Joh 4:5-26
Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.
Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialais-nainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.
Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.”
Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”
19.1.2020 – ihmisen syvin jano – uusintaversio 2014 saarnasta
Pyhäpäivän perinteisessä evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen ensimmäisestä tunnusteosta, kun hän muutti veden viiniksi. Hän ilmoitti näin jumalallisen voimansa. Tänään se tulee ilmi toisella tavalla.
Päivän Raamatun lukukappaleissa on kaikkia tekstejä yhdistämässä yksi asia. Se on jano – ihmisen pohjaton jano ja vesi, joka janon sammuttaa. – Ihminen on janoinen olento – mutta emme aina tunnista mistä janosta on kysymys. Kaikkein pelkistetyimmillään jano on vedenjanoa. Juuri sellaista janoa, josta Israelin kansa kärsi erämaassa. Tai Jeesus kärsi matkattuaan pitkän matkan Juudeasta Samariaan. Hänellä oli jano keskipäivän kuumuudessa ja hän halusi juoda. (otin malliksi hörpyn vesilasista, minkä suntio on pappia varten saarnatuoliin laittanut)
Tällaista raakaa janoa me emme ole Suomessa juurikaan kokeneet, sillä jokaiseen taloon tulee vesi, kunhan vesihanasta vähän kääntää. Me asumme tuhansien järvien maassa. Pohjavedet ovat puhtaat ja vettä on kaikkien saatavilla. Raamatun maissa vettä oli vähän, sitä pidettiin arvokkaana. Sen välttämättömyys tunnettiin, sen kanssa oltiin tarkkoja. Vettä ei ollut kaikkialla helposti saatavilla. Joet saattoivat kuivua kesällä. Jos jossakin oli hyvä kaivopaikka, asutus syntyi sen ympärille. Kaivo tarjosi elämän edellytykset. Sykarin kaivon historia ulottui patriarkka Jaakobiin asti. Samarialaiset olivat siitä historiasta ylpeitä. Se on 30 metriä syvä kaivo ja lienee tänä päivänä olemassa. Sen luona käytiin kerran mielenkiintoinen keskustelu. Se nosti esille toisenlaisen janon.
Jano ilmaisee ihmiselle jotakin. Se on ruumiin tapa kertoa, mitä se on vailla. Nestevajaus on saatettava tasapainoon. Juomme vettä ja elimistö elpyy. Mutta meidän janomme ei ole aina sitä, että tarvitsemme vettä. Mitä kaikkea muuta me janoamme? Mitä muuta tasapainoa tarvitsemme?
Amerikkalainen psykologi Abraham Maslow esitti, että ihmisellä on viidenlaisia tarpeita – viisi janoa. Ne liittyvät ruumiillisuuteen, turvallisuuteen, rakkauteen, arvostukseen ja itsensä toteuttamiseen. Jos ajattelet kaikkea oleellista elämässäsi, siellä löytyy syvällä nämä tarpeet. Pohjimmaisena on perustarpeet, jotka ruumiin toiminnot määräävät: ruoka ja lepo. Nämä on saatava ensimmäisenä kuntoon. Seuraavana on perusturvallisuus, jonka esim. ansiotyö antaa – sen varassa pystyy hankkimaan kodin, lisäksi janoamme toisen ihmisen läheisyyttä, kosketusta, mutta edelleen myös kunnioitusta, arvostusta ja tunnustusta, että olemme tasaveroisia yhteisössämme, lopuksi on tarve luovuuteen. Jokainen meistä on luova. Ilmennämme sitä ehkä vain erilaisin tavoin.
Miten nämä muut janot ilmoittavat itsestään? Miten tunnemme niiden synnyttämän janon? Ruumis ilmoittaa ruumiin tarpeet – entä sielun tarpeet. Jos ihminen on unohtanut sielunsa, miten hän tulee tietoiseksi sielunsa tarpeista? Emme olekaan niistä aina tietoisia, vaan toimimme tietämättämme kyseisen janomme mukaan. Sykarin nainen – hän tarvitsi vettä janoonsa, mutta hän janosi myös jotakin muuta. Hän luultavasti janosi turvallisuutta, kun oli etsinyt turvaa niin monesta miehestä, hän janosi arvostusta, mutta joutui kantamaan häpeää eikä siksi uskaltanut käydä kaivolla siihen aikaan, kun muut naiset siellä olivat. Jeesus tiesi, että oli olemassa vielä syvempi jano, mistä Maslowin teoria ei meille kerro mitään: Iankaikkisen elämän jano ja Jumalan armon jano.
