvät. Sen sijaan että kiitämme lahjasta Jumalaa, alamme ylistää ja ihailla lahjaa itseään. Lahja voi tulla sinun ja Jumalan väliin erottamaan teitä, sen sijaan että se yhdistäisi. Meidän on tehtävä siis arviota elämässämme, ovatko lahjat saaneet meistä yliotteen.

Olipa kerran poika, joka asui kahdestaan isänsä kanssa. Poika keräsi erilaisia kuulakärkikyniä. Kynissä oli eri yhtiöiden nimiä ja mainoksia. Poika oli kerännyt kyniä jo kauan. Hän saattoi kiertää kaupungilla eri liikkeissä, jos hän näki siellä kynän, hän kysyi kauniisti, saisiko hän sen kokoelmaansa. Hänellä oli hieno kokoelma erilaisia kyniä.

Hienoin kynä oli tuotu amerikasta asti. Siitä poika oli erityisen onnellinen. Kun kynää piti pystyssä, sen sisällä liukui pieni auto alaspäin. Poika katseli usein tätä kynää ja piti sitä kädessään. Se oli hänen aarteensa. Eikä hän mistään hinnasta halunnut luopua siitä

Kerran isä tuli kotiin ja sanoi pojalle, että heidän on lähdettävä kiiruusti pois toiseen maahan, tai kuolema kohtaa heidät. Hän on myynyt kotinsa autonsa ja ostanut sillä matkalipun heille laivaan. Poika pakkasi kiireesti vaatteita laukkuun ja otti hienosta kynäkokoelmastaan vain tärkeimmän aarteensa.

Isän aarre puolestaan oli tuo poika. Aarteet kainalossaan he kiiruhtivat laivalle. Lopulta vaikean matkan jälkeen pääsivät Suomeen, josta he olivat kuulleet hyvä. Nyt he olivat turvassa.

Mietin heitä, missä heidän aarteensa olivat. Mies myi kaiken pelastaakseen poikansa ja oman henkensä. Kun he pääsivät perille. Kiittikö hän nokkeluuttaan, vai kiittikö hän Jumalaa, joka pelasti hänet?

Entä poika. Minkä arvon ajattelette hänen antaneen kalleimmalle aarteelleen, kuulakärkikynälle. Voi kuvitella, että se tuntui nyt tyhmältä ja tarpeettomalta.

Heidän tarinaansa voi suhteuttaa hieman päivän aiheeseen Jumalan huolenpidosta ja rikkauden vaaroista ja verrata sitä meidän kohtalaisen tasaiseen ja turvattuun elämään.

Jeesuksen viesti meille kuitenkin on se, että siihen omaisuuteen, mikä meillä täällä maan päällä on, ei saisi liikaa kiintyä. Se ei saisi väärällä tavalla tulla hallitsemaan elämää.

Jeesus puhuu usein rikkauden tuomasta väärästä turvasta. Se on pettävää. Mutta usein haemme vaistomaisesti turvamme juuri aarteistamme.

Mitä hyödyttää ihmistä, että hän voittaisi omakseen koko maailman mutta saisi vahingon sielullensa. Eräälle rikkaalle miehelle hän antoi neuvon: Jos tahdot olla täydellinen, mene ja myy kaikki mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaassa. (Mt 19:21).

Rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan, koska rikkaudet sitovat häntä ja kasvavat esteeksi ihmisen ja Jumalan väliin. Niistä tulee se, mihin elämänsä turvaa, mihin sydän kiinnittyy. Jumala pudotetaan sydämemme valtaistuimelta. Me valtaamme paikan itsellemme toisin sanoen sen saa jokin epäjumalistamme: ryhdymme rahan palvojiksi. Perimmäisen turvansa laittaminen rikkauteen on vähän sama asia olisi heittää hukkuvalle säkillisen kultaa eikä pelastusliivejä.

Meidän olisi luotava toisenlainen arvoasteikko maailman rikkauksiin. Tuossa arvoasteikossa on kaksi kriteeriä. Ne eivät perustu rahaan, ne eivät ole myöskään tunnearvoon perustuvia. Niiden kriteerit perustuvat kestoon. Todella arvokkaita ovat sellaiset aarteet, jotka ovat katoamattomia. Ne kestävät ikuisesti. Kaikki muut aarteet ovat näiden rinnalla vailla suurempaa arvoa.

Evankeliumista käy selväksi myös se, että meidän kykymme erottaa arvokkaat asiat arvottomista on huono. Se johtuu taas huonosta näkökyvystämme. Tai huonosta havainnointikyvystämme. Silmät voivat olla hyvinkin terveet ja tarkat, mutta silti henkilö ei havaitse oleellisia ja tärkeitä asioita.

Ehtoollisessa silmä näkee vain leivä ja viinin, mutta uskon silmä näkee enemmän. Uskon silmä näkee Jumalan huolenpidon ja aarteen, jota mikään ei voi tuhota eikä varas hävittää.

Maalliset aarteet kiiltävät ja houkuttelevat. Mutta ne voi joutua joskus pakon edessä jättämään taakseen – niin kuin Suomessakin on tapahtunut, että olli lähdettävä pakolaiseksi kodistaan. Viimeistään kuolemansa edessä tietää sen, että mitään niistä ei saa mukanaan. Tärkein, taivaallinen talletus on sydämen usko, luottamus Jumalaan, joka antaa elämän, joka antaa syntimme Jeesuksen tähden anteeksi, joka antaa meille itsensä ja katoamattoman elämän.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s