2. sun pää

Sotatantereen psalmi (Satakunnan sotaveteraanit ry 50v 19.4.20189

Jeesus sanoi:
    ”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”
    Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:
    ”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”

Päivän psalmi on tänään tuo tuttu ja tunnettu paimenpsalmi. Haluan kuitenkin lähteä liikkeelle teidän kanssanne eräästä toisesta psalmista. Se tuli aikanaan eteeni elokuvassa: ”Pelastakaa sotamies Ryan”

Elokuvan perusidea oli siinä, että eräs äiti oli menettänyt sodassa neljästä pojastaan kolme. Tieto heidän kuolemastaan tuotiin hänelle saman päivän aikana. Neljäs pojista oli eturintamalla ja esikunnassa tuli käsky lähteä hakemaan hänet sieltä pois, jotta äiti ei menettäisi kaikkia poikiaan. Miehet, jotka lähetettiin häntä pelastamaan, löysivätkin lopulta sotamies Ryanin keskellä kovia kaupunkitaisteluja. Hän ei ollut valmis lähtemään mihinkään ja jättämään kavereitaan. Yhdessä elokuvan kohtauksessa tarkka-ampuja oli kirkon tornissa. Taistelun tiimellyksessä laukausten välissä hän rukoili ulkomuistista psalmin 144 sanoin.

Kiitetty olkoon Herra, minun kallioni! Hän opettaa käteni taistelemaan, käsivarteni käymään sotaa. (ampui muutaman kerran ja vetäytyi suojaan)… Hän on uskollinen suojelijani, hän on linnani, hän on turvani ja pelastajani, kilpi, jonka taakse suojaudun. (ampuminen jatkui)

Kuvaus oli hätkähdyttävä. Voiko Jumalaa rukoilla tuolla tavoin? Kuningas Daavid rukoili. Psalmin sanat puhuvat todellakin sotimisesta. Onko Jumala sodassa jommankumman puolella? Sen puolella, joka vetoaa psalmin sanoihin? Opettaako Jumala kätemme sotimaan?

Tänä päivänä, kun luemme psalmia, maailmamme on toisenlainen. Meidän sotamme eivät verisiä. Meillä on sisäisiä kamppailuja ja henkistä kilvoittelua – taistelua kiusauksia vastaan. Mutta Daavid runon kirjoittaja joutui sotimaan. Hän joutui pakenemaan niitä, jotka väijyivät hänen henkeään. Sodassa hän turvautui suojelijaansa. Hän luotti siihen, että Jumala pitää hänestä huolta ja antaa hänelle taitoa voittaa taistelussa.

Onko Jumala tässäkin hyvä paimen? Hyvää paimen suojelee vihollisilta, varkaalta ja rosvolta, joka pyrkii varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Kun idästä tultiin tankein ja asein, siinä ei kuulunut hyvän paimenen ääni, vaan varkaan ja rosvon. Ne jotka tulevat lammastarhaan muualta kuin portista eivät käytä isännän ääntä.

Entä voiko tuttua paimenpsalmia lukea tuosta sotilaan näkökulmasta. Avautuuko siinä jotakin uutta.

Psalmin ensimmäiset jakeet ohjaavat ajatukset vihreille niityille, vetten ääreen jossa saa levätä. Se ei tunnu sotatantereelta. Lepoa varmasti väsyneet sotilaan kaipasivat. Mutta kun lausutaan sanat: vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa. Voisiko tuo pimeä laakso olla juuri sellainen laakso jossa käydään sotaa, jossa yön tunteina pyritään liikkumaan vihollisen huomaamatta. Sellaisia kokemuksia rintamalla varmasti on ollut. Ehkä silloin psalmin sanat ovat myös olleet mielessä.

Paimenpsalmin erikoisin kohta on tuo pöydän kattaminen: Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen.

Kuvauksen mukaan keskellä sodan kauhuja –  räjähdyksiä, luotien viuhumista, sinulla on järkkymätön ruokarauha. Joka haluaa sinun kuolemaa, katseleekin sinun nauttivan maittavan runsaan aterian. Vilussa, nälässä ja niukkuudessa maljasi on ylitsevuotavainen.