Evankeliumissa Jeesus on matkalla Juudeasta Galileaan. Hän kulkee Samarian kautta. Yleensä juutalaiset kiersivät Samarian. He inhosivat samarialaisia niin paljon, että eivät halunneet edes kulkea heidän kaduillaan tai olla missään tekemisissä samarialaisten kanssa. Samarialaiset olivat heidän mukaansa puolipakanallista kansaa. Jeesus kuitenkin halusi kulkea siellä ja pysähtyä Sykarin kaivolle. Siellä hän kohtasi naisen, joka oli epäonnistunut elämässään monta kertaa. Nainen käy siellä päivän kuumimpana aikana, jotta hänen ei tarvitsisi nähdä kylän muita naisia. Hänellä on värikäs menneisyys, minkä kaikki tiesivät. Mitä kaikkia tarinoita liittyykään niihin viiteen mieheen, jotka hänellä oli ollut. Sitä evankeliumit eivät kerro, mutta ei ihan tavallinen tarina tuona aikana. Varsinaisia avioliittoja oli ehkä vain yksi ja muut olivat jälkeenpäin olleet jotakin muuta yhdessäasumisen muotoja. Mutta maineensa hän on siinä menettänyt.
Jeesus aloittaa keskustelun kohteliaalla eleellään pyytäessään naiselta juotavaa. Nainen huomataan ja häntä arvostetaan. Häneltä pyydetään jotakin. Nainen hämmästyi sitä itse ja ihmetteli tällaista arvonantoa ääneen, että juutalainen pyytää jotakin samarialaiselta, joita he halveksivat. Toki Jeesuksen oli pyydettäväkin apua, sillä kaivossa ei ollut veden nostamiseen tarvittavia välineitä. Ne oli jokaisen itse tuotava paikalle.
Keskustelua alkaa ja jo ensimmäisestä naisen lauseesta Jeesus kääntää keskustelun sielun salattuihin asioihin, perustavien kysymysten äärelle. Hän tekee sen hienostuneesti ja toisaalta lujasti. Jeesus koskettaa naisen sielun kipeintä kohtaa. Hänen epäonnista historiaansa miesten kanssa. Se tulee valoon. ”Mene hakemaan miehesikin tänne, jotta hänkin saisi ikuisen elämän vettä” – Ei minulla ole miestä. – Viisi miestä sinulla on ollut, ja se jonka kanssa nyt olet ei ole sinun miehesi. Nainen tajuaa tulleensa täysin nähdyksi. – eikä vain niin, että Jeesus tiesi miesten lukumäärän, vaan koko elämänhistorian, häpeän ja kivun, mikä tähän liittyi.
Kuvittele itsesi tämän naisen paikalle. Kuvittele niin, että Jeesus kohtaa sinut sinun arjessasi, työssäsi – tilanteessa, jossa samarialaisen naisen tavoin peittelet jotakin kipukohtaa elämässäsi, mutta edessäsi on henkilö, joka näkee lävitsesi.
Missä tilanteessa Jeesus sinut kohtaisi ja minkälainen keskustelu siinä käydään? Mitä nousee esille? Minkälainen on sinun janosi? Liittyykö se: ruumiillisuuteen, turvallisuuteen, rakkauteen, arvostukseen vai itsensä toteuttamiseen. Vai onko siellä armon janoa. Ja ennen kaikkea tuleeko ilmi se, mikä estää sinua juomasta Jeesuksen antamaa vettä. Tiedän, että tämän jumalanpalveluksen aikana et ehkä pääse sisäisessä keskustelussa pitkälle – toivon, että tämä keskustelu kuitenkin jatkuu kotonasi. Kysymys Mitä sinä janoat?