Jumala voi olla sellainen paimen, että hän poistaa pelon, täyttää sinut kiitollisuudella ja hyvyydellä vaikka katsoisit kuolemaa silmästä silmään.

Hän opettaa meitä taistelemaan elämässä, tekemään jotakin muuta kuin vain lampaan lailla määkimään. Mutta vielä enemmän, hän opettaa meitä tuntemaan itsensä. Mitä enemmän me Jumalaa opimme tuntemaan, sitä suurempi ilo meissä kasvaa.

Kuuluisa Shakespeare-näyttelijä päätti aina esityksensä lukemalla psalmin 23 dramaattisesti valtavalla tunteella ja ilmaisuvoimalla. Psalmi on siis tämä tuttu – ”Herra on minun paimeneni”. Joka kerta ihmiset nousivat myrskyisiin suosionosoituksiin, niin uskomattomalla tavalla näyttelijä sai tekstin elämään. Hän teki sen ainutlaatuisella tavalla ja koskettavasti.

Mutta eräänä iltana vanha rabbi nousi yleisön keskeltä. Hän tuli tämän näyttelijän luo ja sanoi: ”Sir, sopiiko että tänä iltana minä lukisin tuon psalmin?”. Näyttelijä hämmentyi hieman, mutta antoi vanhuksen yrittää.  

Rabbi luki psalmin ulkomuististaan. Kun hän lopetti, kukan ei taputtanut eikä noussut seisomaan – vaan kaikki itkivät. Kaikkien silmät olivat kyynelissä.

”En ymmärrä”, sanoi näyttelijä. ”Olen esittänyt psalmia 23 jo vuosikausia ja tunnen sen läpikotaisin. Minulla on pitkä koulutus ja harjoittelu. Mutta en ole koskaan herättänyt yleisössä mitään sellaista kuin te. Mikä on salaisuutenne?”

Rabbi vastasi hiljaa: ”Niin, hyvä herra, te tunnette hyvin tuon psalmin … mutta minä tunnen paimenen.”

Näyttelijä pystyi luomaan taiteellisen kokemuksen – näyttelijä kun on. Mutta tuo vanha rabbi ei vain herättänyt tekstiä elämään, vaan hän pystyi tekemään sen todelliseksi. Paimen oli silloin läsnä heidän kanssaan. Tuon vanhan rabbin elämä ja hänen uskonsa oli vahva muistutus siitä, että lammasten paimen elää ja on todellisuutta tänäänkin.

Kuulijoiden kyyneleet siinä tilanteessa johtuivat kai siitä, että kadoksissa olleet lampaat, löysivät oman paimenensa. He löysivät tien kotiin, kun paimen kutsui heitä ja oli tullut lähelle.

Raamatun kirjoituksissa on kysymys paljon enemmästä kuin muutaman tuhannen vuoden takaisista tapahtumista. Psalmikin on paljon enemmän kuin vain kaunis teksti tai runo tai laulu.

Psalmin tärkein lause on sen avauslauseessa: Herra on minun paimeneni. Tunnemmeko paimenen? Kuulummeko hänen lammaslaumaansa? Olemmeko eksyneet ja kaipaamme kotiin.

Se mitä Herramme Jeesus teki elämällään ja kuolemallaan merkitsee sitä, että myös muut kuin juutalaiset rabbinsa johdolla voi sanoa tuntevansa paimenen. Raamatun Jumala ja Herra on meidänkin paimenemme. Ja me olemme oppineet tuntemaan hänen rakkautensa Jeesuksen kautta.

Kun tänään iloitsemme veteraanijärjestön 50-vuotisesta taipaleesta, muistamme myös rukouksia sodan keskeltä. Muistamme hyvää paimenta, joka on johtanut tähän päivään – ja antanut meille elämän maljan, joka on ylitsevuotavainen.

 

Paavo paimen ja eksynyt Lasse lammas

Joh 10:11-15
11:”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. 12:Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, 13:koska palkkapaimen ei välitä lampaista. 14:”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, 15:niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta.

Tarvitaan keppinukkepaimen ja lampaita ja eksynyt pikkulammas

Sunnuntaina vietämme Hyvän paimenen sunnuntaita.
Kevät tulee ja luonto herää. Pian on se aika, jolloin eläimet päästetään laitumelle. Oletteko vielä nähnyt eläimiä laitumella? Mitä eläimiä?

Entä oletteko koskaan nähnyt paimenta? Enää ei paimenia oikein tarvita, kun eläimet ovat aidatulla laitumella. Silloin kun isovanhempamme olivat nuoria, niin monet heistä olivat paimenessa. Ja kauan, kauan sitten, kun Jeesus eli, paimen oli hyvin tavallinen näky. Varsinkin lammasten paimen. Mutta mitä se paimen oikein tekee?

Paimen on eläinten hoitaja. Hän ei kuitenkaan hoida niitä sikalassa tai tallissa tai navetassa, vaan ulkona niityillä ja metsissä.

Paimenta tarvittiin ennen aikaan, kun karja, lehmät tai lampaat vietiin ulos syömään. Ne etsivät itse ruokansa luonnosta. Eläimiä uhkasivat silloin monet vaarat. Sudet ja karhut halusivat syödä ne suuhunsa. Ne olivat haluttua saalista myös nälkäisille rosvoille. Saattoivathan ne sitä paitsi eksyäkin ja kuolla kylmyyteen tai muihin vaaroihin yksinään kulkiessaan. Paimenen tehtävä oli huolehtia, että eläimille ei tapahtunut mitään pahaa. Hän vei ne hyviin ruoka- ja juomapaikkoihin ja puolusti niitä kaikissa vaaroissa.

Tässä on Paavo-paimen. Paavolla on kolme lammasta. Lampaat lepäävät laitumella. Mutta kun Paavo laskee lampaat yhä uudestaan ja uudestaan, siellä on vain kaksi lammasta. Yksi lammas on hukassa. Missä se mahtaa olla ja mitenkä sille on oikein käynyt? Oletteko te nähneet Lasse-lammasta. Huhuu – missä on Lasselammas? (lammas on asetettu niin, että saarnatuolista sitä ei näy, mutta lapset näkevät. Tässä tapauksessa se oli alttarikaiteella juuri putoamassa vaaralliseen rotkoon. Mukavaa vuorovaikutusta lapsiin saa sillä, että Paavo-paimen ei näe sitä lammasta, johon lapset osoittavat. On katsottava ja kysyttävä useamman kerran. Kun lammas löydetään paimen lähtee sitä hakemaan. Nostaa lampaan olalleen ja kantaa laumaan takaisin.)

Jeesus vertaa itseään paimeneen. Hän on paimen, joka kulkee rinnallamme, ohjaa meitä ja puolustaa meitä vaaroissa. Jeesus on hyvä paimen joka etsii ja hakee eksyneitä lampaita takaisin laumaansa. Silloin hän nostaa lampaan syliinsä ja kantaa kotiin.

Me kuulumme Jumalan lammaslaumaan ja siitä syrjään joutuminen koituisi kohtaloksemme. Lampaat tunsivat paimenen äänen ja seurasivat sitä. Silloin, kun Suomessa vielä oli paimenia, he tekivät usein itselleen tuohesta torven. Kun he soittivat torvea, eläimet, täällä Suomessa tavallisesti lehmät, osasivat seurata ääntä ja kulkea paimenen perässä.

Jeesus suojelee ja ohjaa meitä samalla tavalla. Hän ei soita tuohitorvea, mutta hänen äänensä kuuluu Raamatun kertomuksissa. Niitä kertomuksia kannattaa tarkasti kuunnella, koska niihin voi siten päästä mukaan. Niiden avulla Jeesus kuljettaa meitä koko elämän läpi.

1. rakastaa lampaita

2. ohjaa lampaat vihreille niityille, hyville ruokapaikoille. Lampaat itse ei tiedä missä hyvä laidun on, mutta paimen tietää ja vie lampaat sinne.

3. suojelee lampailta vaaroilta (susilta – ajaa ne pois)

4. tuntee lampaansa

Me tunnemme paimenen, kun kuulemme hänen äänensä. Se ääni ei ole pelottava ääni.