Jumalan edessä ihmisen jano paljastuu koko syvyydessään. Syvin jano liittyy Jumalan tuntemiseen. Mikään maailmassa ei tyydytä sitä janoa. Siihen käy vain taivaallinen ruoka ja juoma.
Mitä me janoamme: Puhtautta menetettyyn viattomuuteemme – anteeksiantamusta syyllisyyteemme – Korkeimman läheisyyttä ja yhteyttä kosmiseen yksinäisyyteemme – armoa häpeään, jotta alastomuutemme peittyisi – ja löytymistä ja Jumalan katsetta eksyneisyyteemme ja kadotukseemme.
Meillä on iankaikkisen elämän janoa. Moni asia elämässä yrittää nostaa tämän janon tietoisuuteemme. Mutta meillä on kiire kaikkien muiden tarpeidemme kanssa, niin meiltä jää helposti huomaamatta kaikkein syvin janomme – se jano, jonka vain Jeesuksen antama elävä vesi voi tyydyttää.
Ilmeisesti on myös niin, että juuri sitä syvintä janoaan ihminen yrittää tyydyttää kaikella muulla touhullaan. Hän yrittää täyttää kaikkia tarpeitaan: syömällä enemmän, tekemällä enemmän töitä, ripustautumalla läheisiin, hankkimalla kunniamerkkejä, toteuttamalla luovuuttaan. Kaikessa tässä on hivenen hyvääkin – paitsi jos sillä yrittää täyttää sitä sielun tyhjyyttä, mitä vain Jumala voi täyttää. Ihminen jää janoiseksi.
Ilmeisesti on myös niin, että ihminen ei janoa vain elämää, hän janoaa myös syntiä. Emmehän me muuten tekisi sitä. Vai lieneekö harhautunutta elämänjanoa? Mutta se jano ei anna mitä lupaa. Se ohjaa meidät väärään suuntaan.
Kuuntele, mitä sinä oikeasti janoat. Mikä on sinun syvä tarpeesi? Entä mitä Jeesus haluaa sinulle sanoa sillä kaivolla, jolla sinä olet janoa tuntien. Anna hänen johtaa sinut totuuteen ja vapauteen.
Jos hän näyttää sinulle haavasi, häpeäsi, syntisi, totuuden itsestäsi, niin kun Sykarin naiselle – älä pelästy. Ei hän ole sinua tuomitsemassa, vaan pelastamassa. Vielä suuremmalla varmuudella hän näyttää sinulle tien valoon ja elämään. Hän johtaa sinut iankaikkisen elämän lähteelle.
Sitä on myös jokainen ehtoollinen. Se on tarkoitettu siihen syvään janoon jossa ihminen kohtaa Jumalan ja saa kuulla armon ja anteeksiantamuksen sanan.
2. sunnuntai loppiaisesta 19.1.2014
Pyhäpäivän perinteisessä evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen ensimmäisestä tunnusteosta, kun hän muutti veden viiniksi. Hän ilmoitti näin jumalallisen voimansa. Tänään se tulee ilmi toisella tavalla.
Päivän Raamatun lukukappaleissa on kaikkia tekstejä yhdistämässä yksi asia. Se on jano – ihmisen pohjaton jano ja vesi, joka janon sammuttaa. – Ihminen on janoinen olento – mutta emme aina tunnista mistä janosta on kysymys. Kaikkein pelkistetyimmillään jano on vedenjanoa. Juuri sellaista janoa, josta Israelin kansa kärsi erämaassa. Tai Jeesus kärsi matkattuaan pitkän matkan Juudeasta Samariaan. Hänellä oli jano ja hän halusi juoda.
Tällaista raakaa janoa me emme ole Suomessa juurikaan kokeneet, kun jokaiseen taloon tulee vesi. Kunhan vesihanasta vähän kääntä niin vettä tulee. Me asumme tuhansien järvien maassa. Pohjavedet ovat puhtaat ja vettä on kaikkien saatavilla. Raamatun maissa vettä oli vähän, sitä pidettiin arvokkaana. Sen välttämättömyys tunnettiin, sen kanssa oltiin tarkkoja. Vettä ei ollut kaikkialla helposti saatavilla. Joet saattoivat kuivua kesällä. Jos jossakin oli hyvä kaivopaikka, asutus syntyi sen ympräille. Kaivo tarjosi elämän edellytykset. Sykarin kaivon historia ulottui patriarkka Jaakobiin asti. Samarialaiset olivat siitä historiasta ylpeitä. Se on 30 metriä syvä kaivo ja lienee tänä päivänä olemassa. Sen luona käytiin kerran mielenkiintoinen keskustelu. Se nosti esille toisenlaisen janon.
Jano ilmaisee ihmiselle jotakin. Se on ruumiin tapa kertoa, mitä se on vailla. Nestevajaus on saatettava tasapainoon. Juomme vettä ja elimistö elpyy. Mutta meidän janomme ei ole aina sitä, että tarvitsemme vettä. Mitä kaikkea muuta me janoamme? Mitä muuta tasapainoa tarvitsemme? Ns. Maslowin tarvehierakianmukaan ihmisellä on viidenlaisia tarpeita – viisi janoa. Ne liittyvät ruumiillisuuteen, turvallisuuteen, rakkauteen, arvostukseen ja itsensä toteuttamiseen. Pohjalla on perustarpeet, jotka ruumiin toiminnot määräävät: ruoka ja lepo, sitten perusturvallisuus, jonka esim. ansiotyö antaa, lisäksi janoamme toisen ihmisen läheisyyttä, kosketusta, mutta edelleen myös kunnioitusta, arvostusta, lopuksi on tarve luovuuteen…
Miten nämä muut janot ilmoittavat itsestään?: Miten tunnemme niiden synnyttämän janon? Ruumis ilmoittaa ruumiin tarpeet – entä sielun tarpeet. Jos ihminen on unohtanut sielunsa, miten hän tulee tietoiseksi sielunsa tarpeista. Emme olekaan niistä aina tietoisia, vaan toimimme tietämättämme kyseisen janomme mukaan. Ehkä Sykarin nainen janosi turvallisuutta kun oli etsinyt turvaa niin monesta miehestä. Mutta oli olemassa vielä syvempi jano.
Evankeliumissa Jeesus on matkalla Juudeasta Galileaan. Hän kulkee samarian kautta. Yleensä juutalaiset kiersivät Samarian. He inhosivat samarialaisia niin paljon, että eivät halunneet edes kulkea heidän kaduillaan tai olla missään tekemisissä samarialaisten kanssa. Samarialaiset olivat heidän mukaansa puolipakanallista kansaa – kuin sekarotuisia koiria. Lukuisilla seka-avioliitoilla se oli vieraantunut juuristaan. Se itsessään oli kansa, joka kaipasi ja janosi tunnustuta ja hyväksymistä. Ehkä juuri tämän tähden Jeesus halusi kulkea siellä ja pysähtyä Sykarin kaivolle. Siellä hän kohtasi naisen, joka oli epäonnistunut elämässään monta kertaa. Nainen käy siellä päivän kuumpimpana aikana, jotta hänen ei tarvitsisi nähdä kylän muita naisia, jotka varmasti pitäisivät häntä moraalittomana onnenonkijana, joka ryövää muiden miehet. Naisella on värikäs menneisyys. Mitä kaikkia tarinoita liittyykään niihin viiteen mieheen, jotka hänellä oli ollut. Sitä evankeliumit eivät kerro, mutta ei ihan tavallinen tarina tuona aikana.
Jeesus aloittaa keskustelun kohteliaalla eleellään pyytäessään naiselta juotavaa. Nainen huomataan ja häntä arvostetaan. Nainen hämmästyi sitä itse ja ihmetteli tällaista arvonantoa ääneen, että juutalainen pyytää jotakin samarialaiselta, joita he halveksivat.