Hyvän paimenen hoidossa – puhe 2. sunnuntain pääsiäisen tekstiin

Jeesus sanoi: ”… lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. …” … Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” Joh. 10: 1-10

Jeesus puhuu evankeliumissa lampaista ja paimenesta. Jeesus on paimen ja me olemme lampaat. Tänä päivänä ei ole muodikasta olla lammas. Jokin aika sitten, kun oli jääkiekkoturnaus suomen pelaajille lehdissä jaettiin merkintöjä heidän onnistumisestaan. Ärhäkkä ja taistelutahtoinen pelaaja sai leijonamerkin. Joka taas osoitti olleensa pelokas ja alistuvainen, vailla taistelutahtoa, hän sai lammas-merkin.

Kukaan ei kai halua olla lammas. Se rinnastuu pelkuriin ja laumaeläimeen. Lammas-ihminen on sellainen, jolla ei ole omaa tahtoa, joka sokeasti menee sinne minne käsketään. Hän ei uskalla puolustaa itseään, ei uskalla ilmaista tahtoaan ei uskalla sanoa vastaan eikä sanoa kieltävästi. Hän menee kiltisti enemmistön mukana ja toivoo, että kukaan ei häneltä mitään kysyisi.

Jokainen kai olisi mieluummin rohkea ja pelottava leijona. Leijona on eläinten kuningas. Se on ylväs ja määrätietoinen.

Ja kuitenkin Jeesus vertaa meitä lampaisiin. Miksi? Tarkoittaako se sitä, että meissä ihmisissä ei ole miestä eikä naista seisomaan omilla jaloilla, ajattelemaan omin aivoin. Olemmeko todella pelokkaita ja vähä-älyisiä.

Lampaita on erilaisia. Jeesus ei tee eroa ihmisten välille, että toiset ovat leijonia ja toiset taas lampaita. Jotkut lampaat ovat rohkeampia kuin toiset. Jotkut lampaat osaavat johtaa suurta yritystä. Jotkut lampaat ovat vahvoja ja toiset taas älykkäitä tiedemiehiä ja -naisia.

Mutta ehkä tosipaikan tullen jokaiseen ihmiseen pätee se, että me olemme lampaita. Me olemme lampaita niiden voimien edessä, jotka meitä saalistavat ja myös niiden voimien edessä, jotka meitä puolustavat.

Jeesus ei vertaa meitä leijoniin eikä susiin, vaan paimeneen. Ja suhteessa paimeneen oleellista on tuntea hänen äänensä. Jos sitä ei tunne, jos sitä ei kuule, lammas voi eksyä ja joutua lopullisesti hukkaan.

Tärkeää on oppia tuntemaan paimenen ääntä. Mistä tunnistamme hyvän paimenen äänen. Jeesus sanoi, että hänen lampaansa tuntevat hänen äänensä.

Vieraat paimenet tulevat varastamaan, saalistamaan ja tuhoamaan. Meidän on kyllä tunnustettava, että vieraankin paimenen ääni tuntuu houkuttelevalta. Varsinkin silloin, kun meille kuiskutellaan leijona-ideologiaa. Ole leijona, ole rohkea.

Jos ihminen kadottaa tajun siitä, että hän kuuluu Jumalan lammaslaumaan, että hän kuuluu Jeesuksen laumaan. Niihin, jotka rakastavat hänen ääntään. Silloin vieraan paimenen äänet tuntuvat houkuttavalta. Vieraan paimenen lupaukset kiinnostavat. ”Älä jää lampaaksi vaan ryhdy leijonaksi.”

Hyvän paimenen ääni hukkuu ja katoaa. Lammas eksyy. Paimen lähtee kyllä eksynyttä lammasta etsimään. Mutta hän etsii kadonneita lampaita, ei leijonia eikä susia eikä vuohia. Ihmisen olisi ensin löydettävä itsensä, että hänet voitaisiin löytää.

Mutta kun paimen puhuu me tunnemme hänen äänensä. Me tunnemme sen siitä, että vain häneltä me saamme sen, mitä elääksemme tarvitsemme. Hän antaa meille yltäkylläisen elämän.

Vieraan paimenen matkassa meistä ei sittenkään tule leijonia. Emme pääse osalliseksi yltäkylläisestä elämästä. Meistä tulee hyväksikäytettyä, orjuutettuja lampaita, meistä tulee entisiä lampaita. Eksyneitä lampaita. Lampaita, jotka ovat menettäneet oman identitettinsä, eli tajun siitä keitä he ovat ja minne kuuluvat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s