Mutta jo ensimmäisestä naisen lauseesta Jeesus kääntää keskustelua sielun salattuihin asioihin, perustavien kysymysten äärelle. Hän tekee sen hienostuneesti ja toisaalta lujasti. Jeesus koskettaa naisen sielun kipeintä kohtaa. Hänen epäonnista historiaansa miesten kanssa. Se tulee valoon. ”Mene hakemaan miehesikin tänne, jotta hänkin saisi ikuisen elämän vettä” – Ei minulla ole miestä. – Viisi miestä sinulla on ollut, ja se jonka kanssa nyt olet ei ole sinun miehesi. Nainen tajuaa tulleensa täysin nähdyksi. – eikä vain niin, että Jeesus tiesi miesten lukumäärän, vaan koko elämänhistorian mikä tähän liittyi.
Kuvittele itsesi tämän naisen paikalle. Kuvittele niin, että Jeesus kohtaa sinut sinun arjessasi, työssäsi – tilanteessa, jossa samarilaisen naisen tavoin peittelet jotakin kipukohtaa elämässäsi.
Missä tilanteessa Jeesus sinut kohtaisi ja minkälainen keskustelu siinä käydään. Mitä nousee esille? Minkälaisena paljastuu sinun janosi? Ja ennen kaikkea minkälaisena paljastuu se, mikä estää sinua juomasta Jeesuksen antamaa vettä. Tiedän, että tässä hetkessä et ehkä pääse keskustelussa pitkälle – toivon, että tämä keskustelu kuitenkin jatkuu kotonasi.
Jumalan edessä ihmisen jano paljastuu koko syvyydessään. Mikään maailmassa ei tyydytä sitä janoa. Siihen käy vain taivaallinen ruoka ja juoma. Mitä me janoamme:
Puhtautta menetettyyn viattomuuteemme – anteeksiantamusta syyllisyyteemme – Korkeimman läheisyyttä ja yhteyttä kosmiseen yksinäisyyteemme – armoa häpeään, jotta alastomuutemme peittyisi – ja löytymistä ja Jumalan katsetta eksyneisyyteemme ja kadotukseemme.
Meillä on iankaikkisen elämän janoa – Moni asia elämässä yrittää nostaa tämän janon tietoisuuteemme. Mutta meillä on kiire kaikkien muiden tarpeidemme kanssa, niin meiltä jää helposti huomaamatta kaikkein syvin janomme – se jano, jonka vain Jeesuksen antama elävä vesi voi tyydyttää.
Ilmeiseseti on myös niin, että juuri sitä syvintä janoaan ihminen yrittää tyydyttää kaikella muulla touhullaan sillä, että yrittää täyttää kaikkia tarpeitaan: syömällä enemmän, tekemällä enemmän töitä, ripustautumalla läheisiin, hankkimalla kunniamerkkejä, toteuttamalla luovuuttaan. Kaikessa tässä on hivenen hyvääkin – paitsi jos sillä yrittää täyttää sitä sielun tyhjyyttä, mitä vain Jumala voi täyttää. Ihminen jää janoiseksi.
Ilmeisesti on myös niin, että ihminen ei janoa vain elämää, hän janoaa myös syntiä. Meillä on kaksi janoa. Tai sitten se on harhautunutta elämänjanoa? Mutta se jano ei anna mitä lupaa. se ohjaa hänet väärään. Synti meissä voi olla myös asia, mikä ikään kuin lukitsee meidät Jeesuksen lähteeltä. Vaikka meillä on lähde, Pyhä Henki, jonka olemme saaneet kasteessa, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä – synti lukitsee meitä nauttimasta sitä.
Kuuntele, mitä Jeesus haluaa sinulle sanoa sillä kaivolla jolla sinä olet. Anna hänen johtaa sinut totuuteen ja vapauteen.
Jos hän näyttää sinulle syntisi, totuuden itsestäsi, vielä suuremmallal varmuudellal hän näyttää sinulle kirkkautensa, jonka on kätketty hänen armoonsa, rakkauteensa ja myötätuntoonsa syntisiä kohtaan.
Toinen sunnuntai loppiaisesta 16.1.2005
Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa
Hyvät ystävät. tämän päivän aihe, kuten kuultiin, on Jeesus ilmaisee Jumalallisen voimansa. Kuulimme (psalmin ja) kolme lukukappaletta Raamatusta, jotka lähestyivät kukin aihetta omalla tavallaan.
Ensimmäisessä lukukappaleessa Mooses lyö vettä kalliosta. Toisessa lukukappaleessa meidät johdettiin Raamatun viimeisen kirjan viimeiselle sivulle elämän veden virran ääreen. Evankeliumissa olemme Sykarin kaivolla matkastaan uupuneen ja janoisen Jeesuksen kanssa.
Kaikkia päivän tekstejä yhdistää yksi asia. Se on ihmisen pohjaton jano ja vesi, joka janon sammuttaa. – Ihminen on janoinen olento. Kaikkein pelkistetyimmillään jano on vedenjanoa. Juuri sellaista janoa, josta Israelin kansa kärsi erämaassa. Tai Jeesus kärsi matkattuaan pitkän matkan Juudeasta Samariaan. Hänellä oli jano ja hän halusi juoda. Janoinen Jeesus oli myös elämänsä viimeisenä hetkenä, kun hän ristillä huutaa: minun on jano. Siinä hän samaistui meihin ihmisiin täysin. Elämän lähde on janoissaan.
Jano on hyvin inhimillinen ja tuttu kokemus jokaiselle. Se on kehon viesti ihmiselle. Mutta me janoamme muutakin kuin vain vettä eikä tuo jano tunnu sammuvan.
Elämänjanoa on pyritty tyydyttämään enemmän kuin koskaan aikaisemmin turvautumalla aistinautintoihin ja viihteeseen. Karkkipussien ja limsapullojen koko on suurentunut. Viihteen tietokoneet tulevat tehokkaammiksi ja virtuaalimaailma aidommaksi. Mutta vaikka joisi kolme litraa kokista yhtä soittoa, elämän jano ei lähde sillä. Vaikka televisiota tuijottaisi aamuun asti, rauhattomuus ei poistu, eikä sielu puhdistu. Meillä on elämänjano, mutta lähteet joista ammennamme, eivät poista sitä janoa. Onko tästä umpikujasta tietä ulos?
Evankeliumissa olimme siis myös lähteen äärellä, Jaakobin kaivon luona. Siellä kohtaa kaksi janoista ihmistä. Vesi ei tuohon aikaan tullut taloon eikä talojen pihoillakaan ollut kaivoja. Oli vain yleisiä kaivoja, joista vesi käytiin hakemassa. Tämä oli perinteisesti naisten tehtävä. Köyhissä maissa, missä vesihuolto ei ole kehittynyt, naiset kaivolla on edelleen tuttu näky. Kaivot olivat kylän naisten kohtauspaikkoja ja siellä heidän oli mahdollista seurustella toisten naisten kanssa. Vaihtaa kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Vesi haettiin yleensä illalla jolloin oli viileää. Keskipäivän paahteessa vettä ei juurikaan kannettu. Siitä olisi tullut sietämätön urakka, mikäli matka oli vähänkään pidempi – niin kuin monesti oli.
Sykarin kylässä oli olemassa omakin kaivo. Mutta evankeliumin nainen tulee syrjäisemmälle Jaakobin kaivolle ja vieläpä keskellä päivää. Hän ilmeisesti teki sen tarkoituksella. Hän valitsi syrjäisemmän kaivon ja ajankohdan, jolloin muita naisia ei ollut liikkeellä. Hän ei selvästikään halunnut tulla nähdyksi. Aivan varmasti häntä pidettiin huonona naisena. Kuuluihan hänen elämäänsä ajan mittapuiden mukaan epätavallisen monta epäonnistumista miesten kanssa ja nyt hän eli avosuhteessa miehen kanssa, jota tuolloin ei katsottu hyväksyen. Niinpä hän oli omaksunut elämäntavan, jossa pyrki välttämään toisten naisten katseita. Oli hänen elämänhistoriansa mikä tahansa, Jeesus halusi puhua hänen kanssaan ja auttaa uuden elämän alkuun.
Jeesuksella oli jano. Hän halusi vettä juotavaksi, mutta hän näki, että paljon itkeneen naisen jano tai jo sielunsa kovettaneen naisen jano oli monella tapaa riipaisevampi ja merkittävämpi kuin hänen janonsa. Niinpä hän halusi antaa tälle naiselle juotavaa, sitä juomaa, jota sielumme todellisuudessa tarvitsee.
Keskustelun lomassa evankeliumin nainen pyysi sitä vettä, josta ei tule enää jano, että hänen ei tarvitsisi hakea vettä paikallisesta kaivosta ja pelätä kohtaavansa ihmisiä siellä. Mutta hänellä oli tämän lisäksi syvempi jano niin kuin jokaisella ihmisellä. Kylän naisten mielestä hänellä oli vain miehenjanoa. Mutta luulen, että hänellä oli janoa oikeudenmukaisuudesta, janoa armosta ja anteeksiantamuksesta, janoa siitä, että Jumala hyväksyy meidät, tiedostamatonta halua/janoa vapautua synnin ja pahan siteistä – päästä vapaaksi kuoleman kahleista.
Miten poistuu tämä syvempi jano. Siihen Mooses ja Jeesus halusivat kansansa johdattaa.
Juutalaiset vapautettiin Egyptin orjuudesta, kuoleman kahleista. Moosesta harmittaa, että se ei tuntunut riittävän heille. Ristiriita oli siinä, että mitta-asteikolla vähäisempi arvo tuntui kiilaavan suuremman arvon ohitse. He eivät olleet valmiita kestämään koettelemuksia suurimman hyvän puolesta. Kaiken hyvän piti saada heti haltuun. Me luulemme janomme lähtevän sillä, että saamme juoda tämän maailman vesilähteistä.
He saivat viiriäisiä, he saivat mannaa, he saivat vettä ajallaan, mutta kuka heistä ajatteli kaikkein suurimman asian tässä olevan se, että Jumala antaa siinä ruuassa ja vedessä itsensä. Paavali sanoo Korinttolaiskirjeessä, että ”he saivat juoda samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan: tämä kallio on Kristus”. Paavalin mukaan Kristus antoi Israelin kansalle erämaassa vettä.
Toisille vesi kalliosta oli vain fyysisen janon sammuttamista, toisille se oli taivaan portti, hengellinen yhteys Jumalaan. Siinä ei sammunut vain ruumiillinen jano, vaan myös he saivat maistaa sitä elävää vettä, jota Kristus antaa.
Tuo lähde on meille auki myös tänään: Jumalan sanassa ja ennen kaikkea ehtoollisen sakramentissa. Se on hengellinen ruoka ja juoma, jossa saamme nauttia ikuisen elämän antavaa vettä.
Tuoko iäisen perspektiivin löytäminen ajalliseen elämään mitään apua tai muutosta. Poistaako iankaikkisen elämän vesi myös ajallisen janon? Tuoko elämän antava vesi alistetun ja rikkirevityn ihmisen elämään myös muutoksen parempaan, muutoksen oikeudenmukaisempaan elämään. Muuttuiko samarialaisen naisen elämä?
Jeesus otti pois häpeän, Jeesus antoi hänelle takaisin ihmisarvon. Mutta evankeliumi ei ole vain tätä elämää varten. Se tähyää katoavan elämän tuolle puolen katoamattomaan. Siksi on mahdollista, että Sykarin naisen asema kyläläisten keskuudessa ei tullut paremmaksi. Ehkä he katsoivat häntä edelleen karsaasti. Mutta hänen sydämensä muuttui. Hänen tietoisuutensa asemastaan Jumalan edessä muuttui.
Silloin ihminen ei yritä enää tyynnyttää rauhatonta sieluaan televisiolla ja päihteillä ja peleillä. Tämän maailman lähteet tyynnyttävät ajalliset tarpeet, mutta sielunjano ja elämänjano tulee tyydytetyksi vain yhteydessä Jumalaan, kun saa maistaa anteeksiantamusta ja armoa Jumalalta. Ja vielä enemmän kun saa iankaikkisen veden lähteen eli Pyhän Hengen omaan sisimpäänsä. Se on Jeesuksen toiminnan tarkoitus.
saarnatuoli 